Ketju varusmiespalvelukseen liittyville legendoille

OldViking

Kersantti
Oletan, että suurin osa tämän keskustelupalstan jäsenistä on käynyt armeijan ja muistaa omana aikanaan kerrotut legendat, tornarit.

Oli kyseessä sitten tarina kuskista, joka laittaa kapparin kuskin kopista varusmiesten joukkoon lavalle ja saa sikaa ynnä metsäkeikkaa palvelusaikansa loppuajan tai sotilasmestarista, joka komentaa varuskunnan lomalle lähtevät lomatarkastukseen järven/meren/joen rannalla, pistää porukat riviin veden ääreen ja komentaa ”taakse poistu”, ja saa alennuksen vääpeliksi, varusmiehestä, joka anoo ensin viikonloppuvapaata, jotta saisi luoda lumet pois autotallin katolta, ja kun ei saanut, niin seuraavana viikonloppuna anoo lomaa korjatakseen hajonneen katon, niin tähän ketjuun saa kirjoittaa muistoja näistä legendoista.

Katsotaan kuinka tarinat ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa ja millaisia versioita eri palveluspaikoissa kerrottiin. Jos jollakin on tietoa tarinan taustalla olleesta tositapahtumasta, niin senkin saa kertoa.

Saa kertoa kuultuja tarinoita myös muista varuskunnista, kuten minä aloitusviestissä.
 
Tiedän, että ainakin Kauhavan ilmasotakoulun keittiössä, ylimmällä hyllyllä, oli hieman pölyyntynyt astia. Joka kerta uuden ikäryhmän varusmiehille kerrottiin, että kyseisessä astiassa säilytetään jarrua. Astiaan ei saanut koskea.

Kyseinen legenda jarrusta syntyi jatkosodan aikana, heinäkuussa 1941, jolloin sotilaille jaettiin viikon kuuri Saksasta saatua C-vitamiinivalmistetta. Valmisteen maku tuli läpi kiisseleissä ja puuroissa. Epäluuloiset sotilaat nimesivät aineen jarruksi, kuvitellen sen vaikuttavan sukupuoliviettiin.

Todellisuudessa jarrulle ei ollut tarvetta, kun kuolemanpelko ja väsymys pitivät miesten ajatukset muualla.
"Jarrua" ei ole koskaan käytetty. Armeija ei siis ole leikkinyt nuorten miesten hormooneilla.
 
Tää ei varsinaisesti ole legenda, panen tänne kuitenkin.

Aikanani, kun olin varusmiehenä, oli kiinniolo viikonloput harvassa. Kerran kuitenkin oli tällainen tiedossa. Edellisenä viikonloppuna velipoika tuli maininneeksi, että pitäisi tuo viemäri perata ennen talvea, vaan mitenkähän hän ehtii, kun ollaan jo lokakuussa ja sinäkin siellä intissä... Minä siihen, että kysytään kunnan maataloussihteeriltä (tai mikä ny olikaan), saisinko minä viikonlopun "työlomaa". Velipoika oli moista konstia omana palvelusaikanaan pariin kertaan käyttänyt. No, kunnan ukkohan kirjoitti pyynnöstä lapun, että yhtä miestä kaipaillaan ojan kaivuuseen, minä vääpelille heti maanantaina loma-anomusta tekemään ja kunnan virkamiehen lappu liitteeksi. Loma tuli että tärähti, perjantaina näytin tuvan ovella pitkää nenää kavereille ja lähdin kotiin.

Seuraavana aamuna tuumasin, että pitäähän sitä ojan kaivuuta ainakin pikkuisen kokeilla. Yöllä oli sopivasti satanut muutaman sentin suojalunta, mikä pani epäilemään työn mielekkyyttä. Oja kun piti perata traktorin perään laitetulla maatilakaivurilla sivusta koukkien ja viemäri oli sen verran syvä, että kone piti ajaa ihan ojan reunalle, eikä liukas lumi ainakaan yhtään helpottanut tilanetta. No, kymmenen minuutin päästä oli traktori kenollaan ojan luiskalla ja ainoastaan vastapenkkaan tuupattu kauha esti vekotinta luisumasta pohjalle. Jollain ihme konstilla se saatiin sieltä vielä ehjänä ja kaatumatta pois, vaan kaivuuhommat oli siltä lomalta siinä.

Illalla mentiin sitten paikalliseen ja vedettiin perseet olalle. Aivan normaali viikonloppuvapaahan siitä tulikin.:D
 
SavPr:ssa palveli kapiaisena entinen poliisi, joka oli saanut potkut poliisista ammuttuaan jonkun. Myöhemmin olen kuullut näitä samasta syystä ex-poliisiksi päätyneitä palvelleen myös muissa joukko-osastoissa . Luonnollisesti myös päivystävä upseeri oli tuossakin varuskunnassa ampunut joskus ruokalan kattoon. Kattoon ammuskelu lienee siis ollut arkirutiinia tuohon aikaan. Täytenä totena kerrottiin myös siitä sotilaasta, jota joku hullu vääpeli tallasi matalammaksi maahan seurauksena vatsan puhkeaminen terävään kantoon. Pentti Haanpään mukaan tätä kerrottiin jo 1920-luvulla, joten sitkeästi on tarina elänyt.
 
Pentti Haanpään mukaan tätä kerrottiin jo 1920-luvulla, joten sitkeästi on tarina elänyt.

Tämä tarina löytyy Haanpaan 30 -luvulla julkaistusta novellikokoelmasta "Kenttä ja kasarmi." Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, kuinka kauan tämä jokaisen varusmies-
sukupolven runtema tarina on kiertänyt.
 
Mielenkiintoista olisi myös tietää, pohjautuvatko nuo johonkin muinaiseen tositapahtumaan, joka on sitten jäänyt legendoissa elämään. Ja sitten oli vielä ne laskennalliset taistelutilanteen elinajan odotteet, jotka eri aselajeissa ja tehtävissä olivat toinen toistaan lyhyempiä. Varmaan joku pääesikunnan toimisto niitä työkseen laskeskelee..
 
Panssariprikaatissa kierti 1982 "oikeasti tosi tornari": 1. PsvK:n Kersantti Töhnö-Tuominen olisi ollut YK-joukoissa Siinailla taisteluvaunun kuskina ja jäänyt ainoaja henkiin Ählämien ammuksesta: Oliko RGP tai tankkitykki, tarina ei kerro. Oikeasti tämä kessu oli olemassa, oli vaan niin peloittavaa mennä kysymään suoraan ... :-/...
 
Tuo ruokalan kattoon ampuminen on ihan oikeasti tapahtunut Ylämyllyllä Pohjois-Karjalan Patteristossa -70 luvun lopulla. Onhan se kiertänyt tornarina pitkään, ml. Nummella, ja sanoin kertojalle siitä, mutta ei ole kuulemma tornari, vaan hän on sen itse nähnyt ja ampunut skappari oli samassa patterissa töissä. Kysyin vielä, että ethän huijaa, koska tuo on kuulemma tapahtunut joka varuskunnassa. Sanoi sen olevan totta ja ei ole syytä ukon sanaa epäillä.

Sama ylivääpeli R oli mm. viimeisenä iltana PU:n toimessa ollessaan ollut viemässä kaikkia patterin kokelaita putkaan, mutta ei se ollutkaan mennyt sitten ihan noin, kun yksikön päivystäjä oli soittanut päällikölle, että on vähän erikoinen tilanne ja kaikki kokelaat ovat matkalla päävartioon... Päällikkö oli sitten tullut paikalle ja käskenyt kokelaat nukkumaan ja R:n kanssa hoitanut asian siten, että tämä ei ollut ihan täysin menettänyt uskottavuuttaan, sikäli kun sitä erilaisten tempausten jälkeen vielä oli jäljellä. Sama ylivääpeli mm. kannatti siivouspalvelun yhteydessä kaikki kaapit patterin pihalle, mutta joutui tosin itse kantamaan ne takaisin, kun mainittu päällikkö ei ihan ollut samoilla linjoilla siitä miten siivous hoidetaan...
 
Tuo ruokalan kattoon ampuminen on ihan oikeasti tapahtunut Ylämyllyllä Pohjois-Karjalan Patteristossa -70 luvun lopulla. Onhan se kiertänyt tornarina pitkään, ml. Nummella, ja sanoin kertojalle siitä, mutta ei ole kuulemma tornari, vaan hän on sen itse nähnyt ja ampunut skappari oli samassa patterissa töissä. Kysyin vielä, että ethän huijaa, koska tuo on kuulemma tapahtunut joka varuskunnassa. Sanoi sen olevan totta ja ei ole syytä ukon sanaa epäillä.

Sama ylivääpeli R oli mm. viimeisenä iltana PU:n toimessa ollessaan ollut viemässä kaikkia patterin kokelaita putkaan, mutta ei se ollutkaan mennyt sitten ihan noin, kun yksikön päivystäjä oli soittanut päällikölle, että on vähän erikoinen tilanne ja kaikki kokelaat ovat matkalla päävartioon... Päällikkö oli sitten tullut paikalle ja käskenyt kokelaat nukkumaan ja R:n kanssa hoitanut asian siten, että tämä ei ollut ihan täysin menettänyt uskottavuuttaan, sikäli kun sitä erilaisten tempausten jälkeen vielä oli jäljellä. Sama ylivääpeli mm. kannatti siivouspalvelun yhteydessä kaikki kaapit patterin pihalle, mutta joutui tosin itse kantamaan ne takaisin, kun mainittu päällikkö ei ihan ollut samoilla linjoilla siitä miten siivous hoidetaan...

Taitaa tämä kattoon ampumisjuttu olla jokaisen varuskunnan vakiokamaa. Sandiksesssa oli 70-luvulla kuuluisa sotilasmestari O....o-A...a, joka oli aika omapäinen tyyppi. Ei kumartanut kuvia, eikä paljon muutakaan. Nuoremmat upseeritkin vähän "pelkäsivät" tätä siihen aikaan jo aika iäkästä ukkoa, joka fillarillaan saattoi tupsahtaa yllättäenkin paikalle. Aina ylänappi kiinni ja suikka suorassa. Tarina kertoo, että ruokalassa olisi ollut liikaa ääntä, kun ko. sotilasmestari oli PU:na. Rauhoittaakseeen tilanteen oli hän sitten ampunut palveluspistoolillaan kattoon. Kun oikei tihrusi, niiin jotain koloja siellä katossa kyllä näkyi. Samaisesta mestarista on myös tarina, jossa hän varusmiehiä kouluttaessaan olisi aiheuttanut yhdelle miehelle vamman. Taisteluharjoituksissa koulutettavat olivat maastoutuneet ja yhden varusmiehen alle oli jäänyt kanto ja siten takapuoli jäänyt koholle. Sotilasmestari oli kuulemma tokaissut, että "perse alas jääkäri" ja survaissut tämän takapuolta jalallaan alaspäin.... Tarinoita on kaikenlaisia ja varsinkin kasarmioloissa niitä kehittyy ylenmäärin. Mikä sitten on totta ja mikä tarua, kuka tietää...
 
Noiden pitkään kiertäneiden, ruokalan kattoon ammuttuja laukauksia sisältävien huhujen synty saattaa juontua siihen, että esimerkiksi vielä 60-luvun alkupuolella meno on joskus ollut aika hurjaa. Siihen aikaan palveluksessa oli vielä toisenlaiseen menoon tottuneita sotakarjuja, viinakin virtasi monesti aika railakkaasti ja aseita oli aika vapaasti tarjolla, joten yhtä ja toista on sattunut. Isäni oli tuohon aikaan nuorena sotilaana palveluksessa ja sitäkin kautta olen kuullut kaikenlaista noilta ajoilta. Ja onpa sitä itsekin junnuna ehtinyt näkemään aikalailla toisenlaista kapiaismenoa kuin mitä tänä päivänä nähdään.
Tosin kaikki ilmeisen todenperäiset tarinat liittyen mm. aseisiin ja kattoihin mitä olen kuullut, ovat tapahtuneet ammattisotilaiden keskenään koheltaessa - ei varuskunnan päivystäjänä toimittaessa tai muuten palveluksessa/varusmiesten kanssa toimiessa.
Toki niistä sitten armeijaympäristössä hyvin helposti muodostuu lennokkaita tarinoita, jotka elävät ja kiertävät pitkään. Tarinoiden syntymistä on varmasti edesauttanut se, että tuolloin kantahenkilökunnan riennoissa on usein ollut mukana varusmieskuljettaja, varusmiehiä on saattanut olla narikassa kerholla, lämmittämässä saunaa jne. Eli jotakin on tapahtunut, joku on nähnyt, kertonut sitten seuraavana päivänä muille ja siitä se lähtee.. :)
 
Ehkä joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla satuin lukemaan Pohjois-Karjalan Prikaatin Korpisoturi-lehdestä tarinan Karjalan Prikaatin (Vekara siis) sissikomppanian kapiaisten pakonomaisesta tarpeesta "voittaa" alokkaiden koulutustasotarkastus. Tornarin, että sissikapiaiset vakoilevat rastien läheisyydessä tehtäviä, kuulin jo varusmiehenä. Lehden tarinassa oli lisänä komppanian paskimpia ampujia kuljettavan traktorin mukahajoaminen matkalla ampumaradalle koulutustasoammuntoihin ja jos muistan oikein, niin siltä varalta, ettei ajoneuvo hajonnutkaan, ampumaradalla huonoimmat ampujat komennettiin lähimetsään parantelemaan varustustaan (ja unohtuivat sinne). Jos jollain on tuo lehti, niin voisi oikeastaan postata jutun tänne.
 
Ehkä joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla satuin lukemaan Pohjois-Karjalan Prikaatin Korpisoturi-lehdestä tarinan Karjalan Prikaatin (Vekara siis) sissikomppanian kapiaisten pakonomaisesta tarpeesta "voittaa" alokkaiden koulutustasotarkastus. Tornarin, että sissikapiaiset vakoilevat rastien läheisyydessä tehtäviä, kuulin jo varusmiehenä. Lehden tarinassa oli lisänä komppanian paskimpia ampujia kuljettavan traktorin mukahajoaminen matkalla ampumaradalle koulutustasoammuntoihin ja jos muistan oikein, niin siltä varalta, ettei ajoneuvo hajonnutkaan, ampumaradalla huonoimmat ampujat komennettiin lähimetsään parantelemaan varustustaan (ja unohtuivat sinne). Jos jollain on tuo lehti, niin voisi oikeastaan postata jutun tänne.

Joo, meillä tuollaista tapahtui. Jääkäriprikaati, 1978 kesäkuu
Ne avuttomimman lippaan painot pistettiin traktorin lavalle ja jeesiöjoen varteen sitten kahville tulistelemaan... Toisaalla sitten osaavammat pitivät komppanian puolta ampumalla 97 points... :D
Tuli minullekkin muuten yllärinä sellainen juttu, että samassa saapumiserässä oli heppu kirkkonummelta, tai sieltäpäin, eikä raukka osannut sanaakaan suomea kunnolla ja se joutui jotenkin sodankylään palvelukseen. Oli jätkä muuten oikeasti hyvä ampuja, vaikkei ollut sanomansa mukaan ikään koskenut mihinkään aseeseen aiemmin. Nukeilla oli leikkinyt pikkujätkänä. Me muut lapin heput oltiin metsästetty eri aseilla jo 8 vuotiaasta asti... Villi homma.
 
Korpisoturi-lehdet näyttävätkin olevan netissä Pohjois-Karjalan Prikaatin Perinnekillan sivuilla. Lehti latautuu pdf:nä kansikuvaa klikkaamalla. Laitan edellisessä postauksessani mainitsemani tarinan tähän. Poistakaa, jos joku alkaa kysellä tekijänoikeuksiensa perään.

http://www.pkpkilta.fi/7

Pakina "Koulutustarkastus", kirjoittanut majuri Ahti Korhonen, julkaistu Korpisoturin numerossa 1/2003

Elettiin yhtä 70-luvun lopun kesistä. Kakaralammen varuskuntaan saapui veret seisauttava ilmoitus: Pääesikunnan koulutusosasto tulee suorittamaan koulutustarkastusta syyskuun aikana korkeasti kunnioitetun ja samalta pelätyn koulutuspäällikön kenraaliluutnantti Rainer Vitelikon johdolla. Komentajan luettua ilmoituksen ja ymmärrettyä, mitä kaikkea se merkitsi, alkoi hänestä levitä varuskuntaan se henkinen ja fyysinen valmistautuminen, mitä koulutustarkastukset siihen aikaan jo etukäteen edellyttivät. Kakaralammen prikaatissa alkoi arkirutiineista poikkeava sykyily ja hikoilu. Komentajat ja esikunta kiinnostuivat pitkästä aikaa taas koulutuksesta. Hiottiin askelmerkkejä ja harjoitettiin ilmoitusten karjahtelua. Sotilassomistettiin ja värkättiin muuta silmän lumetta. Koska oli kysymys koulutustarkastuksesta, tärkein ja ratkaisevin valmistelutyö tehtiin komppanioissa. Monissa tarkastuksissa karaistunut ja kunnostautunut Sissikomppanian päällikkö kapteeni Mikkolainen valmensi alaisiaan keinoja kaihtamatta/niistä välittämättä rehelliseen ja rehtiin toimintaan tulevassa tarkastuksessa. Hän antoi ohjeita koututtajilleen ja varusmiehille mm. siitä, miten käyttäydytään oppitunnilla, jottei tulisi sanomista. "Kun oppitunnin pitäjä kysyy jotakin, niin kaikki ne, jotka tietävät vastauksen, viittaavat oikealla kädellä ja kaikki ne, jotka eivät tiedä vasemmalla kädellä. Tietoa pitää ainakin näyttää olevan." Kaikki oleellinen pyrittiin ottamaan valmisteluissa huomioon. Ilmoitustauluilla olevat paperit laitettiin ojennukseen, leikattiin samanlevyisiksi ja -korkuisiksi. Kasarmin ympäristöt lakaistiin suurpiirteisesti tarkkuudella, että männynneulasen v-kirjaimen haaroista toinen osoitti pääpiirteittäin luoteeseen, toinen koilliseen ja tyvipää etelään. Tarpeelliset ja tärkeät valmistelut huipentuivat vielä loppuhetkillä tiettyjen sopivien/tarpeettomien/välttämättömien henkilöiden siirtämiseen ns. "harjakomeroon" eli paikkoihin tai tehtäviin, joissa he eivät käytöksensä, ulkonäkönsä tai muun taitamattomuutensa takia häpäisisi joukkoaan esimiehistä puhumattakaan. Tällaisia paikkoja ja tehtäviä olivat mm. tärkeäksi katsottu siivous varuskunnan ulkopuhdistusalueen kaukaisimmassa kolkassa ja ulkovessojen tyhjennys ampumaleirialueella.

Tarkastajat tulivat aikanaan ja patsastelivat tärkeännäköisinä eri puolilla kasarmi- ja lähiharjoitusaluetta seuranaan hikoilevaa prikaatin johtoa ja koulutushenkilöstöä. Tarkastus kohdistui erityisesti seuraaviin koulutuksellisiin tieteenhaaroihin, kuten käyttäytymiskoulutus, taistelukoulutus, kouluammunnat ja oppitunnit. Palvelukseenastumispäivästä alkaen prikaa-tissa oli opetettu sotilaallista käyttäytymistä - korostaen samalla esiintymisen luontevuutta ja luonnollisuutta. Niinpä sotamiehet näyttivätkin parasta osaamistaan tervehtimisrastilla kävellen luontevasti ja luonnollisesti vartalo jäykkänä, ruma ilme naamallaan, milloin tempaisten käden lippaan, milloin kantamus sylissään päätään salamana tervehdittävään päin kääntäen. Tarkastajat nyökyttelivät tyytyväisinä.

Taistelukoulutuksessa ihmeteltiin muun muassa ilma-ammuntaa. Kouluttaja kuvasi kovaäänisesti puiden latvojen tasalla, ääntä nopeammin etenevän suihkukoneen lentoa. Ryhmänjohtaja antoi ilma-ammuntakomennot ryhmälleen, miehet toistivat ne ja ehtivät vielä ampumaan tuota villisti etenevää ilma-alusta. Olisiko osunut, sitä ei sen aikaisilla simulaattoreilla - perstuntumilla - voitu toteen näyttää, mutta eppäillä soppii. Kouluammunnoissa oli kysymys tarkastuksen lisäksi myös joukko-osastojen välisestä kilpailusta. Se toteutettiin siten, että yksikkö kerrallaan meni traktoreilla ampumaradoille. Siellä joukkoa vastassa oli ammuntaa valvova naapurijoukko-osaston edustaja, jonka eteen komppania ryhmittyi kolmiriviin. Valvoja nimesi tämän jälkeen ampujiksi puolet edessään olevasta joukosta miehen kerrallaan sormella osoittaen. Valitut siirtyivät ampumapaikalle ja ne, joita arpa oli suosinut, pääsivät kasarmille.

Aikanaan tuli myös Sissikomppanian vuoro ampua. Yksikkö saapui ampumapaikalle kolmella traktorilla osaston johtajan ilmoittaessa neljännen traktorin hyytyneen matkalle ja kestävän ainakin tunnin ennen kuin siinä ollut osasto saadaan radalle. "Ei meillä ote aikaa odotella, ampujat valitaan paikalla olevista", totesi valvoja, ja niin valittiinkin. Vuosia myöhemmin ilmeni, että ko. särkyneessä kuljetusvälineessä olivat olleet kaikki yksikön häntäpään ampujat. Jääkärikomppania ilmaantui aikanaan radalle täysvahvana ja hyvissä ajoin. Saattoipa joku, tai useampikin, varusmies vähintään ajatella mielessään jo käytössä kulunutta sloukania "Sotaväellä on kiire odottamaan". Komppania meni odottelemaan edellisen yksikön ammunnan loppumista ampumakatoksen takana olevaan metsikköön. Kun sitten yksikön vuoro tuli mennä valvojan eteen ampujien valintaa varten, jättivät miehet reppunsa ja aseensa puitten juurelle. Ampujien tultua nimetyiksi, kysyi osaston johtaja valvojalta luvan noutaa varusteet metsiköstä. Lupa saatiin. Sivullinen olisi ehkä huomannut, että ampujiksi valituista vain osa tuli ampumaan, muut ampujat näyttivät ikäänkuin vaihtuneen. Molemmat yksiköt menestyivät kilpailussa hyvin ja komentaja muisteli niiden loistokkaita suorituksia loppuvuoden juhlapuheissaan.

Vaikka temppuja ja vastauksia hankaliinkin kysymyksiin oli etukäteen harjoitettu, virheitä sattui. Tarkastajan edessä kantapäät yhdessä soperteleva kouluttaja tai varusmies toisteli yleensä samoja ajatuksia: "Noku, eiku, minä kun luulin, kun minä ajattelin". Kenraaliluutnantti Vitelikon esittäessä kommenttejaan komentaja taas toisteli kantapäät yhdessä: "Herra kenraali, olin juuri tulemaisillani samaan, veitte sanat suustani herra kenraali, mitenkä me olemmekin samaa mieltä, näinhän minä olen sen juuri käskenyt opettaa." Kaikki hauskuus loppuu aikanaan eli vanhan kansan viisauksia lainaten, "onhan sitä aikasa vaikka aijan vitaksena". Niinpä koulutustarkastuskin komentajan helpotukseksi aikanaan loppui, oli risujen ja ruusujen eli tarkastuksen loppupalautteen aika. Tarkastajat kehuivat oppitunneilla esiintynyttä korkeaa osaamista - Sissikomppania sai erityismaininnan. Tämän lisäksi selkeät virkaäänet toivat julki, laskettelivat lukuja, toistivat tavoitteita, totesivat toteumat, kertasivat periaatteita, panivat kiinnostuneina merkille, mainitsivat tässä yhteydessä, ilmaisivat tyytyväisyyttä, korostivat lyhyesti ja katsoivat, pitivät kuitenkin aiheellisena huomauttaa lopuksi.

Tarkastuskertomus tuli aikanaan kuukausia myöhemmin ja tuomiot olivat joskus ns. hovissa muuttuneet. Komentajan lukiessa 25 sivun mittaista palautetta, hän keksi jokaiselta sivulta uusia henkilöitä, jotka ottaisi omaan henkilökohtaiseen palautetilaisuuteensa nurkkahuoneeseen. Naaman asteittain syvenevästä punaväristä päätellen se palaute ei olisi pelkästään kiitosta. Komentajan päästyä näön sumentuessa sivu sivulta kertomuksen viimeiseen virkkeeseen häneltä pääsi älytön, tosin helpottunut, nauru. Siinä luki perinteisesti: "Kaikista edellä mainituista puutteista ja virheistä huolimatta minulle jäi Kakaralammen Prikaatin koulutustasosta positiivinen ja myönteinen kuva." Komentaja hyökkäsi välittömästi kerholle, sytytti ropsin paksuisen sikarin ja tilasi konjakkia niin, että sitä oli läikytellä asti.
 
Viimeksi muokattu:
Ylenemiskielto kuulunee tornihuhuihin, mutta itse uskoin siihen armeija-aikana. Kuulemma oma kouluttaja oli ylenemiskiellossa. Ilmeisesti sellaista ei ole?

Vekaranjärvellä II/1995 Panssarintorjunnassa palvelin.
Oli vartionakkeja, kouluttaja sanoi, että ennen vartiossa oltiin rynkyn kanssa tarkastamassa varuskuntaan tulevien papereita, mutta syrjäisemmässä tarkastuspisteessä oli paikallisia äijiä käynyt humalassa kokeilemassa, että saako pöllittyä rynkyn varusmieheltä.

Oltiin ihan puisen pampun kanssa tohon aikaan.
 
Ja ainahan nykyinen on suffelia edellisten ikäluokkien mielestä :)
Isä kävi intin Mikkelissa 60-luvun puolivälissä. Ihan hyvä kun simputus on karsittu pois ja varusmiehillä on oikeuksia. Kaikenlainen ylimääräinen possutus ja simputus, isä puhui että ampuradalla oli tupakaveri niin kireenä että puheli ammun ton kapiaisen.

Skapparit teetti varusmiehillä asuntojensa lumityöt. Ajat oli toki toiset, siiviilissä ei ollut välttämättä edes ruokaa ja asuntoa. Mustalaisvarusmies hommasi isän mukaan tahallaan ylipalvelusta kun oli varmaan paremmat olot armeijassa kuin siviilissä.
 
Mainitsematta taitaa olla vielä ainakin suksisulkeiset katolla, tarinat himokkaista sotilaskotisisarista ja lomilta paluu rannikkolinnakkeelle uiden.
 
Tosin kaikki ilmeisen todenperäiset tarinat liittyen mm. aseisiin ja kattoihin mitä olen kuullut, ovat tapahtuneet ammattisotilaiden keskenään koheltaessa - ei varuskunnan päivystäjänä toimittaessa tai muuten palveluksessa/varusmiesten kanssa toimiessa.
Toki niistä sitten armeijaympäristössä hyvin helposti muodostuu lennokkaita tarinoita, jotka elävät ja kiertävät pitkään. Tarinoiden syntymistä on varmasti edesauttanut se, että tuolloin kantahenkilökunnan riennoissa on usein ollut mukana varusmieskuljettaja, varusmiehiä on saattanut olla narikassa kerholla, lämmittämässä saunaa jne. Eli jotakin on tapahtunut, joku on nähnyt, kertonut sitten seuraavana päivänä muille ja siitä se lähtee.. :)

Vielä niinkin myöhään kuin vuosituhannen vaihteessa kuljettajat kertoilivat juttuja kantahenkilökunnan vapaa-ajan reissuilta. Liekö valtion kuljetuskaluston ja henkilöstön käyttö tyky-toimintaan kiristynyt sen koommin?
 
Onko laki koskaan mahdollistanut sotilasarvon alentamista, nykyäänhän se ei ole mahdollista (vain sotilasarvon menettäminen)? Kuulin tällaisen jutun joskus reilusti toistakymmentä vuotta sitten isältäni, että hänen aikanaan joku varusmiestoveri oli perseillyt pahasti, ja hänen sotilasarvonsa oli alennettu. Tapahtunut joskus 50-60 lukujen taitteessa. Isukki on ollut montussa jo tovin, niin asian uudelleen kysyminen ei ole enää mahdollista... voi olla että käsitin/tai muistan koko jutun väärin.
 
Back
Top