Jykevä avatar

On oikein hyvä kuva taas ja varsin kuvaava sellainen. Samaa valheellista propagandaa kuin koko ton äijän tarkkaan rakennettu julkikuva muutenkin. Aina sen mukaan mistä kulloinkin tuulee. Kyllä nämä putinit ja kim il sunit on sitten ihan samanlaisia kekkosia kaikki.

Slurkin omia aatoksia vuodelta 1975, vaikka jotain ihan muuta kansalaisille uskoteltiin tässäkin asiassa;

– Metsästys. En siitä pidä. Nuorena en koskaan ollut metsällä. Nyt tässä virassa olen katsonut olevani pakotettu käymään metsällä. En ole murhanhimoinen metsästäjä, olen huono ampuja ja usein pelkään ampua.
 
Uskoakseni tulkitset vihassasi väärin. Hän nimittäin selitteli. "Tässä virassa olen pakotettu..." Jopa tuohon aikaan närkästyttiin siitä, että äijä ampui 500 liki kesyä fasaania kertaistumalta huvin vuoksi tai valtavan määrän villisikoja Zavidovon retkillä. Murhanhimosta oli aiheellisia syytöksiä.

Juhani Suomi on ihmetellyt, että Kekkonen ei milloinkaan jättänyt metsästys- tai kalastusretkeä väliin, vaikka politiikassa olisi ollut mitä. Hän kävi hirvijahdissa kolme kertaa viikossa parhaina vuosinaan eikä varmasti kenenkään pakottamana. Lisäksi hän ampui huvin vuoksi myös lokkeja ja variksia silkasta tappamisen ilosta eikä siitäkään kukaan metsästäjä pitänyt.

Kim Il-Sunia tietenkin muistuttaa se, ettei kukaan saanut saada suurempaa kalaa tai enemmän kalaa tai kaataa enemmän saalista kuin hän. Sellaisesta sai Kekkosen vihat.

Hassua, mutta tuo Kekkos-sitaatti muistuttaa sävyltään myöhäistä muistoa vuodelta 1918, jolloin Kekkonen johti teloitusryhmää Haminassa. Ihan sama sävy siitä, miten vastenmielinen tehtävä oli ollut juuri hänen luonteiselleen pasifistille.

Mies oli verbaalivirtuoosi, joten luotan enemmän siihen, mitä tapahtui todella.
 
Ketkä uskaltivat kritisoida Kekkosta? Haluan kuulla näistä. Mieleen tulee eräs kokoomuspolitiikko, mutta perhana en muista hänen nimeään. En siis elänyt ns. Kekkosslovakian aikaan. :)
 
Tuure Junnila. Hän oli jälkikäteen katsottuna kaikessa oikeassa, mutta siihen aikaan täysin kerettiläinen eikä kukaan jakanut julkisesti Junnilan mielipiteitä, vaan päinvastoin hän oli sylkykuppi ja paaria. Mutta ei antanut milloinkaan periksi.
 
Tuo oli juuri se nimi jota olin hakemassa.

Nykyäänkin on tiettyjä median paheksumia tahoja, joiden kanssa muut eivät ole samaa mieltä, mutta tulevaisuudessa huomataan että oikeassahan he olivat.
 
Uskoakseni tulkitset vihassasi väärin. Hän nimittäin selitteli. "Tässä virassa olen pakotettu..." Jopa tuohon aikaan närkästyttiin siitä, että äijä ampui 500 liki kesyä fasaania kertaistumalta huvin vuoksi tai valtavan määrän villisikoja Zavidovon retkillä. Murhanhimosta oli aiheellisia syytöksiä.

Juhani Suomi on ihmetellyt, että Kekkonen ei milloinkaan jättänyt metsästys- tai kalastusretkeä väliin, vaikka politiikassa olisi ollut mitä. Hän kävi hirvijahdissa kolme kertaa viikossa parhaina vuosinaan eikä varmasti kenenkään pakottamana. Lisäksi hän ampui huvin vuoksi myös lokkeja ja variksia silkasta tappamisen ilosta eikä siitäkään kukaan metsästäjä pitänyt.

Kim Il-Sunia tietenkin muistuttaa se, ettei kukaan saanut saada suurempaa kalaa tai enemmän kalaa tai kaataa enemmän saalista kuin hän. Sellaisesta sai Kekkosen vihat.

Hassua, mutta tuo Kekkos-sitaatti muistuttaa sävyltään myöhäistä muistoa vuodelta 1918, jolloin Kekkonen johti teloitusryhmää Haminassa. Ihan sama sävy siitä, miten vastenmielinen tehtävä oli ollut juuri hänen luonteiselleen pasifistille.

Mies oli verbaalivirtuoosi, joten luotan enemmän siihen, mitä tapahtui todella.

Sama tuli mieleen ja heti. Itseasiassa aika pelottavaakin, miten Haminan penkat ja metsästys rinnastuvat tässä nimenomaisessa asiassa ja henkilössä nimenomaan. Kumpi lie ollut vastenmielisempää: vankien ammuttaminen Haminassa vai syöttöhirvien Elimäellä?
 
Kekkosen yksinvalta syntyi Neuvostoliiton ohjailusta ja ulkopolitiikan käyttämisestä häikäilemättömästi lyömäaseena, mutta periaatteessa mädännäisyys lähti puolueista. Ei ilmiö synny ilman hännystelijöitä.

%25C3%25B6%25C3%25B6%25C3%25B6%25C3%25A4b50.jpg
 
Uskoakseni tulkitset vihassasi väärin. Hän nimittäin selitteli. "Tässä virassa olen pakotettu..." Jopa tuohon aikaan närkästyttiin siitä, että äijä ampui 500 liki kesyä fasaania kertaistumalta huvin vuoksi tai valtavan määrän villisikoja Zavidovon retkillä. Murhanhimosta oli aiheellisia syytöksiä.

Juhani Suomi on ihmetellyt, että Kekkonen ei milloinkaan jättänyt metsästys- tai kalastusretkeä väliin, vaikka politiikassa olisi ollut mitä. Hän kävi hirvijahdissa kolme kertaa viikossa parhaina vuosinaan eikä varmasti kenenkään pakottamana. Lisäksi hän ampui huvin vuoksi myös lokkeja ja variksia silkasta tappamisen ilosta eikä siitäkään kukaan metsästäjä pitänyt.

Kim Il-Sunia tietenkin muistuttaa se, ettei kukaan saanut saada suurempaa kalaa tai enemmän kalaa tai kaataa enemmän saalista kuin hän. Sellaisesta sai Kekkosen vihat.

Hassua, mutta tuo Kekkos-sitaatti muistuttaa sävyltään myöhäistä muistoa vuodelta 1918, jolloin Kekkonen johti teloitusryhmää Haminassa. Ihan sama sävy siitä, miten vastenmielinen tehtävä oli ollut juuri hänen luonteiselleen pasifistille.

Mies oli verbaalivirtuoosi, joten luotan enemmän siihen, mitä tapahtui todella.

Tässäpä se sitten onkin. Mitä todella tapahtui??? Olihan Lepikon torpassakin ihan kunnon savupiippu joka katu-uskottavuuden nimissä piti purkaa jotta savupirtti mielikuva säilyisi.

Itse en usko sanaakaan tekstistä mitä Juhani Suomi on päässyt peukaloimaan. Jos joillekin ei syyt tähän epäluulon ole selvillä, niin olkoot.

Toiseksi, en ole itse ollut valtiojohtotason "jahdeissa" joten en tiedä onko ollut edes mahdollista slurkilla harrastaa metsästystä, mutta kuten niin valitettavan yleistä on, pidetään sitä ykkös eräjormana joka eniten ampuu. Vaikka sitten nojatuolista ketjuun kytkettyjä karhuja. Mikäli edes hiukan on sitä oikeaa metsämiehen kusta päähän lirahtanut ei tällaiseen toimintaan voi suostua kuin sen muutaman kerran. Muussa tapauksessa kyse on henkilöstä joka on vasta myöhäisellä aikuisiällä aloittanut "metsästyksen" ja käsittää sen vain eläinten ampumisena. Pahin yhdistelmä on korkealla kilpailuvietillä varustetut entiset urheilijat jotka kuvittelevat, että tämäkin, siis metsästys on mittelö paremmuudesta. Tähän kun vielä yhdistetään poliitikon pyrkyryys ja puhtaaksi viljelty opportunismi ei kait mitään jää selittelyjen varaan.

Kun koko slurkin tarina on tehtailtua pasketta ja aina on pyrkimys tukea mielikuvilla omia hämäriä tarkoitusperiä, niin on syytä muistaa mikä mies slurkki oli itsenäisyyden alkuaikoina.

Ajattelusi mukaan hyssyttelyt murhanhimoisesta "erämiehestä" voidaan siis pyöräyttää toisinkin päin. 1918 teloituksista kerrottiin pitkähkön nuorukaisen innokkaasti toimittaneen multiin joukon punikkeja. Kunnia meni slurkille, koska tuohon aikaan hän varmaankin tämä kaltaisilla teoilla oletti hankkivansa uskottavuutta sulkrkin sen ajan tulevissa AKS piireissä. Myöhemmin jälleen kerran tuuli kääntyi ja sumutus tässäkin urotyössä alkoi. Viipurin valleilla tapahtuneissa teloituksissa ilmekin yhtäkkiä epäselvyyttä ja suorittaja saattoikin olla eräs toinen nuorukainen, Elja Rihtniemi.

Eli logiikan mukaan, josta meillä on jonkin sortin konsensus, lienee selvää että Rihtniemi toimitti teloitukset, mutta slurkki nappasi osansa urotekojen kunniasta, koska laskelmoi siitä saavansa nostetta. Tehtyä/valehdeltua ei sittemmin saa tekemättömäksi, joten täytyy tuulen kääntyessä kertoilla kuinka häijyä teki ampua punikki/fasaani....jonka seurauksena kansa hurraa jahvensa inhimillisyyttä ja katumusta vedet silmissä.

Minun silmissä tällainen henkilö ei ole sen enempää sotilas kuin metsästäjäkään. Ja ymmärrän kyllä että näitä henkilöitä on politiikan huipulla yhdeksän kymmenestä joten viittauksesi vihaan on ehkä vähän yksioikoinen. Jos jotain vihaan on se seikka, että ihminen polveutuu laumaeläimestä joilla on taipumus ja halu uskoa korkeamman johdatukseen. Tätä massaa saa pyöritellä edestakas kuin hiivataikinaa tiinussa ja aina se vain paisuu. Leipureita kyllä aina ilmaantuu. Niiden perään ihan haikaillaan. Emme me ikinä opi.
 
Lyhyesti. Olen lukenut niin Rautakallion kuin Suomenkin teokset ja paljon siltä väliltä. Isänisäni soti 1918 Viipurissa, Haminassa ja Taavetissa ja oli "Känän" ikätoveri. Hän oli kuolemaansa asti poliittisessa oppositiossa sodan jälkeen. Hän teki pari yhteistyöjuttua Kekkoselle 1957 mutta niiden luonnetta en voi tarkasti avata. Minulle asia avasi Kekkosen röyhkeyden ja ennakkoluulottomuuden määrän - hän piti kaikki langat käsissään eikä luottanut Neuvostoliittoon oikeasti yhtään. Hän luotti itseensä yrittäen luovia keskellä, turmeltui, turmeli, tuli vanhaksi ja maailma meni ohi oikealta.

Kekkonen antoi käskyn ampua eli komensi teloitusryhmää Haminassa 1918 mutta ei määrännyt teloitusta. Rihtniemi oli Kajaanin sissien komentaja, joten pojat olivat hänen vastuullaan ja noudattivat määräyksiä, jos noudattivat. Viipurissa 24. huhtikuuta 1918 teloituksiin ja teloitettujen omaisuuden ryöstämiseen osallistui Rihtniemen yksikön miehiä (Venäläiset sotasurmat Suomessa) eli Rihtniemi antoi aika lailla löysiä.

Jokaisen yksilön elämänkaaressa on vaiheita. Emme voi tehdä analyysia persoonasta iskemällä harppuunaa johonkin vuoteen. Ja tämä kehitys näyttää tietenkin epämääräiseltä jäliviisaan taaksepäin katsovasta silmäaukosta.

Lähestyt mielestäni oikeaa muotoilua tekstissäsi. Kekkonen oli nimenomaan äärimmäisen kilpailuhenkinen. Metsästäjät häntä kritikoivatkin, samoin kalastajat. Mörrumilla Kekkosen fanaattisuutta muistellaan kauhulla vieläkin.
 
chigeenalle on nostettava hattua ehdottomasta leppymättömyydestä.

Aika erikoisen kuvan UKK:sta piirtää tuo kertomus tapetuista sadoista fasaaneista. Ymmärtäisi, jos tuo olisi jonkun poikahuiman "metsästyssessio", mutta kaiketi hän oli jo ihan ikämies tuossa vaiheessa. Aika erikoista. Chigeenan lailla minäkään en pidä verihuuruisista mässäjäisistä, metsästyksen ydin on jotain muuta. Saaliina pitää osata arvostaa myös miniatyyrikauneutta ja vähäisenäkin pidettyä lukumäärää.

Käsittämätön on tuo punaisten teloitustapahtumankin selittäminen "omaksi uroteoksi"....tekijänä joku muu, mutta trofee piti vaan saada itselle.....ja myöhemmin itkeä vasemmistolle tekoa, jota ei edes koskaan tehnyt, mutta valhe oli liian paksu kiellettäväksi enää....liekö nämä sitten tosiakaan, en tiedä.

"Jykevä avatar" -ketju on saanut eloa, kuten oli tarkoituskin. Meille Kekkosen ajan lapsille Urkista jäi aika erikoinen kuva: toisaalta häntä kunnioitettiin, mutta toisaalta aikuisten puheista välittyi vahva epäluottamus Urkkia kohtaan.

Muutama lisäpaljastus vonkalta ja chigeenalta liittyen metsästykseen, niin lukitsen koko perkeleen ketjun ja vaihdan avattaren. :mad:
 
Se on hyvä avatar! Urkki oli heikkouksineenkin viimeinen äijä. Älä vaihda avatarta pikaistuksissasi. Ainakaan juhasipilään. Kekkonen loi suhteita ja pelasi Suomen pussiin vielä 1950-luvulla luullen olevansa yksin paljon vartijana, masentui 1970-luvulle tultaessa eikä enää veikannut kahta hevosta vaan pelkästään väärää hevosta. Silloinkin hän luuli huolehtivansa Suomen eduista. Aika meni ohi eikä Kekkonen ymmärtänyt sitä, minkä Tiusanen näki. Mies oli 70-vuotias vuonna 1970 ja luuli yksin osaavansa ja tietävänsä. Hänen syntejään olivat parlamentarismin tuhoaminen ja oman hovin muodostaminen sekä toisinajattelijoiden eristäminen.

Eräretket hän aloitti jo nuorena. Se, että media alkoi tehdä myyttiä hänen kalansaaliistaan ym., tuntuu tietenkin erikoiselta. Mutta Urkki oli kilpailuhenkinen.

Tässä hän on lenkillä Upinniemessä 1964 ja puolustusministeri Leinonen takana. Kolmannesta miehestä en tiedä. Oikein näkee, kun Urkki miettii, että tähän kalliolle kun pistää vähän puita uuniin, jää Leinonen kuin paska tuuleen... stana... mitään eläkeukkoja tässä...

Mutta emme tiedä, olisiko Leinonen oikeasti ollut paremmassa kunnossa. Ei olisi uskaltanut ohittaa. Mutta ei Urkki ollut Putin vaan Putin se tässä apinoi Urkkia samanlaisin myytein. Kekkonen oli ensin.

470_3000160a.jpg
 
Jaa että viimenen äijä? Siinätapauksessa Putin lienee viimeinen wannabe.
b96i8IzTLKmgc7H5k9WQ_putin-swimming.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ketkä uskaltivat kritisoida Kekkosta? Haluan kuulla näistä. Mieleen tulee eräs kokoomuspolitiikko, mutta perhana en muista hänen nimeään. En siis elänyt ns. Kekkosslovakian aikaan. :)

Jos pysytään aivan totuudessa, niin paljon kertoo se, että Kekkosen kuoleman jälkeen alkoi pölähtää joka puskasta erilaisia sankareita, jotka olivat kuuluneet kertomansa mukaan jos minkälaiseen poikakerhoon ja vastustaneet Kekkosta ihan hirmuisesti. Junnila ja Ehrnroot olivat julkisesti nokikkain, Vennamo ja Westerlund samoin.

Niin kauan, kun vanha uros oli voimissaan, niin lähinnä nämä myöhemminen julkisuuteen pomppineet sankarit ryyppäsivät yhteisissä saunailloissa ja vannoivat jykeviä juoponvaloja toisilleen......juupa juu.

Tuolla toisessa vitjassa esitellään vkts. Jonka pääponnin oli vapaan kansalaistoiminnan vastustaminen ja peruskoulun suitsiminen. Elinkeinoelämää kiinnosti opettaa pennuille lähinnä matikkaa ja käsitöitä, ruotsalaismallin mukaan Suomessa päädyttiin hieman eri teille.....samoin vkts:lle oli kauhistus se, kuinka jokaisesta mölöiisakistakin voitiin kouluttaa pitkälle jotain...vanha säätyjako oli tietysti parempi. Takana paljon kokoomus-rkp-väkeä, joiden piti saada tietysti omat pentunsa pidettyä paremmissa asemissa. Onnetonta lienee se, että suomalaista koululaitosta on kehuttu viljalti maailmalla...sekin on varmasti vkts-ansiota.

Paljon kertoo tästä UKK-vastarinnasta se, että nämä vastustajasankarit tulivat esiin, kun Kekkonen oli turvallisesti 6 jalkaa maata päällään Hietaniemessä.
 
Allekirjoitan muiden kohdalla, mutta en Junnilan. Junnila oli näkyvästi taipumaton silloin, kun Kekkonen oli voimissaan eikä hän juuri julkisuudessa ollut myöhemmin. Nekrologeissa häntä tietysti nostettiin 1999 vähän, kun media hoksasi että jätkä oli ollut johdonmukainen ja miltei kaikessa oikeassa.

On tietysti täydellinen sivuraide nostaa Junnilasta kekkosvastaisuus. Junnilan tavaramerkki oli olla toisinajattelija monissa kysymyksissä eli hän ei mennyt polvilleen "yleisten syiden" edessä. Oli vain johdonmukaista, että hän vastusti poikkeuslakia 1973 ja joutui marginaaliin myös omassa puolueessaan, joka luuli pääsevänsä joskus hallitukseen.

Paremman käsityksen Junnilasta saa hänen asenteestaan eri kysymyksiin. Pahin suomettuminen osuu post-kekkoslaiseen aikaan sen alkuvaiheeseen, kun Urkki ei enää johtanut hommaa. Vuonna 1979 Junnila teki eduskunnassa aloitteen valtakunnanoikeuden kutsumiseksi koolle tutkimaan pääministeri Sorsan osuutta Salora-jutussa ja seuraavana vuonna Valcon tapauksessa, mutta molemmat raukesivat. Vaalikaudella 1983−1987 Junnila teki kolmesti eduskuntakyselyn Sorsan lausunnoista, joiden hän katsoi olleen ristiriidassa Suomen noudattaman puolueettomuuspolitiikan kanssa. Sorsa oli tällöin arvostellut Yhdysvaltain presidentin Reaganin ulkopolitiikkaa. Junnila arvosteli myös Keskustapuolueen ns. K-linjaa ja erityisesti valtiovarainministeri Ahti Pekkalaa yrityksistä saada Neuvostoliitto puuttumaan 1982 presidentinvaaliin Ahti Karjalaisen ehdokkuuden tukemiseksi.

Junnila puuttui myös Suomen hänen mielestään epäjohdonmukaiseen äänestyskäyttäytymiseen YK:n yleiskokouksessa vuoden 1983 aikana, kun Suomi oli ollut mukana tuomitsemassa Yhdysvaltain hyökkäystä Grenadaan, mutta samaan aikaan äänestänyt tyhjää käsiteltäessä Neuvostoliiton toimintaa Afganistanissa. Kirjassaan Etelä-Afrikka – Ihmisoikeudet – Suomen ulkopolitiikka Junnila hämmästeli Suomen tuomitsevaa suhtautumista Etelä-Afrikassa harjoitettua apartheid-politiikkaa kohtaan, kun Suomi samaan aikaan antoi kehitysapua monelle sellaiselle maalle, jonka suhtautuminen ihmisoikeuksiin oli "vielä paljon epäilyttävämpää kuin Etelä-Afrikan".

Tästäkin huomaa, että suurimmat suomettumisongelmat tulivat siis verraten myöhään kansakunnan aallonpohjassa 1970-1980-luvuilla (Kekkosen vanhuus + post-aika), mutta Junnila osasi olla poikkiteloin aikaisemminkin. Kiistat olivat etupäässä talouspoliittisia aiheita. Vuoden 1956 jälkeen Junnila ei Kekkosta kylläkään tukenut missään vaiheessa eikä kukaan kuvitellut sellaista hänestä.

Hän oli varmasti arvoinen vastustaja Kekkoselle, joka jo vuonna 1951 uhkasi Junnilaa ja oli käydä tämän kimppuun eduskunnan hississä. Se olikin mainio tilanne.
 
Jos pysytään aivan totuudessa,.....

Tuolla toisessa vitjassa esitellään vkts. Jonka pääponnin oli vapaan kansalaistoiminnan vastustaminen ja peruskoulun suitsiminen. Elinkeinoelämää kiinnosti opettaa pennuille lähinnä matikkaa ja käsitöitä, ruotsalaismallin mukaan Suomessa päädyttiin hieman eri teille.....samoin vkts:lle oli kauhistus se, kuinka jokaisesta mölöiisakistakin voitiin kouluttaa pitkälle jotain...vanha säätyjako oli tietysti parempi. Takana paljon kokoomus-rkp-väkeä, joiden piti saada tietysti omat pentunsa pidettyä paremmissa asemissa. Onnetonta lienee se, että suomalaista koululaitosta on kehuttu viljalti maailmalla...sekin on varmasti vkts-ansiota.

Paljon kertoo tästä UKK-vastarinnasta se, että nämä vastustajasankarit tulivat esiin, kun Kekkonen oli turvallisesti 6 jalkaa maata päällään Hietaniemessä.

Tottakai maailmankuvamme rakentuu omista elämänkokemuksistamme, mutta se että pikkupioneereille opetetut mantrat jatkaa elämäänsä tänä päivänäkin on hyytävää kuultavaa. :eek:

Näin täydellinen asioiden vääristely ei voi enää vahinko. Ei edes baikalilta. Jostain on jäänyt sellainen käsitys että olisit sitä ikäluokkaa joka on pulpettia kuluttanut 70-luvulla. Olen mitä ilmeisemmin käsittänyt väärin. Ja tämän sanon nyt ihan kohteliaisuutena, sillä muussa tapauksessa näin autenttinen tuulahdus luokkataistelun parhailta vuosilta ei ole tänä päivänä enää mahdollista. Kaikki mitä tuossa yrität vääntää on ihan autenttista taistolais propagandaa ja pelkäänpä pahoin ettet sitä edes itse käsitä. Ainut asia jolla on löyhä kosketuspinta totuuteen on tämä "peruskoulun suitsiminen". Osana luokkasota maailmankuvaasi et tietenkään käsitä mistä siinä silloin oli kyse. Tästä;

Vasemmiston vaikutusvalta kasvoi opetushallinnossa. Sosiaalidemokraattien vuoden 1972 tiedepoliittisella ohjelmalla oli keskeinen sija seuraavina vuosina. Sen mukaan tiedettä oli ryhdyttävä ohjaamaan määrätietoisesti ja opetuksessa oli annettava huomattava sija marxilaisuudelle.

Oletko aivan varma että Ruotsin malli perustui juuri tälle periaatteelle???

En tietysti tiedä miten ympäri Suomea toteutui tämä vapaa kansalaistoiminta :confused:, mutta meillä merkitsi 70-luvulla synkkiä asioita. Koululaisilla piti olla neuvostot ja matematiikan ja kädentaitojen sijaan piti opettaa poliittista aktivismia ja mielenositustekniikoita. Tämä vapaus siis oli keskusjohdettua ja koordinoitua. Itse kävin ns. korvaavaa koulua joten vältyin näiltä peruskoulun sosialistisilta päätavoitteilta, mutta kouluneuvostovaalit ja ipanat leikkimässä politiikkaa muistan kyllä hyvin. Kouluneuvostot lopetettiin 1980-luvulla niiden haitallisuuden takia. Ja juurikin tämän vastarinta toiminnan ansiosta.

Uskon että olet vankkumaton maailmankuvassasi joten tästä tuskin on hyötyä, mutta linkkaan sen nyt kuitenkin. Hyvin todennäköisesti vapaan maailman vastaista, elinkeinoelämän propagandaa. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=114
 
En minä muista kyllä, että peruskoulussa olisi opetettu aktivismia ja mielenosoitustekniikoita. Ja kävin sentään 5 vuotta peruskoulua tosi punaisella paikkakunnalla. Enkä muista kouluneuvostojakaan olleen....ainakaan eivät koskettaneet minua. Jalkapallo, hiihto ja yleisurheilu veivät aikani tyystin, koulussa paras tunti oli liikka ja ruokatunti heti sen jälkeen. Ruoka oli hyvää, koska tuolloin pidettiin kunnia-asiana ruokkia pennut kunnolla. Korvaavien koulujen autuus on jäänyt kokematta....tosin valtio taisi niidenkin viulut maksaa suurimmalta osin.....opetussuunnitelmaa nekin ovat varmaan noudattaneet, oletan? Vai käveltiinkö niihin ruskea koulupuku päällä mustavioletti solmio kaulassa ja aamuvirren asemesta hoilattiin: suomi suureksi ja viena vapaaksi. Olivatko ne suora tie Usan opiskelijavaihtoon paikkakunnan Lions Clubin kylän mummoilta keräämien kolehtien avulla?

6-vuotiaana baikal-reppana joutui pitäjän Itsenäisyysjuhlassa lausumaan runon. Siitä on oikein lehtileike vieläkin tallella. Ihan se oli Itsenäisyysjuhla, oikeesti, sotilassoittokuntineen kaikkineen. v. -71. Seurakunnan kerhon kautta joku papinkörilään rouva keksi minut, suorastaan poimi tämän orastavan kyvyn kaikkien niiden punikkien piinaamien pentujen joukosta. UKK:n rintakuva seinällä oli tosi pelottava. Itkua tihrustaen sitä katsottiin ja opiskeltiin päiväkerhossa mielenosoitustekniikkaa laulaen samalla "kaksi pientä elefanttia marssi näin"----
 
Muistan Haminassa kun olin noin 9 vee ja Kekkonen ajoi mustassa lumusiinissa ohi ja nosti kättä kun nostin ensin omaani tervehdykseksi. Vuosi olin 1971.
 
Netin syövereistä. Älkää lukeko linkkiä siinä kerrotaan tarina tulevaisuuden "uunituksista". http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2014/10/ingrid.html

Arska said...
Mietin Perskeleen kirjoituksia tuossa hirvipassissa.
Meitä kai on 200000 miestä aseissa ja kovat piipussa. Nytkin.

Mutta tarina jonka kuulin eräältä upseerilta -70 luvulla.
Aikoinaan, Kekkosen aikoina, oli Suomessa Neuvostoliiton presidentti hirvijahdissa.
Olivat kulkeneet autolla ja nähneet paljon hirvimiehiä.
Kekkoselta oli kysytty, paljonkos suomalaisia metsästää hirveä.
Kekkonen oli vastannut että 300000 miestä aloittaa metsästyksen nyt.
Oli tullut supinaa venäläisten kesken.

Illalla, Kekkoselle oli tultu sitten presidentin voimalla sanomaan, että Suomessa täytyy hirvenmetsästys lopettaa.
Kekkonen oli virkannut että hän ei halua 300000 metsästäjää eduskuntatalolle, kiväärien kanssa.

Kekkonen ymmärsi, mitä on reservi.

Nyt saunaan. Seuran kaikki hirvet kaadettu.
Vaikka alueella on kaksi isoa susilaumaa.

October 1, 2014 at 7:56 PM
 
Back
Top