Kalustohankintojen(kin) "ohjailu"

[hessukessu]

Tuli mieleeni tuossa äkkiseltään, että suurinta osaa kalustohankinnoista hoidetaan siten, että ensin mietitään mitä halutaan ja sitten katsotaan mitkä sopivat siihen tarkoitukseen ja sitten valitaan niistä sopivin. Tämähän on tietysti myös julkisella sektorilla muutenkin homman toimintakaava. Simppeliä ja kuulostaa hyvältä, eikös vaan?

Pieni tarina selventämään juttua. Muistellaampa, miten vaikka semmoinen hanke kuin TVO:n ydinvoimala Olkiluotoon saatiin ajettua läpi semmoisena kuin se toteutui: Neuvostoliitto tyrkytti omia voimaloitaan eikä niitä haluttu, koska ne olivat turvattomia ja loivat liikaa yhteyttä Neuvostoliittoon, haluttiin pesäeroakin. Mutta mitä ihmettä poliitikot ja viranomaiset saattoivat tehdä? Eivät ne nyt voineet kieltää Neuvostoliittolaisia voimaloita, sehän olisi ollut ulkopoliittinen skandaali. Näennäisesti ainakin ne täyttivät tietyt turvamääräykset ja olihan ennestäänkin Loviisassa toimivat (joskin modifioidut) Neuvostovoimalat. Hinnalla ei olisi voitu ei-Neuvostoliittolaista voimalaa perustella, koska NL olisi antanut voimalansa edullisimmin. Mitä tehtiin? No, määriteltiin kyseisen voimalaitoksen vaatimusspeksit sellaisiksi, että NL:llä ei käytännössä ollut tarjota siihen sopivaa voimalaa lainkaan! Kas näin saatiin pelattua poliittisesti korrektisti väärä voimala pois ja valittua länsivoimala. Näppärää, eikös totta?

No sitten vaikka tämä NASAMS-hankinta. Vaatimuksenahan oli, että systeemi on käytössä olikos se nyt kahdessa maassa jne. jne. No ei kait semmoisia kauheasti ole. Spyder saatiin pelattua ulos heti kättelyssä. Niinno varmaan jotain epäselvää Nato-yhteensopivuuttakin haluttiin. Venäläiset vaihtoehdot pelattu pois pelistä heti kättelyssä. jne. jne. jne. Kappas keppanaa, jäljelle jääkin juuri "sopivasti" muutama systeemi, joista on sitten helppo selitellä se "paras" vaihtoehto...juu tuo SAMP/T on liian kallis (huppista kuin sattuvaa) jne. jne. Miettikäähän, jos Suomi vaikka päättäisi hankkia uusia panssarivaunuja, mutta esittäisi vaatimuksena, että niiden paino ei saa ylittää 50t ja vaunun pitää olla nyt valmistuksessa ja käytössä. Mikäs vaunu olisi pakko valita? No venäläinen Txx tietenkin (Ei Leo tai Abrams käy mitenkään).

Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? Ymmärrättekö, miksi näen aina punaista kun vastaus johonkin "miksei Suomi hankkinut tätä systeemiä X tuon sijasta mikä nyt valittiin" on "no kun ei se täyttänyt niitä vaatimuksia mitä systeemille asetettiin"? Vai olenko mielestänne ihan hakoteillä?

 

[Creidiki]

Onhan näitä, 70-luvulla kotimaisen betonitehtaan sisäiset standardit olivat sellaisenaan rakennusmääräyksissä ja niinpä halpaa ulkomaista ei saatu tuoda maahan. Tietysti spekseistä voidaan tinkiä, eikös hävittäjähankinnankin pitänyt olla alunperin yksimoottorisia eikä McDonnel-Douglasille lähetetty edes tarjouspyyntöä, mutta hupsis heiltä sitten ostettiin kaksimoottorisia tukialushävittäjiä.

 

[Slammer]

En tiedä oliko yksimoottorisuus ikinä varsinainen vaatimus vai vaan oletus siitä minkälaiset koneet ovat soveltua. Sekä yksimoottorisuuslähtökohta ja Hornetin sulkeminen pois olivat suoria seurauksia siitä, että kaksimoottoriset koneet (Hornet mukaan luettuna) arvioitiin etukäteen liian kalliiksi. Sikäli kyse ei ollut varsinaisesta speksin muuttamisesta koska yksimoottorisuus liittyi vain kustannuksiin, ei koneelta vaadittaviin ominaisuuksiin.

Yleensä on hyvin vaikea sanoa mitkä vaatimukset ovat mukana ohjaamassa hankintaa tiettyyn suuntaan ja mitkä ovat ihan oikeasti vaatimuksia. Vaatimusten muuttaminen jälkikäteen niin, että se suosii jotain tiettyä vaihtoehtoa voi tietenkin antaa vinkkejä siitä. Esimerkiksi Redigo-hankintaa pedattaessa keksittiin jostain yhtäkkiä, että yhteyskoneen tulee olla taitolentokelpoinen. Mutta se, että vaatimukset jättävät vain harvoja vaihtoehtoja ei vielä tarkoita, että näin olisi tehty tarkoituksella. Lähinnä pitäisi tarkastella sitä ovatko vaatimukset perusteltuja, mutta siitäkin eri ihmisillä voi tietenkin olla hyvin erilaisia näkemyksiä.

 

[kimmo.j]

Hessukessu on tietyllä tavalla jäljillä, vaikeus asiassa on tietysti vaihtoehto.
Missä tahansa hankinnassa pitäisi ensin olla tarve, tapeen määritettyä millainen kilkutin tarvitaan, voi alkaa vertailemaan mitä tarjolla ja mihin hintaan.
Tarpeesta taas voi olla erilaisia mielipiteitä, puhumattakaan siitä millainen työkalu johonkin tiettyyn hommaan on paras.

Ei sinänsä, kun omassa työssä kohtaa julkishallinnon hankintaa, voi joskus miettiä mikähän on oikeasti peruste tuollekkin hankinnalle. Todellisuudessa ainakin kuntapuolella virkamiehet päättävät helposti millaisen auton haluavat ja sen jälkeen mainoksesta/ohjekirjasta haetaan halutut speksit. Oikea peruste on "mä/me halutaan toi".

Ongelma on vaihtoehto sitten nykyiselle järjestelmälle. Kilpailutus tuo oikein toteutettuna tasa-arvoa toimittakunnalle, se tuo myös parempia tuotteita, koska se luo kilpailua.
Suunnitelma talouden tuotteet eivät olleet huonompia sen takia, että ne oli tehty Uralilla, vaan koska ei ollut oikeaa kilpailua.

 

[SJ]

Tuosta NASAMS -kaupasta mainittakoon, että tiputtihan tuo vaatimus useammasta käyttäjämaasta myös ainakin BAMSE -systeemin pois pelistä. Paljonko se olisi maksanut vermeineen on tietenkin mysteeri, mutta ainakin ohjukset olisi luultavasti olleet halvat ja korkealle yltävät. Itse olin etenkin niistä sensoreista vaikuttunut, en sen takia että ne olisi jotenkin muita edistyneempiä, vaan siksi, että ne oli kaikki maston nokassa.

Jotenkin veikkaan, että PV:llä oli SAMP/T kiikarissa, mahdollisesti koska tiesivät että pitkän matkan systeemiin ei tule olemaan rahaa, mutta sitten rahaa ei ollut edes siihen, joten NASAMS hankittiin.

 

[Slammer]

Suunnitelma talouden tuotteet eivät olleet huonompia sen takia, että ne oli tehty Uralilla, vaan koska ei ollut oikeaa kilpailua.

Kilpailua markkinatalouden mielessä ei tietenkään ollut, mutta ei tuo ihan täysin myöskään pidä paikkaansa. Neuvostoliitossa oli useita keskenään kilpailevia suunnittelutoimistoja ja esimerkiksi panssarivaunuissa T-64 ja T-62 -sarjojen kilpailu on tästä hyvä esimerkki. Kilpailun ja ylipäänsä markkinatalouden puute toki vaikutti taustalla siihen, että neuvostotaloudessa tekninen kehitys ja tuotteiden taso ei ylipäänsä länsimaiselle tasolle ja oli siinä varmasti myös jonkin verran kulttuuritekijöitä taustalla, ts. lukumäärää arvostettiin yli laadun. Ja muutaman suunnittelutoimiston välinen kilpailu ei tietenkään ole sama asia kuin täysin vapaa, kansainvälinen kilpailu. Tosin juuri puolustusvälineteollisuudessahan kilpailua rajataan mm. oman maan tuotteita suosimalla.

 

[SJ]

Kilpailua markkinatalouden mielessä ei tietenkään ollut, mutta ei tuo ihan täysin myöskään pidä paikkaansa. Neuvostoliitossa oli useita keskenään kilpailevia suunnittelutoimistoja ja esimerkiksi panssarivaunuissa T-64 ja T-62 -sarjojen kilpailu on tästä hyvä esimerkki. Kilpailun ja ylipäänsä markkinatalouden puute toki vaikutti taustalla siihen, että neuvostotaloudessa tekninen kehitys ja tuotteiden taso ei ylipäänsä länsimaiselle tasolle ja oli siinä varmasti myös jonkin verran kulttuuritekijöitä taustalla, ts. lukumäärää arvostettiin yli laadun. Ja muutaman suunnittelutoimiston välinen kilpailu ei tietenkään ole sama asia kuin täysin vapaa, kansainvälinen kilpailu. Tosin juuri puolustusvälineteollisuudessahan kilpailua rajataan mm. oman maan tuotteita suosimalla.

Sikäli kun tiedän, niin raskasteollisuushan oli varsin kehittynyttä ja seurasi hyvin tiukkaan ohjeita joita eräs H. Ford oli heille opettanut. Suurin ongelma oli se, että kysyntää ja tarjontaa ei voitu tai saanut seurata tai ainakaan asialle ei saanut tehdä mitään. Tämä tarkoittaa sitä, että sesonkituotteita on myynnissä ympäri vuoden ja kaikki aina siihen samaan valtion asettamaan hintaan. Tässä nyt saattaisi olla kohta käyttää sanaa "tuotannonohjaus", mutta en nyt suurin surminkaan ole varma, että oliko tämä oikea termi. Markkinataloudessa on tyypillistä, että mikäli jollekin tuotteelle näyttää olevan kysyntää enemmän kuin on tarjontaa, niin tarjontaa lisätään. Tällöin tuotteen hinta saattaa nousta, ellei ole jo noussut, jotta voidaan lisätä tuotantoa. Tämä taas ei ole mahdollista neukkusysteemissä, koska tehtaat tuppaavat työntämään samaa tuotetta samalla nopeudella niin kauan kunnes tehdas palaa maantasalle. Ja sitten se, että vaadittaisiin tuotteesta lisää hintaa on selvää kapitalistista keinottelua ja riistoa. Siispä niitä romuja mitä neukkulassa kutsuttiin autoiksi joutui odottamaan vuosia (olikos se jopa 10 vuotta) kunnes sen saa käydä hakemassa autokaupasta. Siispä rahaa ihmisillä saattoi olla, mutta mitä sillä sitten pystyi ostamaan?

 

[kimmo.j]

Kilpailua markkinatalouden mielessä ei tietenkään ollut, mutta ei tuo ihan täysin myöskään pidä paikkaansa. Neuvostoliitossa oli useita keskenään kilpailevia suunnittelutoimistoja ja esimerkiksi panssarivaunuissa T-64 ja T-62 -sarjojen kilpailu on tästä hyvä esimerkki. Kilpailun ja ylipäänsä markkinatalouden puute toki vaikutti taustalla siihen, että neuvostotaloudessa tekninen kehitys ja tuotteiden taso ei ylipäänsä länsimaiselle tasolle ja oli siinä varmasti myös jonkin verran kulttuuritekijöitä taustalla, ts. lukumäärää arvostettiin yli laadun. Ja muutaman suunnittelutoimiston välinen kilpailu ei tietenkään ole sama asia kuin täysin vapaa, kansainvälinen kilpailu. Tosin juuri puolustusvälineteollisuudessahan kilpailua rajataan mm. oman maan tuotteita suosimalla.

Tuo on totta, tarkoin kommenttini lähinnä yleiseksi. Olihan myös käsiaseiden ja lentokoneiden osalta kilpailua suunnittelu tasolla.

 

[Slammer]

Suurin ongelma oli se, että kysyntää ja tarjontaa ei voitu tai saanut seurata tai ainakaan asialle ei saanut tehdä mitään.

Talouden yleiselle tehottomuudelle tuolla oli tietenkin suuri vaikutus. Puolustusvälineteollisuuteen (jonka näkökulmasta nyt lähinnä ajattelin) se ei suoraan vaikuttanut, koska joka tapauksessa tuotetaan mitä valtio tilaa.

 

[SJ]

Talouden yleiselle tehottomuudelle tuolla oli tietenkin suuri vaikutus. Puolustusvälineteollisuuteen (jonka näkökulmasta nyt lähinnä ajattelin) se ei suoraan vaikuttanut, koska joka tapauksessa tuotetaan mitä valtio tilaa.

Lähinnä mainitsin ihan sen takia, että kenellekään jää tälläistä näkemystä neukkulasta:

 

[baikal]

Kyllä hessukessu olet ihan oikeilla jäljillä. Joskus tosiaan vaikuttaa siltä, että jo tarjouskisavaihe järjestellään sillä tavoin, että voidaan perustella joku hankinta, joka halutaan tehdä. Eihän tämä nyt vain mikään puolustusministeriön oma leipälapsi ole, kyllä esimerkeissä löytyy. Pitäisikin varmasti olla joku mekanismi julkisella puolella, joka sytyttää punaisen valon heti, kun aletaan saperrella jonkin asian parissa liikaa. Hankkeen kaatuminen perusteltaisiin siten, että kun jo tarjouskisavaihe on noin vaikea, niin eihän sitä asiaa edes tarvitakaan.....

 

[fulcrum]

Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? Ymmärrättekö, miksi näen aina punaista kun vastaus johonkin "miksei Suomi hankkinut tätä systeemiä X tuon sijasta mikä nyt valittiin" on "no kun ei se täyttänyt niitä vaatimuksia mitä systeemille asetettiin"? Vai olenko mielestänne ihan hakoteillä?

Et ole hakoteillä. Asiassa on kuitenkin kaksi puolta. Nykyään yleensä julkisissa tarjouskilpailuissa valinnan tulee tapahtua tiukasti ennalta määrättyjen kriteereiden pohjalta: näin pyritään eliminoimaan korruption vaikutus, mikä on tietysti ihan hyvä ja oikein: mutta se myös poistaa ns. "terveen järjen" käytön mahdollisuuden. Tarjouskilpailuista tulee 'peli' joka 'pelataan' rikki. Toimittajan ei tarvitse yrittää oikeasti tarjota mahdollisimman hyvää tavaraa sopivaan hintaan, vaan vain sellaista joka sopii kriteereihin "as written" mahdollisimman hyvin. Se mitä sitten tapahtuu on sivuseikka. Tämä voi johtaa varsin absurdeihinkin tilanteisiin: toimittaja voi esimerkiksi luvata jonkun suorituskyvyn joka ei missään nimessä tule toteutumaan, mutta on laskenut että sillä tavoin mahdollisuudet voittaa kilpailu ovat paremmat, vaikka sitten joutuisikin maksamaan sakkoja tai sanktioita kun lupauksia ei voida täyttää (ja niitä voi myös yrittää oikeudessa kumota).

Hankintoja valmistelevat yleensä henkilöt jotka tietävät mitä on tarjolla ja miten se sopii heidän suunnitelmiinsa. He eivät välttämättä halua että suunnitelmia tulee sotkemaan joku tarjokas joka voi olla paperilla hyvä, mutta etukäteen huonoksi tiedetty tai suorituskyvyltään tuntematon. Olen itse pari kertaa päässyt sivusta vähän seuraamaan tällaista prosessia: esimerkiksi taannoin virasto X laittoi tarjouskilpailun laitteesta Y joka on erittäin olennainen viraston toiminnalle. Etukäteen osattiin arvata että eräs toimittaja tulee tekemään erittäin edullisen tarjouksen, ja tiedettiin myös että ao. taho toimittaa sutta ja sekundaa. Niinpä tarjouskilpailun kriteerit pyrittiin laittamaan sellaisiksi että laatu painottuisi mahdollisimman paljon. No sekään ei auttanut sillä toimittajan tarjous oli niin halpa ja paperilla minimivaatimukset täyttävä että asiasta päättävien henkilöiden oli pakko se hyväksyä, muuten juttu olisi mennyt oikeuteen. Todellisuudessa kyseisten romujen kanssa tappelu tulee pitemmän päälle luultavasti kalliimmaksi kuin mitä hankintahinnassa säästettiin. Mutta ei voi mitään, systeemi on sellainen.

 

[Deeiii]

Olen noita tarjouskilpailuihin liittyviä vaatimusmäärittelyjä jonkusen naputellut. Humppa toimii niin, että aika usein tilaajalla on melko hyvä käsitys siitä, mikä hilavitkutin halutaan ostaa, mutta kun kilpailutuslainsäädäntö pääsääntöisesti estää suorahankinnat.

Joten naputellaan tarjouspyyntö sellaiseksi, että "sattumalta" se toivottu masiina on ainoa, joka täyttää kaikki ehdot. Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tälläisessä olen ollut osallisena. En puolustustarvikehankinnoissa, mutta tuskinpa siellä sen kummempaa on.

Tavarantoimittajat muuten tietävät tasan tarkkaan, millä nuoteilla orkesteri soittaa, joten jokaisen kaupallisen edustajan unelma on päästä vaikuttamaan tuohon tarjouspyyntövaiheeseen. Näkisin tämän olevan 100% se syy, miksi esim. alan lehdissä näkee vaikkapa ohjusvalmistajien mainoksia, vaikka itse hankinnasta ei ole vielä mitään virallista tietoa...

Tässä teatterissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Henk. koht. olen sitä mieltä, että optimaalisessa maailmassa jättäisin vähemmälle tätä teatteria ja ostaisin suoraan sitä, mitä halutaan. Toki tässä on omat riskinsä.

 

[Deeiii]

Tuo venäläisten suunnittelutoimistojen kisaaminen toistensa kanssa muuten oli aikamoisen veripäistä hommaa. Kokonaisuushan oli paljon vähemmän "suunniteltu" kuin monasti arvaillaan.

 

[Hande]

Uusimmassa Siivet-lehdessä 8/2013, on Pertti Jokisen ( ilmavoimien komentaja 1987-1991 ) haastattelu, jossa todetaan tämän ketjun aiheeseen liittyen:

"Koska Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, halusivat sotilaat kaikin keinoin estää sen, että vasemmiston painostuksesta koneet jouduttaisiin hankkimaan idästä. -Asetimme konehankinnan ehdoksi, että koneen on oltava yksimoottorinen. Sellaista ei Neuvostoliitolla oolut tarjota, Jokinen myhäilee. Kun suuri ja mahtava kesken hankintaprosessin luhistui, voitiin katseet suunnata jälleen myös kaksimoottoristen suuntaan."

Noin helposti se periaatteessa käy. Kun isommissa hankinnoissa tarjouspyyntövaihetta edeltävät aina tunnustelut ja epäviralliset keskustelut, niin speksit saadaan kyllä kohdilleen ja hankinta ohjautuu kuin itsestään haluttuun suuntaan. Niin kuin useampikin tuolla edellä kuvailee, niin päätös syntyy usein jo ennen tarjouspyyntövaihetta. Koko rumba pitää tietysti pyöräyttää läpi, jotta homma menee myös muodollisesti oikein, eikä kukaan pääse asiasta valittamaan.

 

[fulcrum]

Tässä tapauksessa Jokisella saattanut vähän aika kullata muistoja. Yksimoottorisuushan ei olisi estänyt neuvostokoneen hankintaa koska alunperin sellaista kaavailtiin joka tapauksessa. Mitä taas kaksimoottorisiin länsikoneisiin tulee, niin Haavelasku-kirjan mukaan McDonnell-Douglasin yrityksiin tarjota Hornettia mukaan kisaan suhtauduttiin pitkään erittäin penseästi.

Idänkauppaan oli muitakin syitä kuin ulkopoliittinen: NL osti paljon tavaraa Suomesta, mutta halusi maksaa siitä tavaralla. Ikävä kyllä NL ei tuottanut paljoakaan sellaisia tavaroita mitä suomalaiset halusivat - paitsi tietysti aseita. Kalustohankinnat neukkulasta kaikkine omituis- ja ominaispiirteineenkin olivat yleensä PV:lle joululahja.

 

[baikal]

Uusimmassa Siivet-lehdessä 8/2013, on Pertti Jokisen ( ilmavoimien komentaja 1987-1991 ) haastattelu, jossa todetaan tämän ketjun aiheeseen liittyen:

"Koska Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, halusivat sotilaat kaikin keinoin estää sen, että vasemmiston painostuksesta koneet jouduttaisiin hankkimaan idästä. -Asetimme konehankinnan ehdoksi, että koneen on oltava yksimoottorinen. Sellaista ei Neuvostoliitolla oolut tarjota, Jokinen myhäilee. Kun suuri ja mahtava kesken hankintaprosessin luhistui, voitiin katseet suunnata jälleen myös kaksimoottoristen suuntaan."

Noin helposti se periaatteessa käy. Kun isommissa hankinnoissa tarjouspyyntövaihetta edeltävät aina tunnustelut ja epäviralliset keskustelut, niin speksit saadaan kyllä kohdilleen ja hankinta ohjautuu kuin itsestään haluttuun suuntaan. Niin kuin useampikin tuolla edellä kuvailee, niin päätös syntyy usein jo ennen tarjouspyyntövaihetta. Koko rumba pitää tietysti pyöräyttää läpi, jotta homma menee myös muodollisesti oikein, eikä kukaan pääse asiasta valittamaan.

Näin juuri, tarve asetellaan sopivaksi, jos halutaan. Jokainen voi sitten pohtia, mitä heikkouksia tällaiseen asetteluun voi pahimmillaan sisältyä. Helposti tuo ongelma on se, joka alkaa K-kirjasimella.

 

[Slammer]

Tässä tapauksessa Jokisella saattanut vähän aika kullata muistoja. Yksimoottorisuushan ei olisi estänyt neuvostokoneen hankintaa koska alunperin sellaista kaavailtiin joka tapauksessa.

Tuota minäkin ihmettelin ja ainoa looginen selitys (jos kommentti oletetaan sinänsä paikkansapitäväksi) on, että haluttiin varmistaa ettei kukaan saa päähänsä, että ostetaan pelkästään neukkukoneita. Ei sekään tosin kovin järkevältä kuulosta. No, ihmisten antamiin kommentteihin on pakko suhtautua vähän varauksella, erityisesti jos kommentti annetaan paljon tapahtumien jälkeen.

Idänkauppaan oli muitakin syitä kuin ulkopoliittinen: NL osti paljon tavaraa Suomesta, mutta halusi maksaa siitä tavaralla. Ikävä kyllä NL ei tuottanut paljoakaan sellaisia tavaroita mitä suomalaiset halusivat - paitsi tietysti aseita. Kalustohankinnat neukkulasta kaikkine omituis- ja ominaispiirteineenkin olivat yleensä PV:lle joululahja.

Maavoimille näin on saattanut olla, mutta jos ilmavoimien hankintahistoriaa katsoo, niin aina on taidettu katsella haikaillen länsityyppejä ja neuvostokalusto on otettu vähän vastentahtoisesti kun poliitikot eivät suostu muuta antamaan. Asiaan on tietysti vaikuttanut se, että aina on saatu enemmän tai vähemmän sikaa säkissä, tietämättä mitä on tulossa.

Tulikin tässä mieleen vielä yksi tapaus jossa neuvostovaihtoehto on näppärästi pelattu ulos. Kun Learjet-hankintaa tehtiin, oli taas luonnollisesti sisäpoliittista painetta hankkia neuvostotyyppi. Ilmavoimat ilmoitti haluavansa tehtävään liikesuihkukoneen ja koska NL:lla ei ollut sellaista tarjota, se vaihtoehto oli pakko unohtaa. Tosin tällekin vaatimukselle oli myös oikeat perusteet.

 

[Creidiki]

Uusimmassa Siivet-lehdessä 8/2013, on Pertti Jokisen ( ilmavoimien komentaja 1987-1991 ) haastattelu, jossa todetaan tämän ketjun aiheeseen liittyen:

"Koska Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, halusivat sotilaat kaikin keinoin estää sen, että vasemmiston painostuksesta koneet jouduttaisiin hankkimaan idästä. -Asetimme konehankinnan ehdoksi, että koneen on oltava yksimoottorinen. Sellaista ei Neuvostoliitolla oolut tarjota, Jokinen myhäilee. Kun suuri ja mahtava kesken hankintaprosessin luhistui, voitiin katseet suunnata jälleen myös kaksimoottoristen suuntaan."

Juu, tämä on enempi vähempi tiedossa, NATO-yhteensopivuus on koodisana sille ettei aseita osteta idästä piste. Mielenkiintoista muuten nähdä miten seuraavan hävittäjän vaatimusspeksaus tehdään. "Tavoitteena on viidennen sukupolven monitoimihäivehävittäjä jonka tyyppimerkinnästä löytyy kirjain "F" ja numerot "3" ja "5"

Kokkarit ovat tiettävästi lupailleet ajavansa Suomen jo natoon ja komppanian hevosmiehet kertoivat että Häkämies on ilmoittanut Locheed Martinille että kolmevitonen ostetaan. Odotettavissa NH-90 v.2 mutta hinta on kokoluokkaa isompi.

 

[Hande]

Tässä tapauksessa Jokisella saattanut vähän aika kullata muistoja. Yksimoottorisuushan ei olisi estänyt neuvostokoneen hankintaa koska alunperin sellaista kaavailtiin joka tapauksessa. Mitä taas kaksimoottorisiin länsikoneisiin tulee, niin Haavelasku-kirjan mukaan McDonnell-Douglasin yrityksiin tarjota Hornettia mukaan kisaan suhtauduttiin pitkään erittäin penseästi.

Jokinen ottaa tuossa varmasti jonkin verran enemmän kunniaa, kuin mitä asiaan kuuluisi. Yksimoottorinen länsihävittäjä on varmasti ollut kiikarissa ja tuo on periaatteessa sulkenutkin itäkoneet pois, koska sieltä ei moista olisi saanut. Itäkoneiden ongelmat ja kaksoisjärjestelmän kalleus tunnettiin, joten tuo yhden länsihävittäjän malli oli hyvin perusteltavissa myös taloudellisin perustein.

Enemmän tuossa ottaa silmään se, että korkea-arvoinen upseeri kertoo "myhäillen", kuinka valtakunnan poliittista johtoa harhautettiin. Jos olisin poliittinen päättäjä, niin kenraalikunnan uskottavuus/luotetavuus seuraavaan konehankintaan liittyvissä asioissa olisi tuon lausuman jälkeen nollatasoa. Olisikin perusteltua nimetä seuraavan hävittäjäkaupan vetäjäksi esim. ympäristöministeriö siten, että puolustushallinnossa työskentelevillä olisi projektiin lähestymiskielto.