Kertauksista luistaminen

setämies kirjoitti:
Jos tilanne on niin huono, kuin mitä selkeästi sen kerrot olevan, suosittelen ihan omana itsenäni (en ole lääkäri tai asiantuntija) edelleen lääkärintodistuksen hakemista.
Ongelma on se, että lääkäriinkin ponnistaminen on pirunmoinen urakka. Sitä edeltää ahdistus, sietämätön häpeä, unettomat yöt, syvä tarkoituksettomuuden tunne ja kyvyttömyys elää arkea - arkea, jonka päästä olen juuri saanut hauraalla otteella kiinni. Vain sen verran, että olen uskaltanut asettaa hyvin varovaisia tavoitteita elämänhallintani palauttamiseksi, mutta tavoitteita kuitenkin. Olen pystynyt myös toimimaan ne saavuttaakseni.

Laadin suunnitelman. Minulla on strategia. Kirjoitan vaivani lapulle ja ojennan sen lääkärille joko etukäteen tai tapaamisen yhteydessä. Silloin minun ei tarvitse puhua ja änkyttää ja pulssini nousee ainoastaan 15 pykälää yli maksimisykkeen. Ennen lääkärille menemistä käyn hiihtämässä neljän kympin lenkin, juoksen ladulta vastaanotolle ja kopistelen sukset kainalossa huoneeseen. Näin olen aikaisemmin selvinnyt vaikeista tilanteista. Onneksi minulla ei ole taipumusta ryyppäämiseen. Olen korvannut sen liikunnalla.

Jos Puolustusvoimat toimisi terveen järjen varassa (jota minulla on ongelmistani huolimatta), voisin toimittaa lapun suoraan sille, mutta ilmeisesti järjestelmä on sen verran ihanteellinen tai peräti romantisoitunut ja todellisuudesta vieraantunut, että lääkärin täytyy kertoa heille se, minkä minä ensin kerron lääkärille. Tehotonta,. Byrokraattista. Yksilön hyvinvointia murentavaa.

Kyrpii. Olisi voinut tuo lappukin tulla vaikka joulun jälkeen eikä tänään.
 
setämies kirjoitti:
Eli tekeminen ei pelota vaan ahdistusta tuottaa se "väkipakolla järjestelmän osaksi joutuminen"? Pelkistinkö nyt liikaa?
Unohtui tähän vastata.

Jotain tuollaista. Olen aina inhonnut tilanteita, joihin liittyy järjestys, vaikka kiltti ja hyvin kouluni suorittanut poikanen olenkin. Nyt kun ikää on tullut lisää, olen huomannut, että alistuvan kiltteyden vastapainoksi persoonaani on kehittynyt välinpitämätöntä röyhkeyttä, joka on normeista piittaamatonta. Siksi en mielelläni hierarkisessa ympäristössä toimi.

En ole koskaan ketään lyönyt, en edes töninyt, ja muutenkin olen persoonaltani sovitteleva ja usein kiltiksi ja hyväntahtoiseksi mainittu, mutta tunnistan itsessäni sen mahdollisuuden, että voisin tehdä jotain peruuttamatonta. Perusteeksi saattaisi sattumien sopivasti kasautuessa riittää vitutus.

Ehkä siihen riittäisi huutava tai komentava kapiainen. Ampuisin toki jalkoihin, ehkä mahaan. Neliraajahalvaus olisi huutajalle oikea tuomio. Jos psykologiset kyvyt eivät riitä miehistön johtamiseen vaan pitää huutaa, niin sietääkin kärsiä. Tämä ei koske tilanteita, joissa johtaja psykologisessa stressissä itse huojuu, mutta jos johtajan pitää toistuvasti kätkeytyä natsojensa taakse pystyäkseen johtamaan, niin liikuntakyvyn menetys on oikea tuomio.
 

setämies

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
Osaamiskeskus OY kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Jos tilanne on niin huono, kuin mitä selkeästi sen kerrot olevan, suosittelen ihan omana itsenäni (en ole lääkäri tai asiantuntija) edelleen lääkärintodistuksen hakemista.
Ongelma on se, että lääkäriinkin ponnistaminen on pirunmoinen urakka. Sitä edeltää ahdistus, sietämätön häpeä, unettomat yöt, syvä tarkoituksettomuuden tunne ja kyvyttömyys elää arkea - arkea, jonka päästä olen juuri saanut hauraalla otteella kiinni. Vain sen verran, että olen uskaltanut asettaa hyvin varovaisia tavoitteita elämänhallintani palauttamiseksi, mutta tavoitteita kuitenkin. Olen pystynyt myös toimimaan ne saavuttaakseni.

Laadin suunnitelman. Minulla on strategia. Kirjoitan vaivani lapulle ja ojennan sen lääkärille joko etukäteen tai tapaamisen yhteydessä. Silloin minun ei tarvitse puhua ja änkyttää ja pulssini nousee ainoastaan 15 pykälää yli maksimisykkeen. Ennen lääkärille menemistä käyn hiihtämässä neljän kympin lenkin, juoksen ladulta vastaanotolle ja kopistelen sukset kainalossa huoneeseen. Näin olen aikaisemmin selvinnyt vaikeista tilanteista. Onneksi minulla ei ole taipumusta ryyppäämiseen. Olen korvannut sen liikunnalla.

Jos Puolustusvoimat toimisi terveen järjen varassa (jota minulla on ongelmistani huolimatta), voisin toimittaa lapun suoraan sille, mutta ilmeisesti järjestelmä on sen verran ihanteellinen tai peräti romantisoitunut ja todellisuudesta vieraantunut, että lääkärin täytyy kertoa heille se, minkä minä ensin kerron lääkärille. Tehotonta,. Byrokraattista. Yksilön hyvinvointia murentavaa.

Kyrpii. Olisi voinut tuo lappukin tulla vaikka joulun jälkeen eikä tänään.
Oukkei.

Voisi tietysti mennä huonomminkin.. Onneksi kuitenkin lääkäri hoitaa nämä hommat. Hän on kuitenkin terveyden ammattilainen, jonka tehtävänä on auttaa. Vaihtoehtona voisi olla meikäläisen oloinen puolivallaton ressu, joka jakaa anonyyminä ohjeita netissä tai ammattihenkilö joka tietää sotimisesta paljon, terveydestä vähemmän.

On siis ihan perustelultua, että vapautuksen antaa se, joka parhaiten osaa tulkita tilaasi. Jos yhtää lohduttaa, niin vaikka kansalaisen velvollisuus säilyy, ei sillä ole tarkoitus ketään murskata.

Et kuitenkaan vaikuta ns. saamattomalta kirjoitustesi perusteella, vaan takaa löytyy selkeä syy lykkäykselle. Selkärankaakin löytyy sen verran, että purkaa stressiä liikkumisen kautta. Luulen lääkärinkin ymmärtävän ongelman.
 
Kattos. Sieltähän pilkistää vähän laajempi katsanto. Horisontti näkyy ja taivas on korkealla. Kiitos siitä.

Lähden ulkosalle liikuskelemaan. Unesta lienee nyt turha haaveilla. Tämän päivän opiskelutavoitekin on vielä kesken. Helvetti kun olisi mieli, joka tekisi pitkän metsäsuksen vakaata uraa eikä olisi tällainen sivulle luisteleva minisuksi. Vaikka on tästä toisaalta etuakin, kunhan sen saisi vain valjastettua hyödyksi.
 

setämies

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
Eipä kestä.

Kyllähän jokaisen on tunnistettava omat rajansa. Omalla kohdalla se menee suurinpiirtein tiukan varustekeskustelun ja Maanpuolustus.net Loungen maastossa. ;)

Aina välillä pitää jakaa näitä syviä mietteitä asiantuntemuksen ulkopuolelta.
 

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Osaamiskeskus OY:lle vielä takaporttia. Jos syystä tai toisesta huomaat kuitenkin seisovasi sotilaspassin kanssa käsketyssä paikassa ilmoittautumassa, niin kannattaa varmasti ruksia rasti kohtaan "Tunnen olevani terve ja kykenevä suoriutumaan kertausharjoituksen rasituksista" - EI. Se johtaa todennäköisesti toimenpiteisiin joiden jälkeen et joutune enää kertaamaan, tai ainakin siihen että sillä kerralla et joudu perusmassan kanssa tarpomaan. Se on joka tapauksessa järkevää, jos harjoituksen aikana et voisi täysipainoisesti toimia tehtävässäsi.

Toki jos ruuti riittää hoitaa asia etukäteen, on se kohteliasta järjestelmää pyörittäviä kohtaan samoin kuin harjoitukseen osallistuville; tilallesi saatetaan jopa ennättää käskeä toinen henkilö.

Oli miten oli, tautiluokituksesta riippumatta toivotan hyvää. Nimim. liian monta ystävää nähnyt ajatusten taakan alla vuosien varrella.
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Valitettavasti on niin paljon niitä vilpereitä jotka valheellisesti yrittävät hommistaan luistella ja siksi puolustusvoimat ei enää luota miehen sanaan, vaan vaatii lääkärintodistuksen. SIitä kärsiivät asiallisella pohjalla toimivat.
Nimimerkki osaamiskeskuksen takaa taitaa löytyä sangen hyvin itsensä tunteva ja analyyttinen tolkun mies. Oikeanlaisen esimiehen, sellaisen tutun kaverin, joka tietää tilanteen ja osaa joustaa ja tukea tarvittaessa, kanssa osaamiskeskus tekee jollain alalla varmasti todella hyvää työtä. Valitettavasti armeijan koko ja lyhyet harjoitukset ja kontaktiajat reserviläiseen eivät sitä oikein mahdollista, vaan taistelijoita kohdellaan aina jossain määrin massana taustoja tuntematta. Toivottavasti saat tämänkin asian pois päiväjärjestyksestä nopeasti ja pääset rauhoittumaan joulun viettoon.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Osaamiskeskus OY kirjoitti:
Toimitin aikaisempaan kertauskutsuun lääkärintodistuksen, jossa kerrottiin, että minulla eivät ole kaikki inkkarit kanootissa. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, ahdistuksesta ja siihen liittyvästi unettomuudesta sekä itsetuhoisuudesta. Olen hakenut vaivoihini ammattiapua. Välillä tilanne on ollut sen verran vimmattu, etten ole uskaltanut kämpästäni ulos. Välillä taas olen seissyt kaiteen äärellä tai kiskojen juilivaa vinkunaa kuunnelle oman elämäni ja yleensä elämän perusasioita pohtien. Käytännössä en ole saanut vuosikausiin mitään aikaan, vaikka yrittänyt olen. Koska ihmisten ilmoille meneminen on vaikeaa, ei arkikaan oikein lutviudu.

Eniten minua viimeksi arvelutti taipumukseni paniikkihepuliin. Pakenen sydän ronskisti pamppaillen ahdistavia tilanteita hätäpäin aina kun mahdollista, mutta jos en pääse pakenemaan, niin toinen vaihtoehto on aggressio. En tahtoisi seistä ladattu rynkky kädessä, kun silmissäni mustenee ja aivoni viestittävät, että ainoa tapa selvitä on hyökätä.

Nyt tuli taas kertauskutsu. Huomaan tilani parantuneen. Potkaisin oveen reiän ja heitin Arabian seinään, mutta sain tunteeni hallintaan. Havahduin jopa huvittumaan sattumasta. Yleensä ottaen itsetuhoisuuteni ja ahdistuneisuuteni on kuitenkin edelleen silmiin pistävää. Toimintakykyäni olen saanut jonkin verran takaisin, kunhan huolehdin siitä, että stressiä on niukalti eikä ulkoista painetta pääse syntymään. Vähäisetkin vaatimukset johtavat varjon vajaatoimintaan. Minun on tarkattava, ettei ulkoista painetta kehity.

Menen siis ilmeisesti taas hakemaan lääkäristä todistuksen, ettei hissini yllä kattoterassille saakka. Sluibaamisesta ei ole kysymys. Voisin ponnistaa vaativalle hiihtosissikselle, jolle ei raahattaisi aseita, jolla ei käytettäisi sotilasasuja, jolla ei olisi auktoriteettiasemia ja jolla otettaisiin miehestä mittaa ryhmähengessä. Metsäelämässä on elämänmaku ja mieli. Sosiaalisiin hierarkioihin ei mieleni kuitenkaan vedä. Ajatuskin siitä vie unet ja herättää houkutuksen ratkaista ahdistus oman käden kautta.

Kummastuttaa, että halukkaille ei järjesty kertauspaikkoja, mutta tällainen jo vuosia yli kolmikymppinen puolihullu halutaan kertaamaan. Mahdan minä olla tärkeä mies. Tosiasiassa olen arvoton paska. Luulisi Puolustusvoimainkin sen jo tajunneen. Kai siellä luetaan pykäliä eikä käytetä tervettä järkeä. Vittu.


Vahvensin lievästi. Toteuta tuo, ensin yksin harjoittele vähän, sitten hakeudu porukkaan, ilman paineita ja ITSESI ASETTAMIA pakkoja selvitä. Ihmiset ovat erilaisia, kaikki eivät loikkaa joukkoon ilman ongelmia. Usko minua, sulla on asiat sikäli todella hyvin, että tunnistat itse nuo asiat, jotka vetävät tiukalle.

Maailman ja ihmiskunnan rikkaus on se, että olemme erilaisia. Ja taatusti meillä kaikilla on heikkoutemme ja vahvuutemme, kenellä ne näkyy ja tuntuu, kenellä on vähän piilossa.

Kun tunnistat itsessäsi selvästi "olon", että kh ei ole sinun juttusi tällä haavaa, vaan kärsit jo kuukausia etukäteen asiasta niin haet lykkäyksen, ei siinä sen kummempaa. Enkä pidä sinua mitenkään omituisena tai vaarallisena mietteinesi, ne kumpuavat tietynlaisen yliminän korostuneesta itsekontrollista.
 
Koska hädissäni tänne ensipaniikissa avauduin, jatkan edelleen. Jospa tästä olisi opiksi jollekin muulle vastaavassa tilanteessa kamppailevalle. Muille vuodatuksestani tuskin iloa irtoaa.

Täytin vastikään palautelipukkeen. Käteni vapisi. Kirjaimet harakoituivat ja hyppelehtivät yli rajojen. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin käskyä sen saapumisen jälkeen katsoa.

Olen AAL. Onnistuin kieltämään lapsuuteni siihen saakka, kun piti astua työelämään. Silloin se parahti. Ensin en tajunnut, mikä rääkyy, mutta vuosien myötä asia on valjennut. Oireet ovat selvät.

Jostain syystä lapsuuteni nimeäminen on vaikeaa. Minun on helpompi myöntää omat heikkouteni kuin niiden syyt. Lieneekö taustalla perisuomalaista häpeää, pelkoa siitä, ettei mies kanna vastuutaan. Vyyhteni olisi varmasti lähtenyt purkautumaan aikaisemmin, jos olisin pystynyt kohtaamaan tosiasiat ja myöntämään voimattomuuteni kokemani edessä. Sen sijaan hirttäydyin sitkeyteen, yrittämiseen. Se ei kannattanut.

Selvisin hyvin koulussa ja kaveripiirissä. Sain stipedendejä sosiaalisista taidoistani. Minut valjastettiin sekä oppilaiden välisten että oppilaiden ja opettajien välisten konfliktien ratkojaksi. Huumorintajuani kiiteltiin. Minulle suotiin luottamustehtäviä. Ylioppilastodistukseeni naulattiin kiitettäviä.

Menin varusmiespalvelukseen pääsykokeiden kautta. Jälkeenpäin en ymmärrä miksi. Ajattelin kai, että ihmisen on yritettävä rajoihinsa saakka. Ja olihan se monelle muullekin mieliksi, mikä imarteli nuorta mieltä.

Joukkueenjohtajani huusi. Lapsuuteni kaaosmelussa olin laulanut Enkeli taivaan ja muita virsiä sormiani korvissani pumpaten, koska pelkäsin. En keksinyt muuta tapaa torjua psyykkisen käsittelykykyni ylittävää melskettä kuin korvapumppauksen. Joukkueenjohtajani katkera kiristely nosti tunteet takaisin pintaan. Pelkäsin palveluksessa, vaikka en tuolloin tunnetta peloksi ymmärtänyt tai ainakaan halunnut sitä sellaiseksi myöntää. Mietiskelin sen olevan armeijaa. Luulin paniikinomaisen ihmispelon kuuluvan asiaan. Kovia miehiä kasvatetaan kovilla menetelmillä ja sitä rataa.

Opiskeluni alun juoksin. Mitään en oppinut, mutta paljon suoritin. Kai se oli turvallinen valinta. Ankara tahti takasi, ettei minun tarvinnut kohdata elämää tai omia tunteitani, arvojani ja toiveitani. Ahkera opiskelija on kaunis ilmiö. Sen moraalisen sädekehän taakse oli helppo tikistyä piiloon.

Kun ensimmäinen kertausharjoituskutsu tuli, minua hävetti mennä lääkäriin, vaikka olin hakenut ammattiapua jo aikaisemmin. Minusta tuntui, että kyllä tällaisesta pitää miehen sisulla selvitä. Arvelin, että ehkä vain keksin ongelmani. Lääkäri kysyi, tahdonko pysyvän vapautuksen. Pudistin päätäni. Minullahan oli velvollisuus isänmaata kohtaan, se velvollisuus... Ja Talvisota ja sen henki.

Ulospäin vaikuttanen vahvalta. Olen sosiaalisesti poikkeuksellisen avoin, kontaktoiva ja rohkea. En pelkää heittäytymistä tilanteisiin tunteitteni kautta, enkä arkaile paljastaa mietteitäni. Jos ihastun, kerron ihastuksestani. Jos tahdon pillua, sanon sen, joskin jonkin verran runollisemmin kuin suoraan viivaan viitaten, mutta suoraan kuitenkin. Minun ei tarvitse juoda viinaa siihen pystyäkseni. Ladulla pystyn oksentamaan suolenpätkiä ja vaativilla yksinvaelluksilla talvisin järkeni toimii napakasti.

Sen sijaan käsikirjoitetut tilanteet ovat minulle vaikeita, laveastikin laverrellut. Romahdukseni liittyvät niihin. Tällöin tunteideni muutokset eivät aina ole pelkästään määrällisiä vaan myös laadullisia. Tilanne on kiusallinen. Minun on vaikea elää samanaikaisesti vahvana ja romahduksen partaalla. Minua pelottaa, koska en tiedä, miten mieleni tilanteisiin reagoi. Saatan seistä vakaana, luottavaisena ja uteliaasti kurottaen kuin patsas tai mureta kyhjöttävässä kyyryssä pölyksi.

Asenteeni maanpuolustukseen on nykyään välinpitämätön. Suomalaisuus on minulle tärkeää, mutta väkivaltaa vihaan kaikissa - myös henkisissä - muodoissaan. Tappajaksi minusta tuskin olisi. Olen myös koko ikäni ollut luonteeltani kysyvä ja pohdiskeleva ja vastaukset avoimeksi jättävä. Siksi yksioikoinen isämmaampuollustusideolokija ei minuun vetoa.

Miehiä on mennyt lähipiiristäni köyteen ja viinaan häpeän taputtaessa taustalla, niitä reservinupseereitakin. Suomalainen mieskuva on typerä. Siihen on osansa paitsi historialla niin myös yleisesti velvoittavalla maanpuolustuslaitoksella, joka käpristää miehiä. Suomessa miehen tulee olla kuori, johon on suunniteltu tietokoneen säätelemät venttiilit paineen purkuun. Spontaanisti, rehellisesti ja omien tarpeidensa mukaisesti suomalaisen miehen ei sovi toimia. En tiedä, onko se suotavaa miehille muissakaan maissa, mutta varovasti otaksun, että ainakin jossain päin miehille suodaan vahvempi oikeus omiin tunteisiinsa.

Ihmisten kanssa on osattava sopia, neuvotella ja joustaa, mutta myös rajojaan on osattava kunnioittaa. Niiden yli ei pidä laskea minkäänlaista järjestelmää. Järjestelmä ei näet aiheuttamistaan ruhjeista huolehdi. Ne ovat jokaisen taistelijan omalla vastuulla.

Älä häpeä! Siihen on moni kuollut.
 

eddie

Kapteeni
Et sinä onneksi ole esim.sosiopaatti tai ns.rajatila-tapaus. Silloin häpeä saa henkilön kiusaamaan lähipiirin täysin hulluuden partaalle. Itsetunto kasvaa kun valehtelee muut ihmiset pyörryksiin. Eli hyvä juttu ettet suuntaa pahaa oloasi muihin ihmisiin.Itse en ymmärrä turhan häpeän päälle. Isänikin kuoli just viinaan eikä se minua hävetä. Piruako sitä muitten tekemisiä häpeämään. Pitää itsestään ja läheisistään huolta eikä vittuile muillekkaan, niin hyvä tulee. Hyvät jatkot sinulle..
 
Kömmin ylös sängystä, ahdistaa.

Homma ei etene. En ole pystynyt soittamaan puhelimella vuosikausiin vieraille ihmisille, enkä pysty nytkään. Nyt en myöskään saa käveltyä luukulle. En siis pysty tilaamaan lääkäriaikaa.

En oikein keksi muuta ratkaisua kuin sen, että lähetän firmaan kirjeen, jossa kerron, että minulle pitäisi hommata lääkäri kotikäynnille. En kuitenkaan tiedä, kuinka asiaa selvittelisin, koska kanssani ei voi kommunikoida kirjeitse, sähköpostitse tai puhelimitse. Kirjeet luen kuukauden parin välein. Poliisipartion kanssa kasvotusten juttelu kyllä onnistuisi hyvin. Kahvitkin voisin tarjota. Olisikohan se mahdollinen keino kommunikointiin?

Muuten menee ihan hyvin. Ihmisten kanssa sujuu epävirallisissa tilanteissa rennosti ja luottavaisesti ja toiminnassani on tehokkuutta. Virallisten paikkojen ja tilanteiden kammo kuitenkin vaivaa. Se on nyt paljon pahempi kuin on ollut vuosiin. Sen tuo käsky sai aikaiseksi.

Jos ja ilmeisesti kun täällä on firman työntekijöitä, niin kertokaapa, kuinka tilanteessani tulee toimia. Lähettääkö firma luokseni lääkärin kotiin, jos pistän sinne ensin postia, etten pysty lääkäriin menemään ja selitän muutenkin tilanteeni?
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
En ole firman työntekijä, ja siksi jätän oman arvioni (joka ei perustu puhtaaseen faktaan) firman toiminnasta kertomatta.

Löytyisikö lähipiiristäsi joku, joka tuntee tilanteesi ja voisi puolestasi soittaa siihen käskystä löytyvään numeroon harjoituksen yhteishenkilölle. Asia hoituisi varmasti siten paljon paremmin ja helpommalla kuin kirjeitse.
 

adam7

Ylipäällikkö
noska kirjoitti:
En ole firman työntekijä, ja siksi jätän oman arvioni (joka ei perustu puhtaaseen faktaan) firman toiminnasta kertomatta.

Löytyisikö lähipiiristäsi joku, joka tuntee tilanteesi ja voisi puolestasi soittaa siihen käskystä löytyvään numeroon harjoituksen yhteishenkilölle. Asia hoituisi varmasti siten paljon paremmin ja helpommalla kuin kirjeitse.
älä syötä trollia
 
noska kirjoitti:
Löytyisikö lähipiiristäsi joku, joka tuntee tilanteesi
Eipä löydy. Olen sosiaalisen jännittäjän tapaan varsin yksin. Suorastaan täysin yksin. Aikaisemmin aikoja ovat varailleet minulle avovaimot, mutta tähän hätään ei sellaista ole.

Tuolta tai tuolta (olen vielä yliopiston kirjoilla, koska nämä ongelmani ovat estäneet tehokkaasti myös opiskelua) en löydä ainuttakaan sähköpostiosoitetta, joiden avulla saisin asiaani eteenpäin. YTHS:llä ajan peruutuksen voi tehdä sähköisesti, mutta sielläkään ei ole laatikkoa, johon voisin kirjoittaa ja pyytää yhteydenottoa. Sähköpostin käyttö minulta tällä hetkellä sujuu, joten sen välityksellä kommunikointi onnistuisi ainakin toistaiseksi.

Kirjeen kirjoittaminen on edelleen mielessä, mutta se hävettää. En myöskään tahtoisi lähettää mielenterveyteeni liittyviä paljastuksia ihan kenelle tahansa, vaikka en nyt asian suhteen erityisen arkakaan ole.

Pelkään etten kerta kaikkiaan saa tälle asialle tehtyä mitään. Olen oppinut oikein nasevaksi ongelmien kiertelijäksi, koska kiertelyn avulla olen pysynyt jotakuinkin järjissäni. Niiden ratkomiseen kun eivät enää oikein voimat riitä.

Kertaukset tulevat ja menevät. Mitä jos minä en mene? Kai siitä jokin rangaistus sitten tulee. Sakkoja? Viisaampi minun kai on kuitenkin väistää itsetuhoisuutta ja siitä mahdollisesti seuraavaa itsemurhaa kuin väkisin yrittää suorittaa velvollisuuteni.

Trolliepäilijälle tiedoksi, että nämä ongelmat, joiden kanssa painin, ovat ihan yleisiä. Päällepäin ne eivät aina näy. Minäkin olen päällisin puolin ihan naseva kaveri. Rohkea ja pystyvä. Jotkut tilanteet vain pistävät vastaan niin, ettei elämäni tahdo oikein sujua. Wikipediassa voi tutustua ilmiön perusteisiin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelko

"Sosiaalisten tilanteiden pelko eli sosiaalinen fobia on psykiatrian ja muiden mielenterveysammattien diagnoosi, joka viittaa voimakkaaseen pitkäaikaiseen sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja joka aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja toimintakyvyn heikentymistä ainakin eräissä arkielämän alueissa. Diagnoosi voi olla "täsmällinen" pelko (jolloin vain jotkin tietyt tilanteet ovat pelättyjä) tai yleinen pelko. Yleinen sosiaalisten tilanteiden pelko yleensä sisältää itsepintaista, intensiivistä ja kroonista muiden toimesta tuomituksi tulemisen ja mahdollisesti omien tekojen vuoksi nolatuksi tai nöyryytetyksi tulemisen pelkoa. Nämä pelot saattaa laukaista muiden ihmisten todellinen tai kuviteltu tarkkailu. Vaikka ihminen saattaa tiedostaa oman kanssakäymispelkonsa olevan liiallista tai kohtuutonta, on sen voittaminen usein erittäin vaikeaa. Korkeimman kyselyarvion mukaan arviolta 33 prosenttia ihmisistä saattaa jossain vaiheessa elämäänsä täyttää joitain sosiaalisten tilanteiden pelon kriteereistä, miesten ja naisten suhteen ollessa noin 1:1,5. - - Stanfordin yliopiston tutkimus osoitti, että ahdistuneisuus on todennäköisempää, kun sosiaaliset kohtaamiset eivät ole tuttuja, sisältävät valta- tai statuseroja, sisältävät sukupuolieroja tai läsnä on ihmisiä. - - Sosiaalifoobikot menevät harvoin tilanteessa vapaaehtoisesti sairaalaan, sillä he pelkäävät auktoriteettiasemassa olevien (kuten sairaalatyöntekijöiden) torjuntaa ja tuomitsemista. - - Kun yleisyys arvioitiin psykiatristen kliinisten tutkimusten perusteella, sosiaalisten tilanteiden pelon luultiin olevan verrattain harvinainen. Itse asiassa totuus on päinvastainen; sosiaalinen ahdistuneisuus on yleinen, mutta monet ovat liian pelokkaita etsimään apua, mikä johtaa ongelman vähättelyyn."

Kirjoittelen tänne oloani keventääkseni, koska minulla on helvetin paha olla. Puolustusvoimat on mahdollisimman huono nyrkkeilykumppani sosiaalisista peloista kärsivälle, koska se perustuu joukkojen hallintaan eikä huomioi yksilöä. Sydämeni pamppailee, kun yritän keksiä, miten tilanteeni ratkaisisin. En saa taaskaan unta, vaikka aamulla pitäisi herätä. Kun tällä tavoin julkisesti tilannetta pohdin, ratkaisu tuntuu olevan lähempänä. Se helpottaa jonkin verran eloa. Kirjoittaessani mieleeni palaa hetkeksi rationaalisuus ja vyöryvä kaaos katkeaa.

Jos täällä on puljun työntekijöitä, niin nyt minulla olisi ihan oikeasti tarve saada sähköpostiosoite, jonka kautta saan asiaani selvitettyä. Sen voi laittaa vaikka yksityisviestillä. Minulla on hätä ja paha olla. Auttakaa miestä mäessä.

Tuli vielä mieleeni, että jos täällä on lääkäri, joka tahtoisi jelppiä, niin ei kuin yksityisviestillä yhteyttä.
 
No niin. Nyt kun taas uskalsin kaivella kirjekuorta, niin löytyihän sieltä yksi sähköpostiosoitekin, jonkin aluetoimiston. Mikä lie. Lähetin sinne kuitenkin mailin. Tämä tilanne alkaa todella vituttaa minua. Tuntuu kohtuuttomalta, että elämäni on muutenkin raskasta ja sen jälkeen tällaiset paskajärjestelmät vielä tekevät kaikkensa, että asioiden hoito olisi mahdollisimman vaikeaa.

"Hei,

En tiedä aluetoimiston tointa, mutta muutakaan sähköpostiosoitetta en löytänyt. Toivon, että asiani etenee näin. Sähköposti on tällä hetkellä ainoa väline, jolla pystyn viestimään. Edes kirjeitä en aina pysty lukemaan.Puhelimen käyttö on mahdotonta, ja sähköpostin lukemisessakin on usein taukoja.

Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, enkä pysty osallistumaan kertausharjoituksiin. Sama pelko estää minua menemästä lääkäriin. En pysty edes varaamaan itselleni lääkäriaikaa.

Kuinka asian voisi hoitaa? Pystyykö Puolustusvoimat järjestämään minulle lääkärin kotikäynnille?

Kärsin kertausharjoituskutsun vuoksi unettomuudesta, josta seuraa edelleen itsetuhoisuutta. Tilanne rupeaa käymään turhan raskaaksi. Toivon että ymmärrätte vastuunne.

Vaivasta on yleistä tietoa Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelko

PYYDÄN HUOMAAMAAN, että tässä sähköpostissa oleva nimeni ei ole yksityisyyssyistä oikea. Otan oikean nimeni käyttöön, kunhan minut ohjataan eteenpäin. Sieltäkin päästä sopii kirjoitella ohjeita anonyymisti. Minä tahdon ainoastaan lääkärintodistuksen. Omin voimin en pysty sitä hankkimaan. Tarvitsen apuanne. Helpointa olisi, kun lääkäri tulisi käymään luonani. En ole varma, onnistuvatko muut ratkaisut.

Yhteistyöterveisin"
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kerroit olevasi krijoilla yliopistolla. Oletko koittanut ottaa yhteyttä YTHS:N verkkoneuvontaan?
http://yths.medixine.com/consultation/ask.xsp?SID=95a7d90212aa486232ea&consultationtopicOID=1180517696_625_10f13
tai sitten voisit lähestyä sähköpostitse YTHS:llä häntä:
Mielenterveystyön johtava ylilääkäri* Päivi Pynnönen 046 710 1569
Sähköpostiosoite muodossa etunimi.sukunimi(at)yths.fi.
 
Sain onnekkaasti rahaa, joten lähetin mailia yksityiselle lääkäriasemalle. Josko homma hoituisi näin. Tämä viikko sen paljastaa. YTHS:stä minulla on huonoja kokemuksia. Ei lääkäreistä, mutta vastaanotosta. Kynnys ohittaa byrokratia tuntuu ylivoimaiselta. Lääkärin kohtaaminen sen sijaan ei sen kummemmin ainakaan tällä hetkellä pelota.

Sain toisen kertausharjoituskutsun. Se osuu muutaman kuukauden päähän ensimmäisestä. Ensimmäinen kutsu lienee jokin luusereiden keräilyerä, koska sen pituus on ainoastaan yksi yö. Tämä toinen on pitempi. Tiedä sitten, mistä on kysymys. Jostain sekaannuksesta kai.

Aion ehdottaa itselleni täyshulluutta, poistumista rivistöstä. Ja täyshulluhan maanpuolustuksen näkökulmasta olenkin. Kauppa lienee molemmille edullinen. Virallisuutta ja hierarkiaa pelkäävä säikky jänis ei niukentuvien resurssien aikaan paras sijoituskohde liene.

Paljon olen elämässäni ja lapsuudessani kaaosmaisuutta - etenkin hirvittävää pelkoa - kokenut, mutta enpä muista, että olisin koskaan aikaisemmin oireillut fyysisesti yhtä voimakkaasti kuin nyt. Kroppani heläjää ja helkkää. Sydämeni lyö ja sisimmässäni kääntää. Itsemurhakin oli karvan päässä, joskin sen toteutumisen todellisuutta on vaikea arvioida. Kaaos oli kuitenkin vinha. Selvinä hetkinä hallintani säilyy, mutta kun en saa nukuttua ja mieleni ehtii laukkaan, niin sen jälkeen sitä ei pitele mikään.

Ihmeellinen on ihmisen mieli. Vaikea on ymmärtää, miksi pystyn joissain sosiaalisissa tilanteissa olemaan poikkeuksellisen rohkea, normeja rikkova ja suorastaan mukavuusalueelta ulos pyrkivä, mutta toisissa romahdan. Näiden tilanteiden välistä puuttuu liukuma. Raja on jyrkkä.

Aluetoimistosta ei vastattu mailiini. Se on paska juttu, vastuutonta. Kunhan saan hoidettua (toivottavasti) asian alta pois, yritän kirjoittaa aiheesta Hesarin yleisönosastoon. Sekä YTHS:n että Puolustusvoimain käytännöissä olisi parantamisen varaa. Koska järjestelmä perustuu rangaistuksen uhkaan, pitäisi järjestelmän myös tarjota minunlaisilleni helppo tapa todistaa osallistumiskyvyttömyys. Mielestäni olen kärsinyt kohtuuttomasti. Ja kärsinyt nimenomaan siksi, että olen yrittänyt kantaa vastuuni niissä rajoissa kuin pystyn. Ja yritän vieläkin.

En tiedä, millaiset ohjeet aluetoimistoon on annettu, mutta kun sinne saapuu asiallinen sähköpostiviesti, jonka kirjoittaja kertoo itsetuhoisuudestaan kertausharjoituspelon vuoksi, niin silloin jollain pitäisi olla selkärankaa toimia, ohjata viesti vaikka kuraattorille tai lääkärille, joiden avulla pääsisi eteenpäin. En tiedä, kuka viestin on lukenut, mutta vastuuttomasti hän on toiminut.

Minä saattaisin olla kertausharjoituskäskyn vuoksi kuollut, ihan oikeasti. Niin vaikea paikka tämä minulle oli ja on.
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Minkä värisiä? Ovat kutsulaput?
Eli jos ovat keltaisia niissä lukee selvästi että kyseessä on kutsu vapaaehtoiseen harjoitukseen. Riittää että laitat rastin kohtaan en osallistu ja pudotat postilaatikkoon.
Valkoiset laput taas ovat käskyjä kertausharjoituksiin, joista poisjäädäksesi sinun täytyy hankkia lääkärintodistus.
Yhden yön keikat ovat valkoisella lapulla ovat harvinaisia, joten tarkistapa tosiaan lapun väri.
 

ressu3

Alokas
minä olen saanut aina KÄSKYN reservin kertausharjoituksiin,ei KUTSUA.
silloin kun KÄSKY käy niin sotilas tottelee.
 

setämies

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
ressu3 kirjoitti:
minä olen saanut aina KÄSKYN reservin kertausharjoituksiin,ei KUTSUA.
silloin kun KÄSKY käy niin sotilas tottelee.
Ressu kolmonen on oikeassa, MUTTA kyseinen keskustelu on omistettu niille jotka kokevat tarvitsevansa apua, koska eivät omasta mielestään kykene suoriutumaan kertausharjoituksista.

Pidetään se sellaisena.
 
Top