Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
YJT tuossa kertoikin realistisesti kokemuksistaan pienlehden teosta. Ei ole helppoa, kyllä julkaisun pitäisi kannattaa ja tekijöiden saada vähän palkkaakin.
SIL:n kirjoittajat eivät saaneet palkkaa ja yli 20 vuotta se toimi. Itse asiassa hyvin monet nimellisesti jäsenlehtiä olevat historialehdet kuten jo mainittu Cross & Cockade, Over the Front tai Warship International eivät maksa kirjoituspalkkioita, vaan ovat kirjoittajille eräänlainen henkireikä.
 
Simo Liikanen on näköjään kirjoittanut teoksen Jalkaväen viikate. Käsittelee konekivääriä Suomen sodissa 1900-luvulla. Ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikkei sinänsä hirveästi uutta tuokaan esiin. Muutamia yksittäisiä virheitä, kuten aina, mutta ei mitään kovin suurta sattunut silmään. Ihan jees, mutta ilmankin pärjää.
 
Anu Kuistiala on yhdessä Arja Paanasen kanssa kirjoittanut teoksen Kiehtova katala Venäjä. Paananen, joka tunnetaan parhaiten Iltasanomien Venäjää käsittelevistä artikkeleistaan, on varoitellut Venäjän ja Putinin toimista jo 1990-luvulta lähtien. Jälkikäteen on helppo sanoa, että aiheellisesti. Sinänsä ei tuo uutta aiheeseen, eli Venäjän syventyvään totalitarismiin, mutta ihan mallikas teos alallaan. Etenkin, kun Paananen on ollut oikealla linjalla jo kauan ennen montaa muuta (esim. Suomen valtiojohtoa).
 
Tästä juolahti mieleen, että perintönä on tulossa ihan julmetun painava tamminen kirjahylly jota pitäisi alkaa täyttämään pikkuhiljaa. Mistä kansa kirjansa ostaa tänä päivänä? Netti on tiukkanaan antikoita. Itsellä aika tarkkaa millä tuon täyttää, mutta vuosia siihen taitaa mennä.
Jos elät pääkaupunkiseudulla niin Kierrätyskeskuksen myymälöissä on kohtuu hyvät valikoimat ja sen lisäksi niissä
on ilmaishyllyt joista välillä tekee tosi hyviä kirjalöytöjä.

Omissa hyllyissä on jo enemmän kirjoja kuin mitä niihin sopii. . . .
 
SIL:n kirjoittajat eivät saaneet palkkaa ja yli 20 vuotta se toimi. Itse asiassa hyvin monet nimellisesti jäsenlehtiä olevat historialehdet kuten jo mainittu Cross & Cockade, Over the Front tai Warship International eivät maksa kirjoituspalkkioita, vaan ovat kirjoittajille eräänlainen henkireikä.
Varmasti näinkin. Itsekin olen järjestölehteen tehnyt juttuja noin 20 vuotta, Se onnistui kun saatoin tehdä oman työn ohella/siivellä Palkkaa en saanut enkä toki pyytänytkään. Mutta enää en tee kun ei sitä leipätyötäkään ole.
 
Tämä ei ole maksettu mainos.... Mutta hyvä uutinen kaikille lukemista harrastaville!

Adlibris on ostanut Akateemisen kirjakaupan! Toivottavasti valikoima kasvaa ja pavelut paranevat. Itse olen ollut Adlibriksen tyytyväinen asiakas jo vuosia.

Akateeminen kirjakauppa meni huonoon suuntaan sen jälkeen, kun Stockmann myi sen. Valikoima väheni huomattavasti.
 
...

Tuo oli oikeastaan vääjäämätön kehityskulku. Tuo myynti näkyy vaan yhtenä kiintopisteenä, se ei ole varsinainen syy. Kirjakauppa-ala ja kustannustoiminta on muuttunut kovasti kahdenkymmenen vuoden aikana. Monen alan painetun kirjallisuuden kysyntä on vähentynyt, painokset pienentyneet ja vastaavasti kappalekohtaiset kulut nousseet. Esimerkkinä vaikkapa joskus kokonaisia hyllyjä kioskeissa ja kirjakaupoissa saanut sarjakuva. Vielä niitä käännetäänkin ja julkaistaan, mutta painokset on helposti kymmenesosa siitä, mitä huippuaikoina.
 
Tämä ei ole maksettu mainos.... Mutta hyvä uutinen kaikille lukemista harrastaville!

Adlibris on ostanut Akateemisen kirjakaupan! Toivottavasti valikoima kasvaa ja pavelut paranevat. Itse olen ollut Adlibriksen tyytyväinen asiakas jo vuosia.

Akateeminen kirjakauppa meni huonoon suuntaan sen jälkeen, kun Stockmann myi sen. Valikoima väheni huomattavasti.
Sinänsä aika sama, kummatkin ovat Bonnierin omistuksessa...
 
Suomalais poliisina Pietarissa.

Sain tämän tänään kuunneltua loppuun.
Aika mitään sanomaton teos, ei mitään yllättävää uutta.
Hyvä lukija.
Ei hyvä eikä huono kirja.
 
Liitteet

  • Screenshot_2025-11-25-21-54-37-76_a850e6c85391c97731ee34b2ee113de6.webp
    Screenshot_2025-11-25-21-54-37-76_a850e6c85391c97731ee34b2ee113de6.webp
    160.4 KB · Luettu: 18
Stuart Smith on kirjoittanut teoksen SS-kommando Otto Skorzeny. Ihan mielenkiintoinen. Yrittää purkaa myyttejä Skorzenyn ympäriltä. Ei ylistä, mutta toisaalta antaa myös tunnustusta. Sodanjälkeistä uraa käsittelevä osuus oli mielenkiintoinen.
 
Simo Liikanen on näköjään kirjoittanut teoksen Jalkaväen viikate. Käsittelee konekivääriä Suomen sodissa 1900-luvulla. Ihan mielenkiintoinen näkökulma, vaikkei sinänsä hirveästi uutta tuokaan esiin. Muutamia yksittäisiä virheitä, kuten aina, mutta ei mitään kovin suurta sattunut silmään. Ihan jees, mutta ilmankin pärjää.

-Vähän liikaa yksittäisiä taistelukuvauksia, etenkin Vapaussodasta, nekin ilman "suurta kuvaa"
-Aivan liian vähän vaikkapa Aimo Lahden keksinnöistä ja hänen Maximien parannuksista ennen Talvisotaa, sekä L41 Sampo-kk:n kuvauksesta..
Tai vaikkapa patruunankulutuksista.
- Eli jos haluat "verta ja peräsuolenpätkiä", tämä on sinulle
 
Stuart Smith on kirjoittanut teoksen SS-kommando Otto Skorzeny. Ihan mielenkiintoinen. Yrittää purkaa myyttejä Skorzenyn ympäriltä. Ei ylistä, mutta toisaalta antaa myös tunnustusta. Sodanjälkeistä uraa käsittelevä osuus oli mielenkiintoinen.
Itselläkin tuo hyllyssä.
Vähän jää kaksiosainen vaikutelma.
Ihan kuin kirjoittaja ei jotenkin pitäisi Skorzenystä mutta ei voi häntä historian valossa täysin tyrmätäkään.
 
Tälläinen kirja osui taannoin käsiini:
Jeffrey R Cox Rising Sun, Falling Skies.

Käsittelee Tyynenmeren sotaa sodan alkamisesta aina Jaavan meren taisteluiden loppumiseen.
(Myös sotaa edeltäneitä estimaatteja ja valmistautumista käsitellään)
Nimenomaan merivoimien mutta myös ilmavoimien osalta.

Kirja on yksityiskohtainen (488 sivua) ja kiinnostava.
Tässä käsitellään juuri ne asiat jotka esim. Erkki Arnin kirjassa on sovitettu muutamaan kymmeneen sivuun.

Esim. Douglas MacArthurin täydellisestä "jäätymisestä" sodan alkaessa on kiinnostavaa tietoa.
Tämähän johti suoraan Jenkkien ilmavoimien tuhoon Clarkin kentällä.

Samoin käsitellään USS Langleyn kohtaloa ja tehtävää jossa se tuhoutui.
Jaavanmeren taistelut käydään perusteellisesti läpi.

Kaikenkaikkiaan todella hyvä kirja jonka suosittelen lukemaan jos aihe kiinnostaa.
2014 julkaistu. Osprey Publishing.
Omastani maksoin € 4,50 käytettynä.
 
Liitteet

  • Rising Sun Falling Skies.webp
    Rising Sun Falling Skies.webp
    54.8 KB · Luettu: 8
Itselläkin tuo hyllyssä.
Vähän jää kaksiosainen vaikutelma.
Ihan kuin kirjoittaja ei jotenkin pitäisi Skorzenystä mutta ei voi häntä historian valossa täysin tyrmätäkään.
Miksi siitä pitäisi tykätä? Ei kirjoittajan tarvitse kirjan kohdetta fanittaa.

Ihan hyvin tuo esiin miten Skorzeny ja hänestä kirjoittaneet ovat monessa kohtaa pyrkineet pesemään Skorzenya puhtaaksi. Esimerkiksi Tanskassa toimiminen tai Itävallan SS:ssä ennen Anschlussia ja sen jälkeen. Myös omien toimien liioittelu tai vastustajien harjoittama liioittelu tuodaan esille. Kuitenkaan Skorzenysta ei tehdä mitään überpahista tai leimata pelkästään kehuskelijaksi.

Mielestäni pyrkii kohtuullisen hyvin objektiivisuuteen.
 
Sain just luettua.
Sirpin ja moukarin alla
Yhdeksän vuotta Neuvostoliitossa
Kirsti Huurre

Sattui kirjastosta löytymään vanha alkuperäinen painos. Tästähän on hiljattain tullut uusintapainos lapsenlapsen toimittamana.
Ihan ok kirja, ei mitään uutta jos edes vähän tutustunut aiheeseen.
Stalin kyllä teki erinomaisen palveluksen Suomelle, kun tappoi lähes kaikki pätevimmät suomalaiset kommunistit rajan takana. Olen monta kertaa miettinyt kuinka iso rooli tällä oli että Suomi säilyi itsenäisenä.

Laitoin liitteeksi kaks kuvaa kirjan takasivulta. Mainoksia muista kirjoista. Onko noissa kirjoissa teille tuttuja teoksia? Kirjaston sivuilta noita etsin ja ainoastaan Aatami Kuortin Pappina, pakkotyössä, pakolaisena teos löytyi. Pitää se hakea lainaan.
 
Liitteet

  • IMG20251130225952_BURST000_COVER.webp
    IMG20251130225952_BURST000_COVER.webp
    913.3 KB · Luettu: 8
  • IMG20251130225941.webp
    IMG20251130225941.webp
    829.1 KB · Luettu: 8
Sain just luettua.
Sirpin ja moukarin alla
Yhdeksän vuotta Neuvostoliitossa
Kirsti Huurre

Sattui kirjastosta löytymään vanha alkuperäinen painos. Tästähän on hiljattain tullut uusintapainos lapsenlapsen toimittamana.
Ihan ok kirja, ei mitään uutta jos edes vähän tutustunut aiheeseen.
Stalin kyllä teki erinomaisen palveluksen Suomelle, kun tappoi lähes kaikki pätevimmät suomalaiset kommunistit rajan takana. Olen monta kertaa miettinyt kuinka iso rooli tällä oli että Suomi säilyi itsenäisenä.

Laitoin liitteeksi kaks kuvaa kirjan takasivulta. Mainoksia muista kirjoista. Onko noissa kirjoissa teille tuttuja teoksia? Kirjaston sivuilta noita etsin ja ainoastaan Aatami Kuortin Pappina, pakkotyössä, pakolaisena teos löytyi. Pitää se hakea lainaan.
Täältä saattaisi löytyä jotain:

Back
Top