Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Jotenkin tuntuu siltä, että jos hallitus olisi tässä tilanteessa toisinpäin, siis oikeistolainen ja persut siellä mukana, niin oppositiossa olevat vihervasemmistolaiset kirkuisivat, pöyristyisivät ja triggeröityisivät koko ajan ja kovaa ihan kaikesta.
Jos poikkeustilan julistanut pääministeri olisi ollut Halla-aho, niin kyseessä olisi epäilemättä ollut se vallankaappaus, josta mm. Oula Silvennoinen on meitä jatkuvasti varoitellut. Uuninpankkopojat olisivat hyperventiloineet itsensä hengiltä.
 
Jussi Halla-ahon puhe verkossa kannattaa tsekata. On nimittäin ihan todella tasokas veto. Ei minkäänlaista -populismipolemiikkia- vaan silkkaa asiaa. Yksi parhaita vappupuheita, joita muistan.

Tai ainakin vastasi minun käsityksiäni ja arvojani.
 
Mestarin klasi tyhjenee itsestään... Oisko Extremely Dry?

Asiallinen puhe kyllä. Kunpa Halla-aho vaan olisi yhtä harkittu ulostuloissaan pikaviestimissäkin.

Kansainvälisten sosialistien vetämä hallitus ei tule ottamaan 'löyisiä pois' julkisen talouden siltä tasolta, missä sitä olisi varaa tehdä eli tittelinhallitsijoiden ja byrokratian tasolta, koska siellä on loputon määrä näiden omilleen jakamia suojatyöpaikkoja.
 
Viimeksi muokattu:
Jussi Halla-ahon puhe verkossa kannattaa tsekata. On nimittäin ihan todella tasokas veto. Ei minkäänlaista -populismipolemiikkia- vaan silkkaa asiaa. Yksi parhaita vappupuheita, joita muistan.

Tai ainakin vastasi minun käsityksiäni ja arvojani.

Kyllä. Siinä oli paljon hyvää. Esiin on tullut jos ja vaikka mitä. Virhepäätösten tarkasteluvälin on syytä olla lähempänä vuosikymmentä kuin Marinin pääministerikautta. Ja kaikki osallistukoot pystyssä päin siihen harjaukseen. Globalisaation ilosanomakin on hyvä ottaa tosissaan tarkasteluun.

Muiden osalta petyin hieman kun Li ei itse nimennyt esitystään vappusataseksi. Pientä huumorin kukkaa voisi viljellä vakavinakin aikoina.
 
Amppareiden äänestetyimpien uutisten listalta löytyi, että mitä mieltä pääministerimme on rokotteista:

Kun linkki levisi, niin arvon pääministeri sulki koko bloginsa :D

Ikävä kyllä, internet ei koskaan unohda:

”Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?”

”Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut.”

”Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.”
 
Poliitikot voi vaihtaa vaaleissa, virkamiesrälssiä ei. Sukuläänitykset ovat todellinen ongelma Suomessa niin paikallisella kuin valtiotasolla. Tämä näkyy myös koronakriisissä. Kun asemaan on päästy sukutaustalla ja verkostoitumalla, ei äkillisessä kriisissä kampaviinereiden ääressä hiottu vastuun välttäminen enää toimi.

On näkynyt myös tietyissä upseerisuvuissa: ensimmäinen polvi luo tietä, toinen rakentaa, kolmas juo...

Isän, pojan ja valtion varain nimeen
Valtion tärkeimmän virkamiehen nimitys on sotkuinen prosessi, joka on kestänyt jo seitsemän kuukautta. Ehdokkaat ovat alan huippuja. Isien teotko valintaa pitkittävät?
Tilaajille
Unto Hämäläinen
Julkaistu: 31.5. 2:00 , Päivitetty: 31.5. 11:31
SUOMEN KIELESSÄ on hieman krouvi tapa sanoa, että ihminen ”roikkuu löysässä hirressä”, jos hän joutuu olemaan pitkiä aikoja epätietoisuuden tilassa, johon itse ei voi juuri vaikuttaa.

Viisi hakijaa valtiovarainministeriön valtiosihteeriksi joutui viime syksynä löysään hirteen, ja on ollut siinä jo seitsemän kuukautta. Eikä loppua vielä näy.

Haku virkaan alkoi normaalilla tavalla. Valtiosihteeri Martti Hetemäki (s. 1956) ilmoitti viime kesänä, ettei enää hae jatkokautta, kun hänen seitsemän vuoden mittainen kautensa päättyy helmikuun lopulla 2020.

Tehtävää haki neljä virkamiestä: valtiotieteiden tohtori Lauri Kajanoja, valtiotieteiden tohtori Leena Mörttinen, valtiotieteiden tohtori Markus Sovala ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri Päivi Nerg sekä yksi kansanedustaja, valtiotieteiden tohtori Juhana Vartiainen. Media ryhtyi seuramaan viran täyttöä, sillä valtiovarainministeriön valtiosihteerin eli kansliapäällikön paikkaa pidetään valtionhallinnon tärkeimpänä virkana.

Hakuajan päättymisen jälkeen on tapahtunut paljon. Joulukuun alussa hallitus erosi ja uusi nimitettiin. Pääministeri vaihtui. Sdp:n Antti Rinnettä seurasi saman puolueen Sanna Marin. Valtiovarainministeri vaihtui. Keskustan Mika Lintilää seurasi saman puolueen Katri Kulmuni.

Maaliskuussa alkoi poikkeustila, kun koronavirus oli iskenyt. Talousnäkymät kääntyivät päälaelleen. Hyvä aika loppui, ja alkoi synkkä epävarmuuden kausi. Valtion pitää ottaa velkaa ja paljon.

Mutta raha-asioiden tärkeintä virkamiestä hallitus ei ole pystynyt valitsemaan. Martti Hetemäen kautta on jatkettu kesäkuun loppuun, koska hakijoista ei löydy sopivaa ehdokasta, joka kelpaisi sekä keskustalle että demareille. Viran täyttö on edelleen täysin jumissa.

Pätevyydestä se ei ole kiinni. Viisi hakijaa täyttävät pätevyysvaatimukset ja ovat tehneet hienon karriäärin. Puutteita ei löydy liioin ehdokkaiden maineesta. He ovat asiansa hyvin hoitaneita kunnon ihmisiä.

Kukin heistä on seurannut vastuullisten tehtävien hoitoa jo lapsuudesta saakka. Kaikki hakijat tulevat suvuista, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet Suomen politiikkaan.

Eikä siinä ole vielä kaikki. Sukujen vaiheet ovat monta kertaa kietoutuneet toisiinsa ja myös nykyisen valtiosihteerin Martti Hetemäen suvun vaiheisiin.

ITSENÄISEN Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit pystyttiin keväällä 1919 järjestämään säällisesti siitä huolimatta, että sisällissodan päättymisestä oli kulunut vasta vuosi ja jako punaisten ja valkoisten kesken oli jyrkkä.

Eduskuntaan valittiin runsaasti uusia edustajia, joista yksi oli suuren Perttulan talon isäntä, maanviljelijä Vihtori Vesterinen Laukaasta. Hänestä tuli pitkäaikainen maalaisliiton kansanedustaja ja moninkertainen ministeri. Ura huipentui sodan jälkeen niin sanottuina vaaran vuosina, jolloin Vesterinen oli maatalousministerinä ja pääministerin varamiehenä vasemmiston ja keskustan kansanrintamahallituksissa.

Kansanrintamahallitusten kova kriitikko oli kokoomuslainen nuori kansanedustaja Päiviö Hetemäki.

Ministeri Vesterinen ja kansanedustaja Hetemäki ottivat monta kertaa yhteen paitsi eduskunnassa myös vaalikentillä, sillä he olivat samasta vaalipiiristä Keski-Suomesta.

Vihtori Vesterinen kuoli kesällä 1958. Vain pari kuukautta aikaisemmin oli hänen poikansa perheeseen syntynyt tytär, Päivi.

Päiviö Hetemäestä taas tuli merkittävä työmarkkinajohtaja, valtiovarainministeri ja 1970-luvun alussa Suomen Pankin johtaja sekä Elinkeinokeinoelämän valtuuskunnan Evan ensimmäinen puheenjohtaja.

Evan tehtävänä oli puolustaa markkinataloutta ja siihen tehtävään Hetemäki värväsi kansantaloustieteen professorin Henri Vartiaisen.

Vartiaisesta tuli Evan johtaja, joka näkyi ja kuului monilla areenoilla. 1970-luku oli poliittisesti kuohuvaa aikaa. Väiteltiin kiivaasti ennen muuta siitä, kumpi olisi Suomelle sopivampi talousjärjestelmä, markkinatalous vai sosialismi.

Sosialistista Suomea vaativat varsinkin kommunistit, joiden riveihin tuli paljon oppinutta väkeä, sillä sosialismi kiehtoi sen ajan nuorisoa.

Yksi heistä oli Jouko Kajanoja, nuori virkamies ja tutkija, ja kommunistisen puolueen käyttämä talousasiantuntija.

Poliittiset kiistat olivat 1970-luvulla kuin pienimuotoisia uskonsotia, joissa yritettiin käännyttää ihmisiä oman aatteen puolelle. Joskus poliittiset ottelut jakoivat myös perheitä. Usein ovi kävi vasemmalle. Niin kävi sekä Kajanojan että Vartiaisen perheissä.

Jouko Kajanojan isä oli kokoomuslainen professori, mutta pojasta tuli kommunisti.

Henri Vartiainen valisti ja vakuutti markkinatalouden puolesta, mutta hänen vuonna 1958 syntynyt poikansa Juhana Vartiainen liittyi teini-ikäisenä Sdp:n jäseneksi. Hänestä tuli etevä taloustutkija ja vaikuttaja Suomessa ja Ruotsissa.

Juhana Vartiainen ja Markus Sovala (s. 1960) olivat pitkään Sdp:n talouspolitiikan aivoja. Vartiainen oli näkyvä keskustelija, Sovala pysytteli taustalla ja teki uraa valtiovarainministeriössä.

Neljänkymmenen demarivuoden jälkeen Vartiainen erosi yllättäen vuonna 2015 Sdp:stä, liittyi kokoomukseen ja on nyt kokoomuksen kansanedustaja.

Markus Sovala pysytteli virkauralla ja myös puolueessa ehkä siksikin, että hän oli saanut aatteen jo äidinmaidossa. Markus Sovalan äiti Anni Sovala oli takavuosina tunnettu demarien kunnallispoliitikko Helsingissä, muun muassa kaupunginvaltuutettu ja sosiaalilautakunnan puheenjohtaja. Markus Sovala on nyt talouspolitiikan koordinaattorina valtiovarainministeriössä.

Vihtori Vesterisen pojantytär Päivi Nerg vaali sukunsa perinteitä ja opiskeli ensin maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi, mutta lähti myöhemmin virkauralle. Nyt Päivi Nerg on valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri. Lähin esimies on Päiviö Hetemäen poika Martti.

Aatteiden ottelu jatkui vielä 1980-luvulla. Pitkään taustavaikuttajana ollut Jouko Kajanoja siirtyi silloin eturiviin. Hänestä tuli työministeri ja peräti Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja pariksi vuodeksi ennen kuin Skp:n hajoaminen tuhosi hänen poliittisen uransa.

Kajanojan päävastustaja oli tietysti kokoomus, jonka varapuheenjohtaja ja myöhemmin eduskuntaryhmän puheenjohtaja oli 1980-luvulla kansanedustaja Tapani Mörttinen.

Samaan aikaan kun Jouko Kajanoja ja Tapani Mörttinen kamppailivat politiikassa, heidän lapsensa Lauri Kajanoja (s. 1968) ja Leena Mörttinen (s. 1967) aloittivat kansantaloustieteen opintojaan Helsingin yliopistossa ja väittelivät 2000-luvun alussa tohtoreiksi. Kumpaakaan ei puoluepolitiikka ole kiinnostanut.

Heistä tuli ekonomisteja. Lauri Kajanoja on nyt Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja, ja Leena Mörttinen on valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston päällikkö.

RAAMATUSSA, tarkemmin sanottuna Toisessa Mooseksen kirjassa, puhutaan lasten ja lastenlasten vastuusta vanhempiensa tekoihin ja kerrotaan vanhempien tekojen kostamisesta jopa kolmanteen tai neljänteen polveen asti.

Seuraaviin sukupolviin asti ulottuva kosto ei ole aivan tuntematonta politiikassakaan.

Tuskin valtiosihteerin viran täyttämisessä voi olla kysymys kostamisesta, mutta ilmeisesti sukutaustalla on jotain vaikutusta.

Ilmassa on yleistä epäluuloa.

Hallituksen pääpuolueet eivät luota hakijoihin, mutta eivät halua ainakaan julkisesti sanoa, mistä epäluulo kumpuaa.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni tarjoaa paikalle Nergiä, jota Sdp vieroksuu. Nergin asemaa heikentää eduskunnassa meneillään oleva selvitys edellisen hallituksen sotesotkuista.

Sovala ei sovi keskustalle, eikä Sdp aja häntä ponnekkaasti.

Kajanoja, Mörttinen ja Vartiainen eivät kelpaa pääpuolueille.

Pienemmät hallituspuolueet vasemmistoliitto, vihreät ja Rkp ovat statisteja ja seuraavat ihmeissään suurten riitaa.

Demarien ja keskustan on kuitenkin riitansa ratkaistava.

Aika ei sitä hoida.

Jonain päivänä Sanna Marinin hallituksen on valittava valtiosihteeriksi joku näistä hakijoista tai keksittävä kiertotie.

On hyvä muistaa, että valtiovarainministeriö vastaa valtion varoista, ja valtiosihteerin tehtävä on huolehtia jatkuvuudesta varsinkin nyt, kun valtiovarainministeriä vaihdetaan kerran vuodessa.

Martti Hetemäen valtiosihteerikaudella on ennättänyt olla jo kuusi valtiovarainministeriä Jutta Urpilainen (sd), Antti Rinne (sd), Alexander Stubb (kok), Petteri Orpo (kok), Mika Lintilä (kesk) ja Katri Kulmuni (kesk).
 
Kulmunia sparrattu jopa 700 euron tuntihintaan :unsure:

Kulmuni käyttänyt runsaasti konsultin apua muun muassa ”viestien sparraamiseen” – lähes 50 000 euroa laskua ministeriöihin
Harri Saukkomaan viestintäyhtiö Tekir valmensi Katri Kulmunia myös sinä päivänä, jolloin Antti Rinne erosi pääministerin tehtävästä.
POLITIIKKA 2.6.2020 18:08
KAROLIINA PAANANEN JA JARNO LISKI

© KUVANKÄSITTELY: HANNU KYYRIÄINEN, KUVAT: JUSSI NUKARI, KIMMO MÄNTYLÄ / LEHTIKUVA
MINISTERI Katri Kulmuni (kesk) on syksystä 2019 lähtien käyttänyt tiiviisti viestintäkonsultti Harri Saukkomaan yrityksen palveluita.
Kulmunin palvelut on maksanut kaksi ministeriötä. Laskua on arvonlisäveroineen kertynyt noin puolessa vuodessa yhteensä 47 771 euroa.
Tekir Oy on valmentanut Kulmunia esimerkiksi puheen pitämiseen ja esiintymisiin, mutta myös yksittäistä haastattelua varten. Usein Kulmunille sparrausta on antanut Saukkomaa itse.
Tämänkaltaisen valmennuksen lisäksi Saukkomaan yritys on tarjonnut ministerille yksittäisiä lyhyitä konsultointeja, ”sparrauksia”.
Muiden Tekirin konsulttien osalta sparraus on maksanut 350 euroa tunnilta, mutta Saukkomaan konsultoinnin hinta on ollut 700 euroa tunnilta ilman arvonlisäveroa.
Kulmuni on valtiovarainministerinä puhunut verorahojen tarkan käytön puolesta.
Suomen Kuvalehti esitti ministerille useita kysymyksiä hänelle hankituista palveluista. Viiden päivän jälkeen Kulmuni lähetti ainoastaan lyhyen sähköpostikommentin avustajansa välityksellä.
”Ministeri on paljon julkisuudessa ja jokaisessa esiintymisessä on onnistuttava. Esiintymisvarmuus vaatii harjoittelua sekä monimutkaistenkin hallinnonalan viestien tiivistämistä kansantajuisiksi. Siksi on tarpeellista saada esiintymisvalmennusta.”

KULMUNI on ollut viimeisen vuoden aikana paljon julkisuudessa. Kesäkuussa 2019 hänet nimitettiin Antti Rinteen (sd) hallituksen elinkeinoministeriksi, syyskuussa keskustan puheenjohtajaksi.
Joulukuussa nimitetyssä Sanna Marinin (sd) hallituksessa Kulmuni sai valtiovarainministerin salkun.
Elokuun 2019 alussa Tekir ja työ- ja elinkeinoministeriö sopivat viestintävalmennuksen järjestämisestä ministerille. Viestintäjohtaja Mikko Koivumaan mukaan ministeriön sisällä aloite palvelujen ostamiseen tuli Kulmunin esikunnasta.
Tarjousasiakirja kertoo palvelun luonteesta.
”Harjoitukset valmentavat Kulmunia vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joita toimittajat juuri hänen asemassaan toimivilta henkilöiltä kysyvät”, Tekirin tarjouksessa luvataan.
Tarjouksen mukaan konsultit perehtyvät pohjatyönä muiden johtavien poliitikkojen väittelytekniikkaan ja poliittisiin ulostuloihin. Tarkoituksena on siis ollut opastaa paitsi ministerin virkatyöhön liittyvissä tavanomaisissa esiintymisissä, myös poliitikkojen keskinäisissä väittelyissä.
”Valmennuksen tavoitteena on kehittää Katri Kulmunin valmiuksia television keskusteluissa kaksintaistelumaisessa keskustelussa ja puheen pitämisessä”, tarjouksessa kirjoitetaan.
Syksyn aikana Kulmunille ostettiin Tekiriltä myös noin kymmenen tunnin edestä ”lisätyönä” laskutettavaa viestintäkonsultointia. Siitä kuusi tuntia oli Saukkomaan konsultointia.
Kaikkien Kulmunin syksyllä käyttämien palveluiden tarkkoja päivämääriä ei kerrota laskuerittelyissä.
Syyskuun 13. päivänä pidettiin yksi valmennus. Sen hinta veroineen oli 6 076 euroa. Seuraavana aamuna Kulmuni vieraili Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa.
Syyskuun loppuun mennessä Tekirille kertyi laskutettavaa ministeriöltä arvonlisäveron kanssa 21 452 euroa.

JOULUKUUSSA yhteydenpito jatkui. Tuolloin Kulmuni sai viestintäkonsultointia laskujen perusteella 13,5 tuntia. Erittelyn mukaan se sisälsi neuvonantoa, analyysiä ja strategista konsultointia.
Lisäksi tiistaina 3. joulukuuta Kulmunille pidettiin valmennus, jonka verollinen hinta oli 6 324 euroa.
Valmennuksen ajankohta herättää kysymyksiä. Tiistai oli hyvin dramaattinen päivä, sillä Antti Rinne erosi tuolloin pääministerin tehtävästä.
Kulmunilla oli asiassa näkyvä rooli: Rinne taipui eroamaan sen jälkeen, kun Kulmuni oli ilmoittanut keskustan luottamuksen loppuneen Posti-jupakan seurauksena. Maanantaina 2. joulukuuta illalla Rinne oli Kulmunin epäselvien lausuntojen jälkeen vaatinut keskustaa kertomaan selvästi, mitä he haluavat.
Tiistaina 3. joulukuuta Kulmuni kommentoi Rinteen asemaa medialle ennen puoluevaltuuston kokousta. Myöhemmin päivällä Rinne jätti eroilmoituksensa tasavallan presidentti Sauli Niinistölle.
Illalla Kulmuni oli Ylen A-studiossa keskustan puheenjohtajan roolissa keskustelemassa hallituksen tulevaisuudesta Rinteen eron jälkeen.
Tekirin lähettämän laskun perusteella Kulmuni oli siis tuona päivänä osallistunut myös yli 6 000 euron hintaiseen valmennukseen. SK kysyi Kulmunilta, liittyikö joulukuinen konsulttipalvelu Rinteen tapaukseen. Kulmuni ei vastannut kysymykseen.
Kaikkiaan joulukuun konsultointien hinta oli veroineen 13 702 euroa.

KYSYMYKSIÄ herättää sekin, miten joulukuun konsultoinnit on laskutettu. Rinteen eropäivänä 3. joulukuuta pidetyn valmennuksen lasku on osoitettu valtiovarainministeriölle, joka on myös maksanut laskun.
Kulmuni ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin valtiovarainministeri. Hän toimi elinkeinoministerinä 10. joulukuuta saakka.
Suomen Kuvalehti tiedusteli asiaa molemmista ministeriöstä.
Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Thomas Sund selittää, että VM päätti maksaa toisen ministeriön tilaaman valmennuksen kulut, koska Kulmuni oli laskun saavuttua toiminut valtiovarainministerinä jo jonkun aikaa.
”Toinen vaihtoehto olisi ollut laskuttaa jälkikäteen työ- ja elinkeinoministeriötä, mutta tämä koettiin turhana toimenpiteenä, koska kyse on kuitenkin saman konsernin (valtion) rahoista ja kyseenomainen lasku on joka tapauksessa pieni”, Sund kertoo.
Normaali käytäntö kuitenkin on, että laskun maksaa se, joka on palvelun tilannut.
Sund kertoo, ettei tiedä, mitä valmennus 3. joulukuuta piti sisällään. Tätä tietoa ei ole myöskään työ- ja elinkeinoministeriön viestintäjohtaja Koivumaalla.
Tammikuun 15. päivänä Kulmunia valmennettiin vielä kertaalleen, verolliseen hintaan 6 324 euroa. Tämän valmennuksen sisällöstä laskussa ei ole tarkempaa tietoa.
Valtiovarainministeriö ei tehnyt Tekirin kanssa etukäteen kirjallista sopimusta joulu- ja tammikuun konsultoinneista ja valmennuksista. Valtiovarainministeriö allekirjoitti sopimuksen vasta 4. helmikuuta.

MAALISKUUSSA julkista keskustelua hallitsi koronavirusepidemia. Silloin Saukkomaa ”sparrasi viestejä” Kulmunin kanssa kolmea hallituksen tiedotustilaisuutta varten. Tätä ”strategista konsultointia” annettiin 12., 15. ja 19. maaliskuuta.
Tiedotustilaisuuksissa kerrottiin Suomen varautumisesta pandemiaan. Esimerkiksi 16. maaliskuuta pidetyssä tiedotustilaisuudessa hallitus julisti poikkeusolot Suomeen.
Toinen Tekirin edustaja kävi vielä jälkikäteen läpi maaliskuun 19. päivänä pidetyn tiedotustilaisuuden.
Lisäksi 30. maaliskuuta Saukkomaa sparrasi Kulmunin viestejä Kauppalehden haastatteluun. Seuraavana päivänä toinen Tekirin edustaja suoritti ”Kauppalehden viestien läpikäynnin”.
Maaliskuun viestintäpalveluiden lasku oli veroineen 6 293 euroa.

SK esitti Kulmunille useita kysymyksiä.
Kenen aloitteesta yhteistyö Tekirin kanssa on alkanut? Onko laskutetulla summalla saavutettu sen arvosta hyötyä? Millaista? Kulmuni ei vastannut näihin kysymyksiin.
Ministeriöt korostavat sitä, että ne maksavat viestintäpalveluista, jotka liittyvät ministerin virkatyöhön, eivät poliitikon muuhun rooliin.
Aineiston perusteella herää kuitenkin kysymyksiä Kulmunin saaman palvelun luonteesta.
Oliko syyskuussa 2019 hyödynnetty ministeriön maksamaa palvelua myös keskustan puheenjohtajavaalia varten? Liittyikö joulukuun konsultointi keskustan luottamuspulaan, jota seurasi Antti Rinteen ero pääministerin tehtävästä?
SK kysyi vielä Kulmunin esikunnasta, kiistääkö valtiovarainministeri käyttäneensä konsultointia myös poliittisen menestyksensä varmistamiseen. Molemmissa ministeriöissä Kulmunille työskennellyt erityisavustaja Kari Jääskeläinen vastasi sähköpostitse:
”Kuten aiemmasta vastauksesta käy hyvin ilmi, niin valmennuksissa on kyse ministerin hallinnonalan asioista.”

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN viestintäjohtaja Koivumaa arvioi, että ministeriön on vaikeaa tarkkaan seurata, mitä tarkoitusta varten konsultointia käytetään.
”Eihän roolien erotus ole aina kauhean yksinkertaista. Puoluepolitiikkaa pyritään aina rajaamaan ministerin työstä erilliseksi, mutta viestinnässä se ei ole aina täysin yksioikoista.”
Koivumaa ei halua ottaa kantaa Kulmunin tapaukseen. Hän kertoo, ettei tiedä, milloin Kulmuni syksyllä tarkalleen käytti konsulttipalveluja.
”En rehellisesti sanottuna tiedä yhtään, sillä asia on edennyt ministerin kalenterin mukaan.”
Työ- ja elinkeinoministeriössä pelisäännöt ovat hänen mukaansa yhtä kaikki selvät.
”Hankintojen pitäisi liittyä ministerityöhön, kun se valtion rahoista maksetaan. Se on ehdottomasti lähtökohta.”
Valtiovarainministeriön Thomas Sundilla ei ole kattavaa tietoa siitä, kuinka usein hallituksen ministerit hyödyntävät mediakoulutuksia.
Yksittäisiä haastatteluja edeltäviä sparrauksia hankitaan kuitenkin ”erittäin harvoin”. Sundin mukaan hänen tiedossaan ei ole, että virkamiehille olisi hankittu tällaista ainakaan vuosien 2019 ja 2020 aikana.
Mediakoulutusta voidaan hänen mukaansa hankkia, jos kyse on ministeriön toiminnan kannalta merkittävästä tilanteesta, jossa on vaarana, että esiintymisen seurauksena syntyisi virheellinen käsitys jostakin ministeriön vastuulla olevasta asiasta.
Yleistä esiintymiskoulutusta on viime vuosien aikana hankittu yhdestä kolmeen kertaan vuodessa, Sund kertoo.

SUOMEN KUVALEHDEN pyytämistä laskutiedoista ilmenee, että myös keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on ollut Tekirin mediavalmennuksessa.
Tilaisuuksia on ollut kuitenkin vain yksi, 3. maaliskuuta 2020. Valmennuksessa käytiin ministeriön viestinnän mukaan läpi ”televisiohaastattelun perusasiat”.
Mediavalmennuksen hinta verojen kanssa oli 2 480 euroa. Lasku meni opetus- ja kulttuuriministeriölle.
Valmennuksessa mukana ollut Kososen avustaja Eeva Kärkkäinen kertoo, että koulutuksessa käytiin läpi, miten haastattelutilanteet yleensä etenevät ja miten vastauksia tiivistetään televisiohaastatteluun sopiviksi. Samalla tehtiin harjoitushaastattelu, joka kuvattiin ja katsottiin yhdessä läpi.
Avustajan mukaan keskusteluja valmennuksen tarpeesta ja mahdollisuudesta käytiin viestintäjohtajan kanssa, ja yhdessä päätettiin pyytää tarjous Tekiriltä.
Valmennuksen tarkoituksena oli saada ”yleisiin tarpeisiin” oppeja, mutta siinä käytiin läpi oikean, tulossa olleen televisioesiintymisen aihetta, avustaja kertoo.
Hän ei tarkenna, mikä haastattelu oli kyseessä. Samana päivänä 3. maaliskuuta urheiluministeri oli joka tapauksessa Ylen A-studiossa keskustelemassa urheiluvalmennuksen ongelmista.
Opetus- ja kulttuuriministeriön viestintäjohtaja Mari-Kaisa Brander kertoo, että ministeriö hankkii ulkopuolista viestintäosaamista ”jonkin verran”. Brander aloitti tehtävässään elokuussa, ja hän on tilannut vain Kososen valmennuksen.
Branderin tiedossa ei ole, että valtionhallinnossa olisi jokin linjaus siitä, millaista konsultaatiota ministeriö ei kustanna. Hän itse katsoo, että hankintojen on oltava perusteltuja.

VIESTINTÄKONSULTTI Harri Saukkomaa sanoo, että Tekirin asiakkaana on joskus puolueita, joskus ministeriöitä. Yksittäisten asiakkaiden asioista hän ei halua kertoa.
Kulmunille on ostettu myös valmennusta, jossa opetellaan ”kaksintaistelumaisia” keskusteluja. Milloin tällaista tarvitaan virkatehtävissä?
”En voi kommentoida sitä, koska se ei kuulu kommentoitaviini asioihin. En ole oikea ihminen vastaamaan tähän”, Saukkomaa sanoo.
Saukkomaa ei itse ole keskustellut ministeriöiden kanssa siitä, onko konsultointi sisällöltään sellaista, että se voitaisiin valtion varoista maksaa. Hän myös kertoo, ettei tiedä tällaisia keskusteluja käydyn.
Onko treenattu selkeästi poliittisiin esiintymisiin?
”En lähde näihin kommentoimaan ollenkaan yhtään mitään. Periaatteesta en kommentoi ketään yksittäistä asiakasta.”
Saukkomaa ei näe Tekiriä vallankäyttäjänä, kun se kouluttaa valtiojohtoa.
”Siihen liittyy harvinaisen vähän valtaa. Valmennuksissa pyritään kehittämään viestintätaitoja, jotta ihminen pystyy kertomaan mahdollisimman hyvin niitä ajatuksia, joita hänellä on ja hän haluaa välittää.”
Ministeri Kulmuni on hankkinut useita kertoja viestien sparrausta haastatteluihin ja tiedotustilaisuuksiin. Millaista sparraus on?
”Yleisesti, tämän tapaisilla ihmisillä viestit, joita halutaan sanoa, tulevat heidän omasta päästään. Kysymys on lähinnä siitä, että valmennuksella voi sparrailla niitä sellaiseen muotoon, että ne ovat ymmärrettäviä ja toimivat selkeästi, vaikkapa televisiossa.”
Konsultin työssä kertyy sisäpiiritietoa. Saukkomaa kertoo, että yrityksessä noudatetaan tarkkoja ”palomuureja” sen suhteen, ketkä saavat tietää mitäkin.
”Meillä liikkuu täällä paljon hyvinkin vahvasti sanktioitua sisäpiiritietoa esimerkiksi pörssiyrityksistä, joka on jo ihan toisella tasolla. Olemme tottuneet tällaiseen. Olemme jatkuvasti erilaisissa sisäpiirirekistereissä ja jopa keskenämme firman sisällä meillä on hirveän korkeat muurit.”
Kulmuni on käyttänyt eritoten strategista konsultointia. Mitä se on?
”Strateginen konsultointi tuottaa lisäarvoa asiakkaan ajattelulle siitä, miten asiat voi viestiä ymmärrettävästi ja tehokkaasti; esimerkiksi strategioiden, linjausten ja suunnitelmien viestimisen sparraus, johdon konsultointi ja viestinnällisen toimintaympäristön analysointi ovat strategisen tason viestintätöitä”, Saukkomaa selittää.
Saukkomaa perusti Tekir-yrityksensä vuonna 2008. Sitä ennen hän on työskennellyt toimittajana muun muassa Suomen Kuvalehdessä sekä julkaisu- ja sisältöjohtajana Yhtyneissä Kuvalehdissä.
 
Helppo se on nyt sanoa, että maksaa takaisin kymppitonnien koulutukset, kun on kiinni jäänyt siitä, että koulutukset pistettiin kilpailuttamatta veronmaksajan piikkiin. Olisi pitänyt maksaa jo takaisin ennen tätä. Mutta hyvä nyt, että viimeistään nyt makselee takaisin. Se on vähin mitä veronmaksajia ajatellen voi tehdä. Ja kyllä ministerin palkalla tuo tulee kustannettua suhkot helposti. 10000 kuukaudessa, niin siitä pari tonnia per kk maksaa niin 2,5 vuotta ja koko homma maksussa. Ja tämä olettaen, että ennestään ei ole mitään käteisreserviä, josta kustantaa jo heti isompi osa tai koko summa.
 
Lähtö tuli....
 
Vaikka en nyt täysin allekirjoita tuota juttua, että sukupuolella olisi ollut ratkaiseva rooli tässä asiassa, uskon kyllä siihen että miesministeri ei olisi näin helposti savustettu pihalle ja jollakin viiskymppisellä miespuheenjohtajalla olisi ollut varmasti KePun tukeakin tässä kriisissä takana. Mutta kun kolmekymppinen naisministeri kärähti, niin omat jättivät kuin nallin kalliolle.
 
Back
Top