Kauanko kestämme?

Kuinka pitkään seuraava Suomi-Venäjä (/Suomi-SKPR) sota kestää?

  • Äänestäjiä yhteensä
    52
Tai muokata valtion rakenne enemmän kansalaisten hallinnassa olevaksi minkä korkea koulutus ja teknologia mahdollistavat.

Aiemmin kannatin itsekin ajatusta. Olin kuitenkin liian idealistinen. Ihmisiä ei kiinnosta päätöksenteon alkupään asiat, he haluavat vain nähdä tuloksen. Olen lieventänyt suoraa demokratiaa kannattavat näkemykseni vain vaatimattomaan toiveeseen, että äänestäjä saisi edustajavaaleissa kuitin, jolla hän voisi todistaa edustajalleen äänestäneensä edustajaa. Jos edustaja ei tiedä keitä hän edustaa niin mitenkäs hän sitten on edustaja.

En ole perehtynyt lainkaan erasmukseen enkä jean monettiin. En ole perehtynyt lainkaan minkään suuren ajattelijan tai teoreetikon teoksiin. Yhdysvalloista en tiedä mitään koska en ole käynyt siellä. Teen havaintoni vain yksinkertaisena ihmisenä vain siltä pohjalta, että miten oma elämäni sujuu. Olen melko tyytyväinen siihen, että Suomessa on sananvapaus ja ihmisoikeudet ja demokratia, ja että olemme Euroopan Unionin jäseniä ja eurossa ja kohta liitymme Natoon. Suomen asiat ovat hyvällä mallilla.

Viimeksi muokattu:
Voisi päättyä Venäjän tappioonkin, mutta koviin tappioihin joka tapauksessa. Sinällään sääli, koska pienellä lisäpanostuksella puolustusmäärärahoihin ja järkeviin kalustohankintoihin asian voisi kääntää sellaiseksi, että Venäjä ei sen saatavilla realistisesti olevilla joukoilla voisi Suomesta saavuttaa mitään voittoa koskaan.

Helpottaisiko tovereiden ajattelua (tai suhteellisuuden tajua), jos vaihtaisitte Venäjän tilalle jonkin toisen suurvallan, vaikkapa USA:n, ja pohtisitte tämän jälkeen Suomen puolustuksen kestävyyttä.

Tuntuu siltä, että Venäjää kohtaa on jonkinlaista alkukantaista testosteronin terästämää uhoa ilmassa, ja monilta näyttää ajatus sumentuvan tyystin.
 
Aiemmin kannatin itsekin ajatusta. Olin kuitenkin liian idealistinen. Ihmisiä ei kiinnosta päätöksenteon alkupään asiat, he haluavat vain nähdä tuloksen. Olen lieventänyt suoraa demokratiaa kannattavat näkemykseni vain vaatimattomaan toiveeseen, että äänestäjä saisi edustajavaaleissa kuitin, jolla hän voisi todistaa edustajalleen äänestäneensä edustajaa. Jos edustaja ei tiedä keitä hän edustaa niin mitenkäs hän sitten on edustaja.

No, en ole perehtynyt lainkaan erasmukseen enkä jean monettiin. En ole perehtynyt lainkaan minkään suuren ajattelijan tai teoreetikon teoksiin. Yhdysvalloista en tiedä mitään koska en ole käynyt siellä. Teen havaintoni vain yksinkertaisesti siltä pohjalta, että miten oma elämäni sujuu. Olen melko tyytyväinen siihen, että Suomessa on sananvapaus ja ihmisoikeudet ja demokratia, ja että olemme Euroopan Unionin jäseniä ja eurossa ja kohta liitymme Natoon. Suomen asiat ovat hyvällä mallilla. Toki pieni pysähtyneisyys ehkä vähän vaivaa, mutta kai se siitä. Valtataistelu on perimmäinen asioiden jumittaja.

Euroopan Unionin tavoite on lakkauttaa kansallisvaltiot ja luoda tilalle liittovaltio, osa federalisteista haluaa yhdistää sen USA:n ja muiden kanssa tulevaisuudessa.
Kaikki tämä on yhtä totta kuin oli kansainvälinen kommunismi ja etenee paremmin ja nopeammin.
 
Euroopan Unioni koostuu valtioista. Poliitikkojen esimerkiksi sellaisen aseman säilyttäminen kuin pääministeri ja presidentti ja paljon muita asemia edellyttää, että on oma valtio. En ihan usko, että Ranska olisi luopumassa tittelistä Ranskan presidentti tai Saksa tittelistä Saksan liittokansleri tai Britannia tittelistä Britannian pääministeri. Valtiot varmasti pyrkivät säilyttämään valtiollisten johtajiensa aseman mahdollisimman vahvana suhteessa muihin valtioihin.

Eurooppa on tehnyt käytännönläheisiä ratkaisuja helpottaakseen erinäisiä asioita. Yksittäisinä eristyneinä valtioina Eurooppa olisi heikompi. Euroopan Unionina Eurooppa on paljon vahvempi. Ja Natonakin sotilaallisestikin paljon voimakkaampi kuin yksittäisinä eristyneinä valtioina.

Sellainen kansallismielispropaganda on helppoa populismia.

Kuvitellaan reaalipolitiikka siis sitä venäläistä voimapolitiikkaa, joka on meille hyvin tuttua. Kuvitellaan, että Venäjä painostaisi meitä. Jos me olisimme eristynyt ja yksin olisimme pakotettuja olemaan suomettuneita. Joutuisimme pitämään visusti huolen, että teemme asiat niin kuin Venäjä meidän käskee tehdä. Ei siinä kysyttäisi mitä me haluamme. Me joutuisimme ajamaan ladoilla ja syömään limaista venäläistä limppua, jos Venäjä niin käskee.

Euroopan Unionissa valtiot, joiden yhteenlaskettu väkiluku on 500 miljoonaa, kokoontuvat pitämään keskenään neuvoa siitä miten me 500 miljoonan asukkaan liittona suhtaudumme Venäjän putlerin uusimpaan oikkuun.
 
Ei se ole propagandaa, juna etenee vaikka yskähdellen, kannattaa lukea mitä eliitti lausuu ja kirjoittelee.
 
Helpottaisiko tovereiden ajattelua (tai suhteellisuuden tajua), jos vaihtaisitte Venäjän tilalle jonkin toisen suurvallan, vaikkapa USA:n, ja pohtisitte tämän jälkeen Suomen puolustuksen kestävyyttä.

Tuntuu siltä, että Venäjää kohtaa on jonkinlaista alkukantaista testosteronin terästämää uhoa ilmassa, ja monilta näyttää ajatus sumentuvan tyystin.

Kestääkö Suomen puolustus, jos Venäjä hyökkäisi samalla vahvuudella kuin kannaksen suurhyökkäyksen aikaan lähi tulevaisuudessa ja tietysti sen hetkisellä kalustolla?
 
Ei se ole propagandaa, juna etenee vaikka yskähdellen, kannattaa lukea mitä eliitti lausuu ja kirjoittelee.

Jos Suomen maantieteellinen asema olisi sama kuin Sveitsin niin kansallismielisyys ja eristyminen ja tämmöiset eivät olisi niin vaarallisia ideoita, mutta kun emme ole Sveitsi. Tietänet varmaan missä Suomi sijaitsee ja mikä maa meillä on tuolla idässä.

Uskon, etten varmaankaan pysty sinulle selittämään, että kannattamasi ajatukset ovat pöydän kattamista Venäjän vaikutusvallan kasvattamiseksi suhteessa Suomeen tai jopa pöydän kattamista Venäjän hyökkäykselle. Uskon, ettet varmaankaan tietoisesti ole eristämässä Suomea tähän Venäjän viereen tasoittaaksesi tietä Venäjän hyökkäykselle. Uskon, että sinulta on vain jäänyt erinäiset reaalipolitiikat ymmärtämättä. Sanon vaikka näin, että Suomen pitää valita olla joko suomettunut Venäjän vasalli tai Euroopan Unionin jäsen.
 
Itse olen nationalisti, se tarkoittaa kulttuurin ja kielen (suomi, ruotsi, saame) kielen vaalimista, täysin ilman sosiaalista maahanmuuttoa.
Eli niin kutsutun kansakunnan säilyttämistä sen perustuen kolmeen kulttuuriin ja etnisyyteen kuten viimeiset 2000 vuotta, jos pidät tätät radikaalina niin vertaa vaikka Israel.

Kansallisvaltiot ja sitä myötä nationalismi ovat pääosin parin viimeisen vuosisadan keksintöjä.
 
Tuo polli ja sen tulokset on tällä hetkellä Moskovassa analysoitavana.
Koska viikosta- kolmeen viikkon vaihtoehto on noinkin korkealla suhteessa muihin, niin Moskovan herrat avaavat kuohuvat. Tehtävä onnistunut. Maanpuolustus tahto ja usko siihen on onnistuttu Tshunilta nujertamaan. Nyt vain lisää rahaa desanteille, Backmanille ja Putkoselle. Pitää takoa kun rauta on kuumaa.
 
Jos Suomen maantieteellinen asema olisi sama kuin Sveitsin niin kansallismielisyys ja eristyminen ja tämmöiset eivät olisi niin vaarallisia ideoita, mutta kun emme ole Sveitsi. Tietänet varmaan missä Suomi sijaitsee ja mikä maa meillä on tuolla idässä.

Uskon, etten varmaankaan pysty sinulle selittämään, että kannattamasi ajatukset ovat pöydän kattamista Venäjän vaikutusvallan kasvattamiseksi suhteessa Suomeen tai jopa pöydän kattamista Venäjän hyökkäykselle. Uskon, ettet varmaankaan tietoisesti ole eristämässä Suomea tähän Venäjän viereen tasoittaaksesi tietä Venäjän hyökkäykselle. Uskon, että sinulta on vain jäänyt erinäiset reaalipolitiikat ymmärtämättä. Sanon vaikka näin, että Suomen pitää valita olla joko suomettunut Venäjän vasalli tai Euroopan Unionin jäsen.

Mitäs sinä sitten kannatat? Suomen itsenäisyyden kaventamista Venäjän varjon uhalla ainoastaan, tai kenties hyvänä tekosyynä nykyään. Liittovaltio ja NATO on selvästi arttin tie ja joku saattaisi pitää noita ajatuksia maanpetoksena.
 
Jos Suomen maantieteellinen asema olisi sama kuin Sveitsin niin kansallismielisyys ja eristyminen ja tämmöiset eivät olisi niin vaarallisia ideoita, mutta kun emme ole Sveitsi. Tietänet varmaan missä Suomi sijaitsee ja mikä maa meillä on tuolla idässä.

Uskon, etten varmaankaan pysty sinulle selittämään, että kannattamasi ajatukset ovat pöydän kattamista Venäjän vaikutusvallan kasvattamiseksi suhteessa Suomeen tai jopa pöydän kattamista Venäjän hyökkäykselle. Uskon, ettet varmaankaan tietoisesti ole eristämässä Suomea tähän Venäjän viereen tasoittaaksesi tietä Venäjän hyökkäykselle. Uskon, että sinulta on vain jäänyt erinäiset reaalipolitiikat ymmärtämättä. Sanon vaikka näin, että Suomen pitää valita olla joko suomettunut Venäjän vasalli tai Euroopan Unionin jäsen.

No se on ainoa malli mitä itse olen valmis mitenkään polustamaan, Suomea, esivanhempien maata, en vasallia millekään on se Euraasia tai Eurooppa.
 
Suomen pitäisi ajaa omaa etuaan kuten kaikki muutkin ja opportunisesti pyrkiä tilanteeseen jossa oma ydinpelote takaa ikuisen koskemattomuuden.
 
Kansat eivät ole keksintöä, se että ne saavat elää valtiossa on tosiaan luksusta josta haluan pitää kiinni. Puhumattakaan että ne hävitetään kuten sukulaisemme idässä tai mitä ruotsalaisille on käymässä.

Kansa käsitteenä ei ole keksintö, mutta nykyiset kansat ovat lähes kaikki keksittyjä. Suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset jne. Keksittyjä siinä mielessä, että kaikki ovat muodostuneet melko hiljattain. Sen takia on turha ajatella, että meillä on täällä joku luonnostaan olemassa oleva kansa, jota ulkopuoliset uhkaavat.
 
No se on ainoa malli mitä itse olen valmis mitenkään polustamaan, Suomea, esivanhempien maata, en vasallia millekään on se Euraasia tai Eurooppa.

Miten sinä aiot estää sen, että EU:sta erotessamme emme ajaudu kenenkään "vasalliksi"?
Anna kun arvaan; asemenot pitäisi kymmenkertaistaa?

Sinun politiikkasi on vastakkainasettelun politiikkaa pahimmillaan, ja se ajaa meidät lähinnä Ukrainaksi Suomen paikalle.

Kansat eivät ole keksintöä, se että ne saavat elää valtiossa on tosiaan luksusta josta haluan pitää kiinni. Puhumattakaan että ne hävitetään kuten sukulaisemme idässä tai mitä ruotsalaisille on käymässä.

Suomi saa elää valtiossa vallan mainiosti myös EU:n jäsenenä. Kukaan ei ole meitä täältä pakkosiirtämässä mihinkään, tai muutenkaan sortamassa.

Se, että eroaisimme EU:sta, ja näin vaikeuttaisimme entisestään vientiteollisuudesta riippuvaista talouttamme, on kuin ampuisi itseään jalkaan.
 
Kansa käsitteenä ei ole keksintö, mutta nykyiset kansat ovat lähes kaikki keksittyjä. Suomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset jne. Keksittyjä siinä mielessä, että kaikki ovat muodostuneet melko hiljattain. Sen takia on turha ajatella, että meillä on täällä joku luonnostaan olemassa oleva kansa, jota ulkopuoliset uhkaavat.

Mikä on hiljattain keksittyä? Olet globalisti minä nationalisti, turha oikein edes jatkaa.
 
Miten sinä aiot estää sen, että EU:sta erotessamme emme ajaudu kenenkään "vasalliksi"?
Anna kun arvaan; asemenot pitäisi kymmenkertaistaa?

Sinun politiikkasi on vastakkainasettelun politiikkaa pahimmillaan, ja se ajaa meidät lähinnä Ukrainaksi Suomen paikalle.

Suomi saa elää valtiossa vallan mainiosti myös EU:n jäsenenä. Kukaan ei ole meitä täältä pakkosiirtämässä mihinkään, tai muutenkaan sortamassa.

Se, että eroaisimme EU:sta, ja näin vaikeuttaisimme entisestään vientiteollisuudesta riippuvaista talouttamme, on kuin ampuisi itseään jalkaan.

Tänne ollaan pakkosiirtämässä muita kansoja ja vierasta kulttuuria, ajaa saman asian kuin suomalaisten kärrääminen Siperiaan.
Tämä maa on syntynyt nationalismin ansiosta ja katoaa kun sitä aatetta ei enää ole.
 
Mikä on hiljattain keksittyä? Olet globalisti minä nationalisti, turha oikein edes jatkaa.

Suomalaiset nykymuotoisena kansana kehittyivät lähinnä 1800-luvun aikana, sama pätee useimpiin muihinkin. En koe olevani globalisti, tiedostan vain kuinka uusi keksintö nationalismi on ja paljonko vahinkoa se on saanut aikaan.
 
Eihän ennen 1800 lukua ollutkaan mitään maita olemassa, tai rajoja ja kaikki kohtelivat kaikkia tasaveraisina globalisteina. 1800 luku oli murros jolloin pienemmät kansat isompien kansojen sorron ja vallan alta rupesivat haluamaan itsenäissyyttä, kun eivät kuuluneet eivätkä halunneet olla enää osa sitä kyseistä maata/kansaa, vaan saada oma valtio identiteettinsä ja määräyvaltansa. Periaatteessa totahan on aina ollut, kun maapallolla on ollut ihmisiä ettei sitä nyt periaatteessa voi sanoa 1800 luvun tuotokseksi.
 
Oma pointtini oli nimenomaan se, että nämä pienemmät kansatkin koostuvat tai koostuivat suurelta osin vielä pienemmistä kansoista, heimoista tai muista ryhmistä. Suomessa tilanne on sentään jossain määrin selkeä koska kielestä tuli eri murteista huolimatta yhdistävä tekijä, mutta silti ei ollut mitenkään itsestään selvää, että karjalalaiset, savolaiset, pohjalaiset yms voidaan lukea yhteiseksi kansaksi jolla on oma valtio. Sekään ei ollut itsestään selvää, että suomenruotsalaiset kehittivät suomalaisen identiteetin. Saamelaiset eivät jostain syystä ole halunneet omaa valtiotaan (ainakaan kovin pontevasti) vaan ovat jääneet muiden sorron alle. Suomalaiset eivät siis ole mikään luonnostaan olemassa oleva kansa vaan joukko eri kansoja ja heimoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän omaksuneet suomalaisen kansallisidentiteetin.
Kansoissa onkin kyse pitkälti nimenomaan identiteetistä ja identiteetit kehittyvät ja muovautuvat. Niitä voidaan myös tarkoituksella muokata. Kansallisidentiteetti voi muovautua riippumatta siitä tuleeko tänne ihmisiä muualta vai onko tulematta. Tulijat voivat omaksua suomalaisen identiteetin ja vastaavasti täällä ennestään asuneet voivat hylätä sen. Siksi minun on vaikea ymmärtää ajattelutapaa, että Suomessa asuu nyt jonkinlainen valmis Suomen kansa jonka ulkopuoliset tuhoavat.
 
Back
Top