Luitko itse tuon sanallisen pyörittelyn? Perustelet kovin, että työntekijällä on oikeus yrityksen mahdollisesti tuottamiin voittoihin ja tappion hetkellä tuloja voisi ehkä hieman alentaa.
Yritykset ovat kovin erilaisia mutta pääsääntönä on tai pitäisi olla, että oikeus voittoihin on sillä joka laittaa omat rahansa likoon. Siis myös tappion uhalla eikä keskipalkan pienen mahdollisen aleneman muodossa. Hyvästä työstä annetut bonukset ovat toki tuttu ja kannatettava asia mutta yrityksen mahdollisella voitollisella tuloksella ei tulisi olla mitään tekemistä niiden kanssa, vaan ne tulee sitoa henkilökohtaisen tai tiimin tekemään työsuoritukseen. Se voi olla hyvä vaikka yritys tekee tappiota tai huono vaikka yritys on voitollinen.
Myös yrittäjän arkea jonkin verran tuntevana en usko, että keskustelupalstan perusteella tulen suuria muutoksia näkökantaani tekemään.
Minulla siis on yritys jossa noudatetaan kuvaamaani menettelyä. Pahoittelen mikäli iltaöinen tajunnanvirta oli jotenkin vaikeaselkoista. Tappiotyöstä tulee työryhmälle käytännössä alennettu palkka ja voiton hetkellä asianmukainen palkkio. Osittainen provisiopalkkaus siis ja menee hiukan pidemmälle kuin tavanomainen tuotantopalkkiokäytäntö josta puuttuu kokonaan se miinusmerkin mahdollisuus. Yrittäjän riskiä ei tietenkään pidä liian isossa mitassa siirtää työntekijälle eikä toisaalta myöskään liiotella tuotantopalkkion kanssa. Yrittäjä järjestelee ja suunnittelee työt sekä kärsii tykönään mahdolliset tappiot ja toisaalta myös kuorii kerman voitosta. Se on sitä yrittämisen ydinaluetta.