Asiahan ei ehkä ole niin yksinkertainen kuin äkkiseltään läppärin äärestä nojatuolista voisi ajatella.baikal kirjoitti:
Useinhan ajatellaan, että "tottakai ne taisteli loppuun/kuolemaan saakka koska olivat selkä seinää vasten jne jne.."
Ihmisen psyyke ei kuitenkaan useimmiten toimi niin. Ihminen haluaa selviytyä ja nimenomaan selviytyä hengissä. Sen myötä myös usko ja toivo hengissäsäilymisestä ja selviytymisestä elää ihmisen mielessä niin kauan kuin henki pihisee. Usein se usko ja toivo on tilanne huomioiden jopa täysin täysin epärealistinen. Tietenkin poikkeuksia löytyy ja todistettasti sodissa on tapahtunut mm. sitä, että yksilöt ovat olleen niin kertakaikkisen lopussa, että ovat lopulta yksinkertaisesti lakanneet välittämästä..yhtään mistään..myös siitä kuoleeko vai elääkö. Mm. Stalingradin motissa tätä mitä ilmeisimmin oli havaittavissa. Sellaisessa tilassa oleva ihminen ei kuitenkaan taistele johdetusti, kurinalaisesti ja taistelusuunnitelman mukaisesti, kuten monet SS-sotilaat Berliinissä. Periaatteessa ne kuvaukset mitä noista taisteluista on olemassa, kertovat siitä, ettei nuo sotilaat olleet täysin lopussa, psyykkisesti romahtaneita yksilöitä, vaan henkisesti vireessä olevia taistelijoita..siis sellaisia ihmisiä, joille kuolema ei ole vaihtoehto..vaan vaihtoehto on selviytyminen jollakin tavalla hengissä.
Minusta tuon sitkeän, johdetun ja johdonmukaisen taistelun mahdollisti nimenomaan se, etteivät miehet olleet samassa henkisessä tilassa kuin monet olivat Stalingradin motissa. Yhteishenki, kuri, joukkoon kuuluminen ja kavereiden puolesta taisteleminen jne lienevät seikkoja jotka pitävät sotajoukon koossa ja tehokkaana kovimmissakin paikoissa.
Joskus joku Amerikkalainen kenraali totesi "kaikki puhuvat kuolemaan saakka taistelemisesta..vain Japanilaiset tekevät sen.." Tuokin kertoo sekin mielestäni siitä, että länsimaisesti ajatteleva sotilas, joka on henkisesti kasassa, haluaa selviytyä viimeiseen asti..eikä siis taistele "kuolemaan saakka" edes Siperian tai hirttonarun pelossa.
Kaipa asia täytyy nähdä niin, että esim. Berliinissä sitkeästi taistelleet ulkolaiset SS-vapaaehtoiset taistelivat kurin, kaverihengen ja ammattiylpeydenkin siivittämänä siten kuin taistelivat..kuten myös esim Legioonan joukot Indokiinassa joitakin vuosia myöhemmin. Vaikeaakin vaikeampi tilanne..vaihtoehdot ovat jättää käskyt noudattamatta, unohtaa annettu tehtävä ja koettaa selviytyä..eli karata/ murtautua pois pahasta paikasta yksittäin tai pieninä ryhminä ja "kadota" kaaokseen..ja selviytyä hengissä..TAI taistella sitkeästi kurinalaisesti, johdetusti ja tehtävä täyttäen.
Koitan sanoa siis sitä, että ei länsimaista, psyykkisesti kasassa olevaa sotilasta saa taistelemaan kuolemaan saakka sillä, ettei olisi muuta vaihtoehtoa kuin kuolema..koska länsimaiselle, psyykkisesti kasassa olevalle sotilaalla on AINA tarve, toivo ja usko siitä että selviytyy lopulta hengissä. Jos taas sotilas ei ole psyykkisesti enää kasassa, hän toimii kuten Stalingradin motissa: nousee poterosta ylös ja seisoo pystyssä vihollisen tulituksessa niin kauan kunnes häneen osuu. Sellainen sotilas ei taistele sitkeästi, tehokkaasti ja johdetusti.