Johtamisjärjestelmät

Itävallasta ei kuullut valituksia.

Tätä ei ole tainnut olla ?

Myös Ruotuväessä sanottiin seuraavaa: "
Bittiumille yhteistyö puolustusvoimien kanssa on tärkeää. LRV:n ja Tough Comnoden lisäksi Bittium kehittää puolustusvoimille uusia ohjelmistoradioita.
– Kyse on taisteluajoneuvojen ajoneuvoradiosta ja taistelevien joukkojen taistelijan radiosta. Radiot toimivat yhtälailla yhdessä LRV:n kanssa. Radioista on tehty aiesopimus vuosi sitten ja sarjatuotannon aloittamista suunnitellaan ensi vuodelle, Romppainen kertoo."

Linkki koko juttuun:
https://ruotuvaki.fi/-/kenttapuhelimet-ottavat-askeleen-eteenpain

Myös Military Technologiesissa oli juttu Suomen tilanteesta

http://www.monch.com/mpg/ebooks/military-technology/2018/06ymj2mt/#p=65

Tuossa mainitaan että 2018 mennessä toimitettaisiin vermeitä kenttätesteihin.
 
Tuossapa onkin pähkinä purtavaksi. Hesari näytti jo suuntaa miten kotirintama toimisi. Julkisen sanan neuvosto näyttää pohtivan, että voiko mediat tiedonhankinnassaan rikkoa lakia. En epäile hetkeäkään, mihin tämä instanssi päätyy tulevassa julkilausumassaan...
Kun monessa kohtaa tässä ketjussa on mainittu muiden armeijoiden esimerkit, niin huomautan, että onko monessakaan niistä näin äärivapaa media? Että yksittäisen toimittajan mielipide pääsee vallitsemaan. Tempoileva julkinen mielipide, jota pieni negatiivisesti puolustusvoimiin suhtautuva vähemmistö hallitsee?
Venäjällä on keinot pakottaa valtamedia edistämään sotaponnisteluja. Se on jo alistanut kaikki. Myös sotilaskurinpidon mahdollisuudet ovat täysin toiset niitä vastaan, jotka rikkovat ohjeita sosiaalisen median käytössä. Ja silti virheitä on tapahtunut siellä.
USA, Israel yms. sotaa käyviä maita, joissa julkinen mielipide lienee enemmän keskittynyt edistämään joukkojensa pyrkimyksiä. God bless jne. Kokemuksen kautta jo opittu siellä, mitä vahinkoa voi syntyä ja toiminta sen mukaista. Väittäisin, että myös sotilailla on näissä maissa toisenlainen tietous jo selkärangassa laajassa mitassa, mikä avautuminen on vahingollista. Tämä on tietysti mutua kohdaltani, niin tarkkaan en ole seurannut.

Veikkaan että päätoimittajien kouluttaminen maanpuolustuskursseilla ja Huoltovarmuuskeskuksen Mediapooli ovat hyviä keinoja pitää poikkeusaikojen media ruodussa.

Enemmän huolettaa silloin nää haittaisänmaalliset Marco de Witit ja Tauno Mehtälät.

Ja luulen että PV:llä on jotain ajatusta siihen poikkeusolojen tiedotukseen
 
Tarkennan vielä mielipidettäni, että minulla on suuri epäluottamus ns. harmaan vaiheen tiedotukseen. Kun kriisi astuu päälle, silloin homma varmasti sujuu. Mutta kunhan se ei olis liian myöhäistä.
Minusta Eero Mäntymaan toiminta on huonoudessaan hyvä esimerkki.
Jos ajatellaan, että tänään kriisi eskaloitui, niin Mäntymaahan taipui tekemään ihan asiallisen jutun ulkomaalaisten raiskaamisista. Mutta kun muistaa hänen muun kukkahattu-probagandansa parilta viime vuodelta, niin huh huh. Vastaavia olisi tarjolla yllin kyllin, liikaa.
Ja somehan on kanava, missä voi vaikuttaa vapaa-aikanakin. Itse en ole kovinkaan luottavainen sen suhteen, etteikö oma väki pistäisi naiviudessaan kapuloita rattaisiin, ennen kuin heräisivät.
 
Somesta minä olen huolissani.

En jaksa tätä muuta median kriisiä pitää maanpuolustuksen ongelmana
 
Somesta minä olen huolissani.

En jaksa tätä muuta median kriisiä pitää maanpuolustuksen ongelmana
Samaa mieltä, meillä on nytkin ihmisiä joiden kirjoitukset näyttävät tähtäävän yhteiskuntajärjestyksen ja maanpuolustuksen heikentämiseen. Enkä tarkoita PV:n, virkamiesten, tai poliitikkojen arvostelua, joka asiassa ihan ok ja jopa tarpeellista.
 
Ja näiden henkilöiden maalittaminen ei ole osa arvostelua, kuten jotkut väittävät.
 
Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään hankintasopimuksen kotimaisten kenttäradioiden hankinnasta Bittium Wireless Oy:ltä.

Hankinta sisältää lähi- ja ajoneuvoradioita ja niiden varusteita, akkuvaraajia, käyttökoulutusta ja sovelluskehitysympäristön.

Kenttäradiot tulevat ensivaiheessa Maavoimien käyttöön. Maavoimat aloittaa kyseisellä hankinnalla vaiheittaisen analogisten kenttäradioiden korvaamisen. Uudet ohjelmistoteknologiaan perustuvat kenttäradiot toimitetaan vuoden 2020 loppuun mennessä. Ohjelmistoradioissa osa suorituskyvystä luodaan radiossa käytettävän ohjelmiston avulla. Näin radioiden suorituskykyä kyetään kehittämään koko niiden elinkaaren ajan ohjelmistokehityksen avulla.

Hankintasopimuksen arvonlisäverollinen kokonaisarvo on noin 13 miljoonaa euroa ja sen suora työllistävä vaikutus kotimaassa on noin 19 henkilötyövuotta. Sopimukseen sisältyy lisähankintavaraus, jonka mukaisesti Puolustusvoimilla on mahdollisuus hankkia lisää kenttäradioita ja niiden varusteita, koulutusta sekä järjestelmähallintaa Maa-, Ilma- ja Merivoimien käyttöön. Lisähankintavarauksen arvonlisäverollinen arvo on enintään 257 miljoonaa euroa.

Hankintavalmiuden edistämiseksi Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja Bittium Wireless Oy solmivat 8.8.2017 aiesopimuksen kenttäradioiden toimittamisesta, ja hankintasopimus on tämän aiesopimuksen luontainen jatke.

https://maavoimat.fi/artikkeli/-/as...oimat-hankkii-uusia-kotimaisia-kenttaradioita
 
Mitäs ne oli ne Simrad:n radiot mitä jossakin vaiheessa hankittiin? Oliko ne analogisia, vai eikö niitä hankittu niin suurta määrää mitä oletin?
 
Simrad ei tee radioita, se tekee optroniikkaa, eli mm. laseretäisyysmittareita ja pimeätähtäimiä.
Tarkoitatko kenties Tadirania, eli LV141, LV241 jne?

Oletettavasti se on tuo, jokatapauksessa se järjestelmä mikä hankittiin LV217:n korvaajaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: vty
Oliko ne analogisia, vai eikö niitä hankittu niin suurta määrää mitä oletin?
Nyt käytössä olevat radiot ovat digitaalisia, siis nämä LV141,241 jne. Vanha 1960-luvun LV217 oli analoginen. Mutta LV2020 on tai mikä nimeksi annetaankin on ns. ohjelmistoradio, jonka ominaisuudet määritellään ja niitä voidaan muuttaa ohjelmallisesti. 13 millin kauppa on (arvaan) ainoastaan esisarja, jolla tehdään koekäyttöön joku määrä laitteita. Suursarjat on vuorossa myöhemmin kun kayttöliittymät ja lastentaudit on korjattu.
 
Ymmärränkö oikein, että tuo LV2020 tulee ylemmän tason kommunikaatioon, eikä varsinaisesti korvaa noita Tadiran -laitteita?
 
Toimiiko nyt hankittava ohjelmistoradio yhteen "vanhojen" LV141,241 jne radioiden kanssa?
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kenttäradio
Tuolta löytyy PVn radioiden nimeämiskäytäntö. L=lähetin ja V=vastaanotin, jos on molemmat kyseessä on siis LV=lähetinvastaanotin. Siitä vaan sitten arvuuttelemaan uusien mallien numerointia.

Toimiiko nyt hankittava ohjelmistoradio yhteen "vanhojen" LV141,241 jne radioiden kanssa?
Brosyyrien mukaan taajuusalue kattaa myös alemman VHF-alueen (30-88 MHz) eli raudan puolesta kyllä. Perus VHF/FM aaltomuodon ohjelmointi ei varmaan ole mikään este, mutta pääasiallista kommunikointimuotoa siitä ei kyllä tule.
 
Toimiiko nyt hankittava ohjelmistoradio yhteen "vanhojen" LV141,241 jne radioiden kanssa?
Jos radio on hyppivätaajuinen (lv141 ja lv241 lienevät tällaisia), niin luulisi että helpointa on käyttää taajuushyppelyä samantyyppisen radion kanssa. Osaavat olla synkassa toistensa kanssa.

Mutta varmaan kommunikointi onnistuu, osaahan hyppivätaajuinenkin käyttää tiettyä taajuutta jos niin asetetaan.

En tiedä kuuluuko softaradion ominaisuuksiin taajuushyppely. Taajuutta voidaan muuttaa helposti ohjelmallisesti. Mutta onkohan kehitys niin pitkällä, että voitaisiin ohjelmoida halutut taajuusjaksot ja pysyä synkassa? Tai että voitaisiin valita jonkin hyppivätaajuisen radion moodi ja käyttää sitä softaradiossa !?
 
Viimeksi muokattu:

Se olisi todnäk parempi vain kaivaa Enigmat naftaliinista ja rakentaa jotain niiden pohjalta, koska radioaaltoihin perustuvassa kommunikaatiossa on täysiä sudenkuoppia eli triangulaatiolla voidaan edelleen kohdistaa tulta kenttäesikuntiin ja yms keskuksiin. Täten, voidaan höllentää vaatimuksia viestinnän salauksesta, kun ylipäätään estetään viestinnän joutuminen vihujen käsiin.

Softaradioita rajoittaa ainoastaan niiden "analogiset komponentit", eli mm. modulaattorit, muuntimet(AD ja DA) ja vahvistimet (kaista).

Kun nyt kumminkin tehdään isolla rahalla, niin voisin väittää, että toimii.

En ole näihin Software Defined Jotain Rautaa-tekniikoihin, mutta saattuuko tässä toimimaan siten että ohjelmallisesti valitaan vain esim. eri PWM jolloin valitaan eri virtapiiri tämän käyttöä varten, kun taasen aiempaan nähden on vain yksi tai kourallinen ennaltamäärättyjä modulaatioita? Jos näin, niin eihän tuossa ole mitään ihmeellistä eikä kovin luottamusta herättää tekniikkaa. Jos tuohon vielä yhdistää jonkin hyppivä taajuisuuden mukaan niin tällöin laitteiden pitää olla synkassa jollakin metodilla.

Hiukan liikaa huttua, mutta jos Pipilä saa Bittium-yhteyksillä lisää paalua pankkitililleen meidän kustannuksella niin antaa mennä vaan, verorahaa se vaan on.
 
Back
Top