Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Kohon "Yö joka lankesi yllemme" oli niin vakuuttava esitys, että se tulee luettua varmasti pian uudestaan.
Uraliin ei mennäkkään heilauttamalla ja kaikki eivät selviä edes puoliväliin.
Lopun Pukaron-taistelu oli luettava kerralla loppuun yöstä ja väsymyksestä huolimatta.
Arvostuksessa heilahtaen ohi Immosen Kettu-sarjan.
 
Kohon "Yö joka lankesi yllemme" oli niin vakuuttava esitys, että se tulee luettua varmasti pian uudestaan.
Uraliin ei mennäkkään heilauttamalla ja kaikki eivät selviä edes puoliväliin.
Lopun Pukaron-taistelu oli luettava kerralla loppuun yöstä ja väsymyksestä huolimatta.
Arvostuksessa heilahtaen ohi Immosen Kettu-sarjan.
Oli kyllä loistava kirja. Toivottavasti kirjoittajasta kuullaan vielä
 
Kohon "Yö joka lankesi yllemme" oli niin vakuuttava esitys, että se tulee luettua varmasti pian uudestaan.
Uraliin ei mennäkkään heilauttamalla ja kaikki eivät selviä edes puoliväliin.
Lopun Pukaron-taistelu oli luettava kerralla loppuun yöstä ja väsymyksestä huolimatta.
Arvostuksessa heilahtaen ohi Immosen Kettu-sarjan.
Kirjaston tietokannassa on kirjasta pitempi kuvaus. Jos seuraava on oikea lainaus kyseisestä kirjasta, niin hyllyyn jää:

”Edessä kymmenet kranaatit laskeutuvat taivaalta räjähtäen maassa ja puissa. Putoavien pisaroiden suunta muuttuu ja paineaallot vihmovat kuin pyörremyrsky ojan yli. Kaarlo huomaa puristavansa ojanreunaa. Se murenee käsiin kuin mieli.”

Ei vaan pysty tuollaista runotekstiä lukemaan.
 
Kohon "Yö joka lankesi yllemme" oli niin vakuuttava esitys, että se tulee luettua varmasti pian uudestaan.
Uraliin ei mennäkkään heilauttamalla ja kaikki eivät selviä edes puoliväliin.
Lopun Pukaron-taistelu oli luettava kerralla loppuun yöstä ja väsymyksestä huolimatta.
Arvostuksessa heilahtaen ohi Immosen Kettu-sarjan.
On mennyt multa ihan ohi. Kiitos vinkistä (y). Lisäsin heti listalle ja seuraavaksi kun vaan saan filatelistimurhaajan pois alta.
 
”Edessä kymmenet kranaatit laskeutuvat taivaalta räjähtäen maassa ja puissa. Putoavien pisaroiden suunta muuttuu ja paineaallot vihmovat kuin pyörremyrsky ojan yli. Kaarlo huomaa puristavansa ojanreunaa. Se murenee käsiin kuin mieli.”

Ei vaan pysty tuollaista runotekstiä lukemaan.
Tekoäly voisi tuottaa tuollaista. Etenkin tuo viimeinen kielikuva on kuin ChatGPT:n jäljiltä.
 
Kirjastovaraus saapui, eka neljäsosa luettu. Mielenkiintoisia tarinoita, tuiki tavallisistä suomalaisista aina Marttisen miehiin. Vauhtia haetaan jo Indokiinan sodasta ja muukalaislegioonasta, pääpaino Vietnamissa.

Katso liite: 125967
Pitää varmaan tämäkin jossain kohtaa lukea. En suuremmin pidä Kallosen kirjoitustyylistä, mutta onhan nuo tarinat kyllä kiinnostavia.

Kalloseltahan on jo vuosia sitten ilmestynyt kirja Sinivihreät baretit, sehän kertoo myös Vietnamissa taistelleista suomalaisista. Epäilen, että tämä uusi kirja ei tuo mitään uutta jo kertaalleen kaluttuun aiheeseen. Olen tietysti mielelläni tässä väärässäkin.
 
Pitää varmaan tämäkin jossain kohtaa lukea. En suuremmin pidä Kallosen kirjoitustyylistä, mutta onhan nuo tarinat kyllä kiinnostavia.

Kalloseltahan on jo vuosia sitten ilmestynyt kirja Sinivihreät baretit, sehän kertoo myös Vietnamissa taistelleista suomalaisista. Epäilen, että tämä uusi kirja ei tuo mitään uutta jo kertaalleen kaluttuun aiheeseen. Olen tietysti mielelläni tässä väärässäkin.
Taitaa olla eräänlainen kevyesti päivitetty uudelleen painos. Muoks itse asiassa kirjan tuore esipuhe ei taida ottaa kantaa tähän. Pitäisi varmaan olla molemmat kirjat, että voisi verrata.
 
Viimeksi muokattu:
Taitaa olla eräänlainen kevyesti päivitetty uudelleen painos. Muoks itse asiassa kirjan tuore esipuhe ei taida ottaa kantaa tähän. Pitäisi varmaan olla molemmat kirjat, että voisi verrata.
Onhan Kallonen kirjoittanut Törnistä useammankin kirjan (ainakin Leijonamieli, Purppurasydän ja Ristiretki) missä samaa aihetta pyöritellään, mutta kovian paljon ei uutta tietoa tule.

Kaikki kunnia Kalloselle että on noita aiheita penkonut, minusta on kiinnostava lukea tavallisten suomalaisten kokemuksista Vietnamissa tai legioonassa. Minä vain en pidä aiheiden ohuesta käsittelystä, enkä kirjoitustyylistä, josta tulee lähinnä mieleen poikien seikkailukirjat menneiltä vuosikymmeniltä.
 
Hyvähän se on että luetaan. Luin alakouluikäisenä kaiken mikä käsiin osui Jerry Cottoneista Ilias-eepokseen eikä yksikään sana mennyt hukkaan. Siinä mielessä pitää olla armollinen, kun joku viitsii jotain tehdä.

Kritiikki on tietysti suotavaa. Onhan vastaanoton estetiikassa paljon kriteereitä, mitä valita. Makuuni näin vanhenpana esim. reaalimaailmaan liittyvässä fiktiossa datojen pitää olla jossain määrin realistiset, samoin historiaan liittyvät. Sitten tulevat juonen koukuttavuus, kieli ja tyyli jne. Joillekin on ihan sama, millaista marsipaaniporsaslegendaa lukevat tai onko suurin osa kirjasta tekoälypaskaa banaaleine kielikuvineen. Molemmilla tavoilla on oma kauneutensa.

Lapsena ei haitannut, vaikka Burroughs laittoi Afrikkaan tiikereitä. Ei hän siellä koskaan käynyt kuin mielikuvituksessaan. Silloin elämykset olivat tosia.

Ovatko ne nyt? Ainakin erilaisia.

Nyt minulla on Aleksi Mainion Erkko-kirja menossa. Pidän siitä. Osaava on.
 
Kyllä, herää kysymys, miksi henkilögalleriasta on tehty oikea wokettajan unelma. Esimerkiksi kuinka moni mustalainen edes on reservissä.
Varmaan kaikki, jotka ovat suorittaneet asevelvollisuuden, eivätkä ole eronneet reservistä tai joilla ei ole tullut ikä täyteen. Ainakin omana aikanani Kainuun Prikaatissa palveli romaneita. Voisi tietysti kysyä, että oletko itse reservissä tai ollut reservissä?
 
Hyvähän se on että luetaan. Luin alakouluikäisenä kaiken mikä käsiin osui Jerry Cottoneista Ilias-eepokseen eikä yksikään sana mennyt hukkaan. Siinä mielessä pitää olla armollinen, kun joku viitsii jotain tehdä.

Kritiikki on tietysti suotavaa. Onhan vastaanoton estetiikassa paljon kriteereitä, mitä valita. Makuuni näin vanhenpana esim. reaalimaailmaan liittyvässä fiktiossa datojen pitää olla jossain määrin realistiset, samoin historiaan liittyvät. Sitten tulevat juonen koukuttavuus, kieli ja tyyli jne. Joillekin on ihan sama, millaista marsipaaniporsaslegendaa lukevat tai onko suurin osa kirjasta tekoälypaskaa banaaleine kielikuvineen. Molemmilla tavoilla on oma kauneutensa.

Lapsena ei haitannut, vaikka Burroughs laittoi Afrikkaan tiikereitä. Ei hän siellä koskaan käynyt kuin mielikuvituksessaan. Silloin elämykset olivat tosia.

Ovatko ne nyt? Ainakin erilaisia.

Nyt minulla on Aleksi Mainion Erkko-kirja menossa. Pidän siitä. Osaava on.
Tästä ollaan täysin samaa mieltä, jo pelkästään sen takia, että lukeva osaa myös tuottaa yleensä sujuvaa tekstiä. Ja muodostaa selkeitä mielipiteitä jotka perustuvat muuhunkin kuin päähän pälkähtävään ajatukseen.

Ylipäänsä jaottelu johonkin tavalliseen ja korkeampaan kirjallisuuteen on turhaa. Jostain syystä edelleen törmää ajatteluun, että mitä vaikeampi kirja, sen hienompaa kirjallisuutta. Edelleen tiedostavissa piireissä arvostetaan esim. Venäläisiä klassikoita tai vaikka Joycen Odysseusta, vaikka harva niitä oikeasti on lukenut.
Minulla on normaalisti 2-3 kirjaa koko ajan kesken. Jos joku niistä on vaikeatajuisempi, niin sen välipalaksi on sitten mukava lukea jotain helpompaa.
Eri asia on sitten se, onko kirjoittajan tyyli itselle miellyttävä. Minulle toimii faktapohjainen ja tapahtumiin perustuva kerronta. Olen täällä joskus kehunut Åsne Seierstadia, hänen tyylinsä on mielestäni puhtain tämän tyylilajin edustaja. Kallosen kirjoissa häiritsee se, että miehillä on niissä jäänsininen katse ja jämerä sängen peittämä leukaperä. Ei semmoista harlekiinityyliä kovia kauaa jaksa.

Tuo Erkko on minullakin hyllyssä, sain joskus lahjaksi mutta en ole vielä lukenut. Täytyy ottaa sekin työn alle.
 
Varmaan kaikki, jotka ovat suorittaneet asevelvollisuuden, eivätkä ole eronneet reservistä tai joilla ei ole tullut ikä täyteen. Ainakin omana aikanani Kainuun Prikaatissa palveli romaneita. Voisi tietysti kysyä, että oletko itse reservissä tai ollut reservissä?
Olen edelleen. Ja voin sanoa, ettei omassa silloisessa saapumiserässä ollut yhtään mustalaista tai ulkomaalaista. Muuten oli kyllä hyvin hajanaista joukkoa, moni ainakin puheittensa perusteella taustaltaan (=rikoksia) sellainen, etteipä ehkä nykyään olisi rauhan ajan palveluksessa. Muistan tasan kaksi "kotiin palautettua". Toinen oli jonkinlainen lahkolainen valkeassa kauhtanassa, jolle paikka oli kyllä väärä. Toinen pois potkittu olikin yllätys: jämyn oloinen tyyppi, yrittäjä, mutta ilmeisesti kuri oli hälle liikaa.
 
Pitää varmaan tämäkin jossain kohtaa lukea. En suuremmin pidä Kallosen kirjoitustyylistä, mutta onhan nuo tarinat kyllä kiinnostavia.

Kalloseltahan on jo vuosia sitten ilmestynyt kirja Sinivihreät baretit, sehän kertoo myös Vietnamissa taistelleista suomalaisista. Epäilen, että tämä uusi kirja ei tuo mitään uutta jo kertaalleen kaluttuun aiheeseen. Olen tietysti mielelläni tässä väärässäkin.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Kallosen haastatteluista podcasteissa saa käsityksen, että hällä on paljon tietoa, mutta jostain syystä tyylilajikseen on valinnut romaanimaisen kerronnan. Parempaankin olisi eväitä.
 
Back
Top