Mainitsin kyllä Sukselaisen tuolla jo monta sivua sitten, kun kysyttiin ehdokkaita. Ehkä se jäi varjoihin. Ei siihen kukaan ottanut kantaa.Vähän odottelin kun kyselin edes teoreettisesti vaihtoehtoista henkilöä kekkosen tilalle että V.J. Sukselainen tulisi mainittua. No, nyt kun noista yöpakkasista puhutaan niin tämä kirja pyöri pöydälläni joitain vuosia sitten. En vaan jaksanut sitä lukea kun tää aihe jo itsessään on niin perkeleen masentava. Tässä kuitenkin tiivistelmä tuosta hyväksi mainitusta teoksesta joka on vapaa juhanisuomi kekkos henkilö kultista.
![]()
Vuoden 1958 kriisi: yöpakkasten aikaan
Ministeri Paavo Rantanen on kirjoittanut jälleen uuden tietokirjan, tällä kertaa yhdestä Suomen historian kipupisteestä, vuoden 1958 ”yö...historiajatkuu.blogspot.com
Kekkosella oli myös monia antipatioiden kohteita. Erityisesti V.J. Sukselainen oli Kekkosen hampaissa. Sukselaisen synti oli se, että hän olisi halunnut laajapohjaisen hallituksen. Ja tietenkin Kekkonen koki hänet myös kilpailijakseen. Presidentin kantoja myötäilevä maalaisliiton sisälle muotoutunut K-linja alkoi hahmottua yöpakkasten aikaan ja jakoi maalaisliittoa.
Kuten tunnettua Vieno Sukselainen maalaisliiton puheenjohtajana menetti asemiaan tultaessa 1960-luvun alkuun. Hänet haluttiin kekkoslaisten toimesta keikauttaa pois vallankahvasta. Moskovan arkistojen kätköistä lyö silmille muistiinpano Brezneviltä 28.3.1964: ”Kekonen – pyytää / Kaatamaan Sukselaisen”. Siinä se on tarkasti neljä sanaa kirjoitusvirheineen! Viikkoa myöhemmin Pravda julkaisi jutun, jossa se ankarasti arvosteli Sukselaista osallistumisesta virolaisten emigranttien tilaisuuksiin Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Sukselaisen lähtölaskenta oli alkanut. Klassinen esimerkki suomettumisesta.
”Presidentti Kekkonen ja Neuvostoliiton kommunistinen puolue järjestelivät yhteisymmärryksessä tukipaketteja ja kriisejä, joiden tavoitteena oli lujittaa Kekkosen arvovaltaa Suomen johdossa ja sitä kautta Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomessa”.
Kun täällä useaan otteeseen todetaan ettei Suomi ollut kehittynyt demokratia niin kuin se olisi joku luonnon laki. Se oli luotu ja ylläpidetty seuraus.
Sukselainen oli tehokas ja poliittisesti taitava johtaja, ja hänen panoksensa puolueen organisaation rakentamisessa oli suuri. Hän oli nimenomaan kilpailija. Kekkonen rakensi Maalaisliiton sisälle ryhmän (K-linja), joka tuki häntä ja seurasi uskollisena hänen poliittisia linjauksiaan. Sukselaisen ladulle meni hiekkaa ja Kekkonen tilasi iskun Moskovasta. Siinä meillä Suomen tasavallan presidentti!
Kekkonen oli jo aiemmin osoittanut häikäilemättömyytensä "omiaan" kohtaan. Viljami Kalliokoski oli vielä 1944 itsenäinen ja vaikutusvaltainen alkiolainen poliitikko, joka ei ollut ihan täysin Kekkosen linjassa. Kekkonen koki hänet kilpailijaksi, etenkin hallituspolitiikassa ja puolueen sisäisessä asemassa. Kekkonen antoi Kalliokoskelle vaihtoehdoksi eron vihjaillen joutumisella sotasyyllisten joukkoon. Näin Kalliokoski, joka juuri oli menettänyt poikansa (Matti-poika kaatui Kannaksella puna-armeijan suurhyökkäyksessä 1944) isänmaalle, menetti poliittisen vaikutusvaltansa.
Moskova ei tätäkään peliä vaatinut. Se oli ihan Kekkosta se.
Johannes Virolainen, Ahti Karjalainen, Martti Miettunen... mitähän herrat kertoisivat nyt, jos pystyisivät?
Aika pian nämä näkivät itsekin, mihin uskalsi ja kannatti kurkottaa. Kekkonen ei suoraan estänyt urakehitystä, kun heidän päänsä pysyi lammessa, mutta hän käytti presidentin asemaa niin, että vaikutusmahdollisuudet rajoittuivat. Kekkonen saattoi ohjata hallitusneuvotteluja ja tavallaan heikensi asemaa ja vähintään teki kaikkien asemasta poliittisesti epävakaan.
Itse asiassa maalaisliittolaisten pitäisi olla kaikkein kriittisimpiä, kun katsoo, miten Kekkonen mankeloi kaikki.
Johannes Virolainen muistutti ennen kuolemaansa, että yksi asia jää aina huomaamatta: Kekkonen nimitti sen yöpakkashallituksen, josta hän sitten erosi.
NKP:n (Neuvostoliiton kommunistisen puolueen) keskuskomitealle osoitettuja kirjauksia, jotka kuvaavat Neuvostoliiton sisäistä arviointia Suomen poliittisesta tilanteesta vuonna 1958.
Kaleva
Yhdessä kirjeessä varaulkoministeri huomauttaa, että Kekkonen näki suurlähettilään vaihtamisen hyödyllisenä keinona heikentää Fagerholmin hallitusta ilman, että uusi suurlähettiläs olisi välittömästi nimitetty (27.9.1958). Hän pelasi neukkien kanssa oman väkensä takana.
Tutkimuksen mukaan monet näistä asiakirjoista on tallennettu myöhemmin Kansallisarkistoon ja osa julkaistu kirjassa Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot, jossa Venäjän historioitsijat ja suomalaiset tutkijat analysoivat aineistoa.
Kekkonen pyrki aktiivisesti ohjaamaan tilannetta siten, että Neuvostoliiton paine tulisi hyödyttämään hänen politiikkaansa ja asemaansa.
Neuvostoliiton salaisia papereita julki - sisältävät uutta aineistoa myös Kekkosen idän-suhteista
Tutkimukseen on käännetty lukuisia salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja Neuvostoliiton johdon arkistoista.




