Kahta poliisia ammuttu Porvoossa

Mitä vieras valta hakisi porvoolaiselta teollisuusalueelta?

Ainoa asia minkä näen aseiden anastamisella on tarve autenttiseille aseille jossakin keikassa. Tuo motivaatio kuitenkin on aika tuulesta temmattu, koska seuraava ongelma on virve radiot ja muut kamat mitä tarvitsee autenttisella keikalla.
 
Tuohon aseiden hankkimiseen motiivina: pari Glockia/Waltheria saa rosvot 100-kertaa helpommin, riskittömämmin ja huomaamattomammin muualta kuin ampumalla maijalla paikalle kurvaavaa poliisipartiota. En usko että edes tyhminkään kriminaali noin ajattelisi. Joku muu on oltava motiivi kuin tuo.
 
Terroristi voisi saada vähemmälläkin vaivalla aseen, mutta jaksaako ne pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta.

Poliisi+ase=helkkarin hyvä kohde.

Eikös sillä Turun "puukkosattumuksen" sankarilla ollut vaikeuksia tyhjentää puhelimen muisti tjsp..

(Älykkäät) terroristit voisivat saada vaikka mitä aikaiseksi, mutta pääpiirteittäin koulut ovat jääneet käymättä.

Luulisi olevan helpompaa toteuttaa tällainen isku julkisella paikalla partioivaa poliisia vastaan - tai vaikka poliisien syödessä? Hälytystehtävällä poliisimies on todennäköisesti enemmän varuillaan ja esimerkiksi yllättäminen takaa on vaikeampaa. Toki todistajia on vähemmän keskellä ei mitään, mutta jos varsinainen terroriteko on tarkoitus toteuttaa pian, niin liekö sillä väliä.
 
Foliohattu päässä edelleen: Forenom on majoittanut jotain erittäin mielenkiintoista lähi-idässä aiemmin vaikuttanutta henkilöä. Henkilöstä kiinnostunut taho on nyttemmin löytänyt etsimänsä. Lähi-idässä aiemmin vaikuttanut henkilö havainnut tarkkailun ja soittanut omasuojaksi suomen luotettava poliisi paikalle, jolloin tilanne eskaloitunut.
Ainakaan se Forenomin edustaja ei jossain uutisessa halunnut kommentoida asiaa millään tavalla..
Muuten olen kyllä sitä mieltä, että poliisin tiedotustilaisuus oli kyllä jotenkin kummallinen. Ainakin se tilastojen lukeminen; olisi yhtä hyvin voinut lukea vaikka merisäätä. Tai vanhoja Jalluja
 
Kun case on ohi niin nää teoriat lähinnä taas huvittaa.

No niin tietysti, mutta kyllä poliisikin pohtii kaikki hassutkin teoriat läpi rikoksia ja tapahtumia selvittäessään. Ei siis kannata pilkata keskustelufoorumin teorioita. Joku meistä varmaa osuu taas oikeaan arvauksessaan. Ja joku tietääkin jo, mutta ei kerro.
 
Ihan mutulla kyllä veikkaisin jonkin rikollisporukan ja poliisin yhteentörmäystä niin, että poliiseilla oli pistoolit kotelossa. Baltian venäläisiä tai Ruotsin kautta Balkanin puolihulluja. Aseet viittaa huumeisiin. Pakoreitit samoihin suuntiin. Näillä ei ehkä ole ollut käsityksiä Suomi-poliiseista jota ovat sitten käskyttäneet luovuttamaan aseensa. Jälkimmäisillä voisi olla noita partojakin. Ensimmäinen poliisi saanut pahasti siipeensä ja partiokaveri ehti hieman suojautua. Tämä 98% arvaten koska ehkä kaksi prosenttia on tiedotettu.
 
. Ainakin se tilastojen lukeminen; olisi yhtä hyvin voinut lukea vaikka merisäätä. Tai vanhoja Jalluja
Olisihan se ollut viihteellisempää seurattavaa jos olisi parhaalla Esko Mörkö-äänellä kerrottu kuinka Skodan takaikkunat saivat huurteisen peittonsa. :D
 
Minusta tämä näyttää murtokeikalta alueella ja poliisi sattuu paikalle. Jollain menee överiksi aseensa kanssa ja tapahtuu ampuminen. Jälkikäteen ottaa päähän mutta tapahtunutta ei saa peruttua. Nyt vaan karkuun.....
 
Jälkiviisaushan se on parasta. Voi haukkua sitten muut. Ettekö nähneet noin selvää asiaa? Näillä tiedoilla teorioita saa varmaan yhtä monta kuin on kertoojakin. Mutta ainakin keskustelussa tulee uusia näkökohtia ja ajatuksia.
 
No spekuloidaan, kuka olisi iskun takana... Yön Susien voimannäyttö.
 
Taitaa elämänkoululaiset olla vauhdissa.

2036c847.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Joku muu on oltava motiivi kuin tuo.

Toinen motiivi mikä tuli mieleen on opetus taikka varoitus, mutta se viittaa että ko partio olisi tuntenut tekijät. Toimijat eivät teloittaneet vaikka olisivat siihen pystyneet. Aseet otettiin pois että niitä ei voitu käyttää toimijoita vastaan.
 
No niin tietysti, mutta kyllä poliisikin pohtii kaikki hassutkin teoriat läpi rikoksia ja tapahtumia selvittäessään. Ei siis kannata pilkata keskustelufoorumin teorioita. Joku meistä varmaa osuu taas oikeaan arvauksessaan. Ja joku tietääkin jo, mutta ei kerro.
En tietenkään pilkkaa!! Meinaan vaan että todennäköisemmin tapahtumat saavat vähemmän eeppiset raamit.
 
Toivotaan, että rajat menivät säppiin välittömästi tapauksen jälkeen. Porvoosta kun tuo etäisyys Vaalimaalle ole kovinkaan pitkä.
 
No jos pitää paikkansa, että hälytyksen teki poliisia kiinnostava henkilö/tuttu niin kyse voi olla poliisin vasikka tai muuten sisäpiiriläinen. Tämä tietenkin vaikeuttaa tuntomerkkien jakelua jos itse ammutut eivät ole tuntomerkkejä päässeet antamaan.

Lisäys: Vaikea ymmärtää, että kukaan aseistettu päätyisi hankkimaan lisää aseita niitä poliisilta anastamalla. Uskottavampaa olisi jokin yllätys/pattitilanne joka eskaloitui kun suomi-poliisi ei nostanutkaan heti käsiä ylös. Vielä hyökkääjien lukumääräkin kun on auki niin umpikuja saattoi olla fyysisestikin totta.

Ps toinen poliiseista loukkaantui vakavasti.
Tarkoittaako poliisia kiinnostava samaa kuin tuttu?
 
Murhainfo:
Puolustusvoimien NH90 kopteri lensi juuri Jyväskylän keskustan yli about Laukaan suuntaan. Liittynee tapaukseen. Varmaan harvinaisempaa, että harjoitellaan pyhänä.
 
Minusta kotimaisten rikollisjärjestöjen kanssa ei välttämättä sovi se, että epäillään ampujien poistuneen maasta.

Lisäksi ajoneuvotarkastukset olivat nopeita. Katsottiin ulkonäköä. Tiedettiin, mitä haetaan.

Prosenttikerhot eivät julista sotaa poliisille. Samaa hommaa he tekevät, mutta eri puolella pöytää. Rikollispuolella.

Muuttuja voisi olla tämä mamujen Satudarah. Käsittääkseni se ei ole edes vanhempien prosenttikerhojen hyväksymä.

UB ei ole MC-kerho ollenkaan, vaan ylipäänsä rikollisten yhteisö. En oikein jaksa uskoa siihenkään.

Ulkomaat on mun veikkaukseni. Balkan tulee ekana mieleeni.Toki Suomeen on syntynyt ja syntyy väkivaltaisia mamujengejä,

Voivat olla vielä jäähtymässä. Onhan meillä tuhansia kateissa muutenkin eikä ainakaan viranomainen tiedä missä.
 
Toivotaan, että rajat menivät säppiin välittömästi tapauksen jälkeen. Porvoosta kun tuo etäisyys Vaalimaalle ole kovinkaan pitkä.

Ei taida raja-asemat ryssälään olla yöllä auki muutenkaan?
 
Back
Top