Mp.nettiläinen jaksaa allekirjoitella näitä kerta toisensa jälkeen muttei kukaan normaali ihminen. En viitsi pyytää enää perheenjäseniäkään osallistumaan.Allekirjoitusten vauhti hiipunut. Tehkääpä osuutenne!
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Mp.nettiläinen jaksaa allekirjoitella näitä kerta toisensa jälkeen muttei kukaan normaali ihminen. En viitsi pyytää enää perheenjäseniäkään osallistumaan.Allekirjoitusten vauhti hiipunut. Tehkääpä osuutenne!
No nyt on paksua copiumia! Vihreiden ja vasemmistoliiton hihhuleiden ulinoilla perustellaan kökkäreiden sekoiluja... Ihan vähän vaan leikattiin, mutkun-mutkun muut olisivat leikannaat vieläkin enemmän! Suomen puolustusmenot ovat pyörineet 1,5% BKT:stä ympärille 1970-luvulta lähtien ihan hallituspohjasta riippumatta. 1990-luvun leikkaukset ovat ihan ymmärrettäviä, koska myös neukkula ja sen sotakoneen rahoitus romahtivat silloin ihan totaalisesti.Me äänestettiin sillä tavalla, että asiat menivät noin.
Kokoomus voitti ja Katainen sai hallituksenmuodostajan tehtävän. Kepulla oli pitkä valtakausi, mutta Soini teki jytkyn ja kepu opposiittioon, huomaa kirjoitusasu. Persut ei tietenkään kelvanneet kumppaniksi, joten sikspäkin kahva oli vasemmistolla ja kokoomus oli kastunut pohja, joka yritti pitää nipun koossa venymällä.
Jos hallitus olisi kaatunut, olisi valtaan tullut vasemmistohallitus, joka olisi saattanut romuttaa muunkin puolustuksen.
Vihreiden näkemys:
Vasemmistolaista näkemystä
Kolmas mahdolinen ja todennäköinen pääministeripuolue oli demarit, jossa linjanvetäjänä olivat Tarja ja Erkki.