Kenttälääkintä videoita ja kuvia

Hemmetin hyviä vidroiita. Laitan itekki muutaman linkin viikonloppuna kun on paremmin aikaa.

Helievacista mun mielestä siitä on suomen oloissa turha haaveilla. Oon koko lanssari urani ollut töissä kainuussa ja pohjois-pohjanmaalla yliopistosairaalaan eli heko platalle on ollut aina matkaa vähintään 160km. Käytännössä on todettu, ettei hekon tuleminen kohteeseen ja potilaan siellä kyytiin pakkaaminnen nopeuta potilaan hoitoon pääsyä lainkaan. 1. ensin pitää odottaa se heko kohteeseen n40min2. hekoon potilas pitää pakata "paremmin" kuin ambulanssiin n15-20 min johtuu osaksi siitä tettä lääkärikopterit on pieniä, sotakoneeseen olisi helpompi pakata. 3. taas lentoaika 30min sairaalaan sieltä hekoplatalta päivystykseen 10-20min tulos 1h 35min tuossa ajassa olisimme ambulanssilla melkeinpä oulussa. Halvemmalla ja potilasta on helpomi hoitaa autossa kuin hekossa.

Paras hyötty hekosta on töissä saatu sillä, kun Heko kuljettaa lääkärin ambulanssia vastaan. ja kuljetusta jatketaan edelleen autolla lääkäri kyytissä.

Tämä kun suhteutetaan suomen etäisyyksiin niin epäilen vahvasti ettei sotatoimissa HeoEvcilla ole mitään järkeä kuljettaa potilaita suhteessa hyötyihin ja riskeihin mm. jo monesti sanottu alasammutuksi tuleminen ja vähäiset heko resurssit.

just my 2 cents..
 
Onko Suomessa harrastettu tälläistä nesteytystä taistelukelpoisen jengin kanssa?

stay8ukh1.jpg

Kyllä. Ei tosin jokapaikassa ihan virallista touhua. Lähtee muuten viikonlopun maanantaiksi aiheuttama "nuivahko" olo kohtuullisen nopeasti pois tuolla keinolla ;).
 
Hemmetin hyviä vidroiita. Laitan itekki muutaman linkin viikonloppuna kun on paremmin aikaa.
Helievacista mun mielestä siitä on suomen oloissa turha haaveilla. Oon koko lanssari urani ollut töissä kainuussa ja pohjois-pohjanmaalla yliopistosairaalaan eli heko platalle on ollut aina matkaa vähintään 160km. Käytännössä on todettu, ettei hekon tuleminen kohteeseen ja potilaan siellä kyytiin pakkaaminnen nopeuta potilaan hoitoon pääsyä lainkaan. 1. ensin pitää odottaa se heko kohteeseen n40min2. hekoon potilas pitää pakata "paremmin" kuin ambulanssiin n15-20 min johtuu osaksi siitä tettä lääkärikopterit on pieniä, sotakoneeseen olisi helpompi pakata. 3. taas lentoaika 30min sairaalaan sieltä hekoplatalta päivystykseen 10-20min tulos 1h 35min tuossa ajassa olisimme ambulanssilla melkeinpä oulussa. Halvemmalla ja potilasta on helpomi hoitaa autossa kuin hekossa.
Hieman eri mieltä kopterin käytöstä ja omat kokemukset perustuvat operointiin Rovaniemen kopterin kanssa. Etelän koptereilla taas en nää hyötyä kuin poikkeustapauksissa johten lyhyistä matkoista. Meikun kattoplata on tosin parantanut tilannetta mutta se ei paljoon auta jos potilas pitää siirtää Töölöön traumasairaalaan kuitenkin ambulanssilla. Tuleva Meilahden traumasairaala muuttaa tilannetta hieman mikäli pääsee laskeutumaan suoraan katolle.
Esimerkiksi vammapotilas Rovaniemeltä 160km päässä Levillä johon ensihoitoyksikölle ja kopterille samaan aikaan hälytys. Ambulanssi lähtee Kittilästä josta leville matkaa vajaa 20km?
Ensihoitoyksikköltä menee vajaa 15 min kohteeseen jossa käytännössä se 10min että auto liikkuu kohti etelää. Yleensä siihen menee se 15-20min riippuen vammoista. Sen jälkeen lähtevät ajamaan kohti Rovaniemeä.
Samaan aikaan kopteri on noussut ilmaan 7-8min ja lentää kohti Kittilää. Matkalla sovitaan kopterin kanssa treffin ja ne näkee läppäriltä missä mennään. Käytännössä ambulanssi kerkiää maksimissaan Kittilän tasalle kun tapaavat kopterin. Kuumana pakkaus vie reilun 5min ja kone on matkalla Rovaniemelle johon lentoaika se 30min max. Samaan matkaan menee talvikelillä 70-80min riippuen kelistä. Keskussairaalan kentältä elvariin siirto kuumana max 5min. Aikasäästöä on heti reilu 30min mikä on vuotavalle vammapotilaalle huomattava. Jos potilas on monivammautunut tai tarvitsee neurokirurgia niin aikaa säästetään lisäksi tunteja mikäli lentävät suoraan OYS:siin.
Kuumana pakkaus on huomattavan nopeaa Lapissa kun potilas nostetaan ensihoitoyksikön tyhjiöpatjalla suoraan kopterin paareille. Kopteri porukka alkaa piuhottaa potilasta vasta koneessa ilmassa mikä nopeuttaa hommaa. Lapin kopteri on kuljettanut enemmän potilaita joka vuosi kuin muut suomen lääkärikopterit aina yhteensä. Tästä on tullut rutiinia ja homma on hierottu nopeaksi ainakin omilla keikoilla.
Oulussa on ollut muutamia kymmeniä kuljetuksia vuosittain mutta Lapissa se on pyörinyt siinä 150 pintaa pitkään. Vähäiset kuljetusmäärät ja erilainen "kuljetus"kulttuuri on tehnyt sen ettei Oulun 50:lla ole ollut rutiinia potilaiden Load and go hommiin mikä valitettavasti näkyy kentälle.
 
Lapin kopterissa ei oo lääkäriä, siis FH:ssa. Vai onko tilanne muuttunut? Kieltämättä uskonettä tuolloin saavutetaan aika hyötyä. Meillä lääkäri halua luonnollisesti käyttää omia taitojaan hyödyksi, niin aika hyöty ei ole niin merkittävä. tuo pakkaaminen on parantunu vuoden aikana, kun FH50, eli Oulun kopteri vaihtui isompaan. Myöskin heidän lähtöviiveet tippuivat vuoden -15 aikana kentäksi tultua Oulunsalo. Sairaalan kupeesta lähteminen ei ollut nähtävästi nopein homma..
 
FH ei ehkä ole paras esimerkki kuvaamaan sotilaallista heko evakointia.
Kalusto sopii huonosti kuljettamiseen ja piuhoittaminen lennossa onnistuu vaikeasti. Aslak on tässä suhteessa huomattavasti parempi ja ehkä lähempänä sitä realiteettia mitä PV;n kopteri käyttäisi.

Itse näen heko evakoinnille tarvetta ja hyötyjä. Mielipiteitähän on monia ja todellisuutta ei ole vielä koeponnistettu.
 
Mahtaako näitä kirurgisia robotteja löytyä kenttäsairaaloista 20-30 luvulla?
robosurgblog1-1462378348880.gif

Gif: Sheikh Zayed Institute for Pediatric Surgical Innovation
In a robotic surgery breakthrough, a bot stitched up a pig’s small intestines using its own vision, tools, and intelligence to carry out the procedure. What’s more, the Smart Tissue Autonomous Robot (STAR) did a better job on the operation than human surgeons who were given the same task.

STAR’s inventors don’t claim that robots can replace humans in the operating room anytime soon. Instead they see the accomplishment as a proof of concept—both for the specific technologies used and for the general concept of “supervised autonomy” in the OR.

Pediatric surgeon Peter Kim, one of the researchers, didn’t sound threatened when he spoke to reporters in a press call yesterday. “Even though we surgeons take pride in our craft at doing procedures, to have a machine that works with us to improve outcomes and safety would be a tremendous benefit,” he said.
http://spectrum.ieee.org/the-human-...t-surgeon-bests-human-surgeons-in-world-first
 
Kyllä. Ei tosin jokapaikassa ihan virallista touhua. Lähtee muuten viikonlopun maanantaiksi aiheuttama "nuivahko" olo kohtuullisen nopeasti pois tuolla keinolla ;).
Kuinka niin ei ole virallista touhua?

Kyllä noin on nesteytetty, kuten jotkut yllä totesikin.
 
Kuinka niin ei ole virallista touhua?

Kyllä noin on nesteytetty, kuten jotkut yllä totesikin.

Lähinnä siksi, että kyseinen toiminta ei ole joko: a) kuulunut joukon koulutukseen b) tarvikkeet ko. Hommaan on saatu ns. "tiskin alta".

Eikä tuossa nesteytyksessä ole mitään ihmeellistä. Varusmieskoulutuksessa kuivunut tykistöjantterikin herätetään kesäisin henkiin tiputtamalla pussi suolaa. Sitä tosin eivät yleensä tee lääkinnän varusmiehet poikaporukassa, vaan esim. Kenttiksen valvovan silmän alla.
 
Lähinnä siksi, että kyseinen toiminta ei ole joko: a) kuulunut joukon koulutukseen b) tarvikkeet ko. Hommaan on saatu ns. "tiskin alta".
Okei, tuo tietysti eri asia. Tulkitsin että tarkoitit ettei se yleisesti ole virallista touhua; jota pidin outona. Tuota "eikä tuossa nesteytyksessä ole mitään ihmeellistä" huomautusta pidän outona, koska sehän juuri oli pointtini.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top