Jani Toivola ehdottaa osa-aika-armeijaa

Mulla ei ole kuollut yhtään potilasta kielimuurin takia, muuten kyllä, ruotsinkielisiäkin. Sellaista on sairaankuljettajan, tai nykyisin kai ensihoitajan arki. Joskus käy tuuria ja työpari osaa ruotsia ja silloin toki potilasta haastatellaan ruotsiksi. Kuitenkaan aina ei näin ole, jolloin joutuu pärjäämään ilman kieltä, ellei sitten potilas opi yhtäkkiä suomea ja usein näin käy. Joskús omaiset voivat toimia tulkkeina, ihan sama muillakin kielillä. Olen pragmaattinen kaveri, mun näkövinkkelistä somalia ja ruotsi ovat yhtä vaikeita ymmärtää, eikä tähän liity mitään halveksintaa kumpaakaan kieltä, tai sitä puhuvia ihmisiä kohtaan.

Yhteiskuntasopimus on toki totta, mutta ei toimi kaikkialla todellisessa elämässä. Vai meinaatko, että en voisi toimia ammatissani koska en osaa ruotsin kieltä? Mulla on melko monta kollegaa jotka ovat yhtä ummikoita kuin mä, kaikille kenkää vai? Sellainen vaatimus saattaisi oikeasi tehdä paljon hallaa ruotsinkielisten kieli asialle.
 
Älä ota henkilökohtaisesti. Ei silloin kun perille ollaan päästy ole suurempia ongelmia, sinähän oet sen alan ammattilainen. Ongelmat ovat olleet kolleegojesi liikkeelle saamisessa ja oikeaan paikkaan löytämisessä.

Toki tuo liikkeelle lähtö lienee ongelma vaikka nimellisesti puhuttaisiin samaa kieltä.

------
Osa-aika intti on aihe.

Piäskö intin saada suorottaa kuin lukion? Kursseja kerrallaan?
 
Palataanpa aiheeseen.

MIelestäni ei pitäisi, vaikka nytkin urheilijat sen näin tekevät.
Koko urheilukoulu voitaisiin lakkauttaa ja niille muutamille urheilioille antaa vapautus vaikka astman takia.
 
adam7 kirjoitti:
Piäskö intin saada suorottaa kuin lukion? Kursseja kerrallaan?

Kysymys kuuluu, kuinka kauan aikaa tuollaisessa järjestelmässä olisi intin suorittamiseen? Jos sitä annetaan vuositolkulla, niin ukot on kaksikymmentäviisivuotiaita saadessaan sijoituksen. Ei olla pitkään reservissä, ei.

Mutta joo, miksi osa-aika-armeija olisi niin huono juttu fiksusti toteutettuna?

Mitä lisäarvoa sillä saadaan, että ukkoja roikotetaan ilta ja yö kasarmilla? Jos nyt halutaan yhteismajoitukseen yrittää totuttaa, niin eikö se onnistuisi leireillä?

Olisiko nyt niin huono järjestelmä, jossa käytävällä ollaan rivissä aamulla kello 8:15 ja uudestaan illalla 16:15. Siinä saisi sitten painua kotiin runkkaamaan välissä tai jäädä kasarmille nukkumaan, ihan miten itse haluaa. Pääosa palveluksesta tuollaista. Vähentäisi selvästi tilantarvetta, ja henkilökunnan palkkauskustannuksia.

Muutama viikon leiri ja loppusota sitten maastossa kiinni.
 
Niin, kun nykynuorisoa ei tahdota saada kouluihinkaan aamuvarhaisella niin kuinka luulette heidän vöijäytyvän kasarmille?

Ei koske kaikkia nuoria, mutta valitettavan yleinen ilmiö alkaa jo olla.
 
Tuollainen järjestelmä "työssäkäyntiasevelvollisuudesta" ei välimatkojen vuoksi varmaan olisi kovin mahdollinen kuin pienelle prosentille. Paikallisillehan se olisi loistava järjestelmä, jota voi soveltaa nytkin. Intissä vaikeinta oli keksiä päivällisen jälkeen tekemistä kun palvelus loppui siinä klo 17 aikaan.
 
commando kirjoitti:
Intissä vaikeinta oli keksiä päivällisen jälkeen tekemistä kun palvelus loppui siinä klo 17 aikaan.

Niin oli ja kahvinjuonnin lisäksi opinkin intissä nukkumaan päiväunet. Yleensä palvelus loppui klo 15 maissa ja syömään pääsi vasta 17:00.

Alokkaana ei toki tullut aika pitkäksi, mutta gonamiehenä sitäkin pahemmin. Varsinkin kun 11 kk palvelusajasta johtuen varusmiesesimiehilläkään ei ollut kerrassaan mitään sanottavaa päiväohjelman päättymisen jälkeen. Oli ne kyllä elämäni pitkäveteisimmät kuukaudet ja tuskin pahempaa tulen kokemaan, ellen sitten vankilaan tai kasvikseksi sängynpohjalle joudu.
 
Tvälups kirjoitti:
Niin, kun nykynuorisoa ei tahdota saada kouluihinkaan aamuvarhaisella niin kuinka luulette heidän vöijäytyvän kasarmille?

Ei koske kaikkia nuoria, mutta valitettavan yleinen ilmiö alkaa jo olla.

Efebifobia?

Jo Platon laittoi Sokrateen suuhun tällaista nuorisosta ja liiasta vapaudesta

the father accustoms himself to become like his child and fears his sons, while the son likens himself to his father, and feels neither shame nor fear in front of his parents, so he may be free ; the metic becomes the equal of a citizen and the citizen of a metic, and similarly with the foreigner.
It indeed so happens, he said.
To these, said I, such trifles do add up: the teacher, in such a case, fears his pupils and fawns upon them, while pupils have in low esteem their teachers as well as their overseers; and, overall, the young copy the elders and contend hotly with them in words and in deeds, while the elders, lowering themselves to the level of the young, sate themselves with pleasantries and wit, mimicking the young in order not to look unpleasant and despotic.
http://plato-dialogues.org/faq/faq003.htm

skärdis kirjoitti:
commando kirjoitti:
Intissä vaikeinta oli keksiä päivällisen jälkeen tekemistä kun palvelus loppui siinä klo 17 aikaan.

Niin oli ja kahvinjuonnin lisäksi opinkin intissä nukkumaan päiväunet. Yleensä palvelus loppui klo 15 maissa ja syömään pääsi vasta 17:00.

Alokkaana ei toki tullut aika pitkäksi, mutta gonamiehenä sitäkin pahemmin. Varsinkin kun 11 kk palvelusajasta johtuen varusmiesesimiehilläkään ei ollut kerrassaan mitään sanottavaa päiväohjelman päättymisen jälkeen. Oli ne kyllä elämäni pitkäveteisimmät kuukaudet ja tuskin pahempaa tulen kokemaan, ellen sitten vankilaan tai kasvikseksi sängynpohjalle joudu.

Tuossa on selkeästi koulutuksen/palveluksen suunnittelu mennyt pieleen jos jää tuollaisia muistelmia/fiiliksiä.

Kun kävi nuo varusmiehenä tarjolla olevat koulut (ja aikoinaan kun RAUK käytiin kokonaan, ei puoliksi, ennen RUK:ta [ja se oli silloin RAUK ei AUK]), ja koulujen päätyttyä oli pari kuukautta "harjoitteluaikaa", ei kyllä aika käynyt pitkäksi.

Jos edelleen gonat jäävät puolikierroksille palvelusajan lopuksi on joko kehitettävä koulutusta/harjoituksia tai lyhennettävä palvelusaikaa heidän osaltaan. Kenenkään edun mukaista ei ole pakollinen vetelehtiminen kassulla.
 
Tvälups kirjoitti:
Niin, kun nykynuorisoa ei tahdota saada kouluihinkaan aamuvarhaisella niin kuinka luulette heidän vöijäytyvän kasarmille?

Ei koske kaikkia nuoria, mutta valitettavan yleinen ilmiö alkaa jo olla.

Miten ne saadaan sitten viikonloppuvapailta takaisin?

Esaa ja pekkaa jos ei olla paikalla. Opettaa myös aikataulun suunnittelua.
 
Jani ja osa-aikainen armeija

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola ehdotti blogissaan varusmiespalveluksen osa-aikaistamista. Tässä yhteydessä ei ole syytä vähätellä edustaja Toivolan näkökulmaa siksi, että hänellä ei ole minkäänlaista sotilaallista asiantuntemusta. Ei myöskään siksi, että Toivola on vihreä, stadilainen, musta, mies, homo tai poliitikko. Usein hyvät ideat tulevat laatikon ulkopuolelta, ihmisiltä joilla ei ole välitöntä kosketuspintaa itse aiheeseen. Samasta syystä esim. pörssiyhtiöissä on toimitusjohtaja joka hoitaa yrityksen päivittäiset toiminnat ja hallitus, jonka tulee olla visionääri joka näyttää toimitusjohtajalle suuntaa. Samallalailla yhteiskunnallisesti “poikkitieteellinen” Siilasmaan työryhmä aikoinaan arvioi varusmiespalveluksen kehittämistä.

Onko edustaja Toivolan esitys itsessään sitten hyvä?

Tehtäväkirjo joihin varusmiehiä koulutetaan on valtava, samoin tehtäville asetettavat vaatimukset. Jokainen täysjärkinen yhtynee näkemykseen, jossa sotilaan tiedot, taidot, kyvyt ja elämäntilanne tulisi mahdollisuuksien mukaan yhteensovittaa sotilaan tehtävän kanssa. Valitettavasti määrältään hyvin suuri osa tarvittavista tehtävistä on nykyäänkin luonteeltaan sellaisia, joihin 19-vuotiaan miehen on vaikeaa tai mahdotonta saada soveltuvaa tai tehtävänhoitoa helpottavaa koulutusta etukäteen. Esimerkkeinä vaikkapa jalkaväen taistelija, kenttätykin käyttäjä, panssarivaunun ajaja tai kaapeliyhteyksiä rakentava viestimies.

Ongelma konkretisoituu varusmiehiä kouluttavissa perusyksiköissä. Muutamassa viikossa alokaslauman saavuttua sisään tulee kiivaan koulutusvaiheen aikana tehdä havaintoja taistelijan kyvyistä, kerätä miehistä taustatiedot ja nämä yhteensovittamalla pyrkiä täyttämään vaadittu joukkotuotantotarve. Niissä joukoissa missä itse olen palvellut, sotilaan henkilökohtaista tilannetta, kuten esimerkiksi yrittäjyyttä, pieniä lapsia kotona, maatilan hoitoa ja vastaavia pyritään aidosti helpottamaan tehtävävalinnoilla.

Sotilaan kyvyille asetettavat vaatimukset ovat kovia. Sotilaan tulee hallita välineitä, taistelijan taitoja, fyysistä ja psyykkistä suorituskykyäkin vaaditaan. Tulee osata johtaa ja tulla johdetuksi, toimia ryhmässä ja luonnonolosuhteitakin tulee sietää. Varusmiespalveluksen lyhennyttyä aikaa kykyjen kehittämiseen on aiempaa vähemmän, koulutus on siis tiivistynyt. Tekniset välineet vaativat paljon opettelua ja harjoittelua. Tästä syystä vapaa-aikaa on lähes mahdotonta lisätä sotilaan suorituskyvyn siitä kärsimättä.

Blogissaan edustaja Toivola perustelee osa-aikaista palvelusta (tarkoittaen tosiasiassa vapaa-ajan lisääntymistä) Urheilukoulun esimerkillä. Koska huippu-urheilijatkin pystyvät hoitamaan palveluksensa “osa-aikaisesti”, miksei muut sitten pysty? Tässä sinänsä loogisessa järkeilyssä Toivola kompastuukin tietämättömyyteensä. Urheilukoulun mallia laajentamalla ei ole mahdollista saavuttaa nykyistä tasoa. Urheilukoulu on PV:n näyteikkuna, PR-työkalu jonka tuottamilla joukoilla on vain vähän jos ollenkaan sotilaallista merkitystä kansallisen puolustuksen käyttöön. Urheilukoulu on olemassa siksi, että tavalliselle kansalaiselle voidaan osoittaa että “kaikki” suorittavat asepalveluksen. Kun NHL-miljonääri Mikko Koivu suorittaa palveluksensa, voidaan sitä helpommin vaatia keneltä tahansa muultakin. Sotaväelle Koivun ja Granlundin hyvin näkyvästi mediassa esitelty palvelus oli PR-lottovoitto joka jätti taakseen sen todellisuuden että osa-aikaisella palveluksella ei oikeasti saavutettu mitään sotilaallista hyvää.

Varusmiesten yksilöllinen huomioonottaminen on lähtökohtaisesti kannatettava asia. Jos kuitenkin kaikkien tarpeet otetaan sellaisenaan huomioon (jokaisellahan niitä on), lopputulemana kukaan ei palvelusta suorittaisi. Tämähän on tietysti Toivolan puolueen tavoitetilakin, joten pieni hyppysellinen suolaa kannattaa näiden lausuntojen kanssa ottaa.

http://ammattisotilas.wordpress.com/2012/06/20/jani-ja-osa-aikainen-armeija/

Vahvennukset minun.
 
Tvälups kirjoitti:
Sanokaas mun sanoneen: lähtölaskenta yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiselle käynnistyi jo.

2015 tulee päätöksiä pöytään; koskee koko valtion turvallisuusalaa... Terveydenhoito on samoin keskittämisen kourissa, ei vain poliisilaitokset, pv ja kunnat.
Yleisen asevelvollisuuden suhteen en olisi niin varma. Kun EU:stä tehdään liittovaltio, niin suomalaisia tarvitaan kantamaan vastuuta, että mahdolliset Etelä-Euroopan konfliktit eivät leviäisi tänne Pohjolaan.

Sen sijaan liittovaltion päättäjät tuskin näkevät tarvetta ylläpitää kallista terveydenhuoltoa joidenkin suomalaisten vuoksi. Ja suomalaiset ovat itsekin tätä mieltä, koska pitää olla solidaarisia ja kantaa vastuuta Euroopan taloudesta. Kansallista poliisilaitosta ei tietenkään tarvita, mutta on perusteltua korvata se liittovaltion poliisivoimilla. On näet mahdollista, että impivaaralaiset junttisuomalaiset eivät halua kantaa vastuuta tai ottaa niskalenkkiä markkinavoimista.
 
Jarppi kirjoitti:

No älä hulluja höpötä. Meillähän luvattiin ennen EY-kansanäänestystä, että Suomen markka pysyy aina valuuttana, puolueettomuudesta ei luovuta, 30 000 suomalaista saa hyvän viran Brysselistä, Suomeen ei tule ulkomaalaisia poliiseja, sotilaita tai muita viranomaisia ja suomalaiset eivät sekaannu ulkomaalaisiin sotiin tai sisäisen turvallisuuden ongelmiin.

Lisäksi piti tullaa Suomen Lappiin 200 000 norjalaista teollisuus työpaikkaa. Bemarin piti muuttua duunarin autoksi, koskenkorvan hinta olisi 30 mk pullo jne...
 
Back
Top