Sen jälkeen kun Viiden Päivän Sota loppui Elokuussa 2008, mutta ennenkuin Venäjän joukot vetäytyivät kokonaan Georgiasta, Venäjä tunnusti Abkhazian ja Etelä-Ossetia itsenäisiksi valtioiksi. Tästä huolimatta Georgian valtionjohto ei ole luopunut suunnitelmistaan tuoda nuo kaksi aluetta takaisin muotoon - käyttäen voimaa jos on pakko. Joten ainoa keino Venäjällä on heidän suojelemiseksi on pitää alueella tarpeeksi suurta joukkioita, joka pystyy pistämään kampoihin Georgian uudistuneelle sotakoneelle.
Pääjoukkojen kadottua rajan taakse Venäjä on jättänyt alueelle 3800 sotilaan vahvuisen joukon, mutta sopimus takaa heille vapauden lähettää alueelle lisää joukkoja jos näyttää siltä että Georgia aikoo uusia hyökkäyksen. Tämä sopimus on erittäin Etelä-Ossetialle, jonka huonot tiet ja Rokin-maantietunneli muodostavat pullonkaulan alueelle pyrkiville joukoille.
Näiden joukkojen lisäksi alueella päivystää noin tuhannesta tuhanteen viiteensataan FSBn alaisuudessa toimivaa rajavartijaa. Sekä myös vaihteleva kasa erikoisjoukkoja.
Venäjän tukikohdat Abkhaziassa.
Jos Georgia pääsee yllättämään, niin Venäjän ja Abkhazin sotilaat ovat valmiita puolustamaan 60 kilometrin mittaista maakaistaletta Ingurin joen rannalle. Tämä maasto on suhteellisesti tasaista, antaen puolustajalle edun käyttää panssariaseita. Pääkaupungin lisäksi tärkeät tukikohdat ovat sijoitettu rajojen läheisyyteen turvaan Georgian tykistöiskuilta tai maahyökkäyksiltä. Kodorin pato muodostaa ainoan pattikohdan alueella, mutta se on puolustaa pienellä joukolla sillä maa alue padon ympärillä on epäedullista maastoa raskaille koneille. Loppu rajasta kulkee hyvin vuoristoisella alueella, mihin Georgian on hankala lähettää suurta joukkoa jalkaväkeä taikka raskaita koneita.
Sodan jälkeen 131. Itsenäinen Moottoroitu Jalkaväki prikaatista muodosti alueelle pysyvän tukikohdan. Joukko on surullisen kuuluisa menetettyään suuren määrän miehistöstään Groznyn hyökkäyksessä Tammikuussa 1995. Tästä johtuen suurin osa joukosta on nykyään koulutettu rauhanturvatehtäviin. Heidän tukikohtansa on Neuvostoliiton vanha lentokenttä Bomborassa, noin sadan kilometrin päässä Ingurin joella kulkevassa rajassa.
Helmikuussa 2009 he vaihtoivat suuren osan vanhoista t-72Bstä uudempiin t-90A malleihin tuoden kokonaisvahvuudeksi 41. Venäjän päällystö katsoo, että näin suuri kalustomäärä yhdessä prikaatissa pystyy hyvin pistämään kampoihin Georgian uusituille t-72S malleille, vaikkakin heillä on suurempi määrä panssarikalustoa.
Tankkien lisäksi tukikohdassa on 150 BTR-80 vaunua, jotka on määrä vaihtaa tulivoimaisempiin BTR-80A malleihin. Näitä tukemassa on kaksi pataljoonaa 152 mm 2S3 Akatsiya telahaupitsia, yksi pataljoona 122mm BM-21 Grad raketinheitintä, sekä OSA-AKM (SA-8B)), ZSU-23-4 Shilka ja 2S6 Tunguska (SA-19) ilmapuolustus systeemejä.
Näiden muutosten lisäksi Venäjä katsoi tarpeelliseksi pystyttää alueelle tiedustelupataljoonan ja antaa heille käyttöön Strekoza lennokit, joiden kantamatka yltää viiteentoista kilometriin kameroiden antaessa terävä piirtokuvaa reaaliaikaisesti. Heillä on käytössään Dozor-malliset panssaroidut tiedustelu ajoneuvot, jotka pystyvät kantamaan mukaan lennokeita.
Näitä tukemassa on kaksi pataljoonaa S-300PS sijoitettuna Gudautan kaupunkiin ja Agudzeryn kylään, missä he pystyvät antamaan uskottavan ilmapuolustuksen Akbhazian ilmatilaan, sekä suureen alueeseen läntisessä Georgiassa.
Heti tunnustamisen jälkeen Venäjän ylijohto katsoi tarpeelliseksi rakentaa alueelle laivastotukikohdan. Tämän sataman sijoituspaikaksi valittiin Ochamchiran alue, missä Neuvostoliiton aikana sijaitsi prikaatin verran Rannikon Vartijoita. Tämä pieni satama pystyy nykyisessä tilassa ottamaan vastaan pieniä laivoja (up to 85m), joiden syväys on maksimissaan 5 metriä.
Elokuussa 2009 Venäjä aloitti ruoppaamisen, päämääränä tuoda kolmesta viiteen korvettia Mustan Meren laivastosta, sekä 10 alusta FBSn alaisuudessa huolehtimaan merialueen valvonnasta.
