Käytöstä poistettujen vermeiden muistelua

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Olisi varmaan ainutlaatuista, jos joku kalu poistettaisiin lennossa kokonaisuudessaan käytöstä, koska koulutuskäytössä tarvitaan kerrallaan ainoastaan murto-osa kaluston kokonaismäärästä. Loput ovat aina korjattavina/huollettavina tai pääosin sa-varastoissa. Toughbook -läppärit korvasivat Sanlat koulutuksessä, mutta ne jatkavat elämäänsä sa -varauksessa yhdessä analogisen radiokaluston kanssa. Veli @JR49 n esimerkki saattaa olla yksittäisen kouluttajan aktiivisuutta; jossain muualla taas pojat tuntevat laitteesta ainoastaan nimen. Alla näyttää kuitenkin
Sanla olevan bongattu ihan varuskunnassa. Suomen Sotilaan eilen julkaisemassa kuvassa Niinisalon Läheisten päivästä löytyy Sanla kun riittävästi zoomaa.


View attachment 15452
Toughbook näilläkin oli ollut pääosissa. Mutta myös Sanlaan oli käytetty useampi oppitunti. Olisko varajärjestelmänä pantu muistijälki vireille, fiksua minusta jos näin.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Tuosta Simuna-ketjun puisesta ahkiosta tuli mieleen tiedustella, milloin on siirrytty nykyisen materiaaliin ahkioissa?

Olisikohan tässä malli sota-aikaisesta?


Ja sitten nykyinen.
 

Rannari

Ylipäällikkö
Toughbook näilläkin oli ollut pääosissa. Mutta myös Sanlaan oli käytetty useampi oppitunti. Olisko varajärjestelmänä pantu muistijälki vireille, fiksua minusta jos näin.
Sanlassa ei muistijälki valitettavasti pitkälle kanna vaan pitää olla teräsbetoninen rutiini ennen kuin laitteen käyttö oikeasti onnistuu. Tyypillinen Nokian koodaama käyttöjärjestelmä siis :)

Tietoisuus laitteen olemassaolosta ja ominaisuuksista on toki hyvä juttu.
 

Woodsman

Kenraali
Lahjoittaja
Sanlassa ei muistijälki valitettavasti pitkälle kanna vaan pitää olla teräsbetoninen rutiini ennen kuin laitteen käyttö oikeasti onnistuu. Tyypillinen Nokian koodaama käyttöjärjestelmä siis :)

Tietoisuus laitteen olemassaolosta ja ominaisuuksista on toki hyvä juttu.
Toughbookkia pääsin viime harjoituksissa vilaisemaan siitäkin on jo vuosia paljon..kyllä itselle työnnettiin edelleen venttiseiska ja sanla. Ja onneksi niin, uudemmat systeemit olis vaatinut hieman sisäänajoa :D Eli vanha ukko jo :D
 
Viimeksi muokattu:

John Hilly

Kenraali
Vuonna 1986 kevyen ilmatorjuntapatterin kertausharjoitukseeni oli komennettu vast' ikään siviiliin päässyt viestimies hoitamaan SANLAA. Mies oli palvellut Pääesikunnassa ja niitä harvoja valtakunnassa, joka laitetta osasi käyttää.

Ajatelkaa, ei siitä niin kauan ole. Silloin se oli uusinta uutta, todellinen SUPER-viestilaite.
Kehitys kehittyy...
 

samovaari

Kapteeni
Lahjoittaja
Moro. Minulla siviilikäytössä tuo alemman kuvan malli. Ostin v.-86, valmistaja Sinex ja ostopaikka eräs kanoottiliike Klaukkalassa. Sen verran piti modifioida, että lyhensin perästä pari-kolmekymmentä senttiä ja laminoin suoran perälaudan sekä laitoin nykyaikaiset aisat. Hyvin tuo on palvellut jokatalvisella vaelluksella.
 

Benelli

Ylipäällikkö
Viestilaitekirjassani sanotaan, että Sanla on hylätty aivan näillä näppäimillä, joko 2015 tai 2016, en nyt jaksa tarkistaa. ;)
Mutta milloin viimeksi näitä on koulutettu vielä? Ja onko tosiaan, ettei mitään käyttöä kovassa tilanteessa ole jäänyt näille, että olisi pitänyt säilöä?
Ah noita aikoja, nykyinen uudempi laite ei varmaan pidä yhtä jänniä ääniä :) ja ole yhtä kömpelö käyttää. Toisaalta, jos se minulle aukesi, niin kyllä sitä sitten aukeaa kaikille :D

Sanomalaite M 90

Sanomalaite M 90 (lyh. SanLa) on Suomen puolustusvoimien käyttämä digitaalinen, mikroprosessoriperustainen laite, jolla voidaan lähettää ja vastaanottaa vapaa- sekä määrämuotoisia sanomia ja käsitellä niitä paikalliskäytössä. Sanomaliikenteen siirtoteinä voidaan käyttää puhelin- ja radioyhteyksiä. Sanomien lähettäminen ja vastaanottaminen tapahtuvat salattuna lähettävän laitteen muistista vastaanottavan laitteen muistiin (QUASI ON-LINE). Sanomalaitetta käytetään puheviestityksen asemasta aina kun voidaan, koska sen lähetykset ovat salattuja sekä vaikeasti häirittävissä.

Salattu sanoma lähetetään viestiyhteyttä käyttäen laitteen lähetysmuistista vastaanottavan laitteen muistiin, jossa se muutetaan automaattisesti selväkieliseen muotoon. Sanoma voidaan lukea vastaanottavan laitteen näytöltä, tulostaa kirjoittimelle ja tarvittaessa lähettää eteenpäin. Tyypillinen tavanomaisen sanoman lähetysaika on muutamia sekunteja.

Sanomalaitteesta on olemassa kevyempi versio, partiosanomalaite, joka on suunniteltu tiedustelijoita varten. Se on normaalia sanomalaitetta pienempi ja kevyempi; siinä on vähemmän muistia, pienempi näyttö ja pienempi näppäimistö. Lisäksi on olemassa ilmavalvontapääte, jota käytetään aisti-ilmavalvontatehtävissä havaintojen viestittämiseen.

Sanomalaitteen on suunnitellut ja valmistanut Nokia.

Ominaisuudet
  • Digitaalinen, sanomia purskeena lähettävä ja vastaanottava laite
  • Kytketään radio- tai puhelinyhteyksille
  • Lähettää sanoman salattuna vastaanottavan laitteen muistiin
  • Lähetysmuisti 8 × 2 000 merkkiä
  • Vastaanottomuisti 9 sanomalle
  • Suurin siirtonopeus 600 bittiä/s
  • Näyttö 32-merkkinen
  • Näppäimistö 55-näppäiminen
  • Sisäinen jännitelähde 6 V
  • Ulkoinen jännitelähde 10–30 V
  • Tehokulutus noin 1 W / 6 V
  • Virtalähteen kesto 8–24 h
  • Laitteeseen voidaan kytkeä tietokone tai kirjoitin
  • Paino noin 3 kilogrammaa
  • Valmistusmaa Suomi
Ja nyt jätkät, NUPIT KAAKKOON, sillä tätä legendaarista ääntä ei voi unohtaa!

@TomTom , tämä on ollut joskus viestiäänenä puhelimiin saatavina. Miten olis :D...
Paikallisjoukkojen käytöstä tuskin poistuu ihan lähiaikoina ja toisaalta vihollinen ei välttämättä hirveästi käyttä resursseja jonkun PaikP:n salausten murtamiseen.
 

proileri

Eversti
Paikallisjoukkojen käytöstä tuskin poistuu ihan lähiaikoina ja toisaalta vihollinen ei välttämättä hirveästi käyttä resursseja jonkun PaikP:n salausten murtamiseen.
Jep, on vielä käytettävää kamaa peräpään joukoille ja ressukoulutuksessa. Käsittääkseni salauksen ja muiden ominaisuuksia osalta vielä kohtuullisen toimivaa tuohon tarkoitukseen, joskaan ei tietenkään mitenkään mahdoton murtaa.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Jep, on vielä käytettävää kamaa peräpään joukoille ja ressukoulutuksessa. Käsittääkseni salauksen ja muiden ominaisuuksia osalta vielä kohtuullisen toimivaa tuohon tarkoitukseen, joskaan ei tietenkään mitenkään mahdoton murtaa.
Joo, tilanne on tosiaan muuttunut sitten siitä, kun tuo tieto on mainittuun kirjaan viety. Ei poistu.
 
No nyt ois ollu myynnissä vanhaa maastopukua, lakkia, naamioverkkoa, reppua, kulkuneuvoja yms. yms.


Puolustusvoimien käytöstä poistaman materiaalin huutokauppa sekä SA-kaupan ylijäämätavaran myyntiteltta 7.5.2019, Tampere.

8.5 myydään huutokohteet nro. 1 – 340. Mm. n. 30 kpl erilaisia perävaunuja/hinattavia laitteita, moottorikelkkoja 1 kpl, mönkijöitä 4 kpl, vaihtolavoja 10 kpl, maasto kuorma-auto Zil, syöksyvene, perämoottori, voimakoneita 4 kpl, kuljetuskontteja, kitkaketjuja, paisto uuneja, lämpösäteilijöitä, kenttästerilisaattoreita ( 30 - 40 luvulta) 6 kpl, suurtalouskeittiö kalusteita, 500 ltr säiliöitä, tykin edeltäjiä 1 kpl + tykin pyörät napoineen 2 kpl, ajoneuvojen varaosia, ajoneuvojen renkaita sekä muuta kuljetus- ja korjaamoalan materiaalia. 9.5 myydään huutokohteet nro 341 – n. 557. Mm. n. 50 kpl erilaisia moottoriajoneuvoja, kuorma-autoja 8 kpl, maasto kuorma-autoja 9 kpl, henkilöautoja 5 kpl, pakettiautoja 19 kpl, pyörätraktoreita 3, trukki, mönkijöitä 4 kpl, moottorikelkkoja 3 kpl, moottoripyöriä 2 kpl, syöksyveneitä 3 kpl, perämoottoreita 3 kpl, erilaisia perävaunuja 8 kpl, vaihtolavoja 6 kpl, kontteja 6 kpl, voimakone, kenttästerilisaattoreita ( 30 - 40 luvulta) 2 kpl, kuumakappi Termaks 4 kpl, paisto uuneja, tykin edeltäjiä 2 kpl, tykin pöriä napoineen 4 kpl, tykin 130 K 54 naamiojärjestelmä 1 kpl, Vinka kaluston Boxer moottori 1 kpl (Nro. L-31816-51A, käyntiaika 1399,51 tuntia, kalenteriaika 104,88 kk, valmistuspäivä 28.12.2004), ajoneuvojen varaosia sekä muuta kuljetus- ja korjaamoalan materiaalia. Lisäksi 9.5 myydään Millog Oy:n lukuun n. 36 huutoa erilaista korjaamoalan materiaalia ja mm. pyörätraktori Valmet 802 , LM Trac 485 trukki, kevyhyllyä 10 lavaa... Huutokauppamyynnin lisäksi myydään materiaalin näyttöpäivänä klo 15.00 ja huutokauppapäivinä klo 16.00 saakka kiinteällä hinnalla: mm. sarkapukuja, maastopuvun takkeja ja housuja, varsikenkiä, nahkasaappaita, päähineitä, työkaluja ym.
 

Stokes

Luutnantti
Häviääkö SANLA, sitä on vaikea sanoa mutta miten mahtaa käydä keskusosien jotka ovat jo kuitenkin noin 90 vuoden ikäisiä?
 

Ingsoc

Ylipäällikkö
Kyllä sanlaa koulutetaan vieläkin jopa varusmiehille.

Toki kyllähän siitä tulee suorastaan nostalginen olo kun muistelee niitä juttuja mitä kuuli niistä "korpraalin arvoisista teekkareista jotka operoivat keslaa".:salut:
 
Top