Jantunen: Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kritisoivia moititaan puolueellisiksi

Hänen mukaansa yksi esimerkki Suomen itsenäisyyttä kyseenalaistavasta operaatiosta on Mannerheimin muistolaattaan liittyvä poikkeuksellinen toiminta ja näkyvä uutisointi venäläismedioissa.

- Tämä on täysin etukäteen käsikirjoitettu tapaus, ei tarvitse kuin ajatella, että millä todennäköisyydellä vuonna 2016 Suomen marsalkka Mannerheim muutoin ylittäisi Venäjällä uutiskriteerit.

Tähän mennessä Mannerheimin muistolaatasta on kirjoitettu venäläismedioissa jo yli 60 kertaa.

- Mannerheimista on luotu kuva, jossa hänet esitetään väkivaltaisena natsina, siviilien teurastajana ja Leningradin piirittäjänä. Tällainen toiminta on kaikkea muuta kuin kunnioittavaa, vaikka emme tietysti ole vaatimassa sitä, etteikö häntä saisi ja pitäisi arvioida myös kriittisesti.

Mantilan mukaan venäläismedioissa Suomesta luodaan kuvaa aggressiivisena hyökkääjänä. Samaan hengenvetoon venäläismediat unohtavat ulkoministeri Molotovin allekirjoittaman Rippentrop-sopimuksen, jonka salaisessa osassa Suomi määrättiin Neuvostoliiton etupiiriksi.

- Venäjällä suomalaisista luodaan kuvaa verenhimoisina valloittajina, jotka yrittävät nyt liittoutua Natoon voidakseen jälleen hyökätä Venäjälle.

Mielikuvien luomisella on monia tavoitteita, mutta erityisen huolestuttavaa tuollainen maalailu ja kansalaismielipiteen muokkaaminen on erityisesti siksi, että tuossa luodaan pohjaa sodalle. Hyökkäsimme Suomeen kun suomalaiset fasistit sitä sun tätä.
 
Suomalaisten täytyy kasvattaa "pallit" itselleen ja aloittaa vahva propaganda niitä kohden, jotka rajantakaisessa Karjalassa asustaa.

Paskat välittää muiden mielipiteestä. Veri sitoo meidät siihen maahan jota venäläiset tällä hetkellä miehittävät.

Pitää vain odottaa oikeaa hetkeä, jolloin suomalaiset kansat yhdistyvät ja ajavat pahan Moskovan vallan hajalle.

Miekkaa emme laita tuppeen, ennenkuin karjalan kansat ovat vapaina!
 
Ihan noin paatokselliseksi ei näin rauhan aikana syty. Viimeksi kun sytyttiin se maksoi pari prosenttia koko kansasta tavalla tai toisella.

Mutta muuten kyllä. Suomalaista kulttuuria, avustustyötä, tietoa.
Kun ei pahalla onnistunut,niin hyvällä sitten. Lähinnä, että on otollinen maaperä valmiina jos tuo itänaapurin roska romahtaa.
 
Suomalaisten täytyy kasvattaa "pallit" itselleen ja aloittaa vahva propaganda niitä kohden, jotka rajantakaisessa Karjalassa asustaa.

Paskat välittää muiden mielipiteestä. Veri sitoo meidät siihen maahan jota venäläiset tällä hetkellä miehittävät.

Pitää vain odottaa oikeaa hetkeä, jolloin suomalaiset kansat yhdistyvät ja ajavat pahan Moskovan vallan hajalle.

Miekkaa emme laita tuppeen, ennenkuin karjalan kansat ovat vapaina!

Onko tämä sitä sarkasmia vai ironiaa?

Rajantakainen Karjala tyhjennettiin suomalaisista sekä 1939-40 että -44. Jo heimosotien aikaan nähtiin, että heimoveljet eivät Suur-Suomi -aatteesta syty. Sen jälkeen Stalinin puhdistuksissa 1930-luvulla hävitettiin sekä Karjalasta (Viena, Aunus) että Inkerinmaalta suomensukuisten kansallisuusaate lopullisesti. Jengat laittoi vielä paikoilleen 1980-luvulla "näköalattomien kylien" tyhjentäminen maaseudulla. Suuri osa Karjalan kansasta on venäläisiä. Ne karjalaiset, joita löytyy, kertovat sinulle ilomielin, miten suvun kulta-aikaa olivat vuodet 1941-44, jos vain annat rahaa. Jos et anna, ne kertovat, miten vihaavat suomalaisia fasisteja, jotka kaikki pitäisi tappaa. Ja tästä on ihan omakohtaista kokemusta.

Tietysti, jos lupaat kaikille Terijoki-Tappari-Lahdenpohja-Kulikka-Poventsa-Suma länsipuolella asuville esim. miljoona euroa, kunhan Suomen Heimo on Laittanut Miekkansa Karjalan Kansan Tuppeen, voit saada jonkinlaista kannatusta. Tosin en suosittele rahojen maksamista etukäteen. Samalla kannattaa kyllä luvata sama milli Kalix-Elvegård -linjan itäpuolella asuville. Yhtä todennäköistä on, että Pohjois-Ruotsi ja -Norja liittyvät Suomeen. Asuuhan Ruotsissakin meänkielisiä, ja jo Aleksanteri I tavoitteli Kalixia rajajoeksi nimenomaisesti kielen perusteella ja vastaavasti Pohjois-Norjaa ovat asuttaneet kveenit siinä missä norjalaiset ja saamelaisetkin.
 
Onko alisteisten kansojen mielipidettä ennenkään kyselty?
Koko länsimaisen hyvinvoinnin perusteet on luotu toisten kansojen alisteiseen asemaan.
Mikä estää meitä aloittamasta vahvaa suomalaishenkistä propagandaa lähialueiden kansoja kohtaan?
 
Tarkoitukseni oli kertoa, että niitä suomensukuisia kansoja ei enää ole, mutta näköjään sitä tietoa ei haettu.

Siispä väitän, että tavoitteesi ovat alimitoitettuja, jopa defaitistisia. Miksi emme pyrkisi vaikuttamaan suoraan pääkallonpaikalle? Jo Nestorin kronikka kertoo, että "suomalaiset" olivat kolmantena kansana kutsumassa Rurikia hallitsijaksi Kiovaan. Samoin tietona on (esim Pushkin), että Pietari rakennettin "suomalaiselle suolle". Moskovan maaseudulla puhuttiin suomensukuisia kieliä vielä 1800-luvun alussa. Suvorov puhui suomea ja lienee ollut "suomalainen", mitä se sitten tarkoittaakin. Putinin ikuinen kunnia ja häpeä ovat suomalaiset sukujuuret.
Pelkästään näillä faktoilla + elintasovertailulla Meidän olisi ei vain mahdollista, vaan suorastaan välttämätöntä - ei, vaan väistämätöntä ottaa haltuumme vanha Isiemme Maa ja Opastaa ja Kasvattaa Maailman Suurimman Valtion asukkaat ihmistavoille!
Mielestäni Suomen Kansan On Tartuttava Kaitselmuksen Tarjoamaan Käteen ja Kasvatettava kuin Isä kasvattaa Lapsiaan (tuppivyö toisessa ja leivänkannikka toisessa kädessä) Kaikki Venäjän Ihmiset Hyviksi Suomalaisiksi, jolloin Suomen Kansa Voi Ottaa Paikkansa Valittuna Kansana Johtamassa Ihmiskuntaa Kohti Parempaa Huomista!
 
Mukava huomata, että muutoin niin kuivakkaa ilmaisua käyttävä EK riehaantuu suorastaan sysimustan Karjala-aatteen tulkiksi.

Korpikylien likvidointi perspektiivittöminä taisi tosiaan antaa lopullisen niitin suomalaisasutukselle. Leikillisesti on kerrottu, että sinne mihin Kolin ja Vuokatin tv-mastojen lähetykset ylsivät, sieltä asti väki siirrettiin veks. :cool:
 
Niitä perspektiivittömiä kyliä hävitettiin muuallakin Neuvostoliitossa, ei pelkästään Karjalassa. Toiminta on ollut melkoisen ravakkaa. Kuorma-autot ja sotilaat kylään ja kaksi tuntia aikaa pakata. Sitten kuorma-auton kyydissä kamat mukana kaupunkiin. Urbanisoitumista neuvostomalliin.
 
Jo heimosotien aikaan nähtiin, että heimoveljet eivät Suur-Suomi -aatteesta syty.
Itse asiassa syttyivät, Aunuksen kuvernementin edustajisto äänesti vuonna 1920 yksimielisesti Neuvosto-Venäjästä irtaantumisen puolesta (joka bolsevikkien olisi myös pitänyt Brest-Litovskin rauhansopimuksen nojalla sallia, tosin milloin Venäjä on sopimuksia noudattanut) - vaikka Puna-armeijan joukot olivat kaupungissa Aunuksen retken taisteluiden jäljiltä (suomalaisjoukot oli juuri ajettu pois Aunuksesta). Kuvernementin edustajisto uskoi, että Suomi tulisi apuun. Vaan eipä tullut, ja 40 000 aunukselaista joutui pakenemaan Suomeen.

Mummuni isä oli itäkarjalaisena majoittanut ja tukenut suomalaisia suojeluskuntalaisia Aunuksen retken aikaan, tavoitteena saada Aunus vapaaksi venäläisten bolsevikkien vallasta.

Sen jälkeen Stalinin puhdistuksissa 1930-luvulla hävitettiin sekä Karjalasta (Viena, Aunus) että Inkerinmaalta suomensukuisten kansallisuusaate lopullisesti. Jengat laittoi vielä paikoilleen 1980-luvulla "näköalattomien kylien" tyhjentäminen maaseudulla.
Ei aivan, tunnen eräitä itäkarjalaisia, jotka olivat teini-ikäisiä jatkosodan aikaan, ja he kertoivat, että heidän kylässään (Kolatselkä, Tulemajärvi, Aunus) oli otettu suomalaisjoukot riemumielin vastaan, osa oli värväytynyt heimopataljoonaankin (raja oli tosin ollut lähellä ennen, ja Suomeen oli pidetty salaa yhteyttä muutenkin talvisotaan asti). Hekin toisaalta muuttivat Suomeen Neuvostoliiton lopulta romahdettua ja hakivat kaksoiskansalaisuuden.
Tosin totta on, että mitä kauemmas vanhasta rajasta mentiin, sitä nihkeämmin Suur-Suomi -aatteeseen suhtauduttiin. Syvärillä kannatus ei ollut enää kovin suurta.

Suuri osa Karjalan kansasta on venäläisiä.
Vienan kohdalla valitettavasti asia on näin, koska kaikki kaupungit siellä ovat venäläisiä. Vienankarjalaiset tulevat kansana katoamaan tämän vuosisadan aikana viimeiseen vienalaiseen, vienaa puhuvia lapsia (kaikki ikäluokat) on korkeintaan toista sataa.
Sen sijaan Aunuksen piirissä yhä enemmistö oli edellisessä Venäjän väestönlaskennassa ilmoittanut olevansa karjalaisia ja myös osaavansa karjalaa arkipäiväiseen kommunikointiin kykenevästi. Aunuksessa auttaa se, että Aunuksenkaupunki on aina ollut karjalainen kaupunki, ainoa itäkarjalaisten itsensä perustama kaupunki.

Tarkoitukseni oli kertoa, että niitä suomensukuisia kansoja ei enää ole, mutta näköjään sitä tietoa ei haettu.
Aunuksessa on vielä joten kuten karjalaisuus hengissä, mutta Vienassa tilanne näyttää pahalta. Jos seuraavan 20 vuoden aikana ei tule muutosta, on Viena menetetty kokonaan. Aunus kestää vielä jonkin verran pidempään.
 
Aunuksessa on vielä joten kuten karjalaisuus hengissä, mutta Vienassa tilanne näyttää pahalta. Jos seuraavan 20 vuoden aikana ei tule muutosta, on Viena menetetty kokonaan. Aunus kestää vielä jonkin verran pidempään

Kestäneekö karjalaisuus hengissä Suomenkaan puolella tuon kauempaa?
 
Tässä on sitä sellaista puolueellista arviointia...ainakin jos venäläisiltä kysytään, mutta onneksi ei kysytä :D

Syyrian sodasta on tullut Venäjälle merkittävin operaatio, jonka avulla maa on saanut nostettua itsensä takaisin kansainvälisen suurvaltapolitiikan raskaaseen sarjaan. Venäjän kunnian palauttaminen tapahtuu valitettavasti julmin keinoin eli siviilejä, sairaaloita ja avustuskuljetuksia pommittamalla eli sotarikoksiin syyllistymällä.

Venäjä pelaa tällä hetkellä kovaa peliä Syyrian siviiliuhrien kustannuksella. Syyrian valtion median mukaan Venäjä ja Syyrian armeija vaativat siviilien suojelemiseksi kapinallistaistelijoiden antautumista.

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016100222406116_pk.shtml

Näyttää siltä, että Venäjä heiluttaa tällä hetkellä suvereenisti suurvaltavoimapolitiikan tahtipuikkoa samaan aikaan kun länsi seuraa siviilien teurastusta apatian vallassa, vaikka tulitaukoneuvotteluja yritetään toki viedä eteenpäin.

Lännen lamaannus johtunee Syyrian sodan monimutkaisuudesta, mutta sekään ei saisi toimia tekosyynä toimettomuudelle, sillä muutoin valtikka jää pysyvästi niille, joilla on eniten röyhkeyttä koviin otteisiin.
 
Back
Top