Jääkäriryhmän taistelutekniikka

Asiaan hieman liittyen, on tutkittu, että 2 ilmataisteluohjuksen ampuminen suhtkoht samanaikaisesti samaan maaliin lisää osumatodennäköisyyttä huomattavasti enemmän kuin se, että ne ammuttaisiin samaan maaliin erikseen. 2 ohjuksen saapuminen samoihin aikoihin tekee väistötaktiikasta maalille erittäin kimurantin. Asia ei tietysti panssarivaunuilla ole sama, ne eivät paljoa ehdi väistellä, mutta tilastomatemaattisesti mielenkiintoista.

Joo, näin on kyllä ihan varmasti. Tämänkaltaiset yhteisvaikutukset ovat yksi syy, miksi deterministisiin simulaatioihin ei koskaan kannata luottaa ihan loputtomasti.

Tälleen vähän asian sivusta, kun tuli mieleen.

Monet tälläiset asiat on aika vaikeita simuloida tuolleen tyhjästä, mutta toivottavasti sotaväki tallentaa dataa kaikista käydyistä simulaattoritaisteluista. Ihan vielä ei välttämättä ole tämän aika, mutta mä näkisin että 10 vuoden sisällä myös PV:llä voisi olla oppiva tekoäly auttamassa uusien taktiikoiden kehittämistä. Sellaisen kouluttamiseen tarvitaan ns. isoa dataa, eli paljon pelattuja pelejä ja niiden tallenteita.

Kaikilla niillä aloilla missä tälläisiä on päästy kokeilemaan, on huomattu, että kone ja koneen avustamat ihmiset keksivät jopa pirullisen hyviä uusia temppuja, mitä aikaisemmin ei oltu edes mietitty. Ja sitten kun ollaan siinä vaiheessa, että tekoäly avustaa päätöksentekijää lennossa, niin alkaakin tuo sotataito olla ihan nextillä levelillä niinsanoakseni.

Shakissa esimerkiksi ihmisen ja koneen tiimi voittaa kaikki koneet ja kaikki ihmiset ihan leikiten.
 
Jääkäriryhmän 9 sotilaan määrä on kyllä mielestäni liian vähän. Lisäisin ryhmään 2 partiota lisäksi, "lisä"Partioissa voisi olla joko kk taikka tukiampuja.

- Toisenmaailman sodan jälkeen ryhmäkokojen pienentäminen ei ole ajateltu ihan käytännön tasolla loppuun ja ajat ovat muuttuneet niistäkin ryhmän kokoonpanoista. Rynnäkkökiväärin tulivoima ei mielestäni korvaa puuttuvia silmäpareja , varsinkaan kun nykyiset sotilaat ovat entistä tarkemia teknologian ansiosta esim optiikka rynnäkkökivääreissä ja kk ssa.

-Kärkipartio saa lähtökohtaisesti aina siipeensä. Pitäisi etsiä siihen liittyvä tilasto prosentti jostain mikäli joku ei tiedä sitä ? Yllätetyksi tullut kärkipartio kärsii kovat tappiot jo pelkästään yhdestä vihulaisesta. Jäljelle jääneiden ryhmän sotilaista vähintään yksi jää ns lääkintätehtväviin ja ryhmän rj alkaa laittamaan tietoa vihollisesta eteenpäin ja muita ns omia juttujaan. Näin ollen 9 sotilaan ryhmästä 4 jäljellä vastaamalla tuleen ja nekin eri partioissa. Mikäli oman ryhmän pitäisi puolustautua koukkaamista vastaan taikka itse lähteä koukkaamaan niin ryhmässä on liian vähän sotilaita.

-Toisen ryhmän tukeminen toisella ryhmällä tarvitsee kahden rjn tiedon kulun mikä hidastaa. sekä tekee ns tilanteeseen soveltavat taktiikat todella vaikeiksi.

Mikäli käytätte simulointia niin testatkaa mitä eroja saatte 9 sotilaan ja 15 sotilaan ryhmien välillä.
 
Nykyinen systeemi toimii aika kivasti.

-Tulitaistelussa joukko jatkaa aina tehtävänsä suorittamista. Kun tulee tappioita, ei fokus siirry heidän paapomiseensa jos ryhmä tai joukkue on taistelussa. Eli haavoittuneet EIVÄT sido taistelijoita pois tuleen vastaamisesta ja vihollisen lyömisestä. Hätäensiavulla stabiloidaan sellainen haavoittunut, joka ei pysty jatkamaan taistelua ja joukkueen lämäri hoitaa nämä eteenpäin lääkintäketjussa.

-Harvemmin mitään tehdään ryhmäkoossa. Joukkue toimii osana komppanian taistelua, joka toimii osana Pataljoonan ja taisteluosaston operaatiota jne.

Isompi ryhmä ei oikeastaan ole sen helpompi johdettava, kuin useampi ryhmä. On huomattavasti todennäköisempää, että RJ-tasolla on viestikalusto, kuin että ryhmän sisällä kaikilla partioilla olisi sellaiset.

-Aikalailla PTM:n mukaan kärkiryhmä ei ole se, joka alkaa suorittamaan yksittäisiä vihollistaistelijoita (~partio) suurempiin osastoihin sen kummempia peliliikkeitä, tulitaistelussa ollessaan heillä ei ikinä ole täyttä toiminnan vapautta. Tästä johtuen homma lankeaa siis joukkueen seuraaville ryhmille. Heidän on huomattavasti helpompi aloittaa toimenpiteet, kursia nopeasti joku taistelusuunnitelma kasaan ja lähteä toimeen. Kontaktin ottanut ryhmä sitoo vihollisen taisteluun ja loput lataa jäätävät peliliikkeet tiskiin.

-Kolmen miehen partioita on huomattavan helppoa alistaa ryhmästä toiseen. Partiolla on toimiva, homman osaava johtaja, eli ryhmänjohtaja saa käyttökelpoisen ja itsenäiseen toimintaan kykenevän palikan tai palikoita johtoonsa.
Samaten vakioituja partioita voidaan koota esimerkiksi tulitukiosastoksi, KK:illa, tulitukitampeilla, KESseillä varustettuna.

-Joukkueella on JoJo ja varaJoJo, jotka voivat kummatkin johtaa yhtä joukkueen taistelijoista koottua osastoa. TJR voidaan myös jakaa kahteen tj-kykyiseen partioon.

-Joukkueessa voi olla perusorganisaation mukaan kolme tai neljä jääkäriryhmää, komentopartion ja TJR:n lisäksi

-Mitä isompi ryhmä, sitä useampaan ajoneuvoon se pitää jakaa. 9-hlö ryhmä mahtuu just HPA:han ja kaksi kahteen HA:han.

Toki nämä eivät päde tilanteeseen, jossa maaston tai muun seikan rajoittaessa ei yksinkertaisesti ole kuin yksi mahdollinen toimintatapa.
 
Viimeksi muokattu:
Nykyinen systeemi toimii aika kivasti.

-Tulitaistelussa joukko jatkaa aina tehtävänsä suorittamista. Kun tulee tappioita, ei fokus siirry heidän paapomiseensa jos ryhmä tai joukkue on taistelussa. Eli haavoittuneet EIVÄT sido taistelijoita pois tuleen vastaamisesta ja vihollisen lyömisestä. Hätäensiavulla stabiloidaan sellainen haavoittunut, joka ei pysty jatkamaan taistelua ja joukkueen lämäri hoitaa nämä eteenpäin lääkintäketjussa.

-Harvemmin mitään tehdään ryhmäkoossa. Joukkue toimii osana komppanian taistelua, joka toimii osana Pataljoonan ja taisteluosaston operaatiota jne.

Isompi ryhmä ei oikeastaan ole sen helpompi johdettava, kuin useampi ryhmä. On huomattavasti todennäköisempää, että RJ-tasolla on viestikalusto, kuin että ryhmän sisällä kaikilla partioilla olisi sellaiset.

-Aikalailla PTM:n mukaan kärkiryhmä ei ole se, joka alkaa suorittamaan yksittäisiä vihollistaistelijoita suurempiin osastoihin sen kummempia peliliikkeitä, tulitaistelussa ollessaan heillä ei ikinä ole täyttä toiminnan vapautta. Tästä johtuen homma lankeaa siis joukkueen seuraaville ryhmille. Heidän on huomattavasti helpompi aloittaa toimenpiteet, kursia nopeasti joku taistelusuunnitelma kasaanja lähteä toimeen. Kontaktin ottanut ryhmä sitoo vihollisen taisteluun ja loput lataa jäätävät peliliikkeet tiskiin.

-Kolmen miehen partioita on huomattavan helppoa alistaa ryhmästä toiseen. Partiolla on toimiva, homman osaava johtaja, eli ryhmänjohtaja saa käyttökelpoisen ja itsenäiseen toimintaan kykenevän palikan tai palikoita johtoonsa.
Samaten vakioituja partioita voidaan koota esimerkiksi tulitukiosastoksi, KK:illa, tulitukitampeilla, KESseillä varustettuna.

-Joukkueella on JoJo ja varaJoJo, jotka voivat kummatkin johtaa yhtä joukkueen taistelijoista koottua osastoa. TJR voidaan myös jakaa kahteen tj-kykyiseen partioon.

-Joukkueessa voi olla perusorganisaation mukaan kolme tai neljä jääkäriryhmää, komentopartion ja TJR:n lisäksi

-Mitä isompi ryhmä, sitä useampaan ajoneuvoon se pitää jakaa. 9-hlö ryhmä mahtuu just HPA:han ja kaksi kahteen HA:han.

Toki nämä eivät päde tilanteeseen, jossa maaston tai muun seikan rajoittaessa ei yksinkertaisesti ole kuin yksi mahdollinen toimintatapa.

Raapasit siinä mukavan kertaussetin. Sanotaan näin että edellä olevassa viestissä olevat asiat olivat huomiotani harjoittelusta.

Haavoittuneet(pelkkä hätäensiapu) vie aikaa, saati sitten jos partio on nurin, Vie enemmän kuin yhden sotilaan per haavoittunut tosin se on sitten eriasia jos niiden antaa olla omissa oloissaan niin siitten ei vie aikaa. Tämä on käytännössä todennäköisempää koska kukaan ei halua mennä lähelle haavoittuneita koska tietää että jollain on tähtäin kohtaalla sinne päin.

Partioiden alistaminen toiseen ryhmään tuottaa pientä haastetta poikkeavana toimintana koska normi ryhmäkoolla harjoitellaan ilmeisesti ennemmän ? Tähän kun huomioittee mahdollisesen lyhyen koulutus ajan.( 6kk koulutuksen) ja kertausharjoitusten vähäisyyden niin välttämättä toiminta ei olekkaan niin selkeää. Koska isompi ryhmä koostuisi edelleen 3 sotilaan partioista niin se ei tuottaisi ongelmaa niiden siirtelyssä mikäli tarve vaatii. Joko lisää partioita ryhmään taikka alistaa toiseen ryhmään jne.

Ryhmäkoossa harvemmin mitään tehdään , mutta otetaan huomioon sovellettavvuus, asiat kun eivät ole mustavalkoisia koska tilanteet elää.

Mikäli suurempi ryhmäkoko antaisi paremman tuloksen niin se vaikuittaisi joukkueen toiminta kykyyn ja sitä kautta komppaniantoiminta kykyyn. Näin ollen voidaan todeta että jopa yksittäisen sotilaan toimintatavat vaikuttavat koko suomen asevoimiin.

Kovinkaan suuresta muutoksesta ei olisi kyse mikäli perusryhmäkokoja suurennettaisiin. Koska joukkueet liikkuvat yhdessä ja sama sotilasmäärä pysyisi niin edelleen pakuila saisi saman määrän sotilaita kuskattua vaikka ryhmät joutuisivatkin kuljetuksen ajaksi eriautoihin. Toisaalta mikäli kyseinen muutos tapahtuisi muuttaisi se joitakin asioita, sillä toivottavasti pv mietti ensiksi kuinkamonta sotilasta mahtuu kuljetus ajoneuvoon eikä ala sen perusteella päättämään ryhmien kokoonpanoja ;)

.
 
En ala kovin laajalti kommentoimaan, koska vaikuttaa siltä että se on vähän turhaa ja taisteluensiavulle on varmasti myös omat topikkinsa, mutta:

Hätäensiapu EI vie aikaa taisteluun osallistumiselta, koska sitä EI aleta tekemään silloin, kun niitä kivääreitä just sillä hetkellä tarvitaan vaikuttamaan viholliseen. PTM:n mukaisesti:
Vastataan tuleen - estetään lisätappioiden syntyminen - jatketaan tehtävää. Niin kauan kuin ollaan taistelussa vihollisen kanssa, ei aleta urpoilemaan hätäevakuointien yms. kanssa (lisätappioiden syntymisen estäminen), vaan keskitytään voittamaan taistelu. Tehtävä on korkein prioriteetti, haavoittuneiden taikinointi toissijainen ja tämä on taisteluteknisesti TST-EA:ssa se kaikkein tärkein opetus, ennen välineitä, tekniikoita ja taitoja.

Kun tilanne sen sallii (edetty riittävästi, haavoittuneiden tasalle/heidän ja vihollisen väliin/vihollinen lyöty tai vetäytynyt), otetaan ukkoihin kantaa heti kun mahdollista.

Hyökkäystehtävässä oleva joukko ei jää hieromaan haavoittuneitaan, vaan ryhmän jäsenet ja taistelupelastaja antavat henkeäpelastavan ensiavun, käytössä olevin välinein. TST-pelastaja(n johtamana) stabiloi potilaan ja joukkueen lääkintämies huolehtii evakuoinnista.

En tarkoita, että 9-hlö ryhmä olisi ainoa ja oikea totuus, mutta en allekirjoita sen kaikkinaista ongelmallisuutta. En vaan oikein saa punaisesta langastasi kiinni, kun toisaalta mainitset, että partioiden alistaminen ryhmästä toiseen ei olisi hyvä kun sitä ei paljon harjoitella, mutta toisaalta isommilla ryhmillä sama toiminta taas olis ”nema problema”? Ja ymmärsinkö nyt oikein, että ehdotat, että joukkueessa vähennetään ryhmien määrää ja lisätään partioiden lukumäärää muissa ryhmissä?

Itseasiassa, viestisi aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia siitä, mitä mieltä asiasta olet, kun useampi virke on muotoiltu niin hassusti, että samassa lauseessa tulee kaksi miltein toisensa kumoavaa väittämää. En tarkoita tätä vittuiluna tai Ad Hominemina, mutta pakko nostaa tässä vaiheessa kädet pystyyn, kun en ymmärrä mitä tarkoitat.
 
En ala kovin laajalti kommentoimaan, koska vaikuttaa siltä että se on vähän turhaa ja taisteluensiavulle on varmasti myös omat topikkinsa, mutta:

Hyökkäystehtävässä oleva joukko ei jää hieromaan haavoittuneitaan, vaan ryhmän jäsenet ja taistelupelastaja antavat henkeäpelastavan ensiavun, käytössä olevin välinein. TST-pelastaja(n johtamana) stabiloi potilaan ja joukkueen lääkintämies huolehtii evakuoinnista.

En tarkoita, että 9-hlö ryhmä olisi ainoa ja oikea totuus, mutta en allekirjoita sen kaikkinaista ongelmallisuutta. En vaan oikein saa punaisesta langastasi kiinni, kun toisaalta mainitset, että partioiden alistaminen ryhmästä toiseen ei olisi hyvä kun sitä ei paljon harjoitella, mutta toisaalta isommilla ryhmillä sama toiminta taas olis ”nema problema”? Ja ymmärsinkö nyt oikein, että ehdotat, että joukkueessa vähennetään ryhmien määrää ja lisätään partioiden lukumäärää muissa ryhmissä?

Itseasiassa, viestisi aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia siitä, mitä mieltä asiasta olet, kun useampi virke on muotoiltu niin hassusti, että samassa lauseessa tulee kaksi miltein toisensa kumoavaa väittämää. En tarkoita tätä vittuiluna tai Ad Hominemina, mutta pakko nostaa tässä vaiheessa kädet pystyyn, kun en ymmärrä mitä tarkoitat.

Nyt ollaan aika lähellä sitä tst pelastaja toimintaa mitä haen. Tulitaistelut voivat kestää tunteja. Koska tst pelastajan pitäisi olla monessa paikkaa yhtä aikaa, näin ollen ryhmässä pitäisi olla joko ylim tst pelastaja taikka sotilas tämän tilalle jolloin pelastaja voisi irtaantua ryhmästä.

Partioiden alistaminen. Järjestelmä ei voi olla niin kankea että partioiden ei olisi mahdollista ja ryhmien kokoon panot eivät muuttuisi, mutta en nää tätä ensisijaisena ratkaisuna siihen että tarvittaessa lisätään
partioita ryhmään vaan tarpeeksi iso ryhmä heti alkuun.

Joukkueen kokoonpano Joko ryhmiä vähennettään ja partioita lisätään, taikka joukkuetta kasvatetaan isommaksi. Tehtävistä riippuen.
 
Tässä mennään pellepelottoman puolelle, mutta:

Uudet ledivalaisimet ovat erittäin tehokkaita, halpoja ja kevyitä. Ladattavuuden ansiosta virtalähdehuolto on entistä helpompaa. Voisiko ryhmän puolustuksessa olla iloa kaukokäytettävistä tehokkaista valaisimista joilla voisi valaista ryhmän tulialueen? Ennen vanhaanhan valaisuhan olisi vaatinut jonkin sortin raahattavia, kalliita ja painavia valonheittimiä joita olisi pitänyt jonkun itsemurhakandidaatin käyttää. Lisäetuna olisi hyökkääjän osittainen sokaisu.

Toki valaisuraketit ja valopistoolit ovat kohtalaisen vanha keksintö...
 
Sinänsä ihan mielenkiintoinen idea. Valoilla voisi myös harhauttaa, taatusti aiheuttaa hämmennystä, vaikeuttaa vastustajan pimeänäkölaitteiden käyttöä jne jne.
Sinänsä minusta jatkomietiskelyn arvoinen idea.
 
Myös ehkä kanavoida liikettä - jos jotain paikkaa valaistaan, tuskin siitä tekee mieli mennä. Valojen eliminoiminen vaatii tulenkäyttöä eli paljastaa, varsinkin kun nykyaikaiset led-valaisimethan toimivat akulla eli virtakaapelia ei ole katkaistavaksi. Tai savun käyttöä joka itsessään paljastaa ja hankaloittaa tulenkäyttöä. Olennaista olisi kaukokäytettävyys, eli suomeksi se, että valot saa päälle ja pois ilman fyysistä läsnäoloa.
 
Hmm. Ja kun sohotat Igoria lampulla päin näköä, ei Igor näe, mitä itse teet siellä lampun takana.
 
Sinänsä ihan mielenkiintoinen idea. Valoilla voisi myös harhauttaa, taatusti aiheuttaa hämmennystä, vaikeuttaa vastustajan pimeänäkölaitteiden käyttöä jne jne.
Sinänsä minusta jatkomietiskelyn arvoinen idea.
Aikana kauan sitten ennen uudistusta, olin pienen kohteensuojausyksikössä. Tiedäthän, mikä tuon ajan jakovarustus oli.... joten kiinnitti huomiota tuo pimeänäkölaitteiden käytön vaikeuttaminen. Kiinnostava ajatus.
Tässä on yksi maksimaalinen toteutus :cool:, ei ehkä käytännöllinen, mutta herättää kyllä ajatuksia.
Kohdassa 1:45 vertaillaan autonvaloon.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekn...man-kirkkain-kotitekoinen-taskulamppu-6091417
Tiedän, pelle peloton -osastoa :)
 
Viimeksi muokattu:
Tässä mennään pellepelottoman puolelle, mutta:

Uudet ledivalaisimet ovat erittäin tehokkaita, halpoja ja kevyitä. Ladattavuuden ansiosta virtalähdehuolto on entistä helpompaa. Voisiko ryhmän puolustuksessa olla iloa kaukokäytettävistä tehokkaista valaisimista joilla voisi valaista ryhmän tulialueen? Ennen vanhaanhan valaisuhan olisi vaatinut jonkin sortin raahattavia, kalliita ja painavia valonheittimiä joita olisi pitänyt jonkun itsemurhakandidaatin käyttää. Lisäetuna olisi hyökkääjän osittainen sokaisu.

Toki valaisuraketit ja valopistoolit ovat kohtalaisen vanha keksintö...
PAVA:n sijasta laukee LED valaisin jossa olisi myös IR LEDejä sotkemassa pimeänäkövehkeet... Kuten Kapiainen sano, erittäin mielenkiintoinen idea.
 
Ollaan myös käytetty pavoina ns raiskaushälyttimiä. Sokkaan siima kiinne ja armoton ujellus alkaa jos joku erehtyy laukaisemaan.
Etuna se että ovat uudelleen käytettäviä.
 
Ei muuta kuin strobo -valoja pimeään metsään. Samalla päästää vähän kyynelkaasua niin vastustaja yrjöilee suojanaamareissa. :)

https://www.facebook.com/sharer/sha.../strobe-weapons-2/?mbid=social_fb_onsiteshare
CAN STROBE WEAPONS REALLY MAKE YOU PUKE?
Can so-called "flashlight" weapons really make you vomit? Or send you into an epileptic fit? I have a feature in* New Scientist* on non-lethal strobe devices – new arms, relying on flashing lights, like the "LED Incapacitator," Peak Beam's searchlight-based "Immobilization Device," and Nanohmics' non-pyrotechnic stun grenade.
There is a great deal of debate over how well these devices work and what their effects are. That's because the military's tests have traditionally been more concerned with environmental health. But now, the military is sponsoring a whole range of tests which go well beyond previous studies.
In the meantime, there are some myths we can clear up pretty quickly:
"It makes you vomit," as popularized in by Fox News' story, Flashlight Weapon Makes Targets Throw Up. Although disorientation, dizziness and nausea were quoted by all the designers as common effects, nausea is not the same as throwing up.
"I don’t think we've had anyone actually be sick", says Bob Lieberman, CEO of Intelligent Optics, which makes the LED Incapacitator. In fact, nausea is not one of the immediate effects, but is more likely to occur afterwards – it doesn’t really contribute to the weapon's effectiveness. Lieberman is philosophical about the 'puke saber' stories which are passed around the media, judging that the exposure is worth it. "We're grateful that people have taken such an interest," he says.
"It'll make you have an epileptic fit." People with photosensitive epilepsy (around four per thousand of the population) may have seizures triggered by flashing lights. But it turns out that the frequencies which trigger seizures can be avoided.
"Our products are engineered around this situation as to not endanger people with this condition," says Will Harcourt, Peak Beam's Director of
Sales. Prof. Ley Sander, Professor of Neurology and Clinical Epilepsy at the Institute of Neurology of University College London, says that strobe devices are not be a risk to photosensitive epileptics if they have a pulse rate above 25 Hz.
"If you shut your eyes it makes the weapon useless."
This one amuses everyone working in the field. If you close your eyes you can't run away, you can't fight back, aim a weapon or effectively resist arrest. You have immobilized yourself and made yourself helpless, which is exactly what the non-lethal weapon-makers have in mind. "If they close their eyes," says Lieberman, "then I've got 'em."
He sees the LED Incapacitator as being close to the lowest rung of the ladder of force. It may not subdue a suspect every time, but even if it is effective some of the time and prevents officers from having to use a Taser or a firearm then it will be well worthwhile.
The new generation of strobe devices are lightweight, cheap and have an unlimited supply of ammo. Within a few years they could be everywhere –
small ones in the hands of police, larger versions mounted on vehicles or drones. The Peak Beam Immobilizer is being mounted on the Vigilante, an unmanned helicopter.
"Testing has also been conducted on our strobe against on-coming vehicles. [The testing organization] rated our Maxa Beam as the most effective non-lethal weapon against drivers that they have ever tested," says Harcourt.
If they work as advertised, this could be the biggest advance in nonlethals since tear gas.
 
Back
Top