Kirjat

[Vanha veteraani]

Lappi kommunistien, väkivallan ja juonittelujen pyörteissä

Verkkouutiset - Tiede

Kirjoittanut MARKKU JOKIPII


Turun yliopiston historian dosentin, VTT Mikko Uolan 1910- ja 1940-lukujen Lapin historiikissa kommunistit saavat kyytiä.

Kun tänään moni voivottelee, ettei nykyhetki tarjoa samoja poliittisia kahinoita taistolaisineen kuin vaikkapa 60-luku, niin Lapin menneisyys on sellaista väkivaltaa ja juonittelua, ettei sitä kaipaa varmasti kukaan.

Itsenäistymisemme vuodet merkitsivät Lapissa kapinoita, murhapolttoa, vakoilua ja vehkeilyä, jotka olivat uhkana maamme turvallisuudelle. Tuolloin kommunistimme yrittivät avoimesti vallankumousta.

Rovaniemestä muodostui katkeroituneiden kommunistien kapinointipesäke. Kiinnostavaa olisikin ollut lukea enemmän yhteiskunnallista analyysiä siitä, mikä ajoi juuri Lapin kommunistisen liikkeen niin äärimmäisiin toimiin vielä itsenäistyneen Suomen alkuvuosikymmeninä.

Olivatko lappilaisten olot niin huonot muuhun Suomeen verrattuna? Vai oliko demareiden ja kommunistien 1917 lähtien kylvämä perusteeton luokkaviha pakastunut juuri pohjoiseen?

Uolan lähes 600 suurikokoisen sivun käsittävä teos marssittaa esiin rikoksia ja niitä seuranneita oikeudenkäyntejä, näistä sepitettyjä myyttejä sekä kumoaa myyttejä suurin joukoin.

Hän esittelee dramaattisia provokaatioita, niiden eri aikakausina saamia tulkintoja sekä kertoo "tarkoituksellisesti tuhotusta" dokumenttiaineistosta, jotka hän kuitenkin löysi aivan itsestään selvistä arkistoista ja luki.

Esimerkiksi Rovaniemen murhapoltto 7.7.1930 on yksi keskeisistä kirjailijoita ja tutkijoita kiehtoneista tapauksista. Ensin asia tutkittiin, ja tuomiot langetettiin. Sitten tuli valvontakomission aika ja Punainen Valpo, joka tutkitutti asian päälaelle kääntääkseen, mutta ilman tavoitteen toteutumista.

Mielikuvitus sensaation palveluksessa

Varsinkin kirjailijat Erno Paasilinna ja Jorma Etto saavat Uolalta selväsanaiset nuhteet. Totta kai kirjailijoilla on oikeus sepitellä mitä vain, mutta kun taiteilija perustaa syytöksiään "faktoihin" joita ei ole, kyse on lukijakunnan propagandistisesta harhaanjohtamisesta sekä sensaation tavoittelusta. Väitetyt rikoksiin liittyvät asiakirjat kun olisivat olleet luettavissa.

Ankarimman arvostelun kohteeksi runoilusta joutuu tutkija Ilkka Levä, joka Työväen historian ja tutkimuksen seuran 2005 julkaisemassa artikkelissa, että murhapoltosta tuomitut olivat täysin syyttömiä. Levä nostaa kommunistisen punaisen Valpon uusintatutkimuksen arvoon arvaamattomaan, mutta ei näytä lukeneen oikeuden pöytäkirjoja.

Saman Uola kertoo Levän toistaneen väitöskirjassaan ja ihmettelee, miten moinen runoilu voidaan tieteessä hyväksyä. Ei Levä paljoa piittaa myöhemmin 40-luvulla tehdyistä analyyseista. Esimerkiksi Urho Kekkonenkaan ei pyrkinyt tämän tapauksen suhteen noukkimaan vasemmistolta irtopisteitä, vaikka tunsi pohjoisen asiat erittäin hyvin ja olisi pisteitä mieluusti koonnut.

Mielenkiintoisen lisän oikeusprosessiin antoi syytettyjen julkisuudessa tunnettu asianajaja Ernesti Hentunen. Hän esiintyi oikeussalissa niin runollisesti ja mahtipontisesti, että syytettyjen uskottavuus ja heidän puolustamisensa sai läsnäolijat nauramaan. Hentunen julkaisi jo tuolloin Helsingissä Totuuden torvea, joka oli sensaatiojournalismimme alkusoitto, ja jossa hän kävi sotaa Rovaniemen oikeudenkäyntinsä puolesta.

Kun punaisen Valpon uusintatutkimuksen jälkeen vielä tapausta 1948 uudelleen tutkittiin, oli Hentunen jo kääntänyt nuttunsa ja kieltäytyi antamasta jutusta enää minkäänlaista lausuntoa. Sisäministeri Aarre Simonen lähetti aineiston oikeuskanslerille, joka ei puuttunut enää asiaan; totesi vain, että tuomitut voisivat kääntyä korkeimman oikeuden puoleen.

Kun oikeusprosessissa syytettyjen rangaistukset olivat hiukan lieventyneet, he eivät lähteneet enää valitusten tielle. Kommunistinen sisäministeri, valvontakomission ohjailema Yrjö Leino ei hänkään nähnyt murhapolttoon syyllisiä puhtoisina.

Viranomaisillakin syytä itsekritiikkiin

Epäiltyjä ei aina kuulusteluissa kohdeltu hyvien tapojen mukaisesi. Kuulusteltavat valittelivat kohtelua - jollei väkivaltaiseksi niin ainakin uhkailevaksi. Tätä ei voi vähätellä, sillä valkoisen Suomen virkamiehistö mitä todennäköisimmin suojeli itseään ja järjestelmää. Esimerkiksi puolustusasianajaja Ernesti Hentuseen kohdistunut pelottelu ja väkivalta olisi tänään herättänyt valtaisan mekkalan.

Petsamon vakoilujutun selvittelyssä Etsivän keskuspoliisin "rautainen" kuulustelija Sulo Auer painostaessaan jääkäriupseeri Jalmari Pajakkaa ampui tämän. Jälkikäteen alkoi selittely: sanaharkan jälkeen väsynyt ja stressaantunut Auer oli tempaissut pistoolinsa esille, osoitellut sillä Pajakkaa, joka oli puolestaan tönäissyt Auerta. Auer ei kuulemma tiennyt, että piipussa oli panos, ja niin Pajakka sai surmansa.

Vasemmisto sai aiheestakin Pajakasta mainion marttyyrin ja Auerista hirviömallin, jotka molemmat ruokkivat lisää epäluuloja ja vihaa. Alettiin puhua salaliitosta: todellinen ampuja saattoi olla joku "ylempi taho". Joka tapauksessa moni kuulustelutilanne ei varmastikaan ollut kunniaksi senaikaiselle virkakoneistolle, vaikkei nyt syyllisiä aina haluttu välttämättä löytää.

Jälikiviisaus: keitä olivat kommunistiemme tosiviholliset?

Lapin kommunistit syyllistyivät toistuvasti halveksittaviin maanpetollisiin puuhiin, mutta silti heitä käy monessa yhteydessä vilpittömästi sääliksi. He olivat järjettömästi Neuvostoliiton, Leninin, Stalinin ja kommunistisen järjestelmän lumoissa.

Loppujen lopuksi kommunistiemme suurin vihollinen ei ollut lahtari-Suomi, ohrana ja porvaristo, vaan omat aateveljet sen aidan takana, jonka ruohoa he luulivat ja väittivät vihreämmäksi.

Moni muutti vapaaehtoisesti rajan itäpuolelle, asettui palvelemaan jo silloin omien kansalaistensakin viholliseksi tiedettyä järjestelmää. Sadat suomalaiset saivat siellä palkkiokseen Stalinin ajan puhdistuksissa lähtöpassin vankileireille ja kuolemaan.

Aseveljeys vai mikä?

Uola käsittelee parin sadan sivun verran saksalaisten joukkojen pohjoisessa Suomessa oloa ja sitä seurannutta Lapin sotaa. Kuvaukset korostavat näkökulmia lappilaisten kannalta, ja merkittävää on, että Uola näkee saksalaisten läsnäolossa paikallisten ihmisten kannalta paljon myönteisiä piirteitä. Välillä 240 000 sotilastakin käsittänyt 20. Vuoristoarmeija käyttäytyi varsin kurinalaisesti.

Luonnollista on, että tunnelma kiristyi pelottavaksi, kun Suomen oli Neuvostoliiton painostuksesta puhdistettava Pohjois-Suomi miltei mahdottomalta tuntuneen aikataulun mukaisesti.

Uola toteaa, ettei Lapin sota ollut kummallekaan osapuolelle mieluinen, siitä päätti Moskova. Saksalaisten Lapissa suorittamat tuhoteot eivät olleet katkerista tunteista huolimatta läheskään sitä luokkaa, miten Saksan joukot toimivat sodan loppuvaiheissa itärintamalta perääntyessään. Esimerkiksi väestöön ei kohdistettu sellaisia hirmutekoja, joiden uhreiksi Itä-Euroopassa sadat tuhannet kansalaiset joutuivat.

Keskustelu erillissodasta ei houkuttele Uolaa pitempiin analyyseihin. Hän toteaa varsin viileästi:

- Erillissotaan tai liittolaisuuteen kantaa otettaessa on tietenkin otettava huomioon tietyt reunaehdot pienen valtion kysymyksessä ollen. Pohtia sopii voiko pikkuvaltio koskaan olla suursodassa erillinen toimija. Eikö termi erillissota kirjaimellisesti käsitettynä ole käytännön mahdottomuus?

Rankka työ, rankkaa luettavaa

Mikko Uolan kirja on yhtä soittoa luettavana varsinainen lappilaisen konnuuden, oikeuskäsittelyjen ja saksalaisen vuoristoarmeijan Lapissa olon yksityiskohtainen kuvaus.

Kaksi Lapin keisaria saavat teoksessa paljon huomiota: jääkärieversti Oiva Willamo - yhdysupseeri saksalaisten ja pääesikunnan välillä - ja maaherra Kaarlo Hillilä - mm. Urho Kekkosen läheinen liittolainen. Varsinaiseksi keisariksi pitkään sanottu metsäneuvos Jarl Sundqvist jää heidän varjoonsa - materiaalin puutteen vuoksi, tekijä perustelee.

Kirja sisältää satoja kuvia, joista liki kaikki on ennen julkaisemattomia, korvauksetta paikallisilta käyttöön saatuja. Jos tuo samainen määrä olisi hankittu kuvapankkien kautta, olisivat kulut Uolan arvion mukaan nousseet kymmenillä tuhansilla euroilla.

Suuri sivu- ja tekstimäärä on johtanut kiusallisiin toistoihin, joiden poisto olisi vaatinut kylmän ulkopuolisen editoijan: kuvatekstissä ja pariin, kolmeenkin kertaan leipätekstissä joutuu lukemaan samoja toteamuksia liki samoin sanamuodoin.

Kommunistit saavat kyytiä. Kunhan asiaa enemmän tuntevat pääsevät teokseen käsiksi, älähtävät ne, joihin teoksessa oleva uusi tieto kalahtaa.

Mikko Uola: Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Minerva 2010.

Vaikkakin tuo Mikko Uolan uusin on vasta hiukan yli puolenvälin , niin tänään tuli varattua Ilkka Levän väitöskirja.

Saapunee ensikuun loppupuolella. Jos olet käynyt Levän väitöskirjan läpi , niin voitko kertoa hiukan ennakkouutisia.

Eli pitääkö Ilkka Levän ja Tapio Tiihosen väitöskirjat asettaa ryhmään ei olisi pitänyt.

 

[Museo]

Vaikkakin tuo Mikko Uolan uusin on vasta hiukan yli puolenvälin , niin tänään tuli varattua Ilkka Levän väitöskirja.

Saapunee ensikuun loppupuolella. Jos olet käynyt Levän väitöskirjan läpi , niin voitko kertoa hiukan ennakkouutisia.

En ole kyseistä Levän väitöskirjaa lukenut, selaillut tosin kun hyllyssä eteen sattui. Ote vaikutti sen verran psykohistorialliselta etten olisi mitenkään yllättynyt jos joku tavallinen kuolevainen olisi ottanut esitetyt metaforat liian kirjaimellisesti. Siinähän käytetään mm. skitsofreniaa jonkinlaisena sosiaalista todellisuutta kuvaavana käsitteenä... Muista toki kertoa vaikutelmistasi luettuasi teoksen!

 

[Museo]

Lukaisin viime yöllä dosentti Visurin teoksen "Idän ja lännen välissä - puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella". Mitään mullistavaa ei tule ilmi, mutta teoksessa ruoditaan sinänsä ansiokkaasti Kekkosen kauden turvallisuuspolitiikan hoitoa ja esimerkiksi esitellään aluepuolustuksen synty. Ainoastaan joidenkin poliittisten taustatekijöiden tulkinnassa on sorruttu subjektiivisuuteen silloin kun niitä on edes vaivauduttu esittelemään. Kylmän sodan ajan puolustussuunnittelun tähän päivään jatkunutta salailua Visuri pitää vaistonvaraisena - itse asiat kuuluvat hänen mukaansa jo historiaan.

Jossain vaiheessa jopa kaltaiseni lukija tuntee sympatiaa Kekkosta kohtaan hänen jouduttuaan kestämään kansainvälistä politiikkaa heikosti ymmärtäviä näyttösuojamiehiä - kunnes muistaa että Kekkonenhan heidät itse virkaansa nimitti. Kotimaisten sankarien tulehtuneet henkilösuhteet ja salakähmäinen tapa hoitaa asioita kun näyttävät Visurin esityksen perusteella tehneen Suomen turvallisuuspolitiikalle paljon enemmän hallaa kuin ulkovaltojen toimet. Kalustohankintojen amatöörimäistä toteutusta ei tässä yhteydessä edes kannata ruotia.

Yhtään naista tai naisen kirjoittamaa lähdeteosta kirjasta ei mainita, mikä kertoo jo sinänsä jotain tutkimuskohteen luonteesta. Ymmärrän hyvin jos joku saa Visurin sotilaallista puolta ylikorostavasta ja paikoin teleologisesta näkökulmasta allergista ihottumaa.

PS Onko kukaan lukenut eversti Koppisen sensuroiduksi tullutta käsikirjoitusta "Räjähtävä tyhjyys" 50-luvulta? Siinä ehdotettiin jotain sissiarmeijaa Suomen puolustusjärjestelyjen perustaksi.

 

[Vanha veteraani]

Lukaisin viime yöllä dosentti Visurin teoksen "Idän ja lännen välissä - puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella". Mitään mullistavaa ei tule ilmi, mutta teoksessa ruoditaan sinänsä ansiokkaasti Kekkosen kauden turvallisuuspolitiikan hoitoa ja esimerkiksi esitellään aluepuolustuksen synty. Ainoastaan joidenkin poliittisten taustatekijöiden tulkinnassa on sorruttu subjektiivisuuteen silloin kun niitä on edes vaivauduttu esittelemään. Kylmän sodan ajan puolustussuunnittelun tähän päivään jatkunutta salailua Visuri pitää vaistonvaraisena - itse asiat kuuluvat hänen mukaansa jo historiaan.

Jossain vaiheessa jopa kaltaiseni lukija tuntee sympatiaa Kekkosta kohtaan hänen jouduttuaan kestämään kansainvälistä politiikkaa heikosti ymmärtäviä näyttösuojamiehiä - kunnes muistaa että Kekkonenhan heidät itse virkaansa nimitti. Kotimaisten sankarien tulehtuneet henkilösuhteet ja salakähmäinen tapa hoitaa asioita kun näyttävät Visurin esityksen perusteella tehneen Suomen turvallisuuspolitiikalle paljon enemmän hallaa kuin ulkovaltojen toimet. Kalustohankintojen amatöörimäistä toteutusta ei tässä yhteydessä edes kannata ruotia.

Yhtään naista tai naisen kirjoittamaa lähdeteosta kirjasta ei mainita, mikä kertoo jo sinänsä jotain tutkimuskohteen luonteesta. Ymmärrän hyvin jos joku saa Visurin sotilaallista puolta ylikorostavasta ja paikoin teleologisesta näkökulmasta allergista ihottumaa.

PS Onko kukaan lukenut eversti Koppisen sensuroiduksi tullutta käsikirjoitusta "Räjähtävä tyhjyys" 50-luvulta? Siinä ehdotettiin jotain sissiarmeijaa Suomen puolustusjärjestelyjen perustaksi.

Löyhästi edelliseen liittyen syksyn uutuus jota voitaneen pitää ainakin osittain tulevan kevään vaalikirjana.

Jos Urmas väittää Kalevi Sorsan tulleen 60-luvun lopulla valituksi SDP:n puoluesihteeriksi KGB:n määräyksestä kiristämällä (CIA:n rahoitus SDP:lle) ja myöhemmin puolueen puheenjohtajana jopa pääministeriksi.

Jos USA 1975 ilmoittaa ETYK:n edellä etteivät he osallistu jos KGB:n juoksupoika (Urmaksen väittämä) toimii Suomen pääministerinä, niin Eduskunta hajotettiin ja Liinamaan hallitus muodostettiin.

Mitä pidät syynä ettei Kekkonen katkaissut Sorsan kuningastietä viimeistään 70-luvun puolivälissä.
Olivatko jo silloin ”pienten piirien” yhteiset intressit kietoutuneet liian tiukaksi vyhdiksi.

Urmas, Heikki Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät / Heikki Urmas 2010 )

Ps. Ilkka Levän väitöskirja oli samaa sarjaa kuin Sofi Oksasen "Puhastus"
Eli vaivoin jaksoi muutaman minuutin selailla minkä jälkeen kiireesti kierrätykseen.

 

[henu]

Herra Isoherra: puolustusvoimien kehitys kentältä katsottuna, kukaan lukenut?

 

[juhapar]

Herra Isoherra: puolustusvoimien kehitys kentältä katsottuna, kukaan lukenut?

Hyllystä löytyy. Huoltopuolen kaverin kirjoittama teos. Ihan mielenkiintoinen.

 

[ukkopekka]

Osaisko joku teistä konkareista ehdottaa jotain mielenkiintoista kirjaa jatkosodasta, sotilaan omin silmin kirjoitettuna?

 

[baikal]

Osaisko joku teistä konkareista ehdottaa jotain mielenkiintoista kirjaa jatkosodasta, sotilaan omin silmin kirjoitettuna?

Minusta Tuurin Rukajärvi-sarja on hyvä.

 

[ukkopekka]

Osaisko joku teistä konkareista ehdottaa jotain mielenkiintoista kirjaa jatkosodasta, sotilaan omin silmin kirjoitettuna?

Minusta Tuurin Rukajärvi-sarja on hyvä.

Kiitos vastauksesta, nopealla vilkaisulla googlella kirjan kuvaus kuullostaa siltä mitä etsinkin. :a-wink:
Pitänee käydä ettimässä paikallisesta kirjastosta.

 

[baikal]

Osaisko joku teistä konkareista ehdottaa jotain mielenkiintoista kirjaa jatkosodasta, sotilaan omin silmin kirjoitettuna?

Minusta Tuurin Rukajärvi-sarja on hyvä.

Kiitos vastauksesta, nopealla vilkaisulla googlella kirjan kuvaus kuullostaa siltä mitä etsinkin. :a-wink:
Pitänee käydä ettimässä paikallisesta kirjastosta.

SE kirjasarja on koottu minusta mukavalla tavalla. Itsestäni on kiintoisa sikälikin, että tunsin monia monia henkilöitä, jotka antavat äänensä kirjalle. Nyt rupeaa olemaan vaan vähissä ne miehet.

 

[ukkopekka]

Vihdoin pääsin kirjastossa käymään ja valitettevasti löytyi vain Rukajärven Linja, eli kirjatrilogian viimeinen osa?
Pitänee ettiä muualta jostain sitten tuo ensimmäinen ja toinen osa, ei meinaa viittis aloittaa lukemista viimeistä osasta..

 

[noska]

EIkös kirjastoissa mahda vieläkin toimia se kaukolainausjärjestelmä eli että kirjan voi tilata mistä tahansa suomalaisesta kirjastosta omaan kirjastoon ja lainata sieltä.

 

[adam7]

Schassen lykkäsi tossa käteen tuttavansa kirjoittaman kirjan, joka on julkaistu tänä vuonna suomeksi.
Kyseessä on Thomas Rathsack: Jääkäri tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakissa. Suomenkielisen version kustantaja on Ajatus-kirjat ja ISBN:978-951-20-8240-7.
Vaikka kirja ei sisällääkään mitään jänniä taistelukuvauksia eikä ole niin paljon kohua saanut kuin hiljattain julkaistu tanskalainen filmidokumentti, niin joka on kiinnostunut erikoisjoukkosotilaan elämästä, varusteista ja toimintatavoista ja/tai Tanskän jægerkorpsetista, niin suosittelen lukemaan.

luin tuon juuri, tanskankielisenä alkuperäisversiona. kieli oli hiukan haastavampaa kuin kuukausi sitten lukemani Dansk Krigshistorie 700-2010, reilu 800 sivua.

Tuossa Jaeger kirjassa oli mielestäni kiinostavin asia se, että kirjoittaja erosi ensin armeijasta koska ymmärsi, että Tanskan armeija ei ollut valmis sotaan. Hän palasi sen jälkeen oltuaan valokuvaaja Etelä-Amerikassa ja miinanraivauksen esimies Afghanistanissa, kun USA ja liittolaiset hyökkäsivät Afghanistaniin.

Tanskan sotavoimia auttaa ymmärtämään, kun on lukenut tuon aiemman kirjan. Tanskassa on aivan eri perinne, kuin Ruotsissa, ja sitä kautta Suomessa, entisessä Ruotsin osassa. Tanskassa on aateli ollut upseeristoa paljon suuremmassa määrin, kauemmin ja suuri osa siitä on ollut saksalaista. Tanskassa on lisäksi maavoimien suuri osa ollut saksalaista palkkasoturia, 1800-luvun puoleen väliin asti, jolloin ongelmia tuli hertuakuntien, eli Schlesvig - Holsteinin kanssa, jotka kuuluivat löyhään Saksan liittoon, mutta joissa Tanskan kuningas oli herttuoiden personaalikuninkaallinen.

Edelleen, Tanskasa yksinvaltius kesti kauemmin kuin Ruotsissa, ja edes Kustaa III:en ns, yksinvaltiaat perustuslait, jotka jäivät Suomen autonomian perustaksi, eivät oleet lähellekään Tanskan turboyksinvaltiutta.

Edellen, Rathsackin kirjasta saattaa ilmetä, mutta ainakin toisesta kirjasta, että Tanskan sotavoimien koko, myös asevelvollisuusaikana, on ollut huomattavan paljon pienempi kuin Suomen. Mielenkiintoista, on, että eräässä kohdassa siinä sotahistoriassa, eräs kirjoittaja toteaa, jotakuinkin näin: "On selvää että Tanska ei ollut mikään Suomi" viitaten Tanskan suhteeseen Skaksaan (ainainen uhka) verrattuna Suomen suhteeseen Venäjään. Eli että Tanska ei välttämättä taistele kuten Suomi taisteli. Tosin tässä viittauksessa puuttuu ymmärrys yhteiskuntajärjestelmien ja kulttuurien eroavuuksiin. Eli Saksa ei ollut samalla tavalla uhka kuin Venäjä, saatikka Neuvostovenäjä.

Ja tässä yhteydessä en lähde Tanskan laivastoon, se onkin jo eri stoori.

 

[Horemheb]

Tällä hetkellä lueskelen Erwin Rommelin muistiinpanoja, The Rommel Papers. Mielenkiintoista luettavaa, hän kun ei pelännyt sanoa asiaa suoraan, oli se hyvä taikka huono. Hän kertoo lentäjästä joka Rommelin käskyä rikkoen ei lentänyt myrskyyn. Myöhemin Rommel kiitti lentäjää, koska myrskyssä oli pudonnut eräs saksalainen lentokone. Lisäksi hän sanoo että olisi valloittanut Egyptin, ja Persianlahden öljykentät jos hänellä olisi ollut muutama divisioona enemmän ja tämä olisi ratkaissut bensiinipulman kokonaan. Myöhemmin ei olisi tarvittu Kaukasuksen sotaretkeä, johon osallistui ties kuinka monta divisioonaa.

 

[juhapar]

Tällä hetkellä lueskelen Erwin Rommelin muistiinpanoja, The Rommel Papers. Mielenkiintoista luettavaa, hän kun ei pelännyt sanoa asiaa suoraan, oli se hyvä taikka huono. Hän kertoo lentäjästä joka Rommelin käskyä rikkoen ei lentänyt myrskyyn. Myöhemin Rommel kiitti lentäjää, koska myrskyssä oli pudonnut eräs saksalainen lentokone. Lisäksi hän sanoo että olisi valloittanut Egyptin, ja Persianlahden öljykentät jos hänellä olisi ollut muutama divisioona enemmän ja tämä olisi ratkaissut bensiinipulman kokonaan. Myöhemmin ei olisi tarvittu Kaukasuksen sotaretkeä, johon osallistui ties kuinka monta divisioonaa.

Jos Rommel olisi tiennyt, että hänen panssarinsa ajelivat pohjois-Afrikan öljykenttien päällä...

 

[SJ]

Tällä hetkellä lueskelen Erwin Rommelin muistiinpanoja, The Rommel Papers. Mielenkiintoista luettavaa, hän kun ei pelännyt sanoa asiaa suoraan, oli se hyvä taikka huono. Hän kertoo lentäjästä joka Rommelin käskyä rikkoen ei lentänyt myrskyyn. Myöhemin Rommel kiitti lentäjää, koska myrskyssä oli pudonnut eräs saksalainen lentokone. Lisäksi hän sanoo että olisi valloittanut Egyptin, ja Persianlahden öljykentät jos hänellä olisi ollut muutama divisioona enemmän ja tämä olisi ratkaissut bensiinipulman kokonaan. Myöhemmin ei olisi tarvittu Kaukasuksen sotaretkeä, johon osallistui ties kuinka monta divisioonaa.

Sikäli kun itse olen mitään ymmärtänyt, niin eikös tuo Rommelin operaatio ollut tarkoitettu juuri lamauttamaan brittien joukot Afrikassa, jotta nämä eivät olisi kyenneet vaikuttamaan sotaan kaukasuksella. Kiinnostaisi tietää, että kuinka isot polttoaineongelmat Rommelilla olisi ollut, jos tämä olisi koettanut persianlahdelle asti. Kairosta kun on matkaa Kuwaitiin suunnilleen saman mitä Tripolista on Kairoon ja tämä matkahan pilasi hommat useampaan kertaan. Tietysti, jos Britit olisi lyöty täysin Egyptissä, ja uutta joukkoa ei oltaisi saatu aikaiseksi, niin mikäpä siinä sitten.

 

[Horemheb]

Sikäli kun itse olen mitään ymmärtänyt, niin eikös tuo Rommelin operaatio ollut tarkoitettu juuri lamauttamaan brittien joukot Afrikassa, jotta nämä eivät olisi kyenneet vaikuttamaan sotaan kaukasuksella. Kiinnostaisi tietää, että kuinka isot polttoaineongelmat Rommelilla olisi ollut, jos tämä olisi koettanut persianlahdelle asti. Kairosta kun on matkaa Kuwaitiin suunnilleen saman mitä Tripolista on Kairoon ja tämä matkahan pilasi hommat useampaan kertaan. Tietysti, jos Britit olisi lyöty täysin Egyptissä, ja uutta joukkoa ei oltaisi saatu aikaiseksi, niin mikäpä siinä sitten.

Rommelihan tuli Afrikkaan ainoastaan puolustamaan. Italialaisten rippeillä oli vain vähän maa-aluetta jäljellä. Kun Rommel saapui, hän hyökkäsi omin luvin.

Rommelin oman ajatuksen mukaan huoltosatamamana käytetään aina sitä mikä on lähinnä joukkoja. Eli kun oltaisiin Egyptissä käytettäisiin Aleksandrian satamaa, ei enää Tripolia. Mutta kun huoltoa johtivat italialaiset Roomasta, niin se takkuili.

En tiedä mitä joukkoja sitten olisi Egyptin jälkeen vielä ollut englantilaisilla, mutta Rommel itse toteaa että Lähi-Idän öljylähteiden porteista ei käyty kovin kaukana. Rommelilla tai hänen armeijallaan ei käsittääkseni ollut ongelmia öljyn kokonaan loppumisen kanssa. Ongelma oli sen laivaaminen brittien hallitseman Välimeren yli ja siitä edelleen kuorma-autoilla joukoille vihollisen häiritessä kuljetuksia lentokoneilla ja sissitoiminnalla.

 

[SJ]

Sikäli kun itse olen mitään ymmärtänyt, niin eikös tuo Rommelin operaatio ollut tarkoitettu juuri lamauttamaan brittien joukot Afrikassa, jotta nämä eivät olisi kyenneet vaikuttamaan sotaan kaukasuksella. Kiinnostaisi tietää, että kuinka isot polttoaineongelmat Rommelilla olisi ollut, jos tämä olisi koettanut persianlahdelle asti. Kairosta kun on matkaa Kuwaitiin suunnilleen saman mitä Tripolista on Kairoon ja tämä matkahan pilasi hommat useampaan kertaan. Tietysti, jos Britit olisi lyöty täysin Egyptissä, ja uutta joukkoa ei oltaisi saatu aikaiseksi, niin mikäpä siinä sitten.

Rommelihan tuli Afrikkaan ainoastaan puolustamaan. Italialaisten rippeillä oli vain vähän maa-aluetta jäljellä. Kun Rommel saapui, hän hyökkäsi omin luvin.

Rommelin oman ajatuksen mukaan huoltosatamamana käytetään aina sitä mikä on lähinnä joukkoja. Eli kun oltaisiin Egyptissä käytettäisiin Aleksandrian satamaa, ei enää Tripolia. Mutta kun huoltoa johtivat italialaiset Roomasta, niin se takkuili.

Sitä en tiedä, että hyökkäsikö Rommel luvatta tai luvan kanssa, mutta käytännössähän idea oli käyttää tilaisuutta hyväksi kun siellä oltiin, ei mikään huono idea sinällään.

Ja en tarkoittanut, että Egyptistä eteenpäin kuskattaisiin tavaraa Tripolin kautta, vain sitä, että samat ongelmat etäisyyden kanssa siitäkin tulisi.

 

[juhapar]

Sikäli kun itse olen mitään ymmärtänyt, niin eikös tuo Rommelin operaatio ollut tarkoitettu juuri lamauttamaan brittien joukot Afrikassa, jotta nämä eivät olisi kyenneet vaikuttamaan sotaan kaukasuksella. Kiinnostaisi tietää, että kuinka isot polttoaineongelmat Rommelilla olisi ollut, jos tämä olisi koettanut persianlahdelle asti. Kairosta kun on matkaa Kuwaitiin suunnilleen saman mitä Tripolista on Kairoon ja tämä matkahan pilasi hommat useampaan kertaan. Tietysti, jos Britit olisi lyöty täysin Egyptissä, ja uutta joukkoa ei oltaisi saatu aikaiseksi, niin mikäpä siinä sitten.

Rommelihan tuli Afrikkaan ainoastaan puolustamaan. Italialaisten rippeillä oli vain vähän maa-aluetta jäljellä. Kun Rommel saapui, hän hyökkäsi omin luvin.

Rommelin oman ajatuksen mukaan huoltosatamamana käytetään aina sitä mikä on lähinnä joukkoja. Eli kun oltaisiin Egyptissä käytettäisiin Aleksandrian satamaa, ei enää Tripolia. Mutta kun huoltoa johtivat italialaiset Roomasta, niin se takkuili.

Sitä en tiedä, että hyökkäsikö Rommel luvatta tai luvan kanssa, mutta käytännössähän idea oli käyttää tilaisuutta hyväksi kun siellä oltiin, ei mikään huono idea sinällään.

Ja en tarkoittanut, että Egyptistä eteenpäin kuskattaisiin tavaraa Tripolin kautta, vain sitä, että samat ongelmat etäisyyden kanssa siitäkin tulisi.

Rommel taisi hyökätä tietämättä Barbarossa-suunnitelmasta ja ihmetteli, kun ei oikein saanut haluamaansa tukea Saksasta. Tiedä sitten, olisiko tuo tieto mitenkään Rommeliin vaikuttanut...

 

[koponen]

Mielikuva on että Rintaman poliisi: Valvontaupseerin päiväkirjat 1941-1944 olisi jo esiintynyt täällä, mutta eipä äkkiä löytynyt. Joka tapauksessa, ehdottoman kannattavaa luettavaa sodankäynnin olemuksesta ja viime sotien erilaisesta näkökulmasta kiinnostuneille. Paavo Alkion päiväkirjateosta voi lukea rinnalla, "työkavereita" kun olivat. Sodan glorifiointia ei pääse tätä kirjaa lukiessa harrastamaan.