Kepun kuihtumisen syyt ja seuraukset

Kepun kannatus on sillä tolalla, että edes ministeri ei voi olla varma jatkopaikasta. Ei ainakaan jos samassa vaalipiirissä on kaksi kepu-ministeriä ja nyt tulee vielä kolmaskin!!
Santeri Alkiokin oli aikoinaan siitä vaalipiiristä. Alkion hautaan voisi ehkä kytkeä generaattorin sähköpulaa helpottamaan, sen verran vinhasti siellä pyörii, kun nykykepun touhuja hän seuraa
 
Tässä itse ja keiden kanssa tekemisissä ollut on tullut yksi kysymys esille tuleviin vaaleihin koskien. Mitä puoluetta pitäisi äänestää ettei vihreät pääsisi seuraavaan hallitukseen?
On se niin helvatan vaikea kysymys.
Ainakin persut ja vihreät ovat aika mahdoton pari. Eri asia sitten, minkälaista politiikkaa persupuolue tulisi ajamaan, mahdollisesti kokoomuksen kanssa. Voisi tulla ainakin köyhemmälle persukannattajalle pikku ylläreitä.
 
Näin se varmaan on. Varmin olisi että persut olisi suurin puolue... Ei taida onnistua, mitään jytkyjen jytkyä kun ei ole tulossa.

Se kepu näköjään ei poista pääongelmaa.
 
Viimeksi muokattu:
Näin se varmaan on. Varmin olisi että persut olisi suurin puolue... Ei taida onnistua, mitään jytkyjen jytkyä kun ei ole tulossa.
Persut voisi olla suurin puolue, jos kaikki persukannattajat jaksaisivat vaivautua myös äänestämään. Kokoomuksen kannattajat äänestävät aina ja varmasti. Kuten rkp ja kd kannattajat myös
 
Eikä timo soinikaan! Tosin huhujen mukaan soini saattaa olla kepun ehdokkaana ens kevään vaaleissa. Siinäpä meillä oikein rehellisyyden perikuva ja oikeudenmukaisuuden esitaistelija kertakaikkiaan
En kyllä meinannut uskoa silmiäni kun huomasin saman huhun, mutta toisaalta...

Kepu on epätoivoinen ja Timpalla on tylsää. Kuvio olisi kyllä niin hirmuisenhauska/hauskanhirmuinen että melkein toivon näin käyvän. Poppareita pitäisi tosin ostaa saavillinen.
 
Kepu vuotaa persuihin ja kokoomukseen, siis! Ettei ny taas nakata banaanilla
Ja hautausmaalle. Kaupunkeihin muuttanut kepulaisnaisten nuorempi, viran tai toimen, sieltä saanut polvi äänestelee yleensä "vihreitä" ja nyt myös välkkyvää vaunua; valtavan suosittua sariinia. Tämä vaan yksi selitys sille miksi SDPee ei uppoa vaikka puolueen peruskannattajat ovat selvästi vanhimpia.
 
Se mitä Suomenmaa jättää kirjoittamatta on mielenkiintoista.
Kaikkialla muualla kerrotaan kansaedustaja Hoskosen purkauksesta vaihtaa Saarikko ja koko muu Kepun johto pois, mutta ei Suomenmaassa.
Myös ex-puoluesihteeri Jarmo Korhosen samat vaatimukset jätettiin kertomatta.

Tosiasia on se että Saarikon arvovalta on mennyttä.
Ympärillä oleva klikki puolustaa häntä koska he joutuvat lähtemään syrjäytetyn Saarikon mukana.

Jos Saarikko haluaisi väen väkisin jatkaa ja onnistuisikin saamaan juuri ja juuri mandaatin puheenjohtajuudelleen Turussa, niin Kepu olisi silloin pahasti kahtia jakautunut puolue. Tuollaisen puheenjohajan ei ole järkeä jatkaa.

Onko tämä parasta mitä Laaninen pystyy esittämään? Ei kepulainen tälläisistä asioista ole kiinnostunut vaan ainoastaan kuplassa elävät poliitikot.

Eikös Teidät kansanedusta Lohi ole juurikin valittu sinne että te uskaltaisitte ettekä jänistäisi?
 
Viimeksi muokattu:
Se mitä Suomenmaa jättää kirjoittamatta on mielenkiintoista.
Kaikkialla muualla kerrotaan kansaedustaja Hoskosen purkauksesta vaihtaa Saarikko ja koko muu Kepun johto pois, mutta ei Suomenmaassa.
Myös ex-puoluesihteeri Jarmo Korhosen samat vaatimukset jätettiin kertomatta.

Tosiasia on se että Saarikon arvovalta on mennyttä.
Ympärillä oleva klikki puolustaa häntä koska he joutuvat lähtemään syrjäytetyn Saarikon mukana.

Jos Saarikko haluaisi väen väkisin jatkaa ja onnistuisikin saamaan juuri ja juuri mandaatin puheenjohtajuudelleen Turussa, niin Kepu olisi silloin pahasti kahtia jakautunut puolue. Tuollaisen puheenjohajan ei ole järkeä jatkaa.

Onko tämä parasta mitä Laaninen pystyy esittämään? Ei kepulainen tälläisistä asioista ole kiinnostunut vaan ainoastaan kuplassa elävät poliitikot.

Eikös Teidät kansanedusta Lohi ole juurikin valittu sinne että te juurikin uskaltaisitte ettekä jänistäisi?
No, taas kerran Hoskoselta järkipuhetta!(y)
 
Onko tämä parasta mitä Laaninen pystyy esittämään? Ei kepulainen tälläisistä asioista ole kiinnostunut vaan ainoastaan kuplassa elävät poliitikot.
Laaninen on nykyään pappi joten ehkä sen takia tällainen humanismi häntä kiinnostaa.
 
Ex-puheenjohta Katri Kulmuni

”Sanna Marin (sd.) teki kolme lisäpaikkaa saatuaan oman johtopäätöksen, Maria Ohisalo (vihr.) hävittyään vaalit teki oman johtopäätöksen. Seuraavaksi varmaan odotetaan sitä, mikä on keskustan puoluejohdon (Annika Saarikon) osalta johtopäätös tästä tilanteesta, Kulmuni sanoi.”

Suomenmaa ei julkaise Katri Kulmunin, Hannu Hoskosen taikka Jarmo Korhosen näkemyksiä.
Sitä ei varsinkaan tee Suomenmaan toimituspäällikkö Katriina Lankinen näkökulmassaan.

Näyttää siltä että Saarikon lähtölaskenta on alkanut!
 
Näyttää siltä että Saarikon lähtölaskenta on alkanut!

Eipä tuo ihan väärässäkään ole:
Perussuomalaiset teki historiansa parhaan vaalituloksen ja voisi nyt keskittyä rakentamaan mieleistään oikeistohallitusta kokoomuksen kanssa. Sen sijaan puolueen johtohenkilöt käyttävät aikaa ja energiaa vaaleissa neljännelle sijalle tulleen keskustan syyttelyyn.

Viimeksi tuli lunta tupaan oikein kunnolla, niin samat naamat vaatimalla vaativat Kepua oppositioon koska kansa oli näyttänyt halunsa.... Nyt tuli taas lunta porstupaan ja samat naamat vaativat Kepua hallitukseen... Keskittyisivät omaan tekemiseensä eivätkä muiden tekemisiin..

Saarikko on varmaankin ulkona syyskuun puoluekokouksessa...
 
Kepulaiset vaikuttajat saivat hillotolppansa ja se selvästi riitti. Hintana oli Ohisalojen, Marinien jne. hullutuksien mahdollistaminen. Kepun äänestäjiä saattaisi kiinnostaa myös politiikka jossa heitä ei aktiivisesti kuriteta, ja nyt kun siihen olisi mahdollisuus, Saarikolle se ei käy. Melko huimaa pitää oppositiopolitiikan olla jos kuvittelevat että tuolta noustaan taas suureksi puolueeksi.
 
Tuli kuunneltua Saarikon puhe puoluevaltoossa.
Saarikon äänestä huokui epävarmuus ja väkinäinen uho.

Jos Kepun tulevaisuus on kiinni Saarikosta niin ei hyvältä näytä.
Ongelma on se että kuka haluaisi tulla hajanaiseen puolueesen Saarikon tilalle.
Todennäköisesti Kepulla on ruotsalaisen sisarpuoleen kohtalo. Mitä Annie Lööf edellä Ruotsissa sitä Annika Saarikko perässä.
Auttaisiko uuden puhiksen valinta? Itse pirukaan ei tiedä.
Ensi vuonna Kepulla on sääntömääräinen puoluekokous. Sitä ennen Saarikon on näyttönsä annettava.

Syyskuussa Kepulla on ylimääräinen puoluekokous, jossa kuuluu ruohonjuurien ääni. Puoluevaltuusto voi hyvin olla sisäsiittoinen.
Tällöin on myös mahdollisuus vaihtaa Saarikko.

Kamera näytti herttaisen Katri Kulmunin seisomassa lapsi sylissä.👍
Kulmuni sai ensimmäisen lapsensa 34 vuotiaana 21.1.2022.

P.S.
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Valokuvassa Kurvinen lohduttaa epävarmaa Saarikkoa. Tätä on Kepu nykyään.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top