Korpisoturi-lehdet näyttävätkin olevan netissä Pohjois-Karjalan Prikaatin Perinnekillan sivuilla. Lehti latautuu pdf:nä kansikuvaa klikkaamalla. Laitan edellisessä postauksessani mainitsemani tarinan tähän. Poistakaa, jos joku alkaa kysellä tekijänoikeuksiensa perään.
http://www.pkpkilta.fi/7
Pakina "Koulutustarkastus", kirjoittanut majuri Ahti Korhonen, julkaistu Korpisoturin numerossa 1/2003
Elettiin yhtä 70-luvun lopun kesistä. Kakaralammen varuskuntaan saapui veret seisauttava ilmoitus: Pääesikunnan koulutusosasto tulee suorittamaan koulutustarkastusta syyskuun aikana korkeasti kunnioitetun ja samalta pelätyn koulutuspäällikön kenraaliluutnantti Rainer Vitelikon johdolla. Komentajan luettua ilmoituksen ja ymmärrettyä, mitä kaikkea se merkitsi, alkoi hänestä levitä varuskuntaan se henkinen ja fyysinen valmistautuminen, mitä koulutustarkastukset siihen aikaan jo etukäteen edellyttivät. Kakaralammen prikaatissa alkoi arkirutiineista poikkeava sykyily ja hikoilu. Komentajat ja esikunta kiinnostuivat pitkästä aikaa taas koulutuksesta. Hiottiin askelmerkkejä ja harjoitettiin ilmoitusten karjahtelua. Sotilassomistettiin ja värkättiin muuta silmän lumetta. Koska oli kysymys koulutustarkastuksesta, tärkein ja ratkaisevin valmistelutyö tehtiin komppanioissa. Monissa tarkastuksissa karaistunut ja kunnostautunut Sissikomppanian päällikkö kapteeni Mikkolainen valmensi alaisiaan keinoja kaihtamatta/niistä välittämättä rehelliseen ja rehtiin toimintaan tulevassa tarkastuksessa. Hän antoi ohjeita koututtajilleen ja varusmiehille mm. siitä, miten käyttäydytään oppitunnilla, jottei tulisi sanomista. "Kun oppitunnin pitäjä kysyy jotakin, niin kaikki ne, jotka tietävät vastauksen, viittaavat oikealla kädellä ja kaikki ne, jotka eivät tiedä vasemmalla kädellä. Tietoa pitää ainakin näyttää olevan." Kaikki oleellinen pyrittiin ottamaan valmisteluissa huomioon. Ilmoitustauluilla olevat paperit laitettiin ojennukseen, leikattiin samanlevyisiksi ja -korkuisiksi. Kasarmin ympäristöt lakaistiin suurpiirteisesti tarkkuudella, että männynneulasen v-kirjaimen haaroista toinen osoitti pääpiirteittäin luoteeseen, toinen koilliseen ja tyvipää etelään. Tarpeelliset ja tärkeät valmistelut huipentuivat vielä loppuhetkillä tiettyjen sopivien/tarpeettomien/välttämättömien henkilöiden siirtämiseen ns. "harjakomeroon" eli paikkoihin tai tehtäviin, joissa he eivät käytöksensä, ulkonäkönsä tai muun taitamattomuutensa takia häpäisisi joukkoaan esimiehistä puhumattakaan. Tällaisia paikkoja ja tehtäviä olivat mm. tärkeäksi katsottu siivous varuskunnan ulkopuhdistusalueen kaukaisimmassa kolkassa ja ulkovessojen tyhjennys ampumaleirialueella.
Tarkastajat tulivat aikanaan ja patsastelivat tärkeännäköisinä eri puolilla kasarmi- ja lähiharjoitusaluetta seuranaan hikoilevaa prikaatin johtoa ja koulutushenkilöstöä. Tarkastus kohdistui erityisesti seuraaviin koulutuksellisiin tieteenhaaroihin, kuten käyttäytymiskoulutus, taistelukoulutus, kouluammunnat ja oppitunnit. Palvelukseenastumispäivästä alkaen prikaa-tissa oli opetettu sotilaallista käyttäytymistä - korostaen samalla esiintymisen luontevuutta ja luonnollisuutta. Niinpä sotamiehet näyttivätkin parasta osaamistaan tervehtimisrastilla kävellen luontevasti ja luonnollisesti vartalo jäykkänä, ruma ilme naamallaan, milloin tempaisten käden lippaan, milloin kantamus sylissään päätään salamana tervehdittävään päin kääntäen. Tarkastajat nyökyttelivät tyytyväisinä.
Taistelukoulutuksessa ihmeteltiin muun muassa ilma-ammuntaa. Kouluttaja kuvasi kovaäänisesti puiden latvojen tasalla, ääntä nopeammin etenevän suihkukoneen lentoa. Ryhmänjohtaja antoi ilma-ammuntakomennot ryhmälleen, miehet toistivat ne ja ehtivät vielä ampumaan tuota villisti etenevää ilma-alusta. Olisiko osunut, sitä ei sen aikaisilla simulaattoreilla - perstuntumilla - voitu toteen näyttää, mutta eppäillä soppii. Kouluammunnoissa oli kysymys tarkastuksen lisäksi myös joukko-osastojen välisestä kilpailusta. Se toteutettiin siten, että yksikkö kerrallaan meni traktoreilla ampumaradoille. Siellä joukkoa vastassa oli ammuntaa valvova naapurijoukko-osaston edustaja, jonka eteen komppania ryhmittyi kolmiriviin. Valvoja nimesi tämän jälkeen ampujiksi puolet edessään olevasta joukosta miehen kerrallaan sormella osoittaen. Valitut siirtyivät ampumapaikalle ja ne, joita arpa oli suosinut, pääsivät kasarmille.
Aikanaan tuli myös Sissikomppanian vuoro ampua. Yksikkö saapui ampumapaikalle kolmella traktorilla osaston johtajan ilmoittaessa neljännen traktorin hyytyneen matkalle ja kestävän ainakin tunnin ennen kuin siinä ollut osasto saadaan radalle. "Ei meillä ote aikaa odotella, ampujat valitaan paikalla olevista", totesi valvoja, ja niin valittiinkin. Vuosia myöhemmin ilmeni, että ko. särkyneessä kuljetusvälineessä olivat olleet kaikki yksikön häntäpään ampujat. Jääkärikomppania ilmaantui aikanaan radalle täysvahvana ja hyvissä ajoin. Saattoipa joku, tai useampikin, varusmies vähintään ajatella mielessään jo käytössä kulunutta sloukania "Sotaväellä on kiire odottamaan". Komppania meni odottelemaan edellisen yksikön ammunnan loppumista ampumakatoksen takana olevaan metsikköön. Kun sitten yksikön vuoro tuli mennä valvojan eteen ampujien valintaa varten, jättivät miehet reppunsa ja aseensa puitten juurelle. Ampujien tultua nimetyiksi, kysyi osaston johtaja valvojalta luvan noutaa varusteet metsiköstä. Lupa saatiin. Sivullinen olisi ehkä huomannut, että ampujiksi valituista vain osa tuli ampumaan, muut ampujat näyttivät ikäänkuin vaihtuneen. Molemmat yksiköt menestyivät kilpailussa hyvin ja komentaja muisteli niiden loistokkaita suorituksia loppuvuoden juhlapuheissaan.
Vaikka temppuja ja vastauksia hankaliinkin kysymyksiin oli etukäteen harjoitettu, virheitä sattui. Tarkastajan edessä kantapäät yhdessä soperteleva kouluttaja tai varusmies toisteli yleensä samoja ajatuksia: "Noku, eiku, minä kun luulin, kun minä ajattelin". Kenraaliluutnantti Vitelikon esittäessä kommenttejaan komentaja taas toisteli kantapäät yhdessä: "Herra kenraali, olin juuri tulemaisillani samaan, veitte sanat suustani herra kenraali, mitenkä me olemmekin samaa mieltä, näinhän minä olen sen juuri käskenyt opettaa." Kaikki hauskuus loppuu aikanaan eli vanhan kansan viisauksia lainaten, "onhan sitä aikasa vaikka aijan vitaksena". Niinpä koulutustarkastuskin komentajan helpotukseksi aikanaan loppui, oli risujen ja ruusujen eli tarkastuksen loppupalautteen aika. Tarkastajat kehuivat oppitunneilla esiintynyttä korkeaa osaamista - Sissikomppania sai erityismaininnan. Tämän lisäksi selkeät virkaäänet toivat julki, laskettelivat lukuja, toistivat tavoitteita, totesivat toteumat, kertasivat periaatteita, panivat kiinnostuneina merkille, mainitsivat tässä yhteydessä, ilmaisivat tyytyväisyyttä, korostivat lyhyesti ja katsoivat, pitivät kuitenkin aiheellisena huomauttaa lopuksi.
Tarkastuskertomus tuli aikanaan kuukausia myöhemmin ja tuomiot olivat joskus ns. hovissa muuttuneet. Komentajan lukiessa 25 sivun mittaista palautetta, hän keksi jokaiselta sivulta uusia henkilöitä, jotka ottaisi omaan henkilökohtaiseen palautetilaisuuteensa nurkkahuoneeseen. Naaman asteittain syvenevästä punaväristä päätellen se palaute ei olisi pelkästään kiitosta. Komentajan päästyä näön sumentuessa sivu sivulta kertomuksen viimeiseen virkkeeseen häneltä pääsi älytön, tosin helpottunut, nauru. Siinä luki perinteisesti: "Kaikista edellä mainituista puutteista ja virheistä huolimatta minulle jäi Kakaralammen Prikaatin koulutustasosta positiivinen ja myönteinen kuva." Komentaja hyökkäsi välittömästi kerholle, sytytti ropsin paksuisen sikarin ja tilasi konjakkia niin, että sitä oli läikytellä asti.
