Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Vonka kirjoitti:
Volokolamskin valtatie on kiinnostava erityisesti johtamistaidollisesti. Se tarjoaa elävän kuvan taisteluista Moskovan edustalla, ja Ivan Panfilov on poikennut voimakkaasti perinteisestä "neuvostojohtamisesta".

Panfilovin taktiikat perustuivat joustavuuteen, piiloutumiseen ja puolustuksen organisointiin pienissä, ketterissä yksiköissä, tavallaan piirteisiin, jotka muistuttavat talvisodan suomalaisjoukkojen menetelmiä. Kirjassa muistaakseni korostetaan, kuinka Panfilov ja hänen miehensä hyödynsivät talvisodan kokemuksia: he käyttivät maastoa hyväkseen, harjoittivat passiivisen perääntymisen sijaan aktiivista liikkuvaa sodankäyntiä, alkoivat järjestää ylläköitä, hidastaa ja kuluttaa. Tämä auttoi hidastamaan ja osittain pysäyttämään Saksan etenemisen Moskovan lähellä.

Huomasin, että Beck joutui lisäämään epärealistisia kohtauksia saadakseen kirjan Neuvostoliiton sensuurin läpi. Kirjassa joskus joku nousee poterosta hyökkäykseen ja huutaa Stalinin nimeä. Tuollaiset kohdat näyttävät päälleliimatuilta ja rikkovat realismin, ikään kuin hän haluaisi oikein näyttää veteraanilukijoille, että "tiedättehän että on pakko, mutta voitte unohtaa tämän kohdan".

Mielestäni Volokolamskin valtatie on monella tavalla realistinen ja vahvasti sodan raadollisuutta kuvaava teos, mutta Neuvostoliitossa sotakirjat sisälsivät usein myös propagandistisia elementtejä, jotka rikkoivat realismia.

Ne ovat klassisia neuvostopropagandan tunnusmerkkejä: rohkeuden ja uhrautumisen korostamista isänmaan ja johtajan puolesta, jotta lukijalle välittyisi tunne yksimielisyydestä ja moraalisesta ylemmyydestä.

On hyvin todennäköistä, että Beck, joka halusi pysyä uskottavana kertojana ja kunnioittaa todellisia kokemuksia, joutui silti lisäämään tällaisia kohtia saadakseen teoksen läpi sensuurista. Muuten tuota määrättyä tyylin epäyhtenäisyyttä on vaikea käsittää.

Se on silti yksi minun top 10 listallani sotakirjojen joukossa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Talvisota mainitaan vain yhden miehen kohdalla kokemuksena ja toisena on viittaus "suomalaiseen puukkoon". Kenraali Panfilov ei ole sotinut talvisodassa, tätä ei ainakaan mainita.

Jos otetaan huomioon, että teos ilmestyi 1944, on se mielestäni jopa hämmästyttävän realistinen. Lisäksi luin maininnan, että se oli ensimmäinen ruohonjuuritason kuvaus "suuren isänmaallisen sodan" taisteluista, joka Neuvostoliitossa julkaistiin. Pakollista kommunismin ylistämistä ja Stalinille hurraamista tietenkin on mukana, mutta oikeastaan yllättävän vähän. Yllättävän suoraan siinä kritisoidaan jopa sodan alkuvaiheen taisteluita ja taktiikkaa. Teos perustuu näköjään ihan oikeisiin henkilöihin, eli Momysh-Uly on ihan todellinen henkilö, samoin Panfilov.
 
EK kirjoitti:
Talvisota mainitaan vain yhden miehen kohdalla kokemuksena ja toisena on viittaus "suomalaiseen puukkoon". Kenraali Panfilov ei ole sotinut talvisodassa, tätä ei ainakaan mainita.
Klikkaa laajentaaksesi...
Ei Panfilov sotinut Suomessa, vaan romaanin mukaan oli kiinnostunut talvisodasta, toisin sanoen siitä, miksi puna-armeija epäonnistui. Teos nostaa talvisodan kokemuksena esiin juuri tuon yhden sotilaan kautta ja sen kautta, että se kiinnostaa puolustautujaa. Niin hyvä romaani tekee: toteaa sopivassa kohdassa jonkin aspektin, ja asia sijoitetaan jonkin henkilön suuhun, dialogiin, ei mielellään kertojan selittelyyn. Eikä toistoa saisi olla, paitsi Stalinin nimen huutamisessa sitä pitää olla. Jos sitä olisi muuten, sekä kirjailija että kustannustoimittaja olisivat epäonnistuneet.

Romaanin taide on ihan oma lukunsa.

Tietokirjat taas ovat ihan eri laji.

Panfilovin naamataulu on mielenkiintoinen. Hänellä oli 1920-luvun muotiviikset eli hammasharjaviikset, tyyli sama kuin Hitlerillä. Väitetään, että ajettu parta ja ohuet pienet viikset tai hammasharjaviikset tulivat muotiin ensimmäisen maailmansodan perintönä: kaasunaamaria ei saanut tiiviisti kovin rehevään kuontaloon. En tiedä, onko teoria totta, että muoti olisi tullut sotilaiden myötä, mutta sen voin sanoa, että Hitler vei hammasharjaviiksimuodin mukanaan viimeisen bensiinipalonsa myötä. Ei sitä Panfiloviin tai Charlie Chaplinin Kulkuri-hahmoon mielletä.

1000028794.webp
 
Näköjään ei suomalaisilla kustantajilla ole talousongelmia, kun silkkaa roskaa julkaisevat. Tuskin on sattumaa, että kun sosialismi on vastatuulessa vaaliuurnilla, niin vasemmisto käyttää hyväkseen kustantajia, joista Suomessa monet ovat hyvin vasemmistolaisia*. Nytkin jatkuvasti tulee ulos holokaustikirjallisuutta, mutta kommunismin kritiikkiä ei julkaista käytännössä ollenkaan; meillähän ei ole suomennettu esimerkiksi Pipesia ollenkaan. Applebaumin gulag-kirja julkaistiin, mutta Applebaum onkin vasemmiston suosima tekijä, koska hän jyrisee jatkuvaa virttä "äärioikeistosta". Pipes taas on antikommunistina vassareille myrkkyä.
www.tammi.fi

Natsin mieli - Tammi

12 varoitusta historiasta Hätkähdyttävän ajankohtainen teos natsismin historiasta. Palkitun historioitsijan analyysi natsien mentaliteetista näyttää vastaansanomattomasti, miksi nykyäänkin on elintärkeää taistella orastavia ääriliikkeitä vastaan. Miten SS-joukot…
www.tammi.fi www.tammi.fi

*Yksikin kustantaja julkaisi suomeksi äärivasemmistolaisen Ulrike Hermannin pamfletin, jota kustantaja ylisti mahtavaksi ja upeeksi. Hermann vaatii kommunismia, henkilökohtaisia hiilikiintiöitä jne.
 
TähtiporttiAtlantis kirjoitti:
Näköjään ei suomalaisilla kustantajilla ole talousongelmia, kun silkkaa roskaa julkaisevat.
Klikkaa laajentaaksesi...

En tiedä miten noilla isoilla suomalaisilla kustantamoilla tällä hetkellä taloudellisesti menee, mutta luultavasti pääsevät omilleen, sen verran natsijutut nykyään myyvät. Natsithan kun ovat nyt muka nousemassa valtaan Euroopassa ja USA:ssa, ja se tekee näistä julkaisuista olevinaan hyytävän ja jäätävän ajankohtaisia. Kommunismin kritiikki ei tänään myy, koska sitä ei kukaan pelkää juuri missään harhoissa. Sinänsä esim. Neuvostoliiton historiaa Euroopassakin olisi syytä tuntea paremmin, voisi sen nykymeininginkin ymmärtää sitä kautta. Vaan kun se ei myy.

Olen lukenut Reesin teokset "The Holocaust -A New History" (joka oli ihan OK yleisteos aiheesta, mutta ei mitään ihmeellistä) ja "Hitler And Stalin" (joka oli myös ihan jees ja kriittinen myös Neuvostoliittoa kohtaan), mutta noissa paljonpuhutuissa uusissa aikalaistodistuksissa oli päällekkäisyyksiä jo noiden kahden kirjan keskenkin. Ounastelen että tuo typerästi nimetty ja vielä typerämmältä suomenkielisena nimenä kuulostava uutuus kierrättää taas samat jutut, ehkä hieman psykologista näkökulmaa korostaen: mikä sai isot ja pienemmät natsit toteuttamaan tappamiskäskyjä? Tätä on kuitenkin viimeset jo 80 vuotta mietitty ja ihan varmasti myös psykologian vinkkelistä.

Laittanen tuon Natsin Mielen silti lukulistalleni, koska joskus voi olla kiinnostavaa lukea 500 sivua jotain vain todetakseen, miten turhaa se oli.
 
TaistoTurrikka kirjoitti:
En tiedä miten noilla isoilla suomalaisilla kustantamoilla tällä hetkellä taloudellisesti menee, mutta luultavasti pääsevät omilleen, sen verran natsijutut nykyään myyvät. Natsithan kun ovat nyt muka nousemassa valtaan Euroopassa ja USA:ssa, ja se tekee näistä julkaisuista olevinaan hyytävän ja jäätävän ajankohtaisia. Kommunismin kritiikki ei tänään myy, koska sitä ei kukaan pelkää juuri missään harhoissa. Sinänsä esim. Neuvostoliiton historiaa Euroopassakin olisi syytä tuntea paremmin, voisi sen nykymeininginkin ymmärtää sitä kautta. Vaan kun se ei myy.

Olen lukenut Reesin teokset "The Holocaust -A New History" (joka oli ihan OK yleisteos aiheesta, mutta ei mitään ihmeellistä) ja "Hitler And Stalin" (joka oli myös ihan jees ja kriittinen myös Neuvostoliittoa kohtaan), mutta noissa paljonpuhutuissa uusissa aikalaistodistuksissa oli päällekkäisyyksiä jo noiden kahden kirjan keskenkin. Ounastelen että tuo typerästi nimetty ja vielä typerämmältä suomenkielisena nimenä kuulostava uutuus kierrättää taas samat jutut, ehkä hieman psykologista näkökulmaa korostaen: mikä sai isot ja pienemmät natsit toteuttamaan tappamiskäskyjä? Tätä on kuitenkin viimeset jo 80 vuotta mietitty ja ihan varmasti myös psykologian vinkkelistä.

Laittanen tuon Natsin Mielen silti lukulistalleni, koska joskus voi olla kiinnostavaa lukea 500 sivua jotain vain todetakseen, miten turhaa se oli.
Klikkaa laajentaaksesi...
Paljon mahdollista. Siis tuo kaupallinen näkökanta myyvästä. Herää vain kysymys, että miksi sitten ei ole suomennettu Raul Hilbergin alan raamattua, eli "The Destruction of the European Jews". Voisiko se johtua siitä, että Hilbergin perusteesi on se, että kansallisosialistien juutalaispolitiikassa länsieurooppalaiseen "salonkiantisemitismiin" (=paljon puhetta, mutta vähän villoja) yhdistyi etenkin Venäjältä tuttu pogromimeininki (=henki pois). Se teesihän ei vasemmistoa miellytä.
 
”
Ljudmyla Dolhonovska

Rautakenraali. Valeri Zalužnyin elämä​

”Maamme kohtalo on meidän harteillamme.”
Venäjän hyökkäyksen torjuneen ja Ukrainan joukkoja johtaneen kenraalin tarina.

Helmikuun 24. päivänä 2022 Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyi lausui joukoilleen: ”Maamme kohtalo on meidän harteillamme.” Muun maailman pidätellessä henkeään Zalužnyin johtama armeija tuhosi Kiovan valtausta yrittäneet venäläiset maahanlaskujoukot. Maa pelastui, mutta Zalužnyi siirrettiin suurlähettilääksi Lontooseen ja sota jatkuu edelleen. Mitä tapahtui?

Zalužnyin neuvonantajana toiminut Ljudmyla Dolhonovska kertoo kirjassaan Ukrainan suosituimman sotilaan elämäntarinan. Hän paljastaa myös, miten Zalužnyi teki päätöksiään sodan ensimmäisinä kuukausina ja miten poliitikot alkoivat karsastaa voittoisaa sotilasta, josta povataan maan seuraavaa presidenttiä.

Rautakenraali piirtää vaikuttavan kuvan loistavasta strategista ja vastahakoisesta sotasankarista, jolle tärkeää on ihmisyyden säilyttäminen, myös sodan epäinhimillisissä oloissa.
”IMG_7027.webp
 
Viimeksi muokattu:

”​

Läheltä piti​

Näkemyksellinen kertomus Suomesta, toteutumattomien katastrofien maasta.


Suomen olemassaolo ja vapaus ovat olleet usein uhattuna sisäisistä ja ulkoisista syistä. Itsenäisyys ja demokratia on säilytetty toista sataa vuotta – osaksi taidolla, osaksi uskomattomalla tuurilla.

Tiivistunnelmainen teos porautuu kohtalonhetkiin, jolloin tulevaisuutta ratkaistiin. Näin tehtiin, kun Suomessa omaksuttiin roomalaiskatolinen usko, torjuttiin punakapina, kukistettiin Mäntsälän kapina, pysäytettiin kahdesti puna-armeija ja viime hetkellä puikahdettiin Natoon. Läheltä piti, olisi voinut käydä paljon pahemmin. Sattumien ja yhteensattumien merkitys on ollut suuri. Voiko Suomi luottaa näihin jatkossakin?

”Lasse Lehtinen on historiallinen herkuttelija, joka osaa punoa ja venyttää kirjansa punaista lankaa.”
– Helsingin Sanomat
”

IMG_7028.webp
 
pxpoks kirjoitti:
Pyhä luvattu sota / Ellis Aalto
Kertoo kirjailijan kokemuksista Ukrainassa. Avasi ainakin vähän sitä, että aikamoista kohellusta on nuorten miesten sotaseikkailu ja kaikki ei tosiaan sotimaan sinne ole menneet.

Suomalaistaistelijana Ukrainassa / Ann-Mari Leinonen
Ammattikirjoittajan kirjoittama kuvaus nuoren miehen sotareissusta. Varsin realistisen oloinen teos.


Tarinankerronnaltaan nämä olivat kuin mansikka ja mustikka, marjoja molemmat, mutta hyvin erilaisia. Kannattaa lukaista jos mahdollisuus on, ei tullut kummankaan kohdalla halua skipata sivuja.
Klikkaa laajentaaksesi...
Luin tämän. Hyvin mielenkiintoinen kirja, vaikka jätti hyvin hämmentyneen olon.
Päällimmäisenä kuva siitä, että valtaosa Ukrainan vapaaehtoisista ulkomaalaistaistelijoista on mielenterveysongelmista kärsiviä sekakäyttäjiä.

Toiminta on kirjan perusteella huonosti tai olemattomasti organisoitua, mitään kunnollista tai edes järjellistä koulutusta ei järjestetty eikä vaadittu. Toisaalta varsinaisiin taisteluihin kirjan kirjoittaja osallistuu kerran, se on se sama mistä varmaan meistä kaikki ovat nähneet sen videon missä suomalainen haavoittuu lievästi jalkaan.

Ei siinä, vähän toisenlaista kuin valtaosa muista genren kirjoista. Kyllä tämä pitää ostaa itselle, 4/5.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
EK kirjoitti:
Tuli luettua. Ihan jees, mutta esim. Pekka Vaara antaa kyllä vapaaehtoisjoukkojen toiminnasta vähän toisenlaisen kuvan. Onneksi Niinistö hänelle "karjalaisnäkökulman" suo, kaikki heimosodista kirjoittaneet eivät saa armoa Niinistön silmissä. Onneksi Jussi itse kirjoittaa "puhdasta historiaa", jota heimosodat nykyään ovat.
Klikkaa laajentaaksesi...
No kyllä Jussi Niinistö on historioitsijana paljon lähempänä Ranken ihannetta (ja itse asiassa tieteellisia periaatteita) kuin aaporoseliukset ja oulasilvennoiset. Nykyään vaan akateemisessa maailmassa on valtaisa paine olla aktivisti. Muutos on näkynyt vahvasti vaikkapa Historiallisessa aikakauskirjassa. Aikoinaan mm. Kaari Utrion tekeleitä pidettiin julkaisussa köykäisinä ja tendenssimäisinä, nykyään niitä ihqutetaan.
 
Ville Vänskä: Torpedovene S2 tsaarin ja Suomen palveluksessa. Atena.

Tämä tuli pikaluettua, eli hypin yli yleistä sotahistoriaa käsitteleviä osuuksia ja keskityin itse laivaa koskevaan. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Parasta antia on itse syyspurjehduksen ja jälkipyykin kuvaus.

Lähdeviitteet puuttuvat, mutta osa lähteistä selviää itse tekstissä. Kirjan muut heikkoudet riippuvat paljon lukijan painotuksista. Keskivertolukijalle, jota tekniikan yksityiskohdat eivät kiinnosta, niin kirjassa ei juuri puutteita ole.

Tekniikkahullulle pahin puute on kunnollisten rakennepiirrosten puute. Esimerkiksi tekstissä mainitusta potkurinakselin laakerista olisi mieluusti nähnyt rakennepiirroksen. Samaten tarkat rungon rakennepiirrokset, koska tekstissä viitataan mm. alusten heikkoon pitkittäisjäykkyyteen.

Samaten numerotietoa alusten vakavuudesta ei ole.
 
TähtiporttiAtlantis kirjoitti:
No kyllä Jussi Niinistö on historioitsijana paljon lähempänä Ranken ihannetta (ja itse asiassa tieteellisia periaatteita) kuin aaporoseliukset ja oulasilvennoiset. Nykyään vaan akateemisessa maailmassa on valtaisa paine olla aktivisti. Muutos on näkynyt vahvasti vaikkapa Historiallisessa aikakauskirjassa. Aikoinaan mm. Kaari Utrion tekeleitä pidettiin julkaisussa köykäisinä ja tendenssimäisinä, nykyään niitä ihqutetaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
No, Niinistö siteeraa Liddell Hartia ja tulkitsee, että heimosodat on "puhdasta historiaa", eli siihen ei sisälly enää päivänpolttavaa tulkinnan tarvetta. Sitten Niinistö tulkitsee koko Malmin/Kuisman retkikunnan puhtaasti heimoaktivistien näkökulmasta. Muut tulkinnat mainitaan alussa, mutta niihin ei palata. Niinistön narratiivi on leimallisesti valkoinen/aktivistien. Tässä ei sinänsä mitään vikaa ole, Niinistön sympatioiden pitäisi olla kaikkien tiedossa. Kuitenkin sitten se oman objektiivisuuden korostaminen ja muiden leimaaminen on vähän yksisilmäistä.

Niinistö ei myöskään oikein osaa tulkita karjalaisten passiivisuutta tai paremminkin vihamielisyyttä heimoaatetta kohtaan. Hieman mainitaan heikko elintarviketilanne ja siihen saumaan oikein hyvin iskenyt englantilaisten ruoka-apu (jota Vaara korostaa), mutta silti lähinnä siteerataan heimosotilaiden kertomuksia, joiden mukaan karjalaisten pöydät notkuvat herkkuja, kun vähän teelehtiä antaa. Tai ne teoksen rikkaat karjalaiskylät verrattuna vaikka parikymmentä vuotta aiemmin aikalaisten kuvauksiin vielä suuremmasta kurjuudesta kuin Suomessa ja Vaaran kertumus siitä, miten englantilaisten antamien jauhojen sekaan ryhdyttiin jauhamaan olkea, että leipä maistuisi oikealta. Myös se karjalaisten innostumattomuus nähdään jonkinlaisena passiivisuutena tai jopa kehittymättömyytenä (kuten heimomiehet), mutta karjalaisten omia näkemyksiä ei tuoda pahemmin esiin. Edelleen Vaara kuvaa, miten retkikunnat nähtiin Karjalassa "ruotshien" sotaretkien jatkumona ja suomalaisuusaate vihamielisenä ja alistamaan pyrkivänä. Omasta mielestäni ne karjalaisten "kun käskette, ollaan teidän puolella ja kun nuo toiset käskevät, ollaan niiden puolella" tai "kannatamme sitä, joka antaa leipää" ovat lähinnä osoitus inhorealismista tai -opportunismista. Niin suomalaiset, englantilaiset, valkoiset venäläiset kuin bolshevikitkin haluavat vain käyttää karjalaisia hyväkseen. Tai ehkä toisin sanoen, ajatella heidän puolestaan.

Sekä Malm että Kuisma saavat Niinistöltä erittäin positiivisen ja jopa "runebergiläisen" kuvauksen. Silti jo Niinistönkin siteeraamissa rivimiesten muisteluissa johtoa ei aina kehuta - edes Bobi Sivenin toimesta. Vain Sippola on syypää vankien teloituksiin, mutta tästä ei tehdä mitään päätelmiä niiden vaikutuksesta karjalaisten asenteisiin. Sen sijaan Karjalan legioonan armottomuus tuodaan esiin moneen kertaan, sinänsä tietysti aiheellisesti. En nyt jaksanut lähteä tarkastamaan, onko Malmin/Kuisman osaston toiminta ollut oikeasti noin puhtoista, mutta paljon auttaa sekin, että Niinistö rajaa Walleniuksen osaston toiminnan kokonaan pois teoksesta. Tämä ei kuitenkaan ole oikein mielestäni oikein ymmärrettävää, sillä tietenkin karjalaiset ymmärsivät kaikki heimosotien retkikunnat yhteiseksi kokonaisuudeksi.

Mutta kuten sanottua, ihan luettava kirja. Ei mikään lopullinen totuus, kuten ei koskaan historiantutkimuksessa. Kuitenkin suosittelen enemmän Vaaran teoksia. Etenkin niitä kahta ensimmäistä. Niissä kokonaiskuva on parempi ja heimosotaretkien realistiset mahdollisuudet asettuvat paremmin kontekstiin.
 
Viimeksi muokattu:
TähtiporttiAtlantis kirjoitti:
Paljon mahdollista. Siis tuo kaupallinen näkökanta myyvästä. Herää vain kysymys, että miksi sitten ei ole suomennettu Raul Hilbergin alan raamattua, eli "The Destruction of the European Jews". Voisiko se johtua siitä, että Hilbergin perusteesi on se, että kansallisosialistien juutalaispolitiikassa länsieurooppalaiseen "salonkiantisemitismiin" (=paljon puhetta, mutta vähän villoja) yhdistyi etenkin Venäjältä tuttu pogromimeininki (=henki pois). Se teesihän ei vasemmistoa miellytä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Paljon on kääntämättä ihan merkittävää peruskirjallisuutta vuosisatamme historiasta. Vaikkapa Robert Conquestin teokset.
 
TähtiporttiAtlantis kirjoitti:
Parasta antia on itse syyspurjehduksen ja jälkipyykin kuvaus.
Klikkaa laajentaaksesi...
Syyspurjehdus oli kyllä ankara reissu. Kaikki hengissä selvinneet aluksetkin olivat jo huonossa hapessa rantaan selviydyttyään. S2:n sisaralus S1 pääsi nipinnapin viimeisillä polttoaineillaan Mäntyluodon satamaan. Aluksen päällikkö kapteeniluutnantti Raninen käski siellä miehistön laiturille riviin, ja lääkintämiehen jakamaan miehille pirturyypyt. "En tiedä, miten me tähän selviydyimme, mutta ei ainakaan Ranisen merimiestaitojen ansiosta," hänen kerrotaan sanoneen tässä puhuttelussaan.
 
Erkki kirjoitti:
Syyspurjehdus oli kyllä ankara reissu. Kaikki hengissä selvinneet aluksetkin olivat jo huonossa hapessa rantaan selviydyttyään. S2:n sisaralus S1 pääsi nipinnapin viimeisillä polttoaineillaan Mäntyluodon satamaan. Aluksen päällikkö kapteeniluutnantti Raninen käski siellä miehistön laiturille riviin, ja lääkintämiehen jakamaan miehille pirturyypyt. "En tiedä, miten me tähän selviydyimme, mutta ei ainakaan Ranisen merimiestaitojen ansiosta," hänen kerrotaan sanoneen tässä puhuttelussaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuo Ranisen sanominen on mainittu Vänskän kirjassakin. Vänskän kirjan kuvauksen pohjalta tulee semmoinen käsitys, että S2 olisi selvinnyt, jos sen vesitiiviys olisi pitänyt (ts. alus ei olisi kaatunut ilman vuotaneen veden vaikutusta). Kirjassahan ei kovin syvällisesti pohdita laivan vakavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Esimerkinä "vapaitten vesipintojen" vaikutus.
 
EK kirjoitti:
No, Niinistö siteeraa Liddell Hartia ja tulkitsee, että heimosodat on "puhdasta historiaa", eli siihen ei sisälly enää päivänpolttavaa tulkinnan tarvetta. Sitten Niinistö tulkitsee koko Malmin/Kuisman retkikunnan puhtaasti heimoaktivistien näkökulmasta. Muut tulkinnat mainitaan alussa, mutta niihin ei palata. Niinistön narratiivi on leimallisesti valkoinen/aktivistien. Tässä ei sinänsä mitään vikaa ole, Niinistön sympatioiden pitäisi olla kaikkien tiedossa. Kuitenkin sitten se oman objektiivisuuden korostaminen ja muiden leimaaminen on vähän yksisilmäistä.

Niinistö ei myöskään oikein osaa tulkita karjalaisten passiivisuutta tai paremminkin vihamielisyyttä heimoaatetta kohtaan. Hieman mainitaan heikko elintarviketilanne ja siihen saumaan oikein hyvin iskenyt englantilaisten ruoka-apu (jota Vaara korostaa), mutta silti lähinnä siteerataan heimosotilaiden kertomuksia, joiden mukaan karjalaisten pöydät notkuvat herkkuja, kun vähän teelehtiä antaa. Tai ne teoksen rikkaat karjalaiskylät verrattuna vaikka parikymmentä vuotta aiemmin aikalaisten kuvauksiin vielä suuremmasta kurjuudesta kuin Suomessa ja Vaaran kertumus siitä, miten englantilaisten antamien jauhojen sekaan ryhdyttiin jauhamaan olkea, että leipä maistuisi oikealta. Myös se karjalaisten innostumattomuus nähdään jonkinlaisena passiivisuutena tai jopa kehittymättömyytenä (kuten heimomiehet), mutta karjalaisten omia näkemyksiä ei tuoda pahemmin esiin. Edelleen Vaara kuvaa, miten retkikunnat nähtiin Karjalassa "ruotshien" sotaretkien jatkumona ja suomalaisuusaate vihamielisenä ja alistamaan pyrkivänä. Omasta mielestäni ne karjalaisten "kun käskette, ollaan teidän puolella ja kun nuo toiset käskevät, ollaan niiden puolella" tai "kannatamme sitä, joka antaa leipää" ovat lähinnä osoitus inhorealismista tai -opportunismista. Niin suomalaiset, englantilaiset, valkoiset venäläiset kuin bolshevikitkin haluavat vain käyttää karjalaisia hyväkseen. Tai ehkä toisin sanoen, ajatella heidän puolestaan.

Sekä Malm että Kuisma saavat Niinistöltä erittäin positiivisen ja jopa "runebergiläisen" kuvauksen. Silti jo Niinistönkin siteeraamissa rivimiesten muisteluissa johtoa ei aina kehuta - edes Bobi Sivenin toimesta. Vain Sippola on syypää vankien teloituksiin, mutta tästä ei tehdä mitään päätelmiä niiden vaikutuksesta karjalaisten asenteisiin. Sen sijaan Karjalan legioonan armottomuus tuodaan esiin moneen kertaan, sinänsä tietysti aiheellisesti. En nyt jaksanut lähteä tarkastamaan, onko Malmin/Kuisman osaston toiminta ollut oikeasti noin puhtoista, mutta paljon auttaa sekin, että Niinistö rajaa Walleniuksen osaston toiminnan kokonaan pois teoksesta. Tämä ei kuitenkaan ole oikein mielestäni oikein ymmärrettävää, sillä tietenkin karjalaiset ymmärsivät kaikki heimosotien retkikunnat yhteiseksi kokonaisuudeksi.

Mutta kuten sanottua, ihan luettava kirja. Ei mikään lopullinen totuus, kuten ei koskaan historiantutkimuksessa. Kuitenkin suosittelen enemmän Vaaran teoksia. Etenkin niitä kahta ensimmäistä. Niissä kokonaiskuva on parempi ja heimosotaretkien realistiset mahdollisuudet asettuvat paremmin kontekstiin.
Klikkaa laajentaaksesi...
Ehkä pitäisi huomioida, mikä on Niinistön kirjan alaotsikko: "Kuisman retkikunta Vienan Karjalassa 1918". Pekka Vaaran lähtökohta on alusta lähtien laajempi. Eikä Niinistö itsekään esitä, että hänen kirjansa olisi Vienan tapahtumien yleisesitys. Onhan Vahtolan kirjan (Suomi suureksi-Viena vapaaksi) laajuus (tekstimäärä) yli kaksinkertainen.
 
Dekkareissa tai poliisiromaaneissa valitettavan harvoin törmää asialliseen, mielenkiintoiseen ja realismin kehystämään uskottavaan kirjaan. Siksi, vaikka tätä kirjaa olenkin edennyt vasta ehkä vain 1/4 niin mieluisasti yllättyneenä tulkoon tässä sellaiseksi jo kehutuksi.

​

IMG_7043.webp​

Kalteva pinta​

Polttavan nopeatempoinen ja kiihkeä rikosromaani jatkaa ylistettyä Blix ja Ramm -sarjaa.


Poliisi Sofia Kovic on juuri löytänyt yhteyden Oslossa puolentoista vuoden aikana tapahtuneiden kuolemantapausten välillä. Kun hän on soittamassa esimiehelleen Alexander Blixille, hänet ammutaan kuoliaaksi. Myös Blixin tytärtä ammutaan.

Neljä päivää myöhemmin Blix ja rikostoimittaja Emma Ramm ovat lukittuina kuulusteluhuoneeseen. Blix on tappanut epäillyn, jonka syyllisyydestä ei voi kuitenkaan olla varma, ja Ramm on seurannut tapahtumien kulkua. Samaa aikaan Blixin tytär taistelee sairaalassa hengestään.

Alkaa Blixin hurja kujanjuoksu. Keneenkään ei voi luottaa, kukaan ei ole turvassa.

Lisäys: lopussa vähän karkaa uskottavasta poliisityöstä mutta voi tätä silti suositella.
 
Viimeksi muokattu:
Torpedovene S2:n uppoamispäivä on 04.10.1925, joten ensi lauantaina onnettomuudesta tulee kuluneeksi 100 vuotta.

Satakunnan museossa Porissa aukeaa 1. lokakuuta S2-aiheinen näyttely.

1759084965944.webp

"1.10.2025–4.1.2026

Satakunnan Museo, Parvi

Vuonna 1925 Porin edustalla tapahtunut torpedovene S2:n uppoaminen on Suomen merivoimien vakavin rauhanaikainen onnettomuus. Aluksen kohtalokkaan tarinan lisäksi näyttelyssä tarkastellaan tapahtuman jälkivaikutuksia – muistoja, muisteluperinteitä, aineellista perintöä ja onnettomuuden muistamisen merkityksiä. Esille nousevat myös aikalaiset ja heidän tarinansa."

satakunnanmuseo.pori.fi

TULOSSA: Torpedovene S2 – sata vuotta myöhemmin

10.2025–4.1.2026 Satakunnan Museo, Parvi Vuonna 1925 Porin edustalla tapahtunut torpedovene S2:n uppoaminen on Suomen merivoimien vakavin rauhanaikainen onnettomuus.
satakunnanmuseo.pori.fi satakunnanmuseo.pori.fi
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top