Toivoton kokoomusrosolli
20.6.2016 13:32
Arto Luukkanen
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218786-toivoton-kokoomusrosolli
Kokoomuksen toivoton kesärosolli
Suomen toivo-ajatuspaja on julkaissut uuden kirjasen, jonka nimi ”
Paluu tulevaisuuteen” kertoo paljonpuhuvasti siitä millä tavalla kokoomuksen muutamat ajattelijat tulkitsevat maamme poliittisia näköaloja.
Luin kirjasen uteliaana. Miten nuoret kokoomuslaiset näkevät maailman ja mitä pitäisi tehdä maamme ongelmien ratkaisemiseksi? Enkä joutunut pettymään. ”Paluu tulevaisuuteen” tekijät Harri Jaskari, Kai Mykkänen, Saara-Sofia Siren ja Juhana Vartiainen sivaltavat tässä kirjassa SDP:tä, ”protektionismia”, haluavat uudenlaista yrittäjyyttä, ilmoittavat olevansa sivistysporvareita, ovat hiukkasen kriittisiä EU:ta kohtaan ja haluavat olla viherfeministejä. Lopuksi kansanedustajat valittelevat lopuksi sitä miten vaikeaa eduskuntatyö on. Sitä on heidän mukaansa muutettava. Kuulema 90% eduskuntatyöstä on ihan turhaa.
Kykypuolue ponnistaa!
Ensiksi, on onniteltava Suomen Toivo-ajatuspajaa rohkeudesta. On eri asia laukoa julkisuuteen erilaisia poliittisia mielipiteitä kuin kirjoittaa kirja. Oma esitys on säälimätön, sillä se paljastaa kirjoittajien ajatustyön selvyyden, argumenttien terävyyden ja ennen kaikkea ”kykypuolueen” henkisen ja intellektuaalisen tilan.
Kirjan esipuhe on tiedostanut tämän ja muistuttaa arvokkaasti siitä, että vuonna 2018
Linkomiehen, Paasikiven, Rihtniemen ja Holkerin puolue täyttää 100 vuotta. Kirjan esipuheessa kerrotaan myös siitä, että kirjoittajia ”
yhdistää halu käydä ohjelmallista keskustelua”.
Toiseksi, ”Paluu tulevaisuuteen” pamflettia pitää kehua sen lähtökohdasta. Kirjasen selvin havainto liittyy maamme talouteen. Kokoomuslaiset kirjoittajat ovat havainneet yhtä aikaa sen, että maamme velkaantuu, että innovaatiopolitiikka on hyvä asia ja että suomalaiset yritykset kaipaavat uudistamista. Jokaisella kirjoittajalla on myös ihan oma reseptinsä maa asioiden saattamiseksi kuntoon.
Kumman kaa?
Kirja on tahtomattaan hyvin paljastava. Se kertoo siitä, miten epätoivoisesti puolue yrittää ”neliöidä ympyrää” ja tehdä mahdottomasta mahdollista.
Kokoomus taistelee nyt itsensä kanssa. Voiko se olla samaan aikaan oikeistolainen puolue, jonka yrittäjä- ja rahasiipi siirsi kärsimättömänä Alexandr Stubbin syrjään vai sitten palkansaajapuolue, joka kosiskelee epätoivoisesti keskiluokkaa uuden puheenjohtajansa Petteri Orpon avulla?
Ministeri Orpon vaikea tehtävä näkynee tulevaisuudessa siten, että puolue joutuu tekemään uuden korjausliikkeen 2 vuoden kuluessa. Ei voi olla samaan aikaan kova porvari ja kansan ystävä.
Tämä jakomielisyys näkyy mainiosti Juhana Vartiaisen artikkelissa ”
Kahden käsilaukun strategia”. Vartiainen aprikoi toiveikkaana: olisiko mahdollista yhdistää niin markkinatalous kuin myös pohjoismainen hyvinvointimalli? Hänen ratkaisunsa kielii myös hänen omasta henkilökohtaisesta dilemmastaan: Juhana kannattaa Thatcheria ja Tarja Halosta. Ollaan niin konservatiiveja kuin myös demareja! Kuljeskellaan kahden käsilaukun kanssa.
Juhana on myös vihainen. Hän on katkera ”korporatismille” ja ay-liikkeelle, joka on hänen mielestään ihan kyvytön työllistämään ihmisiä. Vartiainen vatvoo omassa artikkelissaan myös poliittisen proselyytin ikuista ongelmaa: miksi hylkäsin huonon ja valitsin paremman, miksi kokoomus eikä demarit, jossa olin niin pitkään? Suomen demarien ongelma on Vartiaisen mukaan se, että siellä ei ole nyt
blair-schröder-lipposlaisia voimia.
Toisin sanoen Vartiainen valittaa, että demareilla ei ole hänen kaipailemaansa suurpomoa -
Il-Ducea, joka voisi muuttaa puoluetta. Vartiainen haluaa myös äskenkääntyneen innokkuudella mutiloida kokoomuksen ideologiaa ja saada sen unohtamaan omat koti-uskonto-isänmaa menneisyytensä. Nationalismi-projekti (josta kyseinen puolue syntyi) ei ole mitään. Kaikki ongelmat selvitetään kansainvälisellä yhteistyöllä.
Nyt tulee sitten vilpittömän suosituksen sana: kirjanen on riemastuttava latteiden itsestäänselvyyksien ja ajatushattaroiden jymypaukku! Sen sivuilla etsitään sivistysporvaria samaan aikaan kun kokoomuslainen opetusministeri on kurittanut yliopistolaitosta enemmän kuin nälkävuodet tai Iso Viha. Kirjassa etsitään samassa hengenvedossa snellmannilaista sivistysfilosofiaa samalla kun toivotaan, että kaikki eivät lukisi maisteriksi (vähempikin sivistys riittää) ja intetään siitä, että koulutuspolitiikka menee aluepolitiikan edelle.
Kokoomuslaisen opetusministerin toimien vertaaminen esimerkiksi Sirenin artikkelin löytöihin aiheuttaa tasaisen huumorikertymän äkillisen rikastuman. Tässä muutamia onnenhetkiä lukijalle: nykyiset gradut eivät kuulemma palvele ketään, hävetti kun kulttuuri puuttui kokoomuksen vaaliohjelmasta. Ja lopuksi kaiken takana on feminismi. Se se on kuulemma se joka selvästi auttaa. Niin…ja kokoomus voisi julistautua feministiseksi puolueeksi.
Kirjasen tahattoman huumorin kruunaa kansanedustajien loppuvalitus siitä, että eduskunta näyttää hullujen huoneelta. ”Suurin osa siitä mitä teemme on turhaa”. Miten voi olla hymyilemättä autuaasti kun lukee tällaisia sepustuksia?
Mitä ihmettä he tekevät siellä? Pois vaan ja äkkiä! Ei siellä ole pakko olla. Tämä on vapaa maa. Jos ei kestä kuumuutta niin pois keittiöstä!
Auttakaa kokoomusta
Riemukkaiden lukuhetkien jälkeen koittaa kuitenkin masennus ja hätä. Entä jos tämä todella on kokoomuksen ideologinen
sat sapienti? Jos tämä on sitä syvää kokoomuksen ideologista ajattelua niin, meillähän on isänmaassamme kansallinen hätätila.
Laitankin tähän nyt ilmoituksen ja pyydän äkkiä vastuksia:
Apua! Kadoksissa: eräs suomalainen puolue. Tuntee nimen: Kansallinen kokoomus. Puolueen ja sen arvojen löytäjälle hyvä palkkio.
Arto Luukkanen
Järvenpää
ps. Näyttää siltä, että kokoomus on ideologisessa suoritustilassa. Samoin demarit makaavat henkisessä lamassa. Ehkä näiden puolueiden pitäisi yhtyä samaksi konsortioksi ja sitten ruveta etsimään demari-kokoomus ideologiaa? Vartiainen on löytänyt jo muutaman viisauden jyvän sitä varten. Puolueen nimeksi voisi leipoa:
dekofemi-vihreät.