Kiteytetysti tämä kokonaisuudessaan eteni suurin piirtein seuraavalla tavalla:
1. Kirjoittelin poliittista blogia 2013-2016
2. 2015, 2016 tähän liittyi tällaista melko hienovaraista painostuksen tapaista
3. Varsinaisesti ongelmat kuitenkin alkoivat vasta kun aloitin rakennusalan perustutkintoon johtavan koulutuksen syksyllä 2016, jolloin koulutukseen osallistui myös viron-venäläinen henkilö nimeltä Andrei, ja Tadjikistanilainen henkilö nimeltä Habib.
4. Käsitykseni mukaan tämän Andrei henkilön oli tarkoitus painostaa minua koulutuksen ajan, ilmeisestikin jossain rekryitointitarkoituksessa. Olin tosin alusta lähtien hyvin torjuva tällaisen suhteen, eikä minulle sitten lopulta paljastettu mikä tässä alkuperäinen motiivi oikein oli.
5. Em. Liittyen sain myös erinäisiä uhkauksia, joista olen keskustellut myös suojelupoliisin kanssa
6. Asiaa monimutkaistaa se että nuorempi veljeni on töissä pankkialalla suhteellisen tärkeässä asemassa, ja olen aika lailla vakuuttunut että hän on näiden venäläisten kanssa tekemisissä. Siihen on omat perustelunsa. Mutta on myös mahdollista, että se miksi ylipäätään jouduin näihin ongelmiin liittyy enemmän veljeeni kuin itseeni, mutta varma en voi näistä perusteista olla.
7. Olivat alkuperäiset syyt mitkä tahansa, niin tilanne joka tapauksessa eskaloitui
8. Alkuvaiheessa, tai sanotaanko ensimmäisten 2 vuoden aikana, tapaukseen liittyi ensisijaisesti venäjänkielisiä henkilöitä, mutta myöhemmässä vaiheessa tähän on osallistunut enimmäkseen ihan kantasuomalaisia henkilöitä, jotka käsittääkseni ovat tällaisia Venäjän värväämiä tyyppejä, tai jollain tavalla liittyvät heihin.
Nämä tapahtumat ja venäläisten käyttämät menetelmät ovat luonteeltaan sellaisia, että tapahtumia pitäisi avata pitkäjänteisti ja yksityiskohtaisesti, jotta ymmärtäisi mistä oikeastaan on kyse. Tämä puolestaan veisi liikaa aikaa, eikä mielestäni hyödyttäisi ketään millään tavalla. Sen lisäksi, lienee turhaa yrittää selventää minkälaista kiristysmateriaalia tähän tapaukseen liittyy, koska se käytännössä vaatisi joidenkin hankalien tai nolojen yksityiselämään liittyvien asioiden kertomista, joka ei varmaankaan ole tarkoituksen mukaista. Näistä seikoista olen tosin valmis keskustelemaan tarvittaessa näiden viranomaisten kanssa. Mutta henkilökohtainen tavoitteeni ei nyt ole viedä tätä koko asiaa ihan loppuun asti, vaan pikemminkin tavoitteenani on että nämä venäläiset jättäisivät minut rauhaan. Tällä hetkellä tilanne on se, ettei heitä ilmeisesti kiinnosta tämä vaihtoehto, mikä johtaa siihen, että yritän aktiivisemmin keskustella asiasta netissä tai muutoin julkisesti, ja tällä tavalla yrittää saattaa itse tärkeäksi kokemiani aiheita keskustelun aiheeksi. Esimerkiksi siis miten olisi mahdollista yrittää yhteiskuntatasolla varautua paremmin tähän Venäjän vakoilutoimintaan, ettei nyt ainakaan uudestaan päädytä samanlaiseen tilanteeseen kuin suomettumisen aikana. Mutta sitten jos tällaista hyödyllistä ja rakentavaa keskustelua yrittä käydä ympäristössä, jossa on tällaisia venäjätrolleja, niin ne sitten saattavat turhauttaa kaikki yritykset keskustella normaalisti.