Israelin laivaston rynnäkkö aktivistien laivaan

Reutershan on jäänyt ennenkin kiinni noissa photoshoppauksissa ja kuvien vääristelyissä. Esim. niissä edellisissä libanonin kähinöissä useampia kuvia oli photoshopattu, joita sitten netissä myöhemmin bustailtiin.
 
sups kirjoitti:

Tällä kertaa tuo shoppailu onkin hieman vakavampi juttu kuin 2006. Nimittäin 2006 Reuters sai ne kuvat muuteltuna eräältä paikalliselta "avustajalta" joka oli kuvat ottanut ja sittemmin muutellut (tekosyy oli varsin säälittävä, nimittäin kameran ohjelmisto oli muka "poistanut" ilmassa olevan savun, joten pitihän kuvaan lisätä savua "realismin" lisäämiseksi). Nyt nuo kuvat ovat sitten selkeästi Reutersin muuttelemia, koska heidän lähteensä julkaisi kuvat muuttelemattomina.
 
Lehti: Israelin laivastoa varoitettiin tekemästä laivaiskua kansainvälisillä vesillä
10.6.2010 12:40
A A Helsingin Sanomat

Israelin ulkoministeriö oli varoittanut Israelin laivastoa, ettei se iskisi Gazaan matkalla olleeseen avustuslaivueeseen kansainvälisillä vesillä. Haaretz-lehden mukaan ulkoministeriö oli esittänyt näkemyksensä hallituksen kokouksessa, jossa keskusteltiin suhtautumisesta avustuslaivueeseen.

Virkamieslähteen mukaan ulkoministeriö varoitti, että isku kansainvälisillä vesillä vahingoittaisi Israelin mainetta maailmalla. Siksi ministeriö suositteli, että avustuslaivueeseen noustaan vasta Israelin aluevesillä eli 30 kilometrin säteellä rannikosta.

Laivasto ei piitannut varoituksista ja sen erikoisjoukot pysäyttivät avustussaattueen kansainvälisillä vesillä vajaat kaksi viikkoa sitten. Iskun yhteydessä kuoli yhdeksän turkkilaista aktivistia. Israel on torjunut vaatimukset kansainvälisen tutkimuksen järjestämisestä.

EDIT: Näköjään Israelin armeija sanelee ulkopolitiikan!
 
Eeeeen usko, Israel on länsimainen demokratia, kuten foorumin jäsenet ovat paljastaneet.

Vuosikymmeniä jatkunut "poikkeustila" on tuonut varmasti vallankäyttöön piirteitä, joita saa vain arvailla. Sotilaille ja tiedusteluelimille on varmasti liukunut sellaista valtaa, joka niille ei länsimaisittain kuulu. Macchiavelli: kell valta on, se sitä käyttää. Tässä kohtaa voi sitten arvioida sitä, paljonko valtaa sotilailla tvs. on? Ja paljonko sitä valtaa on konsortioilla, jotka suoltavat torvenaan sotateknologiaa Laboratorio-Israel-merkkisestä maasta? Onko näiden todellisten vallankäyttäjien ehdoton etu, että rauhantekeminen on niin vaikeaa?

Toisaalta, voiko länsimaisen demokratian ihanteista pitää kiinni sellaisessa paikassa, jossa ympärillä kiistämättä on kihkeitä vihollisia? Syyria ja Iran nyt ainakin, sopivassa tilanteessa vihollisia voisi olla liuta lisää. Tosin Israelin ydinasepaketti pitänee isommat tavoitteet kurissa. Mutta tilanteet voivat muuttua, ydinase menettää paljon merkitystään, jos joku muukin alueen toimija saa kynsiinsä kurantin atomiaseen.
 
[/quote]

Käytännössä Israelin ongelma on ollut jo pitkään siinä, että lännestä (Eurooppa+USA) muuttaneet (Kyyhkyset) tai sieltä arvomaailmansa hankkineet äänestäjät ovat olleet vähemmistönä. Lähi-idästä ja arabimaista muuttaneilla ( Haukat) riittää vielä monta sukupolvea kaikkea kivaa hampaankoloon mikä sitten heijastuu koko järjestelmän toimintatapoihin.
 
Israelia syytetään törkeästä nettikuvahuijauksesta

Israel pysäytti saarrettuun Gazaan pyrkivän laivasaattueen, eivätkä tapahtuman jälkimainingit tunnu laantuvan. Netissä on noussut kohua valokuvista, joita maan ulkoministeriö on esitellyt todisteena siitä, että laivoilla oli aseistautuneita terroristeja. Näyttää kuitenkin siltä, että osa aseita esittävistä kuvista olisi vuosia vanhoja ja kuvattu aivan muualla.

Kuvien mukana tallentuu exif-muotoista (exchangeable image file format) metatietoa, josta käy ilmi kuvan historia. Näiden tietojen tietojen perusteella osan julkaistuista kuvista sanotaan olevan vuodelta 2006, joten Israelin ulkoministeriötä syytetään väärien todisteiden esittämisestä.

http://www.tietokone.fi/uutiset/israelia_syytetaan_torkeasta_nettikuvahuijauksesta?utm_source=tk-boksi&utm_medium=promoboksi&utm_campaign=tk-boksi
 
kunnas kirjoitti:

Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Näin digikuvien aikana varsinkin. Ilmeisesti puolin jos toisinkin.
 
juhapar kirjoitti:

Aikamoinen tyräys israelilaisilta, jos pitää paikkansa. Ritsojen lisääminen terroristien aseistukseen ei edes onnistuessaan lisää tarinan uskottavuutta vastapuolen vaarallisuudesta. Epäonnistuessaan aiheuttaa pahan imagotappion. Vaikea uskoa tällaiseen mokaan. Kaikkea toki tapahtuu.

Sinällään en epäile, etteikö kaikki osapuolet tuottaisi disinformaatiota.
 
Mielenkiintoisen lisän tuo se että nähtävästi vuonna 2006 kyseistä kameramallia ei oltu edes julkaistu joidenkin lähteiden mukaan, joten ilmeisesti kamera oli väärässä ajassa eikä todellista kuvaushetkeä saa mitenkään selville. Varsinkin määritystä vaikeuttaa että tuo oli tiettävästi ainoa kuva jolla oli juuri tällainen ongelma, eli ei voi edes vertailla ristiin.
 
jmtapio kirjoitti:

Tuota minäkin mietin, että miten tuo toimii. Kuva kuitenkin menee sille muistikortille ja siinä ei ole käsittääkseni mitään, mikä synkronoisi nuo ajat kahden eri laitteen välillä.
 
Hyvä paketti lukea asiaan liittyen.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/gazan-laivaisku-israelin-tiedustelu-teki-virheen-ja-aktivistit-suunnittelivat-taistelua-lue-analyysi-tapahtumista
 
Israel höllentää Gazan saartoa
17.6.2010 10:57
A A STT–Reuters–AFP
SAID KHATIB / AFP

JERUSALEM. Israel höllentää Gazan alueen saartoa. Maan hallituksen mukaan alueelle päästetään enemmän päivittäistarvikkeita. Tarkempia tietoja siitä, minkä tuotteiden vienti aiotaan sallia, ei kuitenkaan annettu. Myöskään merisaarron purkamisesta ei mainittu mitään.

Gazan saarto on ollut voimassa kesästä 2007. Kansainvälinen kritiikki saartoa kohtaan voimistui rajusti viime kuussa, kun Israelin armeija iski verisesti alueelle matkannutta avustuslaivuetta vastaan.

Israelin mielestä saarto on välttämätön, jotta Gazaa hallitsevan Hamas-liikkeen aseistautuminen voitaisiin estää.

EDIT:Niin se maailma muuttuu, mutta tässäkin tapauksessa yhdeksän turhan ruumiin kautta.
 
AKE-ukki kirjoitti:

Ei muutu. Vain yksi luku mediakamppailussa. Konfliktin perusasetelma on ja pysyy. Tällaisia uutisia tulee luultavasti lisää. Israel pyrkii muokkaamaan poliittisen tilanteen laivakahakkaa edeltäviin uomiin. Israelin sisäpolitiikan tai länsimaisten Israelin vastustajien kannalta asia on samantekevä. Asia on kuitenkin tärkeä lännessä oleville Israelin tukijoille. Heille pyritään antamaan "aseita" poliittiseen kamppailuun ja toisaalta viedään aseita heidän poliittisilta vastustajilta. Aivan saman me näimme tuoreimman Gazan sodan jäljiltä.
 
Israel lupaa Gazaan rakennustarvikkeita ja wc-paperia
20.6.2010 20:29
A A STT–AFP

Jerusalem. Israel lupaa päästää saarrettuun Gazaan kulutustavaroiden lisäksi rakennustarvikkeita. Hallituksen mukaan rakennustarvikkeita voidaan toimittaa kuitenkin vain YK:n valvomille rakennusmaille.

Israel on estänyt metalliputkien ja sementin kuljetukset Gazaan, koska armeijan mukaan niitä voitaisiin käyttää rakettien ja bunkkerien rakentamiseen. Vaarallisten tavaroiden luettelossa on ollut myös muun muassa vessapaperi.

"Olemme sitoutuneet siihen, että Gazan alueen siviileille saadaan siviilitarvikkeita", Benjamin Netanjahun hallituksen edustaja sanoi sunnuntaina.

"Tästä päivästä alkaen näytämme vihreää valoa kaikille muille tarvikkeille paitsi materiaalille, joka voi vahvistaa Hamasin sotakonetta."

Gazaa ei ole saatu juuri jälleenrakennettua vuodenvaihteen 2008–2009 sodan jälkeen. Alueella asuu puolitoista miljoonaa ihmistä.
 
Niin, tähän asti tamponit ja vessapaperi ovat olleet vissiin "Hamasin sotakonetta vahvistavia tarvikkeita", vai miten tuo on ymmärrettävä? Olisi kiintoisaa tietää, kuinka alueellinen suurvalta pannaan polvilleen vessapaperilla ja tampaxilla? Onko teillä tietoa, kuinka Hamas on hyödyntänyt aiemmin tätä katalaa ja salaista asetta?
 
baikal kirjoitti:

WC-paperi -> selluloosaa? Saisiko tuosta jotakin aikaan?
Tampoonit vissiin myös? Tai ainakin molempia voi vissiin käyttää sidetarvikkeina jos taistelioilla ei ole varsinaisia sidetarvikkeita.

Itse veikkaan kuitenkin, että Hamas ottaa noista tuotteista siivun itselleen ja tarkoitus on estää kaikki mahdolliset rahahanat. Myöskin saattaa olla, että WC paperin katsotaan vievän tilaa ja siten veisi kapasiteettia salakuljettajilta.
 
SJ kirjoitti:

Kova on yritys ymmärtää Israelin toimia.. Eikö ole tullut mieleen että tuollainen kontrolli on itsessään kohtuutonta ja todennäköisesti myös toimii itseään vastaan? Meinaan ihmisiä ne ählämitkin on siellä aidan toisella puolella eikä heidän kollektiivinen dehumanisointi kyllä voi olla mielestäni mikään poliittisesti kestävä ratkaisu.
 
Museo kirjoitti:

No mutta eikös se nyt olisi aika hyvä lähtökohta yrittää ymmärtää miksi kumpikin osapuoli tekee niitä ratkaisuja mitä tekee? Miksi kaikesta analysoinnista on pakko tehdä moraalikysymys?

Ei kai sitä nyt suorilta kannata tehdä heti oletusta että Israelin syy kieltää vessapaperi on dehumanisoida ählämit? Joku virkamies siellä on luultavasti listan tehnyt ja ainakin minua kiinnostavat ne todelliset perustelut.

Tällä hetkellä tuntuu että siellä on käytetty jompaa kumpaa kahdesta tavasta. A) katsotaan mitä kaikkia artikkeleita ylipäätään on voinut liikkua ja sitten kielletään siitä kaikki muu kuin aivan välttämätön humanitaarinen apu (esim. jonkin verran ruokaa, lääkkeitä ja polttoainetta). Tai sitten B) keksitään kaikenlaisia villejäkin ideoita mitä voisi erilaisilla artikkeleilla tehdä.

Mietin vaan että jos itse olisin tekemässä listaa mitä kahden keskenään sotatilassa olevan osapuolen välisen rajan yli saisi kuljettaa niin itse tekisin sen aika pirun tiukaksi listaksi.

Todellinen ongelma ei ole mielestäni saarto vaan sotatila, jota pidetään osin keinotekoisesti pienellä liekillä niin että se kestää mahdollisimman pitkään. Israelille kynnyskysymyksiä ovat Gilad Shalit ja edelleen jatkuva rakettituli, kumpaankaan ei tehoa saarto, mutta voimankäyttö saattaisi tehota (vaikkakin aika suurilla siviilitappioilla). Siitä meikäläisellä ei ole mitään hajua mikä on oikeasti Hamasille kynnyskysymys ja mikä pelkkää retoriikkaa.

Länsirannan suhteen olen hieman huolissani siitä että muurien rakentelun jälkeen itsemurhapommittajat tuntuvat vähentyneen. Olen todella harmissani jos muureista tulee yleisempi doktriini kun ne vasta kahtiajakoa lisäävätkin.
 
Back
Top