Jatkosotaan liittyvää
- Viestiketjun aloittaja Vonka
- Aloitus PVM
Aina tulee uusia näkökulman poikasia. Minullakin syttyi lamppu kannasta koskien, nimenomaan taisteluympäristönä.
Erkki
Ylipäällikkö
Venäläisillä oli massaa ja tappionsietokykyä, hehän käyttivät pst-kivääreitäkin kai sodan loppuun asti. Kyllähän sitä jollain onnenkantamoisella vaunun voi saada tippumaan, mutta ei noiden hernepyssyjen varaan tuolloin enää mitään voinut laskea.
Neukkujen tankeilla oli paksummat kylkipanssarit, kuin sakemannin vaunuilla. Siksi 45mm tehosi Pantheriinkin sivulta, mutta huomattavasti huonommin sotkaa vastaan. Lisäksi neukut käyttivät loppusodasta pidempiputkisia M42 45mm tykkiä. Me emme ikinä saaneet niitä saaliiksi merkittäviä määriä.
fulcrum
Greatest Leader
Tästä on kirjoitettu, että ylisalailu oli saksalaisten vaatimus. Panzerschrek olikin tuolloin uusi ase, mutta nyrkkejä oli käytetty rintamilla jo kuukausia.
Samanlaisiin säätöihin muuten kompastuivat muutkin. Puolalaiset halusivat ennen sotaa ehdottomasti salata uudet pst-kiväärinsä saksalaisilta ja venäläisiltä. Siinä onnistuttiinkin. Ne onnistuttiin salaamaan myös omilta sotilailta, jotka ihmettelivät mitä nämä "Optista laitteistoa" sisältävät laatikot olivat, joihin ei saanut koskea. Samoin amerikkalaiset jakoivat Torchiin osallistuville sotilaille Bazookoita, mutta ketään ei oltu koulutettu niille. Bazookan debyytti taistelukäytössä olikin täysi pannukakku.
Kiinnnostava kysymys. Valitettavasti oma aika riittää ainoastaan joihinkin huomautuksiin epätavallisen runsaasta keskustelusta:
Kesäkuun 1944 vastahyökkäykset useinmiten epäonnistuivat. Ei Kuuterselässäkään päästy tavoitteeseen asti eli menetettyyn VT-asemaan. Aselajien yhteistoiminta oli puutteellista, nyt tarkoitan jv-tykistö. Ei niinkään miehistä kiinni vaan enemmän kalustosta ja viestivälineistä: Meidän lyhytkantamainen osin hevosvetoinen tykistömme ei vaan soveltunut vastahyökkäyksiin ja radiot kantoi 10 km kun osa tykeistä sentään noin 15 km. Ainoa täysin onnistunut vastahyökkäys Portinhoikasta Taliin tehtiin ilman minkäänlaista yhteistoimintaa. Maj Mikkola lähti hyökkäämään heti käskyn saatuaan odottelematta tykistötukea. Tätä myyttistä taistelua on kuvannut erinomaisesti Reino Lehväslaiho kirjoissaan.
Jäsen @Mäksä jo huomasi eri vaunumallien pansaroinnin erot.
Panssaridivisioonan hyökkäys pysähtyi Kuuterselän kylän peltoaukeiden pohjoisreunaan eikä katkaissut mitään yhteyksiä. Eikä niitä voi kahdella pataljoonalla katkaistakaan, kun korkeintaan tiettömässä järvi- ja kalliomaastossa.
Tämä oli hyvä juttu ja myös välttämätöntä. Paljon moititun Laatikaisen varaan puolustusta ei voinu jättää. Uusi kevyt johtoporras toimi alun sekasortoisen viikon Laatikaisen esikunnan yhteydessä, jolloin L. n toiminta tuli myös valvotuksi. Tarkkaan ottaen O. tuli komentajaksi vasta, kun VT-asema oli murtunut, koska hänen piti kiiruhtaa paikalle Aunuksesta (Jatkosodan historia osa 4 s. 350).
Tämä on totta, mutta ainoastaan osittain. Puolustuksessa heinäkuun alusta Ihantalassa meillä nimenomaan koordinoitiin kaikkien kolmen puolustushaaran/aselajin tulivaikutus yhteisen johtoportaan kautta. Siinä oli mukana myös Osasto Kuhlmay, vaikka heillä ei mitään velvollisuutta tähän menettelyyn ollutkaan. Tämä oli meidän ensimmäinen "Joint" operaatio, sanovat nykyajan sotatieteilijät.
Kesäkuun 1944 vastahyökkäykset useinmiten epäonnistuivat. Ei Kuuterselässäkään päästy tavoitteeseen asti eli menetettyyn VT-asemaan. Aselajien yhteistoiminta oli puutteellista, nyt tarkoitan jv-tykistö. Ei niinkään miehistä kiinni vaan enemmän kalustosta ja viestivälineistä: Meidän lyhytkantamainen osin hevosvetoinen tykistömme ei vaan soveltunut vastahyökkäyksiin ja radiot kantoi 10 km kun osa tykeistä sentään noin 15 km. Ainoa täysin onnistunut vastahyökkäys Portinhoikasta Taliin tehtiin ilman minkäänlaista yhteistoimintaa. Maj Mikkola lähti hyökkäämään heti käskyn saatuaan odottelematta tykistötukea. Tätä myyttistä taistelua on kuvannut erinomaisesti Reino Lehväslaiho kirjoissaan.
Kaikella kunnioituksella, tämä sivustatuliasemista keskusteleminen on täysin turhaa puhetta. Meidän maastossa panssarit ajeli pitkin teitä, sivustatuliasemia oli vaikea löytää. Tuli joskus käveltyä Kannaksen läpimurron maisemat parin panssarihistorioitsijan kanssa, eikä sopivia sivusta-asemia ollut. 45 mm tykeillä saatiin Sotkiakin, mutta se vaati monia osumia, joiden aikana vaunut yleensä hoitelivat suuliekin paljastamat pst-tykit.
Jäsen @Mäksä jo huomasi eri vaunumallien pansaroinnin erot.
Bair Irintshevin mukaan nyrkkien ja kauhujen kuuluminen meidän repertuaariin selvisi neukuille vasta Tali-Ihantalan vaiheessa, joten salailu ainakin onnistui. Vaikuttihan se taktiikkaan tietenkin, eivät vaunut enää myöhemmin ajaneet kasoittain tuhoutumaan kuten esim Siiranmäessä ja PSS linjalla.
Viimeksi muokattu:
Otin suoran sitaatin eräästä esityksestä, mutta näinkin se on. Toki asia on toinen, jos voima riittää makaamaan tien päällä.
Eikö Mustamäkeen Kuuterselästä memnyt vain yksi hyvin kapea ura, jonne Liikkuvan ryhmän jälkeen tungettiin lisää yksiköitä? Mustamäestä kun pääsi Sykiälään, sieltä lähti lisää teitä. Lounaaseen ja etelään piti mennä Sykiälän kautta. Sieltä pääsi siis Sahakylään ja edelleen Lehtikuusimetsän suuntaan (vastassa yöllä länteen pyrkivä 109. D + etelämpänä RvPr) tai vaihtoehtoisesti sieltå pääsi Vammeljärvelle ja Lempiälään (vastassa oli Vetre ja muita suomalaisjoukkoja). JPr taas tuli Liikolan risteyksen suunnasta.
Mustamäen asemalta 286 D:n liike meni myös radan suunnassa.
Periaatteessa puna-armeijan omien joukkojen on täytynyr eniten rajoittaa toistensa liikettä. Sen sanoo matematiikka ja vaunujen määrä. Riittää kun laskee väitettyjen yhtymien määrävahvuudet.
Ajoneuvojen ja panssareiden suhteen kyläaukeilla pystyivät panssarit levittäytymään, mutta muuten valtavat vahvuudet ovat tuottaneet hitonmoiset "liikenneruuhkat" tai sitten alueelle merkittyjen yhtymien määrä ei ole oikein.
Kun Mustamäestä Kanneljärvelle johtavan tien suunnassa divisioonan (286.D) voimat ovat saavuttaneet Vammeljoen, vastaisku on vähintään pakottanut sen asettumaan varmistukseen.
Tappelu silloin yöllä on ollut menossa kyläaukeilla asti ja myös VT-asemassa, taisteluhaudassa.
Muuten tuo koko taistelu on vieläkin todella sekava. Tiihonen väitöskirjassaan puhuu (neuvostolähteisiin vedoten) öisestä punapanssareiden sisäisestä ottelusta Mustamäessä. Se ei ole täysin uskottavaa, koska silloin Vammeljärvellä olisi puna-armeijan pitänyt ajattaa kapealla uralla vaunuja ympäri ja palata hyökkäämään yöllä takaisin Mustamäkeen. Jos Tiihosen merkitsemät yhtymät olisivat kaikki siellä, mihin ne on kirjattu ja määrävahvuuksin, Kuutetselästä.Vammeljärvelle olisi ollut 15.6. yöllä 236 panssarivaunua jonosss. Olen aina ajatellut, että ei voi pitää paikkaansa. Toisaalta 14.6. Liikkuva ryhmä yksin käsitti 23 vaunua ja yöllä Sykiälään JP 6:n komentajaa etsimään lähetetty pieni suomalaispartio laski pelkästään kylästä ja sen liiepeiltä 45.
Oli miten oli, siellå ei tietenkään parilla pataljoonalla tilkitty 11 kilometrin aukkoa. Mutta kyllä suomalaiset tien päällä Kuuterselän päässä kävivät yöllä.
Viimeksi muokattu:
T-34:ää pitääkin sivulta ampua telaston kohdalle, jossa kylki on suorassa ja panssarointi jousituksen takia 2 erillisenä levynä. Samaten tornin ja rungon liittymään osumalla oli mahdollista vähintään jumittaa torni.
Ainakin saksalaiset panssarimiehet (ja myös Leppäsen kirjassa suomalainen rynnäkkötykkimies) pitivät ainakin paikoin "piiskoja" vaikeampina vastustajina kuin tankkeja pienen koon ja naamioitavuuden takia. On myös kyse ihan siitä, että menetetäänkö x määrä pst-miehiä vai esimerkiksi 10 x määrä jalkaväkeä.
Ainakin Päämajan julkaisemissa pst-oppaissa oli selkeät ohjeet, mihin kohtaan kannatti milläkin aseella ampua, mutta kuinka hyvin sitten asia oli pst-miesten tiedossa.
Kun vaunut oli sidottu teihin, niin silloinhan sivust-aseman löytäminen on paljon helpompaa. Se on puolustajan huonoutta, jos ei kykene valmistemaan niitä. Etenkin kun niitä teitä ei niin valtavasti ollut.
Eikä se pst-tykkien tuhoaminen ollut niin helppoa kuin yllä annetaan ymmärtää, mikäli panssarimiesten omiin muisteloihin on uskominen.
Eikä se pst-tykkien tuhoaminen ollut niin helppoa kuin yllä annetaan ymmärtää, mikäli panssarimiesten omiin muisteloihin on uskominen.
Näkisin, että puolustuksen syvyys on ja oli mitä suurimmassa määrin työkysymys, jota ei nopeasti saa korjattua.
Teorian tasolla syvyysvaatimus tiedettiin. Jo välirauhan aikanakin linjattiin, että pääasemasta pitäisi tehdä 5-10 km syvyinen vyöhyke. Kuitenkin suuri työmäärä ja pyrkimys aseman vahvuuteen rajoitti sitä, miten paljon syvyyttä ehdittiin saada aikaan.
En usko, että 1944 Ernst Nobisin luentoja halveksuttiin, sen verran arvovaltaista kuulijakunta oli ja sen tietoja pyrittiin levittämään. Myös Nihtilän, Järvisen yms muistiot korostivat puolustuksen (lähi)syvyyttä.
Linnoittaminen työkysymyksenä. Etulinjan linnoittamisen ongelmat lienevät ymmärrettäviä, tulen alla oleminen rajoittaa isompia rakennustöitä. Mitä rakenteita VT-asemassa oli valmiina ja mitä puuttui? Tehtiin raskaat rakenteet edellä, kiviesteet, betonikorsut ja puutteita oli juuri taisteluhautaverkossa, etumaaston raivauksissa yms. Rakennusjärjestys ei siis mennyt oikein taisteluvalmius edellä. Olisiko syvyyttä ollut helpompi saada aikaan painottamalla enemmän kenttälinnoitteita? Esim. kiviesteelle olisi ollut nopearakenteisempana vaihtoehtona yksinkertaiset kaivannot.
Susitaival
Kersantti
Yksi syy siihen miksi suomalainen sotataito ei juuri kehittynyt kesän -41 jälkeen on myös siinä, että talvisodan takia keskeytynyttä yleisesikuntaupseerikurssia ei koko sota-aikana aloitettu uudelleen. Kun sotakoulujen opettajaupseereista suuri osa oli rintamalla koko asemasodan ajan, ei ohjesääntötyötäkään tai muuta suunnitelmallista doktriinin kehitystä sanottavasti tehty. RU- ja kadettikurssit toimi ja pataljoonankomentajille oli Taistelukoululla täydennyskurssi, mutta siitä ylöspäin ei sitten tapahtunutkaan paljoa. Tämä varmaan vaikutti siihen että Saksasta saatu oppi ja kokemus ei jalkautunut koulutuksen kautta joukkoihin ja toiminta pataljoonatason yläpuolella takkusi kannaksella 1944.
Taistelu syvyydessä vaatii juuri yllä kerrottuja tekijöitä. Oldboy mainitsi radiorajoitteet tykistössä. Syvyysmallissa olisi ollut sama pullonkaula. Syvyysmalli ollakseen tehokas vaatii massamaista miinoittamista, paljon määriteltyjä tykistön maalialueita. Joku mainitsi kehnot mahdollisuudet sivustaylläköihin kannaksella.
Lisäksi tarvitaan paljon aseita ja koulutusta. Harjoittelua.
Asemasota kesti n. 2,5 v. Minä en hevin osta monia selityksiä siitä, miksi joukot olivat huonosti valmisteltuja siihen, mitä tuleman piti.
Monelta rintamanosalta raportoitiin 1944 mm. Kuinka huonossa fyysisessä kunnossa osa sotilaista oli. Liekö upseeristo ollut sitten ihan tikissään, ehkä oli ne ketkä oli.
Pitkä asemasota saattoi olla tekijä, jota ei ole avattu ainakaan julkisesti.
Lisäksi tarvitaan paljon aseita ja koulutusta. Harjoittelua.
Asemasota kesti n. 2,5 v. Minä en hevin osta monia selityksiä siitä, miksi joukot olivat huonosti valmisteltuja siihen, mitä tuleman piti.
Monelta rintamanosalta raportoitiin 1944 mm. Kuinka huonossa fyysisessä kunnossa osa sotilaista oli. Liekö upseeristo ollut sitten ihan tikissään, ehkä oli ne ketkä oli.
Pitkä asemasota saattoi olla tekijä, jota ei ole avattu ainakaan julkisesti.
Taidat vain trollata ja kokeilla, ollaanko täällä hereillä.
Kyllä päästiin, vaikka tavoitetta ei saatu pidettyä. 15.9. Klo 3:n jälkeen JP 3:n miehiä (3. K:n komppanianpäällikön johtama iskuosasto, jossa oli myös pieniä osia 1.K:sta ja KKK:sta) pääsi taisteluhautaan, mitä Hynninen ja moni muu on useasti kuvannut. Myös 2./JP 2 ja kourallinen miehiä JP 4:stä (ehkä 40-50 miestä) saavutti taisteluhautalinjan Kuuterselän mäen toisella puolella etelä - länsi -suunnassa ja vyörytti sitä 800 metriä kykenemättä luomaan yhteyttä JP 3:en kärkimiehiin. Hynninen kävi itsekin haudassa mutta joutui viiden maissa vetäytymään raskaiden vaunujen painostamana kyläaukean ensimmäiselle harjanteelle. Viimeinen JP 3:n hyökkäysyritys klo 6.30 vei miehiä uudelleen VT-asemaan, josta oli kuitenkin lähdettävä taas klo 9.35.
Kuuterselänjärven suuntaan menevä tie oli poikki yöllä ja Kuuterselän - Liikolan tiellä määräsivät tuon saman yön ajan suomalaiset. Tielle tuhottiin 17 vihollisvaunua ja paljon pst-tykkejä.
Oikeastaan ainoa, mikä hämmästyttää on, miksi Puroma peruutti 20 oman koneen pommituksen, siis niiden, jotka olivat illalla hyökkäyksen alkaessa matkalla kohti Kuuterselkää.
Tässä on kuvaus toisesta kuuluisasta miehestä ja seuraavasta päivästä "levossa". Jääkäreillä on takana tappelu, jota Kuuterselässä haavoittunut SS-mies Jaakko Sarkanen kuvasi kamalammaksi kuin viimeinen päivä Leipäsuolla Summassa 1940 ja Dneprin ylitys 1941, joita hän oli pitänyt pahoina paikkoina.
Jääkärit ovat juuri päässeet lepoon, kun paikalle astuu herra 3. Divisioonan komentaja.
Viimeksi muokattu:
Trollaaminen ei ole koskaan kuulunut tapoihini. Vastaaminen harmillisesti viivästyi, kun etsin kunnollista karttaa, johon postaukseni tukeutuisi. Katsokaapa siis kuvaa alla: Alemman kuvan karttasanan Kuuterselkä yläpuolella kulkee taisteluhauta, johon JP 3 hyökkäyksellä pääsi ja jota vyörytetiin. Mutta kylän kohdalla se oli vasta tuki- tai sulkulinja. VT-asema kulki 1,5-2 kilsaa etelämpänä. Jatkosodan historia osa 4 sivu 328 kertoo seuraavasti:
Tämän jälkeen asetettiin myös reservinä oleva JP 2 tuleen tehtävänä jatka hyökkäystä yhdessä JP 4 n kanssa tien itäpuolitse prikaatin vasemmalla siivellä. Pataljoonat aloittivat etenemisen klo 4:10, saavuttivat VT-linjan asemat Kuuterselän pohjoispuolella ja vyöryttivät niitä lähes kilometrin Mustalammen suuntaan. Oikealla siivellä taas suomalaiset tunkeutuivat kylän keskellä olevien vihollisen päivän kuluessa vahvasti varustamien asemien eteen.
VT-asema saavutettiin siis Kuuterselän itäpuolella, mutta hyökkäyksen painopisteessä päästiin ainoastaan ns. kansakoulunmäelle. Sinne ehti jo taisteluosasto Frick&Peiponen ensimmäisessä rynnistyksessä. Tien länsipuolella Jatkosodan historia on sitä mieltä, että jäätiin tukilinjan eteen. Alla myös em. kirjasta s. 328 kuva, joka selventää näitä nimityksiä.
No tuskin siitä huoltokuljetukset menivät taisteluiden aikana, mutta tien katkaisu tarkoittaa että alue otetaan haltuun ja laitetaan vahvat tulppaosastot molempiin suuntiin. Vrt myöhemmät Ilomantsin taistelut. Maasto kun on mulle tuttu, niin voin sanoa, että näköyhteyttä tiehen ei Hynnisen joukoilla ollut.
Artolan diplomityö vuodelta 1946 selvittää kesäkuun pommituslennot tarkasti. 14.6. piti ensin pommittaa Siiranmäkeä, mutta klo 16:36 tehtävä vaihtui Kuuterselkään. En laittanut enää sitä sivua, kun tästä lennosta on elokuvaakin olemassa. 3 laivuetta pommitti, koneita 34 kpl ja pommeja 19.8 tn. Tämä ei tee tykkimieheen vaikutusta, määrä noin yhden raskaan pston tuliannos eli periaatteessa päivän kulutus. Lentokentillä oli kesäkuun alussa kelirikko, josta johtuen koneet eivät voineet ottaa kun 500 kg pommeja eli puolet täydestä kapasiteetista.
Kun katsoo aikaisempia pommitustehtäviä, niin huomaa, että jossain ei kyllä oltu kartalla lainkaan. Vähälukuiset pommikoneemme vaarannettiin lentolehtisten podotustehtäviin. Tässä vaiheessa voitokas puna-armeija käytti niitä varmaan samaan tarkoitukseen, kun meikäläiset 1941. En muista nähneeni missään muualla näistä kerrottavan, olisko taas MpNet uuden tiedon julkaisija? Päivälennot jouduttiin lopettamaan suuriin tappioihin, kuudesta Dornierista 3 putosi, yksi tosin Artolan mukaan oman it:n alas ampumana. Tästä lennosta on forumin jäsen @SatSotHist tehnyt videonkin.
Jäsen @Vonka ansiokkaassa alustuksessaan kertoi taistelun isosta kuvasta oleellisen. Linja murtui ylivoiman alla nopeasti ja Lagus käskettiin vastahyökkäykseen ilman, että käskyyn olisi lisätty: "L. ottaa komentoonsa kaikki joukot Kuuterselkä-Kivennavan alueella". Näin tapahtui talvisodan Summan murtumisen jälkeen, 5. D n huoltopäällikkö Lagus johti muutaman päivän puolustusta. Tästä alkoi hänen nousunsa kenraalikunnan huipulle. Kun nyt näin ei tehty, kävi vahvennettu Jääkäriprikaati ikäänkuin omaa sotaansa. Puroma joutui sitomaan melkein puolet jo alunperin liian vähäisistä voimistaan sivustojen sekä etumaaston varmistukseen, kun Pajarin joukkoja hän ei pystynyt käskemään.
Hyökkäyskäskyn eka kohta on oikeastaan järkyttävä! Se kuului: "Vihollisesta ei mitään uutta." Lagus olisi voinut yhtä hyvin sanoa: Vihollisesta meillä ei ole harmainta aavistustakaan. Kun ei ollut tietoa, missä on hyökkäyksen painopiste, oli Os Björkman passissa puolivälissä Siiranmäen suuntaan. Sieltä saatiin JP 5 aamulla hyökkäyksen loppuvaiheissa käyttöön, mutta eivät käytännössä ehtineet enää tehdä mitään.
Vielä voi katsoa Hovilaisen karttaa. Siihen on merkitty rakennustöissä käytetty kenttärata, jonka pengertä ei oltu ehditty purkaa. Halsti väittää, että penger oli tst-haudan edessä tarjoten suojaa hyökkääjälle. Kartan mukaan näin ei ollut, rata kulki asemien takana Tosin yhdessä kohtaa pienen matkaa etupuolella. Siinä kohdassa meikäläisten asemat oli korkeammalla, joka vähän auttoi.
Viimeksi muokattu:
Näin minäkin olen aikaisemmin ymmärtänyt, että Hynnisen pataljoonan 3. K:n päällikkö kaatui iskuosaston kanssa tukilinjalla aamulla (vyöryttäen itään), ja JP 2 oli mäen pohjoispuolella mutta vyörytti pääasemaa. JPr siis osillaan tavoitti VT-aseman mutta linja oli yöllä jo auki etelän suuntaan 11 km, Sahakylää myöten. Kyllä kilometri linjan pääaseman vyörytystä kertoo siitä, että linjalle päästiin, vaikka kylän kohdalla ei viimeistä harjannetta saatu eikä maastoa pystytty pitämään.
JP 3:n historiikissa lukee, että 3.K:n päällikkö pääsi "pisimmälle, pääasemaan asti". Kirjoittaja joko tarkoittaa sulkulinjaa tai sitten sitä, että iskuosaston vyöryttäminen aamuviiteen mennessä ylettyi taisteluhautaketjun risteykseen. Oletan että tuolle tukilinjalle. Ei ole enää kertojia. Heillä on merkintä "kaatunut, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut.
Kiitollisena aina yhtä perusteellisesta tuestasi asioiden selvittelyyn etsin myös kartan. Alla oleva karttapiirros tukee näkemystäsi. JPr:n hyökkäys tulee pääosin luoteesta ja asema kulkee pohjois-eteläsuunnassa. Hyökkäyksen oikea reuna on JP 3 ja vasen reuna JP 2. Reunoilla päästään pisimmälle, keskellä on se kirkonkylä aukeineen. Epäselvää on, mihin asti tukilinjalla päästiin vyöryttämällä. Siellä oli ensin ylikersantti Hyvösen iskuosasto, sitten yöllä 03-05 vuorossa oli 3. K:n päällikön kokoama improvisoima iskuosasto ja viimeisenä aamulla vänrikki Ilkaman jo ohueksi mennyt joukko.
Olen kahdesti nuo paikat käynyt, suomalaisen oppaan (eversti) kanssa. Hän näytti maastossa taistelun kulkua. JP 3:n osien etäisyys taisteluhautalinjaan ja käden paiskaamiseen JP 2:n kanssa saattoi linjojen risteyksen lähellä olla pienempi (tai vaikka suurempi) kuin oletamme.
Koska on varmaan monta lukijaa, joka ei tunne taistelua, katsotaan taistelukenttää Hynnisen silmin:
Puroma sanoi Liikolan tienhaaramaastossa, että "vastassa on 55 000 punasotilasta, meitä on neljä pataljoonaa, mutta lyömme vastaan". Sen jälkeen Puromaa ei nähnyt Hynninen, ei Lammetmaa, ei Leppänen, ei Kvikant, eivätkä tietenkään jääkärit.
Neljän patteriston tuli-isku kuuteen eri maaliin, lyhyt tauko ja minuutin lyhyt valmistelu JP 2:n lähtötasan eteen. Se vain ei vielä ollut lähtölinjalla, eikä myöskään JP 3, koska operatiivisen toimiston "hyvin hengästyneenä tullut" upseeri toi komentajalle H-hetken 27 minuuttia ennen tulivalmistelun loppumista (H20.45). Taistelulähetit lähtivät juosten komppanioihin.
Vasta 23.05 hyökkäyslinjan yli meni joukkoja. Kaikki meni siitä eteenpäin hetken joutuisasti. JP 3 eteni kuusi kilometriä 2 tunnissa ja 45 minuutissa. Puna-armeijan levossa ollut jalkaväki irtautui hajanaisesti ammuskellen, mutta tykkituli oli hurjaa. Kyläaukean reunassa vihollispuolustus tiivistyi. JP 4:n sivustat olivat ensimmäisenä kyläharjanteella.
JP 3:n reitille osui sitkeä metsätukikohta. Pataljoona menetti 2.K:n päällikön (Tammivuori) metsätukikohdan taistelussa. Hynnisen adjutantti Hästö haavoittui. 2. K jäi jälkeen. 3. K auttoi tilanteen selvittämisessä. 1. K eteni jo pelloille. Hynninen itse oli sen mukana edessä ja perusti tilapäisen johtopaikan kivinavetan kivijalan suojaan. Prikaatilla tai taisteluosastolla kokonaisuutena ei ollut johtajaa mukana, koska Puroma jäi Åkermanin kanssa Russovankankaalle. Åkerman tuli myöhemmin eteen, mutta "ei johtanut keskitettyä toimintaa". Kivinavetan luona tavattiin ja yritettiin pataljoonatasolla sopia yhteistoiminnasta siinä infernaalisessa melskeessä.
Aukean metsäsaarekkeissa oli kaksi neuvostopatteria suorasuuntausasemissa ja raskaita vaunuja oli runsaasti. Jalkaväen aseet ja piiskat päälle. Rynnäkkötykkipataljoonan ja jääkärien tappiot kasvoivat. Aukealla edettiin 200 metriä niin että vaunut levittäytyivät ketjuun ja tukivat liikkuvana tulikantana. Hurja hyökkäys metsän läpi oli ollut reipas huolimatta tykkitulesta ja Stormovikeista. Nyt mentiin muutamia metrejä syöksyttäin eteenpäin. Myös 1. K:n päällikkö Kantanen kaatui.
Noin klo 3.40 JP 3 aloitti taistelun sulkulinjalla, jolloin 1. K:n ylikersantti Hyvönen liittyi 3. K:n poikien mukaan ja heitti vihollisen pois, mutta koko joukon suuruus oli lopulta enää kourallinen, kun vihollisen vastaisku alkoi. Siellä ylettyi jopa selkäpuolelle, jolloin Hyvönen tuli takaisin 200-300 metriä. 3.K:n päällikkö (Kuukka) kokosi iskuosaston kolmen eri komppanian miehistä ja tuli samaa polkua kranaattikuoppia, tulta ja liikettä käyttäen ja otti taisteluhaudan vyöryttäen itään. Hynninen tuli sinne hautaan asti ja selvitti JP 2:n suunnitelman. Tätä kohtaamista Hynninen kuvasi Joppe Karhuselle aikanaan kirjaan Kärkimiehet. Komppanianpäällikkö heilui siellä heinämiehenä kiivaimmassa kahakassa heitellen käsikranaatteja konepistoolimiesten puskiessa eteenpäin. Palatessaan sieltä Hynninen sai räjähdyksen heittämän kiven leukaansa ja sitoi sen jalkarätillä.
Rynnäkkötykeistä menetettiin useita, osalta polttoaine loppui, osa sai osumia.
Klo 4 aamulla 2./JP 2 tavoitti VT-aseman taisteluhautalinjan ja vyörytti sitä 800 metriä. Mikä temppu! Sekä JP 2:n että JP 4:n hautaan päässeitä miehiä oli yhteensä noin 40-50 kivikovaa miestä. Yhteyttä veljespataljoonaan ei kuitenkaan saatu. Oli matkaa ja ukkoa tiellä, kummassakin suunnassa.
Klo 4.50 vihollinen aloitti voimakkaan jalkaväkihyökkäyksen maataistelukoneet ja raskaat vaunut tukena. Hynnisen huvennut porukka vetäytyi taas kylän ensimmäiselle harjanteelle.
Missä 3.K:n päällikkö kaatui, siellä oli Hynnisen pataljoona pisimmillään. Hän oli "pitkän linjan" mies, ollut JP 3:n mukana alusta asti ja ylennyt aliupseerista kapteeniksi.
Klo 6.30 nuorin ja komppanian ainoa jäljellä ollut upseeri vänrikki Ilkama otti komennon ja sanoi että pelataan peli loppuun asti. Hän pääsi vielä kerran taisteluhautaan ja sai menestystä ajaen väsyneet venäläiset taas molempiin suuntiin. Kolmosta tukeneista rynnäkkötykeistä oli kersantti Halosen enää mukana. Se tuki yksin viimeisiä jääkäreitä ja tuhosi Klimin. Aikaisemmin se oli ajanut etäisyyden päästä kaksi KV-vaunua osumillaan pakosalle.
Ilkaman viimeisen yrityksen voima ei riittänyt enää kylän keskiosiin, keskisen Kuuterselän harjanteille. Klo 9 alkoi vihollisen vastahyökkäys Klimien tukemana. Klo 9.35 tukilinja jätettiin lopullisesti. Kersantti Halosen vaunusta oli loppunut polttoaine. Hän räjäytti vaununsa. Ei jäänyt neuvostolaisille ihmeteltävää.
PsD:n irtautumiskäsky kaikille Jääkäriprikaatin tuli klo 10.15. Pieni triviatieto loppuun. Viimeisenä Kuuterselän aukealta poistui 1./Ryn.Tyk.P:n korpraali Olavi Taposen vaunu viimeisten pioneerien kanssa tuoden kannellaan kuusi kaatunutta ja kolme haavoittunutta.
(Korjattu kielivirheitä)
Katso liite: 126107
Viimeksi muokattu:
Mitä tuo pimeäpommitus tarkoitti käytännössä kesäkuussa, viikko ennen juhannusta? Lensivätkö he keskiyöllä vai vasta syksymmällä?