Kotimaa
Rikollisjengi United Brotherhood päätti lopettaa toimintansa
Oikeus käsittelee keskiviikkona Poliisihallituksen vaatimusta määrätä jengi välittömään toimintakieltoon. Poliisi pitää jengiä Suomen vahingollisimpana.
HS haastatteli ja kuvasi United Brotherhood -järjestön johtajan toukokuussa. (KUVA: JONNE HEINONEN)
Susanna Reinboth HS
Julkaistu: 6.1. 2:00
RIKOLLISJENGI United Brotherhood (UB) ja sen alajärjestö Bad Union ovat päättäneet lakkauttaa toimintansa.
UB:n johtokolmikkoon kuuluvan
Ville Jaatisen mukaan päätös syntyi yksimielisesti.
”Kukaan jäsen ei ollut eri mieltä. Aikansa kutakin”, Jaatinen kommentoi.
Jaatisen mukaan päätös tarkoittaa sitä, että yhdistykset luopuvat kaikista toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan. Toimintaa on ollut ainakin Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Turussa ja Tampereella.
Päätöksen taustalla on Poliisihallituksen vaatimus UB:n ja Bad Unionin
lakkauttamisesta lain ja hyvien tapojen vastaisena. Poliisi vaatii kerhojen määräämistä välittömään toimintakieltoon. Tätä vaatimusta käsitellään keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Porvoossa.
LUE LISÄÄ:
Poliisihallitus vaatii United Brotherhoodin määräämistä välittömään toimintakieltoon: jengi on järjestäytynyt sotilaalliseen tapaan
Kyse on poikkeuksellisesta vaatimuksesta, sillä United Brotherhoodin kaltaisia jengejä ei ole aiemmin määrätty lakkautettavaksi Suomessa.
Lakkauttamisvaatimus on osa mittavaa poliisioperaatiota, jonka kohteena on United Brotherhood. Viranomaiset pitävät sitä Suomen vahingollisimpina jenginä.
Keskusrikospoliisi (krp) kertoi operaatiosta
tiedotustilaisuudessa syyskuussa.
LUE LISÄÄ:
Poliisi iski kovaa United Brotherhoodia vastaan – krp:n mukaan vapaana on enää joitakin kymmeniä UB:n jäseniä, mutta ”tyhjiö täyttyy tietysti”
Krp:n mukaan UB:n ja siihen kytkeytyvän Bad Unionin jäsenet ovat vuosikymmenen aikana olleet epäiltyinä yli 1 300 rikosilmoituksessa. Niistä suuri osa liittyy epäiltyihin huumausaine-, väkivalta- ja ampuma-aserikoksiin.
Krp huomautti, että UB on Suomen oikeuskäytännössä toistuvasti todettu rikollisryhmäksi. Jengin jäsenyys on usein ollut koventamisperusteena rangaistusta määrättäessä.
Lakkauttamisvaatimus Poliisihallitus ja syyttäjä perustelevat sillä, että UB on järjestäytynyt sotilaalliseen tapaan ja sen tarkoituksena on hankkia taloudellista hyötyä rikosten avulla.
Ville Jaatinen ei osaa arvioida, mitä jengien lakkauttaminen merkitsee oikeusjutun käsittelylle.
”Eihän niitä voi lakkauttaa, koska ei ole mitään lakkautettavaakaan. Ainakin se säästää verorahoja johonkin järkevämpään.”
Kirjallisessa vastauksessaan
jengit vastustivat lakkauttamistaan.
Vastauksessa kiistettiin, että kerhot olisivat lain tai hyvän tavan vastaisia. Kummankaan kerhon tarkoituksena ei ole tehdä rikoksia.
”Henkilöt tekevät mahdollisesti rikoksia, ei rekisteröimätön yhdistys”, käräjäoikeudelle jätetyssä vastauksessa todettiin.
Vastauksessa vedottiin myös perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen.
Ville Jaatinen kertoo neuvotelleensa järjestöjen lakkauttamisesta jo jonkin aikaa muiden jäsenten kanssa. Neuvotteluja on hidastanut se, että Jaatisen sanojen mukaan ”muutamasta kymmenestä jäsenestä 97 prosenttia” on vankilassa.
Poliisi kertoi syksyllä, että noin sadasta jäsenestä muutama kymmen olisi vapaalla jalalla.
Jaatinen itse vapautui vankilasta heinäkuussa.
LUE LISÄÄ:
Ville Jaatinen on jengipomo ja neljännen polven rikollinen – nyt hän kertoo, millaista on istua jengiläisenä vankilassa
United Brotherhood -liivijengi syntyi vuonna 2010, kun kolme keskeistä alamaailman jengiä yhdistyivät. Nämä olivat More, Rogues Gallery ja Natural Born Killers.
Alkuaikoina UB:ta johti kuusihenkinen neuvosto, jossa oli kaksi jäsentä kustakin osajengistä. Sittemmin johto on HS:n tietojen mukaan muuttunut osin paikalliseksi, mutta tärkeimmissä asioissa päätökset on tehnyt kolme neuvostoon kuulunutta UB-miestä.
Poliisihallituksen kanteessa UB:n johtajaksi nimetään
Tero ”Kukkis” Holopainen, joka on ollut aiemmin sekä Moren että Natural Born Killersin jäsen.
UB:n ja alamaailman liepeiltä uutinen hajoamisesta herättää erilaisia näkemyksiä: sekä veikkauksia jengitoiminnan jatkumisesta jossain muodossa että UB:n jäsenten mahdollisista siirtymistä muihin jengeihin.
Osalla UB:n jäsenistä on myös niin itsenäinen asema alamaailman verkostoissa, etteivät kaikki välttämättä edes tarvitse jengitunnuksia.
United Brotherhood on ollut hyvissä väleissä moottoripyöräjengi Helvetin enkeleiden kanssa, ja joidenkin henkilöiden osalta on HS:n tietojen mukaan ollut vähintäänkin tunnusteluja yhteisestä tulevaisuudesta. Yksi UB:ta edeltäneiden jengien pomoista on tiettävästi myös ollut likellä Helvetin enkeleitä ja liikkunut paljon heidän mukanaan viime vuosien aikana.
Mitenkään itsestään selvää tai helppoa UB-jengiläisten siirtyminen Helvetin enkeleihin ei silti ole. Täysin uusista toteutuneista siirtymisistä ei ole tällä hetkellä myöskään varmistunutta tietoa.
United Brotherhood ei ole moottoripyöräjengi ja Helvetin enkeleiden säännöissä puolestaan on moottoripyöräilyyn liittyviä vaatimuksia. Helvetin enkeleissäkin on todistetusti jäsenenä myös ammattirikollisia, mutta osalla väestä on puhdas rikosrekisteri.
Oma kysymyksensä on, kuinka järkevää Helvetin enkeleiden olisi ottaa jäseneksi entisiä UB-miehiä tilanteessa, jossa UB:ta on vaadittu lakkautettavaksi. Poliisi pitää jo valmiiksi myös Helvetin enkeleitä rikollisjärjestönä.
Ville Jaatisen mukaan UB:n raunioille ei ole perusteilla ei ole uutta jengiä. Hänen mukaansa ketään ei ole myöskään viime aikoina siirtynyt Helvetin enkeleihin.
”Vuosien varrella kolme UB:n jäsentä on siirtynyt Helvetin enkeleihin. En tiedä, onko se uutinen.”
Jaatinen vakuuttaa tähtäävänsä jatkossa rikoksettomaan elämään.
”Kävin äsken ruokakaupassa ja mietin, ottaako tarjousjauhelihaa vai ei. Ennen ei tarvinnut miettiä.”
United Brotherhoodilla on ollut jo ennen ilmoittamaansa toiminnan lakkauttamista sisäisiä ongelmia pitkin vuosikymmentä.
Osa jengiläisistä etääntyi jengistään jo sen jälkeen, kun kerhotiloissa Vantaan Pähkinärinteessä joukkoraiskattiin nainen vuonna 2011. Ison turbulenssin ja johtamisongelmia jengissä aiheutti myös UB-pomo
Keijo Vilhusen ja Helsingin huumepoliisin silloisen päällikön
Jari Aarnion yhteistyön paljastuminen vuonna 2013.
Viime kesänä lainvoimaiseksi tuli tuomio, jossa Vilhunen ja Aarnio saivat 10 vuotta vankeutta muun muassa törkeistä huumerikoksista.