Luin joskus tapauksesta, jossa kaukopartio oli ottanut muutamia siviilejä vangiksi. Osa heistä oli karjalaisia, jotka kuulustelun jälkeen vapautettiin, mutta joukossa olleet pari venäläistä päästettiin päiviltä. Partionjohtajana toiminut Ilmari Honkanen raportoi tappamisen syyksi pakoyrityksen ja sen, ettei vangeille ollut suksia. Toisenlaisia kaukopartiomiehiäkin oli, taisi olla Antti Vorho, jonka kerrottiin olleen oikeudentuntoisena miehenä tarkka varsinkin vankien inhimillisestä kohtelusta. En tiedä, oliko jokin tähän liittyvä ollut syynä näiden marskin ritarien väliseen yhteenottoon, jossa varajohtaja Vorho uhkasi partiomatkalla esimiestään aseella. Tapauksen jälkeen miehet sijoitettiin eri yksiköihin, mutta mitään rangaistusta Vorholle ei tullut,eikä se myöskään vaikuttanut hänen myöhempään ylenemiseensä.
Tilanteenmukainen toiminta.
Sodan jälkeen eräs kaukopartio-ritari (en muista nimeä, luin kertomuksen jostakin Mauri Sariolan ritari-kirjasta) oli syytettynä vangin tappamisesta kaukopartioretkellä. Oikeudenkäynnissä mies tunnusti/todisti/kertoi, että oli partion johtajana tappanut (sotilas)vangin, koska tätä ei voitu kuljettaa omalle puolelle, koska tehtävä oli vielä kesken, eikä päästää vapaaksi paljastumisvaaran takia. Oikeudenkäyntiin saatiin kommentti Neuvostoarmeijan edustajalta, joka lyhyesti kuittasi asian sotatilan aiheuttamalla pakolla.
Muitakin kertomuksia tapetuista vangeista on, esim. jos suksia oli yhdelle vangille ja vankeja olikin kaksi, puhehalu ratkaisi sen, kumpi jäi henkiin.
Ja sitten lasta nukuttamaan.
Ja jatkuu. Eli sotilaiden kohdalla partion paljastumisriski oli (ymmärrettävästi) suurempi kuin vankien ihmisarvo (sotatilan vallitessa), joten heidät oli toisinaan pakko tappaa, kun vapaaksikaan ei voinut päästää. Vanginsieppaukset olivat tietysti asia erikseen. Tämä käsittääkseni menee jopa kv.-lakien mukaan, ainakin toisen maailmansodan aikaisten tulkintojen mukaan.
Useissa kertomuksissa mainitaan, että partion johtaja jäi vangin/vankien ja jonkun luottomiehen kanssa vankien luo, muun partion poistuessa paikalta. Mieleen tulee, että toisaalta haluttiin pienentää partion rivijäsenten tunnontuskia (joita varmasti seurasi), toisaalta haluttiin vähentää todistajia. Ja tietenkin monelle sellaiselle, jolla aseistetun vihollisen surmaaminen ei tuottanut ongelmia, olisi voinut nähdä niitä aseettoman vangin surmaamisessa.
Siviilien kohdalla tilanne oli olennaisesti toinen, koska siviili ei ole sotilas. Vangitsemisia tapahtui, ja silloin jouduttiinkin sitten punnitsemaan partion paljastumista vs. siviilien tappamista. Näistä olisi mielenkiintoista saada tarkempaa tietoa, mutta välttämättä hirveän paljon siviilien surmaamisia ei ole tapahtunut, koska neuvostoliittolaiset/venäläiset eivät asiasta juuri ole meteliä pitäneet.
Erittäin fittimäisiä tilanteita, kun joutuu oikeasti asettamaan vastakkain oman edun ja periaatteet.