Jussi Niinistö: Maamiinat takaisin

Rateko

Kersantti
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja: Maamiinat takaisin
IL Tiistai 4.3.2014 klo 11.01

Pääesikunnan upseerit kertovat Ukrainan tapahtumista eduskunnassa.

Suomen pitää hankkia valmius jalkaväkimiinojen massamaiseen valmistamiseen nopealla aikataululla, sanoi eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) ennen valiokuntansa kokousta tiistaina.

Niinistölle tämä on minimivaatimus. Hänen mielestään Suomen pitäisi sanoutua irti Ottawan sopimuksesta, jolla miinat kiellettiin.

Niinistön mukaan jalkaväkimiinoja korvaavat järjestelmät eivät ole uskottavia.

- Jos maalla ei ole uskottavaa puolustuskykyä, voi käydä kuin Ukrainalle, että siellä operoidaan niin kuin halutaan, Niinistö tiivisti Ukrainan opetukset.

Niinistö muistuttaa, että puolustusvoimat toivoo saavansa lisää rahaa ensi vaalikaudella.

Niinistön mukaan on uskonasia, olisiko Ukrainan Nato-jäsenyys estänyt Venäjää lähettämästä joukkojaan Krimille.

- Se nyt ainakin on selvää, että Nato-kumppanuudella, joka Ukrainalla ja Suomella on, niin sillä ei ole mitään merkitystä, jos kaipaa apua Nato-mailta.

Puolustusvaliokunta kuulee tänään pääesikunnan upseereita Ukrainan tilanteesta. Tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho ja kommodori Jarmo Pennala eivät medialle Ukrainan tilannetta kommentoineet.

Maamiinojen palauttamisajatusta he kommentoivat sen verran, että Suomi noudattaa sopimuksia.
 
Miten nämä maamiinat muka liittyvät tähän soppaan yhtään mitenkään? Käsittääksi kyseessä ei varsinaisesti ole mikään harmaan vaiheen ihannease...
 
Perinteisen sakaramiinan merkitys nykyoperaatioissa on minimaalinen. Tähysteisiä ei ole edes kielletty. Putkimiinojen sarjavalmistus onnistuu parissa vuorokaudessa kun päätös asiasta on tehty.
 
Perinteisen sakaramiinan merkitys nykyoperaatioissa on minimaalinen. Tähysteisiä ei ole edes kielletty. Putkimiinojen sarjavalmistus onnistuu parissa vuorokaudessa kun päätös asiasta on tehty.

Ehkäpä on parempi ottaa vastaan se poliittinen takaisku nyt, kun se on hyvin selitettävissä, kuin silloin kun suhteiden pitää olla parhaassa kunnossa. Ja kuten sanottua, niin kyse on periaatteesta.

Mutta joo, en minäkään suuremmin ikävöi sakaramiinaa. Putkimiinat sen sijaan kaipaisivat hieman tuotekehittelyä.
 
Kysymys on periaatteesta. Pieni puolustussotaan valmistautuva maa karsii keinovalikoimaansa yksipuoleisesti samalla kun Suuri aggressiivinen naapurivaltio ei.

Jep. Ja näitä "pikkuasioita" näyttää syvien rauhanvuosien aikaan kertyvän kiusallisen paljon. Sitten kun kasassa on tarpeeksi "ihan vaan pikkujuttuja", aletaan puhumaan jo taistelukyvystä ylipäätään. Toistan kiusallisesti itseäni: toivon, että joutava häimästely on nyt tulossa finaaliin.
 
Maamiinojen osalta jäätiin varmaan jo junasta, mutta miten onnistuisi kenttätykistön älyammusten/ohjautuvien ammusten kehitys- ja valmistuskapasiteetin rakentaminen Suomeen...?

Vastaavien mitä juuri koeammuntoihin juuri ja juuri riittävä määrä hankittiin...?
 
Miten nämä maamiinat muka liittyvät tähän soppaan yhtään mitenkään? Käsittääksi kyseessä ei varsinaisesti ole mikään harmaan vaiheen ihannease...
Riippuu kauanko harmaa vaihe kestää ja miinatyypistä. Nythän meidän muistaakseni pitää odottaa puolivuotta ennen kuin JV-miinojen käyttö voidaan laillisesti aloittaa uudestaan ja jos sotta syttyy ennen sitä niin me emme saa JV-miinoja laillisesti käyttää sodan aikana mutta vastapuoli voi laillisesti kylvää sirotemiinoja niin paljon kuin pystyvät ja minne haluavat.
Se että oletetaan että on vielä aikaa hankkia miljoonia uusia miinoja ja kouluttaa näiden käyttö puolen vuoden varoajan jälkeen on vähintäänkin yli-optimismia.
 
Jussi Niinistö on erikoisella tavalla jämähtänyt maamiinoihin, joilla on käyttöä lähinnä puolustuksessa ja maastossa. Tarvitsisimme vahvan ilmasuojan ja kyvyn iskeä hyökkääjän selustaan ja tukikohtiin. Niitä meillä EI ole!

PS. Ilta-Sanomien nettikyselyn mukaan 47 % on nyt Natoon liittymisen kannalla. Vastaajia on yli 80 000. Näillä kyselyillä ei ole tuon taivaallista seksuaalista merkitystä, mutta kuvastavanevat kuitenkin jonkinasteista asennemuutosta. Mielenkiintoista nähdä mihin seuraavat viralliset kyselyt päätyvät Suomessa ja Ruotsissa.
 
Hyvältä näyttää ainakin IL.fi kyselyn mukaan.
"Tulisiko jalkaväkimiinoista luopumista harkita uudelleen?"
Kyllä 94%
Ei 6%

Ääniä 11212

Toki virhemarginaali on suuri vastaavissa kyselyissä mutta eteenpäin on menty.
 
Kyllä miinat hidastavat ja estävät. Mutta toisaalta suomipoika jokatapauksessa merkitsisi miinakentän nauhoilla ja varoituskylteillä. Joten päästään halvemmalla kun pelkästään merkitään ja katsellaan sivusta kun Neukku upseeri haukkuu raivaajat maanrakoon kun eivät onnistu kaivamaan tshunan miinoja esiin.

Miinat ovat symboli puolustuksen alasajosta. Kaikki keinot pitää olla käytössä. Kehitetään köyhänmiehen miina jos tarve tulee.
 
Jussi Niinistö on erikoisella tavalla jämähtänyt maamiinoihin, joilla on käyttöä lähinnä puolustuksessa ja maastossa. Tarvitsisimme vahvan ilmasuojan ja kyvyn iskeä hyökkääjän selustaan ja tukikohtiin. Niitä meillä EI ole!

PS. Ilta-Sanomien nettikyselyn mukaan 47 % on nyt Natoon liittymisen kannalla. Vastaajia on yli 80 000. Näillä kyselyillä ei ole tuon taivaallista seksuaalista merkitystä, mutta kuvastavanevat kuitenkin jonkinasteista asennemuutosta. Mielenkiintoista nähdä mihin seuraavat viralliset kyselyt päätyvät Suomessa ja Ruotsissa.

Enemmän meillä on kun suurimmalla osalla maailman maista, lisää samaa kyllä pitääkin saada mutta ei nyt nollasta lähdetä.
 
Perinteisen sakaramiinan merkitys nykyoperaatioissa on minimaalinen. Tähysteisiä ei ole edes kielletty. Putkimiinojen sarjavalmistus onnistuu parissa vuorokaudessa kun päätös asiasta on tehty.

Ite lähinnä näen märkiä unia että suomalainen sissi tai hajautettu jääkäri voisi suojata pakoaan iskupaikalta laittamalla taka-ajajalle miinan hidasteeksi.

Tosin ongelmana olisi että kun omia pyörii samoilla alueilla niin se satunnainen miina voi räjähtää oman hajautetetun jääkärin jalan alla, kun he hiipivät väijyyn
 
Järkevästi kontrolloituna (mikä on ihan oikeasti mahdollista) jalkaväkimiinoilla ja -ansoilla saataisiin tuotettua tappioita ja varsinkin epävarmuutta vastapuolen joukoille. Kaikkialle kylväminen on hölmöä, mutta jos ajoittain saadaan tuotettua vastapuolen jalkaväelle tappioita, ne alkavat välttämään esim. metsäalueita, kerääntyvät epäsuoran tulen maaleiksi tai eivät suojaa panssarivaunuja tehokkaasti. Täten saadaan omalle toiminnalle uusia mahdollisuuksia.

Ja ihan sivuhuomautuksena: meillä on huomattavasti kovemmat ilmavoimat, mitä yleensä kuvitellaan. Osasyynä on se, etteivät ilmavoimien ukot saa puhua juuri mistään mitään.
 
Jussi Niinistö on erikoisella tavalla jämähtänyt maamiinoihin, joilla on käyttöä lähinnä puolustuksessa ja maastossa. Tarvitsisimme vahvan ilmasuojan ja kyvyn iskeä hyökkääjän selustaan ja tukikohtiin. Niitä meillä EI ole!
140 selustaan ylttyvää ohjusta on jo tilauksessa ja sissejäkin on. (Edistystä.) Kuitenkin noiden parantaminen vaatii rahaa mutta JV-miinojen käyttölupa ei vaadi.
Saavat pioneerit sitten luvan kanssa viritellä sulutteeseen kaikkea ilkeämielistä vastapuolen harmiksi.

Tosin ongelmana olisi että kun omia pyörii samoilla alueilla niin se satunnainen miina voi räjähtää oman hajautetetun jääkärin jalan alla, kun he hiipivät väijyyn
Heitettävät sirotemiinat joissa on parin tunnin viiveellä toimiva itsetuho sopivat oikein hyvin irtautumiseen. Voidaan vielä tehdä sellaisia että näissä on vilkkuva varoitusvalo jolloin miinoitteen merkkaaminenkin on hoidettu.
 
Viimeksi muokattu:
Miinoista viis, mutta rypäleammuksia tarvitsemme välttämättä. muussa tapauksessa MLRS ja monet muut ostokset ovat lähes turhia.
 
Jussi Niinistö on erikoisella tavalla jämähtänyt maamiinoihin, joilla on käyttöä lähinnä puolustuksessa ja maastossa. Tarvitsisimme vahvan ilmasuojan ja kyvyn iskeä hyökkääjän selustaan ja tukikohtiin. Niitä meillä EI ole!

PS. Ilta-Sanomien nettikyselyn mukaan 47 % on nyt Natoon liittymisen kannalla. Vastaajia on yli 80 000. Näillä kyselyillä ei ole tuon taivaallista seksuaalista merkitystä, mutta kuvastavanevat kuitenkin jonkinasteista asennemuutosta. Mielenkiintoista nähdä mihin seuraavat viralliset kyselyt päätyvät Suomessa ja Ruotsissa.

Niin, jos ajatellaan suomalaista Nato-kannatusta, paras mainosmies on Putin ja hyviä pr-lööppejä takoo Venäjän armeija. Rupee kohta mullekin Nato maistumaan..... no ei nyt sentään. :rolleyes: Totta on tietysti se, että tällä tavoin edettäessä kohta ainoa järkevä tapa tuottaa turvallisuuspoliittista hyvää on liittoutua. Mutta katsotaanhan vielä hetki. Tilanteet tulevat nyt muuttumaan.
 
Miinakiellosta irtautumisen arvo olisi siinä, että se lähettäisi ulos signaalin, että täällä on puolustusasioissa vähennetty haihattelua.

Helsingin Sanomat voisi tehdä kulttuuriteon ja julkaista Naton tämänhetkisen taistelujärjestyksen. Tämän perään Helsingin Sanomat voisi kertoa kansalle millaista vastuualuetta organisaatio nimeltä prikaati kykenee puolustamaan ja kuinka tällainen prikaatiorganisaatio saadaan siirrettyä meren yli maasta tai maanosasta toiseen.
 
Back
Top