"Kun tosiasiat muuttuvat, minä muutan mielipidettäni. Kuinka te toimitte?"
En ole ikinä pitänyt termistä takinkääntö. Sitä tapahtuu, mutta sillä on kovin helppo leimata kaikki, myös edellä olevan lainauksen piirissä olevat asiat. Leimakirves, jota vastaan ei ole puolustautumista.
Kekkosen valkoisuudesta kapinan aikana ei liene epäselvyyttä. AKS-toiminta vahvistaa tuota. Kiivas Talvisodan rauhan vastustaminen kertoo myös, että koki Suomen olevan riittävän vahva Neuvostoliittoa vastaan. Samoin jatkosota.
Oliko kyse lopulta takinkäännöstä ja henkilökohtaisesta eduntavoittelusta, vai oliko kyse realiteettien tunnustamisesta. Kaksi kertaa selvittiin täpärästi, niin että se ei lopultakaan ollut itsestä kiinni, vaan kello pelasti. Olisiko ollut viisautta pitää sama linja, ja antautua vaaraan että kolmannella kerralla niille kyllä näytetään. Varsinkin, kun oli tieto siitä että oltiin juuri oltu häviäjien puolella ja voittajavaltioilla oli muutakin mielessä, kuin rynnätä avuksi jos me huudellaan niin että saadaan tukkapöllyä naapurilta. Ajankuvaa ei ole syytä unohtaa, ja Tornista kyllä vinkattiin jos ei itse älytty.
Olen saanut valistusta siitä, että ajattelutapani ei ole sovelias, kun mielestäni tuossa kohti valittiin ns pienimmän riesan tie. Olisi tietenkin ollut mahdollista valita Ruotsin tie, luvata Neuvostoliiton viholliselle tukialue ja saada tiskin alla turvatakuut, olipa Kekkonen hölmö kun ei tuota tajunnut. Vai oliko? Oliko kyse siitä, että meillä oli ihan oikeastikin kova vastassa, ja oli pienimmän riesan tie pitää kansakunta irti sodasta, ja jopa sen mahdollisuudesta/todennäköisyydestä ja sen eteen vain oli uhrattava jotakin.
Kuvitelmani Kekkosen persoonasta perustuu vain yleiseen elämänkokemukseen. Poikkeuksellinen yksilö on poikkeuksellinen. Narsistit ovat sellaisia, autistit myös, ja monta muuta määritelmää. Sellaiset ihmiset lienevät harvassa, jotka ovat riittävän härskejä ja samalla älykkäitä hanskaamaan tuollaisia kokonaisuuksia. Siihen välttämättä liittyy myös jokamiehen katsannossa kielteisiä piirteitä. Ja toistelemani mantra - valta turmelee.
Katson asiaa monen mielestä nurin perin, kun näen että epäterveen kova kilpailuvietti, ryyppääminen, krooninen uskottomuus jne ovat tarvittavan härskiyden, pelaamisen ja juonittelun ym kylkiäisiä, joita nyt ei vaan voi välttää. Vallan pitäminen käsissä kyseenalaisin keinoin on tuon linjan välttämättömyys. Minua ei saa uskomaan, että Sveitsiläistyylinen demokratia olisi ollut 50-luvun ratkaisu, johon NKP olisi mukisematta tyytynyt.
Olen toistuvasti tuonut esille seikkoja, jotka puhuvat sen puolesta että K teki isot ratkaisut Suomen etua silmällä pitäen, ei Neuvostoliiton etua. Tuolla vallankäytöllä olisi ollut varsin helppoa tehdä tarvittavat alkuasetukset ja muodostaa sopivassa kohti kommunistinen hallitus, sekä sopia NL kanssa että sitä tuetaan rajan molemmin puolin. Vajavaisin tiedoin asettaisin tuon ajankohdan 60-luvun puoliväliin, mutta tilaisuuksista ei varmastikaan olisi ollut puutetta.
Jos länsimaiset hapatukset kuten EFTA ja EEC olisi jätetty omaan arvoonsa, olisivat tullimuurit näivettäneet länsikauppaa ja itäkauppa oltaisiin saatu uusiin ulottuvuuksiin. Vähän ynseyttä Iso-Britannialle ja Yhdysvalloille, ja harppisaksan juhlava tunnustaminen olisi taatusti kelvannut naapurille. Edes ihan pieni symbolinen sotaharjoitus, YYA:n ja puolueettomuuden hengessä olisi voitu kyllä tehdä ihan ylipäällikön hyväksynnällä.
Ainiin, se hauki
