Käytöstä poistettujen vermeiden muistelua

Torrakko

Kapteeni
Kun IT:stä kerran puhutaan. Ostin vuosia sitten "IT-tykin hylsyn" ja pohjasta löytyy leimat 30HK62, P, SH1/66. Mitään en tuosta vain löydä.

Ostin tuon hylsyn Raatteentien myymälästä ja epäilys on että ei tuo ole talvisotaa nähnytkään. Eipä se haittaa kun keräilen näitä.
 

Kaira

Kenraali
Kun IT:stä kerran puhutaan. Ostin vuosia sitten "IT-tykin hylsyn" ja pohjasta löytyy leimat 30HK62, P, SH1/66. Mitään en tuosta vain löydä.

Ostin tuon hylsyn Raatteentien myymälästä ja epäilys on että ei tuo ole talvisotaa nähnytkään. Eipä se haittaa kun keräilen näitä.
Sellainen on ollut Suomella käytössä kuin 30ITK62 Hispano-Suiza.
http://www.ilmatorjuntamuseo.fi/etusivu/tykit/
 

Torrakko

Kapteeni
Kiitos Kaira, nyt selvisi tuonki alkuperä :salut:

Jossain blogissa sanotaan että: Suomi hankki vuosina 1962-1964 Sveitsistä 30 mm Hispano-Suiza-tykkejä, joissa oli italialainen Galileo P 36 -laskin- ja suuntausjärjestelmä. Varsinkin jälkimmäisen kouluttaminen oli hankalaa, koska kouluttajalla ei koulutustilanteessa ollut alkuksi mitään keinoa tietää, mitä suuntaaja teki. Oltiin vahvasti sitä mieltä, että yhtä ainoaa suuntaajaa ei saatu koulutettua hallitsemaan järjestelmää kunniolla. Erään tutkijan lausunto asejärjestelmästä oli tyrmäävä: "Näin ollen tutkijalle oli yllätys päätyä teoreettisesti tulokseen, ettei oikein asennetulla ja trimmatulla P 36 -suunturilla ja suuntaajan virheettömällä toiminnalla yleensä ole mahdollista saada 30 ItK/62:lla osumia lentokoneeseen."

Onpa ollu surkea iitee pyssy. Ei edes parhaalla mahdollisella toiminnalla tule viholliskoneita tonttiin. Mahtasi se turhauttaa sodassa.
 

Old Boy

Kenraali
Tulipa noista vanhoista it-tykeistä mieleen, että oliko meillä ollenkaan käytössä keveitä sotasaalis it-kanuunoita? En nimittäin muista missään nähneeni
Ilmeisesti itänaapurin 37 mm:n Bofors-johdannaista ja sen ammuksia jäi sotasaaliiksi vain kourallinen, joten organisoitu käyttö ei ollut mahdollista.
En tiedä oliko tässä tykissä vielä jotain vikaa, merivoimatkin vaihtoi saattajien 37mm kaksoistykit perus-Boforsseihin. Näin maallikkona luulisi että kaksi tykkiä on parempi kuin yksi, mutta ehkä vaan haluttiin yhtenäistää koulutus ja ammushuolto.
Vastataan tähänkin jotain; matkan vuoksi viiveellä. Ase on vuosimallia 1939, mutta sitä alettiin valmistaa vasta 1940. Toimitukset menivät alussa tärkeämmille rintamille, eikä meitä vastaan. Siten hyök-
käysvaiheessa 1941 vain yksittäisiä aseita jäi sotasaaliiksemme. Ahti Lappi mainitsee kyllä Itä-Karjalassa ainakin yhtä käytetyn it-aseena, kunnes patruunat loppuivat. Lisää olisi saanut saksalaisilta, joilla
oli tämä tykki käytössä nimikkeellä 3,7 cm FlakK M39 (r). Meillä määrä oli siis niin vähäinen, ettei niistä saanut ainuttakaan tuliyksikköä vara-aseineen eli @152H55 n veikkaus on oikea.

Tämän tykin historiakin on mielenkiintoinen. Nopeasti ampuvan it-aseen suunnitteleminen osoittautui 20-luvulla lähes ylivoimaiseksi. Meilläkin oli käytössä Vickersin 40 mm ja Madsen 20 mm, jotka olivat
ainoastaan mittakaavassa suurennettuja jv-aseita. Ensimmäisenä onnistui Bofors, joka julkaisi menestystuotteensa 40 mm itkanuunan 30 -luvun alussa. Venäläistä 37 mm:stä on pidetty tämän tykin pi-
raattikopiona, koska ulkonaisesti aseet muistuttavat toisiaan lähes 1:1. Bofors valmisti kuitenkin myös 25 mm laivastoversion, jonka tulinopeus oli 3 ls/sek (40 mm 2 ls/sek). Neuvostoliitto osti tämän ver-
sion lisenssin ja kehitti siitä mittakaavaa suurentamalla 37 mm version. Patruunaksi tosin valittiin Coltin 37 mm, vaikka se oli tehottomampi ja muiltakin ominaisuuksiltaan huoinompi kuin Boforsin 40 mil-
linen. Ilmeisesti standardoinnin vuoksi, koska heidän lentokonetykkinsä käyttivät tätä patruunaa.

50 % suuremmalla tulinopeudella oli kuitenkin hintansa. Boforsin tykissä on patruunoiden syöttöä varten kaksi aukkoa, joihin asetettiin 2 kpl 4 patruunan siteitä. Kun toinen tyhjeni oli 2 sek aikaa asettaa
paikoilleen uusi side. Jos ei ehtinyt ei tykki lauennut ennenkuin oli valmiina lisää ammuttavaa. Tätä ominaisuutta ei siis ollut 25 mm versiossa. Ruotsalaiset tuumi, että kevyempää patruuna ehtii ladata riit-
tävän nopeasti. Venäläiset mittakaavaa suurentaesssa ajatteli korjata asian lisäämällä yhden patruunan latausnippuun. Seurauksena oli, että 8 kg painava patruunaside piti ehtiä ladata 1,5 sek aikana edel-
lisen tyhjentyessä. Jos ei ehtinyt, piti lukko virittää uudelleen, koska em automatiikka puuttui. Lataajat senkin tekivät suht nopeasti, mutta tästä syystä aiheutui usein kiusallinen parin kolmen sek tulitauko
juuri kun maali oli ehtinyt parhaalle etäisyydelle.

Veli @fulcrum kysyi, miksi saattajien kaksoistykit vaihdettiin Boforseihin. Kyseessä oli ihan eri tykki, silloin nykyaikainen L70 Bofors, jonka patruuna oli paljon tehokkaampi ja lavetti mahdollisti kaukosuunta-
uksen sekä osasi pitää itsensa automaattisesti vaakatasossa. Venäläisessa laivastolavetissa tämä homma tehtiin manuaalisestyi kahdella käsipyörällä. Merenkäynnissä melko epätoivoinen tehtävä. Vaihto
vanhaan L60 Boforsiinkin olisi tosin kannattanut em latausjärjestelmästä johtuen. Lisäksi venäläisten ennakkolaskin oli alkeellisempi, kuin Boforsin alkuperäisessä 40 millisessä. Siinäkin mielessä neukut osti-
vat siis väärän lisenssin.
 

Rannari

Ylipäällikkö
Veli @fulcrum kysyi, miksi saattajien kaksoistykit vaihdettiin Boforseihin. Kyseessä oli ihan eri tykki, silloin nykyaikainen L70 Bofors, jonka patruuna oli paljon tehokkaampi ja lavetti mahdollisti kaukosuunta-
uksen sekä osasi pitää itsensa automaattisesti vaakatasossa. Venäläisessa laivastolavetissa tämä homma tehtiin manuaalisestyi kahdella käsipyörällä. Merenkäynnissä melko epätoivoinen tehtävä. Vaihto
vanhaan L60 Boforsiinkin olisi tosin kannattanut em latausjärjestelmästä johtuen. Lisäksi venäläisten ennakkolaskin oli alkeellisempi, kuin Boforsin alkuperäisessä 40 millisessä. Siinäkin mielessä neukut osti-
vat siis väärän lisenssin.
Tuota venäläistä vakautusta joskus kirjaa lukiessani naureskelin. Siinä on tosiaan ollut melko epätoivoinen homma kun laiva on Jäämerellä lastuna laineilla :confused: Onkohan tuollainen systeemi ollut aikanaan miten laajalti maailmalla käytössä?
 

Old Boy

Kenraali
Tuota venäläistä vakautusta joskus kirjaa lukiessani naureskelin. Siinä on tosiaan ollut melko epätoivoinen homma kun laiva on Jäämerellä lastuna laineilla :confused: Onkohan tuollainen systeemi ollut aikanaan miten laajalti maailmalla käytössä?
Veli @Rannari n mielenkiintoinen kysymys tarkoitti siis sitä, että laivan keinuessa ja myös muuttaessa suuntaansa pysyy maali suuntaajan näkökentässä samalla paikalla. Se osoittautui kyllä mahdottomak-
si selvitää perinpohjaisesti. Kotikirjastosta ei paljon apua löytyny eikä netissäkään ole näin detaljoitua tietoa. Joka tapauksessa sama käsitasausperiaate oli panssarilaivoissa, kun ne valmistuivat. Silloin
haitta ei ollut suuri: pääasiallinen toiminta-alue oli saariston suojassa, jossa allokko ei niin keinuta laivaa. Ja alkuperäinen it-aseistus 40 mm:ksi suurennettu Maxim-kk oli kangasvöineen niin häiriöherkkä
ettei pitkiin sarjoihin päässyt muutenkaan. Kun psl:n it uusittiin 1941 saatiin kaksois-Boforseille hyrrävakautetut lavetit. Mistä, eivät lähteet kerro. Hyvä arvaus olisi Saksa, jossa tällainen lavetti oli kaikkien
isojen laivojen it-aseissa. Oli jopa aikamoinen ylläri liittoutuneille, kun pääsivät katsomaan 1945.

Venäläisiltä jäi tämä tekniikka kehittämättä vielä 1950 -luvullakin. Kun heidän keskustulenjohtonsa käytti myös käsitasausta oli tuloksena järjestelmä, jolla ei todellisuudessa voinut osua mihinkään. Sillä kun
tulenjohtajan suuntauslaitteen tasaaja teki pieniä (tai suuria) virheitä ja tykillä toinen mies samoin, eivät virheet tietenkään koskaan olleet samansuuruisia samaan suuntaan. Laivan suunnanmuutokset jäivät
vielä kokonaan huomiotta. Tämä johtui siitä, ettei ihmisellä ole kun kaksi kättä, joten paraskaan tasaaja ei voinut eliminoida kääntymisen aiheuttamaa suuntavirhettä. Näin voi toimia suurvallan laivasto, jonka
edellinen suurempi meritaistelu oli Tsushima v 1905.
 

Patu

Kapteeni
Lahjoittaja
Kevättalvella-86 olin Tikkakoskella betatestaamassa iv-sanlaa. Kuulemma olennaisin muutos edelliseen kokeiluversioon oli, että härvelissä oli abc-näppäimistö. Ihmiset eivät tuolloin vielä osanneet qwertyä.
Samaa laitetta tuli käytettyä Tikkakoskella -99. QWERTY:n taitajana tuo ABC-näppäimistö oli hanurista ja syvältä. Lyhyenkin viestin naputteluun meni ikuisuus.

 

Patu

Kapteeni
Lahjoittaja
@peelo Kunpa muistaisin. Veikkaisin Aisti-ilmavalvontapäätettä. Voi olla, että on pelkkä ilmavalvontapääte.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ilmavalvontapääte taitaa olla.
 

Old Boy

Kenraali
kun täällä on näköjään it:n veteraaneja, niin onko joku päässyt tutustumaan 20mm BSW:hen? Näitäkin pidettiin kai ihan hyvinä tykkeinä ja poistuivat joskus kasarina?
Minun varusmiesaikanani 1970 -luvun alussa BSW:t olivat 35 mm Oerlikon -jaosten suojajaoksina ja automaattipatterin oppilaat saivat siihen koulutuksen RAuk/HelItR:ssä.

Edit: Oli II MS:ssa ehkä paras 20 mm tykki.
No ei kyllä olla it-veteraaneja, mutta kirjoitetaan tästäkin jotain...

Aseen tie meille oli pitkä ja ihan kotimaisista syistä. It meillä syntyi vasta 20-luvun jälkipuoliskolla eikä armeijan korkeimmassa johdossa ollut kummoista tämän aselajin tietämystä eikä aina kiinnostusta-
kaan. Meillä oli (liian vähän) raskaita keskuslaskinpattereita sekä kotimaisia 7,62 mm VKT -konekivääreitä. Mutta ei mitään tältä väliltä. Asiaa pohti Asetyyppikomitea, jonka johdossa oli tykistökenraali Neno-
nen. Valmista ei tullut vaan pähkäiltiin olisiko esim 13 mm raskaat kk:t parempia. Siis aivan kuten samanaikainen kiista pst-aseista. V 1937 tapahtui vähemmän tunnettu episodi, kun Nenonen erään oman
virkansa toimenkuvaa koskevan pitkäaikaisen kiistan aikana teki Mannerheimit eli uhkasi erolla, jos hänen näkemyksiään ei hyväksytä. Kukaan ei ole korvaamaton ja ero yllättäen myönnettiinkin. Nyt piti
keksiä ansioituneelle kenraalille sopivan korkea virka. Sellainen löytyi Plm:stä ja hänestä tuli päätoiminen Asesuunnittelukunnan pj. Jäseninä mm Aimo Lahti sekä eräs evl PE:stä, joka oli itsetietoisen Lahden
kanssa valmiiksi riidoissa.

Kansainväliset suhdanteet auttoivat pähkäilijöitämme, kun Rheinmetal v 1939 ilmoitti, että vielä olisi mahdollista saada sarja heidän 20-millistään. Sen jälkeen kaikki toimitukset menevät Wehrmachtille. Nyt
lähti 170 kpl tilaus pikavauhtia. 50 niitä ehti tulla ennenkuin Hitler Talvisodan alettua pysäytti toimitukset Stalinin vaatimuksesta. Ase suunniteltiin alunperin Sveitsissä Versaillesin rauihansopimuksen kiertä-
miseksi. Sekin alunperin kehitetty I MS aikaisesta kk:sta mutta ampui avoimelta lukolta eli patruunoiden loputtua liikkuvat jäivät taakse. Tulinopeus oli 4,5 ls/sek mikä parani 7,5 ls/sek, kun Välirauhan aikana
saapui uudempaa mallia olevia aseita. Aseessa oli tehokas patruuna, jota käyttivät myös Lahden 20 mm pst ja it kiväärit. Lippaaseen mahtui 20 patruunaa ja syöttöaukkoja ainoastaan yksi. Painavan lippaan
vaihtaminen alensi siten selvästi käytännön tulinopeutta. Tykki tunnettiin meillä nimellä BSW, joka itse asiasaa oli lavetin valmistaja Berliner Suhler Waffen (und Fahrzeugwerke.)

Talvisodassa ammuttiiin näillä alas runsaasti koneita; lukumäärää ei nyt heti löytyny. Mutta aseet tunnettiin myös häiriöherkkinä, joskin myöhemmin tulleet 1938 -mallit toimi paremmin. Jatkosodan aikana saa-
tiin myös erinomainen saksalainen Flakvisier38 sähköinen ennakkolaskin. Siitä ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa apua, kun laitteeseen voitiin syöttää maalin suuntia ja nopeuksia ainoastaan arviosuureina. Sodan
jälkeen BSW:t saivat yksinkertaisen kotimaisen heiluritähtäimen jota käytti myös 20 mm VKT-kalusto. Ammuttiin siis sarja, katsottiin minne meni ja korjattiin, jos maali vielä oli tehokkaan kantaman sisällä. Näin
siis teoriassa; valitettavasti ei ole koskaan tullut ketään tavattua, joka olisi tällä sodan jälkeen ampunut. Aseen tehokas amet oli parin sekunnin lentoaika eli noin 1200 m. Vaikutuskin maalissa oli pieni eli pudotus
edellytti enemmän kuin yhtä osumaa.

Sitä en kyllä ymmärrä millä perusteella BSW olisi II MS paras 20 mm tykki. Sehän kilpaili Sveitsiversiona sekä brittien että jenkkien toimituksista Oerlikonin kanssa 1930-luvun alussa. Ja hävisi nämä kilpailut se-
kä myös ylipäänsä tuotantomäärissä sodan aikana.

Edit
Voisi vielä lisätä tämän tykin hankintakuvioista Talvisodan alla, että ne maksettiin vaihtokaupalla kupari- ja nikkelitoimituksin. Tämä oli Saksan vaatimus ja ehto kaupalle.
 
Viimeksi muokattu:

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Lainasin juuri kirjan Linnakesaaret: Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa. En vielä ehtinyt kuin selailla, kun osui viimeisillä sivuilla tämä lause silmiin:
Myös moottoroidusta rannikkotykistöstä luovuttiin, vaikka se monessa suhteessa oli taistelunkestävämpää, monipuolisempaa ja tehokkaampaa kuin perinteinen kenttätykistö.
Edellisillä sivuilla on taustoitettu, että liikkuvaan maaliin kyettiin ampumaan keskeytymätöntä tulta ja että hajasijoitusta ja maastokelpoiset raskaat tuliyksiköt osoittautuivat usein ylivoimaisiksi kenttätykistön ampumaleirien kilpailuissa.
Veli @Old Boy , tämä ikään kuin kaipaisi sinulta kommenttia. Kiinnostaa tietää, että oliko näin, vai onko tuo ymmärrettävä enemmän Ove Enqvistin aselajiylpeyden sävyttämänä?
 

Old Boy

Kenraali
Kiinnostaa tietää, että oliko näin, vai onko tuo ymmärrettävä enemmän Ove Enqvistin aselajiylpeyden sävyttämänä?
Tästä itselleni osoitetusta kysymyksestä nousee muistoja ajoista, jotka ei koskaan palaa...
RT osallistui Rovajärven tykistöleireille parillisina vuosina. Silloin mukana oli yhteensä 6 harjoituspstoa, tosin ainoastaan 12 -tykkisinä. Kun lisätään krh mukaan lähenteli loppuammunnan putkimäärä sataa. Siis silloinkin Länsi-Euroopan suurin samalla kertaa harjoitteleva tykistökokonaisuus, vaikka tällaisista asioista ei puhuttukaan. Leiri kesti neljä viikkoa. Tosin aikaa ei voi suoraan verrata nykyleireihin, koska sunnuntait oli vapaat ja moni lauantaikin
tehtiin ainoastaan huoltohommia.

Tuottelias tutkija sekä kirjailija Ove Enqvist on vasta vähän yli kuusikymppinen eikä muista väärin. Aselajiylpeyttä ehkä siinä, että muistaa valikoiden, mutta ei taida @Old Boy kaan olla tästä synnistä vapaa. Leirin kohokohta oli
Nenosen kilpailu, jossa piti ampua kahteen 100x100 m suuruiseen maaliin. Kisassa siis 5 pstoa kt:sta ja yksi rt-psto. Kun maa-ammunnat oli rt:n kakkostehtävä tuntuisi luonnolliselta, että rannikkotykkimiehet jää armotta viimei-
siksi. Hehän harjoittelivat näitä juttuja ainoastaan tällä Rovajärven leirillä. Näin ei kuitenkaan ollut vaan rt oli aina tuloslistan puolivälissä; usein paremmallakin puolella. En kyllä muista heidän voittäneen. Löytyisiköhän Leirikerto-
mukset jo Kansallisarkistosta?

Tekniikka sekä parempi kalusto tuon asian selittivät. Joka siis ei mahtunut Enqvistin tekstiin. Eikä tähänkään ainakaan tänään, koska on jo myöhä.
 

Old Boy

Kenraali
raskaat tuliyksiköt osoittautuivat usein ylivoimaisiksi kenttätykistön ampumaleirien kilpailuissa
Kenttätykistön kulta-aika ei siis ole nyt kuten tiedotusvälineistä voisi päätellä vaan Kylmän Sodan viimeisinä vuosikymmeninä. Oli nimittäin todellinen mahdollisuus harjoittelemalla saavuttaa OSAAMISTA... Muiden leirien lisäksi Rovajärvelle parillisina vuosina 5000 miestä
kesällä ja 3000 talvella. Parittomina vähän vähemmän. Mukana oli leirin loppuvaiheessa myös it -joukkoja, koska kevyen it:n päätehtävä oli kenttätykistön tuliasemien suojaaminen. Nythän tällaista tarvetta ei enää ole vaan it käy omaa sotaansa Lohtajalla. Liikkuvaa rt:tä
koulutettiin Vaasan pienessä varuskunnassa. Henkilökunta oli pätevää; omiakin sukulaisia palveli siellä aikoinaan. Neljän viikon leiri lähes vapaine viikonloppuineen oli kuin YH -aika ilman sodanpelkoa. Yhteishenki oli tällaisen yhdessäolon jälkeen mahtava. RT tuli selvästi
näyttämään meille kenttätykkimiehille kuinka tykillä oikeasti ammutaan tarkasti.

Koulutustasokilpailussa ratkaisi siis osumat 100x100 m maalialueelle. RT käytti sa-kalustoaan eli 152 H 37 -tykkejä jotka oli paljon vähemmän kuluneita kun kenttätykistön tyypilliset harjoitustykit kaksi sotaa käyneet vuosimallit esim 1902 ja 1910. Hajonta oli kt:llä varmaan
kaksinkertainen. 152H37 oli nimikkeestä huolimatta kanuuna jonka kaksinkertainen lähtönopeus tarkoitti myös paljon pienempää säävirhettä. Ampumatekniikka ja ampuma-arvojen laskenta antoi lisää etua Vaasalaisille. He olisivat voittaneetkin usein mutta tarkka ammunta
ei ollut ainoa arvostelukohde. Tulenjohdossa mittauksissa ja viestitoiminnassa meni usein jotain vähän pieleen. Kun kilpailevien tuliyksiköiden suhde oli 5:1 oli onneksi kt:n kunnian kannalta aina psto tai pari , jotka onnistuivat sijoittumaan vaasalaisia peremmin.

Muita Ove Enqvistin pointteja enemmän luettelonomaisesti:

Taistelunkestävyys.
Moottoroitu rt -psto kykeni samanlaiseen hajasijoitukseen kun Uuden Tst -tavan alueelliset joukot nyt, tosin lyhyemmillä välimatkoilla kun nykyään. Toiminta tapahtui puhelinyhteyksin sillä joukkoa ei saanut paljastaa radion käytöllä.

Monipuolisuus ja tehokkuus.
Tarkoittanee kykyä ampua maalle ja merelle. Ei voitane lukea kt:n viaksi kuitenkaan.

Liikkuvaan maaliin keskeytymätön tuli.
Rt:n leipälaji. Maalia seurattiin tulenjohdossa ja mitattiin kaiken aikaa. Tykillä luettiin suuntaajille (sivu ja koro) arvoja tasaisella rytmillä ja pojat suuntasivat sen mukaan jatkuvasti. Kt:lla oli olemassa ampumametodit liikkuvaan maaliin. Niitä ei kuitenkaan juuri harjoiteltu
joten tämä oli enemmän teoriaa. Ja vaikka olisikin harjoiteltu kykeni hyvin koulutettukin kt-psto ampumaan ainoastaan 30 sekunnin välein porrastettuna maalin arvioituun liikesuuntaan.

Hajasijoitus ja maastokelpoisuus.
Ensimmäinen tuli jo käsiteltyä. Maastokelpoisuus tarkoitti suomalaista keksintöä 1960-luvulta, josta ei koskaan tullut maailmanmenestystä eli nestemoottoria. Pyörän napaan sijoitetut hydraulipumput pyörittivät suoraan tykin pyörää. Sellaiset sijoitettiin kotimaisen kenttätykin
122 K60 pyöriin ja annettiin nykyisen JTR:n edeltäjälle kokeiltavaksi. Ennen mun aikaa siellä mutta kerrottiin ettei ollu menestys. Oli varsinainen riesa koska toimi harvoin kunnolla ja kaikki oli hyvin tyytyväisiä, kun jatkokehittely annettiin rt:lle. Siellä saivat sen kuitenkin toimi-
maan ja rt:n 130 K54 tykit varustettiin tällä laitteistolla. Meni varsinkin lumessa paremmin kuin mikään muu pyörävetäjä. Kuski sai kyllä olla tarkkana sillä pyrki työntämään auton ojaan ulkokurvissa kun tykissä ei ollu tasauspyörästöä.

Kuten edellisestä käy ilmi, olisi meillä liikkuva rt varmaan vieläkin, ellei sitä olisi pantu Laivaston vallan alle 1990 -luvun lopussa. Merivoimat oli jäänyt viroissa jälkeen kaluston teknillistyessä ja lopettamalla tämä puhuttu koulutus saatiin sähkö- tutka- ja ohjusalan henkilöstöä
lisää. Varuskunnan lopetus sitten vielä lisäsäästöinä päälle.

Lopuksi vielä kevennys:
Vaasan Rannikkopatteristo lyhennettiin VaaRanPsto. Puhekielessä (ainakin kt:ssa) siis Vaarallinen Patteristo. Lempinimi syntyi ekalla kerralla kun olivat Rovajärvellä. Kun ei ollu merta mistä ottaa osviittaa ampuivat vahingossa leirin esikunnan alueelle 180 astetta väärään suun-
taan. Henkilövahinkoja ei syntyny ainoastaan yksi rakennus vaurioitui. Näin siis 1970 -luvun tornihuhu.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kenttätykistön kulta-aika ei siis ole nyt kuten tiedotusvälineistä voisi päätellä vaan Kylmän Sodan viimeisinä vuosikymmeninä. Oli nimittäin todellinen mahdollisuus harjoittelemalla saavuttaa OSAAMISTA... Muiden leirien lisäksi Rovajärvelle parillisina vuosina 5000 miestä
kesällä ja 3000 talvella. Parittomina vähän vähemmän. Mukana oli leirin loppuvaiheessa myös it -joukkoja, koska kevyen it:n päätehtävä oli kenttätykistön tuliasemien suojaaminen. Nythän tällaista tarvetta ei enää ole vaan it käy omaa sotaansa Lohtajalla. Liikkuvaa rt:tä
koulutettiin Vaasan pienessä varuskunnassa. Henkilökunta oli pätevää; omiakin sukulaisia palveli siellä aikoinaan. Neljän viikon leiri lähes vapaine viikonloppuineen oli kuin YH -aika ilman sodanpelkoa. Yhteishenki oli tällaisen yhdessäolon jälkeen mahtava. RT tuli selvästi
näyttämään meille kenttätykkimiehille kuinka tykillä oikeasti ammutaan tarkasti.

Koulutustasokilpailussa ratkaisi siis osumat 100x100 m maalialueelle. RT käytti sa-kalustoaan eli 152 H 37 -tykkejä jotka oli paljon vähemmän kuluneita kun kenttätykistön tyypilliset harjoitustykit kaksi sotaa käyneet vuosimallit esim 1902 ja 1910. Hajonta oli kt:llä varmaan
kaksinkertainen. 152H37 oli nimikkeestä huolimatta kanuuna jonka kaksinkertainen lähtönopeus tarkoitti myös paljon pienempää säävirhettä. Ampumatekniikka ja ampuma-arvojen laskenta antoi lisää etua Vaasalaisille. He olisivat voittaneetkin usein mutta tarkka ammunta
ei ollut ainoa arvostelukohde. Tulenjohdossa mittauksissa ja viestitoiminnassa meni usein jotain vähän pieleen. Kun kilpailevien tuliyksiköiden suhde oli 5:1 oli onneksi kt:n kunnian kannalta aina psto tai pari , jotka onnistuivat sijoittumaan vaasalaisia peremmin.

Muita Ove Enqvistin pointteja enemmän luettelonomaisesti:

Taistelunkestävyys.
Moottoroitu rt -psto kykeni samanlaiseen hajasijoitukseen kun Uuden Tst -tavan alueelliset joukot nyt, tosin lyhyemmillä välimatkoilla kun nykyään. Toiminta tapahtui puhelinyhteyksin sillä joukkoa ei saanut paljastaa radion käytöllä.

Monipuolisuus ja tehokkuus.
Tarkoittanee kykyä ampua maalle ja merelle. Ei voitane lukea kt:n viaksi kuitenkaan.

Liikkuvaan maaliin keskeytymätön tuli.
Rt:n leipälaji. Maalia seurattiin tulenjohdossa ja mitattiin kaiken aikaa. Tykillä luettiin suuntaajille (sivu ja koro) arvoja tasaisella rytmillä ja pojat suuntasivat sen mukaan jatkuvasti. Kt:lla oli olemassa ampumametodit liikkuvaan maaliin. Niitä ei kuitenkaan juuri harjoiteltu
joten tämä oli enemmän teoriaa. Ja vaikka olisikin harjoiteltu kykeni hyvin koulutettukin kt-psto ampumaan ainoastaan 30 sekunnin välein porrastettuna maalin arvioituun liikesuuntaan.

Hajasijoitus ja maastokelpoisuus.
Ensimmäinen tuli jo käsiteltyä. Maastokelpoisuus tarkoitti suomalaista keksintöä 1960-luvulta, josta ei koskaan tullut maailmanmenestystä eli nestemoottoria. Pyörän napaan sijoitetut hydraulipumput pyörittivät suoraan tykin pyörää. Sellaiset sijoitettiin kotimaisen kenttätykin
122 K60 pyöriin ja annettiin nykyisen JTR:n edeltäjälle kokeiltavaksi. Ennen mun aikaa siellä mutta kerrottiin ettei ollu menestys. Oli varsinainen riesa koska toimi harvoin kunnolla ja kaikki oli hyvin tyytyväisiä, kun jatkokehittely annettiin rt:lle. Siellä saivat sen kuitenkin toimi-
maan ja rt:n 130 K54 tykit varustettiin tällä laitteistolla. Meni varsinkin lumessa paremmin kuin mikään muu pyörävetäjä. Kuski sai kyllä olla tarkkana sillä pyrki työntämään auton ojaan ulkokurvissa kun tykissä ei ollu tasauspyörästöä.

Kuten edellisestä käy ilmi, olisi meillä liikkuva rt varmaan vieläkin, ellei sitä olisi pantu Laivaston vallan alle 1990 -luvun lopussa. Merivoimat oli jäänyt viroissa jälkeen kaluston teknillistyessä ja lopettamalla tämä puhuttu koulutus saatiin sähkö- tutka- ja ohjusalan henkilöstöä
lisää. Varuskunnan lopetus sitten vielä lisäsäästöinä päälle.

Lopuksi vielä kevennys:
Vaasan Rannikkopatteristo lyhennettiin VaaRanPsto. Puhekielessä (ainakin kt:ssa) siis Vaarallinen Patteristo. Lempinimi syntyi ekalla kerralla kun olivat Rovajärvellä. Kun ei ollu merta mistä ottaa osviittaa ampuivat vahingossa leirin esikunnan alueelle 180 astetta väärään suun-
taan. Henkilövahinkoja ei syntyny ainoastaan yksi rakennus vaurioitui. Näin siis 1970 -luvun tornihuhu.
Näitä on kyllä ilo lukea!:salut:
 

veeteetee

Eversti
122K60 NeMo n:o 003:

upload_2017-4-27_8-7-23.png

Aseen pääsuunnnittelija Heikki Collanus (13.05.1924-19.02.2007) kertoi, että yhdistelmä ajettiin aikoinaan testeissä suohon kannatintappia myöten ja tykki työnsi vetäjää edellään! JTH (Jossakin Tässä Huoneessa) on jopa kenttäkoeraporttikin, mutta katsotaan löydänkö...
 

jone

Alokas
Viestilaitekirjassani sanotaan, että Sanla on hylätty aivan näillä näppäimillä, joko 2015 tai 2016, en nyt jaksa tarkistaa. ;)
Mutta milloin viimeksi näitä on koulutettu vielä? Ja onko tosiaan, ettei mitään käyttöä kovassa tilanteessa ole jäänyt näille, että olisi pitänyt säilöä?
Ah noita aikoja, nykyinen uudempi laite ei varmaan pidä yhtä jänniä ääniä :) ja ole yhtä kömpelö käyttää. Toisaalta, jos se minulle aukesi, niin kyllä sitä sitten aukeaa kaikille :D

Sanomalaite M 90

Sanomalaite M 90 (lyh. SanLa) on Suomen puolustusvoimien käyttämä digitaalinen, mikroprosessoriperustainen laite, jolla voidaan lähettää ja vastaanottaa vapaa- sekä määrämuotoisia sanomia ja käsitellä niitä paikalliskäytössä. Sanomaliikenteen siirtoteinä voidaan käyttää puhelin- ja radioyhteyksiä. Sanomien lähettäminen ja vastaanottaminen tapahtuvat salattuna lähettävän laitteen muistista vastaanottavan laitteen muistiin (QUASI ON-LINE). Sanomalaitetta käytetään puheviestityksen asemasta aina kun voidaan, koska sen lähetykset ovat salattuja sekä vaikeasti häirittävissä.

Salattu sanoma lähetetään viestiyhteyttä käyttäen laitteen lähetysmuistista vastaanottavan laitteen muistiin, jossa se muutetaan automaattisesti selväkieliseen muotoon. Sanoma voidaan lukea vastaanottavan laitteen näytöltä, tulostaa kirjoittimelle ja tarvittaessa lähettää eteenpäin. Tyypillinen tavanomaisen sanoman lähetysaika on muutamia sekunteja.

Sanomalaitteesta on olemassa kevyempi versio, partiosanomalaite, joka on suunniteltu tiedustelijoita varten. Se on normaalia sanomalaitetta pienempi ja kevyempi; siinä on vähemmän muistia, pienempi näyttö ja pienempi näppäimistö. Lisäksi on olemassa ilmavalvontapääte, jota käytetään aisti-ilmavalvontatehtävissä havaintojen viestittämiseen.

Sanomalaitteen on suunnitellut ja valmistanut Nokia.

Ominaisuudet
  • Digitaalinen, sanomia purskeena lähettävä ja vastaanottava laite
  • Kytketään radio- tai puhelinyhteyksille
  • Lähettää sanoman salattuna vastaanottavan laitteen muistiin
  • Lähetysmuisti 8 × 2 000 merkkiä
  • Vastaanottomuisti 9 sanomalle
  • Suurin siirtonopeus 600 bittiä/s
  • Näyttö 32-merkkinen
  • Näppäimistö 55-näppäiminen
  • Sisäinen jännitelähde 6 V
  • Ulkoinen jännitelähde 10–30 V
  • Tehokulutus noin 1 W / 6 V
  • Virtalähteen kesto 8–24 h
  • Laitteeseen voidaan kytkeä tietokone tai kirjoitin
  • Paino noin 3 kilogrammaa
  • Valmistusmaa Suomi
Ja nyt jätkät, NUPIT KAAKKOON, sillä tätä legendaarista ääntä ei voi unohtaa!

@TomTom , tämä on ollut joskus viestiäänenä puhelimiin saatavina. Miten olis :D...
Sanomalaite järjestelmä tulee olemaan jemmassa/käytössä niin kauan kuin lv217/317 kalusto on käytössä. Sitä ole hylätty ja tuskin hylätään 20 vuoteen?, koska yhtä luotettavaa, yksinkertaista, toimintavarmaa ja elinjaksoltaan vastaavaa laitetta ei löydy markkinoilta.
 

JR49

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Sanomalaite järjestelmä tulee olemaan jemmassa/käytössä niin kauan kuin lv217/317 kalusto on käytössä. Sitä ole hylätty ja tuskin hylätään 20 vuoteen?, koska yhtä luotettavaa, yksinkertaista, toimintavarmaa ja elinjaksoltaan vastaavaa laitetta ei löydy markkinoilta.
Mikä sattuma, juuri eilen juttelin erään 20-vuotiaan tuoreen reserviläisen kanssa. Heille oli Sanlaa käyty läpi oppitunneilla. Kirja oli siis väärässä.
 

Old Boy

Kenraali
Mikä sattuma, juuri eilen juttelin erään 20-vuotiaan tuoreen reserviläisen kanssa. Heille oli Sanlaa käyty läpi oppitunneilla. Kirja oli siis väärässä.
Olisi varmaan ainutlaatuista, jos joku kalu poistettaisiin lennossa kokonaisuudessaan käytöstä, koska koulutuskäytössä tarvitaan kerrallaan ainoastaan murto-osa kaluston kokonaismäärästä. Loput ovat aina korjattavina/huollettavina tai pääosin sa-varastoissa. Toughbook -läppärit korvasivat Sanlat koulutuksessä, mutta ne jatkavat elämäänsä sa -varauksessa yhdessä analogisen radiokaluston kanssa. Veli @JR49 n esimerkki saattaa olla yksittäisen kouluttajan aktiivisuutta; jossain muualla taas pojat tuntevat laitteesta ainoastaan nimen. Alla näyttää kuitenkin
Sanla olevan bongattu ihan varuskunnassa. Suomen Sotilaan eilen julkaisemassa kuvassa Niinisalon Läheisten päivästä löytyy Sanla kun riittävästi zoomaa.


IMG_4549 – Kopio.JPG
 
Top