Vihreät vetoaa vasemmistolaisiin, mutta puolueen talouspolitiikka on oikeistolaista – kannatus voi olla äkkiä syöty
Erkka Railo10.9. 09:30
Petri Huhtinen/Ama Median arkisto
Vihreistä tuli kesän aikana 17,6 prosentin kannatuksella Suomen toiseksi suosituin puolue kokoomuksen jälkeen. Näin kertoo elokuussa julkaistu Ylen mielipidemittaus, jossa vihreät saavutti uuden ennätyksen.
Uusi puheenjohtaja Touko Aalto saa itselleen lentävän lähdön. Se voi tuntua hyvältä, mutta kun odotukset ovat näin kovat, niihin vastaaminen on vaikeaa. Riskit epäonnistua kasvavat.
Vihreiden suosio on kasvanut todella nopeasti viime aikoina. Toisaalta taustalla on myös pidempi kehitys.
Eduskuntavaaleissa keväällä 2015 vihreät sai 8,5 prosentin kannatuksen, mitä pidettiin tuolloin vaalivoittona. Runsaassa kahdessa vuodessa vihreiden kannatus on siis yli kaksinkertaistunut.
Ennen 2010-lukua tällainen kannatuksen kasvu olisi ollut sensaatio. Vertailukohtaa pitäisi hakea SMP:n yllätysvoitosta vuonna 1970 tai SKDL:n vaalivoitosta keväällä 1945.
Viime vuosina tällaisia nousuja ja laskuja on nähty jo useita. Perussuomalaisten kannatus nousi ennen vuoden 2011 ”jytkyvaaleja” noin kymmenen prosenttiyksikköä vuodessa. Keskustan kannatus kaksinkertaistui kahdessa vuodessa syksystä 2011 syksyyn 2013. Hetken näytti siltä, että myös Sdp pystyy Antti Rinteen johdolla samaan temppuun. Kannatus nousi seitsemisen prosenttiyksikköä vajaassa vuodessa, mutta sitten lupaava kehitys loppui.
Nyt vihreät yrittää samaa suoritusta kuin perussuomalaiset ja keskusta.
Äänestäjät ovat nykyään kuitenkin ailahtelevaisia. Hallituksessa perussuomalaisten kannatus romahti liki puoleen muutamassa kuukaudessa. Keskustan kannatus on valunut vaalivoiton 23 prosentista nykyiseen 17 prosenttiin. Sdp:n tapaus osoittaa, että edes asema oppositiossa ei tuo mitään ilmaiseksi, eikä takaa suosion säilymistä.
Voi olla, että vihreät onnistuu säilyttämään kannatuksensa, ehkä jopa kasvattamaan sitä, mutta mitään varmuutta siitä ei ole. Suomessa on satoja tuhansia äänestäjiä, jotka näyttävät vaeltavan yhdestä puolueesta toiseen lyhyessä ajassa tilanteen mukaan.
Vihreät nuoret aikuistuivat
Vihreiden kannatuksen kasvun taustalla on myös pitkän aikavälin tekijöitä.
Yksi näistä on demografia. Suomalaiset ovat muuttuneet enemmän vihreiden näköisiksi viime vuosikymmeninä.
Vihreät on jo pitkään ollut leimallisesti korkeasti koulutettujen kaupunkilaisten puolue, ja juuri heidän suhteellinen osuutensa koko äänestäjäkunnasta on vähitellen kasvanut. Lisäksi vihreät vetoaa erityisesti nuoriin, koska he ovat huolestuneempia ympäristöongelmista kuin vanhemmat sukupolvet.
Jo 1990-luvulla huomattiin, että vihreät menestyy opiskelijoiden joukossa hyvin, joskus jopa paremmin kuin suuret etabloituneet puolueet. Pitkään ihmeteltiin pikemminkin sitä, miksei vahva kannatus nuorten parissa muutu ajan myötä vahvaksi kannatukseksi myös keski-ikäisten joukossa. Nyt tämä näyttää tapahtuneen.
Toinen pidemmän aikavälin kehityskulku on länsimaisten yhteiskuntien siirtyminen poispäin talouteen perustuvasta ideologisesta jaottelusta kohti abstraktimpaa arvopohjaista jaottelua. Nationalismin ja kansainvälisyyden, liberalismin ja konservatismin kaltaiset vastakkainasettelut ovat entistä tärkeämpiä.
Vihreät hyödynsi yksilöllisyys-trendin
Muutos alkoi jo 1970-luvulla, jolloin länsimaisten yhteiskuntien elintaso oli noussut jo sen verran, että taloudellisen tilanteen lisäksi äänestyspäätöksiin alkoivat vaikuttaa myös äänestäjän arvot.
Samaan aikaan sijoittuu myös ympäristöarvojen murros, huoli ympäristön tilasta. 1980-luvulla Eurooppaan perustettiin useita vihreitä puolueita: Ranskaan 1982, Saksaan 1984 ja Suomeen 1987.
1970-luvun jälkeiseen poliittiseen historiaan mahtuu monta käännettä. Selvää on se, että muutoksen voittajia ovat olleet populistiset puolueet – Suomessa perussuomalaiset – ja vihreät.
Populistit tarjoavat kansallismielistä ja konservatiivista politiikkaa ja vihreät sen vastakohtaa, kansainvälistä solidaarisuutta ja liberaalia, ihmisoikeuksia korostava politiikkaa. Vihreiden perusta on vahva ympäristömyönteinen ajattelu. Sitä mukaa kun huoli ympäristöongelmista on kasvanut, kansalaiset ovat kääntyneet vihreiden suuntaan.
Viime vuosina liberaalit arvot ovat olleet Suomessa ja maailmallakin vahvassa myötätuulessa. Sukupuolten tasa-arvo ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ovat olleet teemoina kovassa nosteessa. Niistä on Suomessakin puhuttu paljon ja vihreillä on ollut asiaan oma selkeä ideologinen linjansa.
Samaan hengenvetoon voi ihmetellä, mikseivät Sdp tai Vasemmistoliitto ole kyenneet hyödyntämään liberalismin myötätuulta? Nekin ovat pitkään puolustaneet tasa-arvoa ja yksilön oikeuksia.
Yksi selitys on, että nämä puolueet kantavat edelleen eräänlaista menneisyyden taakkaa. Ne ovat aikaisemmin painottaneet ennen muuta palkkatyöläisen oikeuksia ja hyvinvointivaltiota. Siksi nykyinen liberaalien arvojen korostaminen ei näytä täysin uskottavalta, vaikka puoluejohtajien tarkoitus olisi kuinka hyvä.
Äänestäjät näyttävät myös vierastavan vasemmistoliittoa ja Sdp:tä ”vanhoina” puolueina.
Tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla vallitsee poliittinen ilmapiiri, jossa äänestäjät hakevat tuoreita vaihtoehtoja ”vanhojen” sijaan. Muutama vuosi sitten Timo Soinin perussuomalaiset oli tällainen vaihtoehto konservatiivisille äänestäjille. Myös Juha Sipilän(kesk) menestystä voi selittää tästä näkökulmasta: äänestäjät asettivat valtavasti odotuksia politiikan ulkopuolelta tulevaan menestyneeseen yrittäjään.
Nyt sama ilmiö nostaa vihreitä. Myös vasemmistolaisesti ajattelevat suomalaiset haluavat kokeilla jotain uutta.
Vihreiden talouspolitiikka on oikeistolaista
Vihreillä ja perussuomalaisilla on yksi yhdistävä tekijä, jota moni ei ehkä tule ajatelleeksi.
Niillä ei kummallakaan ole selvää, ideologisesti oikeistoon tai vasemmistoon perustuvaa talouspolitiikkaa, toisin kuin kokoomuksella, Sdp:llä tai vasemmistoliitolla. Perussuomalaisten talouspoliittinen ajattelu on melkoinen sillisalaatti sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia elementtejä: samaan aikaan vaaditaan sekä valtion velkaantumista kuriin, verohelpotuksia että etuuksien nostamista.
Vihreät on talouspolitiikassaan johdonmukainen. Puolueen periaateohjelmissa kaksi teemaa on toistunut jo ainakin kaksikymmentä vuotta: perustulo ja verotuksen painopisteen siirtäminen tulojen verotuksesta kulutuksen verottamiseen.
Ongelma on, että nämä teemat ovat talousideologisesti pikemminkin oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia.
Perustulossa asia riippuu siitä, minkä kokoisesta perustulosta puhutaan. Taloustieteilijät arvioivat, että jos perustulo toteutettaan kustannusneutraalisti – kuten vihreät ovat esittäneet – se tarjoaa nykytilanteeseen verrattuna niukemman toimeentulon. Silloin perustulo on oikeistolaista talouspolitiikkaa. Siksi vasemmistoliitto onkin esittänyt huomattavasti avokätisempää mallia.
Vihreiden esittämä siirtyminen tulojen verotuksesta kulutuksen verottamiseen on sekin enemmän oikeistolaista kuin vasemmistolaista politiikkaa. Kulutuksen verotus iskee pahemmin köyhiin kuin rikkaisiin ja korostaa tuloeroja. Ei ihme, että
Jyrki Kataisen (kok) hallituksessa kokoomus ja vihreät löysivät toisensa samalta puolelta verouudistuksessa.
Äänestäjä mieltää vihreän vasemmistoksi
2010-luvulla Ville Niinistön puheenjohtajakauden aikana vihreät on ottanut edellä mainittujen teemojen rinnalle vahvasti hyvinvointivaltion ja koulutuksen puolustamisen.
Kataisen hallituskaudella vihreät asemoi itsensä vasemmistopuolueiden rinnalle monissa talouspoliittisissa kysymyksissä ja oli esimerkiksi nostamassa perusturvaa. Sipilän porvarihallitus puolestaan on syöttänyt suoraan vihreiden lapaan ryhtymällä leikkaamaan koulutuksesta. Vihreät on puolue, jonka kannattajat ovat keskimäärin Suomen parhaiten koulutettuja. Se onkin ottanut asiasta kaiken irti.
Vasemmistolaista talouspolitiikkaa vihreiden politiikka ei kuitenkaan ole.
Puolue itse torjuu ajatuksen talouspolitiikkansa oikeistolaisesta painotuksesta jyrkästi.
Silti tosiasia on, että siinä missä Sdp keväällä 2015 kieltäytyi ehdottomasti yhteishallituksesta kokoomuksen kanssa, vihreät ei näin tehnyt. Vihreillä ei myöskään ollut ideologista estettä osallistua Matti Vanhasen (kesk) porvarihallitukseen vuosina 2007–2011. Vihreiden epämääräinen talousideologia joustaa tarvittaessa pitkällekin.
Ville Niinistön hyvinvointivaltiota korostava talouspoliittinen linja purikin äänestäjiin erinomaisesti. Äänestäjät
mieltävät puolueen ideologian vasemmistolaiseksi, ja sen kannattajat kokevat olevansa vasemmistolaisia.
Samaan aikaan tämä sisältää kuitenkin riskin. Jos vihreät lähtee tulevaisuudessa yhteiseen hallitukseen kokoomuksen kanssa, äänestäjien pettymys saattaa olla yhtä suuri kuin perussuomalaisten nyt.
Muuttaako Turku tilanteen?
Perjantaina 18. elokuuta Turun keskustassa tapahtuneet kaksi murhaa saattoivat muuttaa Suomen politiikan mielenmaisemaa dramaattisesti. Ensimmäiset mielipidemittaukset kertovat, että suomalainen asenneilmapiiri muuttui kertaheitolla torjuvammaksi maahanmuuttajia kohtaan.
Ruotsissa ja Saksassa asenneilmapiirin kiristyminen on ollut yksi syy vihreiden kannatuksen heikkenemiseen. Ruotsissa tilannetta on vaikeuttanut myös hallitusvastuu. Huoli maahanmuutosta nostaa oikeistopopulisteja sekä konservatiivisia, vakautta lupaavia puolueita.
Vihreiden kannatus on Suomessa kasvanut voimakkaasti. Kokemus kuitenkin osoittaa, että se mikä on noussut ylös, voi myös tulla äkkiä alas.
Ville Niinistön kaudella puolue asemoi itsensä taidokkaasti poliittiseen vasemmistoon. Tämä asemointi sisältää myös vaaroja. Jos puolue menee oikeistopuolueiden kanssa hallitukseen, myönnytykset talouspolitiikassa voivat syödä kannatuksen yhtä nopeasti kuin se on tullutkin.
Uusi puheenjohtaja Touko Aalto ei saa mitään ilmaiseksi.
Kirjoittaja, poliittisen historian dosentti ja VTT Erkka Railo työskentelee Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkijana.
