Suurin osa meistä on elänyt koko elämänsä itsenäisessä Suomessa.
Harvempi meistä aktiivireserviläisistä pitää silti rauhaa itsestään selvänä. Osa on jopa alkanut varautua pahempien päivien varalle.
Mä sain pari vuotta sitten nyrkistä päähän keskellä kirkasta päivää, keskellä kaupunkia. Katselin myöhemmin valvontakameratavaraa omasta toiminnasta ja huomasin, että vaikka olin lyönnin takia aivan tillin tallin ja taistelin pysyäkseni pystyssä, toiminta oli silti ihan kohtalaista, koska taustalla oli treeniä.
Mä arvioin muiden varautumista työkseni. Pohdin välittömästi tapauksen jälkeen, että nyt osaaminen käyttöön. Tein riskiarvion omasta elämästä, mietin mikä minua ja perhettäni uhkaa. Pistin riskit vaikutusten ja todennäköisyyksien perusteella jonoon, ja tein linjaukset siitä, mitä millekin asialle teen.
Sota, nyrkistä tai puukosta saaminen eivät sitten nousseetkaan kärkitiloille. Heitin mm. kaikki liukkaat kengät pois, pidin todennäköisenä, että tulen muuten vielä kaatumaan niiden takia. Varasin lääkäriajat kropan, silmien ja hampaiden tutkimista varten, sieltäkin löytyi asioita, joiden kanssa tehdään vieläkin töitä. Pistin palovaroittimet kattoon, kävin kämpän riskit läpi ja mm. heitin huonokuntoiset sähkövehkeet pois - tulipalo on kova juttu. Päivitin ensiapuosaamiseni. Aloin panostaa enemmän vaimoon ja lapsiin - niidenhän takia tässä väittää olevansa valmis tekemään ns. mitä tahansa. Dumppasin turhat aikaani vievät asiat pois. Aloin nukkua enemmän ja paremmin. Nyt fiksaataan vielä erityisesti liikunnan ja ruokavalion kanssa.
Toki päivitin vielä kotivaran ja hommasin patruunaa. Taktiikkaa on tullut treenattua. Kohta aloitan aseenkäytön uudelleen opettelun. Koulutin perheelle perustoimintatavat pieniin ja suurempiinkin ongelmiin. Aloin käyttämään rahaa järkevämmin. Juttelin enemmän kavereideni kanssa. Aloin käymään vaimon kanssa joka päivä päivän tapahtumat läpi, jotta keskusteluyhteys pysyy. Aloin nauttimaan arjesta enemmän, tekemään asioita, joista tykkään. Pyrin lisäämään laatua arkeen. Annoin emännälle hommaksi sisustaa kodin.
Työhommissa olen tehnyt Suomen valmiuden parantamiseksi kovat määrät töitä.
Miksi? Koska kun se rauha joku päivä järkkyy, pienellä etukäteisvalmistelulla ei tarvi olla housut nilkoissa. Ja jos se ihme tapahtuu, että mitään ei tapahdu, niin tulipa elettyä.
Se haaste. Haastan teidät fiksaamaan oman arjen valmiuden kuntoon. Jos se edellyttää viinan tai tupakan vähentämistä / pois laittoa, niin sitten edellyttää - jos joltain anteeksi pyytämistä, niin sitten edellyttää. Jollain voi olla tarve pistää autoon paremmat renkaat tai päivittää omat ajotavat. Jonkun voi olla tarve katsoa, löytyisikö lähempää töitä, että päivästä jää aikaa elämiseenkin - jollain voi olla tarve mennä lääkärintarkastukseen, jollain jotain muuta. Joku joutuu nielemään arkuutensa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Joku joutuu aloittamaan harrastuksen, toinen vähentämään niitä. Joku voi aloittaa muiden auttamiseen keskittyneet vapaaehtoishommat, joku taas vähentää niitä siedettävälle tasolle.
Jos haaste kuulostaa liian pahalta, niin jätä väliin. Multa on useampi kaveri tappanut itsensä. Nyt alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että ihan hoidettavissa oleviin arjen ongelmiin se näilläkin tökkäisi. Meillä on Kilta täynnä päätöksentekokykyistä ja osa jopa liipasimen painamiseen kykenevää kaveria. Monella meistä on todellinen halu tehdä töitä itsenäisyyden eteen. Tosiasia on, että itsestä se on aloitettava.
Hyvä Suomen valmius edellyttää sitä, että meillä on jotain, jonka puolesta kannattaa taistella. Jos arki vie liikaa, se kaikki puolustettavan arvoinen saattaa siinä sivussa tuntua hävinneen.
Aseveliterveisin,
LSa
Tarkka-ampujakillan puheenjohtaja
