Konflikti Kiinan merellä

Koulutettu ei ole oikea avain sana, pitää olla ymmärrystä miten koko infra on rakennettu. Perus admin ei siihen pysty koska laajuus on liian rankka, joten kokemusta ja ymmärrystä verkon rakennuksesta ja miten eri vehkeet siellä on järjestetty kokonaisuudeksi.

Heillä ongelmana on myös että 80-luvusta lähtien he ovat rakentaneet omia vehkeitään pitämään yllä Suurta Palomuuria ja osa niistä ratkaisusta voi olla erikoisia legacy vehkeitä, mihin kenelläkään ei ole ollut lupa koskea, koska syyt.

Jos valtiollinen haluaisi olla nyt ilkeä niin se käyttäisi hyväkseen tuota uutta heikkoutta ja vahvistaisi dDoS hyökkäyksiä käyttämällä hyväksi heidän omia systeemejä. Viimeisin suuri kaatoi googlen 2.54 Teran kokoisella paketilla.

Iso määrä työtä se on ja paperien määrä on loputon, vaikka käytössä olisi pieni armeija kokenutta väkeä. Mieti mikä määrä duunia se olisi jos sama käsky kävisi meille ja jokainen verkkolaite olisi auditoinnin alla.

Käytännössä mitä tulee tapahtumaan on se, että hommaa ei tehdä läheskään tuossa artikkelin mukaisessa laajuudessa tai vuosittain, sitä ei luultavastikaan tehdä pätevällä porukalla tai vaihtoehtoisesti työhön haalitaan kaikki pätevät henkilöt kiinalaisyhtiöistä hommiin kiinan talouden kustannuksella? Vai ymmärsinkö väärin?
 
Olet oikeassa. Meillä on vaikeata sanoa miten laaja projekti on koska ei ole täyttä kuvaa heidän infrastaan, muuta kuin että sitä on paljon. Toisaalta mitä he tekevät on järkevä koska niin paljon heidän puolustustaan on kiinni siitä Suuresta Palomuurista.

Heidän kannalta on parempi tietää mikä on tosi, ja missä on heikkoudet kuin olla tietämättä vaikka kaikkia konffauksia ei saisikaan aikaan. Niin paljon homma riippuu siitä systeemistä. On kuin he olisivat laittaneet kaikki munat samaan koriin tässä asiassa.
 
The Hong Kong activist Andy Li and paralegal Chan Tsz-wah have pleaded guilty to foreign collusion, becoming the second and third convictions under the year-old national security law which has been used to crush government opposition in the city.

Li, 31, and Chan, 30, were accused of conspiring with media mogul Jimmy Lai and others between July 2020 and February this year, to lobby external forces to impose sanctions on Hong Kong and China. Lai is yet to face trial on the charge.

The pair appeared before judge Alex Lee on Thursday, where they pleaded guilty to “colluding with foreign forces to endanger China’s national security”. They were remanded in custody, with mitigation and sentencing adjourned until a mention in January next year. If found guilty the crime carries a penalty of up to life in prison.
 
Kannattaa ajatella niin että USA + Britit + Australia = Yksi yhteinen blokki.

Intia + Japani lienevät vahvasti niiden tukena.

Noiden viiden yhteinen merellinen voima on aika mahtava ja sisältää aikamoisen ilmassa pörräävän kapasiteetin.

Pistän tähän nyt kerettiläisen ajatuksen, liittyen tuohon Australiaan (ja U-Seelantiin).

Tuo mitä kirjoitit on todennäköisemmin totta, mutta juuri sen takia en ihmettele, että juuri noissa maissa on sekopäisin kiinavirus-politiikka.

Suoraan, ja selvemmin sanottuna: Kiinalla on vahva vaikutus Australian koronapolitiikkaan.
 
Chinese trolls and fake news websites have been attacking the BBC in a bid to undermine its credibility, new research published today claims. The online influence operation, which is being linked to the Chinese Communist Party (CCP), is seemingly a response to the BBC’s reporting on human rights abuses against Uyghur Muslims and state-backed misinformation campaigns.

The new research from analysts at cybersecurity company Recorded Future claims that the “likely state-sponsored” operation used hundreds of websites and social media accounts to attack the BBC’s reporting. In particular the network has accused the BBC of adding a ‘filter’ to its reports from China to make the country look dull and lifeless.

The propaganda campaign claims the BBC used a “gloom filter” or an “underworld filter” and has promoted this view widely, says Charity Wright, a threat intelligence analyst who conducted the research for Recorded Future’s Insikt Group. “What hit me the hardest was the scope of this campaign: how big it was, and the amount of posts and the volume of this particular narrative that we found,” Wright says. Social media posts, websites containing malware, and official spokespeople have pushed the idea of gloom or underworld filters, Wright adds.

The operation is seemingly part of a wider crackdown on what Chinese officials see as unjust criticism from international media. In February, BBC World News was banned from broadcasting in China.
 
Kiinan asiamies kertoo Australian yliopistolla, ettei Australia ole länsimaa, vaan kiinteästi Kiinaan sidoksissa oleva yhteistyökumppani. Ja huom! Kyseessä on Kiinan valtion hyväksymää propagandaa, eli kyseessä ei ole edes neutraali tyyppi.


Pitkä video, mutta ei oikein pysty sanomaan hyviä kohtia: neutraalilta vaikuttavan alun jälkeen sontaa suolletaan urakalla.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Jotakin on tapahtumassa Kiinassa. Nyt käydään luksustuotteiden kimppuun.

 
Yaqiu Wang, a researcher for Human Rights Watch China, said there was no “70 years of peaceful liberation” in Tibet, only “ever-increasing brutal repression”.

“Seventy years after so-called ‘liberation’, the seemingly all-powerful Chinese Communist party still sees the beliefs and attitudes of ordinary Tibetans as a threat to its rule,” Yaqiu Wang told the Guardian.

“The Chinese government should understand that forced assimilation is no solution to the governance of ethnic minority regions. The denial of the right to free speech and assembly, and the denial of religious, language, cultural rights are in violation of the Chinese government’s international legal obligations.”
The event was heavily choreographed and replete with Communist party imagery including a four-storey portrait of Xi Jinping – a propagandistic practice that went out of fashion after the rule of Mao Zedong but which has begun to return under Xi’s rule.
 
The CAC asserts that consenting to collection of data is at the core of China's laws and the new legislation requires continual up-to-date fully informed advance consent of the individual. Parties gathering data cannot require excessive information nor refuse products or services if the individual disapproves. The individual whose data is collected can withdraw consent, and death doesn't end the information collector's responsibilities or the individual's rights – it only passes down the right to control the data to the deceased subject's family.

Information processors must also take "necessary measures to ensure the security of the personal information processed" and are required to set up compliance management systems and internal audits.

To collect sensitive data, like biometrics, religious beliefs, and medical, health and financial accounts, information needs to be necessary, for a specific purpose and protected. Prior to collection, there must be an impact assessment, and the individual should be informed of the collected data's necessity and impact on personal rights.

Interestingly, the law seeks to prevent companies from using big data to prey on consumers – for example setting transaction prices – or mislead or defraud consumers based on individual characteristics or habits. Furthermore, large-scale network platforms must establish compliance systems, publicly self-report their efforts, and outsource data-protective measures.
 
https://www.express.co.uk/news/worl...an-Beijing-Afghanistan-Afghan-South-China-Sea

KIINA on uhannut "murskata" kaikki Taiwaniin lähetetyt Yhdysvaltain joukot Sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista tuhoisasti, mikä jätti Talebanin valtaan.​

Yhdistyneen kuningaskunnan on taivutettava sotilaallista valtaa tai Kiina hyökkää Taiwaniin​

 
US vice president Kamala Harris has delivered a sharp rebuke to China for its incursions in the South China Sea, warning its actions there amount to “coercion” and “intimidation” and affirming that the US will support its allies in the region against Beijing’s advances.

“We know that Beijing continues to coerce, to intimidate and to make claims to the vast majority of the South China Sea,” she said in a major foreign policy speech Tuesday in Singapore in which she laid out the Biden administration’s vision for the Indo-Pacific. “Beijing’s actions continue to undermine the rules-based order and threaten the sovereignty of nations.”
 
En usko että amerikkalaisten päänaukominen hidastaa kiinalaisia sen suhteen että menevätkö Taiwaniin vai ei. Itselläni se fiilis että Mao ja kumppanit ovat "varmoja" ettei länsimaat kehtaa lähteä tukkanuottasille Taiwanin takia.
Kaikki kuviot näyttää siltä että sekä Kiinan että Venäjän presidentit on tehneet vakavia virhearvioita länsimaisesta yhteiskunnasta viimeaikaisten tapahtumien perusteella.
 
En usko että amerikkalaisten päänaukominen hidastaa kiinalaisia sen suhteen että menevätkö Taiwaniin vai ei. Itselläni se fiilis että Mao ja kumppanit ovat "varmoja" ettei länsimaat kehtaa lähteä tukkanuottasille Taiwanin takia.
Tai sitten lähtee ja USA on tunnettu sotilaallisesti nojaavansa heidän "Huippu teknologiaan, Massatappo aseisiin" Ja sitten vasta KINUSKIT sais könii. Mut tilanne voi olla 50/50.
 
Hong Kong will scrutinise past films for national security breaches under a tough new censorship law in the latest blow to the city’s political and artistic freedoms.

Authorities announced in June that the financial hub’s censorship board would check any future films for content that breached the security law. But on Tuesday they unveiled a new, hardened censorship law that would also cover any titles that had previously been given a green light.
 
Four regions and provinces in China have announced they are joining an existing dedicated internet connectivity facility linking the Middle Kingdom and Singapore.

Launched in September 2019, the China-Singapore (Chongqing) International Dedicated Connectivity (IDC) is the first point-to-point internet connectivity between China and a foreign country and links Singapore with seven districts across Chongqing.

The project provides high-speed and low-latency connections through Singapore and Western China through Chongqing, supporting bandwidth-intensive industries like video games, media and conferencing services.
 
China’s use of trade as a weapon in diplomatic disputes appears to be now targeted at Lithuania, home to fewer than 3 million people, after the Baltic nation agreed to exchange diplomatic offices with Taiwan.

But Beijing’s unofficial halt to its already limited trade with Lithuania is more about sending a warning to the rest of Europe, analysts have said.

Lithuania and Taiwan have agreed to establish mutual representative offices as a sign of deepening ties between the two governments. In response Beijing recalled its ambassador from Vilnius and expelled Lithuania’s from Beijing.

Mitä vit... ?

“So far, our office has not directly received any additional questions or indications that something has stopped, but a month ago, the Chinese contacted us and gave a list of certain non-compliances, and one of our beer exporters was taken off the list [of companies] allowed to supply products to China,” he said.
 
Mitä vit... ?
Näyttää siltä että kun
A. Valko-venäjän intressi on vaikeuttaa Liettuan tilannetta kaikin tavoin,
B. mikä sama siis sopii myös Venäjälle, niin
C. Kiina tuottaa tukea omilla toimillaan samoin Liettuan haitaksi.

Helppo toimia kun Liettua syötti Kiinalle lapaan solmimalla yhteyksiä Taiwanin kanssa. On tämä mielenkiintoista verkottumista.
.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top