Kiinan sotavoimat -yleisketju

Tyrsky

Eversti
En löytänyt täältä Kiinan sotavoimia käsittelevää ketjua, johon olisin laittanut tämän uuden meritaistelukonseptin mukaisen aluksen jutun, joten ajattelin avata oman ketjun käsittelemään Kiinaa. Kiina on muutenkin jäänyt vähän liian vähäisen käsittelyn alle vaikka on kiistatta yksi suurimmista sotilasmahdeista.

Kiinalaisten vedenalainen ohjusvarasto on kyllä mielenkiintoiselta kuulostava uusi konsepti, joka mielestäni osoittaa Kiinan mielenkiinnon siirtymisestä alueellisesta vaikuttamisesta globaalimpaan suuntaan.

Tässäkö tie Kiinan meriherruuteen? - kehittää teoreetikkojen unelmaa, joka kantaa 20 000 tonnia aseistusta pinnan alla
Kiinan_ohjusvarasto.png
NSFC
Havainne kuva ohjusvarastosta, joka kykenee toimimaan pinnan alla ja nousemaan kovassa vauhdissa plaaniin veden pinnalla.

Kiina kehittää pitkään teoriatasolla pyöriteltyä uudenlaista ohjusvarastoa sota-alustensa tueksi. Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan kyseessä olisi pinnan alla liikkuvasta, mutta tarpeen tullen pinnassa nopealla vauhdilla kulkevasta varastoaluksesta.

Popular Sciencen mukaan varastoalus toteuttaisi merisotateoreetikkojen unelman. Alus kykenisi kuljettamaan jopa 20 000 tonnin lastin. Popular Sciencen mukaan alukseen mahtuisi satoja ohjuksia, joita käytettäisiin sekä meri- että maakohteiden tuhoamiseen.

Kiinalaisilla sivustoilla julkaistujen spekulaatioiden mukaan Kiina kehittää kahta erilaista aluskonseptia. Toinen olisi suurinopeuksinen alus, joka kyekenisi sekä vedenalaiseen toimintaan, mutta tarpeen tulle kykenisi nousemaan pinnalle ja liikkumaan plaanissa pinta-alusten nopeudella. Toisessa konseptissa olisi kyseessä enemmän perinteistä sukellusvenettä muistuttava varastoalus.


Popular Sciencen mukaan Kiina on tutkinut vedenalaisia varastoaluksia jo vuodesta 2011 lähtien. Vahvistamattomien tietojen mukaan täysimittainen prototyyppi olisi rakenteilla Bohain telakalla ja sen olisi määrä valmistua vuonna 2020.
 
Kiinalla on myös pseudo-rannikkovartiosto. Aivan liian isoja aluksia ollakseen siihen tarkoitettuja.
Info-ops ulottuvuus luultavasti oikeana syynä.
 
Ne valtavat "rannikkovartioalukset" ovat seurausta Itä-Aasian maiden nationalistisesta +dick size kilpailusta. Siellä muutkin maat ovat tehneet vastaavia jättialuksia.
 
China launches new warship type to boost military strength
Amid ongoing tensions in the South China Sea, Beijing is taking an increasingly assertive stance in the waters it claims.

China's new 10,000-tonne destroyer will undergo extensive testing.

The warship "is equipped with new air defence, anti-missile, anti-ship and anti-submarine weapons," China's official news agency Xinhua said.


According to the state-run Global Times, the vessel type is thought to be the first type 055 destroyer - a successor to the smaller type 052D destroyers.
http://www.bbc.com/news/world-asia-china-40426832
 
Sen verran eroja paattien rakenteessa etten menisi kopioksi sanomaan (kooltaan pidempi yms).

Isompia ja raskaammin aseistettuja kuin Burket ja kopterihangaarikin löytyy. Designaatio voisi huoletta olla vaikka risteilijä. Ulkonäöllisestihän tuo on kuin roideilla paisutettu Tyyppi 52D. Veikkaan että tilat ja varusteet löytyy esikunnalle ja nuo on tarkoitettu komentoaluksiksi. Koko lienee myös strategisesti valittu niin että on isompi kuin Taiwanin tai Japanin isoimmat hävittäjät, jottei kukaan voi sanoa että Aasian voimakkain sota-alus ei ole kiinalainen. No, Varyag on tuota vielä vähän isompi!

Kansanarmeijan laivaston varustautumistahti on hämmentävä. Kiinalla on tällä hetkellä palveluksessa tai rakenteilla noin 30 modernia ohjushävittäjää, ja saman verran isoja ohjusfregatteja. Yli 60 valtamerikelpoista taistelualusta on yhtä paljon kuin Venäjän, Intian ja Iso-Britannian laivastoilla yhteensä.
 
Kiinan rauta täyttä paskaa versus amerikkalainen. Harrastan metallinetsintää ja aloitin kiinalaisella lippulaivamallilla. Siirryin myöhemmin amerikkalaiseen ja ero on kuin yöllä ja päivällä. Varmasti ero on samaa luokkaa myös sotilastekniikassa. Jenkit seilasi moderneilla sotalaivoilla jo silloin kun kiinalaiset etsivät pellolta sitä päivän ainoaa riisiannosta.
 
Kiinan rauta täyttä paskaa versus amerikkalainen. Harrastan metallinetsintää ja aloitin kiinalaisella lippulaivamallilla. Siirryin myöhemmin amerikkalaiseen ja ero on kuin yöllä ja päivällä. Varmasti ero on samaa luokkaa myös sotilastekniikassa. Jenkit seilasi moderneilla sotalaivoilla jo silloin kun kiinalaiset etsivät pellolta sitä päivän ainoaa riisiannosta.

Kyllä kiinalaiset osaavat tehdä kuranttiakin tavaraa. Sieltä tilaava saa kuitenkin olla todella tarkkana esim. metallivalujen kanssa. Huijaaminen on vain yksi kaupanteon vaihe ja laatua on jatkuvasti valvottava. Luulisi että omalle armeijalle tekevät kuitenkin asiallista tavaraa. Tilausten speksauksista ja toimitusten tarkastuksista meidänkin firma osittain elää. Poikkeamia on kuulemma runsaasti mutta tyypillisesti pienehköjen asiakkaiden ensimmäisissä toimituksissa. Reklamaatiot purevat ongelmiin melko hyvin.
 
Suhteet pitää olla kunnossa. Ystävä/laajennettuun sukuun pitää melkein kuulua ettei tule juijautetuksi.

Tai riittävän iso asiakas. Suomessa ei tosin ole montaa sen kokoluokan firmaa. Isompi innostus Kiinasta tilaamiseen on ollut laskussa mm. jäykkien toimitusten ja laatuongelmien takia.
 
Back
Top