Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Halla-aholle erikoinen kunnianosoitus: Perussuomalaisten puheenjohtaja on Euroopan parlamentissa äänestänyt ryhmänsä mukana kaikista kuuliaisimmin

Jussi Halla-aho on 8083 äänestyksessä äänestänyt ryhmänsä mukana 7679 kertaa.Lehtikuva

JULKAISTU 37 MINUUTTIA SITTEN

EU-ajatuspaja Votewatch vertaa säännöllisesti, miten europarlamentaarikot äänestävät suhteessa ryhmänsä valtavirtaan. Tuoreessa selvityksestä nousee esiin kaksi suomalaista meppiä, mutta eri syistä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on äänestänyt ryhmänsä mukana kaikkein kuuliaisimmin.

Euroopan konservatiivien ja reformistien (ECR) linja on sopinut Halla-aholle 95 prosenttisesti. 8 083 äänestyksestä hän on äänestänyt ryhmänsä mukana 7 679 kertaa.
ECR:ssä on tällä hetkellä 75 meppiä, ja se on parlamentin kolmanneksi suurin.
Perussuomalaisten ryhmää tulevassa Euroopan parlamentissa ei vielä tiedetä. Parlamentin oikean laidan puolueissa on liikehdintää ja halua koota rivejä. Perussuomalaisten nykyinen ECR-ryhmä on menettämässä ison osan mepeistään, kun brittikonservatiivit lähtevät.

Vastoin puolueen valtavirtaakin on menty
Euroopan parlamentin suurimmassa ryhmässä EPP:ssa eli Euroopan kansanpuolueessa joukosta erottuu puolestaan Sirpa Pietikäinen (kok.).
Hän on äänestänyt usein vastoin puolueensa valtavirtaa.

Aiemminkin tilastoista erottunut Pietikäinen on kertonut äänestäneensä vahvojen perusoikeuksien kuten naisten oikeuksien ja muun muassa työelämän paremman sääntelyn, kunnianhimoisen ympäristönsuojelun ja eläinten oikeuksien puolesta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...na-kaikista-kuuliaisimmin/7300896#gs.ei4S0i80
 
Nyt livenä MTS:n seminaari jossa kaikkien eduskuntapuolueiden edustus mukana Jussi Niinistön kanssa.

https://yle.fi/uutiset/3-10664910

Halla-aholta taas jäätävän terävän analyysiä maanpuolustustahdon putoamisesta:

1) osallisuus: asevelvollisuuden muuttuessa yhä valikoivammaksi varusmiespalveluksesta osallisten määrä ja osuus laskee
2) omistajuus: kun kansallisvaltioita on ryökytetty ideologisesti jo vuosikymmenien ajan ja todettu, että tämä valtio oikeastaan kuuluu kaikille maailman ihmisille, alkavat monet varmasti miettiä minkä vuoksi tätä pitäisi puolustaa

Tämän jälkeisessä keskustelussa huomionarvoista oli myös, että varusmiespalveluksen läpikäyneiden maanpuolustustahto ei ole laskenut.

EDIT: Ja sittenpä Halla-aho oli ainoa, joka nimesi Venäjän Suomen suurimmaksi uhkaksi. Suurinta uhkaa kysyttäessä.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt livenä MTS:n seminaari jossa kaikkien eduskuntapuolueiden edustus mukana Jussi Niinistön kanssa.

https://yle.fi/uutiset/3-10664910

Halla-aholta taas jäätävän terävän analyysiä maanpuolustustahdon putoamisesta:

1) osallisuus: asevelvollisuuden muuttuessa yhä valikoivammaksi varusmiespalveluksesta osallisten määrä ja osuus laskee
2) omistajuus: kun kansallisvaltioita on ryökytetty ideologisesti jo vuosikymmenien ajan ja todettu, että tämä valtio oikeastaan kuuluu kaikille maailman ihmisille, alkavat monet varmasti miettiä minkä vuoksi tätä pitäisi puolustaa

Tämän jälkeisessä keskustelussa huomionarvoista oli myös, että varusmiespalveluksen läpikäyneiden maanpuolustustahto ei ole laskenut.

Oliko mitään siitä että nykyisissä varusmiesikäluokissa alkaa olla näitä vapaan kasvatuksen helmiä. Siis näitä joiden mielestä heillä on ainoastaan oikeuksia, ei lainkaan velvollisuuksia.
 
Eipä mainittu keskustelussa, tähän mennessä.
 
2) omistajuus: kun kansallisvaltioita on ryökytetty ideologisesti jo vuosikymmenien ajan ja todettu, että tämä valtio oikeastaan kuuluu kaikille maailman ihmisille, alkavat monet varmasti miettiä minkä vuoksi tätä pitäisi puolustaa

Eihän sitä olekaan pakko puolustaa. Käpykaartin ovet ovat aina auki.

Mä en ymmärrä ihmisiä, joidenka mielestä valtiota pitäisi puolustaa "valtion itsensä takia". Mä en puolusta Suomea, vaan sitä mitä sana Suomi edustaa just tällä sekunnilla mitattuna.

Toisin sanoen, jos Suomi olisi paska viritelmä, nakkaisin peltosten pohjaan voiteet ja suksisin muualle täältä. Tossa on Ruotsi, Norja, Tanska ja Saksa likellä plan B:nä.

Kyse on siitä, että täällä on toimivat lait, niitä noudattava kansa, toimiva virkamieskunta, minimaalinen korruptio, korkea osaamistaso, ja niin edelleen.

Mulle ei ole tipankaan verta väliä keitä täällä asuu jos homma toimii niin hyvin kuin se nyt toimii. Jos haluaa katsoa valkonaamoja niin tossa on Viro sitä halajaville. Verotuksenkin luulis kelpaavan.
 
Älä huoli, en minäkään ymmärrä sinua.
 
Käyttäjä Elson juttuja kun seuraa, niin ei voi kyllä kuin ihmetellä miten koville voi yksi puolue pienen ihmisen psyykkeen pistää.
 
Niin. Tässä ketjussa saatetaan kritisoida puolueita. Joskus osumaa ottaa se oma ihq-popppoo ja se näemmä harmittaa kovasti. Eihän parasta puoluetta sovi kritisoida. :rolleyes:

edit: Ja jos oikein tarkkaan ketjua seuraat, niin saatat huomata, ettei PS ole suinkaan ainoa porukka joka saa lokaa niskaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Yllä twiitteristä:
@MarcoEnqvist70 6h
Replying to @asseri_kinnunen @JaniMakelaFi @Halla_aho
Suomi tosiasiassa pelkää enemmän Washingtonia kuin Kremliä.

Mikäs trolli tuo muuten on? Marco the W:n alter ego vaiko sen jolta putosi mutterit radanvarteen.

Nähtävästi koko tili on perustettu twittuilua varten - ja kohdehan
ei ole edes poliittinen toimija..
 
Viimeksi muokattu:
Suurin @vlad fani, tuli yhtä yllättäen ja pyytämättä varmaan kuin Annelin faxit..

Meniköhän häirintävideo-operaatio perseelleen, niin on jälleen palattava vanhoihin keinoihin? Siellä oli youtubeen tehtailtu urakalla videoita, videoissa käytetyt kuvailevat tekstit olivat sanomaltaan tuttua potaskaa, joten eiköhän niiden taustalla ole samainen henkilö (henkilöt) kuin näiden trollitilienkin. Videoiden tekijöistä yksi on 99% varmuudella kotoisin Seinäjoelta.
 
Se on jo tosi fani, jos sieltä käy seuraamassa.. mikä häirintävideo operaatio?
Taas hyvä esimerkki avohoidon toimimattomuudesta..
 
Youtubeen oli tehty ainakin kahdella (mahdollisesti useammallakin) tunnuksella lyhyitä ivavideoita banderisti-natsi-natohaukka-markosta, ja muutamasta muustakin henkilöstä. Sitä mukaan kun videoista teki raporttia ja ne poistettiin, tuli uusi video tilalle. Tilit oli MIND THE GAP ja toinen oli joku O-B... (en muista loppua).
 
Aa siis tamppooni.
Aikanaan Pahkasika kirjoitti P. Väyrysellä olevan Suomen suurimmat aivot. Painoa 33 kiloa. Paavo kävi niitä tapaamassa säännöllisesti autotallissaan..
 
Back
Top