Jani ja osa-aikainen armeija
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola ehdotti blogissaan varusmiespalveluksen osa-aikaistamista. Tässä yhteydessä ei ole syytä vähätellä edustaja Toivolan näkökulmaa siksi, että hänellä ei ole minkäänlaista sotilaallista asiantuntemusta. Ei myöskään siksi, että Toivola on vihreä, stadilainen, musta, mies, homo tai poliitikko. Usein hyvät ideat tulevat laatikon ulkopuolelta, ihmisiltä joilla ei ole välitöntä kosketuspintaa itse aiheeseen. Samasta syystä esim. pörssiyhtiöissä on toimitusjohtaja joka hoitaa yrityksen päivittäiset toiminnat ja hallitus, jonka tulee olla visionääri joka näyttää toimitusjohtajalle suuntaa. Samallalailla yhteiskunnallisesti “poikkitieteellinen” Siilasmaan työryhmä aikoinaan arvioi varusmiespalveluksen kehittämistä.
Onko edustaja Toivolan esitys itsessään sitten hyvä?
Tehtäväkirjo joihin varusmiehiä koulutetaan on valtava, samoin tehtäville asetettavat vaatimukset. Jokainen täysjärkinen yhtynee näkemykseen, jossa sotilaan tiedot, taidot, kyvyt ja elämäntilanne tulisi mahdollisuuksien mukaan yhteensovittaa sotilaan tehtävän kanssa. Valitettavasti määrältään hyvin suuri osa tarvittavista tehtävistä on nykyäänkin luonteeltaan sellaisia, joihin 19-vuotiaan miehen on vaikeaa tai mahdotonta saada soveltuvaa tai tehtävänhoitoa helpottavaa koulutusta etukäteen. Esimerkkeinä vaikkapa jalkaväen taistelija, kenttätykin käyttäjä, panssarivaunun ajaja tai kaapeliyhteyksiä rakentava viestimies.
Ongelma konkretisoituu varusmiehiä kouluttavissa perusyksiköissä. Muutamassa viikossa alokaslauman saavuttua sisään tulee kiivaan koulutusvaiheen aikana tehdä havaintoja taistelijan kyvyistä, kerätä miehistä taustatiedot ja nämä yhteensovittamalla pyrkiä täyttämään vaadittu joukkotuotantotarve. Niissä joukoissa missä itse olen palvellut, sotilaan henkilökohtaista tilannetta, kuten esimerkiksi yrittäjyyttä, pieniä lapsia kotona, maatilan hoitoa ja vastaavia pyritään aidosti helpottamaan tehtävävalinnoilla.
Sotilaan kyvyille asetettavat vaatimukset ovat kovia. Sotilaan tulee hallita välineitä, taistelijan taitoja, fyysistä ja psyykkistä suorituskykyäkin vaaditaan. Tulee osata johtaa ja tulla johdetuksi, toimia ryhmässä ja luonnonolosuhteitakin tulee sietää. Varusmiespalveluksen lyhennyttyä aikaa kykyjen kehittämiseen on aiempaa vähemmän, koulutus on siis tiivistynyt. Tekniset välineet vaativat paljon opettelua ja harjoittelua. Tästä syystä vapaa-aikaa on lähes mahdotonta lisätä sotilaan suorituskyvyn siitä kärsimättä.
Blogissaan edustaja Toivola perustelee osa-aikaista palvelusta (tarkoittaen tosiasiassa vapaa-ajan lisääntymistä) Urheilukoulun esimerkillä. Koska huippu-urheilijatkin pystyvät hoitamaan palveluksensa “osa-aikaisesti”, miksei muut sitten pysty? Tässä sinänsä loogisessa järkeilyssä Toivola kompastuukin tietämättömyyteensä. Urheilukoulun mallia laajentamalla ei ole mahdollista saavuttaa nykyistä tasoa. Urheilukoulu on PV:n näyteikkuna, PR-työkalu jonka tuottamilla joukoilla on vain vähän jos ollenkaan sotilaallista merkitystä kansallisen puolustuksen käyttöön. Urheilukoulu on olemassa siksi, että tavalliselle kansalaiselle voidaan osoittaa että “kaikki” suorittavat asepalveluksen. Kun NHL-miljonääri Mikko Koivu suorittaa palveluksensa, voidaan sitä helpommin vaatia keneltä tahansa muultakin. Sotaväelle Koivun ja Granlundin hyvin näkyvästi mediassa esitelty palvelus oli PR-lottovoitto joka jätti taakseen sen todellisuuden että osa-aikaisella palveluksella ei oikeasti saavutettu mitään sotilaallista hyvää.
Varusmiesten yksilöllinen huomioonottaminen on lähtökohtaisesti kannatettava asia. Jos kuitenkin kaikkien tarpeet otetaan sellaisenaan huomioon (jokaisellahan niitä on), lopputulemana kukaan ei palvelusta suorittaisi. Tämähän on tietysti Toivolan puolueen tavoitetilakin, joten pieni hyppysellinen suolaa kannattaa näiden lausuntojen kanssa ottaa.