Kieli, kansakunta, identiteetti

Mielenkiintoista luettavaa.

http://turjalainen.blogspot.fi/2007/12/suomen-kristillinen-varhaishistoria-ja.html?m=1
Suomen kristillinen varhaishistoria ja kuningasaika

Suomi - Kristillinen maa jo ennen ristiretkiä
Näyttää erittäin vahvasti siltä, että käsitys jonka mukaan kristinuskon ja kulttuurin olisivat maahamme tuoneet ruotsalaiset, ei pidä uudemman tutkimuksen mukaan lainkaan paikkaansa. Kristinuskon kannalta merkille pantavaa on, että jo 900-luvun alussa, noin parisataa vuotta ennen väitettyä ensimmäistä ristiretkeä, noin 12% varsinais-suomalaisista oli arkeologian valossa kristittyjä, ja ilman miekkalähetystä (Suomen Historian Pikkujättiläinen 2004). On arveltu, että 1100-luvulla, siis väitetyn ensimmäisen ristiretken aikaan, Varsinais-Suomi ja Satakunta olisivat olleet jo pääosin kristittyä aluetta.

Emeritusprofessori Unto Salon mukaan kristinuskon historia Suomessa on vieläkin varhaisempaa perua. Arkeologian valossa kristinusko tuli Suomeen ennen Ruotsia. Ensimmäiset merkittävämmät arkeologiset merkit kristinuskosta Suomessa ovat 500-luvulta alkaen, ja ne ovat bysanttilaista alkuperää. Ensimmäiset merkit kristinuskosta Ruotsissa ovat vasta 600-luvulta, ja nekin bysanttilaista alkuperää. Kristinusko siis tuli idästä ja rantautui ensin Suomeen ja vasta myöhemmin Ruotsiin.

Salon mukaan kristinusko rantautui Kalantiin ja Satakunnan ydinalueille viimeistään 500-luvun lopulla, ja 600-luvun loppuun mennessä koko Satakunta, Kalanti, ja Etelä-Pohjanmaan rannikko sekä Lounais-Suomi olivat jo jossain määrin kristinuskon piirissä olevaa aluetta. Hämeeseen ja Karjalaan kristinusko levisi nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan 800-luvulla, ja sielläkin se oli itäistä perua. Merkittävintä maamme kristillisen historian kannalta kuitenkin on, että bysanttilaisperäinen kristinusko oli 800-luvun loppuun mennessä levinnyt ja tunnettu koko suomalaisalueella, ja vanhaslaavilaisten kirkollisten lainasanojen, kuten suntio, pappi, Raamattu ja risti, perusteella Suomessa on ollut myös seurakuntia.

Suntio tulee muinais-venäjän tuomaria merkitsevästä sanasta. Tuohon aikaan "sodija":n tehtävä ei suinkaan ollut "seurakuntapalvelija", vaan hän vastasi seurakunnan hallinnosta ja järjestyksestä, kun papit taas vastasivat hengellisestä toiminnasta. Unto Salon mukaan on arkeologisten esinelöytöjen perusteella on todennäköistä, että maassamme on ollut myös seurakuntia ja kirkkoja. Hän arvelee, että niiltä paikoilta Suomessa, jossa nimi kirkko-esiintyy paikannimessä, mutta joissa ei ruotsalaisvallan aikana eikä myöhemminkään ole tiettävästi kirkkoja ollut, voitaisiin ehkä löytää näiden varhaisten bysanttilaisten puukirkkojen jäänteitä. Yksi mielenkiintoisimmista tällaisista paikoista ovat mielestäni RuokolahdenKirkkomäki ja Luostarimäki, joissa ei ruotsalaisella eikä myöhemmällä ajalla tiedetä olleen moisia rakennuksia.

Tähän vielä ote Risti ja Rauta -teoksen esipuheesta, liittyen ensimmäiseen ruotsalaisten ristiretkeen Suomeen:

"Käännytys oli kuitenkin aseellisen hyökkäyksen kaunis kristillinen verho, sillä suomalaiset olivat puoliksi kristittyjä jo vanhastaan. Kalmistojen kristilliset korut ja muinaisvenäjästä omaksutut kristinuskon perustermit osoittavat, että kristinusko tunnettiin yleisesti koko suomalaisalueella, joskin vanhoihin uskomuksiin yhdistyneenä (Oma huomatus: Ortodoksia on sallivampaa kansanuskomuksia kohtaan kuin katolisuus tai luterilaisuus, uhrattiinhan Itä-Karjalassa härkiä praasniekan yhteydessä vielä 1800-luvullakin). Se oli johtanut ilmeisesti kristillisiin sukuihin ja muihin yhteisöihin. Mutta Suomen varhainen kristillisyys oli ortodoksialkuista eikä Rooman kannalta juuri pakanuutta parempaa, poikkeuksena Kalannin seutu, joka lienee liittynyt Rooman kirkkoon jo 1000-luvun jälkipuolella."



Rautakautiset kuninkaat ja Suomen kuningasaika

Vanhojen kronikoiden ja saagojen mukaan Suomessa oli päällikkö-kuninkaita ja järjestäytyneitä heimovaltioita ennen ruotsalaisten tuloa. Suomen heimokuningasaika alkoi ilmeisesti merovingiajalla 500-luvun lopulla. Tuolloin Suomessa alkoi arkeologian kannalta hyvin vauras ja rauhallinen aika ja kauppayhteydet olivat vilkkaat niin itään, etelään kuin länteenkin. Merkittävää on, että 500-luvun hautalöytöjen perusteella ainakin rikkaamman kansanosan elämä Suomessa oli tuohon aikaan vauraampaa kuin samaan aikaan Ruotsissa.

Heimokuningasaika alkoi Lounais-Suomesta. Unto Salon mukaan nimi 'Satakunta' tulee sotilaallisesta organisoitumisesta. Salon arvion mukaan Satakunnan ja Kalannin alue oli 600-luvulta eteenpäin jaettu Keski-Euroopasta levinneen organisoitumismallin mukaisestikahteentoista 'Satakuntaan' ("Huntari" tai "Hundrare"). Kalanti oli jaettu neljään, ja muu maa eli Vakka-Suomi, Pohjois-Häme sekä Etelä-Pohjanmaa kahdeksaan 'satakuntaan'.

Jokaisen satakunnan piti varustaa 100 tai 120 miestä sotaan kuninkaan(heimopäällikkö) niin vaatiessa tai vihollisen uhatessa. Salon mukaan tämä Kalannin ja vanhan Satakunnan alueen sotilaallinen ja hallinnollinen organisoituminen ja käytännössä siis keskitetymmän hallinnon eli heimo-kuningaskunnan perustaminen ajoittuu arkeologian valossa viimeistään 600-luvun alkuun, mutta ehkä jopa jo 500-luvun lopulle. Tämä heimokuningasaika jatkui arkeologian valossa ainakin 900-luvun lopulle.

Koko viikinkiaikana skandinaavit riehuivat ja valloittivat maita ja mantuja niin idässä kuin lännessä, mutta eivät koskaan perustaneet Suomeen siirtokuntia (ennen 1000-luvun loppua), eivätkä pystyneet valloittamaan maata. Suomen rannoille ei pystytty tekemään kuin satunnaisia sota- ja ryöstöretkiä, mutta ei kunnon ekspansiota. Näin siksi, että 500-luvulta aina 900-luvun lopulle asti koko Länsi-Suomen rannikko, ja jokivarret aina Hankoniemeltä Etelä-Pohjanmaalle, oli organisoitu alueen maakuntien yhteisen puolustusjärjestelmän alle vartiopaikkoineen, varoituskokkoineen ja linnaketjuineen. Satakunta-järjestelmän sekä laajan puolustusjärjestelmän olemassaolo edellyttää koordinoitua hallintoa, ja vanhastaan pohjoiseurooppalaisen perinteen mukaisesti vähintään väljää heimokuningasvaltaa.

Norjalaisten ja Islantilaisten Saagojen mukaan nykyisen Suomen alueella oli tuohon aikaan kuningaskunta nimetä Kainuu eli Kvenaland ( joka myöhemmässä vaiheessa tunnettiin myös nimellä Suomi eli Finnland). Nimi kainu on varhais-germaanista perua merkitsee alavaa, merestä noussutta maata, viittaten Pohjanlahden rannikko-alueeseen. Satakunta-organisaation piiriin kuului Unto Salon mukaan koko vanha Satakunta (Kokemäenkartanon lääni) sisältäen Kalannin, nykyisen Pohjois-Hämeen ja valtaosan nykyistä Etelä-Pohjanmaata. Tämän Kainun alueen kulttuurinen ydin 500-luvun lopulta alkaen oli Kalanti, jonka vanha nimi,Kainland eli Kainuland, tunnettiin ja muistettiin vielä 1500-luvulla (Agricola). Ilmeisesti Kokemäki oli jonkinlainen alueen keskuspaikka. Nimi Kainuu siirtyi myöhemmin 800-luvulla Torniojokilaaksoon ja Länsi-Pohjaan. Nykyinen Kainuu oli lähinnä vanhan kainulaisen eränautinta-alueen itärajaa.

Skandisaagoissa Suomea kutsutaan Jotunheimiksi, Jotunien maaksi. Nimi tulee siitä, että saagojen mukaan ensimmäinen ja Kainuun kuningas on nimeltään Fornjót eli "Vanha-Jotuni". Orkney-saarten jaarlien saagassa mainitaan 900-luvun paikkeilla elänyt historiallinen henkilö, jaarliRongvald. Tästä taaksepäin laskien saagassa mainittuja sukupolvia tullaan Fornjótin, "Kainuun ja Suomen kuninkaan" nimen kohdalla juuri 500-luvulle.


Kainulaiskuninkaiden alkuperästä

Jotuneista ja Fornjot-nimen suhteen on mielenkiintoista, että eräs Saksilainen kronikka 600-luvulta mainitsee Suomen ja Karjalan olemassaolon tuohon aikaan kuningaskuntina, jotka olisivat olleet juuttienperustamia. Arvellaankin, että Jotunheim -nimi tulee juuri juutti-sanasta, ja Fornjótin nimi voidaan kääntää myös tarkoittavan "Muinais-Juuttia". Juutit lähtivät 500-luvulla nykyisen Tanskan alueelta yhdessä anglien ja saksien kanssa Britanniaan, ja perustivat Englannin. Ilmeisesti jotkut lähtivät myös itään?

Mutta tuliko "juutteja" myös etelämpää? Reininmaan piispankirja 600-luvulta kertoo, että sata vuotta aiemmin, siis 500-luvun alussa, alueelta oli muuttanut paljon ihmisiä "jonnekin hyvin kauas pohjoiseen". Yllättäen Euran kalmiston arkeologiset löydöt voivat vahvistaa tätä Reininmaan piispan kertomaa. Arkeologit ovat löytäneet 500-luvulta Suomessa esineistöltään erittäin rikkaita hautalöydöksiä, joiden esineistö; frankkilaiset miekat, keihäät, varusteet ja korut sekä muut esineet, haudattujen ohella ovat tulleet suoraan Keski-Euroopan sydämestä, Frankfurtin seudulta eli Reininmaalta. Salo tosin arvelee, että haudat kuuluivat Keski-Euroopassa palkkasotureina palvelleille ja kotiin palanneille suomalaisille, mitä vastaan tosin sotii haudattujen ihmisten pituus.

Nimi Fornjot voidaan nimittäin kääntää myös "Muinais-Jätiksi". Kotimainen ja skandinaavinen kansanperinne tunteekin paljon tarinoita jättiläisistä. Suomalainen kansanperinne puhuu Kaleva-jättiläisestä ja tämän pojista. Tutkija Martti Linna vetääkin yhtäläisyysmerkin Fornjotin ja Kalevan välille. "Jättiläisyys" voi selittyä sillä, että Euran hautalöytöjen luurankojen pituus on miehillä jopa yli 190cm, kun tuohon aikaan Suomessa ja Skandinaviassa ihmisten keskipituus oli n. 140 ja 160 cm (Tanskalaiset ja Saksalaisethan ovat edelleenkin tunnetusti pitempiä kuin me suomalaiset). Kaleva-nimeen liittyen onkin mielenkiintoista, että 600-luvulla kirjoitettu anglosaksinen Widsith -kertomus kertoo, että "Caelic hallitsi suomalaisia". Linna pitää Caelic-nimeä germaanisena väännöksenä Kalevasta.


Norjan synty; Kainulaiskuninkaat Norjassa ja Länsi-Euroopan vanhat päällikkösuvut

Mielenkiintoista on se, että virallisesti Englannin vanhat kuninkaat ja iso osa muutakin Länsi-Euroopan aatelistoa johtaa sukupuunsa tästä Fornjótista, "Suomen ja Kainuun kuninkaasta". Saagojen mukaan Norri, joka oli Fornjotin jälkeläinen viidennessä polvessa, tuli veljensä ja miestensä kanssa Skandien yli, valtasi Trondheimin vuonon alueen ja perusti Norjan, eli Norrin valtakunnan. Vielä nykyistenkin "virallisten" sukupuiden mukaan vanhat Norjan kuninkaat, Orkney-saarten jaarlit ja Normandian herttuat kuten Wilhelm Valloittaja polvetuvat hänestä. Wilhelmistä taas Englannin ylä-aateli ja vanhat kuninkaat. Näin ollen, jos sukupuu pitäisi paikkansa, vanha suomalainen Fornjotin/Kalevan dynastia istui Englannin valtaistuimilla vielä ennen kuin nykyiset Tudor-sukuiset (alk. Sachsen-Coburg-Gotha) kuninkaat tulivat Britannian valtaistuimelle pari sataa vuotta sitten.

Kysymys, että minkä takia kainulainen päällikönpoika Norri lähtisi veljensä kanssa valloittamaan Trondheimin vuonon aluetta, voi saada vastauksensa juuri Norjan nimestä. Nimittäin "Norge" eli "Norrwegen" tarkoittaa 'Norrin tietä'. Tälle löytyy hyvinkin mielenkiintoinen selitys.

Nimittäin kainulaispäälliköiden menestys Länsi-Suomessa perustui hyvin pitkälti ja jo vanhastaan turkiskauppaan. Kansainvaellusaikana Keski-Eurooppa ja Itämeren eteläosat olivat levotonta seutua, jossa kansat, sotajoukot ja ryöstöpartiot liikkuivat. Tämän takia jo roomalaisaikana toiminut permiläisten ja merjalaisten kauppiaiden välittämä turkiskauppa nykyisen Keski- ja Pohjois Venäjän alueelta Länsi-Eurooppaan, Brittein saarille ja Galliaan, joutui etsimään uusia väyliä. Syntyi kaksi tai kolme reittiä Suomenlahden pohjukasta eteenpäin: Merireitti kulki Lounais-Suomen ja Gotlannin kautta Tanskaan, ja eteenpäin. Tämän kauppareitin varaan perustui Gotlannin kauppiaiden menestys varhaiskeskiajalla. Toinen reitti kulki sisämaavesitöjä pitkin Laatokalta Suomen järviseutujen ja Kokemäenjoen kautta Kalantiin, ja siitä Ruotsin järviseutujen kautta Atlantille.

700-luvun alussa, johon aikaan Hvérsu Noregr Bygdistí-saagan perusteella Norrin retki voidaan ajoittaa, oli poikkeuksellisen levotonta sotien takia. Myös Etelä-Skandinaviassa oli levotonta. Siksi idän turkiskauppa tarvitsi uuden, turvallisen tien Atlantille. Siksi otaksun, että piti avata 'Norrin tie'; kolmas reitti turkiskaupan välittämiseen, Pohjanmaan kautta Ruotsin jokia ylös, skandien yli Trondheimin vuodon rannoille, ja siitä meritse eteenpäin. Tämä selitys on mielestäni todennäköisin ja järjellisin syy selittämään Norrin ja hänen kumppaniensa operaatio, sikäli jos uskomme saaga-historiikkeja. Norrin veljen Gorrin kautta Fornjótin kuningassuku levisi Norjaan, Tanskaan, ja viikinkien mukana Normandiaan ja Englantiin.


Karjalan perustaminen ja suomalainen Rurik

Karjalan perustamisesta olen lukenut väitteen jonka mukaan Tatishtshevin Venäjän Historian kronikan ensi painos 1740-luvun alussa kertoisi, että kuningas Fornjótin poika, Kari (saagojen mukaan Norrin isoisoisoisä) tuli ja perusti Laatokan rannalle Karila-nimisen kauppapaikan, venäjäksi "Korela", josta Karjala ja karjalaiset olisivat saaneet nimensä. Tämä "Korela" tunnetiin ennen viime sotia Käkisalmen kaupunkina. Jos Kainuu perustettiin 500-600-lukujen taitteessa, ja saksilainen kronikka mainitsee Karjalan 600-luvulla, niin sen perustamisen on täytynyt tapahtua 600-luvun alkupuoliskolla. Skandisaagojen mukaan Kari oli Suomen ja Kainuun kuningas isänsä Fornjótin jälkeen. Arkeologian kannalta asutus Laatokan pohjois- ja länsirannoilla tosin tihenee vasta 800-luvulla.

Novgorodiin liittyen on mielenkiintoista, että Rurik, joka oli oletettavasti Rodslagenin "ruotsalainen" viikinkinkuningas, ja josta tuli Novgorodin ensimmäinen hallitsija 900-luvulla, oli suomalaista alkuperää. Tämän todistaa moderni DNA-tutkimus. Rurikin jälkeläisten geneettinen isälinja on nimittäin suomalaista/Pohjois-Euraasialaista N3 Y-DNA-haploryhmää. Kaikki DNA-testatut Rurikin jälkeläiset, mukaan lukien vanhaan venäläiseen aateliin kuuluvat ruhtinaat, kuten ruhtinas Gagarin ja Pariisissa asuva ruhtinas Dmitri Shahavskoi, ovat Y-DNA -haploryhmältään Suomalais-ugrilaista eli Pohjois-Euraasialaista N3 isälinjaa, ei siis kumpaakaan läntistä, ei germaanista I-ryhmää, eikä Länsi-Eurooppalaista R1b:täkään, saatikka että slaavilaista R1a:ta. Lisäksi venäläiset kronikat kertovat, että Rurikin kruunajaisissa (kun hänestä tuli Novgorodin hallitsija) oli läsnä Suomen ja Karjalan kunikaat.

Rurikin "ruotsalaisuus" on tosin viime aikoina kyseenalaistettu, sillä toisten tutkijoiden mukaan hän oli Tanskalaista Skyldingien kuningassukua edustava prinssi Rügenin saarelta (nyk. Pohjois-Saksassa). Mikäli tämä pitää paikkansa, asia käy DNA:n osalta vielä mielenkiintoisemmaksi, sillä Skyldingit olivat, oman sukupuunsa perusteella, lähtöisin Norjan kuninkaista, ja siten kainulaisesta Fornjótista eli "Kalevasta".

Venäjän keisarinna Katariina Suuri ei kuulemma tykännyt suomensukuisten heimojen, "metsäläisten tshuudien" liian suuresta osuudesta Tatishtshevin kirjoittamassa Venäjän Historian kronikassa, ja erityisesti Novgorodin perustamisessa, ja hän käski poistaa edellä mainitut kohdat Tatishtshevin kronikan myöhemmistä painoksista. Ilmeisesti asenne vaivaa vielä nykyäänkin. DNA-tutkimuksissa nimittäin löytyi geneettisesti kaikkein lähintä sukua Rurikille oleva henkilö Suomesta, mikä on järkyttänyt venäläisiä historiantutkijota, jotka eivät viime aikoihin asti ole halunneet uskoa edes sitä, että Rurik olisi ollut viikinki, vaan halunneet pitää häntä slaavina, saatika sitten sitä että hän paljastuikin suomalais-sukuiseksi.



DNA-tutkimus ja lännestä tullut maahanmuutto

Liittyen 500-luvun migraatioihin Tanskan ja Saksan suunnalta on mielenkiintoista se, että DNA-tutkimus näyttäisi tukevan arkeologian, kieli- ja sanastotutkimuksten sekä joidenkin muidenkin lähteiden kertomaa rautakautisesta germaanien maahanmuutosta Suomeen. Nimittäin huomattavan suuri osa suomalaisten läntisistä Y-DNA -isälinjoista on paljon vanhempaa perua kuin ruotsinvallan ajalta. Skandinaavista eli pohjois-germaanista I1a Y-DNA (I1) haploryhmää esiintyy Suomessa suhteessa kaikkein eniten juuri Satakunnassa (52% miehistä) ja suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla (47%). (Lähde: Lappalainen, T. et al. Regional differences among the Finns: A Y-chromosomal perspective. Gene). Merkittävää tässä on se, että Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tätä pohjois-germaanista esi-isälinjaa ei ole paljonkaan enempää kuin sisämaassa Hämeessä (Ruotsinkielinen Pohjanmaa 36%, Häme 35%), ja Varsinais-Suomessa, missä maamme historiallisella ajalla olisi pitänyt olla kaikkein suurin ruotsalaisen maahanmuuton vaikutus, I1a -haploryhmää on vain 28%:lla miehistä. Yllättäen itäinen N3 haploryhmä on Varsinais-Suomessa yleisempi kuin missään muualla Länsi-Suomessa. Sitä edustaa 60% varsinais-suomalaisista miehistä (Lappalainen et al.)
Tämän valossa on mielestäni selvää, että ruotsinvallan ajalla maahamme lännestä tullut maahanmuutto on ollut väestön kokonaisuuden kannalta vähemmän merkityksellistä kuin aikaisempi rautakautinen ja sitä edeltänyt maahanmuutto, joka ei arkeologiaa ja varhaisaikoja käsittelevien lähteiden valossa ehkä tullutkaan maahamme Ruotsista vaan todennäköisesti etelämpää, Tanskasta ja Pohjois-Saksasta.


Tuhosivatko suomalaiset Birkan ja Eskilstunan 1000-luvun alussa?

Mieltäni on myös askarruttanut sellainen hypoteesi, että on mahdollista, että tällä vaietulla aiheella Suomen rautakautisista päällikkökuninkaista on mahdollisesti jotain tekemistä Bírkan tuhon kanssa. Vielä 900-luvun lopulla alussa Mälarenin laaksossa nykyisen Västeråsin lähistöllä sijainnutBírka oli Skandinavian suurin ja koko Pohjolan toiseksi suurinkaupunki, heti nykyisen Kielin lähellä sijainneen Hedebyn (Hauthabu) jälkeen, ja ennen Oslovuonon rannalla sijainnutta Kaupangia (Nimi tarkoittaa kauppapaikkaa, ja sanasta juontuu muuten Suomen kielen sana 'kaupunki').

Bírka hävisi historian lehdiltä joskun ensimmäisen vuosituhannen taitteen tietämillä, eikä pitkään aikaan tiedetty miksi. Otaksuttiin, että kaupunki tuhottiin jonkun ruotsalaisten keskenään käymän kahinan seurauksena. Viime vuosikymmenellä Bírka löydettiin, ja kaivettiin esiin. Kaupunki oli todellakin ryöstetty ja hävitetty polttamalla. Oleellinen kysymys kuuluu, ketkä sen tekivät ja miksi?

Tämä kysymys on oleellinen siksi, että tiedetään, että Bírkan tuhon jälkeen Sveanmaan pääkaupungiksi nousi väliaikaisesti naapurissa ollutEskilstúna, jonka pian kävivät Novgorodilaisen kronikan mukaankarjalaiset hävittämässä (tämän jälkeen Sveanmaan pääkaupunki siirrettini puolustuksellisesti turvallisempaan paikkaan, Uppsalaan). Vastattain ruotsalaiset tutkijat mielestään kumosivat kronikan kertoman, sillä karjalaiset eivät ilmeisesti olleet koskaan käyneet ryöstelemässä Mälarenin aluetta, mutta ketkä sitten? Varmaa on kuitenkin, että sekä Bírka että Eskilstuna ryöstettiin ja tuhottiin suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja ilmeisesti asialla olivat idästä tulleet sotajoukot. Näin siksi, että jos norjalaiset tai tanskalaiset olisivat olleet asialla, toki he olisivat varmasti pitäneet Pohjolan toiseksi suurimman kaupungin tuhoamisreissustaan isoa ääntä, ja laulaneet sen saagoihin ja historiikkeihin, sillä vastaavista Kaupangin ja Hedebyn valtauksista on jäänyt jälki historiaan.

Novgorodilaiset eivät siis itse tuhonneet Eskilstunaa, vaan pistivät kronikoissaan sen karjalaisten piikkiin. Miksi? Otaksun syyn olevan se, että novgorodilaiset olivat ilmeisesti kuulleet asiasta heidän kauttaan. Tämä selittyisi sillä, että asialla olivat todellisuudessa suomalaiset, eli kyse oli länsisuomalaisten sotaretkestä Mälarenille.Oma hypoteesini on, että suomalaiset tuhosivat ruotsin pääkaupungin kahdesti, ensin Bírkan ja sitten Eskilstúnan, ja että ruotsalaiset tietoisesti ovat vaienneet tapahtuneesta, myöhemmän historian poliittisista syistä johtuen.

Vinkkiä asiaan antaa myös se, että viime aikoina on esitetty koko tarinan ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen olevan jälkikäteen sepitetty, sillä siitä mainitaan ensi kerran vasta 1300-luvulla kirjoitetussa Eerikin kronikassa, ja jopa Vatikaani on vahvistanut, ettei Suomessa missään vaiheessa ole ollut Henrik-nimistä, eikä minkään muunkaan nimistä englantilaista piispaa. On esitetty varsin perusteltuja väitteitä, että koko ensimmäistä ristiretkeä ei koskaan ollutkaan, vaan korkeintaan kyseessä olisi ollut ruotsista tullut avustusjoukko Länsi-Suomalaisten taistelussa Karjalaisia vastaan. Tätä selittäisi se, että 1100-luvun alussa Kalanti ja Ruotsin itäsin maakunta Rodslagen, näyttävät olleen jonkinlaisessa liitossa keskenään. Näin ollen vasta ns. "toinen" ristiretki olisi ollutkin se ensimmäinen, ja vasta silloin Suomi olisi alistettu Ruotsin kuninkaan vallan alle.

Kun historiaa tarkastelee on mielenkiintoista miten sinnikkäästi, tarmokkaasti ja motivoituneesti, etten sanoisi suorastaan kostonhimoisesti, Birger Jaarli, jonka suku ilmeisesti oli ollut mahtisukuna jo Bírkan suuruuden aikana (Nimi Birger kun otaksuttavasti tarkoittaa: 'Bírkalainen'), alisti suomalaiset ruotsalaisvallan alle, ja miten hän halusi nimetä Hämeen keskiosat Pirkanmaaksi (Bírkaland). Oliko kyseessä tosiaan kosto? Se on mielestäni mahdollista, ja joka tapauksessa kosto mahdollisena motiivina selittäisi osaltaan hänen toimintaansa.

:solthum::solthum::solthum:
 
Taas hieman lisää luettavaa.
http://staditarina.blogspot.fi/2006/10/aseita-ja-muinaislinnoja.html?m=1

Aseita ja muinaislinnoja

Vanhinta perua hallinnon organistoitumisessa on sotalaitos. Puolustuksen tarkoitukseen rakentui muinaislinnojen "ketju" Uudenmaan itäisille ja eteläisille alueille ja varsinkin niiden rajoille. Koko Suomessa niitä on laskettu olleen noin 90, iät vaihtelevat viikinkiajalta varhaiskeskiaikaan. Ruotsista linnavuoria on löydetty yli 1000.

Muinaislinnat sijaitsevat tavallisesti jyrkkärinteisillä kallioilla. Ne tunnistetaan kivistä ladottujen varustusten jäännösten perusteella. Oletus on, että hirsivarustukset on rakennettu näiden kivirakennelmien päälle.

Arkeologien ei kuitenkaan ole aina helppo ratkaista onko kyse muinaislinnasta vai luonnon työstä. Jotkin kivivyöt voivat olla esimerkiksi Itämeren eri kehitysvaiheissaan muovaamia, ja joskus puuvarustukset on rakennettu suoraan kalliopohjalle.

Edes nimistöhistoriasta ei ole apua. Suomessa on lukuisia linna-nimisiä kalliota, joilta varustusten jäännöksiä ei löydy.

Tasaiselta Pohjanmaalta niitä ei ole löytynyt, ja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vain rannikolla, siellä ne tosin muodostavat tiheän ketjun. Kartalta näkee niiden suojanneen mereltä tulevaa hyökkäystä.

Hämeessäkin muinaislinnoja on runsaasti, siroteltuna vesireittien ja asutuskeskusten suojaksi, Uudellamaalla jo niukasti.

Kartalta katsoen Karjalan muinaislinnojen rivistö asettuu selvästi suojaksi itää vastaan, ja tuohon aikaan asumattomana pidetystä Savostakin on löydetty muutamia.

Osa muinaislinnoista oli rakennetut asutustihentymien suojaksi vartiovuorille, osaa varustetuista vuorista ei voi pitää varsinaisena linnana, vaan ne toimivat yhtenä pisteenä kollektiivisessa hälytysjärjestelmässä, jolla vihollisen liikkeistä ilmoitettiin merkkitulien (ruots. bot, kasa) avulla.

Osa muinaislinnoina pidetyistä varustuksista olivat pakolinnoja, mihin hyökkääviltä joukoilta voitiin tarpeen vaatiessa suojautua. Savon muinaislinnoja arvellaan perustetuksi juuri tällaisiksi metsästäjien ja kalastajien sekä kaskeajien suojaksi.

Kun Ruotsi ryhtyi rakentamaan linnoja Suomeen 1200-1300-luvuilla, muinaislinnojen ylläpitäminen vähitellen lakkasi.

Puolustusjärjestelmä tarvitsi aseita. Niitä saatiin Keski-Euroopasta, jossa tekijöitä ja tarvitsijoita oli yllin kyllin. Miekan lisäksi käytössä oli usein germaanien skaramasaksi eli väkipuukko, joka pituudeltaan läheni joskus miekkaa.

Miekkoja hamusivat myös suomalaiset. Joka kolmannen Suomesta löytyneistä 800-900-lukujen miekoista on saanut merkinnän Ulfbehrt. Se on mestarin tuotenimi. Joku tai jotkut miekkansa Suomen maaperälle jättäneistä ovat ilmeisesti olleet Bysantin kuninkaan henkivartiossa, johon viikinkejä kuului, sillä erään löytyneen miekan lappeessa on teksti Constantinus, toisessa Rex.

Yleisin ase lienee kuitenkin ollut ango eli keihäs, jota pitkine rautaisine varren osineen ja kärjen päähän liittyvine väkisineen pidetään suomalaisena keksintönä.

Saagoista voi lukea, että muinaissuomalaisia arvostettiin taistelukykyisinä. Suomessa läntisestä naapurista käytetty nimitys Ruotsi on saanut nimensä Ruotsin maakunnasta, Roslagenista, josta on löytynyt 1000-luvun riimukiviä.

Erääseen riimukiveen on kaiverrettu teksti: ”Björn ja Igulfrid pystyttivät tämän kiven Otryggin, poikansa, muistoksi. Hänet surmaattiin Suomessa" (a Finnlandi). Se tarkoitti Varsinais-Suomea. Toisessa riimukivessä kerrotaan viikinkipäällikkö Frögerin joukkoihin kuuluneen Egilin kaatumisesta Hämeessä (a Tafaeistalandi).

Egil oli kotoisin Gästriklandin Söderbystä, siis Hälsinglandin eteläpuoliselta alueelta, josta on arvioitu muuttaneen väkeä Suomeen seuraavalta vuosisadalta lähtien.

Saagoiksi luettavasta kirjallisuudesta käy ilmi myös Ruotsin kuningas Emundin Anund-pojan hyökkäys Suomeen 1000-luvun puolivälissä. Tarinan mukaan suomalaiset myrkyttivät heidän käyttämänsä kaivot ja Anund sotajoukkoineen tuhoutui.

Nämä historialliset ja kertomuksiin tukeutuvat esimerkit osoittavat, että sotaretkien uhrit muistetaan, mutta historian muistista putoavat helposti retkien muut opetukset.

Sotaretket toivat retkien jäsenille maatuntemusta, vaikka vanhojen kertomusten mukaan erityisesti Suomen luonto pelotti sotaisia vieraita. Paikallinen väki tunsi maaston ja metsän salat arveluttivat: siellä eksyttyään ei ollut helppo palata väijyviltä heimolaisilta, joiden uskottiin lopulta osaavan noitua. Mutta sotaretkiltä saatu maatuntemus saattaa olla myös tulevan muuttohalukkuuden alku, mikäli olosuhteet omalla alueella heikentyvät.

Puolustuslaitokset olivat olleet tarpeen myös idän suunnalta tulevien hyökkäysten vuoksi. Nestorin kronikasta voimme lukea, että Venäjän suuriruhtinaan Jaroslavin poika Vladimir, Novgorodin ruhtinas, hyökkäsi vuonna 1042 joukkoinen hämäläisiä vastaan. Kronikan hämäläisistä käyttämä termi onjam. Se sopii Unto Salon kielitietelijöiden vahvistamana esittämään näkökantaan, että Häme (vrt. hämy, hämärä, hämätä) ja edelleen hämäläiset on kehittynyt tummaa tarkoittavasta ilmaisusta Säme, joka siirtyi Hämettä ennen hämäläisiä asuttaneiden saamelaisten mukana pohjoiseen: saamelaisten omakielinen nimi kansalleen on sabme.

Novgorodin näkökulmista hämäläisiä ja varsinais-suomalaisia ei erotettu toisistaan omiksi heimoikseen tai kansoikseen. On todennäköistä, että Vladimirin hyökkäys kohdistui Karjalaan, ei Hämeen ytimeen. Karjalasta alkaa muodostua tällaisten retkien jälkeen Länsi-Suomesta erillinen kokonaisuus.

Vastaavia hyökkäyksiä tehtiin puolin ja toisin. Kronikan näissä yhteyksissä vastapuolestaan käyttämä uusi termi ”jem” on vieläkin lähempänä Hämettä ja hämäläisiä. Hyökkäyksiä sanotaan tapahtuneen Suomesta Novgorodiin 1142, Korelasta eli Karjalasta länsisuomalaisia vastaan 1143, ja sen jälkeen Suomesta 1000 miehen joukolla vathalaisten alueelle. Sen joukon novgorodilaiset tuhosivat kokonaan. 1164 ruotsalaiset hyökkäsivät Laatokalle laivastollaan, mutta kärsivät novgorodilaisille tappion.

Vuoden 1171 tai 1172 kirjoitettu Gravis admodum-asiakirja, joka on ensimmäinen paavillinen Suomea käsittelevä historiallinen dokumentti, mainitsee, että ruotsalainen sotajoukko oli ollut parikymmentä vuotta aiemmin auttamassa suomalaisia vihollisen hyökkäyksiä vastaan. Puhe ensimmäisestä ristiretkestä – jonka todenmukaisuudesta ei ole varmuutta – on usein liitetty tähän asiakirjaan.

Vihollisen hyökkäyksiä on lueteltu Nestorin kronikassa, jonka tarkoituksena on korostaa Novgorodin kunniaa. Kuten niin usein kronikoissa, ilmoitetut vuosiluvut ja jopa retkien tosiasiallinen tapahtuminen ovat historiallisesta näkökulmasta varsin epävarmoja.

Hyökkäyksiä tehtiin jälleen Novgorodin suunnasta vuonna 1186. Seuraavana vuonna ”pakanat” – se tarkoittaa joko karjalaisia tai virolaisia – tuhosivat Ruotsin tärkeimmän kaupungin Sigtunan tappaen Ruotsin arkkipiispan ja jaarlin. Tanskalaisetkin iskivät Suomeen 1191 tai 1192. Tanskassa on säilynyt 1200-luvulta kymmenkunta asiakirjaa, joissa kerrotaan retkistä Suomeen. Retkiä on tapahtunut näiden tietojen mukaan vuonna 1191 tai 1192 ja 1202 sekä mahdollisesti vielä 1210.

Tällaiset toistuvat iskut vaativat organisoitunutta ja harjaantunutta sotajoukkoa ja hyvin toimivaa puolustusta, joka minimoi henkilöuhrit. Käytännössä tällainen puolust vain harvoin pystyy estämään tuhoa. Kaupankäynnille tällainen tilanne on tietysti tuhoisaa. Suomalaisten vastaiskuista myös Ruotsiin on olemassa monenlaisia todistuksia. Asiakirjoin niitä ei voi nykytiedoin todistaa.

Helsingistä itään sijaitsevalla Porvoon Linnamäellä oli todennäköisesti jo viikinkiajalta vuosina 800-900 jonkinlainen puolustuslinnoitus. Se viittaa seudun strategiseen merkitykseen.

Porvoon sijainti eteläisellä rannikolta Hämeeseen vievän jokiväylän varrella, vanhojen jo 800-luvulla perustettujen teiden risteyksessä, loi vilkasta liikennettä ja kauppaa. Kun siihen lisää puolustuksellisesti kelpoisan maaston, ei ole vaikea ymmärtää, miksi juuri Porvoosta tuli alueen keskus.

Varsinainen pysyvä varustus Porvoon Linnamäelle on kuitenin rakennettu vasta 1200-1300 –luvuilla. Vaikka tilapäistä käyttöä pääkaupunkiseudun ainoalla esihistoriallisella linnamäellä, Helsingin Vartiovuorella, on ilmeisesti ollut 800-luvulta lähtien, uudet tutkimukset vuodelta 2002, joiden tulokset eivät vielä ole tiedossa, ovat ajoittaneet sen varustuksen samaan aikahaarukkaan Porvoon kanssa.

Vartikylän Vartiovuorta kiertää vallitus, joka muodostuu osin ehjänä säilyneestä kylmämuuratusta kivimuurista. Koska jälkiä vakinaisesta asutuksesta tai miehityksestä ei ole löytynyt, arvellaan sen toimineen lähinnä pakopaikkana. Vuorella sijaitsee myös ensimmäisen maailmansodan varustuksia.

Samaan aikahaarukkaan – siis ruotsalaisasutuksen aikaan – lasketaan syntyneen myös Sipoon Sibbesborg. Se sijaitsi Sipoonjoen suistossa saarella, joka nykyään on 350 metriä pitkä harjanne Sipoonjoen länsipuolella. Perimätiedon mukaan linnan perusti viikinki nimeltä Sibbe (Sighbiorn), joka olisi antanut nimen niin linnan ohitse virtaavalle joelle kuin koko pitäjälle.

Vallalla on ollut myös käsitys, että sen olisivat perustaneet tanskalaiset ristiretkeläiset 1100- tai 1200- luvulla. Tuoreimpien tutkimusten mukaan linna olisi rakennettu aikaisintaan 1300-luvun lopulla. Silloin se määrittyisi osaksi Ruotsi-Suomen kuninkaan Albrekt Mecklenburgilaisen (1336-1412, kuninkaaksi 1364) linnaläänijärjestelmää.

Vain Sibbesbogin linnasaaren eteläisin kärki on varustettu. Vallihaudat ja puuvarustuksella vahvistettu valli suojasivat sitä pohjoisesta, ja noin 30–40 m päähän kalliosta veteen rakennettu paaluvarustus esti vihollista pääsemästä vesitse päälinnaan. Kallion päällä on kivestä ja tiilestä rakennettu linna, josta ei ole jäljellä muuta kuin alin maan peittämä perustus. Linnan rakennusmateriaalit on ilmeisesti otettu muualle käyttöön linnan hylkäämisen jälkeen. Arvellaan, että linnan talousrakennukset, linnaväen asunnot ja satama ovat mahdollisesti sijainneet linnasaaren pohjoisosassa päälinnan ulkopuolella.

Myös alueen rikkaasta kulttuurikasvistosta on olemassa tuore Kimmo Seppäsen tutkimus.

Karjaalla sijaitseva Bocklintin linnavuori, joka sijaitsee Läppträsketin kaakkoisrannalla pienen mäen täällä, on arkelologisesti tutkimaton. Sen etelä ja kakkoispuoli on linnoitettu. Luoteispuolen rinteet ovat äkkijyrkät. Linnoitteeksi on rakennettu suurista kivistä ja lohkareista valli, jonka pituus on 56 m, leveys kolmisen metriä. Vallin koillispäässä arvellaan olevan noin 2 metriä leveä porttiaukko.
 
http://iorbock.com/ekirjasto/kainuunsanomat/1996-08-04/kajaanin-linna-1/

Uusia näkökulmia Kajaanin muinaishistoriaan
Oliko Kajaanissa linna jo 1200-luvulla?

Kajaani on ainakin Helsingin näkökulmasta hyvin kaukana, Kainuussa, erämaiden keskellä. Moniko helsinkiläinen tietää tänään jotain Kajaanin historiasta? Joku ehkä muistaa kuulleensa Kajaaninlinnasta.

Siksi olinkin hyvin tyytyväinen voidessani vierailla kaupungissa ensimmäisen kerran kesällä 1993. Ja nähdä Kajaaninlinnan rauniot.

Linnansaari keskellä Kajaaninjokea, joka aikoinaan kuohui Ämmäkoskena, on raunioineen tärkeä muisto vanhoista ajoista. Nämä rauniot pienellä, tasaisella saarella, jota vesimassat ovat hioneet satojen vuosien ajan, sulkevat sisäänsä merkityksiä, joita harvoin tulee syvällisemmin mietittyä.

Kajaaninlinnan historiaa
Asiakirjalähteiden perusteella tunnetaan hyvin nykyisen linnan rakennushistoria 1600-luvun alusta alkaen: linnan rakennustyöt käynnistettiin vuonna 1604 Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n, ”Kainulaisten kuninkaan” (Rex Cajanorum), käskystä. Kuninkaan käskykirjeissä osoitetaan linnan paikaksi saari Vuohengin koskessa ”Kieringen” eli Ämmän putouksen kohdassa.

Mutta eräiden lähteiden mukaan paikalla on sijainnut jonkinlainen rakennus jo aikaisemmin. Vanhat venäläiset historiatekstit, ns. annaalit, mainitsevat, että saarella on ollut ainakin jo 1500-luvulla linnoitus. Keskiajalla ja vielä senkin jälkeen on linnoituksen paikan valinnassa vanhalla linnoituspaikalla ollut ratkaiseva merkitys. Siksi on ymmärrettävissä, miksi 1600-luvun linnaa alettiin rakentaa juuri tälle pienelle saarelle. Siinä on sijainnut myös vanha joenylityspaikka.

Millainen Kajaanin vanha linna on ollut, siitä ei ole säilynyt kirjallisia tietoja. Ainoastaan venäläisillä on säilynyt linnasta muutamia mainintoja.

Vanha Kajaanin linna on yleensä yhdistetty kuningas Kustaa Vaasan aikaan. Kustaa Vaasa pyrki näet vahvistamaan Savon ja Kainuun asutusta ja sen turvallisuutta 1500-luvulla. Tämä ajankohta sopiikin hyvin yhteen annaalien maininnan kanssa. Mutta miksi ruotsalaiset lähteet eivät mainitse linnoitusta? Voisiko se olla vielä Vaasojenkin aikaa vanhempi?

Kainuun vai Karjalan linna?
Vain venäläiset lähteet ovat siis suorasanaisesti maininneet Kajaanin linnan viimeistään 1500-luvulla. Venäläisten (Moskovan ja Novgorodin) näkökulmasta Kainuu oli osa Pähkinäsaaren sopimuksen (1323) rajaamaa venäläistä Karjalaa.

Tämän huomion avulla tarkkakatseinen etsijä voi löytää viitteitä vanhasta Kajaanin linnasta myös läntisistä lähteistä – nimittäin kartoista.

Vanhimmat Suomea ja Pohjolaa hyvin kuvaavat kartat on piirretty 1500-luvulla. Silloin uskonpuhdistuksen aallon pyyhkäistyä Pohjois-Euroopan yli voitiin Pohjolastakin vihdoin piirtää kunnollisia, nykyisen mallin mukaisia karttoja. Katolisena aikana se ei pääsääntöisesti ollut mahdollista, koska katolisen maailmankuvan keskus oli Jerusalem, tai Rooman Vatikaani jonka suhteen asiat piti kuvata. Siksi keskiaikaisissa kartoissa on vain satunnaisia Suomea koskevia merkintöjä tunnetun maailman ääressä.

Mutta 1500-luvulla näkökulma muuttuu. Abraham Orteliuksen Pohjolan kartasta vuodelta 1570 löytyy Kainuusta ”Careleborg” kahden joen yhtymäkohdasta, josta joki laskee suureen ”valkoiseen” järveen, Lacus Albukseen – Oulujärveen?

Gerhard Mercatorin Ruotsin ja Norjan kartta vuodelta 1595 on edellistä tarkempi. Siihen on merkitty ”Corelenborg” kolmen joen risteykseen pohjoisessa Karjalassa (Corelia terra) Maanselän länsipuolella. Etelämpänä, Suomenlahden pohjukan tuntumassa, on toinen Karjalan linna ”Corela” tai ”Korilla”.

Karttojen mukaan on siis tunnettu kaksi Karjalan linnaa, yksi pohjoisessa Oulun reitin varrella, toinen etelämpänä Laatokan ja Suomenlahden seudulla. Jälkimmäisestä ei liene epäilystä: se tarkoittaa Käkisalmen linnaa. Edellisen on puolestaan oltava venäläisten lähteiden Seitsemänkymmenen Karjalan linna, vanha Kajaaninlinna.

Keskiajalla tunnettiin siis nämä kaksi Karjalaa, eteläinen ja pohjoinen, ja niillä oli omat linnansa.

Huomio kahdesta Karjalasta saa vahvistuksen Juri Istoman Herbersteinin matkakirjasta, joka julkaistiin Wienissä 1549. Herberstein kirjoittaa Jäämeren matkakuvauksen yhteydessä kahdesta Karjalasta, joista pohjoisempi oli keskiajan lopulla vielä melko itsenäinen, joskin jo verovelvollinen sekä Ruotsille että Venäjälle.

Kajaaninlinnalla näyttäisi näin olevan perustanaan pohjoisen Karjalan linna, Careleborg.

Mutta venäläiset lähteet puhuivat Karjalan linnasta Oulun varrella jo aikaisemminkin. Ne mainitsevat nimittäin jo 1300-luvun lopulla kahdesti linnoituksen tai linnoituksia, jotka sijoittuvat Kainuun-Pohjanlahden seuduille: vuonna 1375 mainitaan uusi linna Seitsemänkymmenen Karjalassa ja vuonna l377 linna Oulun varrella. Oulun varsi tarkoittanee vanhaa, tärkeää vesireittiä Laatokalta Kajaanin kautta Pohjanlahdella, jota sekä kainulaiset että karjalaiset vanhastaan käyttivät.

1370-luku puolestaan liittyy Bo Joninpoika Gripin valta-aikaan, jolloin suoritettiin kautta Suomen mittavia linnoitustöitä, mm. Raaseporin linnan rakennustöitä Länsi-Uudenmaan Snappertunassa. Tältäkään ajalta ei ole säilynyt ruotsalaisten tietoja Kajaanin linnasta. Mutta toisaalta – ei ole säilynyt tietoja Raaseporinkaan rakennusvaiheista.

Kvenlandia ja kainulaiskuninkaat
Vaikka Kajaani onkin sijainnut erämaiden keskellä, on sen kautta kulkenut merkittäviä kulkureittejä kuten Pohjanlahden ja Vienanlahden välinen vesireitti sekä Pohjanlahden ja Laatokan välinen vesireitti. Näitä pitkin ei voitu kuljettaa painavia rahteja mutta kevyitä veneitä tavaroineen kylläkin.

Tällaisia kauppavenekuntia on mm. Olaus Magnus kuvannut Carta Marinassa vuonna 1539.

Tämä seutu on myös hyvin tunnettu skandinaavisissa saagoissa; se on Kajaanien maa, Kvenlandia, joka kuului Suomeen. Norjalaiset viikingit tekivät säännöllisiä matkoja pohjoista meritietä pitkin Vienanmerelle ja Vienanlahdelle (Kantalahdelle) muinaiseen Bjarmiaan, joten on luonnollista, että he tunsivat myös tämän seudun sisämaan oloja. Esimerkiksi 1230-luvulla kirjoitetussa Egilin saagassa kerrotaan Kvenlandian kuninkaasta Faravidista.

Olisi hyvin houkuttelevaa yhdistää myöhäiskeskiaikaiset tiedot itsenäisestä pohjoisesta Karjalasta eli Kainuusta ja sen keskuslinnasta ja toisaalta keskiajalla kirjoitettujen skandinaavisten saagojen tiedot kainulaiskuninkaista – kuningas ei ollut tuolloin Suomessa suinkaan tuntematon arvohenkilö. Kajaanin linnasaaren historia ulottuisi silloin 1200-luvulle saakka, kainulaiskuninkaiden aikaan!

Perimätieto kajaanien maasta
Christfrid Ganander kirjoitti 1700-luvun lopulla kajaaneista kirjassaan Mythologia Fennica.

Siinä hän kertoo Kalevasta ja tämän pojista seuraavaa:

”Kaleva jättiläinen, kauhea ja vahva, kaikkien jättiläisten hallitsija ja 12 pojan isä, joiden nimet on unohdettu; heistä kuitenkin mainitaan Hiisi, joka rakensi linnan vuorelle Paltamoon; Soini, joka souti yhtenä päivänä Limingalle ja asettui sinne; Kihavanskoinen ja Liekkiöinen niitivät niittyjä ja kasvattivat sikoja. Itse Väinämöisen ja Ilmarisen uskotaan olleen Kalevan poikia. He asuivat ennen vanhaan isänsä kotiseudulla Paltamossa, mutta muuttivat myöhemmin eri seuduille.”

”Kalevalla oli, niin kuin jo kerrottiin, 12 poikaa, uskomattoman vahvoja, joista kolme nimekkäintä rakensi suuren linnan Pohjanmaalle; Kalevan muut pojat Väinämöinen, Ilmarinen ja Liekkiöinen asuivat VarsinaisSuomessa, Hämeessä ja Savossa. Näiden Kalevan poikien avulla Suomen kuningas alisti valtaansa koko Venäjän, kuten vanhat suomalaiset yhä tietävät kertoa.”

Kajaani, Kalevan jättiläiskansa, muistetaan Väinämöisen sukukuntana ja Suomen kuninkaan joukkona. Jättiläiset ja hiidenväki pystyivät kansankuvausten mukaan kommunikoimaan ihmisten kanssa. Ihmiset näyttävät kokeneen jättiläiset ja hiidet todellisina olentoina tai eläjinä. Hiidenväen toisinaan epäystävällinen suhde paikallisväestöön on ehkä muisto muinaisen pakanakansan ja varhaiskristittyjen suomalaisten välisestä vastakkainasettelusta kun pakanallinen hiidenväki vielä yritti puolustaa perinteistä elämäntapaansa kaukaisilla metsä- ja vuoristoseuduilla.

Kainuun pakanallinen aika
Ganander on maininnut kirjassaan myös vanhan kansantarinan Kajaanin Ämmäkosken liepeille kätketystä pakanallisesta patsaasta:

”Kajaanin – vanhojen Kvenlandin tai Amatsonien maan – oletetaan saaneen nimensä pakanallisesta jumalapatsaasta, joka heitettiin Ämmänkoskeen, ja silloin suomalaiset huusivat: Ka-Janus! Katso – Janus!”

Kun Ämmänkosken patsastarinaan yhdistetään kajaanilaisten perimätiedot muinaisesta kuningasvallasta, joka ulottui Venäjälle asti, vahvistuu käsitys, että Kajaani on ollut tärkeä keskus pakana-ajan lopulla. Se on ollut sekä hallinto- että kulttikeskus, aivan kuten Herberstein kirjoitti:

”Tämän Corela'n maan ohella on toinenkin samanniminen maa. Sillä on oma kieli ja oma herransa, ja se kantaa veroja naapurikansoilta..”

Kajaanissa säilytetty pakanallinen patsas on käsitettävä rinnakkaiseksi ilmentymäksi Bjarmien Jomali-patsaan kanssa. Ne molemmat esittävät valta- tai kulttisymbolia. Bjarmien patsas oli lisäksi puettu jonkinlaisiin valtamerkkeihin, toisin sanoen ”regaliaan”.

Meidän on epäiltäva kansantarinan sitä osaa, jonka mukaan tällaiset aarteet olisi heitetty jokeen, ja etsittävä kätkoon viittaavia muitakin tietoja. Niitä löytyykin. Kautta Kainuun ja Karjalan on nimittäin tarinoita Aarresaaresta. Ja Kajaanissa on tiedetty kertoa ”kultakaivosta”.

Juha Javanainen

Kirjoittaja on helsinkiläinen diplomi-insinööri, historian ja mytologian harrastajatutkija. Hän viimeistelee kirjaa suomalaisesta mytologiasta ja suomalaisten muuttumisesta pakanoista kristityiksi.

Lähdekirjallisuutta:
  • Christian Carpelan: Kvänerna. Bjarmerna. Torsten Edgren, Lena Törnblom: Finlands Historia 1. Ekenäs 1993.
  • Christfrid Ganander: Mythologia Fennica. SKS, Helsinki 1960 (Turku 1789).
  • Kyösti Julku: Kvenland – Kainuunmaa. Studia Historica Septentrionalia 11. Jyväskylä 1986.
  • Johannes Messenius: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. SKS 467, Mänttä 1988.
  • Erik van Mingroot, Eduard van Ermen: Suomen ja Skandinavian vanhoja karttoja. Tammi 1988.
  • Matti Sarmela: Suomen perinneatlas, Suomen kansankulttuuri.
 
Viimeksi muokattu:
Viikinkien sotaretki Hämeeseen vuonna 1050.
http://blog.kansanperinne.net/2011/11/viikinkien-sotaretki-hameeseen-vuonna.html?m=1

Häpeällinen retki Hämeeseen


Hirmuinen viikinkiarmeija tuli 950 vuotta sitten valtaamaan Hämettä, mutta pikkukylien miehet löivät sotajoukot hajalle. Kertovatko Hauhon Hyömäen kylästä löytyneet kalliouurrokset tapahtumasta, joka muutti Euroopan historian?

Viikingit tulivat 950 vuotta sitten Kokemäenjokea pitkin Nokialle pahoin aikein.

Heidän laivastossaan oli liki 200 alusta ja niissä melkein 2000 miestä. Hyökkäys oli organisoitu paremmin kuin yksikään Suomeen aikaisemmin tehty viikinkiretki, sillä sen perimmäinen tarkoitus oli alistaa hämäläiset ruotsalaisten valtaan ja ryhtyä perimään heiltä jokavuotista veroa.

Mutta Hämeen pikkukylät eivät taipuneetkaan uhan edessä. Niiden miehet kykenivät vastustamaan puolta maailmaa kauhussa pitäneitä viikinkejä niin, että väijytyksistä hengissä selvinneet joutuivat pakenemaan Suomenlahdelle.

Retken varapäällikkö Egil kaatui Pälkäneen Kyllönkoskella, ja Hiidenjoella haavoittunut sotajoukon ylipäällikkö Freygeir kuoli Saarenmaalla. Suuri osa laivoista ja ryöstösaaliistakin tuhoutui.

Se oli viimeinen viikinkiretki. Tappion seurauksena ensimmäinen ristiretki lykkääntyi sadan vuoden päähän, ja Ruotsin valta vakiintui vasta kaksisataa vuotta myöhemmin. Mikäli retki olisi onnistunut, jaarli Freygeir olisi vaikuttanut Suomen historiaan kenties enemmän kuin Birger-jaarli.

Jos hämäläiset olisivat osanneet kirjoittaa, he olisivat tehneet voitostaan kronikan, mutta kun eivät osanneet, he hakkasivat Hyömäen kallioon viikinkilaivojen kuvia. Viime kesänä löytyneiden vanhojen uurrosjälkien aitoutta ei ole vielä ehditty varmistaa. Se tehdään ensi kesänä. Vuoden 1050 retkestä on kyllä varmoja tietoja. Freygeir johti retkeä 40-50 miehen lohikäärmelaivastaan. Egilillä oli 20-30 soutajan alus.

Brusilla, retken kolmannella päälliköllä, oli muita pienempi alus, mutta komea lohikäärmelaiva hänelläkin. Mukana oli myös tanskalaisia. Matkan varrella viikinkeihin liittyi lisäksi ahvenanmaalaisia, Suomen rannikon ruotsalaisia ja joitakin hämäläisiä. Naissotilaitakin jaarlilla oli.

Retken päätavoite oli Nokialla, jossa oli soopelikaupan keskus. Iso turkisvarasto sijaitsi niillä paikkeilla, missä nyt on kylpylähotelli Eden. Soopelinnahat olivat arvotavaraa, sillä soopelit oli pyydetty lähes sukupuuttoon. Yhdellä hyvällä nahalla sai ison maatilan ja vielä ratsun kaupan päälle.

Uiskot tulivat aamuyöllä lipuen äänettömästi varaston rantaan. Vartijat yllätettiin. Kaikki nahat kannettiin laivoihin, purjeet nostettiin ja paettiin Pyhäjärvelle ylijumala Odinin korppiliput keihäitten varsissa hulmuten. Hämäläiset eivät mahtaneet viikingeille mitään! Mutta seuraavana päivänä jaarli Freygeir teki elämänsä virheen.

Hän jakoi joukkonsa kahteen ryhmään ja määräsi Egilin ja Brusin menemään yötä myöten Mallasvettä Pälkäneen Iltasmäkeen. Päälliköitten lohikäärmelaivojen piti aamuhämärissä varmistaa uiskoille tie Pinteleeseen. Siellä uiskojen piti vaihtaa kärkeen ja mennä edellä läpi Kyllönkosken kapeikon, Hauhon Ilmoilaan ja Alvettulanjokea myöten Tourua kohden.

Freygeir itse lähti Vanajavettä myöten Lusiin. Tarkoitus oli harhauttaa hämäläiset ja tehdä valehyökkäys Lusiin. Egilin joukot kohdattaisiin puolenpäivän aikaan Hyömäen edustalla ja ryöstettäisiin yhdessä Tourunmäen turkisvarasto.

Hämeen vesireitit, kannakset ja kylät olivat viikingeille tuttuja jo rauhallisilta kauppamatkoilta.

Koko Hämeessä oli viikinkiaikana alle 20000 asukasta eikä yhdestäkään kylästä löytynyt viittäkymmentä taistelemaan kykenevää miestä. Ja kyliä oli harvassa.

Viikingeillä oli rautaiset rintapanssarit ja rautakypärät ja aseinaan miekkoja, keihäitä ja sotakirveitä.

Hämäläisillä oli vain angoja, väkäteräisiä keihäitä, ja joitakin miekkoja. Metsästysjousia oli joka miehelle, mutta ne eivät kantaneet kauaksi.

Paras väijytyspaikka oli Kyllönkoski Pinteleen ja Ilmoilanselän välissä. Myös viikingit tiesivät sen.

Nykyisellään Kyllönkoski on jokseenkin tasainen virta, mutta 950 vuotta sitten putousta oli lyhyellä matkalla pari metriä. Uoma oli kapea. Siihen lähitalojen miehet kaatoivat kuusia tukkeeksi, työnsivät teroitettuja seipäitä piiloon veden alle ja vetivät niiniköysiä joen poikki. Yläjuoksulta vieritettiin koskeen tukkeja hidastamaan Egilin uiskojen kulkua.

Viikingit tiesivät, että kosken rannoilta tulee niskaan nuolia ja keihäitä; läpi oli mentävä nopeasti.

Taistelutahtoa nostettiin suurilla puheilla ja kovalla juomalla. Sen koostumusta ei tunneta, mutta joukkojen kärjessä taistelleiden kommandomiesten - berserkkien - tiedetään saattaneen itsensä liki mielipuoliseen raivoon jollakin juotavalla, kenties kärpässienistä tehdyllä. Niin väkevä oli juoman teho, että viikinkikuningas Knut Suuri oli kieltänyt sen käytön. Kiellosta ei aina perustettu.

Raivokkain oli joukon päällikkö Egil. Hän menetti tyystin malttinsa, kun alukset juuttuivat esteisiin, hyppäsi veteen, ryntäsi sokeasti rantatöyräälle - ja sai karhukeihään vatsaansa. Egil kuoli heti.

Virrassa oli liki tuhat viikinkiä, rannoilla viisikymmentä hämäläistä. Puolustajien tehokkain ase oli tuli. He nakkelivat veneisiin hehkuvia hiiliä ja kekäleitä. Tervatut alukset ja köysikimput syttyivät herkästi. P ahin takaisku oli Egilin kuolema. Brusista tuli päällikkö, mutta hän ei ollut veljensä veroinen. Kyllönkoskesta päästiin läpi vasta iltahämärissä, kun Lusin kautta tulleet Freygeirin miehet olisi pitänyt kohdata Hyömäen edustalla jo puoliltapäivin.

länttävastaan.jpg


Miehiä ei löytynyt, ja Brusi piti parhaana kääntyä kotiin. Laivasto nosti mastoihin punaiset juhlapurjeet ja lähti pyrkimään Hauhon Pyhäjärvelle. Sieltä pääsi Kopsjokea myöten Leheeseen ja edelleen Suolijärveen.

Mutta Kettulan sepät olivat laittaneet vankan rautaketjun Kopsjoen poikki, eikä Brusi päässytkään siitä yli.

Brusikin oli juonut kärpässientä. Hän jätti raivopäissään lohikäärmelaivansa, siirtyi uiskoon, komensi kaikki huutomatkan päässä olleet uiskot mukaansa ja lähti etsimään toista reittiä Suolijärvelle. Laurinkalliolla hänen kimppuunsa hyökkäsivät vielä Tuuloksen miehet.

Brusin uiskot eksyivät Haaksivalkamassa pussiin lahden perälle, ja hämäläiset hyökkäsivät taas. Taistelu oli raju. Viikingit selvisivät Suolijärvelle, mutta Haaksivalkaman rannalta on löydetty nuolenkärkiä, keihäitä, miekkoja, kypäriä ja luita enemmän kuin mistään samankokoiselta alalta Hämeestä.

Egilin kaaduttua Brusi sai avukseen naissotilaan. Otaksutaan, että hänen nimensä oli Brynhild. Kun Brusi jätti lohikäärmelaivansa, Brynhild otti komennon. Hän käski läheisistä uiskoista lisää miehiä laivaansa ja soudatti sen täyttä vauhtia Kopsjoen sulkevaa rautaketjua kohden.

Juuri ennen ketjua Brynhild komensi miehet perään. Silloin keula kohosi ja laiva nousi ketjun päälle. Kun miehistö juoksi keulaan, perä kohosi ja alus lipui ketjun yli ja pääsi esteettä Suolijärvelle. Freygeirin kävi huonosti. Alvettulan miehet hyökkäsivät hänen kimppuunsa odotettua kovemmin Lusin kannaksella, ja Freygeir joutui palaamaan takaisin Vanajavedelle. Alvettulan ja Tourun turkisvarastoja viikingit eivät saaneet.

Lusista lähtiessään Freygeir poltti Retulansaaren ja purjehti sitten Mierolan ja Lepaanvirran kautta nykyisen Hämeenlinnan paikkeille Vanain kaupunkiin, jota hän ryösti ja poltti.

Kernaalanjärveen laskevalla Hiidenjoella hämäläiset olivat vaanimassa, ja Freygeir sai nuolen jalkaansa. Silloin hän käänsi laivansa Puujoelle ja lähti joukkoineen pyrkimään ikivanhaa kauppatietä suolamerelle, Suomenlahdelle.

Yhdessä miehet pääsivät Mäntsälän kautta Porvooseen, ryöstivät ja polttivat kaupunkia ja purjehtivat sitten Saarenmaalle. Siellä Freygeir kuoli Hiidenjoella saamaansa vammaan.

Brusi pääsi kotiin. Hän pystytti Egilille muistokiven Gävlen lähelle. Kiveen hakattiin riimukirjaimin tärkeä tieto: Egil kaatui Hämeen kapeikossa.

352px-Gs_13,_Gävle.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tämä nykyisin paljon toistettu väite on mielestäni paikkaansapitämätön tai ainakin melkoista käsitekikkailua. Ruotsin valtakuntaan kuulunut Suomi erottui naapurikansoista niin kieleltään kuin kulttuuriltaankin ja tuon ajan ihmisille tämä oli selvä asia,eivät ne mitään idiootteja silloinkaan olleet.
Taas vedetään historiaa tämän päivän valossa.

"Suomi" oli varsinaissuomi. Kukaan ei ollut idiootti, mutta kun mitään nykyaikaista "Suomen kansaa" ei ollut. Ennen nationalismin nousua ruotsinkielisen eliitin puitteissa eivät ihmiset identifioineet itseään kielen mukaan. Identifikaatio oli ensisijaisesti maakunnan, toissijaisesti valtakunan ja sen hallitsijan mukaan. Muista myös että ei suomenkieltä sellaisena kun me sen koemme ollut. Oli eri murteita, jotka olivat erilaisimpia kuin murteet tänä päivänä. Ennenkuin kirjakieli standardisoitiin ja kansakoululaitoksen kautta alettiin opettaa yhtenäistä kieltä, varsinaissuomalaiseten ja itäsuomalaisten kieli oli aika erilaista ja yleiskieltä sellaisena kun se nyt on standardoituna ei ollut.

Kulttuurin osalta ihmettelen mistä puhut. Kirkon kautta koko nykyinen Suomi oli länsimaisen kulttuurin vaikutuksen alaisena.
 
Kulttuurin osalta ihmettelen mistä puhut. Kirkon kautta koko nykyinen Suomi oli länsimaisen kulttuurin vaikutuksen alaisena.
Taitaa olla Agricolan aikaansaannoksia. Ja Luther:han oli oppi-isä.
 
Niin, sellainen kieli kun "ruotsi" taisi varsinaisesti syntyä vasta joskus 1600-luvulla, vai miten se meni? Siis ruotsalaiset pitivät suomea siirtomaanaan ennen kuin oppivat itse puhumaan ruotsia...
Ei Suomea siitomaana pidetty. Vuodesta 1362 nykyisestä Suomesta osallistuttiin kuninkaan valitsemiseen Moran kivillä. Alunperin 1200-luvulla vain upplantilaiset osallistuivat, ja sen jälkeen osallistumisoikeus laajeni kun Ruotsi alkoi muodustumaan. Tämä siirtomaajatus on kertakaikkiaan historiallisesti virheellinen.

Ja puhumaan oppimisesta: Lapset oppivat noin vuoden jälkeen puhumaan. Kieli sensijaan elää jatkuvassa muutoksessa ja kielen eri kehitysvaiheille annetaan kilitieteessä nimiä.
Tämän https://svenskaspraket.si.se/for-st...e/artikar-om-sprak/kort-svensk-sprakhistoria/ mukaan ruotsi erottui omaksi kielekseen viikinkiajan alussa, eli 800-luvun alussa. Se ei kuitenkaan ollut tämän päivän kieltä, yhtä vähän kuin tämän päivän suomen kieli on samaa kuin nykyisen Suomen alueella puhuttava suomen kieli.
 
Taitaa olla Agricolan aikaansaannoksia. Ja Luther:han oli oppi-isä.
Ei, kyllä kirkko oli jo joskus vuosituhannen alussa Varsinaissuomessa ja Ulvilan seuduilla. Nämä seudut sitten integroituivat ensi sijassa kaupankäynnin kautta meren toisella puolella syntymässä olevan valtion kanssa. Ristiretkethän ovat myöhempien kuninkaiden sukunsa ja edeltäjiensä glooriaa kirkastavia sepitelmiä jotka keksittiin muutamaa sataa vuotta jälkeenpäin. Roomasta ei löydy mitään kirjallista mainintaa ristiretkistä. Olisi se nyt kumma ettei katolinen kuningas (kaikkihan olvat katolisia lännessä) olisi kirjoittanut Paaville aikovansa/tekeväsä/tehneensä ristiretken kristuksen opin viemiseksi pakanoille ja näin laajentaneensa kristikunnan alueita.

Todellinen historia on paljon tylsempää. Kaupankäyntiä ja hallinnon kehittymistä samaan suuntaan kuin (vähän) kehittyneempi naapurimaakunta veden takana. Vesihän silloin yhdisti, ei erottanut.
 
Kyllähän nuo "ristiretket" olivat käytännössä ryöstöretkiä. Ongelmahan meillä täällä pohjolassa on että keskiaikainen historia on lähinnä legendoja ei faktaa. Aikalaisten kirjoituksiahan ei ole. Jopa ensimmäinen kirjallinen teos eli Eerik:n kronikka sekin on tehty vuosisatoja myöhemmin. ( sen ajan propagandaa).

Vesi, sen ajan kulkureitti. Myös talvella.
 
Luther. Martti Lutterus. Saksalaiskaupungit olivat korviaan myöten veloissa Katoliselle kirkolle. Haluttomuus ja kyvyttömyyskin, maksaa noita velkoja pani porvarit ja muutkin piehtaroimaan. Kätevää oli aloittaa uskonpuhdistus ja todeta miehissä, että Katolinen kirkko ei ole oikeutettu vaatimaan velan maksua. Mr. Lutterus sitten rakensi uskonnon kautta irtiottoa....tunnetuin tuloksin. Missä määrin tuossa oli kyse uskonnosta tai kansallisuuksista?
Aivan, Lutherin oppi antoi paikallisruhtinaille ja kuninkaille mahdollisuuden irtaantua Paavin ja kirkon vallasta ja siirtää tuo valta ja sen mukana tulevat tulot ruhtinaalle.

Ajatellaan nyt vaikka Kuusiston piispanlinnaa. Piispalla oli oma linnoitus ja sotavoimat. Kun Kustaa Vaasa päätti että Ruotsi siirtyy Lutherin oppiin, hän muiden toimien joukossa antoi purkaa tämän linnan. Tuskin Kustaa niin paljon ajatteli sieluaan ja paavillisia harhaoppeja kuin vierasta valtaa (Rooman paavi ja paavin käskyläiset) omassa valtakunnassan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusiston_piispanlinna

Näitä piispanlinnoja oli eri puolilla Eurooppaa, mm. Haapsalussa, Kuressaaressa, Uppsalassa ja monessa muussa paikassa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuressaaren_piispanlinna
http://www.visitestonia.com/fi/haapsalun-piispanlinna?site_preference=normal
https://sv.wikipedia.org/wiki/Ärkebiskopsborgen

Uskonpuhdistus siis oli aivan oiva keino valtion rakentamisessa.
 
Juurikin näin. Tympäisee vain tuo usein heitetty: "Ei ollut mitään suomalaisia, suomalaisuus on vain 1800-luvun topeliaaninen fiktio"- tyyppinen hokema jota ei perustella mitenkään.
Jos olet käsittänyt että väittäisin suomalaisuuden olevan fiktio pahoittelen. Ei se fiktio ole, mutta kansakuntien rakennus, sellaisina kun ne nykyään ymmärretään tapahtui pääasiassa 1800-luvulla. Ei sitä ennen jengiä juri kiinnostanut ja koulutustasokin oli kansalla niin alhainen, että käytettävät käsitteetkin olisivat olleet hepreaa.

Jaksan toistaa, menneisyyttä ei pidä tulkita nykyaikaisten käsitteiden kautta. Se että nyt koemme vahvat kansallisvaltiot ja jotkut ovat peloissaan poliittisen järjestelmän muutoksesta, esim. EU:n suhteen, ei tarkoita että rauta-aikana, keskiaikana tai uutena aikana olisi ollut samanlaisia ajatuksia ja käsitteitä kuin nykyään.

"Suomen" projisoiminen kansakunnaksi keskiajalle on kertakaikkisesti ymmärtämättömyyttä.
 
Kyllähän nuo "ristiretket" olivat käytännössä ryöstöretkiä. Ongelmahan meillä täällä pohjolassa on että keskiaikainen historia on lähinnä legendoja ei faktaa. Aikalaisten kirjoituksiahan ei ole. Jopa ensimmäinen kirjallinen teos eli Eerik:n kronikka sekin on tehty vuosisatoja myöhemmin. ( sen ajan propagandaa).

Vesi, sen ajan kulkureitti. Myös talvella.

Paitsi että "ristiretket" Suomen ovat täysin sepitettyjä. Varsinaissuomi ja myöhemmin Häme ovat integtroituneet Upplandiin rauhanomaisesti. Fiktio ristiretkistä syntyi kun kuninkaat halusivat osoittaa että he polveutuvat suurmiehistä Ensimmäiset kirjalliset lähteet, joisss puhutaan ristiretkistä ovat satija vuosia väitettyjen tapahtumien jälkeen. Näitä tarinoita sitten fennomaanit hyödynsivät valloitus ja riistonarratiivissään.

Tässä voisi nyt ottaa vertauksen tähän päivään:

Birger Jarl teki kyllä retken Hämeeseen, mutta se oli kaikesta päätellen tapaammaan paikallisia heimopäälliköitä koska Upplantilaisilla ja Hämäläisillä kuten (varsinais)suomalaisilla oli samat intressit, eli puolustus Novgorodia ja heidän liittolaisia vastaan. Birgger Jarl perusti linnan Hämeeseen.

Tässä juuri pari päivää sitten Ike Kanerva sanoi toivovansa valtioliittoa Ruotsin kanssa. Miksi. No Novgorodin tilalla on nyt Venäjä ;)

Muutama otto Virrankosken Suomen Historia (2012) koskien Lounaissuomen liittymistä Upplantiin ja näitä "ristiretkiä". liittyminen1.jpg liittyminen1.jpg rauhallinen kehitys2.jpg ristiretket legendaa3.jpg
 
Tsaarin vaikutus oikeusjärjestelmään oli myös suuri. Makuasia, onko hyvässä mielessä. Ruotsissa murhaaja vielä 1800-luvulla saatettiin tuomita mestattavaksi ja teilattavaksi (tekoväline eli käsi saatettiin panna poikki). Vielä 1848 tätä yritettiin käräjillä, mutta Venäjän keisarille tehty anomus muutti rangaistuksen kymmeneksi vuodeksi Suomenlinnaa. Venäjän perua on löyhä rangaistusmoraali fyyisisen koskemattomuuden loukkaamisesta. Raiskaus ja tappo ovat pikkujuttuja, sattuuhan näitä tekevälle, eikä murha paljon kummempi. Kaikissa Pohjoismaissa tuomiot näistä ovat merkittävästi korkeammat.

Toinen sitkeä laki, joka pohjaltaan on tsaarin ajalta, on hallintomenettelylaki. Se suojaa kaikki virkamiehet. Virkamiehen velvollisuus on antaa omaan toimialaansa kuuluvia neuvoja, mutta toisin kuin länsimaissa, Suomessa ja Venäjällä niiden neuvojen ei tarvitse olla oikeita. Niinpä mikä tahansa autotulli tai Kela voi kusettaa mielin määrin, ellei kansalainen ymmärrä käydä kaikkia valitusreittejä umpeen ja työllistää lisää virkamiehiä. :)

Ei, Venäjän vaikutus Suomen oikeusjärjestelmään oli suhteellisen pieni. Kun Suomi joutui Venäjälle, oikeusjärjestelmämme pysyi sellaisenaan. Miksi? Ei se ollut Aleksanteri I:sen suopeutta eikä se edes ollut mikään ainutlaatuisuus. Venäjä teki näin esim Puolassa ja muilla alueilla. Syykin oli selvä. Miksi muuttaa jotain joka toimii ja on kehittyneempää kuin Venäjällä. Sortokausinahan oli sitten kyse siitä, että Suomen suuriruhtinaskuntaa, joka oli Venäläisten poliitikoiden näkökulmasta kovin outo paikka, ryhdyttiin tuomaan samojen sääntöjen alle kuin Venäjää.

Suomen suuriruhtinaskuntahan oli paikka jossa venäläinen ei voinut saada valtion virkaa, paitsi yleisvenäläisessä organisaatiosssa. Edelleen Suomen suuriruhtinaskunnalla oli oma tullilaitos ja tulliraja Venäjän ja suuriruhtinaskunnan välillä, joka ärsytti suuresti venäläisiä tehtalijapiirejä. Suomen suuriruhtinaskunnan tulot olivat pääosin tulleista. Verot olivat pienempi osa tuloista. Sortokaudet taas johtivat korostuneeseen legalismiin, kun Suomeen oltiin tuomassa Venäläisiä lakeja ohi suomalaisen lainsäädäntöprosessin. Tämä legalismi tarkoitti että suomalaiset virkamiehet kieltäytyivät väärin syntyneiden lakien toimeenpanosta. Tämä legalismi näkyy edelleen hallinnossa, onneksi. Tämä tarkoitta että virkamiehet tekevät mitä on säädetty eivätkä lähde tekemään asioita jotka menevät toimen ulkopuolelle. Eron huomaa Ruotsiin, jossa eri hallintovirastoissa on löysempi suhtautuminen lakiin ja virastojen poliittiset johtajat voivat olla hurjan poliittisia ja jättää soveltamatta lakeja. Pahin esimerkki on Ruotsin maahanmuuttovirasto, jossa pitkään ei seurattu voimassa olevaa ulkomaalaislakia. Nyt todellisuus on pakottanut lainmuutoksin ja myös linjan muutoksiin.

Tiedämme hyvin että Venäjällä ensimmäinen oikeuslähde on poliittisen päättäjän puheilnsoitto. :(

Hallintomenettelylaki kumottiin 2003 ja se oli 80-luvulta. Laki sisälsi neuvontavelvoitteen kuten nykyinen Hallintolakikin

8 §
Neuvonta

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta.

Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen

Virkavastuu on olemassa, katso
http://lainkirjoittaja.finlex.fi/12-yleislait-ja-eraat-yleiset-saantelyt/12-12/
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940750#L4
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L40

Ruotsissa se taas on poistettu https://sv.wikipedia.org/wiki/Tjänstemannaansvar. Eli arvaa kummassa virkamiehet ovat "kurissa".

Ne tullin verotuspäätökset ovat hieman poikkeuksellinen tilanne. Ongelma siellähän on ollut että kotimaiset normit ovat olleet ristiriidassa eurooppalaisten kanssa ja sen jälkeen miten uusia normeja tulee soveltaa. Hallintokantelu on keino jolla virkamies saadaan varovaisemmaksi. Jos poliisia haluaa ärsyttää mainitsee vain sanan hallintokantelu niin poliisin lämpötila nousee. Yksittäisenm polisisin kannalta vaikka kaikki kaatuisivat, joutuu papereita kirjoittelemaan ja jos näitä tulee paljon kohdalle, voi se heikentää urakehitystä. Sama koskee muita virkamiehiä

Hallintokantelusta; https://www.avi.fi/web/avi/kantelu1#.V-bzl_CLRdg

Kantelu ei poista tarvetta valittaa väärästä päätöksestä

Rikoslain soveltaminen 1800-luvulla on kriminaalipoliittinen detalji, joka ei kovin suurta osaa oikeusjärjestyksestä koske.
 
Itse en ainakaan halunnut loukata ruotsia äidinkielenään puhuvia ryhmänä, tarkoitin vai niitä jotka suoltavat omia tulkintojaan, kuten vertauksia 30-luvun Saksaan.
En ole viitannut 30-luvun Saksaan vaan 30-luvun suomalaisiin aktivistihistorioitsijiin, joilla oli agenda ja metodina oli teleologinen selitysmalli, jossa pyrittiin todistelemaan kaikki Suomen historiassa lopullisen itsenäisyyden kannalta.
 
Just tuotaan tuossa yritin vihjaista. Heitä tunnen paljon. Ei minulla ole paroneita tuttuina.
No paroneita ei sellaisinaan Suomessa ole, mutta vapaaherrat ovat samanarvoisia ja jos titteliä halutaan käyttää, niin silloin vapaaherraa kutsutaan paroniksi.

Mulla oli kyllä yksi vapaaherra kaverina koulussa, mutta ei häntä paroniksi kutsuttu ja ihan palkkatöissä kaveri on, eikä suku ole mitenkään rikas. samanlaista asuntolainaa lyhentelee kuin muutkin. Katsoin nyt suomalaisten aatelissukujen nimiä, ja yllätyksekseni noin parikymmentä hlöä jotka tunnen ovat aatelisia, mutta näistä kaikki paitsi yksi ovat ihan palkkatyöläisiä tai pienyrittäjiä. Yksi onkin sitten sikarikas. Muttaa kyllä tämä kertoo olennaisen. Nykyisin aatelisarvolla varustetutkin ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Sille koulukaverille pitää ens kerran nähdessäni pottuilla ja kutsua "paroniksi" :D
 
Oli minulla myös kerran eräs von Essen-niminen luokkakaverina, ihan normaali pikkukaupungin asukki.
 
Ei, Venäjän vaikutus Suomen oikeusjärjestelmään oli suhteellisen pieni. Kun Suomi joutui Venäjälle, oikeusjärjestelmämme pysyi sellaisenaan. Miksi? Ei se ollut Aleksanteri I:sen suopeutta eikä se edes ollut mikään ainutlaatuisuus. Venäjä teki näin esim Puolassa ja muilla alueilla. Syykin oli selvä. Miksi muuttaa jotain joka toimii ja on kehittyneempää kuin Venäjällä. Sortokausinahan oli sitten kyse siitä, että Suomen suuriruhtinaskuntaa, joka oli Venäläisten poliitikoiden näkökulmasta kovin outo paikka, ryhdyttiin tuomaan samojen sääntöjen alle kuin Venäjää.
.

Kas, täällä on näitä vanhoja noussut esiin. Tietenkin hallintolaki on modernimpaa tavaraa, varmaan ensimmäiset kielilait pohjana (1922). Viittasin joskus 1990-luvulla käymääni keskusteluun yliopistolla lakitohtorin kanssa. Hän sanoi, että hallintomenettelymme mukaan virkamies on velvollinen antamaan omaa toimialaansa kuuluvia neuvoja, mutta laissa ei määrätty niiden oikeellisuudesta mitään. Monissa länsimaissa määrätään myös neuvojen oikeellisuudesta virkamiesvastuulla. Hän väitti, että tämä tuli autonomian ajan hallintotavoista.

Kuolemantuomiot olivat Ruotsin itäpuoliskossa yleisiä vielä 1800-luvulle. Keisari Nikolai I kuitenkin määräsi 1825, että kuolemantuomiot oli pantava täytäntöön ainoastaan, jos tuomittu oli syyllistynyt valtiorikokseen taikka keisarin tai keisariperheen jäsenen murhaan. Muussa tapauksessa tuomitut oli sen sijaan karkotettava Siperiaan. Näistä on huvittaviakin tarinoita. Keuruulla todellakin ns. Pilli-Hermanni tuomittiin mestattavaksi ja teilattavaksi, mutta älysi kirjoittaa tsaarille ja rakenteli Suomenlinnaa sitten kymmenen vuotta. Venäjällä raiskaus ja tappo ovat pieniä rikoksia. Toki se, että tällä tsaarin lempeydellä olisi vaikutusta vielä nykyiseenkin hovioikeusasenteeseen, on vain oma hypoteesini.
 
Väinö ensimmäinen.

Suomen kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kuolemasta tulee tänään torstaina kuluneeksi 80 vuotta. Vuonna 1918 Suomeen valittiin lyhyeksi aikaa ikioma kuningas, saksalainen prinssi Friedrich Karl.

Kuninkaan nimeksi kaavailtiin Väinö ensimmäistä. Ehdotettiin, että Friedrich Karlin virallinen arvonimi olisi Kaarle I, Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä.

Hankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti hiljaiseloa. Hän asui Frankfurt am Mainin lähistöllä sijainneessa Friedrichshofin linnassa. Hän kuoli 28. toukokuuta 1940 Kasselin kaupungissa. Suomen hallituksen edustajat veivät hautajaisiin kukkaseppelen.

https://www.is.fi/viihde/art-2000006521241.html?utm_campaign=is_tf&utm_term=13&utm_source=tf-other&utm_medium=promobox
 
Back
Top