Kirja Etelä-Ossetian konfliktista (RUS vs. Georgia)

Second kirjoitti:
ctg kirjoitti:
Melkein viisisataa hittiä, mutta ei yhtään kommenttia.

Pyydän anteeksi kieliasua. Syyn siihen voi lyötää siitä, että en ole kirjoittanut kotimaisella pitkään aikaan. Joten on jotkut termit ja sanamuodot on hieman hakusessa, mutta yritän kääntää teille nyt noi tärkeimmät ja sitten editoida jokaisen entryn parempaan muotoon. Voi tietys tulla toisiin aatoksiin kun tuo urakka on tehty, mutta pääajatus on tosissaan tuon asiakirjan kääntäminen Suomeksi.

Juu jotenkin hankala tarttua tuohon Koko tekstiin. En syyttä niinkään kieliasua (joka minulla ei ole sen kummempi), vaan jotenkin tuntuu että juttu ei ole vielä valmis. Ja toisaalta omat taustatiedot ei anna riittävästi pohjaa heitellä mitään (vitun) analyysejä.

Jatka vain valitsemallasi tiellä, ehdottoman hyvä että edes jotakin himean tarkempaa kuvausta toistakin sotatoimesta saa. Aika yleinpiirteiseksi se on jäänyt niillä tietokanavilla mitä itse selaisen ja mm Suomalainen Sotilas alan lehti Suomen Sotilas ei ole aiheelle lotkauttanut korvaansa ollenkaan, jotakin helvetin yleis-Venäjä mussutusta vain, pollitiikaa yms blaa.

Niin no niin se mulla on ollut tarkoituskin tehdä, mutta vaikeus tässä on se että hirveän paljon fiktiivistä ulkoasua tässä ei saa tällä hetkellä, kun ei kuitenkaan ole tarpeeksi faktoja noista tapahtumista. Ainoastaan se mitä netissä ja tässä läpyskässä on. Ja sen puoleen enhän mä tästä kirjaa ole kirjoittamassa. Vai olenko :lanssi::maija: ?
 
Mitä mulle noista päivistä on tullut mieleen että uutiset alkoi liikkua netissä aika nopeasti, mutta mitä me emmekä he (journalistit) tienneet oli että mitä tuolla alueella oikein tapahtui. Varsinkin noista ensimmäisten päivien kuvioista ei ollut juuri yhtään mitään ja sitten heti kahdeksantena Vostekit astuivat kuvaan huhujen ja joiden marssikuvien seurauksena. Heti seuraavaksi joku uutisoi että Venäjän kenraalin on osunut ja se oli sen jälkeen täydessä uutispimennossa.

Georgian kuvioista voin sanoa, että he hyökkäsivät suurella uholla ilman että he olisivat tiedustelleet kunnolla missä Etele-Ossetia oli pistäneet joukkonsa. Sen jälkeen kun he olivat lähteneet hyökkäykseen niin he eivät lähteneet peliin tosilla ja vyöryttäneet alueen miesylivoimalla, tykistön ja koptereiden tukiessa. Sillä avauksella he olisi mahdollisesti pakottanut Venäjän pistämään mekanisoidut joukkonsa asemiin tunnelin toisella puolen, ja tipauttamaan taktiset ja erikoisjoukot selustaan.

Rivien välistä voi lukea että Venäjällä oli Rauhanturvaajien lisäksi Spetnatsit alueella suorittamassa sotilastiedustelu ja kun rähinä alkoi he pystyivät avaamaan taistelukentän aivan toisella tavalla kuin mitä taisteluissa olevat joukot antoivat takaisin esikunnalle. He käskyistä voi arvata että kosketusta ei haettu ellei ollut pakko, kuten juuri tuossa Kenraalin haavoittumis tapauksessa, missä heillä kävi onnenkantamoinen ja Georgian hyökkäys tyssäsi siihen.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että kun on seurannut juuri peri Venäläisten taktisia kuvioita niin he ovat niissä taitavampia ja suoraan sanoen jopa röyhkeitä. Heille tavoitusten saavuttaminen on kunnia-asia, samalla kun vastustajaa nöyryytetään kentällä antamalla heidän niskaan sataa ylivoimalla kaikkea mitä kaapista löytyy. Ja he tietävät missä käyttää strategisia aseita kuten esimerkissä juuri tukikohtien pommittanen pitäen huollon poissa pelistä.

Mutta mitä tulee tähän viimeiseen peliin niin jos Georgia olisi pistänyt ammusilmatorjuntansa liikkumaan kärjen tuntumassa, niin toisin olisi voinut käydä ryntövehkeille.
 
Kello 15.30 Spetnatsit ja Vostokin veteraanijoukot lähtevät vastahyökkäykseen, kutsuen samalla Venäjän tykistön iskemään raskaasti Georgian joukkoihin, sekä ilmavoimia kääntämään kelkkansa ja ottamaan kohteeksi Georgian tankkeja ja jalkaväen ryhmittymiä kaupungin ympärillä.

Mutta tämä ei mennyt aivan täydellisesti sillä Georgia oli saanut selville Venäjän tykistön yksiköitä linnoittuneena asemiin Galuntan kylän tietämillä. Ottamalla ne pois pelistä he saivat edun kentällä hetkellisesti. Mutta tämäkään ei mennyt aivan täydellisesti sillä he eivät olleet älynneet kurmuttaa tulenjohtajia, jotka pystyvät käskyn saatuaan kompensoimaan tappioitaan ja ohjaamaan raskaita keskityksiä alueelle, ryntökoneiden kaarrellessa taivalla tipauttaen taktisia aseita. Sekä ohjaamaan tarkkoja raketinheitin iskuja yksiköiltä Zarkastin tiellä.

Heidän ei tarvinnut jatkaa kauan ennenkuin he saivat iskun keskelle Georgian 2.n pataljoonan esikuntayksikköä, haavoittaen täydellisesti heidän komentojärjestelmään kommunikaatio välineiden lisäksi. Moraalin murtuessa noin 1700 sotilasta kääntyi ympäri ja rupesi perääntymään välittömästi taistelukentältä jättäen peräänsä 41.nen jalkaväkipataljoonan, ja noin 100 kuolleena tai pahoin haavoittuneena.

Kello 19.00 Georgia on vetänyt yksikkönsä lähes täydellisesti kaupungin alueelta, jättäen jälkeensä 43.n pataljoonan joka juuri muutamia tunteja sitten oli vallannut Znaurin alueen. Tuen puuttuessa he panikoivat ja luikkivat karkuun hämärän saapuessa jättäen Venäjän vapauttamaan rauhanturvaajien kompleksin ensimmäistä kertaa piiritykseltä.

Samaan aikaan Georgian yksiköt, jotka vallanneet Peverin alueen saivat niskaan taktisen ohjusiskun, yhden SS-21 sataessa rypälepommeja heidän keskelleen. Tämän siirron pakottaessa selviytyjät vetäytymään Georgian puolelle koko loppukonfliktin ajalle.

Kello 20.00 Venäjä aloittaa vastatykistö hippaset 503sen 2S3 Akatsiya yksiköillä Sarkayan tiellä.

2s3akatsiya.jpg


http://www.military-today.com/artillery/2s3_akatsiya.htm

Mutta tunnin tulen vaihdon jälkeen Georgian tykistön yksiköt osuvat 19.sta Moottoroidun jalkaväkipataljoonan raketinheittimeen, joka on ampussa Georgian joukkoja muutama kilometri Djavan ulkopuolella, ottaen sen pois pelistä täydellisesti.

Yön saapuessa kaupungin ylle 135. Mekanisoitu Pataljoona, joka oli saanut saanut pahasti kylkeensä, saa vetäytymiskäskyn. Joukko kirjaa noin 15 kuollutta ja kaksi tusinaa pahasti haavoittunutta, ja perääntyy kokonaan kaupungin heikosti miehitetyksi.

Samaan aikaan Georgia oli menettänyt lähes kaikki alueet mitkä he olivat miehittäneet päivä aikaisemmin. Sen lisäksi he olivat vetäytymässä kokonaan raja-alueelta, presidentin anellessa apua amerikan presidentiltä.

Päivän lopussa Venäjän ilmavoimat olivat tehneet 28 tehtävää alueella, vaikkakin he olivat menettäneet useita koneita aamun tunneilla.
 
Akhbasia.

Lähellä keskiyötä Venäjä laukaisee kaksi ballistista ohjusta (Tochka-U) Georgian laivaston tukikohtaan Potin satamassa. Toinen osuu konttisatamaan, kun toinen levittää rypälepomminsa aluksien keskelle tappaen heti viisi merimiestä, ja haavoittaen kolmeakymmentä, sekä saman verran siviilejä. Vaikka sataman infrastruktuuri sai pahoja vahinkoja, suurin osa aluksista säilyi ehjänä.

Samaan aikaan kun ohjukset räjähtivät Potissa Venäjän ilmavoimat hyökkäsivät Georgian 2. jalkaväki prikaatin tukikohtaan Senakissa, mihin yli tuhat reserviläistä oli kasaantunut. Pommit tappoivat välittömästi seitsämän, ja haavoittivat vakavasti yli tusinaa, ajan ne jotka olivat juuri saapuneet takaisin koteihinsa.

Kello 05.30 Venäjän mustan meren laivasto saapuu alueelle neljällä aluksella: kahdella joukkojenkuljetus ja kahdella miinalaivalla, tuoden mukanaan 600 sotilasta ja 120 ajoneuvoa.

Kello 07.00 Akhbasian joukot rupeavat kasaantumaan Zemo-Latan alueelle odottaen hyökkäyskäskyä, joka tulee puolelta päivin määräyksenä ajaa Georgian joukot ulos Kodorista. He avaavat tulen raketinheittimillä ja tykistöllä samalla aikaan kun Mi-8 pörräävät paikalla Mi-24n tukiessa, samalla kun L-39 harjoituskoneet suorittavat rynnäkkötehtäviä

Kello 16.00 Venäjän laivasto antaa Akhbasian meri-alueelle turvatakuut.

Kello 16.40 Venäjän mustan meren lippulaiva Moskva lähtee Sevastapolin satamasta suuntana Akbasia,

Kello 19.12 Kaksi Georgian laivaston alusta lähtee Potista Akhbasian suuntaan. Kun he saapuvat alueella, kaksi Venäläistä korvettia laukaisee kaksi SS-N-9 ohjusta, ja kaksi SA-N-4sta, ajaen Georgian alukset takaisin kotiinsa.
 
Elokuun 10.

Etelä-Ossetia.

Vastatykistö hippa kestää lähes koko yön, Georgian kranaattien sataessa Zarkayan kiertotielle, mitä Venäjän joukot olivat pitäneet tähän mennessä joukkojen kuljetusten pääväylänä. Samaan aikaan Venäjän ilmavoimat jatkavat pommituslentoja, kohteina sotilastukikohdat, Tbisilin lentokonetehdas ja kommunikaatiokeskus Urtan kylän läheisyydessä.

Kello 04.00 Venäjän 42. Moottoroitu jalkäväki pataljoona päättää 300 kilometrin marssinsa saapuessaan alueelle Tsetseenian tukikohdasta, samalla kun Spetnatsit, Vostek ja 104.s Maahanlasku rykmentti alkaa puhdistamaan aluetta Tsikinvalista pohjoiseen.

Kello 07.00 503. Moottoroitu jalkaväkipataljoona alkaa tunkeutumaan Etelä-Ossetian pääkaupunkiin lännestä.

Kello 10.30 42. Moottoroidun pataljoona alkaa siirtymään kaupunkialueelle tankkien tukemana. Operaation kulkiessa yksi t-62M ottaa kylkeensä osuman, tuhoutuen täydellisesti.

Kello 12.00 Kaikki joukkojen siirrot ovat saaneet aikaiseksi hillittömän ruuhkaan, tukkien lähes täydellisesti Djavan moottoritien. Tässä härdellissä on mukana lähes 10 000 miestä tankkeineen, saattokoptereineen ja muine härpäkkeineen tuoden Venäjän vahvuuden lähes samalle tasalle Georgian armeijan kanssa.

Kello 14.00 Georgian 2. jalkaväkipataljoona on saanut valmiiksi linnoitukset useissa Etelä-Ossetiaa ympäröivissä kylissä, muiden joukkojen alkaessa tehdä samaa Gorin päin suuntautuvan tien ympärillä, samalla kuin joukkojen yllä lietsoi paniikkimieliala tietoliikenneyhteyksien pätkiessä. Tästä johtuen Georgian päällystö ei saanut läpi käskyä joukoille, jotta he olivat ruvenneet kaivautumaan asemiin rajan läheisyydessä.

Kello 17.30 Georgian hallitus julistaa tulitauon vedoten siihen, että he ovat vetäneet joukkonsa konfliktialueelta. Siitä huolimatta heidän tykistön jatkaa Etelä-Ossetiassa olevien joukkojen murjomista.

Kello 19.00 Venäjän ilmavoimat tuhoavat siviilitutkan Tsibilisin lentokentällä.

Kello 19.10 Tbilisin lentokonetehtaan kiitokenttä saa osakseen lentoiskun.

Kello 23.00 Georgian tykistön kranaatit osuvat 71. Moottoroidun Rykmentin 2.n pataljoona asemiin tappaen kolme ja haavoittaen kahdeksaatoista. Samaan aikaan 639. rykmentin t-72 saapuvat Tskikinvalin alueelle, vahvistaen entisestään sinne linnoittautuneita joukkoja.

Päivän aikana useita Mi-8ja lensi Georgian alueelle, kuljettaen erikoisjoukkoja Potin sataman ympärillä, sekä tähystysasemiin strategisesti tärkeille Gorin kukkuloille.
 
ctg kirjoitti:
Melkein viisisataa hittiä, mutta ei yhtään kommenttia.

Jatka samaan malliin :a-smiley: Kyllä voit uskoa että tätä seurataan. Kirjoitat sen verran vauhdikkaasti, että tässä ei ole ehtinyt tarttumaan mihinkään vänkäyskohtaan. Mutta uskon että lopputulemien kanssa alkaa kommentteja / kysymyksiä lennellä. Susi1:n aikaankin oli lyhyt keskustelu asiasta, katsonpa onko niitä missään tallessa. Jos tämän myötä asia saisi lisävaloa. Onhan kohteena hyvin kiinnostava vaihe tuoreessa lähimenneisyydessä.
 
Tänä iltana on mieli maassa ja vituttaa ankarasti, joten jos on kieliasussa jotain niin tiedätte sitten missä on asian juuri. En ole ryypännyt kahteen ja puoleen vuoteen, ja nyt tekisi hieman mieli. Yksi julkaisija hylkäsi mun romaanin. Joten on taas yksi uusi hylky edellisten päällä. Syynä tällä kertaa oli että mun Englanti ei ole aivan niin täydellistä kuin pitäisi, vaikka mitään moitteita ei ollut teknisesti. Eivätkö he voi tajuta, että mun Englanti ei tule koskaan olemaan niin täydellistä kuin mun Suomeni. Vitun tollot!

Ei tässä sitten mitään...

jatketaan...

Akhbasia.

Kello 06.30 Pataljoonan kokoinen, 108.nen Airborne Assault rykmentin hyökkäysosa, joka oli tullut maihin edellisenä päivänä rupeaa kokoontumaan 8km luoteeseen Teplichnyyn kaupunkin tehdasalueella.

Kello 08.00 Pataljoonan kokoinen, 31.sen Airborne Assault prikaatin hyökkäysosa laskeutuu Babusharyn lentokentälle, täydentäen maahan laskettujen joukkojen kokonaismäärän neljään pataljoonaan, kun mukaan lasketaan puolilta päivin junalla saapuvan 7. Airborne pataljoonan miehet.

Kello 10.00 Akhbasia on saanut koko maan mobilisoinnin valmiiksi, tuoden maan omien joukkojen kokonaiskooksi 9000 henkeä.

Kello 12.00 Heidän maansa tykistö ja ilmavoimat rupeavat murjomaan Georgian maahan tunkeutuneita joukkoja kasaan. Noin kahden tunnin ottelun aikana heidän ilmavoimat suorittavat neljä hyökkäystä Venäjän avoimella tuella. Vaikka kaikki kohteet olivat etulinjoissa, tai heidän takanaan, niin yhtään konetta ei menetetty.

Myöhään iltapäivän tunneilla Venäjän hallitus julkaisee avoimesti, että sebaritisti-alue on heidän suojeluksessaan. He ovat tuoneet maahan noin yhdeksän tuhatta sotilasta, tuoden alueen kokonais vahvuuden 18 000 sotilaaseen, vastaten kaksi kertaa Georgian miehistömäärää jos siihen lasketaan mukaan koulutettu reservi.

Kello 18.00 Akhabasian joukot saavuttavat Rauhanturvaajien valvoman alueen ja Ingurin joen, joka toimii rajana kahden maan välillä.

Kello 19.30 Moskva saapuu Novoroskyian satamaan mukanaan Smetlivyy hävittäjä. He pudottavat ankkurin sataman ulkopuolelle, ja pysyvät siellä konfliktin loppuun saakka.

Kello 20.10 108. Airborne Assaultin hyökkäysosa valtaa tärkeän maantiesillan, joka vie Ingurin joen ylitse.
 
Elokuu 11.

Etelä-Ossetia.

Venäjän ilmavoimat jatkavat yön ylitse iskuja Georgian ilmatilaan, tuhoten pääsääntöisesti sotilaallisesti tärkeitä kohteita. Tärkeimpänä näistä ovat tietoliikenteen solmukohdat sekä tutkat, jotka on yhdistetty Georgian Esikunnan yksiköihin. Heidän tarkoitus on jatkaa taktiikkaa, jossa he laskevat erikoisjoukkoja etulinjojen taakse, samalla kun he pimentävät valtakunnan elektronisesti.

Tämä ilmiö oli hyvin näkyvissä tietoturvasta seuraavien foorumeiden sivulla ja keskustelukanavilla, kun Venejän Hakkarit suorittivat suuren DDoS hyökkäyksen TCP-IPn kautta. Eli samaan aikaan, kun näytöt pimenivät Kenraalien edessä maan IP-verkko pimeni lähes vastaavalla tavalla kuin Estonian tapauksessa estäen maan hallistusta näkemästä mitä heidän maassaan oli tapahtumassa.

Venäjä oli siirtänyt hyvin lyhyellä aikataululla kolme kertaa heidän maansa kokoisen armeijan. Georgian sotilastiedustelu oli täysin epäonnistunut, sillä he eivät olleet ollenkaan varautuneet uudenlaiseen strategiaan, joka pohjautuu verkkosodan käyntiin (Asiaan vihkiytyneet tietävät mistä puhun, ja kun kyseessä on kuitenkin myös Suomen strategia niin pitäydyn keskustelemasta yksityiskohdista.)

Kello 00.30 Anti-Radiation ohjus tuhoaa 36D-M mallisen sotilastutkan Shavshebissa, pimentäen strategisesti tärkeän tulenjohto-tutka joka oli keskittynyt seuraamaan konflikti-aluetta.

Kello 04.00 Toinen ohjus tuhoaa "vahvan" siviilitutkan Mkhatin vuorella, pimentäen lentoliikenteen Tbilisin yllä. Hetkeä myöhemmin kaksi laserohjautuvaa tuhoaa Georgian Esikunnalle tärkeätä kohdetta maan pääkaupungissa ajaen alas maan ilmapuolustuksen.

Kello 05.00 Ilmavoimat kraateroivat Tbilisin lähellä sijaitsevan lentotukikohdan lentokentät paikoittaen Georgian hävittäjät pysymään maassa konfliktin loppuun saakka.

Kello 06.30 Gorin tankkikohta ottaa vastaan toisen hyökkäysaallon.

Kello 07.30 Kaksi Mi-24sta rynnäköi Senakin lentokentälle, tuhoten Mi-14BBTn ja yhden Mi-24Veen.
 
Ei ole mieli muuttunut tänäänkään yhtään parempaan. Moraali on maassa, ketuttaa kaksi kertaa ankarammin, ja toinen puolikin vain nalkuttaa nalkuttamistaan. Joten anteeksi jos löytyy virheitä.

Yön Tsikinvalissa on ensimmäistä kertaa rauhallinen, jos mukaan ei laske satunnaisia Georgian tykistöiskuja. Tänä aikana Venäjä siirtää vahvistaa puolustuksiaan ja siirtää lisää joukkoja alueelle. Aamun tunneilla heidän ylijohtonsa päättää, että tykkituli on saatava loppumaan ja he käskevät joukkojansa lähtemään hyökkäykseen, jotta he voivat luoda puskurivyöhykkeen Etelä-Ossetian ympärille.

Sotilaat muodostavat kaksi rykmentin kokoista joukkoja, joista ensimmäinen sijoittuu Liakhvan joen itäpuolelle. Tämä joukko on muodostettu 234. Airborne Assault rykmentin ja 70. Moottoroidun jalkaväki rykmentin hyökkäysosista, samalla kun 693.sen Moottoroitu rykmentti lähtee kaupungista ulos ottaen vastuulleen Liakhvan länsipuolen.

Hyökkäystä johtaa 104. Airborne Assaultin iskuryhmä, joka koostuu 300 sotilaasta, yhdeksästätoista BMD-1 vaunusta, neljästä 2s9 Nona-S raskaasta kranaatinheittimistä ja kolmesta BTR-D vaunusta, jotka on muokattu ghetto-AAA muotoon Zu-23-2ten törröttäessä katolla.

southossetiaconflict16.jpg



Kello 10.30 693 ja 104 työntyvät kärkensä ulos kaupungista, ottaen heti haltuun Varianin kylän. Hetkeä myöhemmin he saavat niskaansa kranaatinheitin iskun Avnevin kylästä. Joukot eivät jää asemiin vaan rupeavat työntymään yhä syvemmälle Georgian maatilaan, päämääränä saavuttaa Zemo-Nikozin alue.

Kello 11.30 693 ja 104 ottaa yhteen Georgian joukkojen kanssa kaupungin edustalla.

Kello 12.00 234. hyökkäysosa koostuen kolmestasadasta sotilaasta, kahdestakymmenestä kahdesta BMD-1 vaunusta, neljästä Nona-S vaunusta ja kahdesta BTR-D ghetto AAAsta lähtee vyörymään joen itäpuolella.

Kello 14.30 693 menettää t-72n ja kaksi BMP-2sta Zemo-Nikozin kylässä heidän ajaessa väijytykseen. Lyhyen tulitaistelun aikana he menettävät kolme miehistöä, kymmenen haavoittuessa vakavasti. Kahakan seurauksena joukkio ajautuu kahtia, joista tankkiosa jatkaa eteenpäin kylän taakse, samalla kun jalkaväki jalkautuu ja rupeaa saartamaan kylää. Kun tilanne on saatu haltuun, esikuntayksikkö kutsuu paikalla Vostekkien pataljoonan suorittamaan siivous operaatiota.

southossetiaconflict10.jpg


southossetiaconflict09.jpg


Kello 15.00 Venäjän Su-25 rynnäköi Erevedin kylän tienoilla tuhoten yhden huollon tankkerin, haavoittaen neljää varusmiestä. Kaaoksen seurauksena sotilaat kaivavat olkapääohjukset esiin ja lähettävät pippurisen vastalauseen takaisin koneen vielä kaarrellessa kylän yläpuolella. Yksi ohjuksista osuu oikeaan moottoriin, vaurioittaen konetta niin pahoin että sillä on pahoja hankaluuksia palata takaisin tukikohtaansa.

Kello 15.30 104. löytää suuren Georgian logistiikkayksikön hylättynä Varianyn kylän tukikohtaan. Koko paikka on täynnä ammuksia, jalkaväen aseita ja radiolaitteita.

Kello 16.00 Georgian 2. jalkaväki perääntyy asemistaan, jättäen jälkeensä suuren määrän kalustoa, samalla kun he suuntaavat nokkansa kohti Gorin kaupunkia. Suunnitelma ei kuitenkaan mene täydellisesti sillä matkan aikana he yllättävät kaksi 104.nen BMD-1stä Shindisin kylän tienoilla. Venäläiset avaavat tulen käsiaseilla, RPG-7lla, ja BMD-1sen aseilla hajottaen Georgian kulkueen.

southossetiaconflict12.jpg


Tulitaistelun aikana Georgian jalkaväen joukot ottavat haltuunsa juna aseman ja sen ympärystön, ajaen Venäläiset tiukkaan tilanteeseen, sillä suurin osa heidän joukoistaan on riehumassa Varianyn tukikohdassa. Tämä pattitilanne kestää noin puoli tuntia, jonka jälkeen Venäläiset saavat paikalle vahvistuksen 693sen hyökkäysosasta. Nämä vaunut tuhoavat hetkessä kymmenen kuorma-autoa, ja ison kasan Cobria sekä muita henkilöautoja. Georgian tappioiden noustessa lähelle toistakymmentä he antautuvat.

Kello 17.00 Kuusi Georgian Mi-24Vtä nousee Kaspin tukikohdasta ja suuntaa kohti Goriin vievää valtatietä. He hyökkäävät kohti Venäjän kolonnia tuhoten rekkoja. Mutta toivottu vaikutus ei ole kuitenkaan riittävä, sillä he eivät saa tähtäimiinsä yhtään raskasta vaunua, ghetto AAAn ampuessa hurjana taivaalle.

Samaan aikaan Georgian presidentti joutuu vetäytymään Gorista, kun Venäläiset Su-25set suorittavat kolmannen hyökkäysaallon tankkitukikohtaa vastaan. Pommien sataessa suuren ryhmittymän niskaan, heidän moraalinsa murtuu ja paniikkimieliala ajaa sotilaat jättämään asemansa ja suuntamaan vehkeensä kohti maan pääkaupunkia.

610xon6.jpg


610xsg7.jpg



Hämärän saapuessa 104. ja 693. pystyvät lippunsa Varanyan kylään ja rupeavat pistämään pystyyn puolustusasemia vastahyökkäyksen varalta. Laskuvarjojääkärit ja jalkaväen yksiköt kaivavat taisteluhautoja, samalla kun muut siirtävät suuren määrän ammuksia ulos logistiikkayksiköstä.

Joen itäpuolella hyökkäysmuodostelma suorittaa samanlaisen operaation, kun he kaivautuvat asemiin Mevgrekisin kylän ympärille.

Päivän aikana Venäläiset purkavat ruuhkaa Etelä-Ossetian teillä, samalla kun lisää joukkoja saapuu alueelle tuoden mukanaan 100 tankkia, 100 telahaupitsia, 40 raketinheitintä, 400 jalkaväen hyökkäysvaunua ja 200 panssaroitua kuljetusvaunua.
 
Akhbasia.

Aamun tunneilla kaksi pataljoonaa ja tykistöryhmä työntyvät Georgian maaperälle, suuntana Zugdidin kaupunki. Saavuttuaan sinne puolen päivän maissa, Venäjän ylijohto antoi komennon paikallisille poliiseille, jotta he luovuttaisivat aseensa. Samaan aikaan Akhbasian hallitus ilmoitti, että he haluavat Georgian joukkojen Kodori padon luona laskemaan aseensa ja vetäytymään Georgian puolelle tai he hyökkäävät koko voimalla. Tämän jälkeen he antoivat määräyksen Akhbasian joukoille valmistautumaan kommando-hyökkäykseen.

Iltapäivän aurinkon kaartaessa taivaankannella 108. Airborne Assault rykmentti, vahvistettuna Akhbasian poliiseilla ja UNnän tarkkailuryhmällä, löysivät Senekanin tukikohdan hylättynä. Hetken empimisen jälkeen he tuhosivat jäljelle olevan Mi-24V kopterin, ja ottivat haltuunsa neljä t-72 tankkia, joista kaksi he tuhosivat he kättelyssä. Tämän jälkeen he löysivät kaksi BUK-M1stä, kaksi latausajoneuvoa ja ison kasan ohjuksia sotasaaliina.

Hämärän tulessa 247. Airborne Assault rykmentti tukki padolle menevän tien, ajan samantien padolla olevat joukot mottiin. Kun Georgialaiset tajusivat mitä oli tapahtunut, he laskivat aseensa ja antautuivat. Kuitenkin heidän joukossaan olevat patriootit eivät ottaneet tätä hyvällä, sillä he riisuvat univormunsa ja luikkivat pimeyden tullen rajan toiselle puolen Venäläisten katsellessa vierestä.
 
Elokuu 12.

Etelä-Ossetia.

Auringon noustessa Venäjän joukot nousevat asemistaan ja rupeavat valtaamaan asutuskeskuksia Tsikinvalin ja Gorin välissä kohtaamatta yhtään vastarintaa.

Kello 11.00 104. Airborne Assault ja 693. Moottoroidun jalkaväen joukot saavuttavat Gorin televisiotornin. He löytävät sieltä useita 100mm MT-12 Rapira tykkejä täydessä terässä, mutta hylättynä paikoillensa odottamaan Venäjän hyökkäystä. Tämä paikka on otollinen siinä suhteessa, että sieltä Georgilaiset olisivat pystyneet pitämään tulen vaikutuksen alisuudessa niin moottori- kuin rautatien.

Kello 12.00 Venäjän jalkaväki siirtyy asemiin Gorista pohjoiseen ja luoteeseen, ilman että heillä on yhtään joukkoja kaupungin sisällä.

Kello 12.15 Kaksi SS-26sta lentää Georgian ilmatilaan. Toinen niistä levittää rypälepomminsa Marneulin lentotukikohtaan, toisen iskeytyessä keskelle Gorin toria tappaen kahdeksan siviiliä ja Hollantilaisen kameramiehen.

Kello 13.00 Georgian presidentti ilmoittaa, että hänen hallituksen ei taivu rauhaan pakon edessä. Samalla hän antaa määräyksen niille vastarintajoukoille lopettaa sotilaalliset toimenpiteet konfliktialueella. Tämän jälkeen heidän tykistön hiljenee.

Kello 14.00 Venäläisten raketinheittimet suorittavat viimeisen yhteislaukauksen. Samaan aikaan ilmavoimat suorittavat viimeisen operaation.

Kello 15.00 Venäjän armeija lopettaa taisteluoperaatiot.

Pimeyden laskeutuessa Georgian joukot ovat kokonaan vetäytyneet pääkaupungin läheisyyteen. Vastarinnan puuttuessa Venäläiset etenevät Gorin kaupunkiin ja kolmeen tukikohtaan löytäen huomattava määrän hylättyä kalustoa.

Akhbasia.

Iltapäivän tuntien aikana Venäläiset erikoisjoukot tunkeutuvat Potin satamaan, kohtaamatta mainittavaa vastarintaa. Vähän sen jälkeen kun he ovat ottaneet kaupungin valtaansa, he tuhoavat kuusi Georgian laivaston alusta, mukaan lukien kaksi ohjusvenettä jotka olivat luoneet heidän laivastonsa ytimen. Tsibilisin vajotessa pinna alle, Dioscuria itsepintaisesti pysyy pinnalla, vasta upoten elokuun 19sta, kun se joutuu yllättäen uuden hyökkäyksen kohteeksi.
 
Elokuu 13.

Venäjän joukot rupeavat vetäytymään konflikti alueelta.

Päivän ensituntien aikana Venäläinen kolonna saavuttaa syrjäisen Leninogorskin alueen Etelä-Ossetiassa, löytäen sen rauhaisana ja ilman, että se on saanut osakseen yhtään sodan kauhuista. He luovat sinne tilapäisen varikon, jonka he luovuttavat Etelä-Ossetian joukoille kun se saapuvat alueelle.

Päivän aikana Yhdistyneet kansakunnat keskustelevat Georgian valtionjohdon kanssa samaan aikaan kun Venäjän joukot valtaavat loput Gorin kaupungista.

Elokuu 14.

Georgian joukot löytävät selkärangan ja he ryhmittäytyvät sisäministeriön joukkojen kanssa puskurialueen reunamille. Peläten vastahyökkäystä Venäjän tiedustelujoukot tuhoavat suuren määrän tukikohtiin jääneistä t-72 panssareista. Saman kohtalon langetessa myös BMP-2, ja BTR-80 vaunuille.

Savun noustessa kaupungin ylle Georgialaiset poliisit yrittävät siirtyä kaupungin alueelle, jääden kiinni Venäläisten puomeihin Gori-Tbilisi tiellä. Vaikka tunteet käyvät kuumana, he eivät tartu aseisiinsa.

Elokuu 15-17 Yhdistyneitten kansakuntien neuvottelijat saapuvat alueella luomaan aseleposopimuksen.

Elokuun 18 Venäjän ylijohto komentaa heidän joukkonsa suorittamaan vaiheittaisen perääntymisen. Seuraavien päivien aikana he ottavat haltuunsa sotasaaliita ja siirtävät ne rajan toiselle puolen. Tämän lisäksi he purkavat Georgian sotilasrakennelmia, lopulta tuhoten niitä jotka ovat strategisesti tärkeitä Georgian puolustuksen kannalta konfliktialueella. Tämän lisäksi he tyhjentävät Georgian laivaston varastot Potissa, anastaen useita ilmatäytteisiä pikaveneitä.

Huomion tärkeätä on tajuta, että Venäläiset anastivat enemmän saalista välirauhan aikana kuin mitä he saivat haltuunsa sodan lietsoessa konfliktialueella.
 
Konfliktin aikana Georgian armeija koki kylmän kylvyn, jolloin he menettivät noin viidenneksen, noin 2000 henkeä, kuolleina tai vakavasti haavoittuneina. Tunteiden viilentyessä, tai kuumetessa rauhan laskeuduttua he kokivat toisenlaisen kohtalon, kun he menettivät enemmän kalustostaan sotasaaliina Venäläisille, kuin mitä he menettivät sodan lietsoessa tunteita. Tänä aikana Venäjä siirsi Etelä-Ossetiaan 65 panssaria, 20 BMP rynnäkkövaunua, kaksi Cobraa, noin kaksitoista ilmatorjunta vaunua mukaan lukien latauskaluston. Tusinoittain kranaatinheittimiä, sekä ison määrän tykistöstä mukaan lukien kaksi 152mm Danaa ja yhden 2s7 Pionin. Näiden lisäksi Venäjä takavarikoi tuhansittain pienempiä aseita, ja muita varusteita joita Georgian joukot olivat jättäneet jälkeensä paniikissa.
 
Musta tuntuu:

georgialaisten komentojärjestelmän tilannekuva oli myöhässä tai sitten sitä kuvaa ei osattu ehditty kyetty hyödyntämään, jotenkin rettelöstä tulee sellainen kuva, että georgialaiset eivät saaneet pumpattua voimaa kulloiseenkin tilanteeseen. Eli toimenpiteet olivat raskaasti myöhässä.

Tulee mieleen, että aluepuolustusjärjestelmän se osa, joka pyrkii voittamaan aikaa ylemmille elimille ei ole mikään liirumlaarumi. Tuossa ylläkuvatussa tilanteessa oli monta kohtaa, jossa olisi pitänyt paikalla olla joukkoja, jotka olisivat vaikka puoli vuorokautta kyenneet toppaamaan hyökkääjää niin tilanne olisi ollut toinen.

Kaikesta päätellen aluepuolustusjärjestelmä ei ole vielä kuopattavissa lainkaan. Pitkä on matka vielä siihen, että verkostosodankäynnin avulla saadaan naapurin pojat "tottelemaan". Huomionarvoista lienee sekin, että Kaveri ei välttämättä halua sotia sitä samaa sotaa, mitä objekti haluaisi.
 
baikal kirjoitti:
georgialaisten komentojärjestelmän tilannekuva oli myöhässä tai sitten sitä kuvaa ei osattu ehditty kyetty hyödyntämään, jotenkin rettelöstä tulee sellainen kuva, että georgialaiset eivät saaneet pumpattua voimaa kulloiseenkin tilanteeseen. Eli toimenpiteet olivat raskaasti myöhässä.

Ja tähän mielikuvaan kun yhdistää sen tosiasian, että periaatteessa Georgialaisten piti olla varsin hyvää pataa USA:n kanssa, niin on aika vaikea välttyä siltä että Georgia joutui tässä koko kahinassa jostain syystä USA:n jonkun pelin uhrattavaksi pelinappulaksi.
Luulisi, että USA olisi halutessaan pystynyt helpostikin toimittamaan Georgialle sellaista tilannekuvaa, jolla olisi voinut pysyä suht helposti edes jollain tavalla kärryillä tapahtumien kulusta... TAI ... sitten sen tilannekuvan toimittaminen ei olekaan niin helppoa kuin esim Suomessa käytävässä NATO-keskustelussa toisinaan kuulee mainittavan yhtenä NATO-jäsenyyden etuna...

No, oli miten oli niin yhä luulen, että USA:lla oli joku sellainen rooli tässä sodassa, josta me emme tiedä..eikä se rooli ollut Georgialle eduksi. Luulen, että Venäjä ja USA pelasivat tässä jollakin tavalla yhteen pussiin. Venäjä sai haluamansa Georgiassa..USA sai jotakin haluamaansa jossain muualla. Olisiko liian kaukaa haettua!?
 
Kapiainen kirjoitti:
No, oli miten oli niin yhä luulen, että USA:lla oli joku sellainen rooli tässä sodassa, josta me emme tiedä..eikä se rooli ollut Georgialle eduksi. Luulen, että Venäjä ja USA pelasivat tässä jollakin tavalla yhteen pussiin. Venäjä sai haluamansa Georgiassa..USA sai jotakin haluamaansa jossain muualla. Olisiko liian kaukaa haettua!?

Ehkä jenkit usuttivat Georgialaisia, jos asia olisi ratkennut Georgialaisten eduksi olisivat jenkit saaneet vahvemman jalansijan kaukasuksella.

Ei ratkennut, mutta eipä se ole jenkkien pussista pois.
 
Creidiki kirjoitti:
Ehkä jenkit usuttivat Georgialaisia, jos asia olisi ratkennut Georgialaisten eduksi olisivat jenkit saaneet vahvemman jalansijan kaukasuksella.

Ei ratkennut, mutta eipä se ole jenkkien pussista pois.

Joo, jostain syystä olen lähes varma siitä, että Georgialaiset ovat kysyneet Jenkkien mielipidettä ja arviota tilanteen kehittymisestä ennenkuin lähtivät rynnimään..ja koska lähtivät, on Jenkkien täytynyt sanoa: "menkää, Venäjä ei reagoi kuin kovin sanoin.."
Toinen kysymys on sitten se, mihin perustui Jenkkien kanta ja arvio tilanteen kehittymisestä?! Joko he tiesivät miten tilanne kehittyisi, mutta kertoivat Georgialaisille muuta..tai sitten todella arvioivat tilanteen kehittymisen totaalisen väärin.
Nykymaailmassa on kuitenkin äärimmäisen vaikea uskoa sitäkään, että Venäjä lähtisi noinkin suurella sotilaallisella voimalla rynnimään itsenäiseen valtioon, jolla on periaatteessa läheiset suhteet USA:han ja jonka alueella on USA:n joukkoja, ilman että se keskustelisi/ informoisi USA:ta ENNEN kuin rytinä alkaa.
Nykymeno kun tuntuisi olevan sellaista, että USA:lla ja Venäjällä on ilmeisen hyvä keskustelukontakti tämän kaltaisissa asioissa ihan julkisestikin..kulisseissa todennäköisesti vielä parempikin keskusteluyhteys.
Voisin veikata, että asian taustalla voisi olla vaikkapa jotakin, joka liittyy USA:n toimiin Afganistanissa, Irakissa jne..
Olisiko niin, että Venäjä ei ota kantaa rajuihinkaan toimiin Afganistanissa ja Irakissa..jossain vaiheessa ("tarvittaessa") kenties Iranissa jne..ja vastineeksi USA suhtautuu pehmein kannanotoin Venäjän toimiin sen lähialueilla?!
Kaupankäyntiä ja peliähän tuo kansainvälinen suurvaltapolitiikka ilman muuta on..sielläkään ei niitä ilmaisia lounaita ole ja pienet joutuvat armotta suurten pelinappuloiksi?!
 
Se mitä yllä olevassa tule ilmi, mutta muistan kuitenkin oli, että kun Georgian presidentti soitti Bushille (silloin vielä Valkoisessa Talossa) niin Jenkkien ylijohdolta tuli käsky, että paikalle on lähetettävä laivaston aluksia. Näiden saapuessa Mustalle Merelle, konflikti rupesi olemaan enemmän ja vähemmän nipussa.

Samaan aikaan Georgian valiopataljoona oli Irakissa hommissa, joten tästä tulee mieleen että Georgian Presidentillä meni lusikat haarukoiden kanssa ristiin kun se uskoi tiedustelun raportteja siitä, että Venäjä ei ollut ollenkaan varaantunut menettämään Venäläismielistä puoli-autonomista aluetta Georgialle. Mutta toisin kävi, ja tällöin Venäjä näytti että heillä on todelliset kynnet paperisten sijalta.

Toinen asiahan tässä on se, että Iipot aikoinaan havittelivat Georgian ilmaväylää joka on lähes suorassa yhteydessä Iranin pohjoisosaan, mutta Venäjä varmaan piti silmällä tätä myös silmällä eikä voinut muuta kuin antaa tuntuvan näpäytyksin niin kiihkomieliselle Shaakasiville, kuin Amerikan liittolaisille.
 
Kapiainen kirjoitti:
baikal kirjoitti:
georgialaisten komentojärjestelmän tilannekuva oli myöhässä tai sitten sitä kuvaa ei osattu ehditty kyetty hyödyntämään, jotenkin rettelöstä tulee sellainen kuva, että georgialaiset eivät saaneet pumpattua voimaa kulloiseenkin tilanteeseen. Eli toimenpiteet olivat raskaasti myöhässä.

Ja tähän mielikuvaan kun yhdistää sen tosiasian, että periaatteessa Georgialaisten piti olla varsin hyvää pataa USA:n kanssa, niin on aika vaikea välttyä siltä että Georgia joutui tässä koko kahinassa jostain syystä USA:n jonkun pelin uhrattavaksi pelinappulaksi.
Luulisi, että USA olisi halutessaan pystynyt helpostikin toimittamaan Georgialle sellaista tilannekuvaa, jolla olisi voinut pysyä suht helposti edes jollain tavalla kärryillä tapahtumien kulusta... TAI ... sitten sen tilannekuvan toimittaminen ei olekaan niin helppoa kuin esim Suomessa käytävässä NATO-keskustelussa toisinaan kuulee mainittavan yhtenä NATO-jäsenyyden etuna...

No, oli miten oli niin yhä luulen, että USA:lla oli joku sellainen rooli tässä sodassa, josta me emme tiedä..eikä se rooli ollut Georgialle eduksi. Luulen, että Venäjä ja USA pelasivat tässä jollakin tavalla yhteen pussiin. Venäjä sai haluamansa Georgiassa..USA sai jotakin haluamaansa jossain muualla. Olisiko liian kaukaa haettua!?

Jos jenkit eivät toimittaneet tilannekuvaa "lähes liittolaiselle" niin sitä joko ei heillä ollut, tai se oli myöhässä tai sitä ei haluttu antaa.

Kyllä se vaan edelleen menee niin, että pikkuvaltiot ovat nappuloita, joilla pelaillaan. Mielestäni Venäjällä on joku "sovittu oikeus" handlata entisten alusmaidensa asioita mieleiseensä suuntaan, ja se sopimus täytyy olla tehty jenkkien kanssa, tuskin siihen on muilta mitään kysyttykään.

Saattaa olla kyse myös sikäli yhteisestä rintamasta, että Venäjälläkin varmasti seurataan suht tarkkaan aran vatsapuolen islamistista elämänmenoa. Ei ole varmaan kaukaa haettua se, että on vähän samat huolet jenkeillä, eurooppalaisilla ja venäläisillä sen suhteen. Venäjän vatsahan pursuaa islamilaista vaikutusta eli siinä mielessä se on etulinjassa tässä asiassa.
 
Back
Top