Ketju varusmiespalvelukseen liittyville legendoille

Kyllä niille enemmän varusmiehet vahinkoa on aiheuttanut. Asia on helppo todeta esimerkiksi vahinkoilmoituksista.

Toki. Tämä ekoina alokaspäivinä kuultu tarina vain syöpyi lähtemättömästi mieleen ja palasi aina pintaan varusvaraston ohi marssiessamme. Tuon Zil-lapanen -juttu on myös tuttu.
 
Niin ja jotkut uazit käy ja kukkuu vaikka tulpanjohdot revitään irti. Männät saattaa olla kaikki eri kokoisia samassa moottorissa. Nämä voipi olla kyllä tosi juttujakin. Jorpakkoon poistuttamiset ei oo legendaa, parikin kertaa vyötäröitä myöten märkiä jätkiä raahautui kassulle vaihtamaan kuivaa kampetta päälle. Jo legendaariseksi muodostunut sissikomppanian pihalle järjestyminen varuskunnan tähystystorni kiertäen tai apukouluttaja (joka juoksee karkuun niin nopeeta kuin pystyy) kiertäen oli arkipäivää. Tästä muodostui hyvä kilvanomainen henki. Kaikki veti kolmesataa lasissa, muuten apukouluttaja juoksi vaikka sodankylästä kuusamoon. Hyvänä oppina että kun tehdään täysillä niin se palkitsee. Jpr kunnostautui katselmuksissa yms hyvällenäyttämis-skenaarioissa varsin hyvin. Herra isoherran saapuminen harjoitukseen aiheutti meille nannaa. Saatiin pitää erittäin kattava räjäytysharjoitus jotta näytää hyvältä. Kaikki mahdolliset räjähteet putkiraivaimista raskaaseen kylkkäriin ja improvisoituihin ansoiteräjähteisiin päästiin tekemään ja posauttamaan. Räjäytysrastin ennaltamäärätty vartiomies (minä) harjoitteli kaksi päivää luontevaa vartiomiehen toimenkuvaan kuuluvaa harjoituksen esittelyä pokkurointeineen, ihan vain jos herra isoherra sattuu vaivautua paikalle katselemaan. Tulihan se, ja allekirjoittanut oli harjoituksessa etuoikeutetussa asemassa sotkuautojonossa, eikä tarvinnut ostoksia itse maksella ;) Taitaa olla tällainen kikkailu ominaisuus jpr:ssä, kuten tuo aiemmin sanottu huonoja ampujia kuljettavan traktorin hajoaminen.

Ai niin, nyt tulee aito tarina. Saapumiseräni kuski onnistui oikaisemaan cooperin testissä, joka on käytännössä lähes mahdoton suoritus. Hengästymätön lyllerö toppasi 2900-metrin kohdalle ettei aiheuttaisi liikaa epäilyksiä. 30 metriä allekirjoittanutta edellä :D
 
Herran vuonna 1998 toimin laivakokkina Helsinki-luokalla pääosin ohjusvene Oululla. Gines viikonloppuisin koko ohjusviiriikkö söi tykkivene Karjalalla.
Eräänä lauantaina tai sunnuntaina käveltiin Karjalalle ja haistettiin kalakeiton tuoksu. Sanoin, että meillä ohjusvene Oululla on Saksan reissusta pakkasessa härän sisäfilettä proviantista.
Tein kaikille ginesläisille ja päivystävälle upseerille suuret pippuripihvit veneperunoiden kera. Maanantaina ilmeisesti Turun ginesläiset käräyttivät meidät veneemme päällikölle, koska itse joutuivat syömään kalakeittoa Karjalalla. Jostain kumman syystä selvisimme pelkällä huomautuksella.
 
Lääkintämieskurssilla Upiniemessä jokaisen tuli vuorollaan laittaa kanyyli toiselle ja päinvastoin antaa laitettavan itselleen. Jotenkin tästäkin onnistuin selviytymään ilman kipeätä kättä. Iskin laastarin käteeni ja ilmoitin minulle jo laitetun. Tätä hetken siinä ihmeteltiin mutta kikka toimi.
 
Alokasaikana keskiviikon pidennetty iltavapaa paloi ilman syytä. Tilalle annettiin tehtäväksi siirtyä bussikuljetuksella veteraanikeräykseen Vantaalle tai Espooseen (en enää muista).
Ovelina miehinä määränpäässä menimme takseilla Helsingin Zetoriin kaljalle. Takaisin tultiin juuri sopivasti bussin lähtöajaksi. Rahaa emme omia muutamia ropoja kummemmin keränneet. Saatiin se iltavapaa näinkin.
 
Muutama TJ pila tuli mieleen.
Sällit tyhjensivät kenkäplankkituubinsa 23mm Segei tykkien putkiin.
Itse pakastin torstain jäljelle jääneen hernekeiton seuraavalle saapumiserälle odottamaan syömistä. Toki tuunasin tätä 50/50 suhteella suolalla. Idioottimaisia juttuja joita hävettää muistella.

Kommandoisku aamuvarhaisella.
Jokaisella laivalla oli omat maitokärryt laiturilla. Kotiutusaamuna kävimme varastamassa kukonlaulun aikaan ympäri sotasatamaa kärryt omaan käyttöön. Merimiessäkkien kantaminen muuten varusvarastolle olisi ollut liian rankkaa.
Maitokärryistä vielä juolahti yksi tapaus mieleen. Kokkeina laivoilla tai veneissä oli aina nuorempaa ja vanhempaa saapumiserää. Hierarkian vuoksi käydessämme Pansion muonavarastolla nuorempi kokki joutui aina työntämään gona kokkia kärryissä. Näin gona sai otettua pienet nokoset sen parin kilometrin matkan ajaksi. Autonkuljettaja toi aina aluksille pakettiautolla tilatut tuotteet. Jos kuski oli vanhempaa saapumiserää, niin kokit saattoivat auttaa purkaamaan lastia autosta. Jos kuski oli nuorempaa saapumiserää eli kuli, niin hän sai hoitaa kaiken itse.
 
Meille luvattiin 2 vko lomaa jos pakenee ikkunasta.
 
Ltn Tonteri oli parhaita RUK kouluttajia.
Mutta siis, sain RUK:ssa nimiini pulla UATsin (4608) ja sen vannottiin olevan Haminan kovakulkuisin vekotin ja kas kummaa, ei se ainakaan huono ollut; varaamoperävaunu perässä otti yli 90km/h alamäessä :D

ps. muistan vieläkin huutaneeni ltn Tonterille RUK johtamiskokeen viimeisellä rastilla ; turpa rullalle ja hymy perseeseen ja nyt jurppi kuuntelet.... ;)
 
Olisi mielenkiintoista tietää, että vieläkö nuo tornarit vaan elää varusmiesten keskuudessa. Kun eihän heidän tarvitse kuin googlata, niin näkee mitä on puhuttu viimeiset 50 vuotta ja siitä voisi jokunen fiksu vaikka vetää jotain päätelmiä. Omana aikanani ysärin puolessa välissä kaikki tornarit meni kuin veitsi kuumaan voihin ilman että kukaan kyseenalaisti. Olikohan paras, että jollakin skapparilla olisi kuulemma kesämökki, jonne on kaivettu juoksuhautoja ja jossa se harjoittelee niiden vyöryttämistä kovilla.
 
Meille luvattiin 2 vko lomaa jos pakenee ikkunasta.
Nuoremmasta ikäluokasta yksi tyyppi hyppäsi parikin kertaa toisen kerroksen ikkunasta lumihankeen karkuun, isänsä toi sitten seuraavana päivänä takaisin. Tilkkaan sitten vapautus tai lykkäyspapereita saattajan kanssa hakemaan, karkasi myös sillä reissulla, sissikomppaniassa olisi moisille taidoille ollut käyttöä :cool:
 
40 vuotta sitten Hyrylässä kuulin useammankin tornihuhun. Lohtajalla oli kovapanosammunnat. Tarkoitus oli ampua lentokoneen vetämään maalipussiin ilman tutkaohjausta 35 mm Oerlikonilla. Ammunnan johtaja jätti vahingossa tutkan päälle ja ammukset lähtivät hinauskonetta kohti, mutta eivät onneksi osuneet.

Toisen huhun mukaan Oerlikonia siirrettäessä sen putket osui johonkin ja vääntyivät. Putket suoristettiin kaikessa hiljaisuudessa "kotikonstein", mutta homma ei oikein onnistunut ja sen jälkeen tykki roiski vähän minne sattui. Tämä huhu tietysti yhdistettiin Lohtajan tapaukseen. Se selitti miksi koneeseen ei osunut.

Meillä oli kasarmin kellarissa Sergei niin kuin ilmatorjuntarykmentissä kuuluukin olla. Varsinaista ampumakoulutusta ei sille saatu, koska meille annettiin muuta erikoiskoulutusta. Koulutukseen kuului kuitenkin Sergein ulkoiluttaminen silloin tällöin, jolloin myös opetettiin käytön perusteet siltä varalta, että tulee hätätilanne. Kun me joukolla vedettiin sitä ulos ähisten ja puhisten, joku kertoi, että kerran oli ollut niin vahva upseerikokelas, että hän oli yksin vetänyt Sergein kasarmirakennuksen ympäri.

Peruskoulutuskauden jälkeen 3 tykkimiestä meidän jaoksesta komennettiin varuskunnan ulkopuolelle sotilaspiirin esikuntaan läheteiksi ja päivystäjiksi. Heidät majoitettiin esikunnan rakennukseen ja heidät nähtiin seuraavan kerran vasta kotiutuksen yhteydessä. Linjat kuitenkin toimivat ja niinpä eräänä päivänä esikunnasta tuli vihje, että seuraavana yönä on sotilasläänin hälytys. Meidän tuvassa ruvettiin tietysti illalla pakkaamaan hälytysreppua valmiiksi ettei yöllä tule niin kiire. Olisihan se pitänyt arvata ettei sinä yönä tullutkaan hälytystä.

Lopuksi tosi tapaus jota todistin. Oli alokasajan alku ja juhannus tulossa. Varuskunnan kentälle oli kerätty puutavaraa kokkoa varten. Meillä oli sulkeiset menossa kentän laidalla ja mukana oli tosielämän hönö, alokas M. En tiedä miten hän pääsi kutsunnoista läpi, ei tainnut itsekään tietää sitä. Alokas M ei millään oppinut vasemman ja oikean eroa vaan kääntyi aina väärään suuntaan. Lopulta kouluttaja tuskastui niin, että huusi "alokas M pitäisi heittää tuonne muun puutavaran joukkoon!" Kouluttaja vaihtuikin sitten pian. M taas lähetettiin Kaartin Pataljoonan riesaksi peruskoulutuskauden jälkeen.
 
Onkos RUK:n päärakennuksen asevaraston Seppeliinistä eli Led Zeppeliinistä ollut täällä vielä mainintaa? Kaveri vihasi kaikkea ja kaikkia, myös työkavereitaan, jännä miten se ei näkyny päällepäin...
 
Onkos RUK:n päärakennuksen asevaraston Seppeliinistä eli Led Zeppeliinistä ollut täällä vielä mainintaa? Kaveri vihasi kaikkea ja kaikkia, myös työkavereitaan, jännä miten se ei näkyny päällepäin...
Oijoi oijoi, nyt toit esille elävän legendan :LOL:. Muistan hyvin hänen hmm.. asenteensa.
 
1/94 Parolassa olleena muistan, että sielä oli sellainen skappari palveluksessa joka oli pu:na ollessaan ampunut ruokalan kattoon pistoolilla. Siellä oli myös sellainen skappari joka oli pitänyt polkupyöräsulkeisia pyörävaraston katolla ja oli sen jälkeen koulutus ja ylentämiskiellossa. Nämä tyypit taitaa olla tuttuja kaikissa varuskunnissa?
Mutta sellainen erikoisuus siellä oli oikeasti että sielä oli varusvaraston hoitajana Dee Snaiderin näköinen nainen..
 
1/94 Parolassa olleena muistan, että sielä oli sellainen skappari palveluksessa joka oli pu:na ollessaan ampunut ruokalan kattoon pistoolilla. Siellä oli myös sellainen skappari joka oli pitänyt polkupyöräsulkeisia pyörävaraston katolla ja oli sen jälkeen koulutus ja ylentämiskiellossa. Nämä tyypit taitaa olla tuttuja kaikissa varuskunnissa?
Mutta sellainen erikoisuus siellä oli oikeasti että sielä oli varusvaraston hoitajana Dee Snaiderin näköinen nainen..

Pistoolilla kattoon ampunut luutnantti eli tarinoissa Vekarallakin vielä edellisellä vuosikymmenellä.

Eräästä yliluutnantista kerrottiin toisenlaista tarinaa. Hän oli kuulema muutama vuosi ennen meidän palvelukseen astumista kalauttanut erästä alokasta rynkynperällä kypärään, kun mies ei ollut suostunut painautumaan mutaan tarpeeksi antaumuksella "tykistökeskityksen" aikana. Seurauksena alokas oli viettänyt loppupalveluksen pyörätuolissa ikipäivystäjänä ja yliluutnantti oli joutunut "ylenemiskieltoon," joka on aina seuraus kaikesta sekoilusta näissä tarinoissa.

Kyseinen yliluutnantti oli tosin senverran hurja tapaus, ettei ihmekkään, että tuollaisia tarinoita syntyi. Jäi elävästi mieleen hänen koko joukkueelle antama palaute erään maastoharjoituksen jälkeen, jossa oli epäonnistunut kaikki mahdoton ja mahdollinen. Saarnan jälkeen viiden kilometrin säteellä ei varmaan ollut yhtäkään lintua ja oravat uskalsivat tulla esiin koloistaan vasta viikon päästä.

Hurjempia tarinoita liikkui myös Vekaranjärven alla olevista salaisista luolista ja niiden sisällöstä. Monet luulevat, että Inarinjärveen putosi 1985 Neuvostoliiton ohjus. Vekaran varusmiehet tiesivät ainakin viimevuosikymmenellä paremmin. Todellisuudessa kyseessä oli Suomen Roswell ja järveen syöksyneen lentävän lautasen jäänteitä säilytetään Vekaralla maan alla. Tämä on varma tieto, ehdottoman luotettavista lähteistä saatu. Erään autosotamiehen esittämien vastaansanomattomien argumenttien pohjalta vakuutuin myös siitä tiedosta, että silloinen presidentti Tarja Halonen oli avaruusaluksen ainoa hengissä selvinnyt matkustaja. Nämä tiedot ovat puhdasta faktaa ja varmistettu useista eri lähteistä. ;)
 
Ei no se että Halonen tullut avaruusaluksesta on ihan uskottava. Ei hän tuskin edes näytä ihmiseltä, enemmän hauen näköinen. Ilmeisesti alieneitten lääketieteellisten kokeiden tulos jossa yhdistetty ihmispää hauen leukaan.
 
Oijoi oijoi, nyt toit esille elävän legendan :LOL:. Muistan hyvin hänen hmm.. asenteensa.
Jos hengailit päärakennuksilla noihin aikoihin niin varmaan muistanet SS Virtasen, Seppo Sakarin? Tosin Led Zeppelinhän ainakin lieni syntynyt asevarastolla ja todennäköisesti myös päätti vaelluksensa siellä joten termi "noihin aikoihin" ei ole kauhian tarkka.
 
Jos hengailit päärakennuksilla noihin aikoihin niin varmaan muistanet SS Virtasen, Seppo Sakarin? Tosin Led Zeppelinhän ainakin lieni syntynyt asevarastolla ja todennäköisesti myös päätti vaelluksensa siellä joten termi "noihin aikoihin" ei ole kauhian tarkka.
Kummastakin herrasta olisi montakin legendaa kerrottavana, mutta näin julkisesti ei tietenkään voi. SS oli kuitenkin hyvin ankara kouluttaja kerrotun mukaan, itsekin pariin kertaan olin tekemisissä.
Yhden harmittoman legendan voinee kertoa. Sen mukaan SS olisi veljensä kanssa saanut sotilasisältään kurinalaisen sotilaskasvatuksen jo kotona pienestä pitäen. Kun isä huusi: -Pojat!... niin pojilla liike keskeytyi, rintamasuunta kääntyi ja kantapäät iskivät kipinää.
Mene ja tiedä, tätäkin tarinaa on saatettu yhdistää aika moneen vaativaan kouluttajaan. Ja kun noita nykyteinejä katsoo, niin tämä kasvatusasenne tekisi monessa kodissa ihan hyvää...
 
Back
Top