Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Vaikka en ole itsekään mikään Halla-ahon suurin kannattaja, niin tuo kolumni oli kyllä aivan totaalinen rimanalitus. Ei se mies nyt kuitenkaan mikään Belsebuubi ole vaikka edustaakin maahanmuuttokysymyksissä puolueensa nuivempaa laitaa. Ihan normaali puoluepoliitikko joka on vuosien varrella hioutunut salonkikelpoisempaan suuntaan ja alkanut ottamaan kantaa muihinkin kuin maahanmuuttoasioihin.

Ylenmääräisellä demonisoinnilla ei saada aikaan muuta kuin lisää potentiaalisia Halla-Ahon äänestäjiä. Hesarin kommenttiosiossa joku tämän aika hyvin kiteyttikin:

"Jestas! Vielä yksikin tällainen lapsellisen puusilmäinen juttu, niin siirryn äänestämään persuja. Todettakoon nyt vielä kerran, että suomalainen mashanmuuttajavastaisuus ei ole fasistista. Tarkoituksena on yksinomaan turvata rauha, heikoimpien turvallisuus ja yhteiset verovarat. Sosiaaliturvan tarjoaminen koko maailmalle on idiotismia, jota jokaisen vähääkään tolkuissaan olevan tulee vastustaa. Ei voi olla maailman kärsivien auttaja, jos ei osaa auttaa edes itseään."
 
Itse olen seurannut PS:n puheenjohtaja kilvan alkumetrejä ja mielenkiintoinen huomio on että alkumetreillä Timo Soini on hoitanut pitkälti puhumista Halla-Ahon speakkeja vastaan, ei siis liene kaukaa haettu ajatus että Timo haluaa mieleisensä johtajan puolueelle.
Wautsi! Meinaatko että poliitikolla on mielipiteitä?
 
PS:llä onkin näköjään melkoisen paljon valtaa. Nyt jo ihan kansainväliset luottoluokittajatkin ovat huolestuneita mahdollisuudesta että Halla-Aho valitaan.

IS kirjoitti:
Luottoluokittaja huolestui Sipilän hallituksen tulevaisuudesta – ”Voi mahdollisesti johtaa yhteenottoihin”

Kansainvälinen luottoluokittaja pitää Suomen luokitusnäkymiä vakaana, mutta S&P ilmaisee Ilta-Sanomille huolensa perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen heijastusvaikutuksista Sipilän hallitukseen. Luottoluokittaja Standard & Poor’s (S&P) piti tänään ennallaan Suomen luottoluokituksen toiseksi parhaalla tasolla AA+. Luokittaja kuitenkin katsoi raportissaan, että perussuomalaisten puheenjohtajavaihdos voi pahimmillaan vaarantaa nykyisen hallituskoalition kunnianhimoisen uudistusohjelman. Hallitusta johtaa pääministeri Juha Sipilä (kesk).

– Jos uuden puheenjohtajan valinta johtaa kamppailuun [puolueen sisällä] ja jos se kyseenalaistaa hallituskoalition vakauden, niin se voi olla riski uudistuksille, S&P:n analyytikko Felix Winnekens sanoo Ilta-Sanomille Frankfurtista.

Puheenjohtajakisan ennakkosuosikit ovat kansanedustaja, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho. Winnekensin mukaan he edustavat puolueessa eri näkökulmia.

– Uusi puheenjohtaja määrittää puolueen sävyn, ja se voi mahdollisesti johtaa yhteenottoihin hallituskoalitiossa. Tämä on keskeinen huolenaiheemme, Winnekens sanoo.

Hän kuitenkin tähdentää, että Suomen poliittisessa päätöksenteossa on viimeiset pari vuotta ollut vallalla pyrkimys konsensukseen.

– Yksimielisyyteen pyrkivä päätöksenteko on ollut yksi Suomen vahvuuksista. Uskomme, että tämä tulee jatkumaan, vaikka yhden hallituspuolueen puheenjohtaja vaihtuu, S&P:n Winnekens toteaa.

Luokittajan mukaan Suomen näkymät ovat vakaat. Uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa kesäkuussa. Terhon ja Halla-ahon näkemykset eroavat toisistaan esimerkiksi maahanmuuton suhteen.
Veera Honkanen

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005132302.html

Mietityttää vain mitä tuo herra Winnekens on todellisuudessa sanonut vai onko kenties sanonut mitään. Ainoa lähde kun on IS:n maininta siitä että kaveri "on sanonut IS:lle" näin. Sama mies on tosin googlauksen perusteella antanut aiempinakin vuosina Suomea koskevia lausuntoja eri medioille joten kyseessä kai kuitenkin aivan todellinen henkilö. Kenen lauseita ja mielipiteitä sitten toisteleekaan jää arvailun varaan.

Ahdistuksen määrä toimittajien joukossa lienee melkoinen ja edelleen kasvussa kun tällaiset jutut näyttävät olevan päivittäisiä.
 
Nyt jo ihan kansainväliset luottoluokittajatkin ovat huolestuneita mahdollisuudesta että Halla-Aho valitaan. Ahdistuksen määrä toimittajien joukossa lienee melkoinen ja edelleen kasvussa kun tällaiset jutut näyttävät olevan päivittäisiä.
Paska iltpäivälehdistö vaan tapaa ottaa sen uutislauseen siten että voi hätkähdyttää lukijaa. On totta että lausunnnossa on tuo huolestumisen lause. Mutta heti seuraavalla rivillä luottoluokittaja toteaa konsensuksen olevan Suomen linja edelleen todetaan sen olevan Suomen vahvuus.
Miksei uutista tehdä noiden lauseiden varaan? No siksi koska ne eivät hätkähdytä ketään. Lööppilehtien tehtävä on hätkähdyttää, eikä niillä siksi ole oikein ajatuksellista lukuarvoa.
 
Ja jos samalla päästään tölväisemään jotakin väärinajattelevaa poliitikkoa, niin aina parempi.
 
PS:llä onkin näköjään melkoisen paljon valtaa. Nyt jo ihan kansainväliset luottoluokittajatkin ovat huolestuneita mahdollisuudesta että Halla-Aho valitaan.

Miten ihmeessä mulle tulee ensimmäisenä mieleen, että toimittaja on soittanut, kysynyt sen jo valmiin mielipiteensä, ja tehnyt yksittäisestä lauseesta kohuotsikot.
 
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen: Ei Natolle ja pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle. Lisäksi pitäisi aloittaa pohdinnat Venäjän vastaisten pakotteiden poistamisesta.

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Kyllönen_pakotteet-63005
"– Nyt kun on ollut esillä Euroopan yhteinen puolustus, on jälleen unohtunut se, että EU on rakentunut sotien jälkeen ennen kaikkea rauhan kivijalaksi. Se kivijalka on nyt murenemassa, Kyllönen sanoo."
Niin, ja minkähän tahon toimesta tämä kivijalka on nyt murenemassa, jos saan arvon presidenttiehdokkaalta kysyä?
 
Taloudellinen ja sotilaallinen voima lienee aika merkittäviä tekijöitä tuossa "kivijalassa". Toisesta tai molemmista luopumalla ei rauhaa rakenneta.
 
- Meillä on jatkuvaa propagandaa, hybridisotavalmistelua, kyberuhkia ja niin edelleen. Se merkitsee käytännössä, että jokainen ihminen on maansa puolustaja - eikä vähiten korvien välissä, Niinistö sanoo DN:n haastattelussa.

Niinistön mukaan puolustus ei tarkoita vain aseen ottamista käteen, vaan myös kriittisyyttä ja harkintaa informaatiota vastaanotettaessa. Presidentiltä kysytään, selviääkö Suomi informaatiosodasta.

- Meillä on toki esimerkiksi tämä Johan Bäckman. Hän on ollut hyvin aktiivinen. Mutta ilman tuloksia!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703182200087849_uu.shtml
 
Tarkoittaa, että jopa tasavallan presidentti pitää Bätmäniä petturina ja sanoo sen ääneen.
Tässä asiayhteydessä mainittuna ja tällä tavalla esiin tuotuna tuo tarkoittaa, että Bäckman on nyt virallisesti Suomen "public enemy nr1". Presidentin leimakirves on heilahtanu.
Luulisin tämä johtavan B:n avoimeen syrjintään asiassa kuin asiassa, eikä siitä kukaan ilmeisesti edes pahoita mieltään.
 
Kyllösen kommentti Venäjä-pakotteiden purkamisesta kummastuttaa: ”Hei Merja, en ihan ymmärtänyt...”
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005133504.html
Euroopan komission kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi pyysi vasemmistoliiton presidenttiehdokkaalta tarkennusta tämän IS:lle antamiin näkemyksiin.

Vasemmistoliiton tuore presidenttiehdokas Merja Kyllönen totesi lauantaina ensitöikseen, että Venäjä-pakotteiden purkamiseen tulisi valmistautua.

– EU:ssa pitäisi olla uskallusta viedä eteenpäin keskustelua siitä, että vaikkei nyt heti, niin minkälainen aikataulu ja valmius meillä on lähteä diplomaattista tietä purkamaan pakotteita, Kyllönen sanoo IS:n haastattelussa (video).

Europarlamentaarikko Kyllösen kommentti herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Sitä ihmetteli muun muassa komissaari Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi.

– Hei Merja, en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit, Romakkaniemi kirjoitti Facebookissa ja esitti postaukseensa linkittämälleen Kyllöselle kaksi kysymystä:

– Pitäisikö EU:n lähteä purkamaan Venäjä-pakotteita, vaikka Venäjä ei olisi toteuttanut Minskin sopimuksen mukaisia toimia? Pitäisikö Suomen ja EU:n hyväksyä Venäjän Krimin valloitus ja purkaa siihen liittyvät pakotteet?

Kyllönen ei sunnuntai-iltapäivään mennessä ollut vastannut Romakkaniemelle.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi Venäjä-pakotteita helmikuussa näin:

– Suomen ja EU:n on tarjottava Venäjälle tietä ulos pakotteista, kun Ukrainan kriisiin saadaan ratkaisu. Minskin sopimus tarjoaa edelleen parhaan pohjan kriisin ratkaisemiselle. On vaadittava, että kaikki osapuolet noudattavat sen määräyksiä.
 
facebook kirjoitti:
Salee on syömässä pitkänlahen absilla
1f62c.png

17362495_10208835645433116_5811426997924262320_n.jpg
 
Kyllösen kommentti Venäjä-pakotteiden purkamisesta kummastuttaa: ”Hei Merja, en ihan ymmärtänyt...”

On käsittämätöntä, miten vasemmistolaiset tuntevat edelleen sympatiaa ja vetoa Venäjää kohtaan. Nykyinen Venäjähän on lähestulkoon täydellinen vastakohta sosialistiselle unelmalle, jota Neuvostoliittokin teoriassa edusti.

Mikä tahansa länsimaa on lähempänä vasemmiston ideologiaa kuin Putinin Venäjä.
 
Julkaistu: 16.12.2014 19:05

Myös kokoomuksella tiiviit välit Yhtenäiseen Venäjään

Keskustan lisäksi myös kokoomus on viime vuosiin saakka tehnyt yhteistyötä Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa.
Keskustan edustajien lisäksi myös kokoomuslaiset ovat vierailleet presidentti Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen puoluekokouksissa.

– Mitään tällaista sopimusta meillä ei ole ollut kenenkään kanssa, sanoo puoluesihteeri Minna Arve viitaten venäläisten keskustan kanssa hahmottelemaan yhteistyöasiakirjaan.

Yhtenäinen Venäjä on myös tavoitellut jäsenyyttä Euroopan kansanpuolueessa (EPP), johon myös kokoomuksen euroedustajat kuuluvat. Elokuussa 2010 kokoomuksen silloinen puheenjohtaja ja EPP:n varanpuheenjohtaja Jyrki Katainen isännöi Helsingissä seminaaria, jossa pohdittiin EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämistä.

Kokouksen yhteydessä kokoomusta kutsuttiin venäläismediassa Yhtenäisen Venäjän ”sisarpuolueeksi”. Arven mukaan Yhtenäinen Venäjä ei kuitenkaan kuulu kokoomuksen veljespuolueisiin, eikä virallista yhteistyötä puolueiden välillä ole ollut.
Johannes Kotkavirta
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000850438.html

Jos jätetään naapurimaihin hyökkäämättä, niin silloin sopinee kokoomuksen veljespuolueeksi? :)
 
On käsittämätöntä, miten vasemmistolaiset tuntevat edelleen sympatiaa ja vetoa Venäjää kohtaan. Nykyinen Venäjähän on lähestulkoon täydellinen vastakohta sosialistiselle unelmalle, jota Neuvostoliittokin teoriassa edusti.

Mikä tahansa länsimaa on lähempänä vasemmiston ideologiaa kuin Putinin Venäjä.

Janne Riiheläinen‏ @veitera
En ole Kyllösen kanssa samaa mieltä pakotteista, mutta kohu sanomisistaan kohtuuton vrt monien oikeistolaisten miesten kannat asiaan. #turpo

niinpä...kyseessä "vain" presidenttiehdokas jonka ulostulosta ei saa nostaa kohua..
 
On käsittämätöntä, miten vasemmistolaiset tuntevat edelleen sympatiaa ja vetoa Venäjää kohtaan. Nykyinen Venäjähän on lähestulkoon täydellinen vastakohta sosialistiselle unelmalle, jota Neuvostoliittokin teoriassa edusti.

Mikä tahansa länsimaa on lähempänä vasemmiston ideologiaa kuin Putinin Venäjä.

Onhan vassareissa tietty vielä sitä vanhaa SKP:n henkeä malliin Jaakko Laakso. Mutta varmaankin asennoitumisen taustalla vaikuttaa monilla jo äidinmaidon myötä sisäistetty Yhdysvaltojen vastustaminen.
 
Back
Top