Kaukopartioiden toiminta

[Second]

On pistetääs taas jotakin yksilö-partio-ryhmä-joukkue tason turinaa.

Miten kaukopartiot liikkuivat selustassa, päivittäiset matkat eivät olleet järin suuria kilometreissä mitattuna. Millaista se liikkuminen sitten on ollut? Oliko heillä tapana liikkua hiipien suhteellisen hitaasti vai muistuttiko liikkuminen enemmän tavallista marssisuoritusta? Miten monta tuntia vuorokaudessa he olivat liikkeellä, kuinka pitkiä lepotaukoja he pitivät ja kuinka paljon yöunta pyrittiin järjestämään?


Tämä siis siinä vaiheessa kun kaukopartiolla ei ollut viholliskosketusta vaan he saattoivat matkata "ilman huolen häviää".

Millasita tuo Karjalan seutu oikein on maastoltaan? Käsitykseni on että aika paljon siellä on hietikkoista mäntykangasta jossa on aika helppo ja vaivaton liikkua ja siinä mielessä kovakuntoisille kavereilla joku 20 kilometrin päivämarssi on tainnut olla aika keveää touhua. Toki sitähän se on tarkoitus ollakin, että ukot ei vedä itseään piippuun ennen aikaisesti.

Osaako kukaan suositella kirjoja jotka kertovat hyvin tarkasti juuri päivittäisestä arjesta ja toiminnasta. Olkoot fiktiota tai faktaa, kunhan toiminta on kuvattu tarkasti ja käytännön läheisesti. Itse nuorempana luin aika paljon fiktiivisiä kirjoja joita mm Pentti H. Tikkanen on kirjoittanut, hän kuvaa toimintaa yksilön näkökulmasta ja muistaakseni hyvinkin tarkasti ja käsittääkseni hänellä on entisenä rauhan ajan rajamiehenä ollut aika hyvä haju siitä mitä toiminta käytännöntasolla oli. Mielestäni nuo dokumentaariset faktoihin perustuvat kirjat joita itse olen lukenut kertovat lähinnä ykikön historiikkia unohtaen käytännön toiminnan kuvaamisen. Voi olla että olen väärässä, moniin vuosiin en ole juurikaan kaukopartio aiheeseen paneutunut.

 

[baikal]

20 kilometriä ei ole VAIN-MATKA, JOS:

- lumiolot ovat hiihtämiseen raskaat, reput on painavat ja ahkio vedossa, jos vielä käytetään "epätodennäköisiä" kulkureittejä niin ei ole helppoa
- ei voitu käyttää ymmärtääkseni helpoimpia maastoja enää - 42, kun puna-army oli saanut omat vastatoimensa kuntoon, piti käyttää hankalia reittejä, männikköharjut ja järvikapeikot olivat jo varmistettuja ja osa miinoitettuja
- talvella valoisa aika on lyhyt, tehokasta valoisaa aikaa on pahimmillaan alle kuusi tuntia, jopa pilvisellä säällä viisi
- harhautuslatuja on tehty myös matkalla, vältetty ylittämästä aukeita paikkoja....jottei lentotiedustelu löydä latuja ja samalla on vältetty ikäviä yllätyksiä

RYTEIKÖT

Jos kuka ei ole joskus hiihtanut luonnontilaisessa metsässä, hän ei käsitä, minkälainen helvetti se on hiihtäjälle...erityisesti, jos joudutaan pimeässä söhisemään. Kaatuneita puita ristikolla, kuusen oksia ylityspaikoilla, läpipääsemättömiä vitikoita, siihen kun vetää ahkiota vielä niin on voinut silloinkin eräskin kirosana karskahtaa. Näitä ryteikköjä on riittänyt.

Varusteet eivät ole sallineet lepoa muutoin kuin tulilla ja jokainen tietää, että talvella ei tarkene nukkua muuta kuin isoilla tulilla ja jos et nuku pariin yöhön niin hups.

Kartat ovat välillä olleet kelvottomia isolla K-lla ja ne eivät todellakaan ole olleet jakotavaraa.

Lähes jokaisella reissulla on ollut mukana keltanokkia, joiden kanssa on ollut omat seikkailunsa. Sairastumiset ja loukkaantumiset eivät edes harvinaisia, suksirikot ja muu varusteiden rikkoutuminen. Riitoja ja kieltäytymisiäkin on ollut enemmän kuin uskalletaan arvata.

Varustus

reppu 2 kg
ruoka 12 viikko
ase 5
a-tarv. 10
miinoja 3
turkki 3
laavuk. 2
vaatetta 2
työk. 2 saha, kirves, tms.
muut 2

radistin riemuna tietty radio ja akkuja, lääkintäkamoja ainakin jollakin, varakärkiä suksiin, polttorasioita, tervaa suksiin, voiteita, mahdolliset hävityskamat ahkioon.

Tuosta voi ynnätä suunnilleen 5-7 vrk:n retkueen tarpeita, ja sitä, mikä on hiihtovauhti ollut parina ekana päivänä, kun reput ovat olleet "parhaimmillaan". Ihan hirveetä.

 

[Second]

Taidatpa olla kaiken kaikkiaan oikeassa. Jotenkin tuntuu että lähes kaikki muistelmat kertoo vain sellaisita mukavista iki-honka metsistä... Ehkäpä ne mukavat muistot jää mieleen eikä niitä helvetin rykteikköjä muista kukaan?

Sitä minä vähän ihmettelen että miten ne uskalsi ottaa keltanokkia mukaan niin helposti. Ei kai tuolla ollut oikein mitään karsivaa systeemiä, vaan homma perustui siihen että joku kaukopartiolainen tunsi jonkin kova kuntoisen kaverin jota sitten houkuteltiin mukaan toimintaan. jos kunto riitti liikuntaharjoitusten aikana niin silloin ukko tuntui olevan kyyvkäs hommiin... Tuntuu että nykyään jokaisen erikoisjoukoon pääsemiseen vaaditaan vaikka mitä ihmetemppuja sekä armottomia ja pitkiä karsintakokeita.

 

[noska]

Kyllä siinä harjoitusaikana itse asiassa oli melko tiukkaakin karsintaa. Siihen vaan ei ollut olemassa mitään yksiselitteistä normistoa tms.
Tuosta etenemisestä vielä, niin joka kerran kun törmättiin vihollisen varmistuslatuun, tiehen tai muuhun merkkiin vihollisesta tai edes epäiltiin jonkinmoista kontaktin mahdollisuutta, saatettiin pysätyä tarkkailemaan tilannetta jopa tuntikausiksi ja sen jälkeen sitten tehtiin mutkaa ja harhautusta ja kaikkea kivaa. Toiminnan salaaminen ja paljastumisen välttäminen kuluttivat yllättävn paljon aikaa. Tarvittaessa päästiin sitten kyllä vauhtiinkin ja onpa raporteissa titeoja että voimaharhautusten aikana on siirrytty jopa 70km vuorokaudessa ja siihen mutkat ja harhautukset päälle ja siinäkin on vihollisen välttäminen ja kusojen ottaminen (radioteitse saatujen vihollistietojen saamiseksi) hidastaneet matkaa. Ja koko ajanhan on hiihdetty umpihankea sen aikaisilla suksilla.

Niin vielä niistä kirjoista. LJK käytti ihan toimintansa alkuaikoina jopa oppimateriaalina jonkun entisen kaukopartioupseerin kirjoittamia romeenja. Kirjoitti nimimerkillä, joka muistaakseni oli Uula Aapa. Tuli niitä joskus muutama luettua ja mitään mullistavaa sieltä ei mieleen jäänyt. Niin ja kirjailijan oikea nimi oli Akseli Väänänen.

 

[Einomies1]

Muistan inttiajoilta erään kaukopartioveteraanin turinoineen retkistään täpötäydelle kinolle. Kyllä aika hiljasuus laskeutui kun herra avasi suunsa ja vielä hiljaisempaa tuli kun vetsku löi kalvon piirtoheittimelle jossa kuvattiin partion tiedusteluretki Äänisen yli vihollisen puolelle. Matkaa 302 km, aika muistaakseni 3 vrk., ajankohta tammi-helmikuu 1942, lämpötila -45-50 C. Joukkueenjohtaja saattoi miehet rantaan autolta (100m) ja palellutti kasvonsa tyystin sinä aikana.

Lopussa partion 1 mies oli niin huonona että piti jättää keskelle Äänistä odottamaan noutoa ja partion päästyä omien puolelle, lähti porukka miestä noutamaan. Ja löytyihän se mies sieltä vielä elossa!

Mielenkiintoisia tarinoita! Silloin oli vaikeaa uskoa että noinkin pitkä ja vaikea matka on tehtävissä, mutta kyllähän noita löytyy kavereita jotka nykypäivänäkin kaukopartiohiihdossa menevät 300 km/48 h. (vaikkakin ilman isoja kantamuksia, asetta+sotatarvikkeita). Tosipaikassa homma hoidettaisiin nykypäivänäkin pirin avulla melko varmasti. Itsekkin voin sanoa että on tullut hiihdettyä 150km/36h ja voin suositella lämpimästi kaikille jotka haluavat hakea rajojaan kunniakkaassa tapahtumassa!

 

[Hejsan]

Olen nähnyt netissä että Utissa on kaukopartiohiihtoa..300 kilsa, mutta eikö silloin ole jo suksiratat? (färdiga skidspår)

Einomies silloin kun sinä hiihtit 150 km 36 tunnissa oliko valmiit hiihtiratat tai oliko se metsässä että te saite iteen tehdä suksijälkiä?

 

[Einomies1]

Olen nähnyt netissä että Utissa on kaukopartiohiihtoa..300 kilsa, mutta eikö silloin ole jo suksiratat? (färdiga skidspår)

Einomies silloin kun sinä hiihtit 150 km 36 tunnissa oliko valmiit hiihtiratat tai oliko se metsässä että te saite iteen tehdä suksijälkiä?

Joo viime talvena tuo tuli rykäistyä ja kyllähän totuuden nimessä on sanottava että iso osa reitistä kulki teiden laitoja ja latu-uraa pitkin (oli siinä vaiheessa menijöitä ollut jo muutama sata). Toki hommassa painotetaan että vaikka kelkkaura on ajettu valmiiksi, omia reittivalintoja saa tehdä.

Mutta kun ajattelee jälkeenpäin sitä että olisin tehnyt kokomatkan umpihangessa niin vois olla että aikaakin olisi vierähtänyt hivenen enemmän...
Oli siinä meikäläiselle ihan tarpeeks kun SA-INT lankuilla ja saappailla & lumipuvussa tuo matka mentiin. Kokonaiskalorikulutus oli yli 15 000.

 

[LasUps]

Muistan inttiajoilta erään kaukopartioveteraanin turinoineen retkistään täpötäydelle kinolle. Kyllä aika hiljasuus laskeutui kun herra avasi suunsa ja vielä hiljaisempaa tuli kun vetsku löi kalvon piirtoheittimelle jossa kuvattiin partion tiedusteluretki Äänisen yli vihollisen puolelle. Matkaa 302 km, aika muistaakseni 3 vrk., ajankohta tammi-helmikuu 1942, lämpötila -45-50 C. Joukkueenjohtaja saattoi miehet rantaan autolta (100m) ja palellutti kasvonsa tyystin sinä aikana.

Lopussa partion 1 mies oli niin huonona että piti jättää keskelle Äänistä odottamaan noutoa ja partion päästyä omien puolelle, lähti porukka miestä noutamaan. Ja löytyihän se mies sieltä vielä elossa!

Mielenkiintoisia tarinoita! Silloin oli vaikeaa uskoa että noinkin pitkä ja vaikea matka on tehtävissä, mutta kyllähän noita löytyy kavereita jotka nykypäivänäkin kaukopartiohiihdossa menevät 300 km/48 h. (vaikkakin ilman isoja kantamuksia, asetta+sotatarvikkeita). Tosipaikassa homma hoidettaisiin nykypäivänäkin pirin avulla melko varmasti. Itsekkin voin sanoa että on tullut hiihdettyä 150km/36h ja voin suositella lämpimästi kaikille jotka haluavat hakea rajojaan kunniakkaassa tapahtumassa!

Jep, luin tässä syksyllä erään 4. EriP miehen muistelman kaukopartiotoiminnasta, jossa kuvattiin juurikin mainitsemaasi reissua. Oli ilmeisesti ollut kaikenlaista ongelmaa, tiukkojakin paikkoja ja mm. Pervitiiniä oli joutunut useampikin kaveri ottamaan. Sai kyllä sellaisen käsityksen aineesta, että vaikutusten puolesta se ihan viimeinen vaihtoehto johon turvauduttiin psykoosien yms. takia. Ehkä mielenkiintoisempia reissuja olivat tiedustelupartiot luovutettuun karjalaan sotien välisenä aikana. Yritän etsiä jostain kirjan nimen, oli nimittäin erinomaisen mielenkiintoista luettavaa.

 

[EK]

Jaana Janhila, Sissisotaa kaukopartiossa - Osasto Marttinan partiokertomukset 1943-44.

Janhila on saanut käyttöönsä Osasto Marttinan veteraanien muistelukset. Kaikista partiomatkoista tehtiin matkan jälkeen yksityiskohtainen partiokertomus. Sodan jälkeen kertomukset hävitettiin, mutta myöhemmin Marttinan veteraanit keräsivät niiden toisintoja itse. Janhilan kirjassa on käytetty näitä myöhempiä muisteluita, ja kaikista osaston tekemistä partiomatkoista on kirjassa 1-3 eri henkilön kertomus. Janhila itse on kirjoittanut partiokertomuksen alkuun lyhyen tiivistelmän, koonnut mahdollisimman tarkan osallistujaluettelon ja esittelee reitin pääpiirteissään.

Suosittelen aiheesta kiinnostuneille. Ensimmäiseen osaan en ole tutustunut, siitä löytyvät Osasto Marttinan aiemmat partiomatkat.

Jos haluaa perehtyä kaukopartiotoimintaan laajemmasta näkökulmasta, kannattaa lukea Elfvengrenin, Laidisen ja Kososen Vihollisen selustassa - Päämajan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1939-1944. Tämä taustoittaa partiotoimintaa ja kertoo myös Neuvostoliiton vastatoimista. Erittäin luettava, mutta olisi kaivannut suomalaisten ja venäläisten tietojen ja näkökulmien vertailua.

 

[fulcrum]

Jep, luin tässä syksyllä erään 4. EriP miehen muistelman kaukopartiotoiminnasta, jossa kuvattiin juurikin mainitsemaasi reissua. Oli ilmeisesti ollut kaikenlaista ongelmaa, tiukkojakin paikkoja ja mm. Pervitiiniä oli joutunut useampikin kaveri ottamaan. Sai kyllä sellaisen käsityksen aineesta, että vaikutusten puolesta se ihan viimeinen vaihtoehto johon turvauduttiin psykoosien yms. takia.

Elokuvassa 'Sissit' nähtävät psykoosikohtaukset lienevät juuri pervitiinin perua, vaikka elokuvassa ei sitä taidettu suoraan sanoa.

Alunperinhän pervitiinin piti olla harmitonta ainetta jota jaettiin hyvinkin avokätisesti. Haittapuolet rupesivat paljastumaan sitten myöhemmin.

 

[noska]

Vanhoissa sen ajan Suomen Sotilaissa oli Pervitiinin mainoksia. Niissä mainittiin sivuvaikutusten olevan jopa kahvia pienemmät, jos oikein muistan.

 

[baikal]

Minkäs voimalla ukot sodan jälkeen jaksoivat raataa peltonsa ja rakentaa kaiken uusiksi?

 

[Haisuli]

Äidin setä kävi sodanaikana käsittääkseni useamman kerran mm. muurmannin radalla. Minusta hän ei mikään ihmemies ollut ja värvättiin mukaan koska oli saanut pioneerina räjähdekoulutusta.

Juuri tässä taannoin asiasta äidin isän kanssa juteltiin (setä kuoli jo 80-luvulla) ja hän kertoi ettei velipoika lomillaan asiasta juuri tarinoinut (oli kait kielletty kertomasta), eikä sotakokemuksiin tavalliseen tyyliin kovin ahkerasti/seikkaperäisesti sodan jälkeen palattu.

Sen verran oli kuulema juttua kuitenkin ollut että suht rauhassa pitkin korpia edettiin ja oli otettu esim. 3pvä lepotaukoja jonkun sopivaksi katsotun korpilammen tuntumassa, kalasteltu, pidetty pieniä tulia ja syöty hyvin.

Että ei ne kaikki reissut varmaan mitään henkensä edestä kamppailuja olleet, käsittäkseni näissä matkoissa oli aina porukkaa joku kaksinumeroinen määrä mukana. En tiedä yhtään millä korkeudella Suomea tämä toiminta tapahtui, mutta eikös sitä miehittämätöntä/koskematonta korpea ollut aika laajalti tietyissä kohdissa?

 

[Pullosorsa]

Vanhoissa sen ajan Suomen Sotilaissa oli Pervitiinin mainoksia. Niissä mainittiin sivuvaikutusten olevan jopa kahvia pienemmät, jos oikein muistan.

Sotien jälkeen apteekista myyty Pervitin oli jo ihan eri aine.

 

[Second]

Äidin setä kävi sodanaikana käsittääkseni useamman kerran mm. muurmannin radalla. Minusta hän ei mikään ihmemies ollut ja värvättiin mukaan koska oli saanut pioneerina räjähdekoulutusta.

Juuri tässä taannoin asiasta äidin isän kanssa juteltiin (setä kuoli jo 80-luvulla) ja hän kertoi ettei velipoika lomillaan asiasta juuri tarinoinut (oli kait kielletty kertomasta), eikä sotakokemuksiin tavalliseen tyyliin kovin ahkerasti/seikkaperäisesti sodan jälkeen palattu.

Sen verran oli kuulema juttua kuitenkin ollut että suht rauhassa pitkin korpia edettiin ja oli otettu esim. 3pvä lepotaukoja jonkun sopivaksi katsotun korpilammen tuntumassa, kalasteltu, pidetty pieniä tulia ja syöty hyvin.

Että ei ne kaikki reissut varmaan mitään henkensä edestä kamppailuja olleet, käsittäkseni näissä matkoissa oli aina porukkaa joku kaksinumeroinen määrä mukana. En tiedä yhtään millä korkeudella Suomea tämä toiminta tapahtui, mutta eikös sitä miehittämätöntä/koskematonta korpea ollut aika laajalti tietyissä kohdissa?

Yleensä kai nuo reissut on olleet hyvinkin rentoja, sitten vasta on tullut kusiset paikat kun vihollinen on lähtenyt perään ja tässä kai etenkin talviolosuhteet on olleet erittäin vaikeita.

Kun kuunteli päämajasta tulevia ohjeita, vihollistilannetta ja toimenpiteitä koskien, niin pärjäsi oikein mainiosti. En muista kuka se oli joka tästä mainitsi, sanoi vielä että yleensä ne partiot joille kävi huonosti tekivät toisin kuin päämajasta tulleet ohjeet ehdottivat.

Fulcrum: Tuossa sissit elokuvassa on vielä taltioitu yksi meikäläisen jalkaväen taistelutekniikan hienoinpia suorituksia viime sotien aikana. Olen siitä lukenut jonkinsortin analyysiakin ja se korosti juuri sitä että pieni määrätietoinen ja motivoitunut joukko voi suorittaa tehtävän joka paljon isommalta joukolta jää tekemättä.

Oliko se niin että kyseisen sissijoukon johtaja erehtyi kehuskelemaan jalkaväkipataljoonan komentajalle että eihän tuo nyt niin kova tehtävä ole vaikka jv-komppania siinä epäonnistuikin. Piti sitten todistaa oma leuhkiminen.

 

[fulcrum]

Kun kuunteli päämajasta tulevia ohjeita, vihollistilannetta ja toimenpiteitä koskien, niin pärjäsi oikein mainiosti. En muista kuka se oli joka tästä mainitsi, sanoi vielä että yleensä ne partiot joille kävi huonosti tekivät toisin kuin päämajasta tulleet ohjeet ehdottivat.

Paljonko noita partioita sitten jäi kokonaan palaamatta? Aika vähän populaarimediassa ollut mainintoja niistä operaatioista jotka menivät mönkään. Yksi virolaisista (vai oliko se inkeriläisistä) koottu partio ainakin tuhoutui kokonaan. Sen verran olen myös lukenut että asiamiestoiminta (eli suomeksi vakoojat) pääsääntöisesti epäonnistui, jäivät kiinni ja ammuttiin. Näin kyllä tuntui käyvän muuallakin, nuo desanttihommat näyttävät joka puolella olleen melkolailla itsemurhatehtäviä.

Eräällä ulkomaanfoorumilla joskus sanottiin kuivakkaasti että erikoisjoukoille tapahtui paljon katastrofeja, mutta suuri yleisö ei niistä juuri tiedä, kun usein ei jäänyt ketään edes henkiin kirjoittamaan muistelmia, eivätkä ihmiset muutenkaan halua lukea niin masentavia juttuja. Vain menestykset muistetaan ja osastojen toiminnasta jää positiivisempi kuva kuin mitä se todellisuudessa oli.

 

[Second]

Kun kuunteli päämajasta tulevia ohjeita, vihollistilannetta ja toimenpiteitä koskien, niin pärjäsi oikein mainiosti. En muista kuka se oli joka tästä mainitsi, sanoi vielä että yleensä ne partiot joille kävi huonosti tekivät toisin kuin päämajasta tulleet ohjeet ehdottivat.

Paljonko noita partioita sitten jäi kokonaan palaamatta? Aika vähän populaarimediassa ollut mainintoja niistä operaatioista jotka menivät mönkään. Yksi virolaisista (vai oliko se inkeriläisistä) koottu partio ainakin tuhoutui kokonaan. Sen verran olen myös lukenut että asiamiestoiminta (eli suomeksi vakoojat) pääsääntöisesti epäonnistui, jäivät kiinni ja ammuttiin. Näin kyllä tuntui käyvän muuallakin, nuo desanttihommat näyttävät joka puolella olleen melkolailla itsemurhatehtäviä.

Eräällä ulkomaanfoorumilla joskus sanottiin kuivakkaasti että erikoisjoukoille tapahtui paljon katastrofeja, mutta suuri yleisö ei niistä juuri tiedä, kun usein ei jäänyt ketään edes henkiin kirjoittamaan muistelmia, eivätkä ihmiset muutenkaan halua lukea niin masentavia juttuja. Vain menestykset muistetaan ja osastojen toiminnasta jää positiivisempi kuva kuin mitä se todellisuudessa oli.

Eipä kokonaisia partioita tainnut jäädä juurikaan palamatta. Saksalaisia vastaan muistan että yksi partio jäi kaatuneiksi ja vangeiksi Lapin sodan aikaan, mutta käsitääkseni kyseessä oli divisioonan partio, ei varsinainen kaukopartio joukko. Juu ne oli Virolaisia laskuvarjopudotuksella pudotettuja miehiä (virallisesti saksalaisten alaisuudessa) jotka jäivät kokonaan vihollisen käsiin. Helvetin traaginen ja karu tarina, en muista kuinka pitkään se oli sellaista kissa-ja-hiiri leikkiä, viikkoja kuitenkin. Ja venäläiset sai radistin käsiin toisesta partiosta (oli jakaantunut kahtia) ja pääsi jallittamaan toisen partion ansaan kun saivat tämän radistin alistettua yhteistyöhön.

Mönkään menneitä partioreissuja on varmasti ollut ihan reilusti, yleensä se kai on kuitenkin tarkoittanut lähinnä sitä että 1. jossakin vaiheessa tappioita on tullut sen verran paljon jo matkan alkuvaiheessa että joukon on pitänyt palata kotiin. 2. Viholliset on päässeet hajulle jo alkumatkasta ja on ollut fiksumpi palata takaisin kotiin.

Juu nuo erityisoperaatiot esim Vietnamin ajalta on olleet aika kovaa puuhaa. Jenkeillä erityisoperaatio saattoi tarkoittaa sitä että he perustivat vahvan tukikohdan vihollisen alueelle ja partioivat sieltä käsin, näissä tapauksissa se idea oli saada paikalliset rintamaan kommunisteja vastaan (esim Törnihän teki tätä). Ylipäätään nuo joukot kai ovat operoineet kuukausitolkulla yhteen menoon, kaippa siinä on jo kova luoteisetkin miehet alkaneet pehmetä. Suomalaiset partiothan sai levätä kuitenkin aika paljon, heillä oli paljon lomia ja reissutkaan eivät olleet järin pitkiä ajallisesti. Mikäs se viime sotien pisin reissu ajallisesti oli? Oliko kuukauden? Kotimaiset kaukopartiot saavat varmaan kiittää paljosta meikäläistä radiotiedustelua ja "terävää päätä", se varmaan vähensi katastrofien määrää todella paljon.

Välillä tuntuu että kieltämättä Suomen kovimmat jätkät nauttivat liki mannekiinin asemaa kun sitä vertaa etulinjan joukkoihin (pitkät ajat rintamassa, huono huolto, vähän lomia), toisaalta miksipä ei näin. Ainakin tekivät hommansa kunnolla ja oli motivaatio huipussaan.

Vaan noista asiamiesjutuista en tosiaan tiedä juuri mitään.

 

[noska]

Vanhoissa sen ajan Suomen Sotilaissa oli Pervitiinin mainoksia. Niissä mainittiin sivuvaikutusten olevan jopa kahvia pienemmät, jos oikein muistan.

Sotien jälkeen apteekista myyty Pervitin oli jo ihan eri aine.

Näkemäni mainokset on nimenomaan sodanaikaisia tai jopa ennen sotia, ei sen jälkeen. Niissä mainitaan selvästi kyseessä olevan saksalaisen efedriinistä edelleen kehitetyn pseudoamfetamiinin.

 

[EK]

Kun kuunteli päämajasta tulevia ohjeita, vihollistilannetta ja toimenpiteitä koskien, niin pärjäsi oikein mainiosti. En muista kuka se oli joka tästä mainitsi, sanoi vielä että yleensä ne partiot joille kävi huonosti tekivät toisin kuin päämajasta tulleet ohjeet ehdottivat.

Paljonko noita partioita sitten jäi kokonaan palaamatta? Aika vähän populaarimediassa ollut mainintoja niistä operaatioista jotka menivät mönkään. Yksi virolaisista (vai oliko se inkeriläisistä) koottu partio ainakin tuhoutui kokonaan. Sen verran olen myös lukenut että asiamiestoiminta (eli suomeksi vakoojat) pääsääntöisesti epäonnistui, jäivät kiinni ja ammuttiin. Näin kyllä tuntui käyvän muuallakin, nuo desanttihommat näyttävät joka puolella olleen melkolailla itsemurhatehtäviä.

Eräällä ulkomaanfoorumilla joskus sanottiin kuivakkaasti että erikoisjoukoille tapahtui paljon katastrofeja, mutta suuri yleisö ei niistä juuri tiedä, kun usein ei jäänyt ketään edes henkiin kirjoittamaan muistelmia, eivätkä ihmiset muutenkaan halua lukea niin masentavia juttuja. Vain menestykset muistetaan ja osastojen toiminnasta jää positiivisempi kuva kuin mitä se todellisuudessa oli.

Kokonaisia partioita ei tuhoutunut montaa. Se virolaisten laskuvarjopartio ja Kannaksen liikenteenlaskijat ovat tunnetuimmat. Useampikin partio epäonnistui, mutta yleensä nimenomaan siten, että paljastuttiin jo alkuvaiheessa ja tultiin siksi pois. Kontaktiahan partiot ottivat useinkin, mutta ihmeenkaupalla suurin osa porukasta selvisi takaisin.

Koko homman ideahan tietysti oli olla mahdollisimman näkymätön. Määrättyjä ylläköitä lukuunottamatta tulitoiminta merkitsi aina tietynasteista epäonnistumista. Aiemmassa viestissäni mainistemastani Janhilan kirjasta ilmenee, että hermopaine oli jatkuva ja todellinen. Täällä esitetyt väitteet "helposta" palvelusta eivät oikein avaudu, mutta toisaalta, mitäs ne veteraanit nyt tietää. Nehän vain itse hiihtivät siellä. Kyllä nettisoturi aina tietää paremmin.

Yhtenä ongelmana keukopartio-osastoissa oli nimenomaan se, että pätevää miehistöä ei saatu haalittua kasaan riittävästi. Osa porukasta pääsi läpi karsinnoista, mutta tippui silti pois ennen ensimmäistä matkaa. Osa passitettiin tai lähti pois ensimmäisen reissun jälkeen, jotkut taas saivat mittansa täyteen useamman matkan käytyään. Joka tapauksessa määrävahvuuksiin ei koskaan päästy.

Kaukopartiotoiminnan hyödyistä yleensäkin voisi keskustella. Radiotiedustelu oli varmasti hyödyllisempää suuren kuvan kannalta. Kuitenkin Suomessa oltiin sitä mieltä, että ainakin osa tiedoista ja kohteista piti tarkastaa paikan päällä, ihmissilmällä.

Täälläkin mainittujen asiamiesten lähettäminen vaikuttaa olleen sangen toivotonta ja jopa solutettua, mutta toisaalta taas viitteitä on myös (vähäisestä) onnistuneesta toiminnasta.

 

[koponen]

Ihminen on aika ylivoimainen sensori tänäkin päivänä monessa asiassa. Itse olen aina arvostanut tiedustelu- ja kaukopartiotoimintaa todella suuresti, ja arvostan sen nykyisiä ilmentymiä edelleen.