Kantahenkilökunnan rikokset, palvelusrikokset, tutkinnat, rikkomukset ja maan tavat(jne) puolustusvoimissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja zlm
  • Aloitus PVM Aloitus PVM

Kova tuomio. Onko ensimmäinen kerta sodan jälkeen kun kenraalikuntaan kuuluva saa linnatuomion. Ei selviä tuosta että menettikö sotilasarvonsa. Luulisi että lähtee kun ehdoton tuomio tuli.
Kovin lojaaliksi Suomea kohtaan tuota ukkoa ei varmaan voi pitää, varsinkaan tällaisen tuomion jälkeen. Ei sitä voi kuitenkaan eristää lopuksi elämäänsä. Miten tuossa olisi toimittava?
 
Kovin lojaaliksi Suomea kohtaan tuota ukkoa ei varmaan voi pitää, varsinkaan tällaisen tuomion jälkeen. Ei sitä voi kuitenkaan eristää lopuksi elämäänsä. Miten tuossa olisi toimittava?
Jää mielikuva ettei vaan ole välittänyt säännöistä joita tuossa roolissa pitäisi itse valvoa. Eiköhän tuomio olisi ollut toisenlainen jos tässä olisi tarkoituksellista vahinkoa pyritty tekemään. Luulisi myös ettei tuohon asemaan edes pääse henkilö joka on vieraisiin valtioihin kallellaan. Toisaalta Martti J Karin kirjasta sai kuvan että Fusse pyrki ajamaan paikoin ryssän etua.
 
Sotilasarvo ei lähde, koska oikeus kohtuullisti tuomiota 2 v 2 kuukaudesta 1 vuoteen 10 kuukauteen.
Arvon menetykseen voi tuomita, jos tuomio on 2 v tai enemmän ehdotonta.

Sotilasarvo ei lähde, koska oikeus kohtuullisti tuomiota 2 v 2 kuukaudesta 1 vuoteen 10 kuukauteen.
Arvon menetykseen voi tuomita, jos tuomio on 2 v tai enemmän ehdotonta.

Jaahas. Eihän tuo väärin olisi ollut vaikka olisi sotilasarvokin lähtenyt.
 
Jää mielikuva ettei vaan ole välittänyt säännöistä joita tuossa roolissa pitäisi itse valvoa. Eiköhän tuomio olisi ollut toisenlainen jos tässä olisi tarkoituksellista vahinkoa pyritty tekemään. Luulisi myös ettei tuohon asemaan edes pääse henkilö joka on vieraisiin valtioihin kallellaan. Toisaalta Martti J Karin kirjasta sai kuvan että Fusse pyrki ajamaan paikoin ryssän etua.

Oliko amiraali ja presidentti Halonen millaisissa väleissä?
 
Kova tuomio. Onko ensimmäinen kerta sodan jälkeen kun kenraalikuntaan kuuluva saa linnatuomion.
Hieman yllättäväkin päätös KO: lta. Taitaa tosiaan oikeasti olla lusimaan lähtö Georgilla edessä. Ja ensimmäinen keissi sitten asekätkentä- ja sotasyyllisyystuomioiden. Ihan terveellinen muistutus valtaan ja asemaan kuuluvasta vastuusta.
 
Sotilasarvon menettäminenkään ei mielestäni olisi ollut kohtuuton seuraamus. Tällaisessa tapauksessa olisi hyvä soveltaa erittäin ankaraa vastuuta. Mutta lakien mukaan tietysti edetään.
 
Tässä pätkä Korkeimman oikeuden ratkaisusta:

36. "Korkein oikeus toteaa, että teon kohteena on ollut hyvin laaja kansallisia ja kansainvälisiä asiakirjoja sisältänyt aineisto pitkältä ajalta. Erityisen moitittavaa ja suojattavien etujen kannalta potentiaalisesti vahingollista ja vaarallista on ollut, että A on käsitellyt turvallisuusluokan I asiakirjoja yleiseen tietoverkkoon kytketyllä henkilökohtaisella tietokoneellaan. Nämä seikat korostavat rikoksen vahingollisuutta ja vaarallisuutta".

ETP tuskin saataville tulee, ainakaan ilman merkittävästi rajattua julkista osaa. Hyvin epämiellyttäviä vaihtoehtoja tämä tapaus epäilyksiin jättää. Osin mm. Alafuzoffin kommentoinneista Venäjän toimintaan - ja hieman muuhunkin johtuen. Alla KKO:n päätös:
 
Ei Marinin hallitus sitä tilannut.

Hankkeen tilasi valtioneuvosto jo aikaisemmin. Kohderyhmät eivät edes selvitystä pyytäneet eivätkä olleet siinä mukana. Hankehakemuksen liitteiden mukaan kohderyhmiä olivat tasavallan presidentin kanslia, Puolustusvoimat, suojelupoliisi (Supo) ja rajavartiolaitos.

Hanke oli käynnissä puoli vuotta ennen kuin Alafuzoffin nimi mahdollisena epäiltynä tietovuotoon tuli ilmi. Hanke on käynnistynyt Juha Sipilän ollessa valtioneuvoston johdossa. Hänen valtiosihteerinään oli Paula Lehtomäki.

Hanketta hallinnoi konsulttitoimisto Eurofacts Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anders Blom. Eurofacts huolehti hankkeen maksuliikenteestä. Kaikki hankkeen osapuolet saivat siis palkkionsa Eurofactsin kautta.

Anders Blom oli silloin Suomen Geopoliittisen Seuran varapuheenjohtaja. Tuo seurahan on nostanut Kekkosen ja YYA-ajan perinnön myös tulevaisuuden jumalaksi. Ainakin Sipilän valtiosihteerillä oli varmasti erinomaiset suhteet tähän porukkaan.

Tutkimukseen osallistuivat myös Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus ja Jyväskylän yliopisto sekä toinen upseeritaustainen konsultti, prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen, oman yrityksensä Security Analysis Oy:n kautta.
 
Back
Top