Kiinassa uskotaan toiston tehoon ja tenhoon ulkopolitiikassa. Kiina on viime aikoina käyttänyt kaikki mahdolliset kulissien takaiset tilaisuudet valistaa muita maita lempiaiheestaan, Etelä-Kiinan merestä.
Kiihkeällä diplomaattisella väännöllä Kiina yrittää taivuttaa muita maita pysymään kaukana Etelä-Kiinan meren aluekiistoista. Kiina ei voi sietää muiden maiden kiinnostusta ongelmaan, jota se pitää sisäisenä asianaan.
Kiina on toistuvasti läksyttänyt muun muassa EU-maita siitä, että niiden pitäisi olla hyvin varovaisia puhuessaan Etelä-Kiinan merestä.
Viesti on suunnattu ennen kaikkea suurille EU-maille, Britannialle, Ranskalle ja Saksalle, mutta koskee yhtä lailla Suomen kaltaisia pienempiä maita.
Itse asia on vakava: kiistaan Etelä-Kiinan meren omistuksesta ovat sotkeutuneet kaikki sen rantavaltiot, mutta muskeliensa ansiosta juuri Kiina tekee mitä haluaa.
Miljoonien neliökilometrien merialue on erittäin kalaisa, ja sen pohjan alta uskotaan löytyvän valtavat öljy- ja kaasuvarat.
Kiina pitää koko aluetta omanaan ja käyttäytyy sen mukaan. Kiina on viime vuodet linnoittanut asemiaan merialueella rakentamalla riutoista saaria ja varustamalla saaria yhä järeämmällä kalustuksella.
Ulkopolitiikkansa jatkeena Kiina käyttää kalastuslaivastoaan sekä sen mukana puolisotilaallisia joukkoja, joita on Venäjän pienten vihreiden miesten tyyliin sanottu
Kiinan pieniksi sinisiksi miehiksi.
Maaliskuussa kiinalaiset kalastuslaivastot joutuivat välikohtauksiin sekä Malesian että Indonesian kanssa.
Kun muut maat eivät mukisematta hyväksy Kiinan aluevaatimuksia, Kiina muuttaa maisemaa niin, että sen valtaukset olisivat käytännössä pysyviä.
Niin ne erittäin todennäköisesti ovatkin, vaikka kukaan ei sellaista myönnä ääneen.
Sellaista mahtia ei taida maailmasta enää löytyä, joka häätäisi Kiinan rakentamiltaan saarilta, tai edes kiinalaisyritykset niitä ympäröiviltä merialueilta, vaikka kansainvälisen yhteisön mielipide alueen omistuksesta kallistuisi mihin tahansa suuntaan.