Kaukopartiomies Eino Hietalan partioretket 1942-1944
8.12.2013 11:45
Veikko Huuska
2 kommenttia
Kaukopartiomies Eino Hietalan partioretket 1942-1944
Tämä juttu liittyy aikaisempaan bloggaukseeni:
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155290-viimeinen-sotavanki-itsenäisyysviikon-viikon-henkilö
Kaukopartiomies, korpraali Eino Hietalan kaukopartiot. Partioselostukset, samoin kuin alempana oleva taustoittava aineisto on suoraan
Lassi Saressalon pataljoonahistoriasta nimeltä ”
Päämajan kaukopartiot jatkosodassa”. Teos on suoraan Päämajan alaisuudessa toimineen Erillinen Pataljoona 4:n historiateos.
https://plus.google.com/photos/113679801467129695575/albums/5954947791023331777?banner=pwa&sort=1
Korpraali Eino Hietala palveli Erillinen pataljoona 4:ssä, sen neljännessä komppaniassa (
4/Er P4). Hän ehti osallistua jatkosodan aikana yhteensä 7:ään komppaniansa järjestämään partioretkeen. Tässä partiot aikajärjestyksessä. Partioretkistä ei ole käytettävissä tavanomaisia pataljoonan ja komppanian sotapäiväkirjoja ja taistelukertomuksia. Ne on käskyn mukaisesti hävitetty tai toimitettu Stella Polariksen aineistoissa Ruotsiin, josta niitä ei ole saatu takaisin. Saressalo on 4. komppanian osalta joutunut turvautumaan ErP 4:n perinnetoimikunnan keräyksin ja haastatteluin kokoamaan muistitietoon, saavuttaen kuitenkin ulkoisesti arvioiden varsin huomattavan kattavuuden ja tarkkuuden.
Korpraali Hietalan seitsemän partioretkeä [hakasuluissa Saressalon historiassaan käyttämä partionnumero] Kaikki mainitut partiot toteutettiin 4/ErP 4:n vireissä:
Partio n:o 1
5.2.1942 partio [22/4] lähti Alakurtista Orijärven suuntaan [kaakkoon] ja saattoi sinne vakoilutehtäviin lähetetyn A-miehen. Partio oli takaisin Alakurtissa 6.2.
Huomautus; A-mies = Asiamies, vakoilija.
Partion vahvuus oli 12 miestä; alik Lauri Alajärvi, korpr. Mikko Heikurainen, kers. Toivo Heinonen, kers. Yrjö Helppi, korpraali Eino Hietala, vääpeli Sulo Hänninen, korpr. Aarne Kesseli, alik. Ilpo Luusua, korpr. Kullervo Toivo, kers. Uuno Törmänen ja stm Olavi Välikangas.
Partio n:o 2
29.9.194;
Kiestingin suunnalta lähetettiin saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa syyskuun 29. päivänä partio [30/4] Kiestinki-Louhi –radan ja –maantien alueelle tiedustelu- ja tuhoamistehtäviin. Alkumatka yli Jelettijärven tehtiin saksalaisella ponttoniveneellä. Järven ylityksen aikana hyökkäsi kaksi neuvostohävittäjää ponttoonia kohden, mutta vahinkoja ei sattunut. Jelettijärven itärannalta matka suuntautui ensin suoraan itään noin 30 kilometriä ja sitten etelään rautatielle. Rata panostettiin ja partio lähti paluumatkalle. Jonkin ajan kuluttua kuuli radalta räjähdys, ja partio totesi tehtävänsä tältä osin onnistuneen. Iltapäivällä. kun partio oli lähdössä ylittämään erästä pientä jokea, avattiin vastarannalta tuli; oli törmätty vihollisväijytykseen. Partio vetäytyi ilman tappioita joelta metsäsaarekkeeseen keskellä jänkää.
Vihollinen yritti saarekkeeseen useita kertoja, mutta onnistumatta. Miehet jäivät odottamaan iltaa päästääkseen pujahtamaan saarrostuksesta. Odotusaikana sattui kuitenkin onnettomuus, kun erään partiomiehen kivääri laukesi vahingossa ja luoti osui partionjohtajan
luutnantti Niilo Vesasen polveen. Kun mukana olleen saksalaisen vääpelinkin ase laukesi, ja luotisuihku osui
alikersantti Reino Pukemaan, oli partiolla taas murheita tarpeeksi. Saksalainen oli partion mukana miina-asiantuntijana. Pukema pystyi liikkumaan omin avuin, mutta Vesasta varten oli valmistettava paarit. Onneksi partio oli riittävän suuri, kaikkiaan 18 miehen vahvuinen, joten haavoittuneen kantaminen oli mahdollista.
Illan tultua partio pääsi saarroksista ja otti yhteyden kotiin pyytäen konetta noutamaan Vesasta. Lähistöllä ei kuitenkaan ollut riittävän suurta järveä, joten tästä ajatuksesta oli luovuttava. Sen sijaan saksalaiset lupasivat lähettää apupartion haavoittunutta noutamaan. Vesanen jäikin kahden miehen kanssa kätköön odottamaan saksalaisia, ja muu osa partiota lähti näitä vastaan. Heitä ei kuitenkaan kuulunut. Selvisi, että saksalaiset olivat lähettäneet matkaan kaksi erillistä partiota, mutta nämä olivat törmänneet toisiinsa ja aloittaneen vihanpidon keskenään. Tässä kahakassa ja myöhemmin omassa miinakentässä kaatui ainakin kuusi (6) saksalaissotilasta ja moni haavoittui. Tällä välin oli suomalaispartio päässyt Jelettijärvelle, josta saatiin 100 miehen vahvuinen osasto Vesasta noutamaan. Tämä oli jo lähettänyt luokseen jätetyt kaksi miestä pois muonan loputtua. Vesanen löytyi kuitenkin kätköpaikastaan, ja partio saatiin kokoon Jelettijärvelle 8.10. mennessä.
Partion saldo: räjäytetty rata tavoitteen mukaisesti, lisäksi: 6 kaatunutta saksalaista, 2 haavoittunutta suomalaista ja useita saksalaisia. Pelastettu luutnantti Vesanen.
Katso kuva: ltn Vesanen tuodaan perille;
https://plus.google.com/photos/113679801467129695575/albums/5954947791023331777?banner=pwa&sort=1 ).
Partio n:o 3
12.1.1943 partio Muurmannin radalle. Sen tehtävänä oli liikenteen tarkkailu ja radan räjäytys. Ilmeisesti tämä partio oli osa radalle suuntautunutta kolmen partion kokonaisuutta, jonka ensimmäinen osio oli 4. komppanian jo 8.12.1942 Kiestingin suunnalta lähtenyt Jelettijärven kautta kohden Louhen asemaa kohdistunut partio, ja toinen 12.1.1943 Tuoppajärven länsirannan Valasjoen kenttävartiosta lähtenyt Muurmannin radalle suuntautunut partio.
Partio [34/4] lähti liikkeelle Pääjärven pohjoispäässä olevasta Niskan kenttävartiosta 12. tammikuuta. Tarkoitus oli, että tämä 26-miehinen partio jakautuisi selustaan päästyään kahtia, mutta jo Tiiksjärvelle saavuttaessa saatiin lisäkäsky, että partion tuli pysyä yhtenä kokonaisuutena. Menomatka suuntautui suoraan kohteeseen, joka oli rautatie Tsuupan pysäkin paikkeilla [joitakin kymmeniä kilometrejä Louhesta pohjoiseen]. Lähellä kohdetta partio joutui laajaan murrokseen, jonka ylittäminen pehmeässä lumessa oli vaikeata. Matkalla partio oli havainnut vihollisen olevan selvillä sen liikkumisesta, ja olisi vain ajan kysymys, milloin ensimmäiset takaa-ajajat tulisivat kosketukseen. Partionjohtaja
ylikersantti Simo Hänninen lähetti kiireesti pioneerit radalle rakentamaan miinoitetta. Oli yö 14.-15.1. Pioneerien lähestyessä rataa kuultiin kauempaa veturin ääntä, ja pian ajoikin resiinapartio miesten ohi. Nyt kiirettä! Panos, 14 kiloa trotyyliä saatiin juuri valmiiksi, kun juna saapui paikalle. Panos räjähti junan keulapään alla, ja lähes kaikki vaunut suistuivat kiskoilta. Partio ei voinut jäädä tulittamaan junaa vaan irtautui ja lähti kiertämään takaisin pohjoisen kautta. Yhtämittaista hiihto kesti reilun vuorokauden ennen kuin partionjohtaja salli miesten levähtää eräässä metsäsaarekkeessa. Radioyhteys otettiin kotiin ja sieltä saatiin tieto, että partiota oli ajamassa takaa toistakymmentä vihollispartiota. Tämä oli selvinnyt venäläisten omasta sanomaliikenteestä. Hiihto jatkui. Iltapäivällä 15.1. törmättiin erään suon laidassa väijyvään viholliseen, ja tulituksessa kaatui heti
korpraali Vilho Hänninen ja haavoittui
alikersantti Torsti Airanne. Partio joutui hajautumaan, tulitukea jäi antamaan kolme jälkikärjen miestä ja pääosa partiosta jatkoi suoraan matkaansa. Airannetta ei kukaan päässyt hakemaan ja näin hän jäi haavoittuneena vangiksi.
Kaatunut taistelussa eli killed in action - KIA;
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=283421&raportti=1
Alava-Frolov-Nikkilä: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa –teoksen mukaan;
alikersantti Torsti Allan Airanne, s. 20.2.1917 Koivisto, jäi vangiksi 18.1.1943 Paanajärvi; oli sotavankina Sorokassa, Lubjankan ja Burtyrkan vankiloissa Moskovassa, sekä Krasnogorskin ja Tserepovitsin kokoomaleirillä; pääsi palaamaan sotavankien vaihdon ensimmäisessä paluuerässä 22.11.1944 Suomeen.
Tulitukea antaneet ja partion irtautumisen turvanneet miehet,
Veikko Pauna, Kauko Rytkönen ja Eino Säily, lähtivät vihollisen tulituksen hellitettyä seuraamaan pääjoukkoa. Noin 300 metriä hiihdettyään he huomasivat, että vihollinen oli jo kiertänyt heidät ja eteni kahta latua pääpartion perässä noin kahden joukkueen vahvuisena osastona. Miehet päättivät ottaa suunnan suoraan länteen ja näin välttää vihollisen joukot. Kolmen vuorokauden lähes yhtämittaisen hiihdon jälkeen partiomiehet kohtasivat suomalaisen partion, joka oli lähetetty kenttävartiosta heitä vastaanottamaan. Saksalaiset olivat havainneet partion osat tiedustelulennollaan ja antaneet tiedot suomalaisille.
Pääosa partiosta oli päässyt kenttävartioon 17. tammikuuta ja kolmen miehen varmistusosasto tapasi omat miehet siellä 19.1. Myös komppanian päällikkö, ”Ukko”,
kapteeni Paatsalo oli kiiruhtanut kovia kokenutta partiotaan vastaan tuohon kenttävartioon.
Partio n:o 4
1.8.1943: Seuraava partio [40/4] toimi Sallan suunnalla. Sen tehtävänä oli saattaa A-mies [asiamies; vakoilija] Koutajärven pohjoisrannalle. Paluumatkalla oli tiedusteltava Kanasenkylä ja seurattava tiellä käyvää liikennettä. Lähtö tapahtui 1.8. Vuorijärveltä. A-mies vietiin määrättyyn paikkaan Koutajärven puoliväliin sen pohjoispuolella ja laskettiin tehtäväänsä. Paluumatkalla havaittiin Kanasenkylässä vilkasta vihollistoimintaa. Liikenne Tolvantojärveltä etelään oli vähäistä. Partio totesi myös itseään seurattavan paluumatkalla, mutta kosketusta ei jäljittäjä ottanut. Paluu Vuorijärvelle tapahtui 10.8.
Partio n:o 5
22.1.1943 lähtenyt partio [49/4] tähysti tehtävänsä mukaisesti pohjoisempana Juonijokivarren sotilasmajoitusalueita. Se löysikin joukon sotilasparakkeja, tosin tyhjinä. Edelleen partio kiersi Leivoivan kaivosalueen ja totesi sen tyhjäksi. Partio palasi takaisin 28.1.
Partio n:o 6
9.2.1944: Partio-osasto [51/4], johon kuului neljä erillistä partiota, ja tukikohdan perustava johtoryhmä mukanaan pari ryhmää saksalaisia lähti liikkeelle Tenniöjärveltä helmikuun yhdeksäntenä. Tuntsajoen lähteille, Leipätunturin länsipuolelle, perustettiin tukikohta, johon johtoryhmä ja saksalaiset jäivät. Tänne asti oli varusteiden kuljettamista helpottanut saksalaisten pororaito.
Osapartio 1 sai tehtäväkseen etsiä Leivoivan kaivosalueen suunnassa metsäkämppiä ja polttaa ne. tällä haluttiin vaikeuttaa vihollisen partiotoimintaa. Partio ei löytänyt mitään poltettavaa mutta katkoi sen sijaan kirkasjohtolinjoja usean sadan metrin matkalta. Se palasi tukikohtaan sovittuna aikana 14.2.;
Osapartio 2 kierteli Leipätunturin ja Sorsatunturin maastossa neljä päivää etsien tuhottavaksi määrättyjä kämppiä niitä kuitenkaan löytämättä. Sekin palasi takaisin tukikohtaan 14.2.;
Osapartio 4 liikkui edellisten kanssa samalla alueella. Partioita oli alueella ehkä liikaakin, sillä tämä partio oli vähällä yllättää oman partion, osapartio 1:n, mutta huomasi kulkijat suomalaisiksi eikä onneksi avannut tulta. Partio löysi yhden metsäkämpän ja ansoitti sen kasapanoksella. Paluu tukikohtaan tapahtui samana päivänä kuin edellisilläkin partioilla.;
Osapartio 3 kulki Kouteron alueen ympäri Juonijoelle tehtävänään selvittää vihollistoimintaa ja miinoittaa Kouteroon menevä maantie. Miinoituksen kuultiin räjähtävän, kun partio oli parin kilometrin päässä paikasta. Vihollinen aloitti takaa-ajon, mutta sen intoa rajoittivat partion ladulle asettamat ansoitukset. Kun latumiinat olivat lopussa, partio käytti ansoituksissaan virittimellä varustettuja käsikranaatteja. Erästä tällaista asentaessaan pioneerina toiminut alikersantti
Vasili Sergeijeff räjäytti 13.2.1944 vahingossa kranaatin ja kuoli räjähdyksessä. Partio palasi tukikohtaan 15.2. Täältä koko partio-osasto lähti Tenniöjärvelle ja edelleen Sallaan. Siellä saksalainen
kenraali Weissenberg oli vastaanottamassa partiota, tarkasti sen ja kiitti jokaista miestä kädestä pitäen.
KIA;
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=285722&raportti=1
Partio n:o 7
Esikuvauksena kirjaan tähän
korpraali Eino Hietalan kohtalonpartiota edeltäneen partion [52/4 –partion vaiheet; Hietala ei siis osallistunut tähän]:
Kuukauden kuluttua edellisistä partioista [ks. yllä 51/4] partio lähti [partio 52/4, lähtö 14.3.] Vuorikylästä kohti Koutajärveä. Sen tehtävänä oli Kanasenkylän tiedustelu ja alueella toimivan neuvostoliittolaisen hiihtoprikaatin toimintasuunnan selvittäminen. Kanasenkylään päästiin hankaluuksitta, ja partio tiedusteli sitä tähystyksellä. Kylässä oli runsaasti vihollisen majoitusta, suurin osa lumeen haudattuja pahvitelttoja. Pitkin Koutajokivartta kulki paljon käytetty huoltotie kohti Tolvantojärveä. Partio kiersi yöllä 16.3. Koutajärven pohjoispuolelle ja tiedusteli Kanasenkylää nyt pohjoisesta. Vaikka vihollisen varmistuslatuja ja –polkuja oli ylitetty runsaasti, ei takaa-ajajia vieläkään kuulunut.
Seuraavana päivänä partio saapui Orijärven itäpäähän, jossa saksalaisen varmistusosaston piti olla vastassa. Saadussa sanomassa ilmoitettiin kuitenkin, että osasto olikin kahdeksan kilometriä sovitusta paikasta länteen. Matkaa jatkettiin, kunnes erään lammen rantaan tultaessa nähtiin kaksi mitään aavistamatonta vihollissotilasta. Partio teki pikaisen suunnitelman miesten vangitsemiseksi ja ryhmittyi tehtävää varten. Kyseessä oli kuitenkin partiolle viritetty ansa, ja vihollinen avasi yllättäen tulen, jossa
vänrikki Mikko Miettunen ja
alikersantti Esko Järä saivat välittömästi kuolettavat osumat,
alikersantti Alpo Heloniemi ja
sotamies Veikko Sotaniemi haavoittuivat. Vihollinen piiritti vanginsieppaukseen ryhmittyneen osan partiota, eikä pakoonpääsymahdollisuuksia ollut. Neljän partiomiehen onnistui kuitenkin päästä saarroksesta kapuamalla ylös jyrkkää kallioseinämää, jota vasten heidät oli saarrettu. Partionjohtaja
luutnantti Oiva Pelli kätkeytyi kallion juureen syvään lumeen. Muu osa partiota haavoittuneet mukanaan suuntasi kohti odottavaa saksalaisosastoa. Vatsaan
haavoittunut Sotaniemi jaksoi hiihtää useita kilometrejä ennen kuin saksalaisten tilaama lentokone pääsi noutamaan hänet pois. Hän kuoli haavoihinsa sotasairaalassa 20.3.1944.
Luutnantti Pellistä ei jälkeenpäin ole kuultu mitään. Hänet, Miettunen ja Järä siunattiin kentälle jääneinä. Kohtalonpäivä oli 17.3.1944.;
KIA;
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=283553&raportti=1
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=523279&raportti=1
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=519081&raportti=1
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=533202&raportti=1 (Sota-arkiston mukaan stm Sotaniemi menehtyi saksalaisessa sotasairaalassa 24.3.1944).
14.3.1944;
Samana päivänä kuin edellä kuvattu epäonninen partio oli lähtenyt matkalleen, suuntasi partio [53/4] Keitatunturin pohjoispuolelle. Oli kuljettava Sallan-Kantalahden maantielle ja radalle ja selvitettävä, oliko Kaitatunturin kaakkoispuolella lentokenttä, kuten lentäjät olivat arvelleet. Tähän partioon kuului
korpraali Eino Hietala.
Yhdessä tämän partion kanssa lähti tehtäväänsä myös toinen partio [54/4]. Ensimmäisenä päivänä ehdittiin yhtenä joukkona Koutamotunturiin, jonne perustettiin partiotukikohta. Tänne jäivät
kapteeni Honkanen, osa partiomiehistä ja joukkueen vahvuinen saksalaisten varmistusosasto.
Ensin mainittu partio lähti tukikohdasta ja pääsi vaivoitta Kaitatunturin itäpäähän, josta lähetti osapartion tiedustelemaan etumaastoa. Juuri tällöin iski vihollinen yllättäen, ja käydyn tulitaistelun aikana partio hajautui useaan osaan. Partion varajohtaja
vänrikki Reino Rytkönen sai mukaansa partion pääjoukon, kahdeksan miestä. Näistä kuitenkin kaksi eksyi joukosta paluumatkalla. Toinen eksyneistä,
korpraali Eino Hietala, joutui 18.-19.3. välisenä yönä vihollisen vangiksi ja palasi partiomatkaltaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Toinen eksynyt,
alikersantti Aimo Koivunen, meni paluumatkalla miinaan eräässä saksalaisten hylkäämässä kenttävartiossa ja virui siellä haavoittuneena useita vuorokausia, ennen kuin eräs suomalainen partio löysi hänet. Tästä partiostakin meni yksi mies miinaan saaden surmansa.
Vihollisen yllättämästä, hajaantuneesta partiosta pääsi kolme miestä,
kersantit Yrjö Helppi ja Erkki Kallio sekä korpraali Olavi Välikangas, saksalaisten tukikohtaan Liposyntymään. Lisäksi kolme viimeistä,
korpraali Martti Juujärvi sekä ylikersantit Jaakko Kontiola ja Lauri Siilin, hiihtivät peräti Savukosken Kuoskun kylään ennen kuin pääsivät kartattomina olinpaikastaan selville. Viimeisenä tuli partiosta sen johtaja,
luutnantti Heikki Norri, joka saapui Honkasen partiotukikohtaan 20.3.
Hajaantuneen Norrin partion alkutaivalta saattamassa ollut partio [54/4] jatkoi saatettavasta erottuaan omaan tehtäväänsä. Tehtävänä oli polttaa Juonijoen varren tyhjät kasarmit, joita vihollisen partiomiesten tiedettiin käyttävän tukikohtanaan tehdessään matkoja Suomen puolelle. Partio kiersi ensin Keitatunturin luoteisrinteelle, josta tähysti kohdettaan. Kasarmit todettiin tyhjiksi ja niiden polttaminen suoritettiin ongelmitta. Partio palasi nyt suunnitelman mukaan Koutamotunturiin odottamaan Norrin partiota, joka oli siis jo hajaantunut. Kun partio oli palannut 20.3.
luutnantti Honkasen luo partiotukikohtaan, sinen hyökkäsi suurehko vihollisosasto. Saksalaisten, joita oli noin 50 miestä, onnistui torjua hyökkäys, ja taistelun kestäessä Honkasen partio-osasto irrottautui ja siirtyi Alakurttiin. Saksalaisten krh-tulitus suojasi suomalaisten irrottautumista.
*
Alava-Frolov-Nikkilä: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa –teoksen mukaan Eino Hietalan sotavankipolku kulki näin:
Hietala, Eino Ensio, s. 1.5.1917, alikersantti: joutui sotavangiksi 18.3.1944 Sallassa; oli sotavankina mm. Jaroslavlin vankilassa, Tserepovetsin sotavankileirillä sekä Norilskissa; pääsi palaamaan Suomeen vasta 9.2.1954.
*
Taustakuva
Kaukopartiomies, korpraali Eino Hietala palveli Päämajan alaisessa Erillinen Pataljoona 4:ssä, sen 4. komppaniassa (4/ErP 4). Pataljoonassa oli neljä komppaniaa, niiden alkuperäiset nimet liittyivät komppanian päälliköinä toimineiden tiedustelu-upseerien nimiin:
- komppania oli alkuaan Osasto Vehniäinen, joka operoi Kannaksella ja syksystä 1941 Syvärin etelä- ja kaakkoispuoleiset seudut; komppanian päällikkönä toimi majuri Johannes (Hannes) Vehniäinen, s. 1897.
- komppania oli alkuaan Osasto Kuismanen, joka operoi Laatokan pohjoispuoleisessa Karjalassa; komppanian päällikkönä toimi majuri Into Kuismanen, s. 1908.
- komppania oli alkuaan Osasto Marttina, joka operoi Seesjärven-Repolan-Kiestingin suunnalla; komppanian päällikkönä toimi majuri Paul Marttina, s. 1899, tunnettu heimosoturi ja kirjailija.
- komppania oli alkuaan Osasto Paatsalo, joka operoi Petsamon – Alakurtin tasalla; komppanian päällikkönä kapteeni, sittemmin majuri Harri Paatsalo, entinen Broms, myöhempi Paarma, s. 1901.
Alkujaan Hietalan komppania oli nimeltään Osasto Paatsalo, joka toimi koko välirauhan ajan ja myös jatkosodassa Rovaniemeltä käsin. Itse kaupungissa tai sen ympäristössä oli useampiakin majoitus-, huolto-, viesti- ja johtopisteitä, joita vaihdeltiin tilojen kulloinkin vapautuessa.
Tunnetuin toimipaikka oli noin 20 kilometrin päässä Rovaniemeltä sijaitseva Silmäjärvi, jossa oli kaksi kämppää ja sauna, lisämajoitukseen käytettiin pahvitelttoja. Paikka oli tarkoitettu lepoon, partioiden paluuhuoltoon sekä lomalle lähdön valmisteluun, mutta sitä käytettiin myös koulutukseen.
Partiointia varten varustettiin kaksi erillistä tukikohtaa, toinen Petsamoon ja toinen Alakurtin rajavartioasemalle. Partiotoiminta toteutettiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta näistä tukikohdista käsin. Lisäksi jatkosodan alussa osa Paatsalon partiomiehistä alistettiin 6.D:lle Sallan rintamalla, jossa nämä suorittivat hyökkäykseen liittyvää tiedustelua omana partionaan. Toinen komennuskunta alistettiin 22.1.1942 saksalaiselle
Kompanie Tromsdorffille. Tämä alistus lakkasi syyskuussa 1942, eikä korpraali Hietala osallistunut kumpaankaan alistettuun partioon.
Näin kertoo
Lassi Saressalo Päämajan kaukopartiot jatkosodassa –teoksessaan (WSOY, 1987). Erillinen Pataljoona 4:n partioiden historia on monien muiden pataljoonien tai joukko-osastojen historioista poiketen laadittu enemmän muistitiedon varaan, koska autenttinen aineisto on varsin niukkaa ja hajanaista. Syynä tähän on pataljoonan sekä sen komppanioiden tavanomaisten sotapäiväkirjojen ja taistelukertomusten puuttuminen, katoaminen tai hävittäminen.
Eri komppanioiden osalta dokumenttien saatavuus on ollut vaihteleva. Osasto Vehniäisen (1/ErP 4) osalta tilanne on ollut parhain, sen sodanaikainen aineisto sotapäiväkirjoineen ja taistelukertomuksineen on tallella. Osasto Kuismasen henkilöstö hävitti sodanaikaisen aineiston ja osa poistettiin maasta Operatio Stella Polariksen myötä. Tosin myöhemmin on aineisto ilmestynyt julkisuuteen ja Osaston Kuismasen eli 2/ErP 4:n vaiheista onkin julkaistu viime vuosina kaksi tuhtia teosta. Osasto Marttinan (3.K) toimintaa koskeva tieto on koottu laajan asiakirja- ja muistitiedon keruulla. Osasto Paatsalon (4/ErP 4) toiminta on sekin muistotietomateriaalin perusteella koottu. Saressalo vakuuttaa, että pataljoonan veteraanikillan aktiivisen toiminnan ansiosta komppanian partiotoiminnan kokonaisuus on saatu niin kattavaksi, ettei siitä oletettavasti puutu yhtäkään partiota.
Lassi Saressalon Erillispataljoona 4:n historiankirjoituksessa hyödyntämän aineiston kopiot on luovutettu 1986 Laskuvarjojääkärikoulun arkistoon, jossa ne ovat tutkijoiden käytettävissä.
Osasto Paatsalon eli 4/ErP 4:n tiedustelualue:
Osaston tiedustelualue ulottui Kiestingistä Sallan kautta Petsamoon ja tämän linjan vihollisen puoleisiin alueisiin.
Alue oli laajin, mutta tiedustelun kohteita oli vain pisteittäin. Oman mielenkiintonsa muodosti pohjoisessa se, että partiot toimivat suomalais-saksalaisella ja saksalaisella rintamavastuualueella. Näin tiedustelukohteet olivat jossain määrin erilaisia kuin eteläisillä rintamanosilla operoineilla 1. – 3. komppanioilla.
Saksalaisten mielenkiinto keskittyi joihinkin erityisiin viholliskohteisiin kohtalaisen lähellä omaa toiminta-aluetta, ja tiedustelulla oli lähinnä rintamakomentajia palveleva operatiivinen merkitys. Toki Paatsalon partiotkin ulottivat toimintansa syvemmälle vihollisen selustaan, muun muassa Kuolavuonon alueelle.
Hyökkäysvaiheessa oli osa Paatsalon miehistä alistettuna hyökkäävälle yhtymälle etenemisurien tiedusteluun.
Sallan ja Petsamon suunnan partiointia vaikeutti huomattavasti epäedullinen maasto. Laajat puuttomat tunturialueet, joita vain kapeahkot metsäalueet ympäröivät, tarjosivat viholliselle hyvät mahdollisuudet alueensa valvontaan. Partiotorjunnassa se turvautui myös tunturikurujen kasvillisuuden polttamiseen. Partiot joutuivat pakostakin suuntaamaan reittinsä joihinkin harvoihin peittisiin maastokohtiin, joita vihollinen puolestaan varmisti. Alue oli kuitenkin liian laaja läpipääsemättömän varmistuksen aikaansaamiseksi. Saksalaiset pystyivät varustamaan partiot tyydyttävällä karttamateriaalilla. Tiedusteltavat alueet olivat osittain tuttuja: Sallan suunnassa operoitiin sodan alussa talvisodan jälkeen luovutetulla alueella, ja partiomiehillä oli hyvä paikallistuntemus. Myös sotia edeltäneen ajan salainen partiointi oli suunnattu pitkälti sodankin aikana tiedusteltaville seuduille, joten partiomiehistöstä osa kulki tutuilla alueilla. On myös muistettava, että Paatsalolla oli käytettävissään Petsamon kolttia, jotka liikkuivat pohjoisimmalla alueella kuin omalla maallaan, mitä se itse asiassa olikin.
Kiitokset tästä kirjoituksesta kuuluu historian harrastaja Veikko Huuska:lle.
