Kirjat

Tänään tarttui Mikkelistä haaviin tämä:
Tahvanaisen kirja todettiin bullshitiksi jo 1970-luvulla, mutta aina silloin tällöin se nostetaan uudelleen esille. Joskus vuosituhannen vaihteessa Tampereen seudulla vaikuttanut res maj ja opettaja Hautamäki pilasi maineensa kun ryhtyi voimaperäisesti puolustamaan tätä huuhaata. Sampo Ahto siinä yhteydessä todisti muistaakseni Sotilasaikakausilehdessä taas kerran väitteet perättömiksi niin ettei kiveä jääny kiven päälle.

Alla netistä poimittu kiteytys, joka siis ei ole S Ahdolta peräisin.
Kaikki, mistä Tahvanainen esitti niin paljon tietoa, että se voitiin tarkistaa, osoittautui perättömäksi heti kirjan ilmestyttyä. Tahvanainen ei ollut koskaan minkään tiedustelu- tai muun organisaation palveluksessa. Mannerheimiä hän tuskin edes näki. Tahvanainen palveli koko jatkosodan Heiskasen 11.D:n esikunnassa tilitysaliupseerina. Kaikki asiamiesjutut ovat puhdasta satua. Vain todella asiantuntemattomat voivat niihn uskoa. Siinähän ei mitään uutta ole.
 
Tahvanaisen kirja todettiin bullshitiksi jo 1970-luvulla, mutta aina silloin tällöin se nostetaan uudelleen esille. Joskus vuosituhannen vaihteessa Tampereen seudulla vaikuttanut res maj ja opettaja Hautamäki pilasi maineensa kun ryhtyi voimaperäisesti puolustamaan tätä huuhaata. Sampo Ahto siinä yhteydessä todisti muistaakseni Sotilasaikakausilehdessä taas kerran väitteet perättömiksi niin ettei kiveä jääny kiven päälle.

Alla netistä poimittu kiteytys, joka siis ei ole S Ahdolta peräisin.
Kaikki, mistä Tahvanainen esitti niin paljon tietoa, että se voitiin tarkistaa, osoittautui perättömäksi heti kirjan ilmestyttyä. Tahvanainen ei ollut koskaan minkään tiedustelu- tai muun organisaation palveluksessa. Mannerheimiä hän tuskin edes näki. Tahvanainen palveli koko jatkosodan Heiskasen 11.D:n esikunnassa tilitysaliupseerina. Kaikki asiamiesjutut ovat puhdasta satua. Vain todella asiantuntemattomat voivat niihn uskoa. Siinähän ei mitään uutta ole.
Wikipedian mukaan Tahvanainen on saanut talvisodan ansioista kolmannen luokan vapaudenristin, jota on pidettävä alikersantille sangen kovana suorituksena. Todisteena on Luettelo puolustusvoimain ylipäällikön talvisodassa 1939-40 antamista kunniamerkeistä ja muistomitaleista, joita ei ole voitu toimittaa saajille. Uskon heti kaiken. :rolleyes:

Mutta vakavammin ottaen, todellakin silkkaa fiktiota koko kirja. Siis niiden Tahvanaisen seikkailujen osalta.
 

Lueskelen parhaillaan tuota Steve Zalogan Abrams vs. T-72 -opusta. Mielenkiintoista nippelitietoa. Irakin T-72:t olivat vientiin tarkoitettuja karvalakkimalleja. Pääase, 125mm vaunukanuunan putki kesti n. 600 HE/HEAT laukausta ja noin satakunta Sabot-nuoliammusta. Sen jälkeen edessä oli massiivinen huolto.
 
Ryhdyin lueskelemaan Kalle Päätalon tiiliskiviä. Hyvin tallennettua ajankuvaa 1930- luvun maaseudulta, tulee mieleen Samuli Paulaharjun kansatieteelliset teokset. Kiinnostava myös lukea ihmisten suhtautumisesta maailman tapahtumiin. Hitlerin Saksan nousu oli yleinen puheenaihe, ja Hitleriä pidettiin yleisesti kunnon miehenä, joka kerrankin tekee, eikä vain puhu. Vain lestadiolaiset ja jotkut vasemmistolaiset olivat kriittisiä. Täytyy jatkaa sarjan lukemista kohti sota-aikaa.
 
Ryhdyin lueskelemaan Kalle Päätalon tiiliskiviä. Hyvin tallennettua ajankuvaa 1930- luvun maaseudulta, tulee mieleen Samuli Paulaharjun kansatieteelliset teokset. Kiinnostava myös lukea ihmisten suhtautumisesta maailman tapahtumiin. Hitlerin Saksan nousu oli yleinen puheenaihe, ja Hitleriä pidettiin yleisesti kunnon miehenä, joka kerrankin tekee, eikä vain puhu. Vain lestadiolaiset ja jotkut vasemmistolaiset olivat kriittisiä. Täytyy jatkaa sarjan lukemista kohti sota-aikaa.
Iijoki-sarja ja Päätalo yleensä (tai no ei ehkä sittenkään yleensä, koska Iijokihan korvasi käytännössä Koillismaa-sarjan ja sen pölhökannon olisi voinut jättää kirjoittamatta) on yksi sotien jälkeisen ajan suomalaisen kaunokirjallisuuden valopilkuista. Joo, en pidä Linnan teoksista yhtään - vaikka Päätalo tuntui tykkäävän lukiessaan Tuntemattoman yhdeltä istumalta ja olleen Laineen elokuvaa katsoessaan 'liimattuna penkkiin'.

Kirjoista opin myös, että kenellä 'pyssyt seinällä', on suojeluskuntalaisia ja että terviisimiehet joutaa lähtemään hamekankaan ostoon. Hermanni ei tykännyt käydä poikansa ja ensimmäisen miniänsä luona, kun siellä ei saanut sylkeä lattioille.

'Kunnan jauhot' on aika masentavaa luettavaa, kun Herkolta pettää mielenterveys ja lopulta päädytään taloudessa kirjan nimen mukaisiin oloihin. Pojalle käy sotien jälkeen samoin.
Huvittavia taas on sattumukset Hennalan kuppasairaalassa... Ja paluu kotiseudulle rakennusmestariksi on myös ennen notkahdusta miellyttävää kotiseuturomantiikkaa.

En tiedä kuinka pitkään englannin kielessä on ollut käsite 'yes-man', mutta Päätalo käyttelee käsitettä 'joomies' aivan samassa merkityksessä muistaakseni jo Koillismaa-kirjoissa.

Vaikka kirjasarjaa voisi luulla puhtaasti omaelämäkerralliseksi, niin kyllä siellä on seassa täyttä fiktiotakin ja varsinkin Päätalon naisseikkailut muodossa, jossa ne on kirjoissa kerrottu, pitää ottaa suolan kera.

Ja miten Päätalo häpesi nysää imevää äitiänsä Tampereella. Tai Kumpun Kallea, kun tämä toi tapansa sellaisenaan samaan maalikylään, kun olivat Kallen ja kahden hu... naisen kanssa viettämässä iltaa.
 
Viimeksi muokattu:
Lueskelen parhaillaan tuota Steve Zalogan Abrams vs. T-72 -opusta. Mielenkiintoista nippelitietoa. Irakin T-72:t olivat vientiin tarkoitettuja karvalakkimalleja. Pääase, 125mm vaunukanuunan putki kesti n. 600 HE/HEAT laukausta ja noin satakunta Sabot-nuoliammusta. Sen jälkeen edessä oli massiivinen huolto.
Huomattavasti kestävämpi kuin Mig-25:n tiedusteluversio jonka moottori kesti yhden lennon ajan - tämän jutun mukaan.
 
Huomattavasti kestävämpi kuin Mig-25:n tiedusteluversio jonka moottori kesti yhden lennon ajan - tämän jutun mukaan.

Se oli Foxbatissa moottorinvaihdot edessä jos kiihdytteli sinne kolmen machin tienoille. Mutta joo, tuossa panssarisotaläpyskässä oli ihan mielenkiintoista tarinaa 1991 Persianlahden sodan panssaritaisteluista. Neukut myivät arabeille ja muillekin vaunujensa karvalakkimallit. Mukana tuli myös huomattavasti heikompitehoista a-tarviketta mitä puna-armeija itse käytti. T-72 ei kyennyt läpäisemään laisinkaan Abramsin etupanssarointia. Tykin tähtäimet olivat monimutkaiset käyttää ja irakilaisten koulutustaso oli huono amerikkalaisiin verrattuna. Ja lisäksi vielä Irania vastaan käydyn sodan jäljiltä vaunukalusto oli kulunutta ja huollot jätetty vähälle huomiolle.
 
En tiedä liittyykö tämä tähän mitenkään, mutta Sveitsissä on torrakot kotona 24/7, niin se on myös aina valmiina, eikä vaan nopeasti.


Ps. tosin tämäkin on päivittynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Ase on mutta ammuksia aseisiinsa reserviläisillä ei ole kotona.

Ammuksia Seilerin kotoa ei löydy. Sveitsin armeijan vuonna 2007 tekemän päätöksen mukaan ammuksia ei saa enää tuoda aseen mukana kotiin.
 
Reserviläiseessä on juttua kirjasta:

21.10.2020

Reserviläiset ovat Helena Immosen esikoisromaanissa modernin konfliktin keskiössä​

Petri Mulari
Helena Immonen työskentelee Puolustusvoimien viestintätehtävissä ja on kirjoittanut paljon Ruotuväkeen. Esikoisromaani Operaatio Punainen kettu käsittelee aihepiiriä, joka on hänelle varsin tuttu.
Paavo Airo
Kun tunnuksettomat ”vihreät miehet” valtaavat Gotlannin, kutsuu Ruotsi Suomen avukseen. Takaisinvaltaus sujuu yhteisvoimin melko vaivattomasti, mutta tämä on vasta alkua. Seuraa konflikti, jollaista Pohjolassa ei ole nähty sitten toisen maailmansodan. Suomalaiset reserviläiset ovat merkittävässä roolissa konfliktissa. Näistä palasista rakentuu Helena Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu, joka julkaistiin tänä syksynä.
Immonen halusi romaanissaan tuoda esille poikkeustilan vaikutuksia ja muutoksia reserviläisten ja heidän perheidensä elämään. Psykologinen näkökulma on vahvasti esillä.
– Halusin painopisteen olevan reserviläisissä ja skenaariosta mahdollisimman realistisen. Pyrin käsittelemään inhimillisiä elementtejä, enkä kirjoittamaan kirjaa, jossa ihmiset ovat koneita. Toivoisin lukijan pohtivan, miten tällainen kriisi voisi vaikuttaa juuri omaan elämään, oli hän reserviläinen tai joku muu. Tahdoin käydä aihetta läpi yksilöiden tunteiden kautta, en mitenkään glorifioida kriisiä, Immonen kertoo.

Kirjassa sisarukset Riina ja Joni käsketään ensimmäisten joukossa rintamalle. Useat päähenkilöt ja sivuroolit tekevät tarinasta monisävyisen mutta selkeästi hahmotettavan. Venäläistenkään sotilaiden ajatuksia konfliktista ei unohdeta.
– Isoimmat vaikeudet kirjoittamisessa liittyivät siihen, että tarinassa käsitellään taktista tasoa Jonin ja Riinan kautta, operatiivista tasoa Mikaelin ja Pääesikunnan kautta sekä strategistakin tasoa presidentin ja valtiollisen puolen kautta. Paljon tapahtuu, ja kaiken punominen yhteen järkeväksi kokonaisuudeksi oli vaikeinta.
Presidentti Sauli Niinistö ja poliitikot ovat kirjassa omilla nimillään, sotilaat puolestaan ovat täysin fiktiivisiä hahmoja keksityillä nimillä. Puolustusvoimien viestinnässä työskentelevä ja reserviupseerikoulutuksen saanut Immonen sanoo monien hahmojen saaneen vaikutteita hänen omista kokemuksistaan, mutta yksikään ei ole täysin kuin hän itse.

Immosen isoisän Kaarlo Kuritun sodassa kirjoittama runo on upotettu tarinaan. Vaarin kuoleman jälkeen löytynyt runo on vaikuttanut paljon kirjoitusprosessiin, vaikka Aaverykmentissä palvellut Kurittu ei eläessään koskaan puhunutkaan sodasta.
– Runo on ollut tärkeä. Se tuli hieman yllättäenkin, että hän oli kirjoittanut sellaisen. Mummonikin palveli lottana, mutta ei hänkään niistä asioista puhunut. He elivät onnellista elämää, ja heistä on hyviä muistoja. Mutta siinä mielessä vaarin kokemukset eivät ole vaikuttaneet minuun, että ei hän niistä koskaan itse puhunut.

Toimittajataustainen Immonen on kirjoittanut paljon Puolustusvoimien uutislehteen Ruotuväkeen. Hän on saanut vuosien varrella monipuolisen kuvan maanpuolustuksesta, mutta tukeutui myös paljon asiantuntijoihin kirjoittaessaan kirjaa.
Maa-, Meri- ja Ilmavoimien kalustoa kuvaillaan tarinassa useiden hahmojen kautta, mutta Immonen kertoo halunneensa välttää liikaa teknohifistelyä.
– Esimerkiksi Gabriel-pintatorjuntaohjuksen toimintaa halusin selostaa muutamalla lauseella, että se aukeaa kaikille lukijoille. Halusin tuoda tekniikkaakin esille, mutta siten, että se on helposti ymmärrettävää.

Immonen kertoo haaveilleensa kirjailijan urasta 6-vuotiaasta alkaen. Esikoiskirja syntyi erikoiseen aikaan, johon on mahtunut poikkeusoloja ja valmiuslain käyttöä.
– Kirjan tekeminen on ollut iso homma, kun olen ollut samalla töissä ja äitiyslomallakin. Kun olen kaksi vuotta vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä paperille, olen jännittänyt kirjan vastaanottoa. Palautteissa ihmiset ovat kertoneet paljon konkreettisia asioita esimerkiksi psykologisesta puolesta. Välillä olen ihan mykistynyt, miten paljon näin lyhyessä ajassa on tullut palautetta.
Immonen kertoo kollegojensakin ottaneen kirjan lähtökohtaisesti hyvin vastaan ja antaneen hyvää palautetta.

Vaikka Operaatio Punainen kettu kuvaa konfliktia siinä mielessä realistisesti, että kuvatun kaltaisia asioita voisi oikeasti tapahtuakin, ei Immonen halua nostattaa kenenkään karvoja pystyyn tarinallaan.
– Toivon kirjan herättävän ajatuksia reserviläisyydestä ja maanpuolustuksesta ylipäätään. En halua missään nimessä pelotella tai lietsoa paniikkia.
Immosen seuraavaksi ilmestyvä kirja on huomattavasti kevyempää sorttia. Lapsille suunnattu seikkailusatu Näkymätön Milanna ilmestyy maaliskuussa 2021.
Operaatio Punaisen ketun mahdollisen jatko-osan juonikuvio on muodostumassa Immosen mielessä, mutta sitä hän ei ole vielä ehtinyt kirjoittaa yhtään.
– Viitisen vuotta olen kirjoittanut tavoitteellisesti kirjojen käsikirjoituksia. Katsotaan, miten ne tulevat pöytälaatikosta julki.

Kuka?

Helena Immonen
Syntynyt 1986.
Esikoiskirjailija, jonka sotaa käsittelevä romaani Operaatio Punainen kettu ilmestyi syksyllä.
Työskentelee Puolustusvoimien viestintätehtävissä.
Suoritti vapaaehtoisen asepalveluksen Kainuun prikaatissa saapumiserässä 2/2005. Palveli sissiradistina ja kävi AUK:n. Reserviläisenä yleni vänrikiksi vuonna 2016 käytyään aliupseerista upseeriksi -kurssin.

Ensimmäiset satakunta sivua luettu Punaisesta ketusta. Ensimmäinen "taas tätä"-ajatus tuli jo alkusivuilla kun kirjassa avauduttiin naisten kohtelusta armeijassa, mutta onneksi sitä osiota ei ollut kovin montaa riviä. Ei Remeksen tasoa tarkkoine faktatietoineen yms., mutta kohtuullisen viihdyttävää lukemista so far.
 
Ensimmäiset satakunta sivua luettu Punaisesta ketusta. Ensimmäinen "taas tätä"-ajatus tuli jo alkusivuilla kun kirjassa avauduttiin naisten kohtelusta armeijassa, mutta onneksi sitä osiota ei ollut kovin montaa riviä. Ei Remeksen tasoa tarkkoine faktatietoineen yms., mutta kohtuullisen viihdyttävää lukemista so far.

Itseltäni meni maku Remekseen jo useampi kirja sitten. Toistaa jo aika lailla itseään. Punaisessa ketussa sentään päästiin jo oikeasti sotimaan veli venäläistä vastaan. Remes sen sijaan de-eskaloi kriisit aina viittä vaille liikekannalepanon julistamista. :)
 
Back
Top