Komissio kieltämässä itselataavat?

"Turhan usein" ei pidä sisällään, että asemyönteisyys pitäisi yleisesti sisällään rasismia, mutta kellokkaat voisivat asettaa sanansa viisaammin. Esimerkiksi Kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtajan kannanotot leimaavat koko alan. Käy kurillisasi läpi hänen kirjoituksiaan. Olen itse joutunut poistamaan facebook ystävistäni täysin järkeviä henkilöitä kyllästyttyään heidän "ystäviensä" sairaan rasistisiin kannanottoihin. Näin se menee (lainaukset NRA:n puheenjohtajan kirjoituksista)

Eipä taida NRAlla olla nykyään aseharrastajien keskuudessa paljoakaan enempää kannatusta kuin aseita harrastamattomienkaan. Aika vähän ao. puljusta näkyy enää positiivisia kommentteja "alan foorumeilla".
Valitsen ystäväni, myös facebook-ystäväni, tarkasti eikä ole koskaan tullut tarvetta ketään poistaa listasta.

Noin yleisesti, aseharrastajat ovat havaintojeni mukaan vapaamielisempiä ja suvaitsevaisempia kuin ne henkilöt jotka edustavat asekysymyksessä ns. vastapuolta. Tämä voi johtua siitä että aseharrastaja on tyypillisemmin maalta kotoisin.
 
Yrjäperskeleen tarina on hauska mutta siinä on yksi iso ongelma; vaikka tuhannet aseenomistajat tekisivätkin Seppo Spläshit niin entä sitten? Heistä tulisi kroonisesti epäiltyjä kuumien mutkien hallussapitäjiä, koska he lain silmissä ovat sitä, joten mitä he voisivat enää tehdä niillä kätketyillä aseillaan? Harjoittelu ja harrastaminen menee aika mahdottomaksi. Harvalla niin isoa metsää mistä ei pauke jonkun aseisiin vähemmän suopeasti suhtautuvan korvaan kuuluisi.

Mitä ne Australiassa teki kun puolarit kiellettiin, tapahtuiko paljon aseiden muuntamisia pumpuiksi?

http://www.thefirearmblog.com/blog/2015/08/06/custom-pump-action-ar-15/
 
Hah, kokkarit oli 80-luvun pahimpia suomettujia. Ilkka Kanerva oli NL:n kanssa enemmän samaa mieltä kuin vähemmistökommarit. Ilkka Suominen ehdotti YYA-sopimuksen jatkamista ja Holkeri hoki "Da da tavarits" ja sai palkinnoksi hallituspaikan.

Ovat vain löytäneet itselleen uuden isännän.
 
.... vaikka tuhannet aseenomistajat tekisivätkin Seppo Spläshit niin entä sitten? .....mitä he voisivat enää tehdä niillä kätketyillä aseillaan?
Niin, onhan se jatko hieman hämärän peitossa.
Jotenkin tulee mieleeni sellainen lohduton kuva vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, jossa ressut keskittyvät enemmän jousiammuntaan kun ei muuta ole saatavilla. Noh, onhan se hyvä juttu ainakin niiden tarvikkeiden maahantuojille. Tämä nyt oli tällainen aamun sarkastinen "kevennys", mutta sen myötä hyvää päivän jatkoa.

Terveisiä myös päättäjille - olkaahan tarkkana sen kanssa mitä asiakirjoja tulee nenän eteen päätettääksi. Päättäkää sellaista mikä EI ole helppo nakki mahdolliselle Suomen viholliselle. Vastuu on päättäjillä.
 
edelleeenkin.... tätä EU:n puoliautomaattiaseita kieltävää direktiiviä eteenpäin vievät voimat/ihmiset pelaavat Putinin/Venäjän pussiin..joko tietoisesti tai ovat vaan niin hyödyllisä hölmöjä että eivät sitä itse tajua...

Reserviläisliitto: EU:n asekieltosuunnitelmat heikentäisivät Suomen puolustuskykyä

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/puoliautomaattiaseiden kielto heikentaisi puolustuskykya-42519

Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola vastustaa EU:n komission suunnitelmia puoliautomaattiaseiden saatavuuden rajoittamisesta.

Kielto heikentäisi reserviläisten mahdollisuuksia ylläpitää omia ampumataitojaan.

– Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on 230 000 henkilöä, joista yli 95 prosenttia koostuu reserviläisistä. Näin suuren joukon ampumataitojen ylläpito ei ole mahdollista pelkillä kertausharjoituksilla, vaan se vaatii myös laajaa, omaehtoista ampumaharjoittelua, Mikko Savola sanoo.

Reserviläisliitto on jo aiemmin muistuttanut suomalaisen puolustusjärjestelmän erityispiireistä ja -vaatimuksista, jotka tulisi ottaa huomioon aselakeihin liittyvässä säätelyssä. Suomessa puolustus perustuu edelleen yleiseen asevelvollisuuteen kun taas monissa Euroopan maissa on siirrytty ammattilaispohjaisiin järjestelmiin. Yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin pohjautuva puolustusjärjestelmä edellyttää sekä laajamittaisia kertausharjoituskoulutusta että reserviläisten omaehtoista toimintaa ja harjoittelua.

Reserviläisliitto tarjoaa reserviläisille mahdollisuuden tähän toimintaan. Liiton puitteissa järjestetään vuositasolla noin 10.000 erilaista ampumakilpailua ja -harjoitusta, joissa käytetään laajasti erilaisia puoliautomaattipistooleita ja -kivääreitä. Nämä aseet muistuttavat Puolustusvoimien käytössä olevaa kalustoa.

– Monet reserviläiset pitävät yllä ampumataitojaan liittomme paikallisyhdistyksissä, jotka tarjoavat halukkaille mahdollisuuden viikoittaiseen ampumaharjoitteluun. Tämä on tärkeää, koska hyvä ampumataito on yksi sotilaan keskeisimmistä perustaidoista. Mitä enemmän käytetyt aseet muistuttavat Puolustusvoimien asekalustoa, sitä paremmin se palvelee Suomen puolustuskykyä.

EU:n komission suunnitelmat liittyvät Ranskan terroristi-iskuihin, joissa käytettiin maahan salakuljetettuja, laittomia rynnäkkökivääreitä. Laillisten puoliautomaattikiväärien saatavuutta on Suomessa aselupakäytännöillä rajoitettu, eivätkä mitkään rikostilastot puhu lisärajoitteiden puolesta. Puolustusvoimien aseiden käyttö taas on mahdollista vain sen henkilöstön valvonnassa.

Reserviläisliitoon kuuluu 344 paikallista reserviläisyhdistystä, joissa on noin 36.500 henkilöjäsentä. Heistä noin 90 prosenttia on suorittanut varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Liiton tehtävänä on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta ja fyysistä kuntoa sekä suomalaisten maanpuolustustahtoa. Reserviläisliitto on jäsenenä lakisääteisessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä, jonka vapaaehtoiskouluttajista yli 41 prosenttia tulee Reserviläisliiton riveistä.
 
Ovat ilmeisesti jotain asehulluja siellä Reserviläisliitossa kun tuollaisia menevät puhumaan? Ehkä myös juntteja ja rasisteja.

Meikämannelta löytyy vain TT1 metsästystorrakoita, mutta olen silti huolestunut nykykehityksestä. Jos maanpuolustusaiheisella foorumillakin on sellainen henki, että on ihan ok viedä Suomen kansalaisilta aseet EU:n mahtikäskyllä, niin ennemmin tai myöhemmin "tulilinjalle" joutuvat myös metsästysaseet. Niin se vain tässä maailmassa menee, joten turha huudella mistään slippery slopesta. Uusien lakien ja direktiivien päätarkoitus aina muutenkin olevan lähes pelkästään kieltojen lisääminen.

Suomalaisilta poliitikoilta ei tuskin löytyy selkärankaa vastustaa tätä. EU:n mallioppilaalla kun on tapana tulkita kaikkia EU:n määräyksiä (paitsi tuontiautojen verotusta koskevia) aivan viimeisen päälle.

Onneksi en itse harrasta mitään ampumalajia, muuten potuttaisi vielä enemmän. Harmittaa kyllä reserviläisten ja harrastajien puolesta.

No, jäädään odottamaan. Silmukka kiristyy pikkuhiljaa meidän muidenkin kaulassa.
 
"
En viitsi liittää tänne tämän edempää soopaa, mutta jos haluatte, että harrastustanne aseiden parissa pidetään uskottavana, pysykää kaukana ainakin NRA:n sivuilta, joilla sponsataan Venäjää ja Putinia ja mollataan läsimaista yhteiskuntaa.

G]

Nyt kun puolihuolimattomasti tyrmäät NRA Kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja Runo Kurkon varsin poliittissävytteisen ja kantaa ottavan kirjoituksen täydelliseksi soopaksi, niin haluat varmasti myös kumota nämä argumentit ja osoittaa meille muille lukijoille, miksi Kurkon kirjoitukset eivät pidä paikkaansa ja miksi niitä ei kannata lukea?

Menneinä vuosina Runo Kurko antoi varsin ytimekkäitä lausuntoja aselakien valmisteluun.

Vanha ja kulunut kuva mutta toimii!

m3nu8goh.jpg

Täällähän alkaa kommenteista päätellen olla jo koko liuta "putintrolleja" ja muita Venäjää sympatisoivia länsivastaisia "kremlinkätyreitä".

Jos länsimainen höttö asekieltoineen, uusliberalismeineen ja kulttuurillisine erityispiirteineen ei maistu, niin hus Venäjälle!
 
Aiheutti hallitsemattoman ääneen nauramisen. :D
 
Jussi Niinistön blogista:

Komission ongelmana ei voi olla suomalainen reserviläinen, metsästäjä tai asekeräilijä silloin kun terroristit tappavat ihmisiä jossain päin Eurooppaa omine poliittisine tarkoitusperineen.

Nyt on päättäväisesti tuotava komissiossa Suomen perustellut näkökannat esille, jotta maamme erityispiirteet huomioidaan. Jo nyt Suomessa aselupien myöntäminen on erittäin tarkkaan valvottua viranomaistoimintaa. Terrorismin torjunnan tärkeydestä olemme kaikki yhtä mieltä. Sen varjolla ei kuitenkaan saa rajoittaa lakia kunnioittavien ja maanpuolustushenkisten kansalaisten elämää.
====================================================================================

Eli asiaa, mutta nyt on näytön paikka niillä poliitkoilla, jotka lupailivat turvata reserviläisten ampumaharrastuksen jatkuvuuden Suomessa!
 
^Jussi Niinistö on ministeri ja hallituspuolueen jäsen. Hänen persu-puolueensa on siinä asemassa, että se voi sille jotakin tehdä.
 
No noilla perusteilla olisi ainakin Jatkosodan tokana vuonna jo Upseerikunta ohentunut aika rankalla kadella... Juutilainen, Torni, Talvela, Nikke Parmi, Airo... the list goes on...

Laatikainen nyt olisi saanut mennakin saatana. En voi itse aiheesta kirjoittaa sanaakaan kun sappi kiehuu jo valmiiksi nenassa enka halua bannia, sorry OT.

EDIT: itse asiassa kyllahan totakin listaa vahan ohennettiin...:D. Mutta etta muutamasta ylinopeussakosta ja jostain baarijonossa tonimisesta uhataan saannollisesti viela luvat, on kirjaimellisesti viranhaltijan mielivaltaa.
Suomessa ei ole 'concealed/ open carrya', joten jos joskus vahan irrottelet saunalla tai baarissa niin se on ilman rautoja tottakai, ja se ei heijastu normaalin suomalaismiehen muuhun kaytokseen.

...jollei han kay saannollisesti Vermossa... o_O

RUK tai MPKK opiskelupaikka voi nykyään mennä itseään kadulla puolustamalla, jos upseereilta odotetaan karkuun juoksemista joka tilanteessa niin todellakin eletään erikoisia aikoja.
 
edelleeenkin.... tätä EU:n puoliautomaattiaseita kieltävää direktiiviä eteenpäin vievät voimat/ihmiset pelaavat Putinin/Venäjän pussiin..joko tietoisesti tai ovat vaan niin hyödyllisä hölmöjä että eivät sitä itse tajua...

Reserviläisliitto: EU:n asekieltosuunnitelmat heikentäisivät Suomen puolustuskykyä

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/puoliautomaattiaseiden kielto heikentaisi puolustuskykya-42519

Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola vastustaa EU:n komission suunnitelmia puoliautomaattiaseiden saatavuuden rajoittamisesta.

Kielto heikentäisi reserviläisten mahdollisuuksia ylläpitää omia ampumataitojaan.

– Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on 230 000 henkilöä, joista yli 95 prosenttia koostuu reserviläisistä. Näin suuren joukon ampumataitojen ylläpito ei ole mahdollista pelkillä kertausharjoituksilla, vaan se vaatii myös laajaa, omaehtoista ampumaharjoittelua, Mikko Savola sanoo.

Reserviläisliitto on jo aiemmin muistuttanut suomalaisen puolustusjärjestelmän erityispiireistä ja -vaatimuksista, jotka tulisi ottaa huomioon aselakeihin liittyvässä säätelyssä. Suomessa puolustus perustuu edelleen yleiseen asevelvollisuuteen kun taas monissa Euroopan maissa on siirrytty ammattilaispohjaisiin järjestelmiin. Yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin pohjautuva puolustusjärjestelmä edellyttää sekä laajamittaisia kertausharjoituskoulutusta että reserviläisten omaehtoista toimintaa ja harjoittelua.

Reserviläisliitto tarjoaa reserviläisille mahdollisuuden tähän toimintaan. Liiton puitteissa järjestetään vuositasolla noin 10.000 erilaista ampumakilpailua ja -harjoitusta, joissa käytetään laajasti erilaisia puoliautomaattipistooleita ja -kivääreitä. Nämä aseet muistuttavat Puolustusvoimien käytössä olevaa kalustoa.

– Monet reserviläiset pitävät yllä ampumataitojaan liittomme paikallisyhdistyksissä, jotka tarjoavat halukkaille mahdollisuuden viikoittaiseen ampumaharjoitteluun. Tämä on tärkeää, koska hyvä ampumataito on yksi sotilaan keskeisimmistä perustaidoista. Mitä enemmän käytetyt aseet muistuttavat Puolustusvoimien asekalustoa, sitä paremmin se palvelee Suomen puolustuskykyä.

EU:n komission suunnitelmat liittyvät Ranskan terroristi-iskuihin, joissa käytettiin maahan salakuljetettuja, laittomia rynnäkkökivääreitä. Laillisten puoliautomaattikiväärien saatavuutta on Suomessa aselupakäytännöillä rajoitettu, eivätkä mitkään rikostilastot puhu lisärajoitteiden puolesta. Puolustusvoimien aseiden käyttö taas on mahdollista vain sen henkilöstön valvonnassa.

Reserviläisliitoon kuuluu 344 paikallista reserviläisyhdistystä, joissa on noin 36.500 henkilöjäsentä. Heistä noin 90 prosenttia on suorittanut varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Liiton tehtävänä on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta ja fyysistä kuntoa sekä suomalaisten maanpuolustustahtoa. Reserviläisliitto on jäsenenä lakisääteisessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä, jonka vapaaehtoiskouluttajista yli 41 prosenttia tulee Reserviläisliiton riveistä.
Tämä sataa Putinin laariin vaikka koko homma kuivuisi kokoon, pelkästään kylvämällä epäluuloa ja eripuraisuutta.
 
A) rahoitan NRA:n toimintaa, joten myös kannatan sitä
B) rupesin rahoittamaan persujen toimintaa siitä lähtien kun nuorisokerho huomautti julkisuudessa pari vuotta sitten juuri tuosta puolariridektiivisuunnitelmasta ettei se käy
C)minä olen valmis kapinaan juuri siitä hetkestä lähtien kun suomalaisilta siviileiltä päätetään ruveta keräämään puolareita (viisastelijoille itselataava kertatuli) pois
D)minua ei haittaa vaikka erottaisiin euvostoliitosta
 
Höh!

Jos on aseen vuoksi valmis rikkomaan lakia (en kehota ketään näin tekemään) niin miksi tyytyä puoli-automaattiseen? Senkus antaa puolarin pois ja kuitatuilla korvauksilla ostaa Igorilta täysautomaatin.
 
Back
Top