Kaukopartioiden toiminta

[noska]

Onko kenelläkään tietoa "mittapuusta" jolla erotetaan ns. kaukopartiot ja muut vihollisen selustaan tapahtuneet operatiot?

Aikoinaan käytettiin myös termiä lähitiedustelupartio. Erotuksena oli tiedusteluretken ulottuvuus syvyydessä ja kesto ajassa, joskus myös se käytettiinkö tiedusteluun aluevastuussa olevasta joukosta koottuja miehiä vai erillistä tiedusteluosastoa. Mitään selkeää yksiselitteistä rajaa ei ollut eikä termien eroa määritelty.

 

[JOKO]

Onko kenelläkään tietoa "mittapuusta" jolla erotetaan ns. kaukopartiot ja muut vihollisen selustaan tapahtuneet operatiot?

Partiointiahan suorittivat myös rintamavastuussa olevat joukot, jopa 30-40km päähän vihollisen selustaan. Itselläni on mielikuva että em. matkoja pidempiä partioretkiä kutsuttiin kaukopartioiksi. Lisäksi kaukopartiotoiminnaksi on nimetty ylempien- esim. rykmenttitason esikuntien asettamien erillisosastojen toiminta.

Isä-vainaa kertoi useista tämmöisistä (rykmentin komentajan käskemistä?) toimista ..jo talvisodan aikana tapahtuneista ryhmän/joukkueen kokoisista "sissiretkistä" Tolvajärvi-Ilomantsi suunalla. Jatkosodan asemasotavaiheessa kyseisen kaltainen partiointi (tied/iskuos.) oli "opittu homma" mm. Uhtuan suunnalla.

Kohteina olivat vihollisen esikunnat, huoltopaikat ja jatkosodassa mm. "desanttien koulutuskeskus".

Eikös kaukopartioita hoitanut kolme vai oliko neljä ihan erillistä yksikköä? Nämä olivat suoraan päämajan komennossa. Näiden lisäksi rintamavastuussa olleet joukot lähettivät partioita, mutta se oli ihan oma kuvionsa. Eli määrittely menee mielestäni lähinnä suorittavan porukan mukaan.

 

[JOKO]

Täällä esitetyt väitteet "helposta" palvelusta eivät oikein avaudu, mutta toisaalta, mitäs ne veteraanit nyt tietää. Nehän vain itse hiihtivät siellä. Kyllä nettisoturi aina tietää paremmin.

Aika moni kaukopartiosissi on lukemissani teksteissä todennut että homma oli aika helppoa (=siinä pärjäsi hyvin) kun kunto riitti ja noudatti ylhäältä tulleita ohjeita.

Vaan tosiaan mitäpä ne nuo veteraanit tietää...

Muistelen jossain kirjassa mainitun partiohommissa käyneen paljon porukkaa joilla reissut jäivät yhteen. Ei löytynyt halua toiselle reissulle.

 

[noska]

Lisää hyviä kysymyksiä. Entä olisiko jatkosota päättynyt Suomen osalta jotenkin toisin ilman kaukopartio- ja vakoojatoimintaa? Väitän ettei olisi vaan radiotiedustelu, suurlähetystöverkko, vastatiedustelu ja lentotiedustelu olisivat riittäneet. Mitenkään kovin syvällisesti en alaa tunne joten olisi kiva saada lisää perusteltuja mielipiteitä.

Monestako muusta osa-alueesta voidaan esittää sama kysymys? Olisiko jatkosota Suomen osalta päättynyt jotenkin toisin ilman toimintaa A tai B?

Toki kaukopartiomiesten harteille on sovitettu melkoinen sankarinviitta ja kutreille sädekehä, mutta väittäisinpä ettei yhdenkään tiedustelutiedon (myös ns. nollatieto on tiedustelutuloksia yhteenvetävälle portaalle tärkeä) hankkiminen ollut turhaa. Sodankäynti on aina usean komponentin yhteissumma. Yhdenkin komponentin poistaminen muuttaa tulosta. Muuttaako huonompaan vai parempaan suuntaan on eri asia. Joka tapauksessa on harvassa ne osatekijät, jotka olisivat olleet täysin korvaamattomia. Vastaavastihan voitaisiin tietysti miettiä, että olisiko jonkun osatekijän vahvistaminen muuttanut tulosta tai jonkun nyt puuttuneen tekijän lisääminen soppaan. Jälkiviisaus on aina helppoa. Yksikään järkeään käyttävä sotilasjohtaja ei kuitenkaan luovu mahdollisuudesta käyttää tiedustelusta yhtään ainoaa osa-aluetta.

On myös muistettava ettei radiotiedustelukaan pelkistä onnistumisista nauttinut. Oliko nyt professori Nevalinnan poika, joka kirjoitti kirjassaan hiukan toisenlaisen kuvauksen osallistumisesta tuon glorifioidun aselajin toimintaan sodan aikana. Radio- ja vastatiedustelusta huolimatta useimmat partisaaniosastot pääsivät pakenemaan takaisin omiensa puolelle. Ilmatiedustelun kuvien havainnoista lähetettiin useita (partioita etenkin lähipartioita) ottamaan tarkempi selko. Kaukopartiomiehet eivät olleet yli-ihmisiä, mutta ei niitä löytynyt muidenkaan tiedusteluhaarojen alta. Todennäköisesti lukuisimmat menestyksekkäät tiedustelutulokset lopulta löytyvät aliarvostetuimman ja vähiten huomioidun osan eli rintamajoukkojen oman lähitiedustelun (mukaan lukien kuulovartiot ja tähystyksen) alalta.

Lopulta kuitenkin tiedustelutuloksen merkityksellisyys on aina tuurinkauppaa. Osuuko juuri oikea tiedustelumenetelmä oikealla tavalla, oikealle kohtaa, oikeaan aikaan ja osataanko sen saama tieto tulkita oikein ratkaisee menestyksen epäonnistumisen välillä. Minä siis väitän, että Museon esittämät tiedustelumuodot eivät olisi riittäneet -etenkään kun hän unohti tyystin erittäin tärkeän lähitiedustelun useista muista pienemmistä tiedustelumuodoista puhumattakaan.

Ja olisi sitten riittänyt tai ei niin tärkein osatekijä tiedustelussa on aina hankitun tiedon tulkitsijat ja hyödyntäjät. Millään tiedolla ei ole merkitystä, jos sitä ei saada ajoissa, sitä ei tulkita oikein tai sitä ei osata hyödyntää.

 

[noska]

Eikös kaukopartioita hoitanut kolme vai oliko neljä ihan erillistä yksikköä? Nämä olivat suoraan päämajan komennossa. Näiden lisäksi rintamavastuussa olleet joukot lähettivät partioita, mutta se oli ihan oma kuvionsa. Eli määrittely menee mielestäni lähinnä suorittavan porukan mukaan.

Suoraan Päämajan alaisuudessa oli Erillinen Pataljoona 4 johon kuului muutama eri alueilla toiminut osasto. Nämä nimettiin johtajiensa mukaan (esim. Osasto Vehviläinen) ja niillä oli omat määritellyt toiminta-alueensa. Kaukopartiotoimintaa ei kuitenkaan rajattu vain heidän tehtäväkseen, vaan myös rintamajoukot voivat lähettää omia kaukopartioitaan. Esimerkiksi kahden kuuluisan miehen, Törnin ja Koiviston on usein mainittu osallistuneen kaukopartioon, vaikkeivät koskaan palvelleet ErP4:ssä, vaan ensimmäisen divisoonan jääkärikomppaniassa. Myös rajajääkärikomppaniat suorittivat useampia partioita.

 

[JOKO]

Kun kuunteli päämajasta tulevia ohjeita, vihollistilannetta ja toimenpiteitä koskien, niin pärjäsi oikein mainiosti. En muista kuka se oli joka tästä mainitsi, sanoi vielä että yleensä ne partiot joille kävi huonosti tekivät toisin kuin päämajasta tulleet ohjeet ehdottivat.

Paljonko noita partioita sitten jäi kokonaan palaamatta? Aika vähän populaarimediassa ollut mainintoja niistä operaatioista jotka menivät mönkään. Yksi virolaisista (vai oliko se inkeriläisistä) koottu partio ainakin tuhoutui kokonaan. Sen verran olen myös lukenut että asiamiestoiminta (eli suomeksi vakoojat) pääsääntöisesti epäonnistui, jäivät kiinni ja ammuttiin. Näin kyllä tuntui käyvän muuallakin, nuo desanttihommat näyttävät joka puolella olleen melkolailla itsemurhatehtäviä.

Eräällä ulkomaanfoorumilla joskus sanottiin kuivakkaasti että erikoisjoukoille tapahtui paljon katastrofeja, mutta suuri yleisö ei niistä juuri tiedä, kun usein ei jäänyt ketään edes henkiin kirjoittamaan muistelmia, eivätkä ihmiset muutenkaan halua lukea niin masentavia juttuja. Vain menestykset muistetaan ja osastojen toiminnasta jää positiivisempi kuva kuin mitä se todellisuudessa oli.

Iivanat saatoivat toisinaan antaa suomalaisten mennä vaikka nämä havaitsivatkin. Tavalliselle mosurille oma nahka on kallis. Useimmat metsissä ryynänneet miehet pyrkivät varomaan kosketusta ihan puolin ja toisin.

Oma isoisäni kertoi heidän päässeen yllättämään suomalaisten puolelta palaamassa olleen venäläisen partion kesällä -44. Suomalainen ryhmä oli passissa suon laidalla juuri kyseisen partion takia. Olivat osa sopiville paikoille ripoteltua ketjua, jonka tehtävänä oli katkaista venäläisten kotimatka. Eivät katkaisseet. Pysyivät piilossa ja antoivat venäläisten mennä. Siihen ne olisivat kaikki kupsahtaneet suolle, mutta olisivat varmasti myyneet nahkansa mahdollisimman kalliilla. Sellainen pistää tekemään erilaisia ratkaisuja, kuin mitä ylempänä ajatellaan.

Luulenpa vastaavan ilmiön pelastaneen useasti suomalaiset kaukopartiot. Toiselta puolelta Neuvostoliittoa raahatut heput eivät varmasti ole olleet innokkaita tappelemaan isänmaan puolesta. Siihen vielä päälle suomalaisten partioiden tulivoimainen aseistus venäläisten kiväärejä vastaan. Ehkäpä jahtimiesten metelöinti, mahorkan haju ja nuotiotulet eivät aina olleet aivan tahattomia.

 

[noska]

Iivanat saatoivat toisinaan antaa suomalaisten mennä vaikka nämä havaitsivatkin. Tavalliselle mosurille oma nahka on kallis. Useimmat metsissä ryynänneet miehet pyrkivät varomaan kosketusta ihan puolin ja toisin.

Oma isoisäni kertoi heidän päässeen yllättämään suomalaisten puolelta palaamassa olleen venäläisen partion kesällä -44. Suomalainen ryhmä oli passissa suon laidalla juuri kyseisen partion takia. Olivat osa sopiville paikoille ripoteltua ketjua, jonka tehtävänä oli katkaista venäläisten kotimatka. Eivät katkaisseet. Pysyivät piilossa ja antoivat venäläisten mennä. Siihen ne olisivat kaikki kupsahtaneet suolle, mutta olisivat varmasti myyneet nahkansa mahdollisimman kalliilla. Sellainen pistää tekemään erilaisia ratkaisuja, kuin mitä ylempänä ajatellaan.

Luulenpa vastaavan ilmiön pelastaneen useasti suomalaiset kaukopartiot. Toiselta puolelta Neuvostoliittoa raahatut heput eivät varmasti ole olleet innokkaita tappelemaan isänmaan puolesta. Siihen vielä päälle suomalaisten partioiden tulivoimainen aseistus venäläisten kiväärejä vastaan. Ehkäpä jahtimiesten metelöinti, mahorkan haju ja nuotiotulet eivät aina olleet aivan tahattomia.

Hyvä huomio. Todellakaan kaikki puna-armeijan sotilaat eivät olleet kovin vapaaehtoisesti mukana. Vielä kun sen aikainen koulutus- ja sivistystaso ruokki kakenlaisia huhuja ja taruja, niin tsuhnan partioilla oli usein melkoisten petojen ja supermiesten maine rivivenäläisten joukossa. Pienellä joukolla ilman sitä komissaarin selkään osoittavaa piippua ei varmastikaan tehnyt mieli lähteä heitä haastamaan, jos vähänkään oli mahdollisuus vetää piippalakkia syvemmälle sammaleeseen tahi huopatossu suhisten vaihtaa maisemaa. Eipä ole yksi eikä kaksi iivanaa joka on antanut raportissaan itselleen edullisemman kuvan kuin mitä todellisuus on ollut. Itsesuojeluvaisto, pelko ja henkiinjäämisen halu ovat yllättävän vahvoja vaikuttajia.

 

[suksisissi]

Eikös kaukopartioita hoitanut kolme vai oliko neljä ihan erillistä yksikköä? Nämä olivat suoraan päämajan komennossa. Näiden lisäksi rintamavastuussa olleet joukot lähettivät partioita, mutta se oli ihan oma kuvionsa. Eli määrittely menee mielestäni lähinnä suorittavan porukan mukaan.

Suoraan Päämajan alaisuudessa oli Erillinen Pataljoona 4 johon kuului muutama eri alueilla toiminut osasto. Nämä nimettiin johtajiensa mukaan (esim. Osasto Vehviläinen) ja niillä oli omat määritellyt toiminta-alueensa. Kaukopartiotoimintaa ei kuitenkaan rajattu vain heidän tehtäväkseen, vaan myös rintamajoukot voivat lähettää omia kaukopartioitaan. Esimerkiksi kahden kuuluisan miehen, Törnin ja Koiviston on usein mainittu osallistuneen kaukopartioon, vaikkeivät koskaan palvelleet ErP4:ssä, vaan ensimmäisen divisoonan jääkärikomppaniassa. Myös rajajääkärikomppaniat suorittivat useampia partioita.

Päämajan tiedusteluosaston alaiset, johtajiensa mukaan nimetyt kaukopartio-osastot (Etelästä pohjoiseen Os. Vehniäinen, Os Kuismanen, Os Marttina ja Os Paatsalo) laitettiin muodolliseen pataljoonakokoonpanoon vasta aika myöhäisessä vaiheessa, joskus 1943-44, jolloin niistä tuli perustetun ErP 4:n komppanioita edellä mainitussa numerojärjestyksessä. Sitä ennen organisaatio oli aika löyhä ja joustava, eivätkä nuo komppaniatkaan olleet koskaan täysvahvuisia komppanioita.

Kaukopartio-nimitys on todellakin aika laaja ja kärsinyt jonkinasteisesta "inflaatiosta". Ahtaimmin tulkittuna kaukopartioilla voi käsittää vain Päämajan kaukopartiot. Aika kauastkin vihollisen selustaan ulottuivat divisioonien ja rykmenttien jääkärikomppanioiden partiot ja joissain divisiooniossa oli sissiosastostoiksikin nimettyjä yksiköitä. Oma lukunsa on Lapissa saksalaisten vastuualueella toiminut Erillisosasto Petsamo, myös komentajansa mukaan Osasto Pennasena tunnettu, jonka partiot tekivät Luton suunnalla - siis nykyisen UKK-puiston ja Sarmitunturin erämaan "itäisellä jatkeella - pitkiäkin partioreissuja.
Myös Erillisosasto Savukoski eli OsSau partioi myös pitkiä matkoja Lapin erämaita valvoessaan ja partisaaneja etsiessään.

 

[suksisissi]

[/quote]
Jos en ihan väärin muista niin Utissa ErP4:n perinnehuoneessa oli yksi vanha bensiinikeitin. Ei kuitenkaan tuon linkin mukainen malli. Jotenkin muistelisin sitä ruotsalaiseksi mutta saattoi olla saksalainenkin.
[/quote]
Ei mahdotonta; Ruotsissa tehtiin - ja tehdään vieläkin - monia bensa- ja petroolikeittimiä ( tai missä ne nykyään tehdäänkään): Primus; Optimus, Svea...
Varmasti noita on kulkeutunut Suomeenkin jo sota-aikana ja sitä ennen, vaikka retkikeittimet yleistyivät Metsä-Suomessa paljon myöhemmin kuin Ruotsissa ja Norjassa, jossa vaellusretkeily oli alkujaan nimenomaan avotunturiretkeilyä.

Miten tuonne Utin ErP 4:n perinnehuoneeseen pääsisi tutustumaan, jos ei ole LJK-taustaa? Yksityishenkilö ei varmaan mitenkään, mutta mahtaisiko onnistua esim reserviläiskerhon excursiona? Onko siellä esillä paljonkin partioiden käyttämää varustusta?

 

[Museo]

Lopulta kuitenkin tiedustelutuloksen merkityksellisyys on aina tuurinkauppaa. Osuuko juuri oikea tiedustelumenetelmä oikealla tavalla, oikealle kohtaa, oikeaan aikaan ja osataanko sen saama tieto tulkita oikein ratkaisee menestyksen epäonnistumisen välillä. Minä siis väitän, että Museon esittämät tiedustelumuodot eivät olisi riittäneet -etenkään kun hän unohti tyystin erittäin tärkeän lähitiedustelun useista muista pienemmistä tiedustelumuodoista puhumattakaan.

Sodan ajan yhtymiin on kuulunut tiedusteluosat jo Rooman armeijan ajoista lähtien. Pohdin lähinnä tuota kaukopartioiden ja asiamiestiedustelun merkitystä Suomen sodankäynnissä. Saattaa olla ettei kaukopartiotoimintaa ympäröisi samanlainen sädekehä jos päämajan kaukopartiotoimintaan liittyvät asiakirjat eivät olisi kadonneet Ruotsissa sodan jälkeen.

Ai niin onko kenelläkään tietoa kaukopartioiden mukana liikkuneiden propagandasissien käytännön toiminnasta? Kyseiset kaverithan saivat kuulemani mukaan valtiolta kattavan 19 oppitunnin koulutuksen propagandatoiminnasta ennen matkaan lähtemistä.

 

[baikal]

Lopulta kuitenkin tiedustelutuloksen merkityksellisyys on aina tuurinkauppaa. Osuuko juuri oikea tiedustelumenetelmä oikealla tavalla, oikealle kohtaa, oikeaan aikaan ja osataanko sen saama tieto tulkita oikein ratkaisee menestyksen epäonnistumisen välillä. Minä siis väitän, että Museon esittämät tiedustelumuodot eivät olisi riittäneet -etenkään kun hän unohti tyystin erittäin tärkeän lähitiedustelun useista muista pienemmistä tiedustelumuodoista puhumattakaan.

Sodan ajan yhtymiin on kuulunut tiedusteluosat jo Rooman armeijan ajoista lähtien. Pohdin lähinnä tuota kaukopartioiden ja asiamiestiedustelun merkitystä Suomen sodankäynnissä. Saattaa olla ettei kaukopartiotoimintaa ympäröisi samanlainen sädekehä jos päämajan kaukopartiotoimintaan liittyvät asiakirjat eivät olisi kadonneet Ruotsissa sodan jälkeen.

Ai niin onko kenelläkään tietoa kaukopartioiden mukana liikkuneiden propagandasissien käytännön toiminnasta? Kyseiset kaverithan saivat kuulemani mukaan valtiolta kattavan 19 oppitunnin koulutuksen propagandatoiminnasta ennen matkaan lähtemistä.

Oivallisessa toiminnassa on aina mukana syöttejä, uhreja?

 

[LasUps]

Pekka Turusen kirjoittama: Olavi Paukkunen - päämajan tiedustelija olikin tuo kirja jota haeskelin. Asiallisen oloista tekstiä, eikä juurikaan mitään itsensä ylistämistä. Mielenkiintoista oli varsinkin em. herran ja muutaman muun retket kannaksen puolelle siviilivaatteissa sotien välisenä aikana, eli jo suoranaista vakoilutoimintaa, koska ei oltu sodassa.

Kyllä mk.I eyball-pari on vieläkin aika arvostettu ja arvokas tiedustelumuoto. Esim. Afghanistanissa harvaan asutuilla vuoristoseuduilla on jouduttu useasti turvautumaan ihan jalkamiehiin, jotka käyvät varmistamassa ja tsekkaamassa maaleja, sekä vihollisen keskittymiä. Sitäpaitsi ei se radiotiedustelu osaa paikallisilta asukeilta kysyä, että miten menee ja millaisia huhuja liikkuu. Kyllä jatkosodassakin partiomiehet paikallistenkin apuun turvautuivat välillä.

 

[KorpiSISSI]

Aiheeseen liittyvä TUTKIMUS

 

[fulcrum]

Oma isoisäni kertoi heidän päässeen yllättämään suomalaisten puolelta palaamassa olleen venäläisen partion kesällä -44. Suomalainen ryhmä oli passissa suon laidalla juuri kyseisen partion takia. Olivat osa sopiville paikoille ripoteltua ketjua, jonka tehtävänä oli katkaista venäläisten kotimatka. Eivät katkaisseet. Pysyivät piilossa ja antoivat venäläisten mennä. Siihen ne olisivat kaikki kupsahtaneet suolle, mutta olisivat varmasti myyneet nahkansa mahdollisimman kalliilla. Sellainen pistää tekemään erilaisia ratkaisuja, kuin mitä ylempänä ajatellaan.

Luulenpa vastaavan ilmiön pelastaneen useasti suomalaiset kaukopartiot. Toiselta puolelta Neuvostoliittoa raahatut heput eivät varmasti ole olleet innokkaita tappelemaan isänmaan puolesta. Siihen vielä päälle suomalaisten partioiden tulivoimainen aseistus venäläisten kiväärejä vastaan. Ehkäpä jahtimiesten metelöinti, mahorkan haju ja nuotiotulet eivät aina olleet aivan tahattomia.

Rukajärven tie-elokuvan tienoilta luin kerran samanlaisen jutun. Ryhmä venäläissotilaita oli nähnyt elokuvan esikuvana toimineen Perttulin joukkueen siltaa ylittämässä, mutta eivät olleet uskaltaneet ampua. Myöhemmin vangiksi jäänyt venäläinen sotilas kertoi syyksi tähän sen "kun niillä oli ne velosipeedit". Mies tiesi että polkupyörillä liikkuvat sotilaat olivat jääkäreitä, vihollisen valiojoukkoa. Pikku porukka vs joukkueellinen jääkäreitä -> huonosti käy...varmasti tällaisia insidenttejä oli enemmän kuin muistelmissa edes kehdataan kertoa. Takalinjojen vartiomiehet eivät olleet useinkaan mitään innoissaan itsensä uhraavia supersankareita.

 

[fulcrum]

Sodan ajan yhtymiin on kuulunut tiedusteluosat jo Rooman armeijan ajoista lähtien. Pohdin lähinnä tuota kaukopartioiden ja asiamiestiedustelun merkitystä Suomen sodankäynnissä. Saattaa olla ettei kaukopartiotoimintaa ympäröisi samanlainen sädekehä jos päämajan kaukopartiotoimintaan liittyvät asiakirjat eivät olisi kadonneet Ruotsissa sodan jälkeen.

Kaukopartiotoimintaan liittyy tosiaan glorifikaatiota, mutta luulen että isompi syy on ettei asemasodan ajalta juuri muita vetäviä "sankaritarinoita" ole suurelle yleisölle kerrottavaksi.

Ja onhan se niin että tällainen toiminta vaan kertakaikkiaan vetoaa ihmisten mielikuvitukseen. Onhan sama ilmiö nähtävissä muuallakin, kyllä suuressa maailmassakin on tehty ja tehdään kymmenittäin leffoja kommandoista, rangereista, SASsista yms. Harvemmin sitä näkee elokuvia rannikkopuolustusjoukoista, tykkimiehistä tai autonkuljettajista, vaikka em. puolustushaarojen toiminta oli sodan kokonaisuuden kannalta vähintään yhtä tärkeää ellei tärkeämpääkin kuin erikoisjoukkojen.

 

[Second]

Aiheeseen liittyvä TUTKIMUS

Vaikuttaa mielenkiintoiselle :a-smiley:

 

[skärdis]

Mielenkiintoinen dokumentti. :a-smiley:

 

[KorpiSISSI]

Mielenkiintoinen dokumentti. :a-smiley:

Kyseinen tutkimus on hyvä perusta jos tahtoo jotakin "säiettä" edetä syvemmälle ja selvitellä eri lähteistä. Varsin kattava lähteistö ja minulle ainakin uuttakin asiaa, vaikka etenkin Kainuun "paikallisjuttuihin" olen jonkin verran perehtynyt.
Kyselin tutkimuksen tekijältä, josko löytyisi raaka-aineistoa Talvisodan ajalta myös eteläisemmältä rintamalta ja ns. "hiihtosisseistä" Tolvajärvi-Ilomantsi alueella -40 tammikuusta. Jotain kuulema löytyy ja sotapäiväkirjoista lisää.

 

[noska]

Päämajan tiedusteluosaston alaiset, johtajiensa mukaan nimetyt kaukopartio-osastot (Etelästä pohjoiseen Os. Vehniäinen, Os Kuismanen, Os Marttina ja Os Paatsalo) laitettiin muodolliseen pataljoonakokoonpanoon vasta aika myöhäisessä vaiheessa, joskus 1943-44, jolloin niistä tuli perustetun ErP 4:n komppanioita edellä mainitussa numerojärjestyksessä. Sitä ennen organisaatio oli aika löyhä ja joustava, eivätkä nuo komppaniatkaan olleet koskaan täysvahvuisia komppanioita.

EI pitäis pikkutunneilla tänne kirjoitella kun ei aina ajatus täysin kulje. Kyse oli tietenkin Vehniäisestä eikä Vehviläisestä.
Tosiaan tuo pataljoonahan perustettiin aika myöhään. Tulee usein mielessään yksinkertaistettua asioita melko paljon siinä mielessä, että kun pumppu vaihtaa nimeään, niin tulee käytettyä helpointa niistä käytössä olleista, mikä ei tietenkään ole oikein.

Kaukopartio-nimitys on todellakin aika laaja ja kärsinyt jonkinasteisesta "inflaatiosta". Ahtaimmin tulkittuna kaukopartioilla voi käsittää vain Päämajan kaukopartiot. Aika kauastkin vihollisen selustaan ulottuivat divisioonien ja rykmenttien jääkärikomppanioiden partiot ja joissain divisiooniossa oli sissiosastostoiksikin nimettyjä yksiköitä. Oma lukunsa on Lapissa saksalaisten vastuualueella toiminut Erillisosasto Petsamo, myös komentajansa mukaan Osasto Pennasena tunnettu, jonka partiot tekivät Luton suunnalla - siis nykyisen UKK-puiston ja Sarmitunturin erämaan "itäisellä jatkeella - pitkiäkin partioreissuja.
Myös Erillisosasto Savukoski eli OsSau partioi myös pitkiä matkoja Lapin erämaita valvoessaan ja partisaaneja etsiessään.

Turhaan ei käytetä tuota etuliitettä Päämajan tuossa kaukopartion edessä. Jos ne olisivat ainoita ei etuliitettä tarvittaisi. Nimi on toki kärsinyt inflaatiota, koska kaukopartiomeihistä tehtiin legendoja, kovia jätkiä ja heidät glorifioitiin. Jopa jo sodan aikana propagandatarkoituksissa tehtiin heistä sankaritarinoita. Kaikki halusivat sen jälkeen olla kaukopartiomiehiä. Jopa erään osaston oma hieroja jäi kiinni lomilla kaukopartiomiehenä esiintymisestä.
Nimi pohjaa kuitenkin sotaa edeltävän ajan ohjesääntöihin, joissa eroteltiin kauko- ja lähitiedustelu. Kumpaakin suoritettiin usealla eri tavalla.

Aiemmin esitettiin kysymys, että miksei kaukopartioissa ollut kantahenkilökuntaa enemmälti. Syy on siinä, ettei siihen oltu oikeastaan valmistauduttu eikä sitä oltu juuri suunniteltu ennen sotia. Partiotiedusteluun ei ollut koulutettuna kantaupseereita. Muuhun tehtävään koulutettuja kantaupseereita ei kannattanut niissä käyttää, koska heidän osaamisestaan oli niin suuri kysyntä heidän koulutuksenmukaisissa tehtävissään. Päämajan tiedusteluosastoon ei välttämättä muutenkaan kantaupseeristolla ollut aina suurin luottamus. Salamyhkäisiin hiippailijoihin, joita ja joiden toimintatapoja ei tunneta, kun ei ole tapana tässä maassa liikoja luottaa. Etenkin jos he kyseenalaistavat oman toimivallan heihin nähden. Samaa epäluuloa on esiintynyt lähes kaikissa armeijoissa erikoisjoukkoja ja epäkonventionaalisen sodankäynnin yksikköjä kohtaan.

 

[noska]

Miten tuonne Utin ErP 4:n perinnehuoneeseen pääsisi tutustumaan, jos ei ole LJK-taustaa? Yksityishenkilö ei varmaan mitenkään, mutta mahtaisiko onnistua esim reserviläiskerhon excursiona? Onko siellä esillä paljonkin partioiden käyttämää varustusta?

Yksinkertaisin tapa on soittaa Uttiin ja kysyä. Itse en ole käynyt siellä yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta ei siellä silloin paljoa tavaraa ollut. Viimeksi muistan tuosta huoneesta olleen julkisuudessa maininta kun eräs entinen vihreä baretti lahjoitti sinne perinnefoorumillakin vaikuttaneen puukkoseppämestari Pekka Tuomisen alias Puukko-Pekan tekemän tarkan kopion Honkasen puukosta. Olisiko ollut vuonna 2009.